Tarvitsen kannanottoja?

Hei
Olen eronnut pari vuotta sitten n. 20 v kestäneestä avioliitosta, jossa olimme ajautuneet sisko/veli -suhteeseen. Välitimme ja välitämme edelleen toisistamme, mutta emme siten kuin parisuhteessa kuuluu.
Silloin olisin halunnut vielä yrittää herättää parisuhteen välillemme, mutta koska mieheltäni ei löytynyt motivaatiota asiaan, oli ero ainoa mahdollisuus. Ero herätti minussa paljon erittäin negatiivisia tunteita. Tuntui, että elämä oli tässä, millään ei ole enää mitään väliä. Pelästyin jopa omia itsetuhoisia ajatuksiani.
Nyt olen tyytyväinen ratkaisuumme. Nyt näen miten huono parisuhde "söi naista". Olen paljon onnellisempi, vapautuneempi ja varmempi ihminen.
Jos parisuhteenne ei toimi, kärsii siitä aivan varmasti myös vaimosi. Kun ei paremmasta tiedä, ajattelee, että tämä on ihan ok, mutta huono suhde kuluttaa varmasti teitä molempia. Uusi tilanne ja tuntematon herättää yleensä aina pelkoa ja vastustusta, mutta se on myös aina mahdollisuus parempaan.
Jos et näe, että voisitte saada parisuhteenne takaisin, eroa. Sen myötä myös puolisosi voi löytää onnellisemman elämän.
Kerro tuntemuksistasi ja ajatuksistasi vaimollesi. Kun olet varma päätöksestäsi, kerro se kauniisti, mutta selvästi ja varmasti. Älä jätä hänelle turhaa toivoa liiton jatkumisesta.
Kun teillä ei ole avioehtoa, on ok, että omaisuutenne menee puoliksi. Älä tunne huonoa omaatuntoa puolisosi mahdollisesta elintason kaventumisesta. On hyvä ja kaunis asia, että haluat huolehtia hänestä taloudellisesti, mutta älä ala kuitenkaan paapomaan liikaa. Se saattaa tuntua toisesta nöyryyttävältä ja herättää kiitollisuuden velkaa. Ainakin itsenäistymisestä ja uuden elämän aloittamisesta se tekee entistä hankalampaa.

kun kuitenkin olette jo tuossa iässä ja noinkin kauan olleet yhdessä. Älä luovuta liian helpolla.
Yritä saada keskustelua aikaiseksi ja tuoda itse joitain uutta ja piristävää suhteeseenne jos vain
jaksat. Tuntuu että sinä olet tällä hetkellä se
aktiivisempi osapuoli ja ehkä pystyt teoillasi osoittamaan vaimollesikin uuden tien.

Mä olen elänyt asumiserossa vuosia puolisostani ,tapaamme silloin tällöin,kun hän haluaa.
Aina hän loukkaa minua ja nyt olenkin hankkinut eropaperit enkä aijo enää alistua hänen taholleen vaan elää loppu elämäni itselleni .
olen saman ikäinen kanssasi ja toivon sinulle malttia lähteä katsomaan uutta elämää,sillä eihän tollanen tee muutako toisen katkeraksi ja ajankaa asutte taloa eripäissä.
Ja onko toi elämää vaiko vaan näyttelemistä suvulle ,että näinkin vanhana meillä menee hyvin.

Jätä tuo "kiltin naisen syndrooma" ja USKALLA LÄHTEÄ OMILLE TEILLESI, kyllä toinen osapuoli toipuu surustaan ajan kuluessa.

Jos tyytyy elämään kaverin kanssa, niin mikäs siinä se ei kuitenkaan ole parisuhde. Parisuhde on vetovoimaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
Olet aika reilu ajatuksissasi, mutta muista myös, että et voi ainiaan toisen tietä tasoittaa, hänen on opittava pärjäämään itse (tuossa iässä sentään!!).
Syyllisyys on niitä tunteita, joka saa tekemään ratkaisuja, joita ehkä myöhemmin katuu.

Olihan tuo viesti kauniisti muotoiltu, mutta vähän ihmettelen sinun taustojasi. Onko huono omatunto, kun jätät sairaan vaimosi? Olisikohan nyt syytä hiukan puhua asioista. Onko jo uusi emäntä katsottuna?