Tyttären käytös

Tyttäreni on 18 vuotias, ja minulla on yksinhuoltajana kotona vielä kaksi alaikäistä poikaa huolehdittavana. Haluan, että tyttöni kantaa jatkossa vastuun omasta elämisestään. Asiasta on keskusteltu monta kertaa, ja olen avoimesti tunteistani hänelle kertonut.

Sinulla on kovat ajat edessä. Minulla oli vastaava tilanne ja se paheni entisestään kun lapsi syntyi. Koko ajan hän pyysi apua, autoin ja autoin pelkkää haukkumista tuli päivä päivältä enemmän ja enemmän. Nyt on välit täydellisesti poikki. Varmaan se on masennusta, mutta mitään ei ole tehtävissä kun hän ei suostu mihinkään keskustelemaan. Todella raskasta ja lapsenlapsesta en saa nauttia ollenkaan. Varsinkin sellainen asia, kun tytär huomaa että oikeasti viihdyn ja rakastan lapsenlastani tuntuu olevan sitä kaikkein pahinta.Minkäänlaista iloa ei saisi näyttää, lasta en saisi pitää syllissä kymmentä minuuttia kauempaa. Ja itsekään ei pidä sen kauempaa.
En todellakaan ymmärrä tuollaista, jos ei itse jaksa hoitaa, ei ole rahaa, tarttee apua ja saa rahaa ja apua, miksi sitten se hirvittävä viha.Pystyn kokemuksen vuoksi sanomaan vain että hae jotain muita henkilöitä tilanteeseen, yksin et jaksa. Sossuja älä pyydä, sillä saat välit tyttäreesi kokonaan poikki ja et saa koskaan enää nähdä lapsenlastasi.

Tottakai tyttäresi tarvitsee apua, kun yksin pitäisi pärjätä lapsen kanssa. Mutta älä liikaa hyysää häntä. En ole äiti, joten en tiedä äitinä olosta mitään. Omat vanhempani kuitenkin ovat lellineet minun aivan piloille ja se harmittaa. Voin hyvin kuvitella, että jos olisin tyttäresi asemassa, käyttäytyisin aivan samoin kuin hän. Jos on tottunut aina saamaan kaiken periksi, niin aina vaatii lisää. Se vaan tekee ihmisen aika saamattomaksi, kun ei itse tarvitse tehdä mitään. Ja minusta se ei ole hyvä juttu.

Itsehän hän on raskaaksi tullut, ei siihen vanhempien apua tarvita. Et siis ole mitenkään hänestä vastuussa. Hän on lisäksi täysi-ikäinen, joten et ole velvollinen elättämään häntä tms. Ja vielä alaikäiset lapset kotona sinulla. Hekin tarvitsevat äitiä.

Neuvoisin siis olemaan tyttäresi tukena, mutta älä anna hänen liikaa hallita elämääsi. Auta lapsenhoidossa, mutta jos hän kiukkuilee, muistuta, ettet ole mikään hänen lapsenhoitajansa ja orjansa. Ole hyvä mummo lapselle, vietä aikaa hänen kanssaan, se piristää myös tuoretta äitiä. Yksi asia mikä minulle kotona opetettiin oli "vaikka mikä hätä olisi, aina voit tulla kotiin". Minusta tuo on hyvin sanottu. Itse vastataan omista teoista, mutta kotiin voi aina tulla ja sieltä saa tukea.

Nyt olisi sinulla hyvä tilaisuus rajata auttamisesi eli olet auttanut uuteen alkuun omassa kodissa. Tee selväksi, että jatkossa et osta kaikkea mahdollista, vaan odotat aikuisuutta tyttäreltäsi tästä eteenpäin. Tukena voit hyvin olla, mutta jos aina olet ostamassa kaiken, niin tyttäresi kasvaa suureksi hyväksikäyttäjäksi, ellei sitten ole jo sellaiseksi kasvanut. Nyt viimeistään sinun on lopetettava hyväksikäytettynä oleminen tai et pääse siitä koskaan eroon. Olen vierestä seurannut vastaavaa hyväksikäyttösuhdetta.

Sinulla on nuorempia lapsia, joten nyt olet tehnyt vanhimman eteen kaiken, minlä voit. Enempi on nuoremmilta pois, ja he tulevat syyttämään sinua siitä, kun huomaavat, että heille ei tuota kaikkea tule, kun he lähtevät kotoa.

Nyt olet kaikkesi tyttärelle antanut, nyt vain käytännön apua, neuvoja ja lapsenlikkana oloa, mutta ei joka viikonloppu. Muista, EI viikonloppuja!
Hän ei saa ruveta vaatimaan "omaa aikaa", ja tuomaan lasta sinulle, kun on menossa viihteelle kavereitten kanssa. Älä siihen edes ala.

Olet hyvällä tiellä menossa ikiaikaiseksi avustajaksi lapsillesi. Se vie sinulta voimat, eikä siihen tule koskaan loppua. Kun et enää jaksa, et saa ymmärtämystä, vaan tytär loukkaantuu. Poikasi loukkaantuvat, koska hekin kaipaisivat apua.

