Löysin nämä Muonion sivut muutama viikko sitten.Jokaisen keskustelun olen lukenut ja joidenkin kohdalla nauranut itseni kipeäksi; hyvän huumorintajun kun olen itsekin sieltä syntymälahjaksi saanut. Tai voihan se olla,ettei muut kuin Muoniossa syntyneet tajua pottumuoniohuumoria.
Nämä kirjoitukset ovat kirvoittaneet paljon muistoja mieleeni. Kävinhän siellä syntymässä ja elämässä liki 20 ensimmäistä vuottani kunnes elämäntie kuljetti minut tänne Suomen eteläkärkeen asti. Jokaisessa asuinpaikassa on hyvät ja huonot puolensa. Kaipaan sitä Muoniota,joka se oli nuoruudessani.
Lapsuusaikana ei ollut puutetta kavereista, asuihan meidän pikkuperälläkin kolmisenkymmentä samaan ikähaitariin kuuluvaa ipanaa alle kymmenessä talossa. Aina oli tekemistä ja illat pitkät leikittiin mitä milloinkin itsemme väsyksiin eikä syömässä juurikaan edes keretty käydä. Turhaan usein äidin huusivat kurkku suorana lapsiaan syömään.
Tuli nuoruus ja alettiin kuljeskella kylällä.Viikonloppuisin SYP:in ja kioskin edusta oli autoja täynnä ja nuoriso istuskeli ikkunalaudoilla ja nauru ja puheensorina täytti kylänraitin ettei malttanut kotiin lähteä. Yleensä lauantaisin talolla oli tanssit ja sinne tuli porukkaa Kittilän Rauhalasta asti. Ruotsalaiset ja muonion pojat tappelivat meistä viehkeistä tytöistä ;-)
Harvoin oli tylsää.Kylän pikku-"Oloksen" päällä oli se baarikin,jonne mentiin juomaan jaffaa ja laittamaan levariautomaattiin roponen,jolla kuultiin sitten viimeisimmät hitit.
Jossakin vaiheessa kylänraitti hiljeni,mutta opimme suuntaamaan muualle tansseihin ja hauskanpitoon.
Sain elää ihanan lapsuuden ja nuoruuden synnyinpaikassani Muoniossa.
Mutta kuitenkin opiskelut ja muutenkin hinku nähdä muutakin maailmaa vei minut sitten tänne etelään. Enkä ole sitä katunut, niin pitikin mennä.Olisin ahdistunut kuoliaaksi,jos olisin jäänyt Muonioon siinä vaiheessa.
Uskokaa tai älkää ,olen viihtynyt hyvin myös täällä etelässä. Rakastan täällä aikaisen kevään puhkeamista, pitkän oloista vehreää kesää ilman hyttysiä ja pitkää syksyä. Viime talvena ei juurikaan lunta ollut,mutta ei sekään mieltäni masentanut. Täällä on talvellakin tarjontaa niin paljon,että voi mennä elokuviin,kun siltä tuntuu tai mennä Helsingin keskustaan ,kun haluaa vilinää ja menoa. Jos haluaa rauhaa,niin pysyn kotona,joka sijaitsee rauhallisella omakotialueella, jonne ei kaupungin hälyt kuulu.Ympärillä metsää ja isoja peltoja ,joissa on koiran kanssa ihana samoilla.
Tästä on halvempaa hypätä äkkilähdöllä vaikka etelän lämpöön tai vaikka aamusella astua Tallinnan laivaan ja käydä siellä shoppailemassa tai muuten vain katselemassa. Tai jos kesäpäivä on kaunis, hypätä johonkin julkiseen ja mennä samalla seutulipulla halvalla suomenlinnaan viettämään retkipäivää.
