Miten te teette sen?

Miten kohtaatte kiinnostavia ihmisiä? Missä heitä on?

Suoraan sanottuna en ole ollut kiinnostunut kenestäkään yli kuuteen vuoteen, en edes yrittämään mitään.

Palstalla kysellään mitä sitten, jos tulee mutka matkaan, kun on kohdannut kiinnostavan ihmisen. Arvatkaa paljonko herättää ilkikurista hymyä tuollaiset kysymykset, kun ensisijainen ongelma on tällainen.

Onko vika muissa ihmisissä vai vastaanotinpäässä.
10592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuusi vuotta on pitkä aika olla tapaamatta ketään kiinostavaa ihmistä. Ja koska nimenomaan sinä et ole ollut kiinnostunut, niin tottahan vika on silloin sinussa itsessäsi eikä kanssaihmisissäsi.

Esimerkin vuoksi: Aamulla töihin samaan pikkufirmaan tai työpaikalle, jossa on lähinnä oman sukupuolen edustajia. Illalla salille tai lenkille ja yksin kaupan kautta kotiin. Viikonloppuna omassa hyvässsä seurassa, silloin tällöin samaa sukupuolta olevien ystävien tapaamista.

Sinänsä aivan normaalia ja tasapainoista elämää, mitä monet elävät. Siinä vain ei ole ensimmäistäkään hyvää hetkeä tavata niitä kiinnostavia ihmisiä. (Poikkeus toki vahvistaa säännön.)

Pitäisi mennä rohkeasti uusiin tilanteisiin, jossa on uusia ihmisiä. Mutta ääh, mitä suotta, jos elämä on lipunut eteenpäin muutenkin...

Äänestä

kun kohtaat upean maiseman,kauniin kukkasen, tai käyt taidenäyttelyssä ja näet upean maalauksen.
Upeita ihmisiä on maailma täynnä ja niitäkin voi vain katsella tuntematta tarvetta omistaa tai tehdä yhtään mitään.

Äänestä

asennoitua kahdella tapaa. (Ehkä useammalla, mutta 2 sopii tähän).

Voi todeta itselleen, että ihmiset on kiinnostavia.
Voi sanoa toiselle: "todista, että sussa on jotain kiinnostavaa".

Se on vähän sama asia, että toiselle ihmiselle lasi on puoliksi tyhjä ja toiselle puoliksi täynnä. Perusluonne sen näkökulman ratkaisee, mutta sitä voi hallita itse.

Äänestä
  • sitä perusluonnetta voi hallita?

    Äänestä

  • -kiinnostunut- kirjoitti:

    sitä perusluonnetta voi hallita?

    mutta itsehän asetin sen näkyville.

    Ei sitä voikaan hetkessä hallita, mutta elämän pitemmässä juoksussa voi. Se on vähän sama asia mun mielestä, kuin se, että rakastuminen - ja rakastaminen - ovat päätöksiä. Jossain kohtaa elämää aukeaa mahdollisuus rakastua ja ihminen päättää astua siihen, tai olla astumatta. Rakastaminen on pitempi juttu. Uskon että pitkään yhdessä pysyvät parit päättävät rakastaa. Pitkässä parisuhteessa tarjoutuu runsaasti mahdollisuuksia rakkauden hiipumiseen. Ihminen voi astua niihin tai olla astumatta.

    Ei tästä tule hyvää vastausta.

    Ihmisestä kiinnostuminen on kuitenkin mun mielestä samanlainen asia. Tapaat ihmisen ja "päätät" syventyä hänen olemukseensa. Mun näkökulma on se, että jos päätät syventyä ihmiseen, hän on pakosti kiinnostava, kukin omaan määräänsä asti. Se on päätös, vaikka ei aina tietoinen.
    Yhtä hyvin se on päätös, että "tää on taas näitä tusinanaamoja, joissa ei ole mitään".

    En tosiaan osaa selittää. Kyse on juuri siitä, että toisten lasi on puoliksi täynnä, toisten puoliksi tyhjä. Ehkä sitä sitten ei voi hallita itse?

    Äänestä

että minkälainen ihminen on kiinnostava? Milloin ihminen on kiinnostava? Milloin lakkaa olemasta kiinnostava?

Tais tulla kolme kysymystä yhden sijaan.

Äänestä

Kiinnostun niin harvoin kenestäkään. Viimeisen kolmen vuoden aikana tavannut tasan yhden uuden kiinnostavan miehen ja sekin kiinnosti lähinnä (luotettavana) juttuseurana. Musta se tietty johtuu. En vaan koe olevani valmis tutustumaan nyt keneenkään uuteen ihmiseen niin syvällisesti, et anataisin ees ihastumiselle tai seksihaluille mahdollisuutta. Liian monimutkainen elämäntilanne kai vaan. Tarvis eka selvittää oma pää ja oma elämä ja saada vanha rakkaus tasapainoon, ennenku tulee tilaa uusille rakkauksille.

Musta miehet ihastuu ihan liian helposti. Ei niiden ees tarvi tuntee naista ollenkaan ennenku ne ihastuu. Multa ei tommonen onnistuis..

Äänestä
  • juttujasi paljon ja tiedän olevani tässä asiassa melko samanlainen kuin sinä.

    Oma pönttöhän se on jotenkin takalukossa. Olen mies.

    Äänestä

Ainakin törmään kiinnostaviin ihmisiin netissäkin. Mutta mitä siitä, en minäkään halua siitä eteenpäin mennä joten vika on täällä päässä ihan täysin.

Äänestä

ihmisen voi vain kohdata pysähtymällä kohdalla. Et sä ny saamari missään omavaraistaloudessa keskellä korpee voi elää? Ja siltiki sulle kuitenkin posti tulis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-kiinnostunut- kirjoitti:

Miten kohtaatte kiinnostavia ihmisiä? Missä heitä on?

Suoraan sanottuna en ole ollut kiinnostunut kenestäkään yli kuuteen vuoteen, en edes yrittämään mitään.

Palstalla kysellään mitä sitten, jos tulee mutka matkaan, kun on kohdannut kiinnostavan ihmisen. Arvatkaa paljonko herättää ilkikurista hymyä tuollaiset kysymykset, kun ensisijainen ongelma on tällainen.

Onko vika muissa ihmisissä vai vastaanotinpäässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu