Mitä tehdä, kun ydinperhe ui liiveihin? Elin sitten hyvin tai huonosti, en kelpaa, ja vain huonot asiat huomataan. Olen pienen lapsen yksinhuoltaja, ja vanhempani pyrkivät (40-iästäni huolimatta) elämään elämääni, koska kukaan mies ei "omista minua", ts. en ole naimisissa. Pikkusiskoni he jättävät rauhaan, vaikka hänellä on huomattavasti paskaisempi historia kuin minulla (raskasta pettämistä ym.), koska hän on naimisissa (tosin heidän mielestään kelvottoman miehen kanssa, tietysti). Koen aina olleeni se huonompi sisko. Kykyäni äitiyteen epäillään, vaikka lapseni on kiltti ja hyväkäytöksinen. Mikään oma valintani ei kelpaa, koska kaikki on vain osoitusta epäkypsyydestäni ja masennuksestani (esim. tapettien tai lattian väri). Arvoni ovat toiset kuin vanhempieni, en esim. katso, että juhannuksen takia pitäisi kantaa siivous- & järjestelystressiä jo toukokuusta asti. (Tämä EI ole liioitelua.)
Myös sisareni osallistuu kyykyttämiseen, muttei aina: joskus hän tukee minua, joskus vetää maton alta. En koskaan tiedä, milloin hän tekee mitäkin.
Olen alkanut juoda vapautuakseni heistä, koska he ovat KOKO AJAN elämässäni määräävänä tekijänä. En millään haluaisi muuttaa kauemmas (ts. Lappiin tai toiseen maahan), koska minulla on täällä ihana työ ja koti - jonka rakentamisessa, tietenkin, isäni on ollut "suurena apuna". Muutenhan ei koko urakka olisi edes päähäni pälkähtänyt. Olin vain raskausaikana muissa maailmoissa, enkä osannut sanoa ei. Itse toki maksan viulut.
Olen yrittänyt puhua heille, mutta he eivät vain pidä minua täydessä ymmärryksessä olevana (toisin kuin kaikki ystäväni ja työtoverini).
Olisin luultavasti onnellisempi viimeisellä kallionpientareella Portugalissa, mutta lapseni tarvitsee isovanhempiaan, ja minulla on täällä ihana ja vaivoin rakennettu työura.
Mitä teen?
Myös sisareni osallistuu kyykyttämiseen, muttei aina: joskus hän tukee minua, joskus vetää maton alta. En koskaan tiedä, milloin hän tekee mitäkin.
Olen alkanut juoda vapautuakseni heistä, koska he ovat KOKO AJAN elämässäni määräävänä tekijänä. En millään haluaisi muuttaa kauemmas (ts. Lappiin tai toiseen maahan), koska minulla on täällä ihana työ ja koti - jonka rakentamisessa, tietenkin, isäni on ollut "suurena apuna". Muutenhan ei koko urakka olisi edes päähäni pälkähtänyt. Olin vain raskausaikana muissa maailmoissa, enkä osannut sanoa ei. Itse toki maksan viulut.
Olen yrittänyt puhua heille, mutta he eivät vain pidä minua täydessä ymmärryksessä olevana (toisin kuin kaikki ystäväni ja työtoverini).
Olisin luultavasti onnellisempi viimeisellä kallionpientareella Portugalissa, mutta lapseni tarvitsee isovanhempiaan, ja minulla on täällä ihana ja vaivoin rakennettu työura.
Mitä teen?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kirjoituksestasi päätellen sinulla on ihana lapsi, joka ansaitsee äidin ilman alkoholismia. Petät vain itseäsi kehittämällä vanhemmistasi syyn juomiselle, itse kaadat viinat kurkustasi ja itse tuhoat lapsesikin elämän ja onnen, jos jatkossakin uskottelet että sinulla on oikeus alkoholismiin vanhempiesi vuoksi.
Et anna vastausta itse ongelmaan. Juomatapani ovat omasta ja ystävieni mielestä ns. keskieurooppalaisia, eivät alkoholismia. Vielä. Mutta... mikä voisi poistaa tämän stressin? Olen yhtä huono vanhempieni silmissä, vaikken joisi pisaraakaan, tai vastaavasti hörppäisin ruokaoluet, mutten yhtään enempää, kuten hekään.
