Suomessa tunnutaan edelleen ajattelevan, että mies ei puhu huolistaan ja nainen taas kertoo kaikki murheensä ja odottaa miehen ratkaisevan ne. Mutta entä, jos nainen onkin sitä tyyppiä, joka ei halua puhua suruistaan ja ongelmistaan? Haittaisiko se miestä parisuhteessa?
Olen kasvanut poikien keskellä, joten minulle on aina ollut itsestäänselvää, ettei heitä kiinnosta minun huoleni ja että jos aion pitää heidät kavereina, niin pidän suuni kiinni suruistani ja ainakin muistan, ettei miehen nähden saa koskaan itkeä. Mutta nykyistä poikaystävääni se tuntuu ärsyttävän! Luulin, että kaikki miehet haluaa "helppohoitoisen" naisen!
Vai onko tämä jokin itsetunto juttu, ettei mies tunne itseään mieheksi, ellei nainen tarvitse hänen apuaan? Mitä mieltä muut miehet ovat?
Olen kasvanut poikien keskellä, joten minulle on aina ollut itsestäänselvää, ettei heitä kiinnosta minun huoleni ja että jos aion pitää heidät kavereina, niin pidän suuni kiinni suruistani ja ainakin muistan, ettei miehen nähden saa koskaan itkeä. Mutta nykyistä poikaystävääni se tuntuu ärsyttävän! Luulin, että kaikki miehet haluaa "helppohoitoisen" naisen!
Vai onko tämä jokin itsetunto juttu, ettei mies tunne itseään mieheksi, ellei nainen tarvitse hänen apuaan? Mitä mieltä muut miehet ovat?
Vastaukset 3
Vanhimmat
"nainen taas kertoo kaikki murheensä ja odottaa miehen ratkaisevan ne."
Nainen kertoo kaikki huolensa ja odottaa, että mies kuuntelee niitä kiinnostuneena. Sitten kun on kuunneltu, nainen soittaa ystävänsä läpi ja kertoo niille kaikki huolensa. Kun huolet on kaikille kerrottu, on parempi olla. Naisesta on helpottavaa, kun on saanut kaiken kerrottua kaikille. On tullut saatua huomiota jne. Sitten joskus, jos asia vielä muistuu mieleen, saattaa siihen jokin ratkaisukin löytyä itsestään jostain.
Ero on siinä, että mies haluaa ratkaista ongelman heti, eikä jaaritella ikuisesti siitä, mitä tunteita ongelma saa naisen tuntemaan. Siksi ei välttämättä ole hyvä olla kertomattakaan, jos on ongelma. Tee näin: nauti, kärsi ja elä ne ongelman tuomat tunteet itseksesi ja sitten kun ihan oikeasti olet valmis saamaan sen ratkaistua, keskustele siitä miehesi kanssa. Onnistusiko? Tuskinpa kuitenkaan.
Ihmettelen sitä, miksi naisten pitää hölistä kaikki parisuhteen yksityisasiat, sänkyhommista lähtien, kavereilleen. Eikö se ole aika riskialtistakin, etenkin kun naiset tykkää tökkiä toisiaan puukolla selkään sitten kun suuttuvat? Muutenkin, luulisi sen verran kunnioitusta löytyvän parisuhteeseen ja mieheenkin, ettei kaikkea löpise ja kerro kavereilleen. Miehen kannaltakin on aika v-maista, kun kuulee itselleen outojen ihmisten keskustelevan yksityiselämästään ja henkilökohtaisista asioistaan, jotka miltään kannalta katsottuna eivät kuule heille.
Musta ois tärkeää, et voisin omalle miehelle puhua han mistä tahansa mutten kuitenkaan odota, et hän on joku psykiatri tai selvännäkijä, joka osaa ratkaista kaikki mun ongelmat, mut usein se kertominen jo helpottaa. Jaettu suru on puolikas suru, vai miten se meni.. :)
Parisuhteen asioista ei kuulu kaikista tosiaan kertoa. Itse ainakin pidän sitä luottamuksen pettämisenä jos kerron miehelleni luottamuksellisesti jotain ja se menisi kertomaan se kavereilleen tai suvulleen heti. Ei tuo ole oikein. Seksijutut on myös parisuhteen välisiä asioita. Hyvän maun rajoissa niistä voi joskus mainita jollekin, muttei se tarkoita yksityiskohtaisia kuvailuja, todellakaan.
Eli kaikki naiset on heikkoja idiootteja, jotka eivät itse keksi mitään ratkaisua? Just joo... En minä mitään valmista ratkaisua tarvitsisi, vaan jonkun jolle puhua juuri niistä tunteista! Mutta vastasit kyllä kysymykseen, paras pitää suunsa kiinni jatkossakin.