Täysmaraton tulevana syksynä kiinnostaisi, juoksu maittaa mutta tuntuu että sykkeet taitavat nousta ylikorkeiksi. Keväällä 1/2 maraton meni alle 1.55 suhtkevyesti mutta keskisyke oli 174. Tietysti pitkälle maratonille lähdetään hieman hitaammin mutta tuntuu että alle 160 sykkeen on mahdotonta juosta/hölkätä. Kannattaako näillä sykkeillä edes harkita maratoonia? Max.sykkeeni 198
Maraton mielessä
vnfuhsioghvnus
192236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tämä alituinen pähkäily sykkeistä.
Juoksu maistuu ja kulkee mutta onko nyt sykkeet oikeat!!!
Ei tavallisen terveen ihmisen tarvitse tietää sykkeistä mitään. Ihmiset ovat miljoonia vuosia selvinneet ilman sykkeiden tarkkailua nykyistä vaativammissakin oloissa.
Kun liikkuu vointinsa ja kykyjensä mukaan niin elimistö kyllä sovittaa sykkeet kohdalleen.
Koko sykeuskonto on markkinamiesten masinoima mittareiden ja muun roinan myynnin edistämiseksi.
Huippu-urheilijalla voi tietysti olla mittaamisesta jotakin hyötyä.
En ole itsekään tarvinnut juoksulenkille tai maratoniin sykemittaria..voisin toki kokeilla mutta kyllä tunne kehonini niin hyvin että tiedän koska juoksen liian kovaa ja lujaa.
Jos olet juossut puolimaratinon alle 2 tunnissa niin varmasti jaksat juosta maratonin. Otat vaan rauhallisesti ja tankkaat kunnolla hiilareita.
gps :sääkin kun olet mennyt nykyajan humputukseen..........
Kanssasi erimieltä, kyllä sykemittari on hyvä apuväline myös kuntoilijalle ja varsinkin jos aikoo treenata maralle jossa treenin pääpaino on nimeenomaan reenata peruskestävyyttä! Eikä paahtaa kieli vyön alla....
Ketjun aloittaja kertoi, että puolikas meni
mukavasti alle kahden tunnin. Luulisi,että asiat on hyvin.
Mutta ei: häntä vaivaa sykemittarin lukema.
Juoksu maistuu ja juoksuhaluja sekä kykyjä on, mutta mittari ja jonkun keksimät sykenormit panevat hanttiin. Mieletöntä!
Tässä tapauksessa mittari on haitaksi.
Kyllä terve ihminen osaa juosta ilman mittaria rennosti ja itselleen sopivaa vauhtia?
Sykkeet ovat yksilöllisiä ja paras asiantuntija on ihmisen oma elimistö.
Ja nimenomaan pitkillä matkoilla; vain ja ainoastaan juoksijan oma kroppa kertoo mitä jaksetaan ja mitä ei.
Sitä ei mikään mittari eikä taulukko korvaa.
Keskustelun aloittajalle sanoisin, että juokse iloisin mielin mitä sielu sietää välittämättä mittarien lukemista.
En ole eläissäni käyttänyt sykemittareita ja siitä huolimatta olen puolikkaalla ja täyspitkällä maratonilla tilastoissa aika korkealla...onneksi myöskin valmentajani on samoilla linjoilla; oma kehontuntemus tärkeintä!
.. kehon tuntemuksesta, jos on jo vuosien harjoittelutausta takana ja vielä valmentajakin tukena. Tavallinen vasta-alkaja pulliainen ei ymmärrä kehonsa tuntemuksista hevon paskan vertaa.
Itsekin sohvan pohjalta ylös ponnistaessani juoksin aina aivan liian lujaa eikä kehitystä juurikaan tapahtunut, ainoa mikä nousi oli vitutuskäyrä.
Sykemittarin hankinta harjoittelun avuksi käynnisti hurjan tuloskehityksen. Juoksusta alkoi nauttia kun sai ensin peruskestävyyden kohdalleen.
