Luoppareiden miekkari peruuntui !

seiska*"

Luoppareiden miekkarit peruuntuivat!

Luoppareiden seiskan veljesseurassa Achani ilmoitti luopuvansa miekkarin järjestämisvastuusta.

43

1923

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Luoppareiden miekkarit peruuntuivat!

      Ymmärtääkseni, että jokin voi peruuntua, sen tulisi olla jo sovittuna toteutettavaksi?

      Aidosti vapaaehtoisella pientoiminnalla on tapana joskus tauota, kunnes vapaaehtoisia jälleen löytyy.

      >>Luoppareiden seiskan veljesseurassa Achani ilmoitti luopuvansa miekkarin järjestämisvastuusta.

      Aika aikaa kutakin, arvatenkin.

      • lahkon.

        väärä ennustus muutama vuosi sitten sisälsi ennusteen JT:jien hajoamisesta muutamassa vuodessa. Aakkani aloitti mielenosoittamisen hankkimalla hieman nuhruisen lakanan johon spreijasi vietejään. Siinä sitten möllötti kadunkulmassa. Oletan että hän oli se mies, jolla oli BMI indeksi huolestuttavan koholla.

        Ympyrä on sulketunut. Ehkä näen taas yksinäisen mielenosoittajan indekseineen. Voihan olla etten näe enää ketään ja lakanakin on kompostoitu.

        Kirjiksessä tutkittavassa kirjassa oli vanhentunutta tietoa tänään. Silloin kun kirja painettiin Jt:itä oli vähän päälle 3 miljoonaa. Nyt mennään seitsemässä miljoonassa. Raamatun tutkistelutkin ovat nouseet 3 miljoonasta 6,3 miljoonaan.

        Näin profeetta aakkanin lahkon ennustelu on epäonnistunut.

      • salaisus?
        lahkon. kirjoitti:

        niin luopujien ryhmä kasvaa Suomessa nopeammin kuin Jt.

      • lahkon. kirjoitti:

        väärä ennustus muutama vuosi sitten sisälsi ennusteen JT:jien hajoamisesta muutamassa vuodessa. Aakkani aloitti mielenosoittamisen hankkimalla hieman nuhruisen lakanan johon spreijasi vietejään. Siinä sitten möllötti kadunkulmassa. Oletan että hän oli se mies, jolla oli BMI indeksi huolestuttavan koholla.

        Ympyrä on sulketunut. Ehkä näen taas yksinäisen mielenosoittajan indekseineen. Voihan olla etten näe enää ketään ja lakanakin on kompostoitu.

        Kirjiksessä tutkittavassa kirjassa oli vanhentunutta tietoa tänään. Silloin kun kirja painettiin Jt:itä oli vähän päälle 3 miljoonaa. Nyt mennään seitsemässä miljoonassa. Raamatun tutkistelutkin ovat nouseet 3 miljoonasta 6,3 miljoonaan.

        Näin profeetta aakkanin lahkon ennustelu on epäonnistunut.

        >>aakkanin lahkon väärä ennustus muutama vuosi sitten sisälsi ennusteen JT:jien hajoamisesta muutamassa vuodessa.

        Ettei menisi taas perusteettomaksi parjaamiseksi, niin pyytäisin mustaa valkoisella.

        >>Kirjiksessä tutkittavassa kirjassa oli vanhentunutta tietoa tänään. Silloin kun kirja painettiin Jt:itä oli vähän päälle 3 miljoonaa. Nyt mennään seitsemässä miljoonassa. Raamatun tutkistelutkin ovat nouseet 3 miljoonasta 6,3 miljoonaan.

        Kehittyneissä maissa jehovantodistajien lukumäärä 'kelluu' tai on hieman upoksissa. Kasvuhan tulee kehittymättömimmistä maankolkista, joka on täysin luonnollista. Niissä kasvavat ne uskonnot jotka sinne vain viitsivät mennä. Täysin suuntauksesta riippumatta.

      • odotuksia.
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        niin, sehän oli siihen aikoihin kun fiilari dokumenttia odoteltiin vesi kielellä. Arveltiin, että siinä on se viimeinen niitti. Sen jälkeen suomikin on petrannut, luonnollisesta poistumasta huolimatta prosentin plussalle. Silloin oli saman verran miinuksella.

