Mitä mieltä olette, mistä johtuu joidenkin ihmisten älytön KIIRE edetä parisuhteessa seuraavaan vaiheeseen?? Miksi on niin vaikea nauttia juuri siitä hetkestä/tilanteesta, mikä suhteessa sillä hetkellä vallitsee?
Mielipiteitä!!
Kiire edetä...
9735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hätäillä ei tietenkään kannata vaan hetkistäkin pitää nauttia. Kuitenkin sanoisin että edetkää suhteessanne jos siltä tuntuu ja jos eteneminen on realistisesti ajatellen mahdollista. Itse nautin hetkistä liikaakin enkä edennyt ja kumppani teki samoin eli molemmat antoi asioiden mennä vaan niinkun menee eikä pistetty tikkua kunnolla ristiin suhteen edistämiseksi ja niinpä nyt on tilanne se että hommat luisuu jotenkin sormien välistä, enää emme kykene etenemään vaan se on myöhäistä ja niinpä nyt on ero tulossa. Hätäily on turhaa mutta ei pidä kyllä liiaksikaan jarrutellakaan tai voi käydä näin.
kirjoitin!!? Nimittäin aika identtinen tilanne täällä; suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa, kun ei mitään edistystä tapahtunut eikä "seukkaaminen" kuitenkaan riittänyt. Tätä on varmaan vaikea ymmärtää ulkopuolisten ja monella herää ensimmäiseksi kysymys, miten niin ei edistytä - eihän se ole kuin itsestä kiinni. Mutta mutta.. Takana molempien avioerot, lapsia molemmilla, allergioita ja elukoita, omat kodit, omat tavat elää. Mission impossible...
Siis nykyään (tosin en ole itse kuin parikymppinen ja risat)asiaan vaikuttaa varmasti se "kaikki mulle nyt heti"-asenne. Monissa tilanteissa varmaan suhteet kaatuu siihen että ollaan eri elämänvaiheissa. Itselläni suhde on kriisitilanteessa kun minulla ja miehelläni on 4 vuotta ikäeroa (minä olen vanhempi osapuoli). Minulla on jo ammatti ja vakituinen työpaikka, mutta mieheni opiskelee vielä monen monituista vuotta (haluaa lääkäriksi). Kihlostakin ja yhteenmuutosta olen useaan kertaan puhunut, mutta mieheni ei halua vielä sitoutua.
Miehesi tietää aivan tarkkaan että hänellä on opinnot kesken, jos hän aikoo valmistua normaalissa ajassa, se tarkoittaa lähes jatkuvaa sairaalassa ja yo.lla oloa. Viimeinen asia jota hän (tai sinäkään) haluaa on kotona odottava ja nalkuttava ystävätär/vaimo joka on täysin tympääntynyt yksinoloon.
Ei ole lainkaan väärin sinun haluavan aloittaa perheen perustamisen. Se on täysin normaalia. Sinulla vain on väärä mies siihen hommaan.
Jos haluat odottaa sen 5-8 vuotta, niin asia on eri.
älä missään tapauksessa ala syyttämään miestä siitä että hänellä ei ole aikaa sinulle. Hän on tarpeeksi älykäs tajutakseen asioiden tärkeysjärjestyksen:
#1 opinnot
#2 ammatti
#3 koti
#4 vaimo
#5 lapset
No joo, mutta ei nyt mennyt ihan nappiin. Itse olen aikoinani tuon samaisen koulun käynyt. Ei se nyt noin paljon vaadi, jos ei muistivaikeuksista kärsi. Ihan hyvin mahtuu siihen perhe ja lapset ja kaikki, jos vain haluaa. Sitä paitsi lääkäreillä ei ne opinnot noin vain lopu. Valmistumisen jälkeen aletaan erikoistumaan jne jne eli itse asiassa se työ/opiskelutaakka lisääntyy vasta silloin. Jatkuvaa sairaalassa oloakin se on vasta erikoistumisvaiheessa eli opintojen jälkeen...hmm...riippuu kyllä alasta, jonka valitsee. Opintojen aika on oikeastaan aika leppoisaa aikaa. Tuo tärkeysjärjestyskin on pielessä. Elämää kokeneena voisin sanoa, että tärkeysjärjestys on 1. lapset/koti/parisuhde ja vasta sen jälkeen opinnot ja ammatti.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Jo lääkäriksi opiskelee ja sen jälkeen erikoistuu, niin siihen menee pitkä, pitkä aika. Ymmärrän kyllä miehesi ajatukset että ei välttämättä lasta halua (harva sen ikäinen mies kai haluaa?), mutta ei kai opiskelu ole este yhteenmuutolle, tai kenties myöhemmin naimisiinmenolle?
Olen kyllä sitä mieltä että on turha kiirehtiä, eihän sen suhteen naimisiinmenolla pitäisi muuttua, mutta eihän se opiskelu sitä estä!
Sinun tärkeysjärjestyksesi on:
1)lapset
2)koti
3)parisuhde
4)opinnot
5)ammatti
Tuo todennäköisesti toimiikin jos on jo taloudellinen puoli hoidettu (varat vanhemmilta tai suvulta tai lottovoitto?)
Kuitenkin hyvin suurella osalla nuoria ei ole tuota mahdollisuutta ole jolloin itse on hankittava katto pään päälle ja ruokaa pöytään.
Tottakai voi yksin asuen itsensä elättää, tehden opiskeluaikana töitä, mutta että tuolla pienellä palkalla maksettaisi lasten menot, isompi asunto jne nje? Ehkä osaltaan siksi onkin niin paljon epäsopua kun pienen pieneen asuntoon yritetään tunkea liian monta asukasta!(olematon palkka, puoliso, lapsi tai pari, ahdas asunto)
Eikö ole itsestään selvää ja järkeenkäypää että ensin hankitaan ammatti josta voi saada työpanoksen suuruista palkkaa jolla sitten voi elättää hiukan paremmin itsensä ja perheensä?
Tietysti todellisena lottovoittona on ammatti jossa todella viihtyy ja tietää että on osaltaan tukemassa yhteiskuntaa.
Minua ainakin harmittaa näin jälkikäteen, etten saanut lapsia jo nuorena vaan vasta työikäisenä. Moni kyllä opiskeluaikoina jo lapsia hankki. Silloin on mahdollisuus saada useampi lapsi elämän aikana, mikä rikastuttaa elämää niin paljon...
vaikka ulospäin se siltä saattoi vaikuttaa.
Oltiin tunnettu 4 vuotta, ennen kuin aloimme seurustella. 4kk:n päästä seurustelun alkamisesta muutimme yhteen, ja siitä 7kk:n päästä menimme kihloihin..
Joillekin tuo VOI kuulostaa kiirehtimiseltä, mutta ei meistä. Tottakai me teemme sen mukaan miltä tuntuu..
Kun on tosi rakkaus kyseessä, ei siinä huvita jäädä paikalleen lillumaan, mutta ei suinpäin törmätä tulevaankaan..
Nautittu ollaan joka hetki (vaikka riidellään toki myös, mikä on ihan normaalia) ja tunne on vahva siitä, että elän kumppanini rinnalla aina rollaattori-ikään asti =D