On aika hoitaa lapset, mutta on myös aika antaa heille oikeus ja oppi omaan elämään. Parhaiten autat tytärtäsi, jos nyt päästät irti.

Olen itse todennut että jos auttaa rahallisesti itsenäistymässä olevaa lastaan sitä saa aina auttaa. Aina kun tyttäresi pyytää sinulta rahaa, kysy häneltä koska hänellä on palkkapäivä, mihin hänen omat rahat menevät, maksaako hän rahan takaisin ja niin edelleen ja jos annat hänelle rahaa anna vain kymppi, pari tai vie hänet kauppaan ja ostakaa hänelle ruokaa. Silloin hän ei viitsi sitä helpolla pyytää kun ei helpolla saa. Senkin tiedän että minun tyttäreni ei minua arvosta. Vaikka antaisin sille 100€ sillä ei ole merkitystä, sehän on velvollisuuteni (kuulemma) mutta jos joku antaa kympin sillä on suuri merkitys hän on suurinpiirtein pelastava enkeli. Olen tullut aika kyyniseksi tytärtäni kohtaa ja joskus ajattelen että minua ei kiinnosta millä toimeen tulet.

Pienellä eläkkeellä sinnittelevällä isovanhemmalla ei ole näitä ongelmia.

Tuntuu hiukan pröystäilyltä kertoa, kuinka viimosen päälle on lapsensa kodin ja lapsenlapsen tarvikkeet maksanut.
Pitää olla isot tulot, kun omankin perheen maksut on maksettava. Kotona olevat nuoremmat varmaan laskeskelevat omalta kohdaltaan, mitä he tulevat saamaan, kun lähtevät ns. itsenäiseen elämään.

Olisi ehkä nuorillekin ihan hyväksi, että heillä olisi niin pienituloiset vanhemmat, että tietäisivät joutuvansa todellakin omilleen, kun lähtevät lapsuudenkodista.
Se on ainoa tapa itsenäistyä.

On myös nuoren itsensä pidettävä huoli, että yllätysraskaus ei tule pilaamaan tulevaisuuden suunnitelmia. Sekin on sitä itsenäisyyttä. Vastuu omista mokista on vain itsellä. Vanhempia ei panna niistä maksamaan.

tyttäresi osaa arvostaa tätä kaikkea, mitä olet hänen eteensä tehnyt. Itse sain esikoiseni 16-vuotiaana. Itse en ole saannut mitään apua äidiltäni, en ennen enkä jälkeen lapsen syntymää. Äitini vain teki sossuun ilmoituksia minkä kerkesi. Itse olemme kaiken hommanneet (tarvikkeet,kalusteet, astiat, vatteet, lelut jne.). Asumme poikaystävieni vanhempien hommaamassa asunnossa, äitini oli kovin sitäkin vastaan kun poikaystäväni vanhemmat olivat häneltä kysynyt mielipidettä. Tiukkaa on ollut, mutta olemme sitten tinkineet omista menoistamme. Lapsen syntymän jälkeen emme ole olleet missään tekemisissä äitini kanssa. Kahdesti vuodessa Jouluna/Synttäreinä käyn omaa pikkuveljeäni katsomassa ja viemässä lahjan. Lapsenlastaan on nähnyt muutaman kerran. On hetkiä joina todella olisin häntä kaivannut. En rahallisesti, vaan ihan pelkäksi henkiseksi tueksi.

Tyttärelläsi varmasti stressiä/paineita liittyen odotukseen, synnytykseen ja synnytyksen jälkeiseen aikaan. Olen varma että tyttäresi ymmärtää myöhemmin, miten paljon olet häntä auttanut.

kun sanoit, että tytäresi joutui jättämään KESKEN opintonsa, niin sanoisin kyllä, että kesken niitä ei olisi tarvinnut jättää, vaan hän olisi ihan hyvin voinut pitää taukoa opiskelusta ja palata koulun penkille myöhemmin, kun lapsi olisi hieman isompi.

täysin. Opettele elämään omaa elämääsi ja nauti siitä. Ole itseäsikohtaan hellä ja huolehdi itsestäsi. anna aikaasi tyttärellesi jos hän osaa olla sinua kohtaan asiallinen. Auta tytärtäsi jos se tuntuu sinusta hyvältä. Joku uskovainen saattaa sanoa että et välitä lähimmäisestäsi mutta kuka on lähimmäinen, mieti sitä.
Vanha sanonta siperia opettaa, niin opetti minutkin ajattelemaan juuri näin.

Nyt heti paikalla lopetat tuon hyysäämisen!
Sinä olet kaikkesi antanut, tyttäresi ei enempää tarvitse! Eikä se olisi ansainnut tuotakaan paljoutta! Hyi hävetköön! kiittämätön kakara!
Kyllä se oppii mitä elämä on kun per** levällään on kaikkien lääkärien tongittavana.Ei se synnytys ole mitään lasten touhua ja se jos mikä opettaa mitä tulossa on. Seuraile ny vaan sivusta ja nauti omasta elämästä..eläkä ota omantunnon tuskia moisesta.