Tuohon ongelmaan ei ole yksiselitteistä ratkaisua.Ratkaisun avaimet hieman parempaan olotilaasi on vain sinulla.
Ympäristösi on jo määritellyt paikkasi yhteisössä,etkä voi siinä mitään, kuten olet sen jo itse huomannut.
Vaikka menisit millaiseen vihkuraan joka päivä ja ilta, tekisit geometrisia liikkeitä heidän tahtiinsa, tulos on aina sama.
Kulutat itsesi loppuun analysoimalla tilannetta joka ei muutu.
Koeta olla "viileä", hae etäisyyttä heihin, hyvin hitaasti, niin etteivät he huomaa ja ala epäillä että pyrit heistä eroon.
Hae hajurakoa, ei mitään äkkinäistä revittelyä eikä eroa suvusta.
Eurooppalainen juomistyyli jota harrastat on ihan ookoo ja vain niin kauan kuin se on sitä.
Mieti mitä sinulle ja tyttärellesi on tärkeintä, ei muuta.
Huomaatko että kun alistut ja ahdistut, yrität miellyttää koko ajan toisia, olet henkisesti kyykyssä, pelkäät toisten tempauksia, niin annat elämän mallia myös lapsellesi.
Hän tulee tekemään samoin omassa elämässään.
Niin se vaan on, älä pidä itseäsi ovimattona, jäte- ja nyrkkeilyssäkkinä.
Sinähän sitä omaa elämääsi elät, eivät he. Anna heidän kiehua omissa liemissään. Pane välit poikki. Hanki uusia ystäviä.
Alkoholismiin muuten ei sitten löydy yhtäkään hyvää syytä. Tekosyitä vain.
minunkin sisarukseni ja äitini ovat aina pitäneet huonompana muita. äiti kuoli hiljattain mutta loppuun asti hän arvosteli ja haukkui minua kuinka en osaa mitään jne. lapseni on huonosti kasvatettu ja kun lupasi ensin tyttärelleni kaulakorunsa , yhden niistä, muistoksi kuolemansa jälkeen niin vähän myöhemmin kun tyttäreni kävi katsomassa sairaalassa niin muutama päivä sen jälkeen sanoi minulle ettei hän taida sitä antaakaan johon minä sanoin ettei tarvi ja päätin etten sitä huoli enää. silleen se sitten jäi, nyt se killuu sisareni kaulassa kuten kaikki muutkin korut.En huolinut muutakaan perintöä vaan jätin kaiken heille.
mutta samalla tein sekä veljelleni että sisarelleni selväksi etteivät he enää pompota minua, kukin elää omaa elämäänsä ja sillä selvä
eli tein lopullisen pesäeron heihin, onneksi asun eri paikkakunnalla kuin he.
Hei,
Jotenkin tekstisi kosketti minua niin, että halusin kirjoittaa Sinulle jotain.
Varmasti tuntui järkyttävältä kokemukselta tuo että äitisi vielä tuolla tavoin toimi siellä sairaalassa.
Hän yritti vielä lapsesi kautta jotenkin kyykyttää. Kuitenkin hän teki sinulle karmealla tavalla palveluksen tuonkaltaisella käytöksellään.
Kun lapsesi mieltä yritettiin pahoittaa, oli se sinulle se käännekohta jolloin lopulta irtauduit tuommoisesta kuviosta.
On olemassa ihmisiä, joiden empatiakyky on olematon, hyvin rajallinen tai vääristynyt.
Kun empatiakyky on vääristynyt ihmisen tunne-elämässä, hän käyttää tunteita lähinnä manipulointiin. Saadakseen kyseenalaisen hallinnan tunteen tilanteista.
Syvempiä tunteita ei nouse pintaan, sillä eri kiintymysvivahteet puuttuvat tunnekavalkadista.
Tällöin itsekkyys ja julmuus ottavat sen paikan missä terveesti tuntevalla ihmisellä on oikeudenmukaisuus, suojelevaisuus, hienotunteisuus ja paljon paljon muuta.
