Nyt on hyvät neuvot kalliit..
Olemme aviomieheni kanssa olleet yhdessä nuoresta saakka ja pitkään, 16 vuotta. Koko tämän ajan olen ollut hänelle uskollinen, kunnes.. puolisen vuotta tutustuin aivan upeaan mieheen, jonka kanssa tuttavuus syveni nopeasti vahvaksi yhteydeksi välillemme ja myöhemmin myöskin fyysiseksi, vaikka sitä vastaan koitinkin taistella. Nyt olemme yhteisesti tämän miehen kanssa päättäneet olosuhteiden pakosta (välimatkaa paljon, työt, lapset, puolisot yms.yms.) lopettaa jutun ja jatkaa elämää tahoillamme. Luopuminen on tuskallista ja kaipaan häntä suunnattomasti.. Irti päästäminen olisi varmasti helpompaa, jos suhteemme olisi perustunut vain pelkkään fyysiseen vetovoimaan, vaan kun siinä oli niin paljon muutakin. Kasvoimme hyvin nopeasti toisiimme kiinni henkisesti.. Fyysistä kanssakäymistä puolen vuoden aikana oli vain satunnaisesti ja muutaman kerran.
Nyt kun tuo "juttu" on takana, mietin oman parisuhteeni tulevaisuutta.. mitä mahdollisuuksia meillä on tätä liittoa jatkaa ja siinä onnistua, kun kannan tätä salaisuutta sisälläni?! Haluaisin kertoa puolisolleni ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta haluan toisaalta myös säästää lapset niiltä riidoilta, joita asian selvittelyyn eittämättä liittyy. Olemme pitkästä, pitkästä aikaa pystyneet edes jonkin verran keskustelemaan suhteestamme ja ne keskustelut ovat keventäneet kyllä aiemmin ajoittain raskaaksikin käynyttä ilmapiiriä.
Toisaalta taas sivusuhteen salaaminen painaa minua ja mietin, millä ihmeen keinolla jatkamme tästä elämää eteenpäin? Onhan se totta, että suhteessamme on ollut vaikeuksia jo vuosia ja itse asiassa kauan ennen tämän "toisen miehen" ilmaantumista elämääni. Eihän liitossamme tietenkään ollut kaikki kunnossa, kun ylipäätään sivusuhteeseen mukaan lähdin.. Varmaan tämä klassinen tapaus, että yhteiselo on vuosien myötä muuttunut enemmän sisarus- kuin parisuhteeksi ja arjesta tullut kovin tyhjää. Onhan siinä paljolti omaakin vikaa, en suinkaan vallan puolisoani tilanteesta syytä! Tuntuu vaan jotenkin toivottomalta jatkaa elämää hänen kanssaan, kun kaipaan niin suunnattomasti tätä toista miestä joka on kaikkea, mitä kumppanilta toivon..
Voiko tästä entisestä elämästä enää rakentaa näissä olosuhteissa mitään toimivaa, vai roikunko vain loppuikäni tässä löyhässä hirressä...???
Olemme aviomieheni kanssa olleet yhdessä nuoresta saakka ja pitkään, 16 vuotta. Koko tämän ajan olen ollut hänelle uskollinen, kunnes.. puolisen vuotta tutustuin aivan upeaan mieheen, jonka kanssa tuttavuus syveni nopeasti vahvaksi yhteydeksi välillemme ja myöhemmin myöskin fyysiseksi, vaikka sitä vastaan koitinkin taistella. Nyt olemme yhteisesti tämän miehen kanssa päättäneet olosuhteiden pakosta (välimatkaa paljon, työt, lapset, puolisot yms.yms.) lopettaa jutun ja jatkaa elämää tahoillamme. Luopuminen on tuskallista ja kaipaan häntä suunnattomasti.. Irti päästäminen olisi varmasti helpompaa, jos suhteemme olisi perustunut vain pelkkään fyysiseen vetovoimaan, vaan kun siinä oli niin paljon muutakin. Kasvoimme hyvin nopeasti toisiimme kiinni henkisesti.. Fyysistä kanssakäymistä puolen vuoden aikana oli vain satunnaisesti ja muutaman kerran.
Nyt kun tuo "juttu" on takana, mietin oman parisuhteeni tulevaisuutta.. mitä mahdollisuuksia meillä on tätä liittoa jatkaa ja siinä onnistua, kun kannan tätä salaisuutta sisälläni?! Haluaisin kertoa puolisolleni ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta haluan toisaalta myös säästää lapset niiltä riidoilta, joita asian selvittelyyn eittämättä liittyy. Olemme pitkästä, pitkästä aikaa pystyneet edes jonkin verran keskustelemaan suhteestamme ja ne keskustelut ovat keventäneet kyllä aiemmin ajoittain raskaaksikin käynyttä ilmapiiriä.
Toisaalta taas sivusuhteen salaaminen painaa minua ja mietin, millä ihmeen keinolla jatkamme tästä elämää eteenpäin? Onhan se totta, että suhteessamme on ollut vaikeuksia jo vuosia ja itse asiassa kauan ennen tämän "toisen miehen" ilmaantumista elämääni. Eihän liitossamme tietenkään ollut kaikki kunnossa, kun ylipäätään sivusuhteeseen mukaan lähdin.. Varmaan tämä klassinen tapaus, että yhteiselo on vuosien myötä muuttunut enemmän sisarus- kuin parisuhteeksi ja arjesta tullut kovin tyhjää. Onhan siinä paljolti omaakin vikaa, en suinkaan vallan puolisoani tilanteesta syytä! Tuntuu vaan jotenkin toivottomalta jatkaa elämää hänen kanssaan, kun kaipaan niin suunnattomasti tätä toista miestä joka on kaikkea, mitä kumppanilta toivon..
Voiko tästä entisestä elämästä enää rakentaa näissä olosuhteissa mitään toimivaa, vai roikunko vain loppuikäni tässä löyhässä hirressä...???
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ensiksikin teillä on jo pitkän välimatkan takia jäänyt tapaamiset vähiin, joten ilmeisesti olette keskustelleet netissä ja puhelimessa?
On tosi helppoa ns. esittää kaikenpuolin hyvää tyyppiä, kun ei jaa toisen kanssa sitä tavallista arkea.
