Monessa viestissä on kirjoitettu, että rakastetaan, mutta mitä se itselle tarkoittaa? Mitä se määrittää, minkälaista sen pitää olla? Itselläni oli niin lyhyt suhde, että tuo rakastaa sana ei tullut esiin...
Nyt omasta tilanteesta rauhoittuneena, mietin kun minulle sanottiin, ettei tämä ole sellaista tunnetta kuin piti..? En vieläkään tiedä mikä tunne piti olla, enkä jäänyt odottamaankaan sitä, että toiselle selkenee, muu kuin se, että lähin ihminen on the suuri elämän rakkaus (draama)..
Onko meitä ihmisiä jotenkin kahdenlaisia, minä kuulun sarjaan en ole unohtanut pitkiä yksinäisiä öitä, joten kyllä sitä omaa tilaa seuraili eri tavalla, eli onko kuitenkin nyt kyse katsonta kannoista? Tunteen pitää olla jotain arjesta poikkeavaa, jotain hirveän erilaista?
Kirjoittajien pettymyksiä lukiessa joka ei ihan tarkoita että asiat koetaan asian näin, minulle tullut kuva, että pitäisi olla oikein radalta heilauttava tunne?
Olisihan se varmaan kiva, mutta omassa tilanteessa ei uskalla päästää niin irti, realiteetti ja pettymyksiäkin kokeneena sitä on varovaisempi,en ihan helposti ole muutenkaan koskaan lähtenyt johonkin vain mukaan. Yllytyshulluus eri laatuisessa asiassa sallitaan kyllä
Pitänee tehdä itselle selväksi mitä haluaa, odottaa ja saa. Kysellä ilmeisesti tarkemmin, jota olen yrittänyt välttääkin, koska muutenkin mietintöjä harrastan ei ole mukava huomata, että ei olekaan ketään enää paikalla, kun analysoitu ihminen/tilanne loppuun asti, niinpä siinäpä pulma.
Nyt omasta tilanteesta rauhoittuneena, mietin kun minulle sanottiin, ettei tämä ole sellaista tunnetta kuin piti..? En vieläkään tiedä mikä tunne piti olla, enkä jäänyt odottamaankaan sitä, että toiselle selkenee, muu kuin se, että lähin ihminen on the suuri elämän rakkaus (draama)..
Onko meitä ihmisiä jotenkin kahdenlaisia, minä kuulun sarjaan en ole unohtanut pitkiä yksinäisiä öitä, joten kyllä sitä omaa tilaa seuraili eri tavalla, eli onko kuitenkin nyt kyse katsonta kannoista? Tunteen pitää olla jotain arjesta poikkeavaa, jotain hirveän erilaista?
Kirjoittajien pettymyksiä lukiessa joka ei ihan tarkoita että asiat koetaan asian näin, minulle tullut kuva, että pitäisi olla oikein radalta heilauttava tunne?
Olisihan se varmaan kiva, mutta omassa tilanteessa ei uskalla päästää niin irti, realiteetti ja pettymyksiäkin kokeneena sitä on varovaisempi,en ihan helposti ole muutenkaan koskaan lähtenyt johonkin vain mukaan. Yllytyshulluus eri laatuisessa asiassa sallitaan kyllä
Pitänee tehdä itselle selväksi mitä haluaa, odottaa ja saa. Kysellä ilmeisesti tarkemmin, jota olen yrittänyt välttääkin, koska muutenkin mietintöjä harrastan ei ole mukava huomata, että ei olekaan ketään enää paikalla, kun analysoitu ihminen/tilanne loppuun asti, niinpä siinäpä pulma.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskoisin että rakkaus on jokaiselle hieman erilainen kokemus koska myös psyykkeemme on erilainen mutta kyllä se rakentumistapa sisäisesti on samanlainen.
Se mitä osa vain nimittää ihan rakkaudeksi ei ole mitään muuta lähinnä kuin puhdasta (into)himoa joka häviää usein todella nopeasti. Osa ihmisistä odottaa tätä tunnetta yhä uudestaan ja uudestaan kun se on sen verran voimakas elämys. He eivät kuitenkaan koska opi sinällään rakastamaan ja pitämään sitä yllä. Se on vain heille tunne josta pitää kiinni ja muistella kunnes se häipyy ei jotakin sellaista jota muokata ja jakaa.