Tämä on kotini ,jossa mieleni lepää ja voin väittää olevani onnellinen. Ihmiset täällä eivät ole sen tylympiä kuin muuallakaan ja kaupassa ja muissakin palvelupisteissä olen saanut pääosin aina kohteliasta ja ystävällistä palvelua. Työkaverit ovat ympäri Suomea ja muualta maailmasta, kivoja työkavereita,joiden kanssa on ilo tehdä töitä. En ymmärrä väitteitä tympeistä eteläläisistä. Ja suurin osahan tänne on maalta tulleita; iloisessa sekamelskassa täällä ollaan.
Muoniossa en ole nyt muutamaan vuoteen käynyt, mutta sydämessä sillä paikka aina on.Viimeksi kun siellä kävin, niin johtuikohan vieraantumisesta jo, mutta jotekin tuntuu ,että "elämänhenki" siellä ei ole enää sama kuin ennen. Ja tämä ei missään tapauksessa ole kritiikki, ainoastaan toteamus.
Onhan väkilukukin parhaista ajoista siellä pienentynyt,joka jo itsessään aiheuttaa hiljenemistä. Ehkä pieni sysäys saisi kylähengen heräämään ja aktiivisuus lisääntyisi.En tiedä,kuinka paljon siellä syntyvyys on laskenut ja keski-ikä noussut.Voihan sillä olla omat seurauksensa. Ei vanhempi porukka jaksa enää olla niin aktiivinen kuin kokeilunhaluinen nuoriso.
Me ihmiset olemme erilaisia; joillekin kotiseutu on se ainoa paikka elää ja olla ,toisille taas uusien paikkojen ja ihmisten kohtaaminen antaa sitä elämänpaloa.Kunnioitan ja arvostan loppuelämäni synnyinkuntaani siellä pohjoisessa; sen ihmisiä ja luontoa, mutta arvostan erittäin paljon myös nykyistä kotikuntaani,jossa elän tätä keski-ikäistyvää elämääni.
Kun kuolen, tuhkani haluan heitettävän puoleksi mereen,jonka läheisyydessä olen aikuisikäni elänyt ja puolet heitetään Muonion seudulle tunturien tuuliin synnyinseuduilleni :-)
Se ele olkoon menneen elämäni symboli sitten kun sen aika tulee.
Iloisia terveisiä teille kaikille sinne kainaloon!
Nämä kirjoitukset ovat kirvoittaneet paljon muistoja mieleeni. Kävinhän siellä syntymässä ja elämässä liki 20 ensimmäistä vuottani kunnes elämäntie kuljetti minut tänne Suomen eteläkärkeen asti. Jokaisessa asuinpaikassa on hyvät ja huonot puolensa. Kaipaan sitä Muoniota,joka se oli nuoruudessani.
Lapsuusaikana ei ollut puutetta kavereista, asuihan meidän pikkuperälläkin kolmisenkymmentä samaan ikähaitariin kuuluvaa ipanaa alle kymmenessä talossa. Aina oli tekemistä ja illat pitkät leikittiin mitä milloinkin itsemme väsyksiin eikä syömässä juurikaan edes keretty käydä. Turhaan usein äidin huusivat kurkku suorana lapsiaan syömään.
Tuli nuoruus ja alettiin kuljeskella kylällä.Viikonloppuisin SYP:in ja kioskin edusta oli autoja täynnä ja nuoriso istuskeli ikkunalaudoilla ja nauru ja puheensorina täytti kylänraitin ettei malttanut kotiin lähteä. Yleensä lauantaisin talolla oli tanssit ja sinne tuli porukkaa Kittilän Rauhalasta asti. Ruotsalaiset ja muonion pojat tappelivat meistä viehkeistä tytöistä ;-)
Harvoin oli tylsää.Kylän pikku-"Oloksen" päällä oli se baarikin,jonne mentiin juomaan jaffaa ja laittamaan levariautomaattiin roponen,jolla kuultiin sitten viimeisimmät hitit.
Jossakin vaiheessa kylänraitti hiljeni,mutta opimme suuntaamaan muualle tansseihin ja hauskanpitoon.
Sain elää ihanan lapsuuden ja nuoruuden synnyinpaikassani Muoniossa.
