Olemme seurustelleet kihlattuni kanssa 4 vuotta. Yhdessä olemme asuneet reilun vuoden.
Mutta enää mikään ei toimi, ei ole toiminut pitkään aikaan.
Riitelystä on tullut päivittäistä, saamme riidan aikaan pienimmästäkin asiasta, eikä avokkini tule riidan ratkaisussa koskaan vastaan.
Vikaa on meissä molemmissa ja tiedän, että avokkini mielestä tilanteemme on täysin erilainen kuin minun mielestäni. Aina kun meillä on ollut riita, hän syyttää sen jälkeen minua, hän löytää minusta vain uusia ja uusia vikoja ja vika riitaan on minun.
Suhteemme ei ole toiminut enää pitkään aikaan, avokkini mielestä tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä. Kumminkin neljä vuotta yhdessä oloa takana niin ei yhdessä olo voi olla enää yhtä kiihkeää kuin silloin vasta rakastuneina.
Tiedän sen, että me molemmat rakastamme toisiamme. Minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään elämää ilman häntä. Kaverit on yhteisiä ym. Hän on aivan ihana ja herkkä persoona, mutta enää mikään ei toimi. Minusta vain tuntuu, että hänen rakkautensa minuun on kuihtumassa koko ajan pois. Aina kun tulee riita hän on se joka ottaa eron puheeksi...
en vain tiedä mitä tehdä. Riittääkö rakkauskaan pitämään tätä kasassa?
Minua kauhistuttaa ajatuskin erosta, en usko selviäväni yksin. Perheeni pitää avokistani todella kovasta, en jaksaisi heille selitellä eroamme, koska heidän mielestään se olisi tod. näköisesti minun vikani tai jos he eivät ajattelisi niin he olisivat vain pettyneitä tähän ratkaisuun. En kestä ajatustakaan tavaroiden jakamisesta, kaikki tavaramme on yhteisiä ja kaikki tavarat muistuttavat meitä toisistamme.
Nykyään vuokralla asuminen ei ole halpaa, meidän kummankaan varat eivät omissa talouksissa riittäisi vuokran maksuun ja elämiseen. Yhdessä rahat on riittänyt hyvin ja jäänyt rahaa lähes kaikkeen.
Ja entäpä eläimet, tiedän ettei kumpikaan meistä suostu luopumaan meidän rakkaista "lapsistamme".
EN vain tiedä enää mitä tehdä :(
Olen niin rikki.
Ja sen tiedän, että jos ero päätökseen tulemme; kihlasormuksien pois ottaminen tulee kirpaisemaan paljon.
Mutta enää mikään ei toimi, ei ole toiminut pitkään aikaan.
Riitelystä on tullut päivittäistä, saamme riidan aikaan pienimmästäkin asiasta, eikä avokkini tule riidan ratkaisussa koskaan vastaan.
Vikaa on meissä molemmissa ja tiedän, että avokkini mielestä tilanteemme on täysin erilainen kuin minun mielestäni. Aina kun meillä on ollut riita, hän syyttää sen jälkeen minua, hän löytää minusta vain uusia ja uusia vikoja ja vika riitaan on minun.
Suhteemme ei ole toiminut enää pitkään aikaan, avokkini mielestä tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä. Kumminkin neljä vuotta yhdessä oloa takana niin ei yhdessä olo voi olla enää yhtä kiihkeää kuin silloin vasta rakastuneina.
Tiedän sen, että me molemmat rakastamme toisiamme. Minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään elämää ilman häntä. Kaverit on yhteisiä ym. Hän on aivan ihana ja herkkä persoona, mutta enää mikään ei toimi. Minusta vain tuntuu, että hänen rakkautensa minuun on kuihtumassa koko ajan pois. Aina kun tulee riita hän on se joka ottaa eron puheeksi...
en vain tiedä mitä tehdä. Riittääkö rakkauskaan pitämään tätä kasassa?
Minua kauhistuttaa ajatuskin erosta, en usko selviäväni yksin. Perheeni pitää avokistani todella kovasta, en jaksaisi heille selitellä eroamme, koska heidän mielestään se olisi tod. näköisesti minun vikani tai jos he eivät ajattelisi niin he olisivat vain pettyneitä tähän ratkaisuun. En kestä ajatustakaan tavaroiden jakamisesta, kaikki tavaramme on yhteisiä ja kaikki tavarat muistuttavat meitä toisistamme.
Nykyään vuokralla asuminen ei ole halpaa, meidän kummankaan varat eivät omissa talouksissa riittäisi vuokran maksuun ja elämiseen. Yhdessä rahat on riittänyt hyvin ja jäänyt rahaa lähes kaikkeen.
Ja entäpä eläimet, tiedän ettei kumpikaan meistä suostu luopumaan meidän rakkaista "lapsistamme".
EN vain tiedä enää mitä tehdä :(
Olen niin rikki.
Ja sen tiedän, että jos ero päätökseen tulemme; kihlasormuksien pois ottaminen tulee kirpaisemaan paljon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
liikaa yhdessä? nyt toisen kannattaisi käydä reissussa, jotta se ikävän tunne palaisi.
pitää vain sopia että sitä riitelyä ei aloiteta, vaikka tekee mieli sanoa tai kiukutella niin pitää turpansa kiinni.
Kaikki on kiinni teistä itsestänne, toki voitte riidellä kuin kakarat kokoajan, tai oppia sen että toinen ei aina käyttäydy niinkun itse haluaisi/odottaa/kuvittelee, mutta se ei ole silti riitelyn paikka. Hyväksykää toisenne sellaisena kuin on, tai erotkaa.
väistämätön teidän tapauksessa. Se tulee vaan jossain välissä. Kylmää tekstiä mutta näin se vaan on.
Kannattaa lukea tällainen kirja: Energiavaras uuvuttaa ihmissuhteet (2007)
Siinä on tosi paljon osuvia asioita, mitä ei ole tullut ennen ajatelleeksi. Onko niin että aina menee riitelyksi, aina toinen syyllistää, arvostelee, nalkuttaa, pitää mykkäkoulua, käyttää valtaa huomaamattomalla tavalla...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja mitä kauemmin suostuu siihen, sitä enemmän tulee koko tilanteelle sokeaksi ja syyttää itseään. Jokaisessa varmasti on näitä energiavarkaan piirteitä, mutta on valitettavasti olemassa ihmisiä jotka eivät koskaan suostu, halua tai uskalla katsoa itseään rehellisesti, katsoa menneisyyttään rehellisesti. Jos te haluatte suhteenne toimimaan, niin kummankin pitäisi uskaltaa muuttaa vanhoja mallejaan. Pattitilanteessa, jos kummallakin on halua, niin suosittelen todella pariterapiaa. Vaikka siitä vähän suolaisen hinnan joutuu maksamaan, niin kyllä se on sen arvoista. Sieltä löytyy helposti uudenlainen keskusteluyhteys ja uusia rakkauden aineksia puolisoiden välille. Mutta itse täytyy työ tehdä. Hyvää suhdetta ei kannata heittää hukkaan, mutta pitää olla rehellinen, onko suhteessa hyvä olla. Jos ei, onko voimavarojen tuhlausta yrittää muuttaa sitä olotilaa? Jos toinen ei suostu samaan niin se on turha toivo.
Rakastatko miestäsi vai onko pelko ainoa syy olla eroamatta?
Itse ainakin pelkäsin, etten selviä yksikseni ja olen ihan yksin. Loppujen lopuksi kavereita on ollu ihan kivasti tossa ympärillä, vaikka tietenki sellanen turvattomuus on hiipiny mun päähän. Mä kuitenki tykkään olla ihan itsekseni.
Jos kuitenki rakastat miestäsi, niin perisuhdeterapia olis ihan hyvä ratkasu, jos ette puhu toisillenne tunteistanne. Itse kokeilin exäni kanssa terapiaa ja siellä ei tullu mitään uutta esille, koska me oltiin puhuttu jo kaikista ongelmista.
Muita ratkasuja on tietty tauko, mikä on kyl taloudellisista syistä aika vaativa.
Monia juttuja on syytä miettiä ja eroon voi valmistautua omassa mielessäänki, sitten kun olet valmis, uskallat sen tehdä. Uskon, että pärjäät, mäki pärjäsin 7v jälkeen.