Olen äskettäin (n.!vko sitten) tutustunut uuteen mieheen. Pidän hänestä kovasti ja meillä on ollut todella mukavaa yhdessä. Huumorintajumme ovat samanlaiset. Ongelmaksi alkaa mielessäni hiljalleen muodostua oma alemmuudentunteeni. En uskalla puhua miehelle juuri mitään omasta taustastani. Hän puhuu paljon omasta "onnellisesta" hyväosaisen lapsuudestaan. Siitäkin huolimatta, että olen tämän saman kynnyksen joutunut ylittämään entisissäkin suhteissani, ei asia helpommaksi muutu. Pelkään, että minut hylätään, jos kerron tulevani vaikeista ja vaatimattomista lapsuudenoloistani. Kuulostan omastakin mielestäni typerältä, mutta se ei tee asiasta helpompaa. Olen kipsissä, enkä voi rennosti tai jopa huumorilla ketoilla juttuja lapsuudestani, vaan alan varoa ja muutun hyvin pidättyväiseksi. Kertokaa omista kokemuksistanne.
Erilaiset sosiaaliset taustat
Jänötyttö
9933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mutta luulen, että jos ne lapsuuden asiasi ovat sinulle kipeitä ja rupeat "vuodattamaan" niitä mahdolliselle tulevaisuuden kumppanillesi (joka ei ole vielä niin tuttu) niin tämä säikähtää sitä, että saatat olla jotenkin masentunut/surullinen/rikkinäinen/yms. Näin ollen juttu lopahtaa siihen, että sinua kuvitellaan epävarmaksi.
Tärkeämpääkin olisi saada tietää, millä äänensävyllä puhut siitä, miten ja koska. Jos itku kurkussa tilität siitä niin se ajaa vain miehen tiehensä. Mutta jos oikeasti hyväksyt asian ja kerrot asiasta yhtenä kokemuksena ja reilusti juttelet, vedät ehkä huumoriakin sillä niin mies saa heti kuvan, että olet sinut itsesi kanssa (sekä menneisyytesi kanssa) ja uskaltaa lähteä matkaamaan rohkean ja elämää nähneet typyn kanssa ;D
Näin näen asian... ei ole pakko ottaa tästä "neuvosta" vaarin mutta kerroin vain mieleeni putkahtaneet ajatukset kun luin viestisi :)
Aivan mahdoton kipsi ja almmuuden tunne jos tiedän toisen olevan korkeammista sosiaalisista oloista, - tulee tyhmä ja nyreä olo, - ehkä välinpitämätönkin.
Tilastollisesti toimii noin päin.
jättänyt miehen siksi etten ole uskaltanut kertoa..en nyt itse mistään huonosta perheestä ole mutta isä on kuollut ja äiti siksi yksinhuoltaja eikä mikään korkeastikoulutettu niin tuleehan siinä alemmuudentunne kun toinen kertoo että vanhemmat on vaikka lääkäreitä ja aina asuttu isossa talossa rikkaitten alueella..tulee helposti sellainen olo et jos se toinen ajatteleekin että koitan vaan hyötyä siitä tai jotain vaikkei asia missään nimessä niin ole.
Olette vasta tutustumassa, joten minusta ei kannata missään tapauksessa kaikkea toiselle kaataa. Keskityt elämään tässä hetkessä ja kuulostelet tilannetta kaikessa rauhassa. Jos suhteenne syvenee, niin sinulla on loppuelämä aikaa kertoa taustastasi. Tietysti jos hän muuten kyselee, niin vastaa rehellisesti, mutta älä vuodata tai yritä ottaa huumoria mukaan jos asia ei sinua naurata.
Eli älä kerro vielä ikäviä asioita taustastasi. Sen sijaan kaikilla on taustassaan myös hyviäkin juttuja, kerro aluksi valikoiden niitä. Voi hyvin olla, että uusi tuttavuutesikin tekee niin ja kertoo painottaen hyviä juttuja. Ja jokaisen taustassa on todellisuudessa myös niitä tyhmempiäkin juttuja, toiset vaan huomaavat ne nopeammin ja pystyvät myöntämään itselleen. Eli muistele hyviä juttuja ja kerro niitä!
ehkäpä miehesikin uskaltautuu kertomaan omista haavoistaan ja ongelmistaan lapsena (niitä varmasti kuule on hyväosaisillakin) mikäli sinä kerrot omasta taustastasi ensin ja rehellisesti.
ethän sinä niitä tilanteita lapsena luonut, et mitään voinut niille! kyllä järkevä ihminen sen tajuaa.
minä pelkäsin meidän suhteen alussa että mies tuomitsee ja jättää minut koska minä en osannut syödä vieraiden ihmisten kanssa. olin aivan varma ettei hän hyväksy sitä koska oli konservatiivisesta perheestä jossa lautaselta on syötävä kaikki! no, niin vain kävi että aikaa myöten kun olin siitä rehellinen ja hyväksyin itseni, hänkin hyväksyi minut, paremmin kuin kukaan aikaisemmista miehistäni.
et voi tietää, ennenkuin kokeilet miten käy! ja jos et kokeile, tulet katumaan ettet ollut rehellinen hänelle etkä itsellesi. HYVÄKSY ITSESI.
Älä tunne alemmuudentunnetta!
Minä olen saanut elää hyvän ja helpon lapsuuden, varmaan sellaisen keskiluokkaisen. Itse ennemminkin arvostan niitä jotka ovat vaikeammista oloista. Minäkin olen vain tyytyväinen ettei minua lapsena kuitenkaan tavararoilla tms. lellitty, että kuitenkin opetettiin arvostamaan työtä.
Jos on jotain todella vakavaa ongelmaa niin ei ehkä heti kannata tilittää, mutta siitäkään ei pitäisi mielestäni saikähtää. Jos joku pitää huonommista oloista tulevaa huonompana ihmisenä niin ei kyllä kannata perään surra!
jos tämä mies tosissaan pitää sinusta ni häntä ei haittaa sinun vaikea lapsuus.. itse jouduin samaan tilanteeseen kun nykyinen mieheni kertoi omista nuoruuden tyhmistä teoista ja hän kuulema pelkäsi tosissaan että en pidä hänestä.. yhdessä ollaan jo yli puolitoista vuotta oltu..uskalla vaan kertoa. näät sitten onko hän sulle sopiva