Erosin tänään poikaystäväni kanssa ja se sattui ihan kamalasti. Me seurusteltiin 2½ vuotta melkein ja ensimmäisinä kuukausina se juttu toimi todella mahtavasti. Olen nyt 16 ja aloin seurustelemaan juuri silloin melkein kun olin täyttämässä 14 -vuotta ja poikaystäväni oli myös ikäiseni.
Sitten myöhemmin seurustelumme aikana sairastuin masennukseen ja myöhemmin paniikkihäiriöön, se vaikeutti todella paljon suhdetta ainakin alussa, koska poikaystävän oli vaikea ymmärtää mikä mulla oli ja mitä nuo sairaudet oli.
Oli kamalasti ongelmia nyt loppuaikana.
Se oli kokoajan sellasta puljaamista, että ollaanko vai eikö olla. Monta kertaa ollut pahoja riitoja ja erottu ja tauolla oltu, mutta sitten niistä ollaan selvitty ja aina takaisin palattu. Kerran hän myös varsinaisesti petti minua, hän tykkäsi yhestä toisesta tytöstä seurustelusuhteemme vaikeina aikoina. Sain kärsiä siitä ja todella pahasti, 4 kuukautta olin ihan pimennossa mutta pieni aavistus oli, että jotain oli sillä meneillään toisen kanssa.
Sain sitten myöhemmin tietää mistä se kaikki mun kidutus johtui!
Meillä on ollut myös toki älyttömän hienoja ja rakkaita hetkiä.
Tämä ero tuli kuitenkin liian äkkiä minulle, sain vain tekstarin kännykkään että se ei jaksa enää olla mun kanssa. Sitten menin ihan sekaisin, otin yli 50 lääkettä ja lähdin viinipullon kanssa metsikköön ja siellä meinasin tappaa itseni.
Kuitenkin soitin sille poikaystävälle ja sanoin että oon ihan kauhean masentunut ja haluisin vielä yrittää jatkaa, mutta se ei suostunut meidän kummankin parhaaksi kuulema, koska meillä ei vain yksinkertaisesti juttu toiminut.
Olin koko tuon viime viikonlopun ihan paineissani ja masentunut.
Nyt tänään maanantaina selvitettiin asiat ja sovittiin että ollaan erittäin läheiset ystävät, vaikka se voi tietysti viedä aikaa, mutta silti.
Kysyin siltä, että onko joskus mitään mahdollisuuksia enää meillä alottaa alusta. Se sanoi että saattaa olla ja ei tiedä koskaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rakastan tuota tyyppiä oikeasti niin kamalasti, etten voi edes kuvitella olevani kenenkään toisen ihmisen kanssa!!
Kuitenkin hän sanoi tahtovansa tavata mut vielä tässä kesällä ja et nähään ystävinä.
Kotonakin sillä on ollu jotain ongelmia, mut sano et ne ei liity tähän meijän suhteen katkasemiseen.
Ei se yleensä kovin herkästi avaudu mulle asioistaan, eikä melkein kenellekkään muulle.
Hirveän vaikea tyyppi sellasissa tilaisuuksissa,
voisiko olla myös se että nuo kotiongelmat on vaikuttanu siihen niin paljon että se on menny sekasin ja on muuttunut sen myötä jotenkin ja ei tajua sitä itse ?
Kuitenkin sitten se sano et mä en saa roikkua siinä ja silleen, vaikka se kyl ymmärtää sen nyt näin aluks kun ollaan juuri erottu.
Se suhde ei sen mielestä vaan yksinkertasesti toiminut, kun kemiat ei kohdanneet.
Sekin on itkeny monta päivää ja miettiny tätä asiaa, mutta kun ei ole mitään muuta ratkaisua ollut. Pelkään ihan kamalasti ja olen ihan voimat lopussa. Käyn psykiatrilla melkein säännöllisesti joka viikko, mutta nyt kun se on lomalla niin ei voi käydä. Kaverit on haihtunu ihan ympäriltä, kun muutin joskus toiselta paikkakunnalta tänne ja täältä ei ole löytynyt uusia "sielunveljiä", tunnen itseni ihan psykopaatiksi ja hulluksi.
Kerran olin avohoidossa 1 päivän, mutta siellä oli vielä kamalampaa, kuin kotona! En tiedä, enkä löydä kohta enää mitään apua tähän! Ainoat ihmiset joille voin puhua tästä on äiti ja 2 kaveria!