Mutta kuitenkin opiskelut ja muutenkin hinku nähdä muutakin maailmaa vei minut sitten tänne etelään. Enkä ole sitä katunut, niin pitikin mennä.Olisin ahdistunut kuoliaaksi,jos olisin jäänyt Muonioon siinä vaiheessa.
Uskokaa tai älkää ,olen viihtynyt hyvin myös täällä etelässä. Rakastan täällä aikaisen kevään puhkeamista, pitkän oloista vehreää kesää ilman hyttysiä ja pitkää syksyä. Viime talvena ei juurikaan lunta ollut,mutta ei sekään mieltäni masentanut. Täällä on talvellakin tarjontaa niin paljon,että voi mennä elokuviin,kun siltä tuntuu tai mennä Helsingin keskustaan ,kun haluaa vilinää ja menoa. Jos haluaa rauhaa,niin pysyn kotona,joka sijaitsee rauhallisella omakotialueella, jonne ei kaupungin hälyt kuulu.Ympärillä metsää ja isoja peltoja ,joissa on koiran kanssa ihana samoilla.
Tästä on halvempaa hypätä äkkilähdöllä vaikka etelän lämpöön tai vaikka aamusella astua Tallinnan laivaan ja käydä siellä shoppailemassa tai muuten vain katselemassa. Tai jos kesäpäivä on kaunis, hypätä johonkin julkiseen ja mennä samalla seutulipulla halvalla suomenlinnaan viettämään retkipäivää.
Tämä on kotini ,jossa mieleni lepää ja voin väittää olevani onnellinen. Ihmiset täällä eivät ole sen tylympiä kuin muuallakaan ja kaupassa ja muissakin palvelupisteissä olen saanut pääosin aina kohteliasta ja ystävällistä palvelua. Työkaverit ovat ympäri Suomea ja muualta maailmasta, kivoja työkavereita,joiden kanssa on ilo tehdä töitä. En ymmärrä väitteitä tympeistä eteläläisistä. Ja suurin osahan tänne on maalta tulleita; iloisessa sekamelskassa täällä ollaan.
Muoniossa en ole nyt muutamaan vuoteen käynyt, mutta sydämessä sillä paikka aina on.Viimeksi kun siellä kävin, niin johtuikohan vieraantumisesta jo, mutta jotekin tuntuu ,että "elämänhenki" siellä ei ole enää sama kuin ennen. Ja tämä ei missään tapauksessa ole kritiikki, ainoastaan toteamus.
Onhan väkilukukin parhaista ajoista siellä pienentynyt,joka jo itsessään aiheuttaa hiljenemistä. Ehkä pieni sysäys saisi kylähengen heräämään ja aktiivisuus lisääntyisi.En tiedä,kuinka paljon siellä syntyvyys on laskenut ja keski-ikä noussut.Voihan sillä olla omat seurauksensa. Ei vanhempi porukka jaksa enää olla niin aktiivinen kuin kokeilunhaluinen nuoriso.
Me ihmiset olemme erilaisia; joillekin kotiseutu on se ainoa paikka elää ja olla ,toisille taas uusien paikkojen ja ihmisten kohtaaminen antaa sitä elämänpaloa.Kunnioitan ja arvostan loppuelämäni synnyinkuntaani siellä pohjoisessa; sen ihmisiä ja luontoa, mutta arvostan erittäin paljon myös nykyistä kotikuntaani,jossa elän tätä keski-ikäistyvää elämääni.
Kun kuolen, tuhkani haluan heitettävän puoleksi mereen,jonka läheisyydessä olen aikuisikäni elänyt ja puolet heitetään Muonion seudulle tunturien tuuliin synnyinseuduilleni :-)
Se ele olkoon menneen elämäni symboli sitten kun sen aika tulee.
Iloisia terveisiä teille kaikille sinne kainaloon!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kattoppa tätä:
http://www.toti.eu.com/nordic.municipalities/kunta.asp?id=318
Kouhluun piti mualle lähteä 60-luvun Muoniosta. Mutta emmie ollenkhaan häpeä että molen Lapista.
