Kun tätä ei jaksaisi kirjoittaa. Minun lapseni kuoli eilen.
Minä sain lapseni 15 vuotiaana, pidin hänet, hoidin hänet yksin, nyt hän on kuollut.
Kuollut lapsi
Tiitiii
42
12533
Vastaukset
- Viola
Otan osaa suureen suruusi. Olen sanaton. Minäkin olen menettänyt lapseni. Voimahalaus
- ajattelen sinua
paljon ymmärrystä vaikeisiin hetkiisi sekä suruusi.
- Kyyneleitä silmät täynnä
Tällä palstalla on paljon meitä jotka tiedämme ja tunnemme tuskasi.Sitä surua ei voi aina edes kuvata,minulla se tuntuu kuin revittäis sydäntä rinnasta ja vaivun jopa kaksinkerroin,niin kipeää se käy.Toivon ettet nyt ole yksin.Huuda vaikka ääneen tuskaa ja itkua ulos.Olet ollut hyvä äiti lapsellesi ja äiti olet yhä vaikka lapsesi lähti pois maanpäältä.Siellä taivaassa hän odottaa sinua ja sieltä hän rientää vastaan kun on sinun vuorosi lähteä.Sinä jaksat,vaikka sekuntti kerrallaan mutta sinulla on myös lohtua.Me kaikki myötäelämme surusi kanssa ja toivomme sinulle samaa mitä olemme itsekkin saaneet:Lohdutusta,toivoa ja uskoa elämän jatkumiseen.Sinulla on muistot jotka lohduttavat,minun lapseni isällä ei ole edes muistoja pojastaan,hän tajuaa vasta nyt mitä on menettänyt ja sitä tuskaa hän kantaa loppuelämänsä.Paljon voimia sinulle ja lämmin halaus sinulle.
- Toukasta perhoseksi
Uskon, että kuoleman jälkeen on elämää ja että kaikkein virheettömimmät viedään ensin.
- äiskä82
Minun pieni tyttöni pääsi enkeliksi 9.6 eli noin viikko sitten... tyttöni oli 4v10kk vanha ja syvästi kehitysvammainen. Tyttöni menehtyi äkillisesti infektioon jota ei enää kestänyt ja päätti luopua vaikeasta elämästään.
Tunteet käyvät laidasta laitaan.. välillä helpottaa ja sitten tulee kovia itkun pyrähdyksiä, joka kuuluu asiaan.
on niin tyhjä olo mutta tunnen kokoa ajan että tyttöni on läsnä ja muistan hänen tuoksunsa ja kosketuksensa.
Muistan myös kuinka hän kärsi kun oli todella sairas ja halusin ottaa hänen kipunsa itselleni.
Viikon päästä ovat hautajaiset ja mietin kuinka selviän niistä kun pitää päästä lapsestaan irti.
kaikkei pahin mitä elämässä voi tapahtua...
Mutta voimaa antavat ystävät ja sukulaiset ja aina tekemällä asioita eikä jää yksin peiton alle vaikka tuntuisi siltä..
Yritän ajatella että hänellä on nyt kaikki hyvin eikä ole enää kipuja ja niitä vaikeita epilepsikohtauksia joita tytölläni oli paljon.
Voimia ja jaksamista sinulle ja hän on sinun suojelusenkelisi...
Voimia myös kaikille muillekkin lapsensa menettäneille vanhemmille...- Tiitiii
Kun tätä ei jaksaisi.
Oikeasti, tätä ei pysty käsittämään, eihän kolmivuotiaat yleensä kuole.
Pahinta ehkä on joidenkin ihmisten suhtautuminen, en kuulemma ole enää äiti ollenkaan, olin ennen, mutta en kuulemma enää. - aina ia ikuisesti.
Tiitiii kirjoitti:
Kun tätä ei jaksaisi.
Oikeasti, tätä ei pysty käsittämään, eihän kolmivuotiaat yleensä kuole.
Pahinta ehkä on joidenkin ihmisten suhtautuminen, en kuulemma ole enää äiti ollenkaan, olin ennen, mutta en kuulemma enää.Sitä ei voi kukaan sinulta riistää. Olet äiti. Lapsesi on poissa, mutta hän on silti sinun lapsesi.