Ihminen on yleensä tyytyväisempi, jos saa laittaa kotinsa yms. itse eikä tulla valmiiksi laitettuun. Älä enää anna taloudellista apua, mutta hoida lapsenlastasi, jos tyttäresi pyytää.

Tyttäresi voi palata vuoden tai parin kuluttua takaisin opiskelemaan, sillä silloin hän voi panna lapsen päivähoitoon.

Valitettavasti taidat olla ainoa jolle tyttäresi voi purkaa kiukkuaan. Mut se ei tarkoita että sun täytyisi kaikki se kestää. Jos vain pystyisit tosiaan ottamaan etäisyyttä niin toki hän saa aikaa miettiä ja huomata kuinka korvaamaton apu todella olet. Kovin nuori vielä on mutta pian on kypsymisen paikka ja ryminällä kun vauva syntyy. Itse hän on päätöksensä tehnyt ja kantakoon vastuunsa. Tulee vielä tarvitsemaan apuasi ja toivottavasti oppii asiallisesti pyytämään ja arvostamaan kaikkea tekemääsi.

Voi kun kuulostaa ihanalta tuo sinun hoivasi.
Kyllä tyttäresi on outo kun ei ymmärrä omaa parastaan!
Kaikki tuo mitän sinä olet tehnyt voi kun olisin saanut edes muro-osan omilta vanhemmiltani.
Äitin on heittänyt minut pois kotoa vaikka minulla ei ollut työpaikkaa,saate sanoiksi sain kuulla olevani täysi-ikäinen.
Vieläkään äitini ei anna minulle mitään arvoa valittaa vaan aina suurin syy on minun ammatti (laitoshuoltaja)!Voi kun minullakin olisi tuollainen välittävä äiti.

oletko ajatellut että auttamisen ja tukemisen EI kuulu olla pelkästään rahallista. Jos sä tuputat tyttärelles kokoajan rahaa, ostat kalusteet kämppään, ni siihen turtuu eikä sitä arvosta enää. Mutta jos olisit ollu vähänkää "julmempi" raha-asioiden kanssa, ja antanu vähemmän rahaa ni asia voisi olla ihan erilailla. Raha ei ole sama kuin tukeminen. Oma vika jos kaikki asiat hoitaa rahalla.

Kuullostaa siltä, että tyttäresi on masentunut, joka on ihan ymmärrettävää tuossa tilanteessa. Varmaankin tulevaisuus ja pärjääminen ahdistaa.
Tuossa tilassa ei osaa olla kiitollinen vaikka pitäisi, olethan materiaalisesti auttanut tytärtäsi selviytymään.

Lapselle pitää osoittaa oma paikkansa, muuten hänestä tulee tyranni.

Ystäväni, ikää 18v tuli myös raskaaksi muutaman viikon seurusteltuaan. Jätti pojan heti sen jälkeen ja kertoi teon olleen suunniteltu. Asuu vanhempiensa luona ja kiukuttelee joka asiasta ja valittaa kaikesta.

Olen yrittänyt olla tukena koska ollaan hyviä kavereita ja tiedän ettei heillä ole varaa mihinkään hienouksiin. Lahjoitin ystävälleni äitiyspaidan kun pikkutopit eivät enää mahdu ja hän totesi vain ettei liila ole hänen värinsä ja heitti puseron sohvalle.

Aina kun näen hänet hän valittaa että selkä särkee ym. Sitten kun sanoo "että sitä se raskaus teettää" niin hän aloittaa itsesääli virren "älä säkin alota, miks kaikki valittaa ja nälvii mua." Ärsyttää suuresti ja alkaa mennä hermot tuohon. Ei ystäväni enne ollut tuollainen. Tekeekö hormoonit tuon?

En jaksa enää katsella tuollaista kiittämättömyyttä. Tytön äitikin on ystävällinen ja avulias ja koittaa tehdä tyttärensä elämää helpommaksi vaikka itse on sairas. En halua olla tuollaisen lehmän ystävä. Anteeksi suorat sanani, mutta pistää vihaksi.

Jos tyttö on niin aikuinen että saattaa itsensä raskaaksi, niin hän on myös velvollinen huolehtimaan itsestään, ja lapsestaan. Lopeta hyysääminen! Raskauden aikana on myös opiskeltu ennekin ja myös silloin kun lapsi on pieni. Tyttären on syytä aikuistua, ja ottaa vastuuta elämästään.

Entä tyttäresi isä? Ja vauvan isä?
Ovatko he auttaneet tytärtäsi?

