En halua enään ketään miestä kun kukaan ei halua minua.Aina saa pettyä.
En halua enään ketään miestä
Anja.G
151130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että tunnet noin.
Huomioisin kuitenkin että monilla ihmisillä on elämän aikana tuo tunne silloin kun menettää jotain kunnes he löytävät jotain.
Sinuna en ajattelisi noin.
Ethän sinäkään kaikkia tai ketä tahansa miehiä halua vai?
ihastun ja sitten petyn.Ihastun usein.Haluaisin vihdoinkin löytää oikean rakkauden,olen ollut 4v yksin.Miksi enään haluaisn ketään.parempi elää yksin.
En todellakaan halua ketä tahansa miestä,mutta kun tuntuu että jään yksin ikuiseksi ajoiksi.Miehet johon ihastun on usein varattuja tai minä en kiinosta heitä.En halunnut pitkään aikaan ketään miestä kun petyin usein ja saan jälleen pettyä.Joten elän sitten vain lapselleni.
Sitä on joskus itsekin katsellut ympärilleen ja huomannut että ne kiinnostavimmat ovat varattuja ja toisaalta osa ei kiinnostu.
Omalla kohdallani vain joskus huomasin että katselin vääriä kumppaneita ja jäi huomaamatta moni kumppaniehdokas kun vain oli liian kranttu.
Sitä ei mielellään luopuisi siitä omasta karsintametodistaan mutta varsinkin kun olet ollut nyt muutaman vuoden ilman kumppania niin kannattaa miettiä uudelleen. Toisaalta myös kannttaa miettiä mistä heitä etsii ja mikä niissä sitten menee oikein mönkään.
Todellakin kiinnittäisin huomiota siihen kehen sinä ihastut. Sitä monesti ihan oikeasti kiinnittää esimerkiksi huomiota tiettyihin piirteisiin. Esimerkiksi varatut näyttävät vakaammilta ja monesti itsevarmemmilta kuin sinkut.
Monella yh:lla on aivan sama tilanne. En tiedä ikääsi mutta tässä juuri pari vuotta sitten tapasin 30-vuotiaan sinkku äidin joka oli aivan samassa pisteessä mutta sieltä se vain löytyi ja nyt odottaa toista lasta.
Voin vain sanoa ettet paranna mahdollisuuksia itsesäälissä tai "huonossa itsetunnossa" rypemällä.
Hellitä vähän ja nauti elämästäsi lapsen kanssa, etsi ystäviä ja tekemistä ja näytä ulos päin että sinussa on elämän iloa.
Sen verran voin sanoa että vaikka tiedän ettei helpota että monella muullakin on tuo tunne että jäävät yksin ikuisiksi ajoiksi, osa elää pitkiä ja pitkiä aikoja ilman kumppania kun todellakaan kukaan ei heitä "huoli". Eikä heillä ole lapsiakaan tai edes ystäviä.
Ainut keino päästä irti tuosta loukusta on liikkua eteenpäin, ei vain auta muu. Voivottelu ja turhan toivominen ei tuo miestä kotiin.
Muita neuvoja on vaikea antaa.
Ja kiitos.vaikka olen taas vähään aikaan yksin enkä ihastu toivottavasti.
sellaisia. Eihän niille joskus mahda mitään mutta jos oikeaa kumppania etsii niin ne voi ohjata pahasti väärään suuntaan.
Ja ole hyvä jos vain neuvot vähän auttavat.
Epäilen "neuvojeni" hyvyyttä mutta etköhän selviä jos olet lapsenkin maailmaan pullauttanut. Eiköhän se ole jo sellainen uroteko josta sitä voimaa pitäisi riittää useammankin ukon etsintään.
Hyvää jatkoon.
Sitä samaa sinullekin.kyllä oli ihan hyvä opetus.
"Eihän niille ihastuksille joskus mahda mitään mutta jos oikeaa kumppania etsii niin ne voi ohjata pahasti väärään suuntaan." ...
Että voiko sitä kumppania kaivata ja etsiä niin järjen kanssa, ettei ihastumista tarvita edes alkuvaiheessa? Miten sellainen temppu tehdään?! Kertokaa! Etsitäänkö vaan joku vapaa ja kunnollinen, jonka kanssa "aletaan olemaan" ilman mitään mystisiä sähkökemiallisia tuntemuksiä? Luotetaan vaan, että tunteet tulevat kyllä mukaan ajan kanssa tai eikö noilla ole väliäkään?
Olen kuvitellut, että monet avioliitot menevät mönkään jo siksi, koska ne on solmittu vääristä eli liian järkiperäisisä syistä (sosiaalinen paine, yksinolon pelko, raha, ...) ilman kovin kummoisia tunteita. Ennen pitkää sellaisen liiton onnettomuus käy ilmeiseksi. Tai näin olen päätellyt. Jos tunne-elämään onkin mahdollista säädellä tai kytkeä pois, ei teoriani pidäkään paikkaansa!
"Että voiko sitä kumppania kaivata ja etsiä niin järjen kanssa, ettei ihastumista tarvita edes alkuvaiheessa?"
Ei kysymys ole mistään tunne vastaan järki ajattelusta vaan siitä että oppii näkemään minkälaisiin ihmisiin sitä tulee ihastuttua.
Ihastumiseen opitaan ja siinä on yleensä tietyt piirteet ja muistikuvat toisesta jotka saavat sen aikaan.
Se on vähän samanlaista kuin jokainen nuorena kokee näitä täysin epärealistisa ihastumisia opettajiin yms. Ja samaa tapahtuu aikuisilla.
Totta kai niitä sähkökemiallisia tuntemuksia tulee olla mutta voin kertoa että oppimalla näkemään eri puolia ihmisissä sitä oppii ihastumaan toisenlaisiin ihmisiin.
Ymmärrätkö? Joillakin ihmisillä on jatkuvasti kiikarissa vain tietyt piirteet omaavat ihmiset yleensä tottumuksen voimasta ja sitä tarkoitin tuolla. Ne tapahtuvat vielä yleensä mielikuvien tasolla ja toinen henkilö voi olla hyvin erilainen joka johtaa vielä syvempään pettymykseen.
"Olen kuvitellut, että monet avioliitot menevät mönkään jo siksi, koska ne on solmittu vääristä eli liian järkiperäisisä syistä (sosiaalinen paine, yksinolon pelko, raha, ...) ilman kovin kummoisia tunteita."
Tai sitten ne menevät mönkään koska ihastuminen on niin voimakas koska ihminen tahtoo ihastua/rakastua tietyn tyyppiseen ihmiseen mutta hirvittävän intohimon aallon ja alkuhuuman jälkeen huomaakin ettei toisen kanssa ole mitään yhteistä eikä hänen kanssaan tule edes kunnolla toimeen. Ja sitten siinä vanhassa tunteessa yritetään roikkua ja riidellään ja ajatellaan että kyllä se siitä.
"Tai näin olen päätellyt. Jos tunne-elämään onkin mahdollista säädellä tai kytkeä pois, ei teoriani pidäkään paikkaansa!"
Tunne-elämää voi säädellä pikku hiljaa pitkällä tähtäimellä eivät ne tunteet vain pöllähdä sieltä jostain. Monesti esimerkiksi ihastumiset voivat johtua todella yksinkertaisista asioista, vanhoista muistikuvista tai esimerkiksi seksuaalisesta halusta, eivät ne ohjaa välttämättä oikeaan suuntaan. Ja siitä se sitten lähtee että yksi asia johtaa toiseen ja kohta ollaan niin kovin ihastuneita.
Kaikkien kolmen, järjen, tunteen ja tahdon tulisi olla ihmisen tekemisessä mukana.
Tulisi olla joo, mutta siihen konditionaaliin se meiltä keskiverroilta tössähtääkin.
sinä ajattelet että esimerkiksi allekirjoittanut ei ole keskiverto (mitä se edes toisaalta on, enpä ole kovin montaa keskiverto ihmistä tavannut) ja joskus ollut ihastunut täysin vääriin ihmisiin ja tajunnut että se ei toimi niin? Tai siis toimii mutta ei vie mihinkään?
Ihminenhän voi lopulta ihastua melkein kehen tahansa. Rajoitamme vain sitä usein henkilöihin monestakin hyvästäkin syystä mutta valitettavasti joskus se tutka on niin pahasti pielessä että täysin meille sopimattomat ihmiset herättävät mielenkiinnon.
Kun minä ihastun niin siinä ihmises on sitä jotain mitä ei voi sanoin kuvata se herättää vaan mielen kiinnon.Joku viehättää ja pistää tunteet heräämään.Ei raha,ei auto vaan ihminen ihmisenä.Se kipinä tulee tietyn ihmisen kohdalla ja on itse kuin sulaa vahaa.Kyllä tähän pvään mennes pitäis jo löytää se oikea elämän kumppani.
Oletko miettinyt omia vikojasi ja ulkonäköäsi? Miksi sua ei haluta? Oletko mietiskellyt? Yksi syy on se, että miehet ei oikein halua yh-äitejä.
Höh!! On niitä yksin/yhteishuoltaja isiäkin, ja ei mielestäni jälkikasvu miestä/naista pahenna. Voi olla, että lapsellisen ja lapsettoman mietteet on vain eri aaltopituuksilla..
En mieti ulkonäköäni.Pääasia että itse olen tyytyvinen naamaani ja vartalooni,muitten ei tarvitse olla.Ja mitä vikoihin tulee kaikissa meissä on vikoja,kukaan ei ole täydellinen.Pahemmankin näköisiä on miehillä kuin minä jos naamasta ja vartalosta puhutaan...