En osaa edes kuvitella tuskasi määrä. Onneksi en ole joutunut samanlaisen surun eteen.
Pelkästään vanhempieni menetys on ollut minulle kova paikka, menetin jotain itsestäni kun he ovat kuolleet. Lapsia minulla on,joten ehkä osaan hieman kuvitella miltä sinusta tuntuu.
Voimi. Jaksamista. - kyyneleitä silmät täynnä.
Tiitiii kirjoitti:
Kun tätä ei jaksaisi.
Oikeasti, tätä ei pysty käsittämään, eihän kolmivuotiaat yleensä kuole.
Pahinta ehkä on joidenkin ihmisten suhtautuminen, en kuulemma ole enää äiti ollenkaan, olin ennen, mutta en kuulemma enää.vaikka lapsesi on mennyt taivaankotiin.Minä sanon aina kun joku kysyy montakolasta sulla on että minulla ON kaksi lasta,poikani on kuollut mutta aina sydämmessäni.Äiti on hänkin joka on adoptoinut lapsen tai lapset.Älä välitä ihmisten puheista,vaali lapsesi muistoa,aika antaa armahduksen pahimpaan suruun vaikka nyt ei todellakaan siltä tunnu.Ajattelen sinua lämmöllä ÄITI.
- Viola
kyyneleitä silmät täynnä. kirjoitti:
vaikka lapsesi on mennyt taivaankotiin.Minä sanon aina kun joku kysyy montakolasta sulla on että minulla ON kaksi lasta,poikani on kuollut mutta aina sydämmessäni.Äiti on hänkin joka on adoptoinut lapsen tai lapset.Älä välitä ihmisten puheista,vaali lapsesi muistoa,aika antaa armahduksen pahimpaan suruun vaikka nyt ei todellakaan siltä tunnu.Ajattelen sinua lämmöllä ÄITI.
Tottahan toki sinä olet äiti edelleen. Kyllä minä olen vielä kolmen lapsen äiti, vaikka yksi on jo enkelien maailmassa. Tosin mietin kyllä aluksi, kun poikani kuoli, että miten nyt kerron, kun ja jos minulta kysytään kuinka monta lasta minulla on. Vaikeaa on ymmärtää ja käsittää, että oma lapsi on lähtenyt täältä ennen minua. Voimia sinulle ja kaikille muille lapsensa menttäneille
- uuteen
Viola kirjoitti:
Tottahan toki sinä olet äiti edelleen. Kyllä minä olen vielä kolmen lapsen äiti, vaikka yksi on jo enkelien maailmassa. Tosin mietin kyllä aluksi, kun poikani kuoli, että miten nyt kerron, kun ja jos minulta kysytään kuinka monta lasta minulla on. Vaikeaa on ymmärtää ja käsittää, että oma lapsi on lähtenyt täältä ennen minua. Voimia sinulle ja kaikille muille lapsensa menttäneille
elämään. Noissa tunnelmissa meilläkin eletään, sillä miehelläni todettiin juuri juhannuksen alla vaikea myelooma eli verisairaus selkärangassa.
Meillä toivoa antaa usko Jumalan Pojan Jeesuksen voimaan. Hän on meidän Vapahjatamme. Silti itku ja tuska on valtava. Toivon säteitä saimme myös keskustelupalstalta. Siellä joku äiti oli ollut vuodepotilaana 4kk ja nyt tekee lenkkiä jopa 4km. Hoidot ovat kehittyneet.
Jokainen kerran täältä lähtee. Se on synnin palkka, mikä tuli perintönä Eevalta. Suurta armoa on Jumalalta Jeesuksen uhri meidän vuoksemme. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tämän ilon kaiken surun keskellä. Se tuo toivoa. Ikuisesti.
