Luettuani nyt aika monta viestiketjua, olen huomannut asian joka kiinnostaa minua. Monet liputtavat kovasti sen asian puolesta että on erottava ennen kuin löytää sen toisen. Totta, olen myös osittain sitä mieltä, tiedän vaan sen ettei se aina ole niin yksiselitteinen juttu.
Kumpi mielestänne on parempi sille osapuolelle joka jätetään, se että kertoo "että sinussa ei ole mitään vikaa mutta olen rakastunut toiseen ihmiseen" vai se että kerrotaan ennen sen toisen löytymistä että "en voi elää sinun kanssasi koska et ole enää psyykkisesti ja fyysisesti kiinnostava ihminen".
Jotenkin ajattelen asian niin että kun puoliso löytää toisen, voi edes (oikeutetusti???) purkaa vihaansa sekä puolisoa että hänen uuttaan kohtaan, myös sosiaalinen ympäristö jotenkin kuitenkin suhtautuu empaattisemmin kun käy näin.
Kun taas luulisi toisessa vaihtoehdossa ihmisen itsetunnon romahtavan täysin jos vielä itse haluaisi jatkaa liittoa. Myös ympärillä olevat ihmiset miettivät että mitähän vikaa siinä vaimossa/miehessä oli kun toinen noin halusi tehdä.
Kumpi mielestänne on parempi sille osapuolelle joka jätetään, se että kertoo "että sinussa ei ole mitään vikaa mutta olen rakastunut toiseen ihmiseen" vai se että kerrotaan ennen sen toisen löytymistä että "en voi elää sinun kanssasi koska et ole enää psyykkisesti ja fyysisesti kiinnostava ihminen".
Jotenkin ajattelen asian niin että kun puoliso löytää toisen, voi edes (oikeutetusti???) purkaa vihaansa sekä puolisoa että hänen uuttaan kohtaan, myös sosiaalinen ympäristö jotenkin kuitenkin suhtautuu empaattisemmin kun käy näin.
Kun taas luulisi toisessa vaihtoehdossa ihmisen itsetunnon romahtavan täysin jos vielä itse haluaisi jatkaa liittoa. Myös ympärillä olevat ihmiset miettivät että mitähän vikaa siinä vaimossa/miehessä oli kun toinen noin halusi tehdä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että pettäminen on nuo molemmat samassa paketissa vielä pahempaa.
"Toisen löytäminen" on eri asia kuin pettäminen, mikä ihme siinä on niin vaikea ymmärtää?
Jos toinen ihminen alkaa liikkua ajatuksissa ja se kumppani jää taka-alalle niin voi alkaa miettimään mitä tehdä nykyiselle suhteelle mutta se ei oikeuta missään olosuhteissa pettämiseen koska se lähettää kumppanille viestin:
"Sinussa on jotakin vikaa tai ehkä olen vain rakastunut toiseen ihmiseen ja en voi elää sinun kanssasi koska et ole enää psyykkisesti ja fyysisesti kiinnostava ihminen ja toisille antamamme lupaukset ja yhdessä kokemamme hetkemme ja rakkautemme ei merkitse mitään etkä ole minun arvoinen vaan mieluummin nussin jotain muuta kuin tuollaista halutonta ja säälittävää surkimusta"
Mikä ihme tässä on niin vaikea ymmärtää että tunteet/ajatukset ovat eri asia kuin teot jolla loukataan toista ihmistä?
Ja sitten nämä ihmiset kuvaavat vielä tätä rumilla loukkaavilla teoilla hankittua "rakkautta" aidoksi, puhtaaksi, helläksi, suureksi tunteeksi.
Ja jokainen tietää että se on itsessään jo valhe, mutta osa ei vain myönnä sitä koska ovat kuin Liisa Ihmemaassa.