Pitäisi löytää jotain keinoa saadakseen ensin itseni kuntoon, jotta voisin jatkaa hyvin elämää ja saada joskus sen mahdollisuuden tuon ihmisen kanssa uudelleen. Me nähään nyt tässä heinäkuun lopulla ystävinä, sillon turha on vielä alkaa mitään yrittämään, koska en saisi roikkua. Mitä pitäisi tehdä? Mikä auttaisi? Uskon kuitenkin, että se rakastaa mua koska halasi mua tänäänkin niin paljon ja pitkään, piti musta huolta ja uskalti tulla puhumaan ja selvittämään asiat selviksi. Pelottaa vaan ihan kamalasti että asiat romahtaa ja en voi enää koskaan nähdä sitä ja en voi enää koskaan saada mahdollisuutta ja pelkään oman terveyteni kannalta. MULLA ON IHAN KAUHEA IKÄVÄ TOTA TYYPPIÄ! Vaikka se on mun monet unelmat rikkonu ja monesti satuttanu, se on tukenu mua ihan helvetisti ja auttanu ja silleen. Se on mulle rakas ja tuntu kauheelta menettää se. Haluisin vielä vaan saada mahdollisuuden tässä myöhemmin.
En halua et kaikki oli tässä. Oon niin täynnä kaikenlaisia kysymyksiä, ettei varmaan yksi päiväkään riittäisi niiden ratkomiseen! Oon ihan epätoivoinen. Rakastan tätä tyyppiä niin kamalasti!
Uskon että ihmiset muuttuu, mutta voiko niitä muuttaa?
Ajatteletteko että tilanne on nyt aika "tulehtunut" ja voi korjaantua ajan myötä paremmaksi?
Miten saisin tämän ihmisen takaisin luokseni?
Voisiko olla joskus mahdollista että meidän suhde saisi taas kipinän ja me voisimme aloittaa alusta?
Oikeasti teen mitä vaan, että saan tuon rakkaimman ihmiseni takaisin!
Sitten myöhemmin seurustelumme aikana sairastuin masennukseen ja myöhemmin paniikkihäiriöön, se vaikeutti todella paljon suhdetta ainakin alussa, koska poikaystävän oli vaikea ymmärtää mikä mulla oli ja mitä nuo sairaudet oli.
Oli kamalasti ongelmia nyt loppuaikana.
Se oli kokoajan sellasta puljaamista, että ollaanko vai eikö olla. Monta kertaa ollut pahoja riitoja ja erottu ja tauolla oltu, mutta sitten niistä ollaan selvitty ja aina takaisin palattu. Kerran hän myös varsinaisesti petti minua, hän tykkäsi yhestä toisesta tytöstä seurustelusuhteemme vaikeina aikoina. Sain kärsiä siitä ja todella pahasti, 4 kuukautta olin ihan pimennossa mutta pieni aavistus oli, että jotain oli sillä meneillään toisen kanssa.
Sain sitten myöhemmin tietää mistä se kaikki mun kidutus johtui!
Meillä on ollut myös toki älyttömän hienoja ja rakkaita hetkiä.
Tämä ero tuli kuitenkin liian äkkiä minulle, sain vain tekstarin kännykkään että se ei jaksa enää olla mun kanssa. Sitten menin ihan sekaisin, otin yli 50 lääkettä ja lähdin viinipullon kanssa metsikköön ja siellä meinasin tappaa itseni.
Kuitenkin soitin sille poikaystävälle ja sanoin että oon ihan kauhean masentunut ja haluisin vielä yrittää jatkaa, mutta se ei suostunut meidän kummankin parhaaksi kuulema, koska meillä ei vain yksinkertaisesti juttu toiminut.
Olin koko tuon viime viikonlopun ihan paineissani ja masentunut.
Nyt tänään maanantaina selvitettiin asiat ja sovittiin että ollaan erittäin läheiset ystävät, vaikka se voi tietysti viedä aikaa, mutta silti.
Kysyin siltä, että onko joskus mitään mahdollisuuksia enää meillä alottaa alusta. Se sanoi että saattaa olla ja ei tiedä koskaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rakastan tuota tyyppiä oikeasti niin kamalasti, etten voi edes kuvitella olevani kenenkään toisen ihmisen kanssa!!
Kuitenkin hän sanoi tahtovansa tavata mut vielä tässä kesällä ja et nähään ystävinä.
Kotonakin sillä on ollu jotain ongelmia, mut sano et ne ei liity tähän meijän suhteen katkasemiseen.
Ei se yleensä kovin herkästi avaudu mulle asioistaan, eikä melkein kenellekkään muulle.
Hirveän vaikea tyyppi sellasissa tilaisuuksissa,
voisiko olla myös se että nuo kotiongelmat on vaikuttanu siihen niin paljon että se on menny sekasin ja on muuttunut sen myötä jotenkin ja ei tajua sitä itse ?