Kerran äiti, aina äiti, tietysti. Kunpa me osaisimme olla turhista kiukuttelemasta. Sen opin. Kaikki muu, paitsi mieheni, on turhaa. Ja kerran se lopullinen ero tulee täällä ajassa. Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on! - Nimetön
Itse menetin Rakkaan tyttäreni 17 vuotiaana 30.1.2008 Hän oli myös vaikeasti kehitysvammainen ja perheen nuorin lapsi, joten oli kyllä ihan hirveä tilanne kun lapseni lähti taivaan kotiin. Itse olin silloin työttömänä joten ainoakin elämän iloni lähti ei siinä moneen viikkoon pystynyt tekemään mitään hyödyllistä.Ei kukaan voi käsittää oikeesti kuinka raskasta on menettää oma lapsi jonka ehdoilla olet elänyt reilut 17 vuotta kyllä siinä putoo niin tyhjän päälle.Tuntuu niin kun ei olis enää mitään järkee elää, vaikka mulla on 3 vanhempaa lasta. Voi itku miten on taas niin ikävä niitä halauksia ja suukkojo joita hän jakeli. Rakas pieni enkelini olit elämäni ilo vaikka välillä oli tosi raskasta. Usein lohdutan itseäni sillä että Rakas lapseni sai viettä koko pienen elämänsä rakkaiden kanssa kotona, eikä häntä tarvinut laittaa laitoshoitoon sen takia että omat voimavarat olisivat loppuneet olin viimeiset 5 vuotta yksinhhuoltajana. Voimia ja halauksia kaikille jotka ovat surun murtamia !
- kesä joka ei koskaan tullut
Otan osaa suruusi. Minun lapseni kuoli tasan kuukautta aiemmin, 14.5.
Olet todella rohkea että olet kasvattanut hänet yksin. Oletko saanut apua surutyössä ja muuten?- Tiitiii
ja lohdutuksesta teille kaikille.
Surutyössä ynnä muussa en koe saaneeni kunnollista apua.
Se on pikemminkin sitä, että "paras kaveri halaa kerran ja olettaa että kaikki on sitten hyvin"...
Kun tätä ei jaksaisi, päivät menee unessa, robottina.
Viinakin antaa vain hetken unohduksen, tuskaa se ei poista.
Ja koko ajan mielessä pyörii, ettei kolmevuotiaat vaan voi kuolla. - suruäiti
Tiitiii kirjoitti:
ja lohdutuksesta teille kaikille.
Surutyössä ynnä muussa en koe saaneeni kunnollista apua.
Se on pikemminkin sitä, että "paras kaveri halaa kerran ja olettaa että kaikki on sitten hyvin"...
Kun tätä ei jaksaisi, päivät menee unessa, robottina.
Viinakin antaa vain hetken unohduksen, tuskaa se ei poista.
Ja koko ajan mielessä pyörii, ettei kolmevuotiaat vaan voi kuolla.Hei tiitii,
olen pahoillani menetyksestäsi. Ymmärrän tuskaasi, olen itse menettänyt 12v-lapseni. Oletko ajatellut mennä johonkin sururyhmään? Tai juttelemaan jollekin tukihenkilölle? Kriisikeskukseen kun soitat voit saada haluamaasi apua. On niin ikävää kun ympäristö ei jaksaisi suruamme, vaan haluaa hoitaa sen pois nopeasti. Se ei mene vaan sen kanssa kuljemme lopun elämää. Opimme kyllä taas hymyilemäänkin, mutta silmissä säilyy aina se tietty surun sävy.
Voimia sinulle kovasti. Yritä kertoa sille parhaalle ystävällesikin että sinun on paha olla ja haluaisit puhua tuskastasi, jos vaan pystyt. Jos hän on tosi ystävä, hän kyllä kuuntelee. - mummoninäköinentyttö
suruäiti kirjoitti:
Hei tiitii,
olen pahoillani menetyksestäsi. Ymmärrän tuskaasi, olen itse menettänyt 12v-lapseni. Oletko ajatellut mennä johonkin sururyhmään? Tai juttelemaan jollekin tukihenkilölle? Kriisikeskukseen kun soitat voit saada haluamaasi apua. On niin ikävää kun ympäristö ei jaksaisi suruamme, vaan haluaa hoitaa sen pois nopeasti. Se ei mene vaan sen kanssa kuljemme lopun elämää. Opimme kyllä taas hymyilemäänkin, mutta silmissä säilyy aina se tietty surun sävy.