Ennenpitkää se(kin) mies kaivaa nenäänsä, piereskelee ja röyhtäilee :) eli arki astuu kuvioihin.
Ihastuminen ja rakastuminen ovat tietenkin ihania tunteita, mutta kannattaa varmaan miettiä onko rakastunut vain siihen rakkauden tunteeseen ja jännitykseen siitä, koska taas saa nähdä tai kuulla "rakkaastaan".
Kannattaa todella tarkkaan miettiä onko valmis menettämään kaiken entisen, vai voiko itse osaltaan saada vanhan kumppaninsa kanssa kokea "uuden rakkauden" tulemisen.
Äläkä kerro sille miehellesi helpottaaksesi omaa syyllisyyttäsi.
Itse olet soppasi keittänyt, joten itse joudut sen myöskin syömään.
Karua, mutta totta.
On myöskin se, että en ole koskaan elätellyt mitään ruusunpunaisia pilvilinnoja elämästä tämän toisen miehen kanssa. Pohdin vain sitä, pystynkö tämän jälkeen jatkamaan entistä elämää nykyisen puolisoni kanssa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Nukkumaan hänen vieressään, osoittamaan vilpitöntä rakkautta ja hellyyttä hänelle samalla aikaa, kun sisuskaluja kaivaa syyllisyys ja kaipaus?! Jotenkin välillä tuntuu, ettei surkeilla näyttelijän lahjoillani näitä kulisseja kauan yllä pidetä..
Suhteemme ongelmat kun ovat jo tätä sivusuhdetta edeltäneeltä ajalta lähtöisin ja mieluummin jatkaisin elämää vaikka sitten yksin, kuin siinä löyhässä hirressä..
oli minulla.
Ihastuin ihan tosissaan juteltiin ja tapailtiin kaikki tuntu ihan uskomattomalta.
Oma mies ei ollut mitään tähän uuteen verrattuna.
Uusi kaveri oli jo aiemmin eronnut, yhden pojan isä.
Minulla ei lapsia ole.
Edettiin niin pitkälle että lähdin lomamatkalle
yksin. Niin oli tehty aiemminkin.
Ostin viikon matkan keski-eurooppaan ja ystäväni osti omansa.
Siis viikko yhdessä.Ihana matka, mutta jotain pieniä erikoisia epäilyjä tuli reissun aikana.
Kotimatkalla otin asiat puheeksi.
Kysyin suoraan esim kuka soitteli ja sen vuoksi oli pakko mennä parvekkeelle puhumaan.
Ystäväni vastaukset tuli niin vaikeasti, ettei loppu lentomatkan aikana paljon puhuttu.
Pirkkalan asemalla kumpikin lähti omillaautoillaan melkein sanattomina.
Kotona odotti oma mies ja tunne ei ollut kovinkaan hyvä.
Otin samana päivänä puheeksi eron.
Nyt olen yksin. En oikeestaan ole pettynyt kun en vielä ehtinyt mitään upeita suunnitella uuden miehen kanssa.
Entinen aviomies on ollut yhteydessä, pyytänyt iltaa istumaan ja syömään.
Ei vaan oma rohkeus riitä kertomaan koko tarinaa.
Toisaalta ikävä niitä tunteita joita joskus on ollut.
Vahingonilo paras ilo!
ole eronnut.
Toisaalta jos se iloa tuottaa ole hyvä vaan.
Harkinta-aika on vielä päällä ja harkitsen todella.
Onnelliseksi en usko liittoni muuttuvan jos en eroa joskin tuskin olisin erotessanikaan
onnellinen.
Harhautumisia tekee kukavaan.
Tiedän että myös mieheni on seikkaillut kun nuorina alettiin yhdessä kulkea.
Koskaan siitä ei vaan ole sen kummemmin puhuttu ja en ole sitä puolustukseni aikonut ottaa esille.
"Tiedän että myös mieheni on seikkaillut kun nuorina alettiin yhdessä kulkea. "
Älkää turhaan erotko ja sotkeko toisten parisuhteita.
Hyvät neuvot otan aina vastaan ja neuvojiahan
täällä riittää.
Kerron tänkin vinkin miehelleni, ollaan
kyllä monesti ajateltu että
ollaan samanlaisia.
Onko se sitten etu vai haitta?
on oikeus tietää.
Sinäkin tahtoisit tietää varmasti.
Tiedät ettei tuo voi jatkua ja sinun on päästettävä hänet vapaaksi ja samoin itsesi.
Mitään muuta on turha sanoa.
Teit virheesi ja vääryytesi häntä kohtaan mutta älä jatka enää sitä. Ajattele kumppaniasi ja tahdotko että hän roikkuu tuossa samassa löyhässä hirressä jonkun kanssa joka ei oikeasti rakasta häntä.
Et voi pelastaa hirvittävästi enää mutta voit saada itsekunnioituksesi takaisin.
Annan tämän ohjeen koska näytät olevan niitä jotka oikeasti katuvan tekoaan mutta edelleen lähdet siitä lähtökohdasta että se suurin asia mikä sinua painaa on tuo ikävä toista kohtaan ja mitä sinä olet menettänyt eikä se mitä sinä olet tehnyt kumppanillesi ja mitä hän ja te olette menettäneet.
Yrittäisit ymmärtää miten väärin teet kumppaniasi kohtaan, eikö hänelle kuulu jotakin paljon parempaa?
Se ei korjaa vääryyttä mutta tekisit edes jotain oikein tässä. Eli kerro ja sitten sinun täytyy vain kantaa tulevat seuraukset.
Siinä olet oikeassa ei tämä perhe-elämä
voi jatkua samanlaisena kun ennen.
pakko se asia on puhua enkä siinä itseäni puolustele, mokasin ja vaikka mies olisi ottamassa
minua takaisin en voi sinne mennä noin.
Ennenkin on ollut vaikeaa meillä ja aina on puhuttu asioista edes jotenkuten.
Varmasti tämäkin asia vielä puhutaan ja en voi sanoa etten rakastaisi se vaan on kaikki muuttunut niin arkiseksi.
Lapsia ei ole.
Puhun ja luultavasti mietin taas.
No elämä jatkuu.
...tajuan miten oikeassa sinä olet. Olen vaeltanut pari viikkoa tällä palstalla eri nimimerkeillä ja etsinyt vastauksia omiin vaikeuksiini tunne-elämän saralla. Alkuun nuo sinun järkähtämättömät kommentit sai niskakarvat pystyyn mutta mitä enemmän näitä tapauksia on lukenut, niin sitä enemmän olen alkanut ymmärtää sinun mielipiteitä. Toinen "jääräpää" voisi olla Panacea. Toivottavasti joku muukin herää "päiväunestaan" näitä juttuja lukiessa. Sen verran vielä haluaisin tietää, että onko järkevää lopettaa vanha suhde samantien kun joku toinen suhde vasta orastaa, vai olisiko kuitenkin fiksumpaa vähän aikaa katsella mitä tapahtuu (meneekö tunne tms. ohi, koska ehkä pitää kokea jotain ennenkuin tajuaa mikä aarre siellä kotona onkaan)ja sitten joko panostaa vanhaan suhteeseen kokonaan tai lopettaa se vanha suhde? Toivottavasti tuosta nyt ymmärsit mitä tarkoitin :-)
jos on muitakin samanlaisia, tai ei siis ole kiva.
Olen kyllä muutaman kerran lukenut näitä sivuja en vaan ole kirjottanut eri nimellä.
Mielipiteetkin voi joskus olla järkähtämättömiä,
vaikee itse arvioida.
Hämmensit ihan täysin kun koitan miettiä
kuka kirjottaa samanlaisesta ongelmasta.
Anteeksi en keksi vaan kuka se on.
Tiukkoja mielipiteitähän on näkynyt kaikilla.
taas sohlasin.
Luin äsken väärin viestisikin,
anteeksi.
Koitetaan pärjäillä.
.. minä en täällä tuomitse ketään joka oikeasti haluaa etsiä ja löytää vastauksia. Onnea elämääsi, kyllä ne vastaukset joskus löytyy joko kokemusten/virheiden kautta tai järkeilemällä. Itse tiedät parhaiten mitä tulee tehdä. Mutta itse sain täältäkin apua :-)
tiedä oikeassa olemisesta.
Mahdoton sanoa tilanteesta.
Osa ihastuksista tulee ja menee vaikka nykyisessä suhteessa olisi kaikki hyvinkin.
Kun uutuuden viehätys katoaa ja toisesta voi tulla tylsä ja liian normaali ja sellainen jokapäiväinen juttu niin sitä tahtoo tehdä mieli katsoa muualle. Ja yleensä myös niitä negatiivisia asioita toisesta jotka ärsyttää huomaa vasta myöhemmin, ongelma on vain juuri että uudellakin ihastuksella on myös omat huonot puolensa mutta eihän niitä huomaa kun toinen on mielessä vain hyvältä kantilta.
Nykyään seksielämä myös näyttää olevan vähän myös sellaista että aika nopeasti käy monilta halut vähiin ja itse ei tahdota panostaa sen parantamiseen vaan etsitään ratkaisua suhteen ulkopuolelta.
Toisaalta sitä voi aina miettiä mikä voisi olla paremmmin mutta totuus on se että kestävässä parisuhteessa joutuu lopulta tyytymään johonkin tai sitten saa etsiä lyhyempiä suhteita loppuelämänsä. Niin se vain menee. Silloin vain tulisi toiselle olla rehellinen jo alusta pitäen mikä on suhteen luonne mutta aika usein ihmiset huijaavat itseään kun ovat niin rakkauden nälkäisiä ja kuvittelevat että "tämä nyt kestää ikuisuuden". Ei kenenkään tarvitse ikuisuutta olla yhdessä mutta mitä se sellainen peli on jossa elämän yksi tärkeimmistä ellei tärkein ihmissuhteen kantava lupaus katkaistaan pettämisellä?
Jos tulee ihastus niin tulee tutkailla aikansa mistä se johtuu, jos se menee tarpeeksi pitkälle niin ehkä kannattaisi keskustella nykyisen kumppanin kanssa suhteen tilasta muutenkin (mainitsematta kuitenkaan ihastusta) ja katsoa mitä tapahtuu. Tietysti eihän tämä monille ihmisille käy kun ihastus menee muuten ohi tai toinen ei enää osoitakkaan kiinnostusta myöhemmin. Senpä takia mieluummin rynnätään suhteen ulkopuolelle varsinkin kun saa vielä testiajaa toisen ennen viimeistä siirtoa.
Riippuu tietysti alkuperäisen suhteen vakavuudesta mutta voisi sanoa jos henkilö on jo niin vakavissaan ihastunut että tahtoisi tapailla suhteen ulkopuolista henkilöä kahvilla käyden (siis kahvilla ei muuta) niin mielestäni siinä ollaan jo menossa siihen pisteeseen että pitäisi erota vaikka väliaikaisesti ja kumppanilla olisi oikeus tietää että suhde voi olla menossa poikki ja tarvitaan harkinta aikaa.
Mutta siihen todella intiimiin kanssakäymiseen meno (fyysinen kosketus) on kyllä varmasti tuomiolaulu mille tahansa mitä kumppaneilla on ollut ennestään, se on ihan varma. Koska se on teko jota ei takaisin saa ja viestittää että toinen on valmis luopumaan ja unohtamaan toisen.
Osa ei oikeasti ymmärrä myöskään mistä ovat luopumassa tai ehkä ymmärtävät ja sen vuoksi pettävät koska eivät usko että jäävät kiinni.
Pettäminen on se helppo, pelkurin valinta.
Niin todellakin tietyn ajan jälkeen täytyy tehdä päätös että panostaako nykyiseen suhteeseen vai lähteekö pois siitä.
Uuteen suhteeseen mennään vasta tämän jälkeen jos näin on valittu kun nykyinen suhde on "vanha suhde".
Ei ole mitään järkeä olla 50% nykyisessä 50% jossakin muualla vaaan 100% jossakin.
...että ehket "ole aina oikeassa" mutta olet yksi niistä harvoista täällä joka on avannut silmäni omassa tilanteessani. En voi käsittää miten osaat antaa niin osuvia kommentteja. Oletko sitten niin kokenut (elämänkokemusta), vai kenties työssä jollain alalla missä ihmissuhdetaitoja tarvitaan... No, ei siitä sen enempää.
Oma tilanteeni on nyt se, että olin aika lähellä lähteä pahoille teille. Mutta aikani pähkäiltyä (myös täällä palstalla käytyäni) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minulla on liikaa menetettävää ja rakastan omaa puolisoani niin paljon, etten aio pettää häntä. Siis pettää fyysisesti, tunteita ihastukseen on edelleen, mutta kait ne joskus laimenee...
Mietin vain tuohon edelliseen tekstiisi viitaten kun sanoit, että ihastumisesta ei pitäisi kertoa puolisolle. No, minä kerroin ja nyt vähän mietityttää, että olikohan tuo viisasta? Jääkö tämä juttu nyt kaivelemaan puolison mieltä ja onko helpompi hänen lähteä (mahdollisesti joskus) huonoille poluille kun tietää, että minäkin olin lähellä sitä.
Onhan tämä vähän typerää kysellä ventovieraalta, mutta itsellä on se tilanne, ettei tällaisista asioista ole aiempaa omaa henkilökohtaista kokemusta. Eikä minulla ole yksinkertaisesti sellaista ihmistä lähipiirissä jolta tätä asiaa viitsisi kysyä. Puolison kanssa puhumme kyllä yleensä kaikesta mutta jotenkin tämä asia nyt vaan ei ole sellainen... Kiitos sinulle, olet ihana ;-)
Järkevät ihmiset toimivat juuri niin, että puhuvat ja selvittävät ongelmat liittoissaan ennenkuin tekevät harkitsemattomia pettämisjuttuja. Olen itse kävelevä esimerkki ihmisestä ,joka teki asiat aivan väärin. Kärsin puolison välinpitämättömyydestä, pessimistisestä luonteesta, ihmissuhdeongelmista ym. aikani. Naputin niistä välillä, mutta sitten aloin elää omaa elämääni. Siihen tuli tietysti mukavia ihmissuhteita, joiden kanssa aurinko hymyili.
Jäin kiinni yhden yön tarinasta. Mikä tragedia siitä on nyt syntynyt. Puolisoni on aivan pois toltaltaan eikä jaksa ymmärtää asiaa mitenkään. Kaikki se hyvä mitä meidän liitossa kaikesta huolimatta oli on myrsky pyyhkäissyt pois. Nyt olemme kumpikin kahden vaiheilla kuinka tästä jatketaan. Terapiat on käyty - luottamut ei tahdo vaan palata. Kuulen tekemisestäni jatkuvasti. En tiedä mitä tehdä...jäänkö ns. löysään hirteen loppuikäkseni vai repäisenkö itseni irti tästä.
Hänellä ei nähtävästi ole voimia ratkaisun tekoon.
Olkaa uskollisia hyvät ihmiset! Selvittäkää ensin parisuhde ennenkuin lähdette etsimään uutta onnea...
Oli minullakin näin tehdä, se kun vain on helpommin sanottu kuin tehty... Minä pöhkö vielä kuvittelin tekeväni oikein, kun jaksoin yhteistä elämäämme lasten vuoksi..
Jossain vaiheessa liitossamme kaikki alkoi olla enemmän ja vähemmän "hällä väliä" -meininkiä eli välinpitämättömyyttä suomeksi sanottuna. Välillä jopa toivoin, että olisi nyt tuolla toisella edes "toinen", jotta asiat nytkähtäisivät edes johonkin suuntaan. Arjen keskellä sitä sopivaa aikaa keskustellakaan ei vain koskaan tullut.. Kunnes sitten jostain eteeni "tipahti" tämä toinen mies, joka tietyllä tavalla täytti sen elämäni tyhjiön. Hän ymmärsi ja kuunteli, osasi puhua asioista itsekin ja tuona kuluneena aikana olen hänen kanssaan käynyt takuulla elämäni parhaat ja syvimmät keskustelut. Toki asiaa edesauttoi, että elämäntilanteemme olivat niin samankaltaiset, että luonnollisesti meidän oli helppo keskustella ja ymmärtää toisiamme.. Mutta oli siinä jotain muutakin, jotain mitä minä ainakaan en ole koskaan kokenut ja jolle en osaa edes nimeä antaa. Yhdistäviä tekijöitä välillämme oli lukemattomia, vetovoimasta ja kipunoista puhumattakaan.. Aivan käsittämättömällä tavalla hän sai minut säteilemään ja harmaankin päivän muuttumaan aurinkoiseksi pelkällä äänellään linjan toisessa päässä!!
Ja nyt kun tuo kaikki on ohitse, miten ihmeessä jatkan elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kun sisällä velloo samaan aikaan syyllisyys sekä kaipaus?? Yritänpä juosta mihin suuntaan tahansa, törmään vain seuraavaan seinään..
"Oma tilanteeni on nyt se, että olin aika lähellä lähteä pahoille teille. Mutta aikani pähkäiltyä (myös täällä palstalla käytyäni) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minulla on liikaa menetettävää ja rakastan omaa puolisoani niin paljon, etten aio pettää häntä. Siis pettää fyysisesti, tunteita ihastukseen on edelleen, mutta kait ne joskus laimenee..."
Ne voi laimentua tai ne voi voimistua.
On hienoa että olet päättänyt olla pettämättä.
Katsos, juuri tuo ristiriita noiden tunteiden välillä ajaa ihmiset pettämään. He oikeasti ajattelevat että voivat kokeilla ja palata takaisin tai elää kaksoiselämää mutta he unohtavat sen miltä kumppanista tuntuu.
Asetu hänen asemaansa ja mieti jos hän käyttäytyisi kuin sinä. Miltä sinusta silloin tuntuisi?
Ja voi kun me voisimmekin elämässä saada kaiken mitä haaveilemme. Tätähän ne pettäjät ajattelevat ja sitten toimivat sen mukaan. Se on sellainen itse ääneen lausuttu toivomus joka toteutetaan lopulta itse kun eihän omaa toivomusta voi vastustaa. Siinähän ei olisi tietenkään mitään väärää jos ei olisi jo lupautunut toiselle.
Hommahan menee niin että kahta ihmistä kohtaan voi yhtä aikaa tuntea vaikka mitä mutta kun on lupautunut toiselle niin ja tiedän kyllä että se on raastavaa mutta päätös on tehtävä. Ne tunteet ovat lopulta ihmisen omasssa päässä ja itse muokattuinan kuvina ja tuntemuksina.
Kannattaa todellakin tutkailla mistä ne tunteet nousevat. Onko suhteessa vikaa vai onko kumppani ehkä sittenkään se jonka kanssa tahdon olla pidempään vai onko kyseessä todellakin ihan omassa päässä syntynyt fantasia asioista jotka kiinnostavat mutta eivät kanna sen pidemmälle. Osa ihmisistä ei koskaan tunnista eroa ja sen takia pettäjien selityksistä on mahdoton päätellä missä meni vikaan.
"Mietin vain tuohon edelliseen tekstiisi viitaten kun sanoit, että ihastumisesta ei pitäisi kertoa puolisolle. No, minä kerroin ja nyt vähän mietityttää, että olikohan tuo viisasta? Jääkö tämä juttu nyt kaivelemaan puolison mieltä ja onko helpompi hänen lähteä (mahdollisesti joskus) huonoille poluille kun tietää, että minäkin olin lähellä sitä."
Ei välttämättä. On täysin mahdoton sanoa miten hän reagoi. Huomioitavaa on se että jokainen ymmärtäisi ja kuten sinun ja hänen tulisi ymmärtää että tällaiset tunteet ovat normaaleja mutta se ei tarkoita että täytyy toimia tietyllä tavalla niiden johdosta.
Sinun kumppanillasikin on voinut olla vastaavia tuntemuksia toisia kohtaan kuin pelkästään sinua mutta te olette edelleen yhdessä ja se on ratkaiseva tekijä. Ehkä kannattaisi muistuttaa itseäsi ja häntä siitä miten onnekas olet kun sinulla on joku joka välittää.
"Onhan tämä vähän typerää kysellä ventovieraalta, mutta itsellä on se tilanne, ettei tällaisista asioista ole aiempaa omaa henkilökohtaista kokemusta. Eikä minulla ole yksinkertaisesti sellaista ihmistä lähipiirissä jolta tätä asiaa viitsisi kysyä. Puolison kanssa puhumme kyllä yleensä kaikesta mutta jotenkin tämä asia nyt vaan ei ole sellainen... Kiitos sinulle, olet ihana ;-)"
Ole hyvä vain ja olisi mahtavaa jos voisinkin auttaa. En tiedä tilannetta tarkemmin mutta aina se että antaa kumppanilleen merkin että suhde on vahvempi kuin koskaan on se miten tulisi toimia jos todellakin tahdot jatkaa nykyisessä suhteessa. Aikahan voi muuttaa asioita ja ihmissuhteita mikä on myös surullista mutta se on asia jolle emme aina voi mitään ja usein molemmat osapuolet huonoissa ihmissuhteissa osallistuvat laiminlyöntiin mutta se ei vain ole mikään peruste pettämiselle.
Osa ihmisistä tietysti ei vain ymmärrä mitä heillä on omassa parisuhteesssaan ja miten onnekkaita he ovat, eivätkä siten osaa nauttia elämästään. He oikeasti kuvittelevat että onni tulee aina jostain ulkopuolelta jonkun toisen tuomana ja siten he ovat ikuisia vaeltajia ja näiden ajatustensa vankeja.
Ihmismielelle on niin helppo jossitella.
Kiitos sinulle. Mistä revit tuon kaiken ajan täällä palstalla pyörimiseen? Vastauksesi ovat niin pitkiä ja tuntuu kuin jokainen sana olisi harkittu tarkkaan (mitä en voi kyllä sanoa omista jutuistani).
Olen todellakin ajatellut sitä miltä tuntuisi jos mieheni pettäisi minua. En varmasti pitäisi siitä ollenkaan. Saattaisin jopa hermostua pelkästä ihastumisesta (jos samankaltainen tilanne kuin itsellä) paljon enemmän kuin puolisoni, joka suhtautuu lähinnä huvittuneena minun ihastumiseeni (mutta kuitenkin tahtoo tietää missä mennään).
En minä tiedä onko meidän suhteemme sellainen, että elämme yhdessä vanhoiksi asti. Minulla on pieni epäluottamus ollut niin pitkään kuin muistan ihmisiä kohtaan. Ehkä se johtuu siitä, että lapsuudessa muutimme niin usein, että jouduin käyttämään ihan liikaa energiaa uusien kaverisuhteiden luomiseen ja pelkoon milloin taas muutamme. Toinen syy voi olla, että asuin ennen vakiintumista aika pitkään ihan yksin ja pidin siitä, ehkä vähän liikaakin. Kolmas syy miksi minuun on juurtunut pieni epäluottamus erityisesti miehiin, on omien vanhempien ero juuri siinä vaiheessa kun omien parisuhdekokeilujen olisi pitänyt alkaa. Selvisi että isälläni oli toisen naisen kanssa suhde (aika ironista).Olin pitkään sitä mieltä, että en halua naimisiin, enkä lapsia. Nyt nuo molemmat asiat ovat toteutuneet.
Ihastukseni on varmaan ohimenevää. Olen ollut ehkä hivenen tylsistynyt ja tämä juttu on tuonut hieman piristystäkin elämääni. Vaikka on se tuonut myös kauhean tunnekuohun ja syyn tutkiskella itseä ja parisuhdetta yms.
Puolisoni on varmasti kultaisin ja ihanin ihminen jonka tiedän. Myös paras ystäväni, siitähän moni tällä palstalla saa taas syyn ivaan. Mutta siitä vaan...