älä auta liikkaa!minä tein aluksi saman virheen ja sitten alkoi kuulua,kun vaunutkin on "väärän" väriset ja potkupuvut ihan....jne..!sitten aikani kuullentuani marinaa päätin,että nyt riitti auttaminen.!äläkä tyrkytä itseäsi käymään tai hoitamaan lasta,koska asia pahenee...parempi antaa oppia kantapäänkautta nämä jutut.minä kelpaan nykyään lapsenlapseni hoitajaksi ja kaikki mitä ostan otetaan ilolla vastaan eikä ole enää oudon laisiakaan!kun ymmärtää mistä jää paitsi,niin ehkä tyttärellesikin käy samoin,kuin meillä!olemme nykyään todella hyvissä väleissä tyttäreni kanssa,kun annan hänen itse selvitä vaikeuksista ja raha-asioista!joskus pyytää lainaa ja silloin autan,mutta aina maksaa takaisin..!äläkä polta itseäsi loppuun,koska silloin et ehkä jaksa olla hyvä mummo,etkä keskittyä olennaiseen!kyllä tyttäresikin rauhoittuu ajan myötä!TSEMPPIÄ ja ONNEA MUMMOLLE!

Ihan liian nuorena olet tyttäresi ajanut kotoa pois. Sain viestistäsi ainakin sen kuvan, että tyttösi muuttaa aivan yksin asumaan ilman kumppania. Itse olisin kyllä pitänyt tytön vielä kotona ja auttanut sieltä käsin ainakin jonkun aikaa. Tuosta saa nopeasti sellaisen kuvan, että haluat tytön muuttavan pois ja mahdollisimman nopeasti. Noin nuorena muuttaa yksin pois kotona on todella vaikeaa rahallisesti kuin muutenkin. Sen vielä ymmärtäisi jos tyttö muuttaisi pois kotoa noin nuorena ilman, että ei ole raskaana mutta kun on raskaana niin varmasti siinä tarvitsee rahaa vielä enemmän. Itsellänikin nimittäin oli rahallisesti vaikeaa sen jälkeen kun muutin kotoa ja tarvitsi vain huolehtia itsestäni.

No niitähän ei tästä maasta puutu ja meidän naiset kyllä pitää ehkäisytiedoillaan huolen että ei tule loppumaankaan!

Tuntuu siltä, että tyttäresi ei ihan ole valmis vaativaan uuteen rooliinsa. Se ehkä on se avainongelma. Muut asiat vain heijastavat ja ilmentävät sitä. Hän on kovin nuori eikä ole ehtinyt vielä kunnolla itsenäistyä ja kasvaa vastuuntuntoiseksi aikuiseksi. Ja nyt häneltä pitäisi löytyä voimavaroja pienen ihmisen turvalliseksi äidiksi. Isoja haasteita. Aina voi jossitella, että olisi ollut parempi hankkia se vauva muutaman vuoden vanhempana ja kokeneempana ja turvalliseen, jo valmiina olevaan, perheeseen. Mutta jossittelu ei nyt auta. Nyt tyttäresi vain täytyy kasvaa aikuiseksi vähän nopeampaan tahtiin.

Sinun henkinen tukesi on olennaista. Yritä kaiken varjollakin vältää syyllistämästä häntä ja asettamasta lisäpaineita hänelle. Puhu asioista positiivisesti ja silloin, kun se tyttärellesi sopii. Älä tyrkytä liikaa omia ratkaisumallejasi. Muista, että on mentävä hänen ehdoillaan. Yritä olla kärsivällinen. Voit tavallaan olla hiljaisena "mallina" aikuisuudesta. Kyllä tyttäresi varmasti seuraa sinun reaktioitasi hyvin tarkkaan. Muista, että tyttäresi on vielä jossain määrin lapsi itsekin ja lapsethan kiukuttelevat vaikeuksien edessä. Yleensä vanhemmilleen eniten.

Onnea yrityksellesi!

Olen samaa mieltä kuin monet täällä, että laita stoppi auttamiselle. Auta toki jos tarttee mutta pakko alkaa huolehtimaan itsestään ja vauvastaan. Ei kaikkea tartte sille valmiiksi ostaa. Jos oikeesti oli niin huolimaton että yhden illan jutun vuoksi ns. "pilasi" elämänsä niin kärsiköön seuraukset.

Itse tulin raskaaksi kun olin vielä koulussa. Toki mies oli ollut kuvioissa mukana jo 4v joten elämä on erilaista siinä suhteessa. Kaverini joutui jättämään koulun kesken kun raskaus osui niin pahaan aikaan. Nytkin vielä kahden vuoden jälkeen hänen koulunsa on kesken.. Enkä tiedä valmistuuko koskaan.

Oma raskauteni ajoittui niin hyvin että valmistuin ja kk päästä siitä synnytin poikamme. Asuin raskausajan vielä kotona mutta en voinut kuvitellakaan että vanhempani olisivat kustantaneet minulle asunnon ja kaiken sinne valmiiksi...

Toki äitini osti minulle vaunut ja jotain muutakin mutta en koskaan pyytänyt tai halunnut niin. Sanoin maksavani itse ne sillä itsehän olin raskaaksi tullut. Meillä on äidin kanssa niin hyvät välit nyt ja hän on paras ystäväni. En voisi kuvitella jos en voisi pitää häneen yhteyttä. Ehkä tyttäresikin on jotenkin peloissaan tilanteesta mutta ei osaa sitä oikein tuoda ilmi.