        Aakanin lahko kumarsi internettiä vapahtajanaan ja ennusti että tuho sapuu sieltä. Jos katsoo tilastoja 2000 alusta päin huomaakin, että nolla/miinus maat ovat reippaasti vähentyneet niistä ajoista.

      • odotuksia. kirjoitti:

        >>Sen jälkeen suomikin on petrannut, luonnollisesta poistumasta huolimatta prosentin plussalle.

        Jos "kasvu" on syntyyvyyden tasolla tai sen alle, niin onko se nyt ihan aikuisten oikeasti kasvua?

        Ja jos julistajamääriä katsellaan, niin tässä niistä:

        "Syyskuussa 1, lokakuussa -46, marraskuussa -70, joulukuussa -94, tammikuussa -40, helmikuussa 1, maaliskuussa -163.

        Kuuden kuukauden vähennys 411. Keskimäärin 58,71 henkeä."

        http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=811&start=0

      • kato nyt vaan

        Tilastointi tapa aiheuttaa sinulle liikaa sydämen tykytystä. Ensinnäkin, en oikein saa selvää miksi 1% enemmän ei olisi kasvua? Kovasti selitetään että nuoret eivät jää toimintaan ja sitten selitetään, että ulkopuoleleta ei tule ketään. Olisi hyvä päättää mistä sitten prosentti syntyy tai oikeammin kaksi koska kuolleittenkin tilalle on täytynyt pari sataa tulla.

        Keskimääräiset julistajamäärät eivät kerro kaikkea. Sielähän minäkin olen vähennyksenä alkuvuoden kuukautena, enkä silti ole kadonnut mihinkään. Meidänkin srk:ssa on kaksi vakavaa sairastumista muutaman kuukauden sisällä. Tilastollisesti voisi osoittaa monen prosentin miinusta, mutta tosiasiassa jäsenmäärä on sama.

      • vielä.
        odotuksia. kirjoitti:

        niin, sehän oli siihen aikoihin kun fiilari dokumenttia odoteltiin vesi kielellä. Arveltiin, että siinä on se viimeinen niitti. Sen jälkeen suomikin on petrannut, luonnollisesta poistumasta huolimatta prosentin plussalle. Silloin oli saman verran miinuksella.

        Aakanin lahko kumarsi internettiä vapahtajanaan ja ennusti että tuho sapuu sieltä. Jos katsoo tilastoja 2000 alusta päin huomaakin, että nolla/miinus maat ovat reippaasti vähentyneet niistä ajoista.

        Tällaisena aikana jolloin materian hankkiminen on korkeimmalla sijalla tämäkin tulos on todella hyvä. Suomalaiset eivät ole koskaan olleet näin velkaisia. Tästä johtuen monilla on kiire ja uskontoon kodistuva kiinnostus jää taka alalle.

        Konventin opetukset elämän yksinkertaisena pitämisestä ovat ajankohtaisia. Pelkäämpä pahoin, että pian tehdään 90 luvun malliin henkilökohtaisia konkursseja ennätystahtiin. Sillon jos on noudattanut kohtuullisen elämän linjaa, voi olla kitollinen, että siitä on jatkuvasti muistutettu.

      • kato nyt vaan kirjoitti:

        Tilastointi tapa aiheuttaa sinulle liikaa sydämen tykytystä. Ensinnäkin, en oikein saa selvää miksi 1% enemmän ei olisi kasvua? Kovasti selitetään että nuoret eivät jää toimintaan ja sitten selitetään, että ulkopuoleleta ei tule ketään. Olisi hyvä päättää mistä sitten prosentti syntyy tai oikeammin kaksi koska kuolleittenkin tilalle on täytynyt pari sataa tulla.

        Keskimääräiset julistajamäärät eivät kerro kaikkea. Sielähän minäkin olen vähennyksenä alkuvuoden kuukautena, enkä silti ole kadonnut mihinkään. Meidänkin srk:ssa on kaksi vakavaa sairastumista muutaman kuukauden sisällä. Tilastollisesti voisi osoittaa monen prosentin miinusta, mutta tosiasiassa jäsenmäärä on sama.

        >>Ensinnäkin, en oikein saa selvää miksi 1% enemmän ei olisi kasvua?

        No, sovitaan että se on kasvua. Saat mielenrauhan siltä osin.

        >>Kovasti selitetään että nuoret eivät jää toimintaan ja sitten selitetään, että ulkopuoleleta ei tule ketään. Olisi hyvä päättää mistä sitten prosentti syntyy tai oikeammin kaksi koska kuolleittenkin tilalle on täytynyt pari sataa tulla.