Voimia sinulle kovasti. Yritä kertoa sille parhaalle ystävällesikin että sinun on paha olla ja haluaisit puhua tuskastasi, jos vaan pystyt. Jos hän on tosi ystävä, hän kyllä kuuntelee.Mulla itellä ei ole lähipiirissä, onneksi) kukaan lapsi kuollut minun olinaikana. Mutta mun mummolla ja ukilla on kamalia kokemuksia (he ovat jo kuolleet) Heidän, muistaakseni toinen tyttö kuoli ihan muutaman viikon ikäisenä, en tiedä mihin, mutta varmasti nykyajan hoito olisi pelastanut, mutta eihän 40-luvulla... Suuri suru siitä oli tullut ja loputon itku. No perhe lisääntyi kuin itsestään ja mutama vuosi eteenpäin 2-3 vuotias poika sai suuhunsa jotain lääkkeitä ja äiti sen sitten huomasi. Tuli kamala hätä ja kiire lähteä viemään tajutonta lasta vähänvajaa 10 km päähän lääkäriin rekikyydillä. sairaalaan päästiin ja poika kuoli sinne. Kolmaskin lapsi oli kuolemankynsissä vastasyntyneenä, mutta pelastui täpärästi.
Muistan jonkun kertoneen, että kun mummolta joku kysyi kuinka monta lasta hänellä on niin aina silloin oli purskahtanut kamalaan itkuun, eikä ihme. Voikun oliis ennen ollut parempi terveydenhuolto ja paremmat kulkureitit, oltas tälläisiltä kamaluuksilta voitu jossainmäärin välttyä.. Onko tälläisiä kokemuksia ollut kenenkään muun lähipiirissä? Toivottavasti ei paljoo...on tää niin kauheeta... :( :( :( :( - h
suruäiti kirjoitti:
Hei tiitii,
olen pahoillani menetyksestäsi. Ymmärrän tuskaasi, olen itse menettänyt 12v-lapseni. Oletko ajatellut mennä johonkin sururyhmään? Tai juttelemaan jollekin tukihenkilölle? Kriisikeskukseen kun soitat voit saada haluamaasi apua. On niin ikävää kun ympäristö ei jaksaisi suruamme, vaan haluaa hoitaa sen pois nopeasti. Se ei mene vaan sen kanssa kuljemme lopun elämää. Opimme kyllä taas hymyilemäänkin, mutta silmissä säilyy aina se tietty surun sävy.
Voimia sinulle kovasti. Yritä kertoa sille parhaalle ystävällesikin että sinun on paha olla ja haluaisit puhua tuskastasi, jos vaan pystyt. Jos hän on tosi ystävä, hän kyllä kuuntelee.joo munki skidi delas jäi auton alle
- voimia kaikki<3
h kirjoitti:
joo munki skidi delas jäi auton alle
Ai skidi delas ootko surullinen
- Ikuisesti äiti.
Itse menetin 11- vuotian reippaan poikani reilu kuukausi sitten, kun poikani oli tulossa kotiin, hän jäi auton alle. Itse hain heti tukea ryhmistä, josta sain apua. Älkää jääkö yksin, vaan hakekaa apua!
- h
j
- JK
OTAN OSAA SURUUSI
- kohtalotoveri
Neuvoisin sinut kääntymään sellaiseen yhdistykseen kuin KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry (www.kapy.fi)
Se on vertaistukiyhdistys, joka auttaa kuoleman kautta lapsensa menettäneitä perheitä, lapsen kuolintavasta tai iästä riippumatta. - JK
OTAN OSAA SURUUSI
- Enkkel
Oma lapseni kuoli kaksi vuotta sitten 5-vuotiaana. Hän oli kehitysvammainen. Tuntui kuin olisin elänyt sumussa tahi savussa. Jokin tunkkainen esirippu peitti näköalaani. Kerroin entiselle parhaalle ystävälleni asiasta. Hän vain tokaisi, että "eihän siitä olis muutenkaan ollut iloa kun se ei pystyny edes kävelemään". Satutti ja satuttaa yhä. Huonot välit eivät mielestäni ole kriteeri toisen olon pahentamiselle lisää.