Itse raskaudesta kuultuani itkin äidille puhelimessa että mitä teen. Ilman hänen tukeaan en varmasti lasta olisi pitänyt... Nyt itse äitinä ollessani huomaan jo sen että äiti on niin rakas mutta hänelle on myös kaikkein helpoin kiukuttaa jos elämä pännii. Älä siis hylkää tytärtäsi mutta koita saada hänet ymmärtämään että hänen on itse otettava vastuu elämästään etkä voi aina rynnätä paikalle kun vähän vastoinkäymisiä tapahtuu...

Koulun saa käytyä kyllä loppuun.

Laita vain kova kovaa vastaan... kyllä hän leppyy jos hieman suuttuu...

Tyypillinen kännijakorasianainen. Mistähän tyttäret oppii holtittoman käytöksen ja paskaäitiyden alkeet!

Onko tyttäresi pyytänyt apua sosiaalitoimistosta? Kannattaisi ottaa yhteyttä ja pyytää Minä en lainkaan ihmettele, että tyttäresi on "hukassa" noin suuressa elämänmuutoksessa! Perusturvatoimistosta vs. kuntoutusohjaaja

oletpa itsekeskeisen lapsen kasvattanut.pian saat olla 24/7 passissa.
ei tehoa muu kuin kova kovaa vastaan.käyttää sinun äidinrakkauttasi törkeästi hyväkseen.sori vaan...

olet hyysännyt häntä aivan liikaa!! hän on tottunut saamaan kaiken ja yrittää sitä sen tähden niin kauan kuin sinä annat myöten. osamaksuilla pystyy kyllä yksinhuoltajakin ostamaan, kun laskee rahansa tarkkaan! astianpesukonetta ei tarvi 2 hengen taloudessa. ota pois se! ja kaikki muukin esim tuttipullon keitintä ei tarvi, ne keitetään kattilassa. lypsykoneita pystyy vuokraamaan (lapsen maitoa ajatellen) jne. elä hemmetti ostele enempää yhtään. sano että olet pesämunan hänelle nyt hommannut ja tähän loppuu!!! sinun vuorosi on ottaa ohjat tästä eteen päin. sinun perheesi jne.
Miten ihmeessä hän tulisi toimeen jos sinä sattuisit kuolemaan yhtä äkkiä???? ei hän pärjäisi, vaan riutuisi luultavasti lastensa kanssa, sillä sinä olet aina kaiken ostanut ja tehnyt valmiiksi. anna vinkkejä mistä saa halvalla jos hän on jotain vailla, mutta kieltäydy ostamasta sitä itse, tai tekemästä itse. yksin sitä on muidenkin pärjättävä.

En usko hänen myöskään pärjäävän vauvan kanssa, koska jo nyt sinulla laitatti kotinsa kuntoon! voi tyttö parka mihin on joutunut!

Jos tyttäresi on jo niin kypsä, keskustelet asiallisesti hänen kanssa tästä asiasta. Luulisi ymmärtävän

ja nyt sinun on aika antaa tyttäresi kasvaa, kerrot hänelle että nyt hänen on aika alkaa tulemaan toimeen omillaan ja laitat raha hanat kiinni. Varaudu siihen että lapsen syntymän jälkeen sinä olet se lapsenvahti, mutta älä anna sen tapahtua vaan anna tyttäresi pärjätä omillaan hän tarvitsee sitä jotta voi saada itselleen ja lapselleen äiti lapsi suhteen. Minulla on liian monta tyttäresi kaltaista kultalusikka suussa syntynyttä kaveria jotka roikkuu vieläkin vanhempien rahapusseissa kiinni vaikka ollaankin yli 30-v. Jos rahaa tai lapsenlikkaa ei tipu niin naama on niin pitkään norsunperseellä että äiti ja isi tekevät niinkuin halutaan , olempas monet haukkumisetkin päässy todistamaa . KOskaan heidän laisilleen ei olis pitänyt lapsii suoda kun eivät itsestäkään voi huolta pitää.Sääli että jouduin taaasen lukemaan pilalle hemmotelluista aikuisista lisää.Koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa hyysääminen ja toivon todella että uskallat päästää tyttärestäsi irti joskus hän vielä kiittää sinua.

Jos on kysymys siitä ettei hän haluakaan koko lasta eikä ole valmis siihen mitä tuleman pitää.Adoptio on myös hyvä vaihtoehto äläkä tee hänen puolestaan enää mitään

tää on ilkeetä sanoa,mutta soot lelliny lapses pilalle. Mun mielestä jos on itte hankkiutunu raskaaks niin tulis itte hoitaa myös seuraukset. Itte en oo koskaa saanu mitää ja jos oon niin aika paljo on saanu tehdä sen eteen. Siksi myös osaan arvostaa sitä mitä saan(jos saan). Ja se on hieno tunne kun saa sanoa jotta on itse hankkinu jotain eikä vanhemmat.Nykylasten elämä on tehty liian helpoksi. kaikkihan me kyllä opitaan kantapään kautta elämään. sun pitää puhua lapselles ja sanoa jotta,että pitäis arvostaa sitä mitä saa,koska kaikki ei saa mitä haluaa.