        Eivätköhän ne jäsenten jälkikasvusta tule suurin osa uusista jäsenistä. Toki osa kasvusta tulee jäsenten lähi- ja vaikutuspiiristä. Pystymetsästä ei sadasta uudesta jäsenestä ole monikaan käännytetty. Sen varmasti tiedät.

        >>Keskimääräiset julistajamäärät eivät kerro kaikkea.

        No eipä tietenkään. Kerro nyt vielä että huiput kertovat lopullisen totuuden... Jos jostain saadaan vertailukelpoista tilastoa niin nimenomaan keskimääristä ja pidemmällä aikavälillä. Täältäkin tuttu tapa hehkuttaa jonkun kuukauden huippuja on aika huvittavaa itsepetosta.

        >>Sielähän minäkin olen vähennyksenä alkuvuoden kuukautena, enkä silti ole kadonnut mihinkään.

        Olet varmasti sitten taas lisäyksenä huhtikuussa?

        >>Tilastollisesti voisi osoittaa monen prosentin miinusta, mutta tosiasiassa jäsenmäärä on sama.

        Jätät jäsenmäärien kymmenen vuoden kehityksen näyttämättä, vaikka sitä pyytäisinkin, etkö vain.

        Julistajamääristä sen verran, että olen edelleenkin sitä mieltä, että julistajamäärien tekohengitys julistajastatuksen alennusmyynnin kautta on vaikuttanut tilastoihin yllättävän vähän. Vt-seuran kannalta huolestuttavan vähän.

      • sinä.

        Tuo 15 min käy selitykseksi kaikkeen. Alennusmyynti on muotisana vaikka aina on tuntikin riittänyt.

        Vaikka netistä ei nyt tullutkaan toivomaanne kaatajaa, on mielestäni hyvä, että se on karsinut feikkaajat pois. Kyseiset tapaukset vain huonontavat mainetta elämällä toisin kuin esittävät elävänsä.

        Toisaalta sisään tulee vahvempaa materiaalia kun on vastaväitteet esitetty ja asiat pohdittu selväksi.

        Nämä pohjoisen johtavat nettimaat ovat viime vuosien kehityksessä tasaisella, mutta huomioitava on myös poistuma joka on täytetty. Oli siis todella liioiteltua riemua siitä, että netti romahduttaisi jäsenmäärän. Tästä pettymyksestä, alkuriemun haihduttua, varjokonventin osanottaja määrät ovat romahtaneet. Toiminta jatkuu vain helppona lässytyksenä netissä. Huuma on haihtunut ja porukka kaljoittelee vain satunnaisesti zetorissa.

    • Syneus(m)

      Eipä ole koskaan tullut oltua kyseisissä tapahtumissa. Sen takaaan, että jos joskus sattuisin tulemaan olisi jokainen luopio turvassa.

      • se vihainen

        Niin mitä sanoit? Että olisi jokaisen luopparin turvassa? Nyrkkisi?

      • Syneus(m)
        se vihainen kirjoitti:

        Niin mitä sanoit? Että olisi jokaisen luopparin turvassa? Nyrkkisi?

        Kuinka niin vihainen, ystäväpiirissäni olen rauhallisen, hauskan ja luotettavan miehen maineessa.

        Siinpä sinulla pähkäilemistä. Jos haluat jonkunlaista välienselvittelyä niin rekisteröi ensin nimimerkkisi ja katsotaan siitä eteenpäin.

      • peace maker & the fiction

        Se vaan tuntuu tuo fyysinen vahvuus vetoavan sinuun Syneus(m). Usein uhoat täällä laittavas joko lättyyn tai sairaalaan tai hautaan sinun ajauksiasi vastustavia henkilöitä. Oikein kunnolla, urakalla ja laskuun!

        Kysynkin sinulta: miksi tuo väkivalta merkitsee sinulle NIIN paljon? Oletko ehkä itse joskus joutunut pahasti hakatuksi tai muuta sellaista?

        Ja laajennetaan vähän lukijakuntaa: Miksi kukaan luoppari joutuisi pelkäämään oman nahkansa puolesta, ja että Syneus(m) tai joku muu vastaava tulisi suojelemaan teitä? Tehän saatte aivan rauhassa hihhuloida siellä lähimetsissä tai muualla esittäen banderollejanne ja kaikkea...

