Unohtunut pilleri liuskassa (Yasminelle)

Liuskassa on unohdettu pilleri, (unohdettu 2. viikolla)
Ei siis ole otettu silloin kahta pilleriä yhtä aikaa kun olisi pitänyt ottaa unohduksen huomattua.

Eli pilleri on jäänyt liuskaan, ja taukoviikko aloitettu siitä huolimatta eilen, ihan kuten olisin syönyt kaikki pillerit liuskasta.

Ehkäisyteho on tietysti heikentynyt,
mutta ei ole mahdollista että olisin raskaana. (ei ollenkaan yhdyntöjä)
Mutta mitä unohtuneelle pillerille voi enää tehdä?
Aloittaa tauon jälkeen vain uusi liuska ja jättää käyttämättä?
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tarvitset esim. oksutaudin takia toisen samalle päivälle.
Juu, uusi liuska tauon j

Äänestä
  • Näinpä vähän ajattelinkin että voihan oksennustautejakin tms. tulla jolloin tarvitsisi ylimääräistä.

    Sitä milloin kunnollinen ehkäisyteho on taas voimassa pitää varmaan lääkäriltä tiedustella :)

    Äänestä

  • tietämätön123 kirjoitti:

    Näinpä vähän ajattelinkin että voihan oksennustautejakin tms. tulla jolloin tarvitsisi ylimääräistä.

    Sitä milloin kunnollinen ehkäisyteho on taas voimassa pitää varmaan lääkäriltä tiedustella :)

    Teho on ollut voimassa koko ajan. Taukoviikon jälkeen se on ihan yhtä hyvä kuin aina ennenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön123 kirjoitti:

Liuskassa on unohdettu pilleri, (unohdettu 2. viikolla)
Ei siis ole otettu silloin kahta pilleriä yhtä aikaa kun olisi pitänyt ottaa unohduksen huomattua.

Eli pilleri on jäänyt liuskaan, ja taukoviikko aloitettu siitä huolimatta eilen, ihan kuten olisin syönyt kaikki pillerit liuskasta.

Ehkäisyteho on tietysti heikentynyt,
mutta ei ole mahdollista että olisin raskaana. (ei ollenkaan yhdyntöjä)
Mutta mitä unohtuneelle pillerille voi enää tehdä?
Aloittaa tauon jälkeen vain uusi liuska ja jättää käyttämättä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu