Kuka voitti Yöttömässä Yössä? Yrittäjät, järjestäjät vai asiakkaat. Pikkutytön äitinä kuitenkin, sanotaan, mitä sanotaan Revontulesta. Ne ainakin muistivat lapsia, siitä iso KIITOS järjestäjille. Käytiin ensin piirustuskilpailussa siellä, sitten palattiin Sampokeskuksen MÖLYYN, niinkuin sitä ei ois siellä muutenkin. Mitä isompi möly, sen enemmän porukkaa, ei enää päde, meitä PERHEELLISIÄ on aika paljon kuitenkin vielä. Ensi vuonna remuajat ja möykkärit Samppariin ja perheelliset Revontuleen. Näinhän se meni nytkin. Lapsiparkki kun vielä löytys jommasta kummasta olis kiva. Sinne Tapsan Tapulin 80-luvulle jääneeseen juttuun lapsiani en vie. Vaihtakoot kalusteet edes ja täyttäkööt hyllyt lippiksensä takaa. Huh huh. Niin siis kuka voitti, ainakin tyytyväinen olin tänä vuonna uuden kauppakeskuksen toimintaan. Lisää sais olla tälläsiä. Vai maksaako niin hirveesti? Tiedä häntä kun en omista kauppakeskusta saati sitten olisin perheenäitinä edes yrittäjä.
Yötön Yö
karhu vai leijona
4579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihanaa että lapsia oli muistettu tapahtumassa ja heille oli oma juttunsa, kun taas me aikuiset keskityimme ehkä enemmän sinne shoppaamisen puolelle:=)
Ens vuonna tiiän kyllä minne menen ensin tai kenen mainoksia asian tiimoilta seuraan, eikös tuolla revontulessa ollut jo muutama viikko sitten joku ilmaisia jäätelöitä lapsille ja dvd elokuva pyörimässä päivän, siellä osatataan näköään panostaa lapsiin ja ja se on hyvä.. jatkakaa samaan malliin....
kuitenkin Revontulen ohjelma oli aivan ok. Kunhan saavat sen etuosan nyt laitettua, jotain kivetyksiä, mitä ne laitto tänäänkin, niin eiköhän se sulaudu koko kompleksi katukuvaan. Enemmän vaan myyjiä ulos, vihanneksia ym. niitä kyllä riittää pilvin pimein laitakaupungin torilla, jonne kukaan ei jaksa kävellä. Eli keskus ok. PAITSI se hirvitys siinä keskellä pihaa! Tikkujen päässä oleva mainoslava. Siinä menee jollakin maku aika ööveriksi. Jos se on terassi, niin kovin kutsuva se ei ainakaan ole, paitsi kyllähän siinä kännit varmaan ottaa, halavala tehty ja helppo siirtää pois. Siirtäsivät vaan heti, ettei se pilaa koko komeaa lasiseinätaustaa ja uutta kauppakeskusta.
Onko kauppakeskus jokin ajanvietepaikka lapsille? Eikös siellä ole tarkoitus käydä vain ostoksilla?
nykyaikana ajanviettopaikka koko perheelle.
Saat sinä toki käydä siellä vain ostoksesi tekemässä, mutta mitä se sinua liikuttaa, jos muut haluavat viettää siellä aikaa?