        Mutta turha kuvitella voivanne tunkeutua konventtialueelle toitottamaan sitä sanomaanne (että kyseisen tapahtuman järjestäsä, Jehovan todistajat, ovat tehneet Niiin väärin minulle joskus jossakin tai jotain...).

        Jokaisella tilaisuudella on isäntänsä, eikö vaan..

      • Syneus(m)
        peace maker & the fiction kirjoitti:

        "Se vaan tuntuu tuo fyysinen vahvuus vetoavan sinuun Syneus(m). Usein uhoat täällä laittavas joko lättyyn tai sairaalaan tai hautaan sinun ajauksiasi vastustavia henkilöitä. Oikein kunnolla, urakalla ja laskuun! "

        --Viestisi sisältää valehtelua

        "Kysynkin sinulta: miksi tuo väkivalta merkitsee sinulle NIIN paljon? Oletko ehkä itse joskus joutunut pahasti hakatuksi tai muuta sellaista?

        -Ei väkivalta merkitse minulle paljoa, se nyt on vain osa normaalia elämääni. Jos tuntuu rankalta, mene äitisi hameen alle piiloon

        "Ja laajennetaan vähän lukijakuntaa: Miksi kukaan luoppari joutuisi pelkäämään oman nahkansa puolesta, ja että Syneus(m) tai joku muu vastaava tulisi suojelemaan teitä? Tehän saatte aivan rauhassa hihhuloida siellä lähimetsissä tai muualla esittäen banderollejanne ja kaikkea... "

        -On ollut näyttöä siitä, että verikoiranne lähtevät luopioiden perään, ja millähän tarkoituksella lähdetään ajamaan takaa luopioita? On myös näyttöä siitä, että teikäläinen on tahallaaan terrorisoinut mielenosoitusta hajottanmalla paikkoja. Jotkut teikäläisistä ovat aivan yhtä vaarallisia kuin muutkin väkivaltarikolliset.

        "Mutta turha kuvitella voivanne tunkeutua konventtialueelle toitottamaan sitä sanomaanne (että kyseisen tapahtuman järjestäsä, Jehovan todistajat, ovat tehneet Niiin väärin minulle joskus jossakin tai jotain...).

        Jokaisella tilaisuudella on isäntänsä, eikö vaan.."

        --Kyllä, en minä ainakaan tulisi edes teikäläisten konventtiin, mitä helvettiä minä siellä tekisin.
        Muistelepa mitä kaikkea teidän puolelta on uhoiltu ja uhkailtu. Unohtuiko mahdollisesti, vai?

        Miksi te jehovat vaihtelette nimimerkkiänne koko ajan. Mikä teitä estää käyttämästä edes samaa nimimerkkiä. Keskusteluissa voisi olla hieman enemmän järkeä jos tietää edes keskustelevansa saman ihmisen kanssa, olkoon hän kuka hyvänsä. Ja se voisi myös puhdistaa hieman tätä ilmaa(Jt:t vs. Luopiot)

        Ärsyynnyn eniten juuri puskista uhoilevien ja räksyttävien tyyppien lässytyksistä.

      • Syneus(m) kirjoitti:

        >>Miksi te jehovat vaihtelette nimimerkkiänne koko ajan. Mikä teitä estää käyttämästä edes samaa nimimerkkiä.

        Muistaakseni fger selitti vähän aikaa sitten omaksi syykseen, että on helpompi keskustella nimimerkittömänä. Nimimerkkiin kohdistuu kuulemma ennakko-odotuksia, asenteellisuutta tai muuta vastaavaa. Tulkitsen sen vastuun pakoiluksi. Puskista on tosiaan helppo huudella mitä sattuu, milloin sattuu.

        Vastuunpakoiluhan kuuluu toki jehovantodistajuuteen ja vt-seuran toimintatapoihin, että sikäli tällainen nimimerkitön keskustelu on jehovantodistajilta täysin ymmärrettävää.

      • VaskiSeppä

        Syneus(m)23.6.2008 klo 21.20:
        >> jos joskus sattuisin tulemaan olisi jokainen luopio turvassa

      • TosiOutoHeppu
        Syneus(m) kirjoitti:

        "Se vaan tuntuu tuo fyysinen vahvuus vetoavan sinuun Syneus(m). Usein uhoat täällä laittavas joko lättyyn tai sairaalaan tai hautaan sinun ajauksiasi vastustavia henkilöitä. Oikein kunnolla, urakalla ja laskuun! "

        --Viestisi sisältää valehtelua

        "Kysynkin sinulta: miksi tuo väkivalta merkitsee sinulle NIIN paljon? Oletko ehkä itse joskus joutunut pahasti hakatuksi tai muuta sellaista?