En käsitä sitä todellisuuspakoa millään muulla kuin täydellisellä narsismilla jolloin nämä henkilöt täytyisi lähettää välittömästi hoitoon että kykenisivät elämään toisten ihmisten kanssa. Pahinta kai on että tällaiset ihmiset lisääntyvät vielä kuin kanit. Koloja joka paikka täynnä joihin jalkansa vahingossa pudottaa.
Hmmm...nyt haluaisinkin kysyä sinulta kumpi on pahempi, pettää täysin yhdentekevän ihmisen kanssa eli siis toisin sanoen loikata sänkyyn eikä minkään näköistä tunnesidettä synny, vai todella löytää joku toinen ihminen.
Jos nyt omalle kohdalleni ajattelen niin pienen syrjähypyn saattaisin antaa anteeksi, mutta jos puolison ajatuksissa pyörii toinen ihminen, silloin on kyllä kyse jostain paljon vakavammasta ja minun kannaltani pahemmasta asiasta.
Nyt kyllä et vastannut kysymykseeni vaan kerroit jo tietämäni mielipiteesi pettämisestä.
Kysymys kuului, kumpi on pahempaa jätetylle, tulla jätetyksi uuden suhteen vuoksi vai oman riittämättömyyden ja "huonouden" vuoksi?
Pettäminen on pettämistä. Se on teko.
En minä ajatusrikoksista rankaise.
Hommahan menee niin että jos se toinen ihminen on niin ihmeellisen yhden tekevä niin miten yhden tekeväksi se kumppanin sitten tekeekään jos ei edes sen takia voi pitää kiinni luvatusta vaan menee pettämään?
Jos taas kysymyksessä on todella jonka kanssa tunneside voi syttyä niin vähän sama homma mutta edelleen tulisi odottaa samaa eli että ottaa eron ja sitten voi olla kenenkä tahansa Helppo-Heikin tai Riku-Rakkauden kanssa ihan ilman mitään ongelmia.
Samassa pullossa nimittäin ollaan ja jos olet poistumassa niin tulisi ilmoittaa että molemmat voivat poistua yhtä aikaa eikä niin että toinen oleskelee pullon ulkopuolella toisen tietämättä ihan vain palaten tottumuksesta takaisin pulloon koska kun pullon henki kerran on karannut ei sitä takaisin saa.
Jättäminen on eri asia kuin pettäminen. Jättämisen hyväksyn millä tahansa verukkeella mutta pettämistä en millään verukkeella.
Toki tietenkin jos jättämisestä puhutaan niin ehkä voisi käydä syitä läpi ihan rehellisesti menemättä ilkeyksiin ja antaen toiselle aikaa käydä asiat läpi että saa suljettua sen oven takanaan elämässä. Se on vähintä mitä toiselle voi tehdä jos lupauksia on tehty ja rakkautta vannottu.
It is simple as that.
Mutta aina ei voi kertoa etukäteen. Jos elät parisuhteessa jossa kaikki pitäisi olla ihan hyvin ja sitten kohtaatkin ihmisen johon rakastut.Miten voit etukäteen kertoa että ihan kohta rakastun toiseen ja sitä ennen jätän sinut?? Ja jos huomaat tuntevasi tunteita toista kohtaan et suin päin varmasti ole lopettamassa monen vuoden suhdetta.Vaan ihmettelet itsekin tunteita.Haluat oppia tuntemaan sen toisen ja todeta että myös sen jälkeen olet häneen vielä rakastunut.Miten se tehdään? Opettelet tuntemaan toisen ilman että loukkaat edellistä? Voihan ne tunteet olla jotain hetkellisiä päähänpistoja.
Eli missä menee pettämisen raja? Jos et tee mitään fyysistä?
Kun haluaa erota, ei sitä saisi ilmaista kummallakaan mainitsemallasi tavalla.
Parasta on kertoa eroaikeistaan minä -muodossa:
"...haluan erota, koska parisuhteemme ei (enää/ pitkään aikaan ole ollut) ole sellainen kuin mitä siltä haluaisin..." sitten ehkä täsmentää asiaa - jos haluaa. Aivan turhaa on lähteä kertomaan uudesta suhteesta tai siitä, ettei toinen enää ole kiinnostava.
