Varmaankin tästä aiheesta on paljon kirjotettu, mutta tuntuu että olen umpikujassa tämän kanssa.
En osaa enään seurustella.
Ehkä se voi olla ikäkin syynä (kohta 40, nainen), mutta joka kerta kun tapaan jossakin vähänkin kiinnostavan miehen, alan ajattelemaan syitä miksi minä en jaksaisi tai miksi hän ei. Tai että yleensä koko asiasta ei kuitenkaan tule mitään. Luovutan ennenkuin päästään alkuunkaan.
Yksin en missään nimessä haluaisi olla, olisi niin ihana viettää tärkeän ja rakkaan ihmisen kanssa aikaa. Arkeakin.
Olenko liian hätäinen ja kärsimätön odottamaan mitä aika tuo tullessaan vai onko maailma yleensä tällainen? Vai olenko yksinkertaisesti liian arka aloittamaan uutta -oikeaa suhdetta enään? Olin naimisissa melkein 20 vuotta ihmisen kanssa jonka kanssa elämästä ei tullut mitään. En kertakaikkiaan enään jaksanut. Uutta samanlaista en haluaisi kohdalleni. Vaivaako vieläkin menneiden haamut? Erosta on jo kohta neljä vuotta...
En osaa enään seurustella.
Ehkä se voi olla ikäkin syynä (kohta 40, nainen), mutta joka kerta kun tapaan jossakin vähänkin kiinnostavan miehen, alan ajattelemaan syitä miksi minä en jaksaisi tai miksi hän ei. Tai että yleensä koko asiasta ei kuitenkaan tule mitään. Luovutan ennenkuin päästään alkuunkaan.
Yksin en missään nimessä haluaisi olla, olisi niin ihana viettää tärkeän ja rakkaan ihmisen kanssa aikaa. Arkeakin.
Olenko liian hätäinen ja kärsimätön odottamaan mitä aika tuo tullessaan vai onko maailma yleensä tällainen? Vai olenko yksinkertaisesti liian arka aloittamaan uutta -oikeaa suhdetta enään? Olin naimisissa melkein 20 vuotta ihmisen kanssa jonka kanssa elämästä ei tullut mitään. En kertakaikkiaan enään jaksanut. Uutta samanlaista en haluaisi kohdalleni. Vaivaako vieläkin menneiden haamut? Erosta on jo kohta neljä vuotta...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuulostaa vähän tutulta. Itselläni oli samanlaista taipumusta. Pidin itseäni kuitenkin vain realistina; miksipä olisin uhrannut aikaani miehelle, jonka elämänarvot ja kiinnostuksen aiheet esimerkiksi olivat täysin erilaiset kuin omani.
Totesin, etten käy sellaisissa paikoissa, missä voisin tavata sopivia miehiä. Kapakoista olin saanut tarpeekseni enkä uskonut siellä olevan minulle mitään.
Lopulta päätin etsimällä etsiä sinkkupalstan kautta itselleni sopivan miehen. Laitoin omia ilmoituksiani ja kerroin selkeästi mitä haen. Suostuin tapaamaan vain sellaisia, jotka noin kuukauden kirjoittelun jälkeen vaikuttivat vielä sopivilta. Neljännellä sinkkuilmoituksella tein sitten löydön. Hän oli samalla myös neljäs mies, jota lähdin tapaamaan.
Tässä nyt on tapailtu vajaan vuoden verran yhä tiiviimmin ja olen edelleen sitä mieltä, että tein löydön. Tosiasiassa en itse edes uskonut löytäväni näin sopivaa miestä :-)
Laitoin noita sinkkuilmoituksia kaikenkaikkiaan puolentoista vuoden aikana. Ikäni on 43.
Suosittelen kokeilemaan samaa. Toki kannattaa laittaa anonyymi sähköpostiosoite eikä oikeita tietojaan (esim. puhelinnumero) kannata kovin vähällä kummalla antaa. Itse olen antanut puh.numeron vasta tapaamisvaiheessa.
Mieletön duuni tommosessa. Tietty työ palkitaan. Mikäs siinä jos jaksaa. Monia ilmotuksia, kymmeniä meilejä, kymmeniä ihmisiä, suurin osa turhaan.