Vielä siitä kaveruudesta. Eli voiko sellainen mies olla kaveri, joka on ehdottanut seksiä? Eli pystynkö luottamaan, että hänen puoleltaan homma ei karkaa käsistä? Sinähän olet mies, eikö niin ;-)? Osaisit ehkä vastata tuohon. Hassua muuten, että olet Oulusta, kävin siellä ihan äskettäin. Tajusin vasta pari pv sitten, että joistakin ihmisistä on nimimerkkinsä takana tietoja... No, se ei nyt kuulu tähän asiaan mitenkään. Kiitos jos jaksat vaivautua :)
Vielä unohtui mainita, että vaikka olen epävarma suhteestamme (siis jatkuuko läpi ikämme vaikeuksienkin kohdatessa), niin toivon kuitenkin että suhteemme kestää. Mitä sitä muutakaan voi tehdä? Vaikka nyt teinkin "oikean" ratkaisun, enhän voi tietää etukäteen mitä teen vaikka 20v. kuluttua jos taas ihastun johonkin toiseen mieheen. Vaikka näinköhän sitä enää silloin 5-kymppisenä jaksaa ;-) Mutta nyt tuntuu, että tämä tunteiden sekamelska vain vahvisti sitoutumistani mieheeni.
Toivon mukaan nyt löydät tänne takaisin, ettei tarvii taas "juosta " perässä pitkin palstaa :)
”Kiitos sinulle. Mistä revit tuon kaiken ajan täällä palstalla pyörimiseen? Vastauksesi ovat niin pitkiä ja tuntuu kuin jokainen sana olisi harkittu tarkkaan (mitä en voi kyllä sanoa omista jutuistani).”
Ei, kiitos sinulle, on hyvin miellyttävä lukea josko joku päättää tehdä toisin kuin pettäjät. Enkä nyt tarkoita että minun viestini olisivat vaikuttaneet elämää (en niin suuri egoistinen megalomaani ole) mutta että antaa minullekin uskoa että maailmassa on vielä noita toisia ihmisiä kunnioittavaia ihmisiä jäljellä edes jonkin verran.
Väinö Linna joskus sanoi kirjoittaneen Tuntemattoman Sotilaan kuin ulkomuistista koska asiat olivat hänen päässään ”valmiiksi juteltu” ja sillä tavoin vähän kirjoitan tänne foorumille. Olen vaihtanut mielipiteitä netissä sekä todellisessa maailmassa joskus tästä ennenkin joten varsin helppoa on käsitellä näitä asioita ja kirjoittaa.
Ja tällä hetkellä joudun olemaan vähän pakon sanelemana koneen ääressä muita asioita tehden joten samalla on helppo myös vierailla täällä keskittyen vähän johonkin muuhun, vaikkapa toisten ihmisten ongelmiin.
Välillä tosin tämä on kuin komediaa seuraisi sen verran avuttomia ovat nuo pettäjien kommentit.
”Olen todellakin ajatellut sitä miltä tuntuisi jos mieheni pettäisi minua. En varmasti pitäisi siitä ollenkaan. Saattaisin jopa hermostua pelkästä ihastumisesta (jos samankaltainen tilanne kuin itsellä) paljon enemmän kuin puolisoni, joka suhtautuu lähinnä huvittuneena minun ihastumiseeni (mutta kuitenkin tahtoo tietää missä mennään).”
Näin siinä voisi käydä.
Valitettavasti osa ihmisistä ei koskaan ajattele asiaa toisin päin tai eivät edes kykene siihen. Joissakin tapauksissa suhde on ajautunut siihen tilaan että se tunnekylmyys on tuhonnut lähes sen siteen kumppanien väliltä, mutta mielestäni juuri silloin pitäisi olla sitä rohkeutta ja voimaa ei pelkästään väkisin pitää kiinni suhteesta mutta yrittää ratkaista ne ongelmat suuntaan tai toiseen. Pettäminen ei ole ratkaisu. Pitäisi muistaa mitä on yhdessä tehty ja koettu kaikki ne hetket jotka heitetään pois jo ihan muistojen vuoksi.
Mutta yritäpä kertoa tämä ihmisille tässä muovi-ken-barbie-maailmassa. Kuten näet palstallakin niin yksikään pettäjistä tai pettämistä puoltavista ei osaa perustella tekojaan.
”En minä tiedä onko meidän suhteemme sellainen, että elämme yhdessä vanhoiksi asti. ….Olin pitkään sitä mieltä, että en halua naimisiin, enkä lapsia. Nyt nuo molemmat asiat ovat toteutuneet. ”
”Vielä unohtui mainita, että vaikka olen epävarma suhteestamme (siis jatkuuko läpi ikämme vaikeuksienkin kohdatessa), niin toivon kuitenkin että suhteemme kestää. Mitä sitä muutakaan voi tehdä? Vaikka nyt teinkin "oikean" ratkaisun, enhän voi tietää etukäteen mitä teen vaikka 20v. kuluttua jos taas ihastun johonkin toiseen mieheen. Vaikka näinköhän sitä enää silloin 5-kymppisenä jaksaa ;-) Mutta nyt tuntuu, että tämä tunteiden sekamelska vain vahvisti sitoutumistani mieheeni. ”
Sitä että elää vanhoiksi saakka ei kannata miettiä. Osa ihmisistä alkaa ajatella jossakin omituisessa universumissa miten asioiden pitäisi mennä ja sitten menettävät myös samalla kosketuksen siihen todelliseen suhteeseen ja toisaalta ainutlaatuiseen yhdessä oloon sen toisen ihmisen kanssa. Hetkissä kun elää ikuisuus ja se pakenee meiltä hetki hetkeltä kauemmaksi...Osa ihmisistä tuhlaa sen ja heittää sen hukkaan eikä tajua että pettämisessä tekee sen toiselle ihmiselle, sille rakkaalle jonka kanssa lupasi olla. Kuluttaa siis hänen aikaansa samaan aikaan kun hän itse nautiskelee hetkistä. Voiko olla ITSEKKÄÄMPÄÄ JA EPÄKUNNIOITTAVAMPAA tekoa ketä tahansa ihmistä kohtaan, puhumattakaan läheisestä ihmisestä?
Mutta eihän tietysti parisuhteessa toinen ihminen ole enää "läheinen". Kuten olen sanonut se kumppani on kuin vinkulelu jonka voi heittää menemään kun sen ääni ei enää miellytä puristellessa. Itsekkäiden pentujen maailma siis.
”Ihastukseni on varmaan ohimenevää. Olen ollut ehkä hivenen tylsistynyt ja tämä juttu on tuonut hieman piristystäkin elämääni. Vaikka on se tuonut myös kauhean tunnekuohun ja syyn tutkiskella itseä ja parisuhdetta yms.”