Mikä provo.

palvele tytärtäsi pilalle. Mitä enemmän teet sen enemmän hän osaa vaatia ja jopa kiristää sinulta!
Vai oletko tehnyt hänen puolesta aiemmin jo kaiken ja hän on jo uusavuton eikä osaa itse tehdä mitään?

Miten sitten kun lapsi tulee. Tuo sen varmaan sinun hoitoon ja saat huolehtia tyttärestäsi ja hänen lapsestaan.

Onko lapsesi jo täysi-ikäinen? Tuntuu jotenkin, että lapsesi ei ole vielä aikuistunut ja on edelleen lapsi. Toisaalta ei hyvä yhdistelmä kun lapset hankkivat lapsia.

Miten hänen oma roolinsa on kasvanut äitiyteen vai tuleeko hänestä välinpitämätön äiti. Tyttäresi varmaan käyttää sinua hyväksi ja on katkera omasta vahingostaan. Toivottavasti tuleva lapsi joudu kärsimään "vahigosta" lopunikäänsä!

Pitäisi silti muistaa olla edes kiitollinen siitä miten sotaveteraanit ovat urheasti puolustaneet tätä maata ja millaisia uhrauksia he ovat joutuneet tekemään sen vuoksi, että suomalainen pullamössösukupolven teini voi nyt rauhassa hankkiutua raskaaksi yhdenillan jutusta. Ei silloin sota-aikana olisi tullut kuuloonkaan. Silloin oli miehet miehiä ja naiset lottia.

On hyvä että olet pystynyt auttamaan taloudellisesti lastasi. Jatkossa rajoja enemmän, pompotteluun ei pidä suostua! Vastaa tyttäresi soittoihin ja puhu vaikka se tuntuu turhalta. Tyttäresi on turvaton ja tavaralla ja rahalla sitä aukoa ei täytetä. Jaksamista ja onnea.

Luulisin niin.

Vähän samaan asiaan törmäsin reilu kolme vuotta sitten.
Tytär odotti kaksosia ja mies häippäsi sen siliän tien. Me tyttäremme vanhempina jouduimme sitten ottamaan enemmän vastuuta oman perheemme lisäksi.
Kaksosten syntymän jälkeen tyttäremme oli vauvojen kanssa puolisen vuotta ensikodissa ja muutti sitten omaan kotiinsa lähelle meitä.
Olemme joutuneet kustantamaan melkoisesti hankintoja. Välillä on ollut hankalaakin, mutta siinäpä aika on mennyt. Kaksoten äiti on jatkanut opintojaan, olemme tukeneet heitä kaikin mahdollisin tavoin.
Ei sitä kiitollisuuden osoitusta kannata odottaa, suurin kiitos on se, että tyttäremme luottaa saavansa meiltä apua tarvittaessa.

Minusta tyttäresi tuntee vain suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. Ehkä häntä pelottaa se, onnistuuko hän synnytyksessä ja lapsen hoitamisessa. Hänellä on menossa suuri muutos elämässään. Hän haluaa turvallisuutta elämäänsä.

Tottahan sinä osaat sanoa "ei", jos vaatimukset ovat liiallisia. Kyllä ne rajat löytyvät.

Ajattele vaikkapa niin, että olet onnistunut huolehtimaan tyttärestäsi, koskapa huolenpitosi kelpaa hänelle. Ole siitä onnellinen.

Ja omillani olen toimeen tullut.Ensimmäisen lapseni sain vain pari vuotta vanhempana kuin sinun lapsesi.Mutta pärjätty on vaikka kotoa ei valmiiksi laitettu ja silti välini kotiväkeen ovat hyvät. Oppipahan tästä kaikesta sitkeyttä, tekemään työtä ja elämään varojensa mukaan :)

Täytyy sanoa, että on niitä muitakin...Meitä aivan mieheni kanssa säälittää, kun anoppini on hoitanut toisen tyttärensä lapsia siitä asti kun he ovat syntyneet...On hänellä vapaa-ajan asuntokin, mutta sen ylläpito on jäänyt meille, kun hän ei ehdi.Aikaa kulunut siis 10 vuotta...Kesät mummu hoitaa lapsia, ku ei ole koulua ja talvella kuskaa kouluun ja odottaa iltapäivällä kotona lihapatojen kanssa. Kun lapset oli pieniä, mummi hoiti heidät...ei heitä laitettu koko päivähoitoon, kuten muilla.Kyse ei ole rahasta, sitä kyllä on...Me ei olla tosiaankaan kateellisia, vaan pelätään lähinnä sitä miten anopin terveys kestää ja kuka hoitaa häntä, kun hän tarvitsee apua...Nyt puhun toki pian 40 lähentelevästä tyttärestä...