Tämänkaltaiset ihmiset valikoivat huomionsa kohteen. Suositaan heitä, jotka ovat tunne-elämältään kehittymättömiä. Ja siksi helposti pompoteltavissa ja heitä on helppo leiriyttää hajota ja hallitse mekanismilla, missä haetaan liittolaisia, ym vastaavaa.
On olemassa ihmisiä joilla on hieno kyky rakastaa.
On olemassa ihmisiä, jotka kokevat olevansa elossa vain silloin kun kokevat dominoivansa lähipiiriään. Kun tajuaa tämän eron, tietää jo paljon elämästä.
Arvostan sinua ja sinun kaltaisiasi hyvin korkealle, siksi että olit niin fiksu että näit tilanteen ja valitsit oman näköisesi elämän (ilman hölmöilyjä, ilman pompotusta).
Hyvin osuvaa luonteellesi oli tuo ettet halunnut mitään perintöä.
Perinnöllä ei ollut sinulle mitään arvoa, kun henkistä (rakastavaa ja hyväksyvää) perintöä ei kyetty antamaan, niin materiaalinenkin sai puolestasi olla.
Sinun tyttäresi tulee saamaan erilaisen perinnön :
Henkisen ja rakastavan. Vahvan, fiksun ja pärjäävän lapsen perinnön. Ja sen parempaa ja arvokkaampaa perintöä ei ole olemassa.
tuo oli täydellisen täydellinen kuvaus tilanteestani. Juuri tuota pesäeroa pyrin tekemään, ja tarvitsen joka tyrkkäyksen, jonka joku asiantilan ymmärtävän kykenee antamaan. Juuri noin asia on! (Vaikutanko juoäåäötao eiku juoplolta eiku öö... juopolta, oikeesti? En kavereideni enkä työyhteisöni mielestä. Nytkin olen silti nauttinut hieman valkoviiniä.)
Ydinperheeni kyykyttää minua, on kyykyttänyt nelisenkymmentä vuotta; nyt pitäisi päästä siitä eroon. Onnekseni, ja lapseni onneksi olen musta lammas, enkä luultavasti periytä suvun kasvatusrasitteita eteenpäin. Lapseni on suvun helmi. Oikeesti.
itselle epäselvistä syistä joutuu huonommaksi lapseksi. Olen itse ollut koko ikäni sitä, ja nyt näen, että siskoni tekee samaa pojilleen. Esikoinen, kummilapseni ja minuun tukeutuva, on vain rääkymisen arvoinen, ja nuorempi on äidin täydellinen pikku kullannuppu.
Voi ydinperhettä, voi.
Kiitos tästä viestistä, toivottaa viestiketjun aloittanut. Annat niin suurta tukea monelle omalle ajatukselleni.
Osoitat erinomaista tunteiden erittelykykyä. Jos et ole alalla, pitäisikö hakeutua? Vai rupeatko terapeutikseni muuten vaan?
Moni psykiatri on liian kliininen. Yllättävän moni tk-psykologi on paremmin oikeassa. Ihmisen ymmärtämiseen pitää olla herkkyyttä, ei niin, että jos sanon 'alkaneeni juomaan', joku heti kuvittelee minun olevan alkkisäippä kaikkine stereotypioineen. Ei se ihan niin ole. Mutta ilman apua - siihen se menee. Ei saa yleistää, eikä syyllistää.
- Hyvä esimerkki muuten ihan asian sivusta: syy, miksi aloin käydä säännöllisesti yksityisellä hammaslääkärillä oli yksityisen puolen hampilääkärien ymmärtäväinen ammattitaito. Ei ne mun hampaani niin huonossa kunnossa olleetkaan, päin vastoin. Toisin kuin arvauskeskuksen syyllistäminen harjaamattomuudesta (epätotta! Harjaan ahkerasti) ja korjaukset, jotka putosivat kun käveli ovesta ulos, tai jopa pahenivat 'korjauksen' takia...
OK, tämähän selvitti paljon.