Vasta nyt kahden vuoden harjoittelun jälkeen kehon tuntemus on sillä tasolla, että harjoittelu ilman mittariakin jo onnistuu.
Sykemittarista on todella iso apu etenkin aloittelijalle. Mutta mittarin orjakaan ei kannata olla.
juosta sillä vauhdilla kun mukavalta tuntuu niin ei varmaan osaa mitään muutakaan.
Itse aloitin sohvan pohjalta viisikymppisenä.
Ensimmäiset parin-kolmen kilometrin lenkit tein maaliskuussa.
Huhti-toukokuussa vedin reippaasti 10-15 km lenkkejä. Mittareita ei ollut eikä valmentajia,
mutta juoksin sen mikä hyvältä maistui.
Ja kyllä maistui!
Kesäkuussa kokeilin kaksviitosta ja selvisin. Heinäkuussa ilmottauduin
Helsinki-maratonille.
Saman vuoden elokuussa juoksin maratonin
aikaan 4.32.
Nyt olen yli kuuskymppinen ja viime kesänä
Helsinki-maraton meni vähän alle 4 tuntia.
Jos olisin seurannut mittareita ja ohjeita niin saattaa olla,
että olis maratonit juoksematta tänäkin päivänä.
olisit saattanut juosta mittarin avulla alle 3,5 tuntiin :D
Kymmenessä vuodessa puoli tuntia ajasta pois. Minulla meni samaan suhteelliseen parannukseen sykemittarin kanssa harjoitellen vajaa vuosi!
ikää lisää kymmenen vuotta eli siis viidestäkympistä kuuteenkymppiin.
Aika monella juoksuvauhti sillä välillä
vähenee.
Parin edellä kirjoittaneen mittariuskovaisen
logiikan mukaan, ryhtymällä mittarin
käyttäjäksi juoksisin seitsemänkymppisenä
maratonin alle kahden tunnin.
Jätän kuitenkin sen kunnian kahdelle edellä kirjoittaneelle.
tuloskehitys nousee keskimäärin 10 vuotta harjoittelun aloitamisesta, jonka jälkeen ikä alkaa tehdä tehtäväänsä.
Oikealla harjoittelulla sinunkin tulokset olisvat kehittyneet huomattavasti paremmin.
edelleenkin.
Tuo kymmenen vuoden teoria on kyllä ihan mieletön. Paljon lyhyemmässä ajassa moni käy läpi kehityksensä ja ehtii jo lopettaakin.
Juoksen kuitenkin niinkuin minulle sopii ilman pyrkimystä tuloksiin, mutta sivutuotteena on tullut sellainen juoksukunto, että Helsinki-maratonilla on sarjassani vain kymmenkunta minua nopeampaa.
Onhan sekin jotakin, vaikka onkin sinun mielestä väärin juostu.
sinun kaltaiset omin päin ja huvikseen juoksijat. Ette ota opiksi viisaampien neuvoista.
Kyllä suututtaa kun lenkillä juoksen aerobisen ja anaerobisen sykkeen rajalla
ja tuollainen villi juoksija porhaltaa ohi tietämättä mitään edes alan termeistä.
Eräskin vielä kaiken lisäksi töräytti kaasua mennessään, talkkunapiimää vähintäänkin
oli syönyt, oli sen verran sakea haju.
Järjestettyihin juoksutapahtumiin pitäisi saada sykemittari pakolliseksi ja mittareista yhteys
tapahtuman valvojille. Liian kovilla sykkeillä juoksevat liputettaisiin ulos reitiltä.
Suoritetaanhan muutakin valvontaa, esim. hemoglobiinin mittausta.
Valvonta voitaisiin vähitellen laajentaa koskemaan kaikkea yleisillä ulkoilureiteillä
tapahtuvaa juoksemista. Nykyisellä satelliittitekniikalla se olisi mahdollista.