Aika usein ainakin eron mahdollisuus on ollut vähintään "ilmassa" ennenkuin toinen viestittää siitä sanojen muodossa. Eli usein myös toinen kumppani on jo ajatellut eroa tai sen mahdollisuutta. Mm. siksi itsetunto ei kaikilla romahda, kun toinen sitten sanoo asian ääneen. Joku voi jopa huokaista helpotuksesta, ettei itse tarvinnut sitä sanoa. Ihmiset tulevat liitoissaan muutenkin eri aikoina parisuhteen eri vaiheisiin. Niin myös eropäätökseen - tai lähelle sitä.
Nyt kun ajattelen eroja lähipiirissäni, täytyy todeta, että ne ovat hyvinkin empaattisia - sen eronneen parin kesken. Jotkut pitää yhteyttä vuosia eron jälkeen; jopa eronnut pari uusine kumppaneineen. OMA asenne ratkaisee kaikessa kaiken.
Eroa tarjotaan kuin se olisi vain kaupassa käynti. Tosiasiassa se on pitkä raskas prosessi, voi kestää jopa vuosia.
Kun itse erosin (kaksi kertaa), mietin usein näitä kysymyksiä. Mistä voi tietää kaiken niin tarkkaan, kun on kyse moniselitteisistä sioista. Neuvonantajia riitti, mutta hekään eivät osanneet vastata. Heille riitti että asiat vain tehdään kaavamaisesti sen kummempia ajattelematta.
Ensinnäkään mistä tietää että omalla avioliitolla ei ole tulevaisuutta? Mikä on se piste jolloin on yrittänyt kaikkensa - vuoden, kahden, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Milloin saa luovuttaa? Itse tein rajaksi kolme vuotta.
Erosin aika tyypilliseen tapaan. Ensin tietysti varoitin, jos ongelmille ei tehdä mitään, en halua jatkaa. No, niille tehtiin jotain, mutta ei ollut apua, ne vain pahenivat. Yhteistyö ei toiminut. Yritin kirjoittamallakin selvittää asioita, mutta miehillä oli omat käsityksensä, en tuntenut tulleeni kuulluksi, vaan minut mitätöitiin.
Irtiottoja, riitoja oli useita ennen lopullista päätöstä. Ennen kuin laitoin käytännössä eron vireille, puhuin niin lapsille, sukulaisille kuin ystävillenikin avoimesti ja suoraan. Vasta tässä vaiheessa miehet yleensä havahtuvat (monen kokemus) - olet siis ihan tosissasi? Onko sinulla joku toinen. Se olisi ollut näköjään hyvä selittävä syy, sillä kun sitä ei ollut, eivät he millään olisi antaneet periksi.
Sen toisen olemassaolo olisi helpottanut ja yksinkertaistanut eroa. Sillä vasta sitten mies haluaa keskustella, kun se ero on konkreettinen tapahtuma! Eli sitten vatuloitiin ja vatkattiin kuukausi tolkulla tilannetta. Kun muutin pois, vielä senkin jälkeen oli miesten vaikeaa päästää irti vaikka heillä itsellään löytyi se laastari alta aikayksikön.
Tähän kului siis kolme vuotta!
Miten voi tietää jo nuorena, minkälainen on se ihminen johon todellakin rakastuu? Niin moni tuntuu hyvältä. Itse ihastuin eloisiin, verbaalisiin, tempperamettisiin ja seurallisiin miehiin. Lopulta, näin vanhana, löysin miehen joka ei ole mitään noista! En tiennyt sellaisia miehiä olevankaan, vaikka tunnen todella paljon ihmisiä.
Mistä tietää että on rakastunut syvästi, eikä vain arkirakastunut, tykästynyt, ihastunut, rakastunut rakkauteen, huumaantunut, kun ne kaikki tuntuu sillä hetkellä vähän samalta?