Niitä suuria ikäluokkia piisasi joka paikhaan, oli urheiluohjaaja ja uimakoulu, Veikkosten talola tanssithiin ja kattothiin elokuvia, talvela hiihethiin.
Voihan se menä noinkin ja voi se olla menemättäkin, se oli sinun tarinasi tähän asti. Sehän kuulosti ja maistui aivan hyvältä jos hakee sitä mitä sinä olet etsinyt ja löytänyt. Meitä on täällä monta, jotka voisimme myöskin maalailla sanoin kuinka ihanaa on olla menemättä Suomenlinnaan tai vaikkapa Viroon. Kuinka on mukavaa, kun kylmä kesä on niinkin lyhyt kuin se on tai kuinka mukavaa on kun pakkaslumi narahtaa huopikkaan alla. Ihminen on sopeutuvainen, toinen sopeutuu minne vaan ja toinen sopeutuu sinne missä on ja tulee aina olemaan eikä muuta mietikään.
SYP:n kulmat baareineen tulivat tutuksi, Ake, Make, Pera ja Mä soi ja leveät lahkeet lepattivat hai-saappaiden varsista. Ruottin pojat riiasivat kilvan "meän tyttöjä", sinua eivät saaneet, joitakin (useita) veivät. Täälä on pantu sittemmin vahinko kiertämään Ruotsin mallin mukaisesti - otetaan vaimo idästä.
Kotona on hyvä olla, olipa se meriveden huuhtomana tai tunturituulen tuiverruksessa. Kyllä etelässäkin on mukava käydä, mutta huomattavasti mukavampi sieltä on palata kotiin.
Mutta mukava ko kirjottelit ja hyvä ko et toivotellu hyvvää kevhään jatkoa.. sole poka mikhään kevät ennää, son kääntyny rohki kesäle, koivuissa on vihreää, sääsket on muuttanheet taas tänne, vain harvassa autossa ropisee ennää nastarenkhaat...
Niin monta tarinaa kuin kertojaakin ja kertomani olikin ainoastaan ja vain oman elämääni katsaus. Tiedän, että miltei jokainen siellä asuva arvostaa juuri noita mainitsemiasi asioita ja elää onnellisena elämää tuntureiden kupeessa haluamatta koskaan pois synnyinseuduiltaan.
Suomi on pitkä maa ja luonnossakin erilaisia vivahteita sen eri päissä.Sitä voisi pitää jopa rikkautena, jokaiselle jotakin tarjolla ,vaikka ei ihan Karibian trooppista ilmastoa.
Ja jos luit kirjoitustani riveiltä ja rivien välistä, huomasit varmasti, että kirjoitin sen kunnioituksella synnyinseutuani ja kaikkia teitä siellä asuvia kohtaan. Paljon siellä aikoinaan luonnossa samoilin ja nautin hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta, mutta nuoruuden innokkuus janosi myös muuta ja siksi lähdin katsomaan maailmaa.
Mutta Muonio ei ole unohtunut eikä koskaan unohdu, se on kuitenkin osa minua.
Oli ihanaa löytää nämä sivut ja aion olla jatkossakin palstan vakilukija ja varmaan muoniolaisella temperamentilla varustettuna en voi joskus olla ottamatta joihinkin asioihin varmaan kantaakin;-)
Mutta elelläänhän kesää ja nautiskellaan, kyllä ne hellepäivätkin sieltä vielä tulee,kun jaksellaan odottaa :-)))
kauniista kirjoituksestasi. Se toi niin paljon muistoja mieleen omilta nuoruusajoilta, että itkua kaihersin lukiessa...
