Onko tässä mitään järkeä. Palkat on pysyneet samassa ja menot nousseet pilviin. Työ tekeminen alkaa tulla kalliiksi.
- Työssä oman auton käyttö pakko (ajot vähäisiä, mutta pakollisia)
- Parkkimaksuista oma osuus keskellä kaupunkia
-työmatkat pakko kulkea autolla, kun autoa ei voi säilyttää työpaikan läheisyydessä.
- töiden takia lasten päivähoitomaksut katossa
- Keskellä kaupunkia ruokailu on kallista
-jne
Tässä laskeskellessa on järkevämpi jäädä päivärahalle ja hoitaa muksuja kotona sekä luopua toisesta autosta.....niinpä niin paremmin tienaa kotona. Voihan sitä silloin tällöin piipahtaa työttömyyskurssilla ja saa vielä ylläpito korvauksen. Lisäksi liitonpäivätkään eivät kursseilla vähene. On tämä yhteiskunta ajanut hommat hyvään jamaan.
Olisi kiva kuulla verottajan perustelu, miksei työmatkoja voi vähentää, jos töissä tarvii autoa. Vähän ontuva yhtälö, jos kerran töissä tarvii autoa, niin miten työmatkat voi kulkea julkisilla tms. Varsinkin kun keskustassa ei voi autoa säilyttää. Välillä vituttaa....seuraavissa YT-neuvotteluissa pyydän kunnon irtisanomista ja nostan kotona 6kk palkkaa ja sitten muutama vuosi huilia. Kenties källäilee siinä uuden koulutuksen työläisten veroilla.
Työssä on oman auton käyttöpakko. Vähäinen tulo rahallisesti, mutta pakko kuitenkin. Keskellä kaupunkin
Työ on ok
mutta välillä mietityttää.
1
765
Vastaukset 1
- ongelma-
Ensinnäkin, onko aiheesi oikealla palstalla?
Toiseksi; "-työmatkat pakko kulkea autolla, kun autoa ei voi säilyttää työpaikan läheisyydessä. " Tätä lausetta en oikein ymmärtänyt.
"- Keskellä kaupunkia ruokailu on kallista "
Koskaan kuullut eväistä?
Ja minun tietääkseni työmatkat kyllä voi vähentää verotuksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔41695- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok116518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495