Sellainen joka ei ole todella rakastunut, ei voi edes kuvitella, mitä se on. Loppujen lopuksi niin käy aika harvalle, läheskään kaikki eivät koe sitä koskaan.
Miten pitkään pitäisi siis odottaa? Ei voi mitenkään tietää tuleeko sellaista ihmistä kohtaamaan. Entä jos ei kohtaa? Onko perhe-elämän kielletty sellaiselta? Vaikka suurin osa elää niin? Tavallaan uhrautuvat tai luovuttavat enää odottamasta. Osa ihan tyytyväisinä, osa todellakin hampaat irvessä.
En enää uskonut löytäväni sitä suurta rakkautta, pidin sitä hömppänä, itsepetoksena eli psykologisoin sen täysin. Olin valmistautunut sellaiseen tavalliseen suhteeseen, jonka kenties solmisin sellaisen miehen kanssa, jolle ei olisi niin väliä, vaikkei suuria tunteita olisikaan.
En osannut odottaa, vielä vähemmän sitä, että se kohdistuisi tyyppiin, joka ei ollut ollenkaan sellainen kuin "pitäisi", mikään ei passannut - ulkonäkö, olemus, siviilisääty. Kieltäydyin tuntemasta ihastumista, mutta ei se poistanut sitä. Olen sentäs aika vahvatahtoinen ihminen.
En osannut odottaa sitäkään, että mies tunsi minua kohtaan samoin. Hän oli kuitenkin varattu. Tarvittiin pitkä ja tuskainen tie tähän missä nyt olemme. Olimme varuillamme, epäileväisiä. Miksi miehen olisi pitänyt lähteä sen ensimmäisen tunteen mukaan? Miksi asiaa ei saa harkita?
Mies olisi tyytynyt etäiseen mutta kohtuulliseen liittoon entisensä kanssa, samoin vaimo. Eivät hekään enää uskoneet elämän olevan parempaa, kummallakaan ei ollut rohkeutta tehdä muutoksia.
Eron syynä ei ole aina että toinen olisi jotenkin huonompi. Se voi olla vain sopimattomampi, toisenlainen - mutta ihan hyvä onnistunut ihminen, jollekin toiselle.
Muutoksia pelätään, silloinkin kun niillä saa parannusta aikaan. En siis yhtään ihmettele, että ei erota ensin vaan sitten kun on joku todistus siitä, että muutos on tilannetta parantava eikä heikentevä.
...taitavat edustaa vähän äärilaitoja. Kai sitä voi lähtemistään perustella vaikka silläkin, että "tämä syhde ei nyt taida olla menossa oikein minnekään eikä kumpikaan taida olla varsin onnellinen" ihan ilman, että rupeaa arvioimaan toisen vikoja tai niiden puutteita.
Pettäminen lähettää lähinnä sen viestin, että "ites asiassa paskat nakkaan sinusta, mutta toisaalta en halua luopua elintasosta tms., jonka sinun kanssasi jatkaminen mahdollistaa".
on niin useimmin että pettäjä alkaa halveksia puolisoaan,siinäkin taustalla huono omatunto.
Eli kaikki syy on huonossa puolisossa,kun tekee mieli vierasta.
Kuitenkin kun kaikki paljastuu,pettäjä itkee ja rukoilee että petetty puoliso ei häntä jättäs,lupaa parantaa tapansa..kunnes taas jonkin ajan kuluttua tilanne on ihan sama.
Aikansa kun tälläistä kokee,hakee eron pettäjästä sillä ei sitä vaan jaksa vaikka kuinka yrittäs.
Myös väkivalta tavallista juuri erotilanteissa sillä pettäjäähän ei saa jättää,jos ei muuta niin väkivalta on pettäjän ase,jolla voi pelotella pitkäänkin.
Eli narsistista käytöstä kerrassaan,mitäs muuta.