        -Ei väkivalta merkitse minulle paljoa, se nyt on vain osa normaalia elämääni. Jos tuntuu rankalta, mene äitisi hameen alle piiloon

        "Ja laajennetaan vähän lukijakuntaa: Miksi kukaan luoppari joutuisi pelkäämään oman nahkansa puolesta, ja että Syneus(m) tai joku muu vastaava tulisi suojelemaan teitä? Tehän saatte aivan rauhassa hihhuloida siellä lähimetsissä tai muualla esittäen banderollejanne ja kaikkea... "

        -On ollut näyttöä siitä, että verikoiranne lähtevät luopioiden perään, ja millähän tarkoituksella lähdetään ajamaan takaa luopioita? On myös näyttöä siitä, että teikäläinen on tahallaaan terrorisoinut mielenosoitusta hajottanmalla paikkoja. Jotkut teikäläisistä ovat aivan yhtä vaarallisia kuin muutkin väkivaltarikolliset.

        "Mutta turha kuvitella voivanne tunkeutua konventtialueelle toitottamaan sitä sanomaanne (että kyseisen tapahtuman järjestäsä, Jehovan todistajat, ovat tehneet Niiin väärin minulle joskus jossakin tai jotain...).

        Jokaisella tilaisuudella on isäntänsä, eikö vaan.."

        --Kyllä, en minä ainakaan tulisi edes teikäläisten konventtiin, mitä helvettiä minä siellä tekisin.
        Muistelepa mitä kaikkea teidän puolelta on uhoiltu ja uhkailtu. Unohtuiko mahdollisesti, vai?

        >>On ollut näyttöä siitä, että verikoiranne lähtevät luopioiden perään, ja millähän tarkoituksella lähdetään ajamaan takaa luopioita?>>

        Siis hei,,, Mielikuvituksellasi ei näytä olevan rajaa :D

        Suomen perustuslaki antaa konventissakin olevalle rauhallista eloa viettävälle veljelle vapauden liikkua yleisellä paikalla, jopa konventtialueen ulkopuolella.

        Niin katos, kun ette tekään voi puuttua ihmisten perusoikeuksiin muuta kuin lain kirjaimella. Niin mistäpä löydät sellaisen lakipykälän, millä kiellät ketään kävelemästä piha/parkkialueelta yleiselle tielle, kadulle? Meilläkin on oikeus kävellä, liikkua vapaasti siellä, missä muutenkin ihmisiä yleisesti liikkuu. Kts. Järjestyslaki: "yleisellä paikalla tarkoitetaan.."

      • Syneus(m)
        TosiOutoHeppu kirjoitti:

        Niin, mitähän se tarkoitti, että laitetaan rintamerkit taskuun ja lähdetään luopioita metsästämään. Oletko todellakin noin tietämätön?

      • Syneus(m)
        VaskiSeppä kirjoitti:

        Syneus(m)23.6.2008 klo 21.20:
        >> jos joskus sattuisin tulemaan olisi jokainen luopio turvassa

        Lässyti lässyn.

      • Olet valinnut osasi...
        Syneus(m) kirjoitti:

        Niin, mitähän se tarkoitti, että laitetaan rintamerkit taskuun ja lähdetään luopioita metsästämään. Oletko todellakin noin tietämätön?

        Poliisikoulussa neuvotaan järjestyksenvalvojia jättämään nimikylttinsä taskuun. Minkähän takia? Luulen tietäväni. Nimikyltillä kerätään vaikeuksia hankalilta asiakkailta.

        Olisiko näillä veljillä (eivät olleet järjestyksenvalvojia) sama viisas ajatus ollut mielessään, kun tiesivät "asiakkaittensa" mielipuuhat?

      • Olet valinnut osasi...
        Olet valinnut osasi... kirjoitti:

        Edellä olevassa viestissäni en nyt tarkoita nimikyltillä järjestyksenvalvojan asemaa osoittavaa tunnuslaattaa, vaan henkilön omalla nimellä varustettua nimikylttiä.