Olet psykiatrinen potilas, yleisänkkäränkka. Joopa!
ole nyt sinä ja lapsi? Eikä suinkaan sinä ja vanhempasi: suhteesi vanhempiisi kuulostaa hyvin omituiselta nelikymppiseksi, ihan kuin sinulla olisi jäänyt murrosiän itsenäistymisvaihe välistä.
Ota yhteys neuvolaan ja pyydä sitä kautta keskusteluapua: kun pääset ruotimaan tilannetta terapeutin avulla, niin on helpompi keksiä tapoja ratkaista tilanne.
ei ollut terapiasta juurikaan apua. No vähän kumminkin.
Murrosiän kapinavaihe jäi ihan varmasti väliin sekä siskolta että minulta, olimme "helppoja" miellyttämishalussamme. Siskolla se purkautui myöhemmin ns. promiskuiteettinä.
Olin varsin itsenäinen kumminkin, tein itse omat päätökseni ja elin omaa elämääni, en todellakaan kysynyt vanhemmiltani lupaa yhtään mihinkään, vaan jätin heidät taivastelemaan tapahtuneita tosiasioita. Silti he yhä pitivät minua omaisuutenaan, koska en ollut miestäkään löytänyt.
Esimerkki: asuin n. 500 km:n päässä vanhemmistani, ja he kävivät kotonani 1-2 kertaa vuodessa. Silti äitini katsoi oikeudekseen ryhtyä taloudenpitoon kun tuli käymään, ja isäni availi postejani!!! Eikä lainkaan ymmärtänyt, miksi sain siitä silmittömän raivarin. Ei varmaan ymmärrä tänä päivänäkään.
Kaikki kumminkin muuttui kun muutin n. 100 km:n päähän (työn perässä) ja sain lapseni. Lapsen varjolla, ja muutenkin, he änkeävät kaikessa elämääni. Lapsen syntymän jälkeisessä tilassa en kyennyt heitä vastustamaan, ja nyt on heidän pois ujuttamisensa todella vaikeaa. Yritän kyllä.
Rakkain ystävättäreni, jonka olen tuntenut vuodesta -84, tukee minua ja sanoo, että tärkeintä on, etten usko heidän näkemystään siitä, millainen olen. Samoin työkaverini uskovat minuun täysin ja arvostavat minua. Kunpa oppisin vielä itsekin.
En ole yleiskänkkäränkkä, vaan liian sopeutuvainen. Tulen toimeen kaikkien kanssa, kysy vaikka kollegoiltani. Älä tee pikadiagnooseja kun et mistään ymmärrä.
Kävin terapiassa masennuksen, en känkkäränkän takia. Moni suomalainen käy, ja vielä useamman pitäisi (esim. äitini).
"Psykiatrinen potilas" - siinäpä kirosana heitettäväksi toisen nenälle! Sama kuin "vammainen". Epäkelpo.
Sitä paitsi oikea termi kohdallani olisi masennuksesta toipuva. Terapiani loppui (koska terapeutti katsoi parantumiseni edistyneen riittävän pitkälle), nykyään syön enää masennuslääkkeitä.
Mistä tahansa vakavasta sairaudesta tai muusta elämän kiemurasta selvinneet ovat leijonia. Jos kiemuroita ei vuosikymmenien karttuessa ole ollut ollenkaan, kannattaa epäillä, onko henkilö luonnehäiriöinen, ja aiheuttanut paljonkin pahaa ympäristössään.
elämäntilanteen muuttuessa tarvitsee erilaista tukea ihan niihin aiempiinkin ongelmiin. Jotkut vanhemmat pitävät lapsenlastaan ikäänkuin omana vauvanaan ja lapsen äitiä ikäänkuin vauvan isosiskona, ja sellaisessa tilanteessa tarvitsee uusia keinoja sen oman tilansa ottamiseen. Terapeuteilla kun on kokemusta tälläisten tilanteiden hoitamisesta, niin menee helpommin, kuin kuin pyörän keksiminen itse uudelleen. Jos sinä muutut ja muutat suhtautumistasi vanhempiisi, on heidän myös pakko muuttaa suhtautumistasi sinuun, vaikka se kuinka epämiellyttävää heistä onkin. Ihan omasta kokemuksesta tiedän.