Olen siis saanut lapseni juuri 19vuotta täytettyäni ja sattuneista syistä olen ollut kokoajan yksin. Ehdin valmistua ammattiin ennen lapseni syntymää.
Vanhemmat olisivat halunneet minut pariksi vuodeksi kotiin asumaan vauvani kanssa mutta koin sen jotenkin epämiellyttävänä ratkaisuna. Muutin siis n. 100kilometrin päähän vanhemmistani yksin. Vanhemmat ovat tukeneet minua sen minkä ovat voineet ja muutossakin olivat apuna sillä raskausmyrkytyksen takia en saanut paljoa liikkua. Mitää astianpesukoneita ym. en pystynyt edes kämppääni haaveilemaan sillä halusin pärjätä mahdollisimman paljon itse enkä siis huolinut paljoakaan vanhempieni ehdottamasta taloudellisesta tuesta.
Ajattelin, että itse olen täysi ikäinen ja itseni tähän tilanteeseen hommannut niin päätin selvitä mahdollisimman vähällä avulla.
Ei ollut reilua mielestäni,että vanhempani joutuisivat nyt "elättämään" sekä minua että lastani.

Voihan olla,että tyttäresi on niin hämmentynyt tästä tilanteesta ja on ajatellut, että kun hänellä on lapsi hänellä on myös sitä tätä ja tuota. Ainut harmi on vaan se,että tyttäresi ei mitenkään ole ehtinyt ja pystynyt tätä kaikkea hommaamaan ikänsäkkään puolesta. Ole tyttä'resi tukena ja kerro hänelle, että et loputtomasti häntä voi auttaa ja,että hänen tulisi olla kiitollinen siitä mitä hänellä on. Kun hän jatkaa opiskelujaan vauvan ollessa jo sopivan ikäinen ja valmistuu lähihoitajaksi ,hän voi itse alkaa rakentamaan haluamaansa elämää, jota sinä et voi ja ei ole sinun tarkoistuskaan hänelle hopealautasella antaa.

Itse valmistuin keväällä uuteen ammattiin eli lähihoitajaksi. Nyt olen töissä ja elämä hymyilee. Olen jopa saanut ostettua uudet sohvakalustot ja vanhat 60-luvun viritelmät lähtivät kierrätykseen:)

Pikkuhiljaa ne asiat etenee ja niiden eteen pitää tehdä myös töitä.

Poikani on nyt 6vuotias ja meillä menee hyvin, edelleenkin kaksistaan:)

Ala RUKOILEMAAN tyttäresi puolesta KÄRSIVÄLLISESTI! Se saattaa kestää pitkäänkin tai ei mutta itse olen todella monesti saanut kokea ja nähdä yllättäviä käänteitä PELKÄN RUKOUKSEN VOIMASTA! Jumala on itseni yllättänyt peräti KAHDESTI ANTAMALLA ENSIN PUTKIREMONTIN ALLA NUOREMMASTA YHTIÖSTÄ SAMANTAPAISEN ASUNNON SILLÄ EROTUKSELLA ETTÄ TÄSSÄ UUDESSA OLI SAUNA. MENI VAJAA PARI VUOTTA JA NYT HERRA ANTOI MINULLE YHDEN HUONEEN LISÄÄ VAIKKA OLEN NAIMATON. Toisin sanoen: Herra kun puuttuu asioiden kulkuun niin niillä ei ole loppua! Vieläkin sanon sinulle : RUKOILE niin tulet näkemään ihmeitä omalla kuin tyttäresikin elämässä!

ryhmä. Itse tunnen muutaman tällaisen aivan ystävänä. -Siis kotoa pois muuttanutta yli parikymppistä nuorta naista, jotka ovat omien asioidensa hoidossa aivan avuttomia. Joka asiaan tarvitaan vanhempien avustusta tai vaivannäköä.

Kun muutin itse vajaa 10 vuotta sitten vanhempieni luota pois, en vaatinut vanhempiani kustantamaan muuttoani. Toki joitain astioita ja pikkujuttuja sain kotoani (ilmeisesti kiitokseksi lähdöstä...), mutta muuten olen kaiken itse hankkinut. Ja apua olen vanhemmiltani saanut, jos sitä olen pyytänyt. Olen kuitenkin kovin harvoin sitä pyytänyt, joten todellinen tarve huomataan silloin kokoaikaisen vaatimisen sijaan varmemmin. Aina ei näe metsää jos puita on liikaa edessä.

Nyt kuitenkin olen nähnyt monen mm. serkkutyttöni ja muutaman muun "omaa" elämää, joka pyörii melko pitkälti vanhempien avustamana. Kaikkeen käytetään vanhempien apua, kun tarvitaan autoa, se pyydetään lainaksi pidemmäksikin aikaa jne... Kodista huolehtiminen on myös vanhempien vastuulla pitkälti, myös naapurissani asuvalla nuorella naisella saattaa roskapussitkin olla pihalla kun niitäkään ei viitsi roskikselle asti viedä. Ja kuitenkin nämä muutamat tuttuni ja sukulaiseni antavat ulospäin hyvinkin itsenäisen ja aikuisen kuvan, ehkä jopa liiankin. Sääli vain, että tätä omn voimin elämisen kulissia pitävät muut ja muiden varat ylhäällä.

Kovin yksityiskohtaisesti en tässä ala kaikkea kertomaan, eiköhän noista jo jonkinlaisen kuvan saa. Kaikki tällaisiin ihmisiin itsekin törmänneet varmasti tunnistavat ihmistyypin. -"Siipeilijän".