      • Syneus(m)
        Olet valinnut osasi... kirjoitti:

        Poliisikoulussa neuvotaan järjestyksenvalvojia jättämään nimikylttinsä taskuun. Minkähän takia? Luulen tietäväni. Nimikyltillä kerätään vaikeuksia hankalilta asiakkailta.

        Olisiko näillä veljillä (eivät olleet järjestyksenvalvojia) sama viisas ajatus ollut mielessään, kun tiesivät "asiakkaittensa" mielipuuhat?

        tästä enempää vänkäämään. Tuossa tapauksessa jehovalaiset, ei järjestyksenvalvojat, menivät kyllä liian pitkälle oikeuksissaan. Miten kommentoit sitä, että teikäläinen hajoitti muutama vuosi sitten rauhallisen mielenosoituksen näytillä olevia kylttejä sun muuta?

        Kerrataan vielä: Jos tulisin mielenosoitukseen, olisin valmis tekemään mitä hyvänsä sairaiden jehovien riehumisen estämiseksi. Vaikka menemään putkaan, on sekin tuttu paikka.

        Ps. Minulla on suurempiakin haasteita kuin lähteä suojelemaan luopioita. En näe asiaa kovin tärkeäksi, vaikka olen asiaan ottanut kantaa.

      • - ei tapana väistyä-

        Kaikki konventtiin saapuvat eivät ole Jehovan todistajia. Osa on, ja osa on vain kiinnostuneita, mutta ei kastettuja, ja osa on erotettuja, mutta elpymässä olevia, ja osa on eronneita, mutta takaisin haluavia jne. Kuka heistä oli siis se, joka hajoitti jotain? Tiedän, että mielelläsi näet tekijän olleen Jehovan todistajan, mutta onko asia kuitenkaan niin.

        Et kai vaan itse ollut tuo tekijä? Sitäkään mahdollisuutta emme voi sulkea pois, kun tunnistamme sinut anti-Jt:ksi.

      • Syneus(m)
        - ei tapana väistyä- kirjoitti:

        Puhuit itsesi pussiin sanoessasi:

        "Et kai vaan itse ollut tuo tekijä? Sitäkään mahdollisuutta emme voi sulkea pois, kun tunnistamme sinut anti-Jt:ksi.

      • -etiikka puuttui-
        Syneus(m) kirjoitti:

        tästä enempää vänkäämään. Tuossa tapauksessa jehovalaiset, ei järjestyksenvalvojat, menivät kyllä liian pitkälle oikeuksissaan. Miten kommentoit sitä, että teikäläinen hajoitti muutama vuosi sitten rauhallisen mielenosoituksen näytillä olevia kylttejä sun muuta?

        Kerrataan vielä: Jos tulisin mielenosoitukseen, olisin valmis tekemään mitä hyvänsä sairaiden jehovien riehumisen estämiseksi. Vaikka menemään putkaan, on sekin tuttu paikka.

        Ps. Minulla on suurempiakin haasteita kuin lähteä suojelemaan luopioita. En näe asiaa kovin tärkeäksi, vaikka olen asiaan ottanut kantaa.

        >>Tuossa tapauksessa jehovalaiset, ei järjestyksenvalvojat, menivät kyllä liian pitkälle oikeuksissaan.

      • et pääse pois
        Syneus(m) kirjoitti:

        Puhuit itsesi pussiin sanoessasi:

        "Et kai vaan itse ollut tuo tekijä? Sitäkään mahdollisuutta emme voi sulkea pois, kun tunnistamme sinut anti-Jt:ksi.

        Mielikuvituksellasi ei ole vertaistaan :D

      • ...
        Syneus(m) kirjoitti:

        tästä enempää vänkäämään. Tuossa tapauksessa jehovalaiset, ei järjestyksenvalvojat, menivät kyllä liian pitkälle oikeuksissaan. Miten kommentoit sitä, että teikäläinen hajoitti muutama vuosi sitten rauhallisen mielenosoituksen näytillä olevia kylttejä sun muuta?

        Kerrataan vielä: Jos tulisin mielenosoitukseen, olisin valmis tekemään mitä hyvänsä sairaiden jehovien riehumisen estämiseksi. Vaikka menemään putkaan, on sekin tuttu paikka.

        Ps. Minulla on suurempiakin haasteita kuin lähteä suojelemaan luopioita. En näe asiaa kovin tärkeäksi, vaikka olen asiaan ottanut kantaa.

        >>että teikäläinen hajoitti muutama vuosi sitten rauhallisen mielenosoituksen näytillä olevia kylttejä sun muuta?