Alkoholi ja masennuslääkket eivät sovi yhteen!
Todella tarkkanäköistä tekstiä. Kiitos.
Mulla on myös kummipoika, joka on "vaikea". Sen pikkuveli on äidin kulta.
Kirjoitit näin: "Olen alkanut juoda vapautuakseni heistä, koska he ovat KOKO AJAN elämässäni määräävänä tekijänä."
Tuo lause suorastaan hyppäsi silmille ja järkytti. Juominen ei vapauta sinua vanhempiesi ja siskosi "määräysvallasta". Heillä on ote sinusta, koska annat heidän mielipiteilleen liikaa painoa ja pyrit elämään heitä miellyttääksesi. Oletkin jo huomannut, että mikään, mitä teet ei heille kelpaa. Mikä olisi siis johdonmukainen seuraus tästä huomiosta? Teet omat ratkaisut elämässäsi, ja kannat niistä vastuun. Myös siitä juomisesta. Mitä luulet lapsesi ajattelevan kasvettuaan, kun hänelle selviää äitinsä alkoholismi (koska siihenhän olet liukumassa)? Sanotko, että juot, koska vanhempasi ahdistavat sinua? Sehän ei pidä paikkaansa. Juot, koska oletat pääseväsi helpommalla niin, kun turrutat pään säännöllisesti.
Minusta ainoat määräävät tekijät elämässäsi ovat lapsesi, sinä itse ja teidän yhteinen elämänne. Älä pilaa sitä elämällä jonkun muun elämää.
Minut pysäytti muutama asia ap:n viestissä.
Olet 40-vuotias eli keski-ikäinen. Puhut ydinperheestä. Se on kohdallasi ymmärtääkseni sinä ja lapsesi. Sanot lapsestasi jotenkin, että hän on hyväkäytöksinen tms. Ja ilmoitat hänen olevan vielä pieni. Jostakin periaatteellisesta syystä et ole halunnut perheeseenne miestä eli lapselle isää, nyt moitit myös omaa lapsuusperhettäsi.
Puhut myös ahdistuksestasi, jota - kuulemma - tunnet entisen perheesi vuoksi, et esim. työpaineittesi takia.
Lääkitset itseäsi alkoholilla, jonka käytön hyväksytät itselläsi, koska olet kotoisin kehnosta perheestä.
Hei! Summary:
Olet aikuinen keski-ikäinen,työssäkäyvä nainen, pienperheen äiti.
Oletko vastuuntuntoinen ihminen eli aikuinen ihminen? Sen päätät vain sinä itse.
Olin raskauden havaittuani siinä tilanteessa, että olin jo hakenut uutta työpaikkaa. Sain sen. Lapsen isän kanssa elämä ei ollut mahdollista, sen tilanteen tunnistanee moni suomalainen.
Koska vanhempieni koti oli edellisen ja tulevan työpaikkani välillä, asuin käytännön syistä vanhempieni luona tämän siirtymäajan. Silloin jouduin vanhempieni koukkuun, koska itse olin hormonaalisesti siinä tilassa, että mikään muu kuin tuleva vauvani ei ollut tärkeää. Niinpä rakennushullu isäni ja perhe-perfektionisti äitini saivat minusta otteen, josta he eivät ole päästäneet.
Olen harkinnut muuttoa ulkomaille, mutta rakkaat ystäväni ja erinomaisesti sujuva työni ovat täällä. Myös lapselleni on syntynyt lämmin suhde molempiin perhepäivähoitajiinsa ja opettajiinsa sekä kylän lapsikavereihinsa.
Vaikutanko kamalalta alkkisäidiltä, käsi sydämelle?
Ainakin vietän lapseni kanssa kaiken aikani, oli se sitten laatua tai laadutonta.
Puolustelet juomistasi, kun kukaan vastanneista ei suonutkaan ymmärtämystä sille.