Kuitenkin sitten se sano et mä en saa roikkua siinä ja silleen, vaikka se kyl ymmärtää sen nyt näin aluks kun ollaan juuri erottu.
Se suhde ei sen mielestä vaan yksinkertasesti toiminut, kun kemiat ei kohdanneet.
Sekin on itkeny monta päivää ja miettiny tätä asiaa, mutta kun ei ole mitään muuta ratkaisua ollut. Pelkään ihan kamalasti ja olen ihan voimat lopussa. Käyn psykiatrilla melkein säännöllisesti joka viikko, mutta nyt kun se on lomalla niin ei voi käydä. Kaverit on haihtunu ihan ympäriltä, kun muutin joskus toiselta paikkakunnalta tänne ja täältä ei ole löytynyt uusia "sielunveljiä", tunnen itseni ihan psykopaatiksi ja hulluksi.
Kerran olin avohoidossa 1 päivän, mutta siellä oli vielä kamalampaa, kuin kotona! En tiedä, enkä löydä kohta enää mitään apua tähän! Ainoat ihmiset joille voin puhua tästä on äiti ja 2 kaveria!
Pitäisi löytää jotain keinoa saadakseen ensin itseni kuntoon, jotta voisin jatkaa hyvin elämää ja saada joskus sen mahdollisuuden tuon ihmisen kanssa uudelleen. Me nähään nyt tässä heinäkuun lopulla ystävinä, sillon turha on vielä alkaa mitään yrittämään, koska en saisi roikkua. Mitä pitäisi tehdä? Mikä auttaisi? Uskon kuitenkin, että se rakastaa mua koska halasi mua tänäänkin niin paljon ja pitkään, piti musta huolta ja uskalti tulla puhumaan ja selvittämään asiat selviksi. Pelottaa vaan ihan kamalasti että asiat romahtaa ja en voi enää koskaan nähdä sitä ja en voi enää koskaan saada mahdollisuutta ja pelkään oman terveyteni kannalta. MULLA ON IHAN KAUHEA IKÄVÄ TOTA TYYPPIÄ! Vaikka se on mun monet unelmat rikkonu ja monesti satuttanu, se on tukenu mua ihan helvetisti ja auttanu ja silleen. Se on mulle rakas ja tuntu kauheelta menettää se. Haluisin vielä vaan saada mahdollisuuden tässä myöhemmin.
En halua et kaikki oli tässä. Oon niin täynnä kaikenlaisia kysymyksiä, ettei varmaan yksi päiväkään riittäisi niiden ratkomiseen! Oon ihan epätoivoinen. Rakastan tätä tyyppiä niin kamalasti!
Uskon että ihmiset muuttuu, mutta voiko niitä muuttaa?
Ajatteletteko että tilanne on nyt aika "tulehtunut" ja voi korjaantua ajan myötä paremmaksi?
Miten saisin tämän ihmisen takaisin luokseni?
Voisiko olla joskus mahdollista että meidän suhde saisi taas kipinän ja me voisimme aloittaa alusta?
Oikeasti teen mitä vaan, että saan tuon rakkaimman ihmiseni takaisin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
ihan kuin oisi omaa tarinaa lukenut. minäkin menetin rakkaani tässä taannoin. ei sille voi mitään, että kemiat ei vaan kohtaa. kaikkia ei ole luotu yhteen. se kuulostaa kyllä aivan kauheelta. (sitä aattelee, että miks helvetissä? luulin että kaikki on hyvin? ainakin sitä ennen oli.)
pitäisi joo hoitaa mielenterveysongelmat pois tieltä, mutta niissä kestää/on kestäny monta vuotta.
elämällä ei ole enää oikeen mitään väliä, annan itseni riutua tässä sydänsurussa. en halua mitään muuta kuin rakkaani takaisin. millään muulla ei ole mitään väliä enää.
oletko koittanut sitä, että kaveeraat sen kanssa ja ajattelet, että se on kuitenkin sun elämässä? aina voi toivoa että toinen huomaisi rakastavansakin vielä. omalla kohdalla epätodennäköistä.
en olisi halunnut tämän suhteen päättyvän vielä.
itselle on tuttua myös tuo, että reagoi joihinkin asioihin voimakkaasti ja on suorastaan tappamassa itseään. sekään ei auta. mikään ei auta.
on vaikeaa olla kun on ongelmia oman itsensä kanssa. vielä vaikeammaksi se muuttuu kun se oma rakas sanookin, että ei enään rakasta.
ei tätä jaksa. ei tästä selviä.