Hauskaahan se enimmäkseen oli. Ja suurin osa vastaajistahan karsiutui heti ensimmäisen viestin jälkeen, joten varsinaisia "kirjeenvaihtoja" oli ehkä loppujen lopuksi kymmenkunta. Niistäkin noin puolet karsiutui muutaman kirjeen jälkeen. Käytännössä siis kirjeenvaihtoja oli yleensä vain yksi kerrallaan meneillään.
Kieltämättä se uuden tuttavuuden aloittaminen tuntui välillä työläältä mutta toisaalta kirjoittelu oli myös tosi mielenkiintoista. Pidän siitä, että ihminen osaa ilmaista itseään kirjallisesti ja nautin kirjoittelusta ja hyvien kirjeiden lukemisesta.
"..Monia ilmotuksia, kymmeniä meilejä, kymmeniä ihmisiä, suurin osa turhaan."
Jos jotain haluaa saada, niin jotain on tehtävä. Sitä paitsi en koe menettänneeni mitään, jos olen mailaillut henkilön kanssa, jota en sitten olekaan tavannut. Sitä paitsi eikös noista live-elämän uusista tuttavuuksistakin suurin osa ole turhaan... Varsinkin, jos tuttavuutta tehdään kapakoissa.
Kiitos neuvoista, mutta tuotakin olen kokeillut. Ja sama lopputulos. Tavannutkin muutaman mutta siihen se on tyssännyt. Jokin siinä ihmisessä on ollut sellaista etten ole halunnutkaan jatkaa. Tai en ole vain uskaltanut.
Tanssipaikoilla saan seuraa, monet alkaa jo siellä omimaan, josta en tykkää ollenkaan. Ravintoloista en ole yhdenkään kanssa lähtenyt samaa matkaa, ennemmin olen karannut.
Jos joku on sitä mieltä että jossain kaupan kassajonossa sen oikean tapaa, niin olen sitä mieltä että se on kulunut fraasi, sellaista ei tapahdu.
En halua ruikuttaa, mutta pahalta välillä tuntuu.
Olen kohta käynyt lavoilla tansseissa 5 vuotta, ainoatakaan suhdetta ei ole syntynyt, muutamalle on tullut annettua kännynumero ja muutama tekstari vaihdettu.
Lavoilla liikkuvat ihmiset ovat varovaisia, yleensä kun näkee kiinnostavan naisen niin nainen perääntyy kun yrittää tehdä tuttavuutta, sitten kun on mennyt vuosi ,pari niin nainen alkaa roikkumaan, huomaa varmaan ettei tuo mies mikään gigolo olekkaan, siinä vaiheessa minä alan perääntymään, sitä huomaa ettei hän ole oikean luonteinen...
Joskus on ihastunut toisen kemiaan, mutta sitten kuoren alta ei löydä mitään...
Tuntuu kyllä että lavoilla on turha etsiä ketään, jos pitää tanssimisesta niin se on ok, mutta joskus kyllästyttää koko touhu.
Yleensä meikäläisen ikäiset naiset, yli kolmekymppiset, ovat eronneita ja heillä on pahoja traumoja tai ennakkoluuloja.
On sellainen tunne ettei miehelle haluta antaa edes mahdollisuutta, turhauttavaa...tylyä...tunteetonta...
On meillä miehilläkin vaikea alata tehdä tuttavuutta, ja kun sitten yrittää niin naiset ensimmäiseksi luulevat että sitä ajattelee vain sitä yhtä asiaa.
Tiedän ja tunnen paljon sinkkumiehiä, hyviä tyyppejä, varmasti monen naisen unelmamiehiä, he vain eivät halua käydä ulkona etsimässä kumppania ja monesti kokevat naisten käytöksen ahdistavaksi...
Prinsessa vaikuttaa vaikealta tapaukselta, etkö tunne kiinnostusta kehenkään mieheen?
Oikean löytäminen on mahdotonta jos et sellaista oikeasti sisimmässäsi halua.
Voi olla että minulla on yhtä vaikea päästää naista lähelleni, sille en kuitenkaan voi mitään että olisi halu rutistaa häntä joka olisi sen arvoinen, yleensä vain naiset ovat joko liian kiimaisia tai sitten jääkylmiä...
Miksei vaan voisi pitää jostain ensin muuten, olemuksesta, läheisyydestä, huumorintajusta, ilman pornoa ja keikistelyä.
