Onkohan "kenelläkään" samanlaista ongelmaa:
Puran seurustelukumppanilleni pahaa mieltäni, joka johtuu lapseni ongelmista. Hän tulkitsee puheeni itsensä syyttämiseksi jotenkin. Hän ajattelee asiat itsensä kannalta ja toistelee sanontaa "En voi sua auttaa, mutta haluan olla tukenasi". Itse olen teinin kanssa aivan loppu, on vaikeuksia monenlaisia. Olen asunut kolmisin lasteni kanssa yli 10 vuotta, yksikään seurustelusuhde ei ole edennyt yhteenmuuttoon asti vaan syystä ja toisesta päättyneet.
Nyt tämä uusi kumppani sanoo rakastavansa mua todella. Oma ongelmani taitaa olla, että odotan nopeaa etenemistä , ainakin tietoisuutta ja varmuutta siitä, että tilanne muuttuu, asumme yhdessä ja omakin elämäni näin kevenee - vihdoinkin! Masennustani puran hänelle, muitakaan ei ole tällä hetkellä, joille voisin kaikesta puhua. Sitä tukea tarvitsisin. Myönnän hänelle, ettei lapseni ongelmat ole hänen syynsä, ei tietenkään. Mutta aina kun yritän avautua, hän olettaa minun syyllistävän häntä. Siltä ainakin kuulostaa. Ja "keskusteluyritys" päättyy riitelyyn.
Hänellä on itsellään samanikäisiä lapsia, joita näkee hyvin harvoin ja kantaa katkeruutta exäänsä kohtaan tämän katkaistua hänen ja lasten välit vuosiksi jossain vaiheessa. Vaikeaa, vaikeaa.
Antakaa vinkkejä, miten pystymme välttämään riitelyn sen sijaan että voisimme keskustella kummankaan syyttelemättä ja sättimättä toisiamme.
Puran seurustelukumppanilleni pahaa mieltäni, joka johtuu lapseni ongelmista. Hän tulkitsee puheeni itsensä syyttämiseksi jotenkin. Hän ajattelee asiat itsensä kannalta ja toistelee sanontaa "En voi sua auttaa, mutta haluan olla tukenasi". Itse olen teinin kanssa aivan loppu, on vaikeuksia monenlaisia. Olen asunut kolmisin lasteni kanssa yli 10 vuotta, yksikään seurustelusuhde ei ole edennyt yhteenmuuttoon asti vaan syystä ja toisesta päättyneet.
Nyt tämä uusi kumppani sanoo rakastavansa mua todella. Oma ongelmani taitaa olla, että odotan nopeaa etenemistä , ainakin tietoisuutta ja varmuutta siitä, että tilanne muuttuu, asumme yhdessä ja omakin elämäni näin kevenee - vihdoinkin! Masennustani puran hänelle, muitakaan ei ole tällä hetkellä, joille voisin kaikesta puhua. Sitä tukea tarvitsisin. Myönnän hänelle, ettei lapseni ongelmat ole hänen syynsä, ei tietenkään. Mutta aina kun yritän avautua, hän olettaa minun syyllistävän häntä. Siltä ainakin kuulostaa. Ja "keskusteluyritys" päättyy riitelyyn.
Hänellä on itsellään samanikäisiä lapsia, joita näkee hyvin harvoin ja kantaa katkeruutta exäänsä kohtaan tämän katkaistua hänen ja lasten välit vuosiksi jossain vaiheessa. Vaikeaa, vaikeaa.
Antakaa vinkkejä, miten pystymme välttämään riitelyn sen sijaan että voisimme keskustella kummankaan syyttelemättä ja sättimättä toisiamme.
Vastaukset 6
Vanhimmat
homma pitäisi saada tasapainoon kaikkien asioiden suhteen. Jos teini ei pysy kurissa, niin poliisille ilmoitus, harva nuori kuitenkin niin pitkälle menee ja vanhemmat nipottavat aivan turhista.
Itse luen lakia jo 5 -vuotiaalle, esim toisen ihmisen lyöminen on joko lievä pahoinpitely tai pahoinpitely. Lievä pahoinpitely on asianomistajarikos, josta seuraa sakkoa. Pahoinpitelyepäily menee tällähetkellä syyttäjälle ja seurakset sakkoa tai vankeutta.
Meillä rangaistukset ovat ulkojäähyjä jääkiekon mukaan, 2 min, 5 min ja 10 rangaistukset, eli ipanat lentää pihalle, jos lakia rikotaan.
Kasvattajan oman pään tuulettaminen on myöskin tärkeää, siksi purjehdin perheeni kanssa:-)
Omaa aikaa otan purje-, leija- ja lumilautailemalla.
keskustelu tarkoittaa keskustelua normaalilla äänellä, ei huutamista eikä toisen keskeyttämistä. Antakaa toisen puhua ensin asiat oman näkemyksen mukaansa ja sitten vasta saa toinen sanoa oman näkökulmansa. Keskustelu sujuu normaalilla puhe äänellä ja jos huutaa sitten lopetetaan koko touhu siihen asti kunnes osaa puhua. Meillä toimii tämä periaate hyvin aikuisten kanssa. Lapsilla toimii, kun puhuu tosi hiljaa niin niiden on pakko hiljentyä kuuntelemaan mitäs se äiti nyt sitte sanoikaan...
Kun nainen puhuu ongelmistaan, mies olettaa tämän odottavan miehen ratkaisevan ne.
Mies ei puhu naiselle mitään asioista, joiden ratkaisua ei voi tältä vaatia.
Juurikin noin se menee. Nainen yleensä on tottunut puhumaan vaikka naispuolisille kavereilleen ongelmistaan ja ei odota vastapuolelta muuta kuin että toinen kuuntelee. Mies taas tosiaan olettaa että nainen haluaa konkreettista apua ongelmiinsa ja ymmärtäähän sen että hän ahdistuu jos ei tiedä ratkaisua ongelmiin.
Alkuperäisessä viestissä ei koskaan sanota että hän haluaisi jotain mieheltä vaan ennemminkin vain "purkaa sydäntään". Voi olla että ymmärrsin väärin ja hän haluaakin konkreettisia vastauksia. Mutta jos miehellä ei ole kokemusta vastaavista ongelmista niin turha vaatia häneltä ratkaisuja. Eli ongelmiin keskusteluissa voisi auttaa ihan se että kerrot hänelle mitä keskustelulta tahdot jo heti alkuun jotta olette samalla aaltopituudella tuon asian suhteen.
Niinpä niin, se, että puhun miesystävälleni omista murheistani on todellakin vain sitä, että haluan purkaa sydäntäni. En oleta hänen napsauttavan sormiaan ja ratkaisevan kaikkea. Annoit hyvän vinkin, että jatkossa mun ehkä kannattaisi heti juttelun alkuun todeta, että haluan vain purkaa sydäntäni. Näin kai pitäisi toimia, jottei mies ymmärtäisi puheitani väärin.
Oikeasti toi on hyvä vinkki, kiitos! :)
Ei tehoaisi minuun, kyllä likasankona toimiminen ahdistaa miestä...