Se täytyy kääntää vain positiiviseksi energiaksi nykyiseen suhteeseen sekä oman itsen kehittämiseen. Jos näitä kohtaisi sinkkuna niin sitä ei ottaisi asioita niin vakavasti ja ehkä osaisi käsitellä asioita mutta parisuhteessa tulee heti huono olo ja ihmiset alkavat kysellä itseltään ”mitä vikaa tässä nykyisessä suhteessa/kumppanissa on kun ajattelen muita”.
Mutta vika usein on vain ihan jokapäiväisen elämän vaatimuksissa joita jokainen suhde kohtaa ja vaihtelun tarpeesta. Osa ei kestä sitä ja osa kestää mutta kuten aina painotan sitten on parempi yrittää ratkaista ongelmat vaikkapa sitten keskustelulla, terapialla tai lopulta eroamalla. Pettäminen ei kannata missään muodossa. Se on yksinkertaisesti tuhoava voima.
”Puolisoni on varmasti kultaisin ja ihanin ihminen jonka tiedän. Myös paras ystäväni, siitähän moni tällä palstalla saa taas syyn ivaan. Mutta siitä vaan...”
Ivaan? Siis tarkoitat kai kateutta? Pisimmät suhteet perustuvat juuri syvälle ystävyydelle. Nämä intohimoiset suhteet ovat ne jotka katkeavat kuin kanan lento koska intohimo on tunne joka ei yksinkertaisesti kestä. Ja totuus on se että jos ihminen ei kestä sitä niin yksikään ihmissuhde ei tule henkilöllä kestämään.
Toki jos suhde alusta asti on ollut ystävyyttä ja se on ollut pelkkää kaveruutta ilman minkäänlaista kipinöintiä niin silloin voi olla vaikeaa mutta mitä muuta se pitkä suhde lopulta on kuin päivittäistä olemassaoloa todellakin ”parhaan ystävän” kanssa? Kaikki muut ajatukset ovat aika järjettömiä. Jos ihmiset jakavat asioita keskenään, he tulevat toimeen keskenään.
Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja tahtovat erilaisia asioita. Yksi pahimmista asioista nykyään on se että ihmisille toitotetaan tätä intohimon merkitystä ja kuinka tärkeää se on ja kuinka jos huomaa että se kun on hiipunut niin sitten suhde on jotakin ”sisarus-kamaa”. Sitten ihmiset alkavat tuijottaa omaa suhdettaan ja yrittä verrata sitä toisiin ja miettiä onko heidän suhteessa kuitenkin jotain pielessä vaikka ei siltä heti tuntuisikaan.
Yksi hauskimmista surkeista vastaväitteistä on juuri tämä ”sinä et voi ymmärtää suhteen tilannetta kun jokainen suhde on erilainen”. Toki, mutta samalla tavalla et voi sitten koskaan määrittää mikä on ”hyvä” ja ”huono” parisuhde. Sitten jokainen eläisi koskaan tietämättä toisten suhteistaan mikä osittain onkin totta joka johtaa taas pettämiseen kun ihminen tahtoo kokea samanlaisia asioita mitä muka toiset kokevat.
Nykyaikana tietysti pitäisi ottaa ohjetta kuinka parisuhde pidetään tuoreena mutta toisaalta ymmärtää että parisuhteen onkin tarkoitus muuttua ja molempien ihmisten kasvaa aivan kuten aina ennenkin elämänkaaren ja suhteen kaaren mukaisesti.
Osa ihmisistä esimerkiksi tahtoo päättää aina suhteen siinä heti kun suhteen ”aikuistuminen” on edessä koska se tarkoittaa vakiintumista ja samalla kun on jouduttu erooon siitä alkuhuumasta ja hieman eriydytty.
Ja osa ihmisistä ei tajua että se ei ole kumppanista eikä suhteesta kiinni vaan kaikki ihmissuhteet kohtaavat sen vaiheen jossa joutuu tekemään jopa niskalimassa töitä. Nykyään etsitään vain helppoja ja nopeita ratkaisuja ja pettäminen on todellakin yksi niistä. Harmi vain että se tuhoaa sen nykyisen parisuhteen koska muutenhan koko parisuhdetta ei olisi olemassa ilman tuota uskollisuutta.
” Vielä siitä kaveruudesta. Eli voiko sellainen mies olla kaveri, joka on ehdottanut seksiä? Eli pystynkö luottamaan, että hänen puoleltaan homma ei karkaa käsistä? Sinähän olet mies, eikö niin ;-)? Osaisit ehkä vastata tuohon. Hassua muuten, että olet Oulusta, kävin siellä ihan äskettäin. Tajusin vasta pari pv sitten, että joistakin ihmisistä on nimimerkkinsä takana tietoja... No, se ei nyt kuulu tähän asiaan mitenkään. Kiitos jos jaksat vaivautua :)”
No uskoisin kuitenkin että olen mies…
Hän on siis ehdottanut seksiä vaikka on tiennyt että olet varattu?
Omalla kohdallani ei tulisi mieleenikään koska varatut ovat niittyjä joita en tallaa enkä laidunna. Mielestäni sellaisessa miehessä ei ole kaveriainesta mutta toki jos painotat että olet varattu etkä kiinnostunut niin pitäisi ymmärtää yskän. Tuo kyllä kertoo jostakin typeryydestä ja siitä että hänestä sinä olet vain yksi kaato muiden joukossa olitpa varattu tai et.
Jos hän olisi samalla miehesi ystävä niin se on jotakin täysin käsittämätöntä ajattelemattomuutta.
Tietysti jos hän ei tiennyt etukäteen että olet varattu niin sitten voi olla kaveri-ainesta.
”Toivon mukaan nyt löydät tänne takaisin, ettei tarvii taas "juosta " perässä pitkin palstaa :)”
Yritän parhaani mukaan mutta tuo muu elämä painaa päälle.
Jos totta puhutaan niin en pyöri enää täällä kauaa ylipäätään, oli hauska välihuvitus mutta aikaansa kutakin.
..pitää olla otettu, että joku jaksaa noin paneutua ventovieraan asiaan.