Sellaistahan se nuoruus täällä Muoniossa juuri oli kuin kirjoitit. Nyt voi vain ihmetellä, miten nopeasti aika meni ja alamme olla viisikymppisiä, "ikäloppuja", niin kuin silloin sen ikäiset tuntuivat olevan. Paljon on vettä virrannut Muoniojoessa sen jälkeen, ja itse kukainenkin on löytänyt paikkansa elämässään , toiset lähtivät, toiset jäivät. Itse jäin, nuorena luotin, että elämä kuljettaa. Ensirakkaus oli niin suurta, etten edes harkinnut poismuuttoa. Nyt monien elämänvaiheiden jälkeen olen tietenkin toisinaan jossitellut, mitä tekisin ja missä olisin, jos olisin valinnut toisin. Mutta hyvä täällä on ollut elää, enää en varmaankaan osaisi sopeutua elämään jossain muualla kuin Lapissa. Ja emmehän me Jumalan selän takana ole, vaikka pitkä matka onkin joka paikkaan. Elämä täällä on matkailun myötä kansainvälistynyt, keväisin kyläkuvassa näkyy eri puolilta Eurooppaa ja kauempaakin tulleita matkailijoita, jotka tulevat tänne kokemaan sitä, mikä meille on arkipäivää ja mitä ei välttämättä osaa arvostaa niin kuin pitäisi. Monet monet muualta tulleet ovat löytäneet täältä työtä ja perustaneet perheen ja kodin tänne.
Ikävä kyllä kyläkuva iltaisin on hiljentynyt, johtuisiko siitä, että nykynuorisolla on kotona kaikki pelit ja vehkeet. Meillä ei ollut, ja siksi sitä hakeuduttiin Sypin ja Ärrän nurkille hakemaan toisten seuraa, ja miten siellä olikin hauskaa!
Mukavaa, että sinulla on lämpimiä muistoja täältä.
Hyvää kesää sinne etelään!
Niitä nuoruusaikoja Muoniossa.Toelaki istuthiin Sypin porthailla kesälä,talvela monet nuoret luistelthiin Muonion kentälä ja pelathiin jääkiekkoa.Parhaimpina muistoina leikithiin "mustaa miestä ja naista" ja kerrothiin kummitusjuttuja,jokka silloin pelottivat,ettei uni meinanu silmhiin tulla.Mie asun nykyhjään Yläperälä ja mie tykkäänkö Muoniossa sanothaan asiat suorhaan,täälä kautta rantojen ja rantojen kautta johon mie en varmaankhaan ikinä opi.
Siinä Niemenpäässä piethiin uimakoulua ja välilä tulthiin rannale leikkihmään mustaa miestä. Elikkä: joku oli vähän matkan päässä ja met loput rivissä vastapäätä. Tämä yksinäinen huusi: "KUKA PELKÄÄ MUSTAA MIESTÄ?!" ja sitte lähethiin juoksehmaan vssthaan ja huuethiin :"EMMIE AINAKHAAN!" Se, jonka musta mies sai kiini, joutu itte mustaksi mieheksi.
Toinen oli "AATAMI ja "EEVA". Kumpiki seiso ringissä silmät siottuna ja ko Aatami huusi Evaa, vastas Eeva: "TÄÄLLÄ!" Äänen perustheela hääty Aatamin ottaa Eeva kiini. Ringissä seisovien varphaat tulit joskus tallotuiksi, ko Aatami ja Eeva oikhein kirmasivat!
Ei ennää astuta liukumiihnaan,ko ei ole lehmiä ulkona. Niemen Kallen lehmät olit lähimpännä. Yks pojista koitti punasen pyyhkheen kanssa leikkiä toreatoria sonnivasikan kanssa. Sonni pökkäsi ja toreatoori astu liukumiihnaan.Arvakkaa loput!
Mie se vain uskalsin kusta sähköpaimenenki lankhaan ko seisoin kuivan lauan päälä!
muisteluksia. Vissiin olhaan niin vanhoja, että alkaa lapsuus ja nuoruus tulla mieleen. Tosiaanki erhäänki kerran istuthiin ärrän kulmila, vaikka pakkastaki oli 30 astetta ei se haitanu.
MTV:n talola tanssithiin Hurriganesin tahtiin ja muittenkin. Neulapojat soitti ja hauskaa oli. Myöhemmin käythiin taksila Riemuliiterissä ja välhiin Kolarin tökärillä, eikä koskaan väsyttäny.