Voimia sinulle. - kiramisu
Tiitii, palauta mieleesi kaikki ne ihanat hetket, joita sait lapsesi kanssa viettää! Muistele, rakasta häntä, rakasta itseäni hänen äitinään! Te olitte yhtä, ja olette aina yhtä. Vaikka lapsi on nyt toisessa olomuodossa, hän on silti sinun lapsesi ja on aina. Lapset ovat lainaa vain - niinkuin me kaikki ihmiset olemme toisillemme. Ollaan syvästi kiitollisia kaikesta ajasta, jota kunkin ihmisen kanssa saamme.
Ole iloinen siitä, että sait elää lapsesi kanssa (vaikka se niin vaikeaa menetyksen hetkellä onkin). Mutta iloitse lapsesi ihanuudesta. Se ei katoa minnekään. Niinkun ei sinunkaan ihanuutesi!
Muista pitää itsestäsi huolta. Ja muista, että saat olla surullinen aivan niin kauan aikaa kun siltä tuntuu. Saat raivota, huutaa, itkeä, ei tarvitse jaksaa "muiden takia" eikä tarvitse näyttää voimakkaammalta kun on. Saat olla voimaton ja rikki.
Se kipinä, josta lapsesikin oli tehty, se on silti siellä kaikkein sisimmällä, eikä katoa minnekään. Löydät sen kyllä. Parempi olla paljaana ja pelkkänä sen kipinän ympärillä, vaalia sitä, kuin alkaa koota haarniskaa ja rooleja sen ympärille (vaikka sekin on sallittua, jos se helpottaa!). Kaikkea hyvää sinulle.
Voimia ja rutistus!!- love yoou
Te kaikki ootte menettäny lapsenne! Ja suru on kova,mutta voimii laukaassa ratsastusonnettomuudessa kuolleen 10vuotiaan tytö sukuja ystäväpiirille
- arja-äiti
Otan osaa suruusi
Vain lapsensa menettänyt äiti ymmärtää tuskasi.
Menetin aikuisen poikani kolme vuotta sitten. Kalvava tunne on vieläkin rinnassa. Suru on välillä ihan musertava, muutta vuosien mittaan muotoaan. - make0809
Järkytyin!! Isäni kuoli kk sitten ja sekin oli liian kova paikka..........
En sano jotta koita jaksaa............kun ei sitä välttämättä jaksa....
Sitä miettii vaan miksi?
Otan osaa........ - Tuikku-pappi
Otan lämpimästi osaa suruusi, Tiitii. Tuntuu etteivät sanat riitä lohduttamaan. Ihanaa, että niin monet kohtalotoverisi ovat antaneet tukensa sinulle.
En tiedä uskonnollisisesta vakaumuksestasi enkä tahdo tyrkyttää mitään, mutta seurakunnan työntekijän puoleen voi aina kääntyä, jos jaksat ja tahdot käydä läpi suruasi ja kaikkia tunteitasi. Jos kaipaat kuuntelevaa korvaa, niin se on eräs mahdollisuus. Täällä on annettu muitakin linkkejä avun saamiseksi.
Oman lapsen menettäminen on varmasti lähes raskainta mitä ihminen voi joutua kokemaan. Tunti kerrallaan, päivä kerrallaan pääset eteenpäin, muitten tuella.
Halauksin
Tuikku-pappi - hakauksin <3
- Onneton äiti
Auttakaa minua. Pelkään lapsei kuolevan. Hän on ollut jo monta kuukautta sairaana voimakkaissa kipulääkkeissä. Toisaalta myös toivon, että hän saisi rauhan, eikä kärsisi.
- muistan teitä.....
Onko lapsella vakava sairaus ja diagnoosi että voi menehtyä? Mitä tässä voi pieni ihminen muuta kuin osoittaa pyyntönsä; elämän antajalle että Hän puuttuu tilanteeseen, antaa voimia lapselle ja äidille, viisautta hoitohenkilöille.