      • että.
        ... kirjoitti:

        >>että teikäläinen hajoitti muutama vuosi sitten rauhallisen mielenosoituksen näytillä olevia kylttejä sun muuta?

        se saattaa kuulua samaan sarjaan kuin tuo suuniteltu videohäirikkö. Eli sovitaan, että joku ilmestyy paikalle repimään lakanoita. Repijälle ei tule sanktioita kun BMI pormestari jalosti armahtaa häritsijän. Radiosalakuuntelu kuului myös työkalupakkiin. Niin kieroa peliä mielenosoittajien leirissä pelataan. Kaikkea siellä zetorissa kaljapäissään keksitäänkin.

        Mahtoiko miekkari kaatua nimeltämainitsemattoman tukirymän rahanpuutteeseen? Sunnittelu oluita ei saatu rahapelien piikkiin?

      • tiedon väärti
        että. kirjoitti:

        Vuonna 1999 mielenosoitustoiminnan aloittaneen UUT ry:n ja entisten Jehovan todistajien järjestämä mielenosoitus Jehovan todistajien vuotuisen suurimman juhlaan vuonna 2006.

        Kuvia vuoden 2006 Tampereen Pirkkahallin edustalta:

        http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j01_th.jpg

        http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j02_th.jpg

        Sekä kuvien täysikokoiset versiot:
        http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j01.jpg
        http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j02.jpg

        UUT ry mielenosoitustoiminnan taustoja:

        UUT ry aloitti mielenosoitustoimintansa vuonna 1999. Toiminta on ollut julkista, ja mediahakuista mielenosoituksineen.

        UUT ry:n puheenjohtajana toimii evankelisluterilaisen kirkon pappi Leena Ranta, mainitsee vapaa-ajattelijat lehti 2001/01.
        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_01/pj.html#p appi

        UUT ry:lle toiminnalle vuosille 2001 ja 2002 oli kansanedustaja-rovastin aloitteesta ehdotettu valtion talousarvioon rahallinen tuki. (vuodelle 2001 500 000 mk; 2002 100 000 euroa) http://www.eduskunta.fi/

        UUT ry:n toiminnan muita rahoittajia ovat olleet mm. RAY.

        UUT ry:n toimintaa mainostaa aktiivisesti kotisivullaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
        http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/E1E9154DE2F9A580C2257 13A0029CAAC?OpenDocument&lang=FI

      • hävinneet
        tiedon väärti kirjoitti:

        Häpeissään poistaneet mielenosoituskuvatkin

        LOL

      • Syneus(m)
        et pääse pois kirjoitti:

        Mielikuvituksellasi ei ole vertaistaan :D

        jehovanraato se ei tajua mitä itse kirjoittaa, onnittelut.

        Voinen sanoa, että olette te aika surkeita rääpäleitä.

      • Syneus(m)
        -etiikka puuttui- kirjoitti:

        >>Tuossa tapauksessa jehovalaiset, ei järjestyksenvalvojat, menivät kyllä liian pitkälle oikeuksissaan.

        Mitä olisi tapahtunut jos toinenkaan verikoiristanne olisi saanut kiinni edes yhden luopion? On täysin selvää, että verikoiranne käyttäytyivät uhkaavasti ja samalla säälittävästi laittamalla rintamerkkinsä taskuun.

        Turpaan ja kunnolla teikäläisille väkivaltarikollisille.

      • Alueveli
        hävinneet kirjoitti:

        Häpeissään poistaneet mielenosoituskuvatkin

        LOL

        Kuvat ovat edelleen ja koko ajan olleetkin nähtävillä, tsekkaa vaikka itse:

        http://www.veljesseura.org/?q=node/42

      • hermoilijalle
        Syneus(m) kirjoitti:

        Mitä olisi tapahtunut jos toinenkaan verikoiristanne olisi saanut kiinni edes yhden luopion? On täysin selvää, että verikoiranne käyttäytyivät uhkaavasti ja samalla säälittävästi laittamalla rintamerkkinsä taskuun.

        Turpaan ja kunnolla teikäläisille väkivaltarikollisille.

        >>On täysin selvää, että verikoiranne käyttäytyivät uhkaavasti ja samalla säälittävästi laittamalla rintamerkkinsä taskuun.>>

        Katsopa video uudelleen, ja yritä edes kertoa, mikä veljen käyttäytymisessä on uhkaavaa??