Nykyhään jos käypi juhlimassa mennee viikko toipuessa jo pelkästä valvomisesta huh..
Harvoin käyn kartsala viikoloppusin, mutta ei sielä juuri kethään näy. En tiä missä nuoriso aikaansa viettää, ko omakki on jo lentänheet pesästä.
Itte olen viihtyny täälä ainaki vielä. Ko oiken tylsäks lykkää lähethään käyhmään jossaki kaupunkissa ja mahoton ko on soma tulla takasi.
Minusta ei olis kaupunkilaiseksi, eikä taas kannata mettäsätä methään muuttaa. Minusta koti on sielä missä leipänsä ansttee.
Mukavaa kessää muitojen kans.
Kiitos teille, jotka olette tässä lisäkseni muistelleet niitä meidän nuoruuden aikoja. Olen varma,että se aika on ollut niitä ainutkertaisimpia asioita, joita voimme muistella kaiholla ja rakkaudella. On ollut kiva tavoittaa teitä tämän kautta. Vaikka emme tiedä toisiamme nyt,niin uskon,että jokainen meistä käy sen ajan kasvot läpi ja arvailee, kuka kukin on :-) Eikö olekin ihanaa.Upota siihen maailmaan,mitä se meille silloin aikoinaan oli. Tuntea hieman kipuakin siitä,ettemme sitä koskaan takaisin saa.
Meillä on yhteiset muistot ja yhteinen synnyinpaikka, teille joillekin edelleen nykyinen kotipaikka- se on asia,joka tulee meitä ikuisesti yhdistämään, asuimmepa nyt missä tahansa.
Nykin kun luin teidän kirjoituksia, huomasin,että niinpä , olinhan minäkin siellä uimakoulussa Niemnepäässä ja sinne usein pyöräiltiin sen jälkeenkin uimaan kesäsäässä, joskus pienessä kesäsateessakin. Jokainen meistä muistaa samoja,mutta myös eri asioita ja siten alamme yhdessä muistaa enemmän ja enemmän.
Riemuliiterit ja Kolarin tanssit on koluttu niin useaan kertaan. Aina oli Suomen ykköset soittamassa Kolarissa.Tapani Kansa ja Danny-showt ja Hurriganes vetivät aina porukkaa myös Muoniosta. Kävimme jopa Ruotsin puolella Tärändössä kesäfestareilla liftaten ja ei minkäänlaista väsymystä tunnettu. Oli niin suuri tarve mennä ja kokea nuoruutta.
Voi kun saisimme joskus sen 70-luvun nuoruuspäivän Muoniossa kokeneiden joukkion taas koolle ja muistelemaaan yhdessä mennyttä ihanaa aikaa. Varmasti porukkaa saapuisi enemmän kuin suviseuroihin. Tarinaa riittäisi ja tutut kasvot,joskin hieman elämää jo nähneinä kohtaisi toisensa.
Siinäpä olisikin haastetta ja työtä jollekin aktiiviselle, mutta varmasti myös paljon antavaa:-)
Ei muuta kuin kesällä seurateltta pystyyn,mutta kuitenkin eri asian takia kuin normaalisti ;-)
Nimet ja ihmiset kyllä tulisi yhteisvoimin mieleen ja sana kiertäisi.....:-))))
Rekisteröi ittesti koulukavereihin (koulukaverit.com) ja ala kerräähmään listaa.
Näitä luokkakokkouksia ja muita tappaamisia on Muoniossaki pietty!
Sie kirjotit ekassa kommentissas, ettei etelän ihimiset ole yhtään tiukkapipoisempia ko me täältä pohojosesta lähtösin olevat. Mie ite oon kans pohojosesta ja oon asunu nyt vuen verran pääkaupunkiseudulla. Mun mielestä täällä ei olla yhtä inhimillisiä ko Lapin ihimiset on. Kaikilla on niin kauhea hoppu, eikä lähimmäisestä välitetä pätkääkään.