Muuten ei millään saada villejä juoksijoita noudattamaan hyväksyttyjä normeja.
Kuulin HCM:llä kuinka eräskin äijä retosteli ettei omista edes sekuntikelloa ja markettilenkkarit
oli jaloissa ja siellä vaan paineli neljän tunnin jäniksen ohi. Semmoiset pitäisi suoraan sulkea
ulos tapahtumasta.
Kiitän niitä asiantuntevia kirjoittajia, jotka tälläkin keskustelupalstalla ovat sitkeästi
puolustaneet kurinalaista ja säädeltyä juoksemista.
Kaikille ei vain oppi tunnu millään menevän perille.
Kisatilanteessa nousee aina syke. Mieluummin kannattaisi olla huolestunut siitä, että paahtaisi kisan läpi peruskuntosykkeillä. Silloinhan et olisi antanut itsestäsi kaikkea irti! Eikös kisatilanteessa ole tarkoitus ottaa mittaa miehestä/naisesta? Ei se ole vaarallista, että toisinaan sydän pistetään tosissaan töihin.
Ite olen juossut oman ennätyspuolikkaani 188 keskiarvolla, 199 on maksimisykkeeni.
Mikset voisi vain luottaa kehosi tuntemuksiin ja juosta sen mukaisesti? Kyllä vauhti alkaa hiipumaan kun rasitusta on liikaa, mutta huonompi homma on silloin jos juoksu kulkisi mutta korkeiden sykkeiden takia et uskalla päästellä niin kovaa kuin haluaisit. Kun ottaa huomioon sen, että muutama vuosikymmen sitten ei ollut sykemittareita (eikä kyllä geelejä tai energiapatukoitakaan...) ja siitä huolimatta osattiin liikkua ja saatiin hyviä tuloksia, niin ehkä nyt ollaan menty vähän liian pitkälle... Mihin on jäänyt oman tuntemuksen, kehonäänen kuuntelu?!
No kaikille ei ole siunattu maalasijärkeä ja ns. uusavuttomat ovat lisääntyvä luonnonvara..
Aloitin pari vuotta sitten 40 täytettyäni juoksemisen. Sykemittari on ollut aina matkassa. Tänä kesänä meni maralla 3:30 rikki ja tavoitteena olisi päästä kolmen tunnin pintaan ennen kuin ikä alkaa hidastamaan vauhtia nopeammin kuin mitä harjoittelu tuo sitä tullessaan.
Mutta tämän ketjun luettuani on alkanut avuttomuuteni hävettää. Olen jopa alentunut noudattamaan etukäteen laadittuja harjoitusohjelmia.
Pitänee heittää mittari ja ohjelmat nurkkaan ja alkaa juoksemaan aina täysillä, ja antaa keuhkojen tai pumpun kapasiteetin säädellä vauhti sopivaksi.
tämän ketjun aloittajan kysymys.
Hänellä meni puolikas kevyesti vetämättä täysillä.
Hänen sykkeensä kuitenkin
ylittivät jonkun tietäjän antamat ohjearvot.
Nyt hän kysyy kannattaako hänen
jatkaa juoksemista ja tavoitella täyttä
maratonia.
Mielestäni hän on saanut kannustavaa
ja oikeansuuntaista palautetta. Siis jos
ihminen rennosti juoksee ja nauttii siitä,
niin ei kannata jäädä mittarin ja jonkun
ohjeen orjaksi.
Sinä itse nautit mittaamisesta ja sääntöjen
noudattamisesta.
Tee sitä, ei kukaan ole kieltänyt!
Varsinkin nuorille ja vanhemmillekin aloittelijoille tärkeintä kuitenkin on usein
tapahtuva rento liikunta ja sitä kautta
tuleva kunto ja oman kehon hallinta.
Mittari ei osaa sitoa edes lenkkarin nauhoja.