Voin kertoa itsekin harrastaneeni naukkailua myös, lähinnä viikonloppuisin, pari siideriä illassa. Eihän se ole paljon, ajattelin. (Itse asiassa ongelmakulutuksen raja häämöttää tuossa jo aika lähellä). Mutta sitten kun niitä tyhjiä tölkkejä palauttelin, pysähdyin kerran oikein miettimään, mihin oikein tarvin koko litkua. Vastaus oli, en mihinkään, ja jätin koko homman, ennen kuin ote alkoi lipsua. Ongelmat eivät sillä ratkea, vaikka en edes pystyisi juomaan itseäni sammumispisteeseen. Tyhjät tölkit lapsiperheessä eivät ole mukava näky, ja ajattelin ennenkaikkea sitä, mitä lapseni ajattelisivat lapsuudenkodistaan aikuisina. En halunnut heidän pitävän äitiään alkoholistina.
Lapsesi kärsii juomisestasi joka tapauksessa, eikä se mitään ratkaise. Lapsi vaistoaa alkoholia nauttineen vanhemman oudon käytöksen, ja se hämmentää häntä iästä riippumatta, ja vanhempi lapsi taas ottaa mallia myöhemmässä vaiheessa.
Eikä ratkaise muuttokaan mitään, se saattaa jopa suistaa raiteiltaan vielä pahemmin. Ja mitä se vaikuttaisikaan lapseesi, joka revittäisiin juuriltaan täysin vieraaseen kulttuuriin?
Sinulla on lapsi, joka on tärkeintä elämässäsi, sinulla on työ, josta ilmeisesti pidät, sinulla on ystävät ja oma koti. Siis perusasiat kunnossa.
Onko vanhemmillasi sinusta taloudellinen ote? Jos on, repäise itsesi irti siitäkin.
Kunhan muistat:
Sinä itse elät elämäsi. Sinä itse kannat vastuun päätöksistäsi, niin hyvistä kuin huonoista, ja elät niiden kanssa. Sinä itse päätät miltä elämäsi näyttää ja minkä jäljen se on taaksesi ja muihan jättänyt,kun vanhana sitä katselet. Ja vain sinä itse tunnet mitä onnellisuusmittari elämässäsi näyttää.
Lapsi on onnellinen jos äiti (t. vanhemmat) ovat. (Poislukien tietenkin "järjetön elämä", ts liika alkoholinkäyttö tms.)
Lapsen kautta syyllistäminen on myös erittäin pätevä tapa pitää yh-äiti vallan alla, etenkin jos isä ei ole ollenkaan läsnä. Sinun perheesi on sinä ja lapsi, teillä on omat säännöt ja oma elämä, muista ja muiden kontrollointiyrityksistä viis!
Sen, oletko onnistunut äidin tehtävässäsi, kertoo lapsi sinulle varmasti itse kun on aika. Ja kertoo myös sen, oliko ratkaisusi hyvä pysyä vallan alla ja noudattaa muiden säänöjä tai elää omaa elämää, siellä tai ulkomailla, tai eri paikkakunnalla, mitä ikinä nyt päätätkään.
Mutta kyse on sinun elämästäsi!
Lapsi kyllä tottuu myös uusiin hoitajiin. Eikä kuole vaikka sukua onkin vähemmän. Ihmissuhteissa määrää laatu enemmän kuin määrä.
Vanhempasi ovat omat vanhemmuutensa jo eläneet, sitä on turha alkaa paikkailemaan enää toisten lapsilla.
Ja sillä, asuuko ulkomailla vai samalla paikkakunnalla, ei ole merkitystä, jos ei sitä eroa vanhempiin tee. Sitä vain kantaa saman taakan mukanaan jos ei siitä henkisesti itse päästä irti.
Mutta se voi olla pitkällinenkin prosessi.
Edellinen kirjoittaja kiteytti yhteen lauseeseen koko totuuden:
"Ihmissuhteissa määrää laatu enemmän kuin määrä."
Ainoa keino saada mielenrauha on ottaa oikein roimasti eroa vanhempiisi ja osittain sisareesikin. Se iänkaiken vanha totuus "ystävät valitaan, perhettä ei", pitää paikkansa.