Toivottavasti et käsittänyt väärin, kiinnostusta yleensä miehiin on (ei naisiin!), mutta en käsitä mitä arkailen. Arvelen että miehet hakee sitä nuorta ja ns. kokematonta (enkä juuri tässä s. asioita tarkoita...), lapsetonta ja mahdollisimman hyvin toimeen tulevaa. En siis halua alkaa kertomaan mitään itsestäni. Ajattelen niin että minun iässäni on jo tapahtunut kaikenlaista ja todennäköisesti on jo ollut perhe-elämää. Joskus olen alkanut kertomaan jotain niin "ehdokas" on alkanut perääntymään. Eikä menneisyydessä ole mitään sen kummallisempaa kuin monella muullakaan. Eli en kerro. Pidän sen illan hauskaa, tanssin ja sanon kiitos mukavasta illasta ja "omaan hyttiin nukkumaan". Sitten kun tulen kotiin yksin olen allapäin että taas kävi näin.
Ja kaipaan vain tavallista, onnellista perhe-elämää, ei mitään extraa koko ajan....
"...Arvelen että miehet hakee sitä nuorta ja ns. kokematonta (enkä juuri tässä s. asioita tarkoita...), lapsetonta ja mahdollisimman hyvin toimeen tulevaa. "
Jos he hakevat nuorta ja kokematonta niin hakekoot - naiivit. Eivät ne silloin sinulle huomiotaan uhraisi. Jos huomio kohdistuu sinuun, miksi mietit tuollaista? Oletko lukenut liian tosissasi näitä höpö-palstoja?
Kyllä kai aikuisten miestenkin täytyy tajuta, että nelikymppisellä on menneisyys ja sellainen on heillä itselläänkin. Jos joku ehdokas on perääntynyt, se on vain yksi tapaus. Ei pidä vähästä lannistua. Eikä pidä ottaa liian vakavasti tuota "metsästystä", ettei säikytä saalita karkuun ;-)
Koeta hakeutua vaikka harrastuksiin, jossa tapaat miehiä, ettei metsästysmaasto käy liian yksipuoliseksi.
Kyllä meidänikäisillä on varmaan ongelmana eletty elämä, sen aiheuttamat traumat ja epäluulot.
Kun parikymppiset alkavat seurustelemaan on heillä nollatilanne ja he voivat oppia ja omaksua juttuja puhtaalta pohjalta.
Kurjassa ja epätyydyttävässä parisuhteessa eläneet taas ovat jossain määrin menneisyyden vankeja.
Uskon että tärkeintä olisi rohkeus, pitäisi vaan uskaltaa päästää se toinen lähelle, ei saisi alata siitä syvällisimmästä päästä heti, kertoa menneitä juttuja, vaan antaa ne olla omassa lokerossaan.
Tärkeintä olisi vain seurata sitä uutta ihmistä, sen tyyliä, tapaa liikkua ja tehdä juttuja ja arvioida sen suhtautumista eri tilanteisiin.
Minulla on ainakin määrätty aika jonka tarvitsen päästäkseni eroon huonosta kokemuksesta, se aika on 5 vuotta, aika tarkasti.
Tanssipaikoissa liikkuneena olen päätellyt yhden jutun, puhumalla ei voi rakastua, en ainakaan minä.
Vetoa tuntee heti-,tai sitten ei.Puhumalla kiinnostus kasvaa tai sitten häviää.Kemia on No:1, sitten tulee muu, huumorintaju, sympatian tunteminen, erilaisuuden hyväksyminen.
Jos kaksi ihmistä todella pitää toisistaan niin se näkyy heti, ja fyysinen yhteys halutaan kokea äkkiä.
Pitkät kirjoittelusuhteet tai järkisuhteet ei onnistu kuin ani harvoille.
Olen samaa mieltä.
Nyt nopesti baariin. Siellä unhoittuu ja sieltä uusi uljas prinssi löytyy.
Pukeudu mahdollisimman tiukkoihin vaatteisiin, napapaitaan, juo paljon kaljaa, polta kessua, käytä kovia sanoja, kiroile, ja jätä alapesut muutamaksi viikoksi tekemättä, niin jo alkaa ritareita kirmata ympärillä mettä etsimässä, sitten vain parhaat koeponnistukseen ja elämä menee onnelllisesti eteenpäin, jakomäessä kaikki hyvin.
itse olen tuleva kohtalontoverisi!