Mun mielestä eteläläisten ajatusmaailmaa kuvaa hyvin seki, että onnettomuustilanteissa hätäkeskus lähettää aina ensten poliisin paikalle. Se sitte tilaa ambulanssin jos on niitten mielestä tarpeen. Olin kerran todistamassa tilannetta jossa ihminen sai selkeästi sydänkohtauksen, niin piti niitten poliisien käyä toteamassa etteihän tyyppi vain ole humalassa ja sen takia väsähtäny. Sitte tuli ambulanssi joka vei kohtauksen saaneen kiireellisesti (pillit vinkuen) jatkohoitoon.
lapin ihmisetki pyörivät aika paljon oman vattansa ympärilä. Ei ole ennää niin virätä talkootoimintaa ja muuta vastaavaa. Harvoin autethaan ihmistä ilman maksua. Tahtoo kaikila olla käsi ojossa, vaikka avuntarve olis kuinka pieni.
Silloin kyllä souvathan, jos tapahtuu jotaki ikävää, mutta ilosta olhaan katheellisia.
Nykyhään ihmiset on joka paikassa itsekhäämpiä ja oma etu on aina etusijala. Näinhän se pyörii koko hallitus ja etuskuntaki. Kuntien päättäjät ne vasta räikeitä on, tavotellessaan hyötyä ittele, eikä kukhaan voi mithään.
Isossa kirjassa sanothaan, vai oliko se pieni kirja, joka kuussheen kurkottaa, se katahjaan kapsahtaa.
Hei vaan ihmettelijä. Aivan oikein olet lukenut; kerroin,että täällä ihmiset ovat suurimmaksi osaksi ihan samallatavalla ystävällisiä ja toiset huomiionottavia kuin muuallakin Suomessa. Toki aina on ja löytyy tympeitä ja toisista viisveisaavia ihmisiä, mutta sellaisia olen tavannut ihan tasapuolisesti myös muualla Suomessa,jopa siellä pohjoisessakin. Pääosin kuitenkin olen tavannut normaaleja , tavallisia ihmisiä täällä.
On totta,että täällä on enemmän hyvätuloisia, jopa rikkaita,jotka voivat sen osoittaa ja näyttää muille tai sitten he pitävät hyvin matalaa profiilia sen suhteen. Pohjoisessa tuloerot eivät ole ehkä niin laidasta laitaan kuin täällä.
Kuten jo aikaisemmissa kirjoituksissani kerroin, kokemus on ihan omani. Ja useinhan sanotaan,että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan. Eli jos itse on avoin ja positiivinen,niin toisetkin ovat. Eilenkin naapurit tekivät puutarhatyötä ja menin juttelemaan heille ja hetken kuluttua he kutsuivat kahville pihalleen ihan kuten meillä siellä pohjoisessakin oli tapana. Kerrostalossa naapurisuhteet eivät yleensä kehity niin tuttavallisiksi, mikä on ymmärrettävää.
Mutta eikö ole välillä kiva mennä kauppoihin ja muualle,ettei kaikki vastaantulijat ole tutttuja? Minusta se on suuremman paikkakunnan etukin; voi olla ihan rauhassa ,jos rauhaa kaipaa.Pienellä paikkakunnalla tuntee jokaisen ja jos olet esim. asiakaspalvelutyössä, niin olet se ammattisi edustaja myös yksityiselämässäsi,kun lähdet kylille.
Edelleenkin väitän,että täällä ihmiset ovat samanlaisia kuin missä vain muuallakin; onhan tämä pääkaupunkiseutu koko Suomen sulatusuuni:karjalaiset, savolaiset, lappilaiset ,pohjalaiset jne ...kaikki samassa värikkäässä sekamelskassa maustettuna ympäri maailmaa tulleilla ihmisillä,joita täällä nykypäivänä on runsaasti. Itse koen sen rikkautena !
Toivottavasti katselet positiivisesti ympärillesi ja alat viihtyä täällä.Minä ainakin hymyilen sinulle kun vastaani tulet tuolla kaupungin vilinässä ;-)))