Mitä tehdä? Kertokaa ihmeessä. Olemme olleet nssa yli 10 v. lapsia on. Minulla on yliopistotutkinto, vakituinen työ ollut aina, omasta halusta vaihtanut sitä. Miehelläni alhaisempi koulutus, työsuhteet aina määräaikaisia, nyt tulossa - ehkä lyhyt - työttömyysjakso. Mies ei puhu työsuhteisiin liittyvistä asioista juuri mitään, tiedot pitää kaivaa, josta syntyy riitaa. Ei kuuntele mun mielipiteitäni tilanteista, loukkaantuu vaan, kun en luota häneen. Lopulta ollaan täydessä sodassa, jolloin hän huutaa, et hanki joku rahakkaampi mies, jolla on yliopistotutkinto. Miten saan hänet tajuamaan, etten halua häneltä muuta kuin tietoa tulevasta ja suunnittelua siitä, miten asiat tulisi järjestää. Mutta hän ei anna tietoja, että voisi suunnitella. Asiat tulevat esille kovan vääntämisen tuloksena ja yl. sitten, kun tilanteet jo pitkällä. Haluaa myös miellyttää, ei osaa pitää puoliaan, on hyvin sovinnainen. Sanoo pelkäävänsä mun reaktiota, jos on erimieltä mun kanssani, mutta ei osaa kuitenkaan kuvata, mitä pahimmillaan tapahtuu, jos vastustaa minua. Näkee ja kokee minut määräilevänä, vaatii muuttumaan tai lähtemään. Sanoo voivansa minun kanssani huonosti. Silloin, kun hänellä työasiat menevät hyvin, tällaisia ongelmia ei ole. Nyt tulevat silmille. En ole vaatinut muuta kuin puhumaan opettelua siitä, miten työt ja palkka-asiat menevät. Tämänkin on liikaa, ilmeisesti.
Miehen alemmuudentunne
3
984
Vastaukset
- been there u know
puhumaan kuin ihmiselle eikä tinkaamaan, tiuskimaan yms.
"Miten saan hänet tajuamaan, etten halua häneltä muuta kuin tietoa tulevasta ja suunnittelua siitä, miten asiat tulisi järjestää. "
Miksi et sitten kysy niin.
miehesi ei välttämättä ole alemmuudentuntoinen, ehkäpä jopa päinvastoin. Ihmiset joilla on heikko itsetunto, tuskin koskaan ovat agressiivisia. Loukattu ylpeys siellä koluaa.- aloittaja
Kyllä asioista olen kysynyt, suoraan ja epäsuoraan. Kun saan vain kierreltyjä vastauksia, tiedon pimittämistä tai sitten jo pienemmästäkin tavallisesta kysymyksestä tulee itse ensin mun silmille, eivät itsetuntokysymykset ole päällimäisenä. Jos ei ole alemmuudentuntoinen, miksi sitten purkaa tuskaansa esittämällä, et hakisin varakkaamman miehen. En koskaan ole vaatinut häneltä mitään erit. elintasoa tms. Mut kun ei kerro edes työsuhteidensa pituuksia ellen kysy, ja sittenkään ei aina vastaa.
- Rouva O
aloittaja kirjoitti:
Kyllä asioista olen kysynyt, suoraan ja epäsuoraan. Kun saan vain kierreltyjä vastauksia, tiedon pimittämistä tai sitten jo pienemmästäkin tavallisesta kysymyksestä tulee itse ensin mun silmille, eivät itsetuntokysymykset ole päällimäisenä. Jos ei ole alemmuudentuntoinen, miksi sitten purkaa tuskaansa esittämällä, et hakisin varakkaamman miehen. En koskaan ole vaatinut häneltä mitään erit. elintasoa tms. Mut kun ei kerro edes työsuhteidensa pituuksia ellen kysy, ja sittenkään ei aina vastaa.
Millainen lapsuudenkoti miehellä oli? Arvaisinko oikein, että sellainen, missä mies toi rahaa kotiin ja vaimo oli kotirouva?
Saattaa kyllä miehellä istua tiukassa ajatus, että miehen tulee tienata elanto perheelle. Sitä kai tuo tuittuilu on, mies on nolo, kun ei kykene elättämään ja vaimo pystyy. Tuntee ettei ole mies eikä mikään....
Oletko sanonut miehelle, että tykkäät hänestä ja että kyllä te selviätte, vaikka työttömyyttäkin tulisi? En tiedä auttaako noihin alemmuudentunto-ajatuksiin, mutta ainakin mies tietäisi, että sinä et arvottele miestä sen mukaan, mitä hän tienaa, vaikka hän ehkä itse niin tekeekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata421472Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3051313- 1091125
- 191081
- 661068
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161039- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f177892Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841