Täällä on vähän rikkinäinen perhe tällähetkellä...
Lapsia useampi kappale ja pienin vielä ihan vauva.
Kyllähän sen ymmärtää, että vanhempien oma aika on tiukalla ja jaksaminen välillä meinaa loppua.
Kai tähän on tultu kun toinen vanhempi on jatkanut omia "juoksujaan" välittämättä perheestä, laitoin kovan kovaa vasten, jonka myötä hieman tilanne rauhoittui...
Emme pysty kommunikoimaan riitelemättä kovin usein.
Toinen on väsynyt lasten ja kodin hoidosta, toinen työnteosta (ja liian rankasti vietetystä vapaa-ajasta). Aika ei riitä pulmien ratkomiseen.
Enää emme edes jaksa puhua koska ne harvat kerrat päättyy riitelyyn.
Miten muka voisikaan mitään ratkoa ja päästä yhteisymmärrykseen, kun toisen mielestä kaikki on ok ja toisen ei?
Läheisyys on liki kuollut meidän väliltämme. Pieni halaus aamulla, ei muuta. Ei suukkoja muusta puhumattakaan...
En enää edes pysty "vapautumaan" puolísoni vierellä, olen aivan jäykkä.
Jatkuva riitako sen on saanut aikaiseksi?
Auttakaa, jos enää autettavaa on?
Lapsia useampi kappale ja pienin vielä ihan vauva.
Kyllähän sen ymmärtää, että vanhempien oma aika on tiukalla ja jaksaminen välillä meinaa loppua.
Kai tähän on tultu kun toinen vanhempi on jatkanut omia "juoksujaan" välittämättä perheestä, laitoin kovan kovaa vasten, jonka myötä hieman tilanne rauhoittui...
Emme pysty kommunikoimaan riitelemättä kovin usein.
Toinen on väsynyt lasten ja kodin hoidosta, toinen työnteosta (ja liian rankasti vietetystä vapaa-ajasta). Aika ei riitä pulmien ratkomiseen.
Enää emme edes jaksa puhua koska ne harvat kerrat päättyy riitelyyn.
Miten muka voisikaan mitään ratkoa ja päästä yhteisymmärrykseen, kun toisen mielestä kaikki on ok ja toisen ei?
Läheisyys on liki kuollut meidän väliltämme. Pieni halaus aamulla, ei muuta. Ei suukkoja muusta puhumattakaan...
En enää edes pysty "vapautumaan" puolísoni vierellä, olen aivan jäykkä.
Jatkuva riitako sen on saanut aikaiseksi?
Auttakaa, jos enää autettavaa on?
Vastaukset 7
Vanhimmat
samaan malliiin. Mutta riitely ei ole hyväksi. Koita kertoa miehelle mikä on huonosti ja mitä toivoisit hänen tekevän. Siis rauhallisesti. Ja hanki lastenhoitoapua, että saatte yhteistä aikaa.
Ja vaikka lapset on ihania, niin älä tee enää lisää. Nyt on aika hoitaa parisuhdetta...
Joskus tuntuu,että miehet luulevat naisen olevan loputon energiavara, joka jaksaa vaan kun vaaditaan. Olen huomannut,että joskus auttaa,kun muuttaa tätä käsitystä. Kun itse sairastuu ja mies joutuu naisen asemaan ja tehtäviin, silmät miehellä aukeavat ja hän käsittää mitä olet joutunut kestämään. Sairastumista voi olla henkinen "romahdus". et vain jaksa arkea ja jäät sänkyyn. Jos mies sinua rakastaa,hän ottaa opikseen ja parantaa tapansa. jos tilanne ei miksikään muutu,rakkautta ei ole vaan tulee ero ja ruhtinaalliset elatusmaksut.Piste!
Näkisitte muutakin kuin arkenne, tekisitte ihania asioita yhdessä, ikäänkuin muistaaksenne miksi toinen joskus oli niin ihana ja sen jälkeen vaikka terapia yhdessä voisi auttaa..
Varaa aika perheneuvolaan, jonne menette yhdessä puolisonne kanssa keskustelemaan ammattitaitoisten ihmisten kanssa.
Kiitos vastaajille.
Terapiaan mies ei lähde. "Romahtanutkin" olen muutamaan otteeseen, sillä seurauksella, että mies hoiti pakolliset työt lapset kun en itse mihinkään kyennyt, ja kun hieman voimistuin, kaikki palasi ennalleen.
Ei tämän miehen silmät aukene näkemään minun "taakkaani", oli vain hyvillään kun minä pystyin taas johonkin ja hän pääsi helpolla!
Nyt mies suunnittelee työkaverinsa kanssa matkaa - ilman rasittavaa perhettä.
Taisi olla tämän tarinan loppu.
Kaikesta huolimatta, hyvää kesää kaikille vastaajille!
meillä kanssa vähän sama tilanne,tosin meillä on vasta toinen vauva tulossa. meilläkään ei puhuta,seksiä ei harrastettu sitten moneen aikaan. mies ei täälläkään suostu puhumaan ulkopuolisen kanssa. mies kysyi eräs päivä oliko puoli vuotta sitten asiat eri tavalla kun vauvaa tehtiin,vastasin siihen että ei oikeastaan,mutta oli toivo siitä että asiat muuttuisi. nyt vaan olen todennut etteivät ne muutu.
mutta siitä en ole minäkään varma että olenko onnellisempi ilman miestäni?? sitä miettiessäni menetän yöunet ja olen nykyään joka päivä kuin nukkuneen rukous.
päivä kerrallaan varmaan ja kunhan saisin miehen miettimään onko hän muka tyytyväinen tilanteeseen.
lykkyä tykö sinne vaan samoista asioista painiville...