Uskoisin että rakkauden tuntemus on vähän sen vanhan liekki vertauksen kaltainen. Se riippuu ihan henkilön luonteesta, kumppanista ja elämäntilanteesta sekä myöskin missä vaiheessa suhde on. Joillakin se palaa vain vakaammin ja vahvemmin kuin toisilla, joillakin kuin tulitikku ja toisilla roihuaa. Se ei tarkoita että joku toinen rakkauden laji olisi toiselle ylivertainen vain erilaisia. Luonnollinen temperamenttimme on jo erilainen ja siksi jo odotamme ja tahdomme erilaista rakkautta. Se mikä toiselle on täydellistä on toiselle täysin päinvastaista.
Osa ihmisistä etsii juuri tuollaista "radalta heiluttavaa tunnetta" koska eivät kestä sellaista "normaalia" olemassaoloa. Jotkut ihmiset tahtovat vain ylimääräistä "draamaa" elämäänsä ja osa enemmän sellaista seesteistä olemista. Toiset eivät tule koskaan edes tuntemaan mitään sellaista mitä toiset kuvailevat ja saattavat ihmettellä että miksei niin käy. Valitettavasti tämä johtaa usein myös pettymyksen tunteisiin.
Kuitenkin tahtoisin painottaa että jokainen lopulta valitsee itse. Kukaan ei pakota siihen ja on turha väittää ettei ihminen lopulta keskittymällä tiettyihin asioihin vaikuta myös oman tunne-elämänsä kehitykseen. Osa vain kuvittelee että rakkaus tulee jostain ulkoa päin tai jostain sisältä vaikka todellisuudessa se sijaitsee ja tulee tasan tarkkaan siltä samalta rajapinnalta mistä ihmisen muukin toiminta lähtee ja siihen voimme vaikuttaa kukin toimilamme itse. Mitään ikuisia biologian tai astrologian uhreja emme ole vaikka jotkut niin väittäisivätkin. Me kukin opimme rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan oman oppimisen ja kokemuksemme kautta.
Mutta subjektiivisena kokemuksena kuten sanottua rakkaudella on monet kasvot enkä myöskään tahdo monopolisoida rakkautta tai asettaa sille reunaehtoja. Mutta kyllähän osa näistä tuntemuksista joita rakkaudeksi osa ihmisistä kuvaa on omasta mielestäni aika huvittavia jollei peräti kuvottavia irvikuvia tai perversioita.
Ehkäpä vastaukseni tyydyttää jollakin tasolla ainakin jonkun.
Ääh, eipä ole vastauksiakaan selkeitä antaa, vaikka ajatusmaailmani osittain jakaa mielipiteitäsi. Eli olisikohan lähtökohta ainoastaan ihmisten kypsyys asteesta, kuinka, miten antaa ja kohtelee toista?
Oivallisia huomoita on kirjoituksessasi käsitteestä rakkaus. Hienosti kirjoitettu josta jokainen saa jotain..
"Se on vain heille tunne josta pitää kiinni ja muistella kunnes se häipyy ei jotakin sellaista jota muokata ja jakaa."
Sai ajatukseni suorastaan solmuun :) Kysytäänkö tässä kuitenkin lopulta siitä, että elääkö aina haave maailmassa eli elää omaa fantasiaa vai elääkö asian oikeassa elämässä?
Kun oikeassa elämässä tuntuu ihmiset olevan aika hukassa - itsekin välillä. En ole niin erinomainen, vaan raadollinen ihminen itsekin.
Välillä tunnen surua omasta tapahtuneesta asiasta, mutta haluaisinko tämän ihmisen takaisin? En. En näillä eväillä, ilmoitus tapa minulle ja tapa toimia, että sori, et ollutkaan haave.. (draamaaa)
Totta helvetissä ! En taatusti olekaan mikään haave, vaan todellinen. Surua tunnen siitä, että vaikka toinen puoli osasi ilmaista keskusteluin itseään oikein loistavasti, se lopullinen varmuus ja kypsyys ottaa välittämistä vastaan oli keskeneräinen. Vaikutusvaltaa muilla ihmisillä liikaa ja ilmeisesti vaikeus eroittaa aitoa ystävyyttä ja aidon tukemisen ja neuvomisen sijaan. Tälläistäpä elämä välillä, uusin askelin sitten eteenpäin.