Mikäli lapsen päivät ei ole luetut niin hän jatkaa elämää. - Hebejh
yrittäkää ny kuolema on kuolema
- otan osaa kaikki
Ei oo vaan kuolema... mä menetin n 5vuitta sitte siskon se kuoli synnytyksessä :(
- Se on kauhea tunne
OTAN OSAA
- Lex Humana
Jokaisen ihmisen, oli hän lapsi tai aikuinen, aika on täysi silloin kuin se on täydeksi kirjoitettu. Hyvä etteivät joutuneet pitkään kärsimään.
- Se on kauhea tunne
Niin, olen itsekin siitä iloinen, ettei heidän tarvinnut kärsiä pitkään..mutta kamalinta on, että olin kieltänyt Armiidaa ja Felixiä menemästä niille paikoille, ja samana päivänä soitetaan, että lapsesi on kuollut..:'(
- rollis72
minä muistan kuin eilisen sen päivän kun pieni poikani kuoli. Hän oli vain 2 tuntia vanha.
Musitan kun jotkut sanoivat että miksi säsitä suret kun et edes ehtinyt mitään sen kanssa tehdäkään.
Poikani oli pahasti kehitysvamminen ja keskonen, mutta minulle hyvin rakas.
Huomaan vieläkin ajattelevani pikkuista poiikaani. Tapahtumasta on pian 10v .- Fall
Aloitus on jo vuodelta 2008. Uskon asioittemme jo selkintyneet.
- Maria-Mami
Poikani kuoli vajaat kaksi vuotta sitten ja vieläkin istun tässä etsien jonkunlaista lohdutusta ja kanssasisaria, jotka ovat myös tämän kamalan kohtalon kohdanneet.
Voin vain suositella ammatti-ihmisten apua. Käyn itsekin vielä juttelemassa ja myönnän, että tarvitsen vielä pitkään apua. - 36a
Lapsemme kuoli 21-vuotiaana 14.3.15
tapaturmaisesti autopalossa. Ei auttanut paikalle saapunut kriisiapu hirveään hätään ja tuskaan. Olivat hekin sanattomia, mutta ehkä tarkoituksella. Itseäni auttoi ehkä eniten toiminta, kun yritin lohduttaa omassa hädässäni hänen tyttöystäväänsä. Siinä hän ja me vanhemmat itkettiin ja halattiin. Kaikki oli vielä edessä ja paljon yhteisiä suunnitelmia. Jouduimme odottamaan pahoin palaneen ruumiin hautauslupaa kuukausia. Todennäköisesti oikosulku konepellin alla sytytti palon. Vuosi kuolinpäivän jälkeen tuli kuolintodistus: häkä- ja syanidimyrkytys auton palaneista rakenteista.
Seurakunnalta saimme kiitettävästi apua, mutta suurin apu oli oman perheen ja tyttöystävän kiinteä yhdessäolo. Yhdessä kävimme kertomassa 90-vuotiaalle mammalle surulliset uutiset (pappa oli kuollut kuukautta aiemmin ja poikamme oli kantamassa häntä), olimme ruumisauton perässä kotikierroksella ja teimme kaiken hautajaissuunnittelusta, kutsumisista ja aivan kaikesta yhdessä.
Tiedät jo varmaan, että aika jonkin verran helpottaa. Itselläni on vielä kovin vaikeaa, vaikka ei enää paniikinomaista kauhua. Muistot ovat kuitenkin niin pinnalla vielä. Kaikki elämän aikana yhdessä koetut asiat.
Toivon, että kertomuksestani on jotain lohtua, vaikka ei siinä kyllä mitään lohdullista ole. Ainoastaan se, ettet ole yksin ja elämä on meilläkin jatkunut. - murtunut
Oman lapsen kuolema on karmeaa, mikään ei lohduta, ei auta. Aika vierittää meitä eteenpäin, haluamme tai emme. Yön pimeinä tunteina pyydät apua, sitä saamatta. Tuska on ja pysyy. Aikaa ei saa taaksepäin. Elät päivästä toiseen, kuin unessa, muu maailma kulkee vierellä kuin elokuvassa. Loppuelämämme tulee olemaan tällaista, halusimme tai emme. Kun jotain niin arvokasta puuttuu, millään ei ole enää väliä.
- Anonyymi
Tee uusi lapsi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768