Sinun vastuu ja velvollisuutesi on vain sinä itse ja lapsesi, eivät vanhempasi. Muista aina että kukaan todellakaaan ei tee sinusta lattiamattoa ellet sinä itse anna siihen lupaa. Vanhempasi ja sisaresi ovat onnistuneet erittäin hyvin tallaamaan sinut, mutta nyt sinun velvollisuutesi on näyttää lapsellesi että sinä olet arvokas ihminen joka ansaitsee sinun kunnioittavan itseäsi.
Voit tietysti aikaajoin antaa lapsesi viettää aikaa isovanhempiesi kanssa, niinkauan kun he eivät ala syöttää mitään sinua alentavaa lapsellesi. JOS tuo tapahtuu, ole aivan vuoren varma ettei lapsesi KOSKAAN ole heidän luonaan ilman sinua ja ettei lapsesi silloinkaan ole sinun kuulorajan ulkopuolella.
Jos vanhempasi yrittävät tunkeutua kotiisi, älä avaa ovea, tai kerrot ettei vierailu nyt sovi, olette juuri lähdössä ystävätteresi luo jo edeltäpäin sovitulle vierailulle.
Heidän soittaessaan ja ehdottaessaan vierailua vain hyvin reippaalla äänellä kerrot totuuden ettei se sovi sinulle mutta "kertokaa mitä teille kuuluu". Jos keskustelu menee negatiiviseksi, voit aina syyttää ovikelloa ja lopettaa puhelun.
Tuo että haluat viettää aikaa lapsesi kanssa on kaikkein arvokkainta. Tehkää yhdessä asioita ja kun lapsesi aloittaa leikkitarhan/koulun pääset tutustumaan muihinkin aikuisiin joilla on sama yhteinen aihe: lapsi!
Pysy viinasta (missään muodossa)erossa. Se menee kurkusta aivan liian helposti alas. Sinä et todellakaan tarvitse sitä. On niin helppo keksiä syitä miksi juoda viinaa, ja ne syyt eivät lopu koskaan. Tuon sijasta kerro itsellesi miksi on niin paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää että EI juo.
Ottakaa lapsesi kanssa tavaksi juoda kupillinen yrttiteetä (kammomilla toimii jopa rauhoittavasti) iltaisin sinulle ja lapselle mehua hyvä kirja.
Lapsen oppiessa lukemaan voitte vuoronperään lukea toisillenne.
Tuo illanvietto voittaa aina viina tuoman hiprakan!
Sinulla on niin paljon hyviä asioita menossa: Terve lapsi, työpaikka, oma koti, lapsen päivähoito järjestyksessä! Nauti mitä olet saanut aikaiseksi ja anna itsellesi kunnon taputus päälaelle!
ja kannustavasta viestistä! Ymmärrät minua erittäin hyvin!
Näin anekdoottina yksi viimeisimmistä: olin lomani ensimmäisen viikon koko suvun kanssa yhteisellä etelänmatkalla; sen jälkeen olin viikon auttamassa äitiäni juhannuksen valmisteluissa sekä viettämässä juhannusta heidän mökillään (taas) koko suvun kanssa; välissä kävin vain piipahtamassa kotonani.
Isäni tuli mökille, käytyään matkalla kotini pihalla. Motkotti heti, miten koiranputki on vallannut sekä raparperit että taloni reunukset, ja että pitäisi raivata kasvustoa seinustoilta. Säikähdin, koska tiedän, että talon seinällä ei saa kasvaa mitään, jottei se homehdu. Raparperistä en ollut niinkään huolissani.
Nyt kun juhannuksen jälkeen vihdoin pääsin kotiini, huomasin, että raparperi voi hyvin (kuten ennenkin) ja koiranputken ja talonseinän väli on vähimmilläänkin yli metrin. Etupihan nurmikon leikkaan, takapihalla tykkäänkin, että koiranputki kasvaa.
Miten ihmeessä tämän kyykytyksen saa loppumaan? Pitääkö mun muutta St. Helenalle?
Lapseni kukoistaa, ja jos joku on typerys juotuaan liikaa sahtia juhannuksena, se on isukkini. Mutta että viesti vielä menisi heille perille - turha luulo.
En haluais muuttaa sinne St. Helenalle. Enkä haluais kokonaan katkaista välejäni vanhempiini. Mutta näin valvon öisin, kun näitä mietin.