Tämä mies todellakin tietää, että olen varattu ja on sitä itsekin. Ei olla kauhean hyviä tuttuja mutta tuttuja kumminkin. Myös mieheni tuntee hänet työn puolesta.
Ehkä tarkoitin jotain muuta sanaa kuin "iva" kun puhuin ystävyydestä mieheni kanssa. Mutta minulle ei ole annettu niin hyvää kirjoittamisen lahjaa kuin sinulle :). Meidän välillä on tietenkin muutakin kuin ystävyyttä, enkä itse ole katsellut muita miehiä seksin puutteessa. Ehkä se tosiaan on niin että alkuhuuma on mennyt ohi ja arki tuntuu välillä (ei aina kuitenkaan) vähän tylsältä. Ihan totta, niin sen kuuluukin olla. Mutta ihan hauskaa on oikeastaan ollut kun ihastui tähän toiseen, onhan se tuonut elämään jotain vaihtelua. Vaikka vakava asiahan tämä tietenkin on.
Sinä olet kyllä ollut suureksi avuksi. ja kiitos siitä!
Jos sinä täältä palstalta lähdet pois pyörimästä, niin sitten lähden minäkin. Ei näitten useimpien juttuja jaksa lukea, tulee vaan huono olo... Tähän vaan meinaa jäädä nalkkiin, huono juttu, pitäisi kai käyttää tämäkin aika paremmin ;-)
Näin siinä käy että poistun varmaan pian.
Email löytyy profiilista jos tahdot heittää joskus postia tähän tai johonkin toiseen aiheeseen liittyen ja sekin ihan anonyymisti onnistuu.
;)
Ystäviä tarvitaan aina.
..mielessä. Katsotaan nyt riittääkö uskallus ottaa yhteyttä. Mutta tosi on, ettei ystäviä ole koskaan liikaa :)
ja eihän sinun tarvitse kertoa itsestäsi mitään. Valitset jonkun sähköpostin vaikka suomi24:sta ja lähetät anonyymisti.
Heitin vain ajatuksen ilmaan koska eihän sitä koskaan tiedä milloin tarvitsee neuvoa, tukea tai vain juttukaveria.
Ja olen pitänyt joskus yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla ulkomaille yhteyttä mutta ne yhteydenpidot ovat nyt vähentyneet tai katkenneet.
But it's you call. :)
...ihan odotella vastaustani ;-). No, ihan vakavissaan asia on mietinnässä. Nyt heippa!
Kirjoituksesi kuulosti kovin tutulta minulle. Itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa pari vuotta sitten. Olin naimisissa miehen kanssa, joka kohteli minua hienosti koko liittomme ajan. Arki vaan muutti pikkuhiljaa rakkauttamme enemmän kaverilliseksi ja intohimo oli suhteestamme kaikonnut. Mutta oli meillä oikeitakin ongelmia, emmekä osanneet kumpikaan niitä käsitellä oikealla tavalla...
Sitten tapasin upean miehen (hänkin oli varattu), joka vei jalat altani täysin. Rakastuin korviani myöten ja ajauduimme huumaavaan suhteeseen, jota kesti n. puoli vuotta. Tämäkään suhde ei todellakaan perustunut vain seksiin vaan se oli kaikkea, josta olin unelmoinut - ja enemmän! Mutta hirvittävä syyllisyys raastoi sydäntäni, sitä enemmän mitä syvemmin tähän toiseen mieheen rakastuin. Lopulta olin niin sekaisin koko tilanteesta, että en nähnyt enää mitään muuta keinoa ratkaista tilanne kuin kertoa siitä aviomiehelleni. Aikomukseni ja toiveeni oli todellakin pelastaa avioliittomme ja lopettaa suhde toiseen mieheen. Ehkä halusin kertomalla kriisiyttää avioliittoni, jotta alkaisimme vihdoin todella työstää liittomme ongelmia. Että mieheni viimein näkisi, että nämä asiat on käsiteltävä yhdessä ja että niiden sivuuttamisen täytyisi nyt loppua.. Kriisi oli kuitenkin meille liikaa, ja päädyimme avioeroon.
Nyt jälkeen päin uskon, että kertomalla suhteestani miehelleni salaa itseasiassa toivoinkin eroa. Olin ollut liian pelkuri lopettamaan avioliittoani "paremmalla tavalla" (jos sellaista nyt onkaan, sillä ainahan ero sattuu kipeästi).. Mutta nyt olen taas onnellinen ja olen oppinut tuntemaan itsenikin paljon paremmin tässä matkan varrella. Avioero minun kohdallani oli lopulta kyllä oikea ratkaisu.
Kannattaakin siis miettiä niitä todellisia motiiveja, jotka kertomisen taustalla ovat. Eli haluatko tällä ihan oikeasti yrittää parantaa suhteesi epäkohtia, koska tulevassa kriisissä te todella joudutte ne kohtaamaan? Mikäli aiot kertoa, ja haluatte vielä yrittää, niin menkää ihmeessä parisuhdeterapiaan - olisi todella hyvä, että teillä olisi paikka, jossa käydä läpi suhdettanne kaikessa rauhassa ilman lapsia ja vielä niin, että ulkopuolinen alan ammattilainen ohjaisi teitä oikeille raiteille (koska niiltä eksyy niin helposti tunnekuohuissa). Rankkaa se tulee olemaan, ja voimaa ja rohkeutta siihen tarvitaan! Hyvää asian läpikäynnissä on se, että voitte oppia tuntemaan toisenne ihan uudella tavalla, kasvatte ihmisinä ja tämä voi onnistuessaan johtaa liittonne entistä parempaan suuntaan. Vain kertomalla asiasta annat suhteellenne mahdollisuuden kasvaa tähän uuteen suuntaan. Mutta se voi johtaa myös eroon, mikä ei välttämättä ole aina huono vaihtoehto..
Kyllä minä ainakin itse haluaisin tietää, jos miehelläni olisi ollut sivusuhde. Etkö sinäkin haluaisi tietää? Mielestäni miehelläsi on oikeus saada tietää totuus ja tehdä myös omia ratkaisujaan sen pohjalta.
Voimia sinulle!!
on tyypillinen kahden miehen loukko. Jommastakummasta pitäisi hankkiutua eroon. Tai molemmista...