        Mielikuvituksellasi ei ole vertaansa :D

        Väkivaltarikollinen on vasta sitten, kun se on todettu hovissa tai korkeimmassa oikeudessa. Onko sinulla esittää moniakin tällaisia tapauksia, edes paikkakuntien nimillä.

      • SanaSeppo1
        Syneus(m) kirjoitti:

        jehovanraato se ei tajua mitä itse kirjoittaa, onnittelut.

        Voinen sanoa, että olette te aika surkeita rääpäleitä.

        Heitit tekstisi, loppu sanasi vain siksi, kun muuta et enää keksinyt. Sanavarastosi on pahoin ehtynyt.

      • ASIAKASPALVELUSSA
        Syneus(m) kirjoitti:

        Mitä olisi tapahtunut jos toinenkaan verikoiristanne olisi saanut kiinni edes yhden luopion? On täysin selvää, että verikoiranne käyttäytyivät uhkaavasti ja samalla säälittävästi laittamalla rintamerkkinsä taskuun.

        Turpaan ja kunnolla teikäläisille väkivaltarikollisille.

        Asiakkaan toiveet otetaan huomioon. Mikäli asiakas tilaa 'itseensä kohdistuvaa voimankäyttöä' häiriköiden tai väkivaltateoin tai järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisella, hän saa sitä mitä kulloinkin tilaa. Niinpaljon voimaa käytetään kuin mitä asiakas tilaa.

      • Syneus(m)
        SanaSeppo1 kirjoitti:

        Heitit tekstisi, loppu sanasi vain siksi, kun muuta et enää keksinyt. Sanavarastosi on pahoin ehtynyt.

        Ilmeisesti sinä, nikinvaihtaja jehovanpaska kirjoitit nuo molemmat viestisi. Köyhää on sinunkin antisi.

        Muistakaapa uhoilijat se haasteeni, se on jatkuvasti voimassa.

      • Syneus(m)
        hermoilijalle kirjoitti:

        >>On täysin selvää, että verikoiranne käyttäytyivät uhkaavasti ja samalla säälittävästi laittamalla rintamerkkinsä taskuun.>>

        Katsopa video uudelleen, ja yritä edes kertoa, mikä veljen käyttäytymisessä on uhkaavaa??

        Mielikuvituksellasi ei ole vertaansa :D

        Väkivaltarikollinen on vasta sitten, kun se on todettu hovissa tai korkeimmassa oikeudessa. Onko sinulla esittää moniakin tällaisia tapauksia, edes paikkakuntien nimillä.

        Olenko kertonut missään tulevani varmasti "varjokonvaan"? Mielestäni en. Se toki on mahdollista ja tuleekin joskus tapahtumaan. Kuten olen kertonut, elämässäni on paljon kovempia haasteita kuin luopioiden suojelu.

        En lähde erikseen kertomaan mitään tapauksia, mutta jos sinä väität, ettei teikäläisistä löydy väkivaltaisia tyyppejä, olet todella väärässä. Olen itse ollut näkemässä kaksi kertaa jehovien tappelua keskenään.

      • salaisuus?

        valtakunnansalillakin....!!

    • A.Men

      Miekkareita järjestetään, tai sitten ei. Jos ei tänä vuonna, niin ehkä ensi vuonna. Kaikenlaista uuttakin voi kokeilla.

      Miekkarin järjestämiseen riittää ilmoitus poliisille. Sen kummemmasta ei ole kyse.

      Tuntuu, että jotkut jehovantodistajat ovat tehneet miekkarista elämää suuremman asian. Ikään kuin se olisi heidän konventtinsa kohokohta.

      • Maijumielenosoittaja

        Älähän sure. Ei tämän foorumin keskustelijoiden mielipiteet ja kiinnostus anna oikeaa kuvaa 6 milj. Jehovan todistajan mielipiteistä tai kiinnostuksestakaan.

        Ihminen on perusluonteeltaan utelias. Uskoisin luopioiden laskeneen sen varaan myös mielenosoituksensa. Eivät mielenosoittajat osoita mielenosoitustaan kadunihmisille, vaan uteliaille konventtivieraille.

        Todellisuus on uskottua karumpaa. Mielenosoitukseen ei kiinnitetä huomiota, vaan itse konventtiohjelmaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      201
      1953
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1146
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      170
      1019
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      851
    6. 69
      762
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      73
      687
    9. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      637
    10. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      326
      631
    Aihe