Ja jos jokin näitä "siipeilijöitä" kasvattaa ja ruokkii, se on varmasti siipeilijän vanhemmat. Tottakai omaa lastaan pitää auttaa, mutta millä ehdoin ja miten se opettaa nuorta ihmistä pitämään itse huolen omista asioistaan.

Hei!
Minulla on vanhempi tytär 21v, muutti kotoa pari vuotta sitten ja annoin hänelle kaiken tarvittavan omaan kotiinsa ettei tarvitse ihan tyhjästä alkaa, alkuaikoina kun hän opiskeli ja raha oli tiukassa hän pyysi rahaa ruokaan mutta epäilin tietäen hänen vaatehimonsa ettei se raha mene ruokaan joten ostin hänelle sitä ruokaa ettei nälkää tarvitse nähdä, sanoin että että en anna pelkkää rahaa mutta ostan kyllä ruokaa ja kysyin mitä hän haluaisi, toiveet oli ihan tavallisia mistä hieman iloisestikkin yllätyin, mutta, jälkeen päin olen saanut kuulla valituksia siitä kun äiti ei anna rahaa (täysi-ikäiselle tyttärelle) samoin muukin tarjoamani apu ja tarvikkeet on lentäneet nurkkaan kun hän yllätäin avioitui tapaamansa pojan kanssa ( ihan mukava poika kylläkin) Nyt hän ei edes suostu puhumaan kanssani eikä suostu jos pyydän häneltä johonkin apua, kuten hiljattain siskonsa yo-juhlien järjestämiseen, avain hänellä on luokseni eikä hän sitä anna pois koska saattaa tulla joskus käymään kun minä en ole kotona (en kyllä tiedä miksi) En ole millään tavoin syyllistänyt häntä enkä kiitollisuuden velkaa hakenut vaikka olen auttanut mutta kiittämättömyyttä en ymmärrä!

Onpa otsaa! Itse tulin raskaaksi 17-vuotiaana ja itkien menin kertomaan äidilleni ja isälleni. Äitini suuttui lapseni isälle, jonka kanssa oli silloin ongelmia (johtuen kevytkenkäisestä käytöksestäni lapseni isä ei silloin uskonut, että lapsi olisi hänen enkä jälkikäteen sitä ihmettele, vaikka voin satavarmasti sanoa että lapsellani on vain yksi isäehdokas ja suostun DNA-testeihin milloin vain - asia on sovittu ja hoidamme tytärtäni yhteishuoltajuudessa) ja isäni alkujärkytyksen jälkeen lupasi, että voin asua hänen luonaan.
Siitä olin kovasti kiitollinen.
Koska en itse voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin kouluun surtuani sitä, että lapseni jäisi isättömäksi, isäni ja äitipuoleni hommasivat rattaat ja pinnasängyn ja avustivat innolla vauvanhoidossa. Isäni muutti asunnostani pois mentyään naimisiin äitipuoleni kanssa, ja maksoi ensimmäiseltä asumisvuodelta vuokran ja sähköt.
Olin todella kiitollinen, kuvittelin lentäväni kotoani heti pois! Olisi ollut todella luksusta päästä valmiiksi kalustettuun kämppään, vieläpä astianpesukoneen kera! (Itse tiskaan astiani ahkerasti ja käytän taloyhtiön pesutupaa enkä jaksa valittaa). Mitä tyttäresi sitten vielä haluaisi? Suosittelen että pidät tyttärellesi tiukan puhuttelun. Sanot, että nykyaikanakin moni isä ja äiti kääntää teiniraskaalle lapselleen selkänsä, eikä mitään apua ole luvassa. On joidenkin mielestä häpeä saada lapsi alaikäisenä.
Ja kuka hänet pakotti lapsen pitämään? En itse kannata enkä tuomitse aborttia - en ota siihen mitään kantaa. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja varmasti vastaa elämästään jos hyvin käy. Onko lapsen isä missään yhteyksissä lapseensa? Eikö miestä voisi laittaa vastuuseen?

Itse olen 23v kahden lapsen äiti. Esikoiseni sain ollessani 17v, tämän nuoremman 22v.

Itse olen kotini perustanut ja yrittänyt pyytää vanhemmiltani hyvin vähän apuja. Vain oikeasti tilanteessa jossa ei muita vaihtoehtoja ole.

Kaikkein tärkeintä minulle oli kun jo esikoista odottaessani vanhemmat sanoivat "sulle on AINA paikka kotona". Ja aina vaikean tilanteen tullen he muistuttavat siitä.

Ikävää että tyttäresi ei ymmärrä miten hyvää tarkoitat kaikella. Sinuna istuttaisin tyttären tuoliin ja kertoisin miltä tuntuu, miksi olet kaiken tehnyt ja miten tärkeä hän ja hänen tuleva pikkuisensa sinulle ovat. En tiedä auttaako se mitään mutta sitten olisit sen ainakin sanonut.

Niin...tai ehkä tyttärelläsi on niin raskasta ettei hän edes jaksa ajatella mitä tekemisilläsi tarkoitat.. Mutta se ei ole sinusta kiinni. Älä syytä itseäsi.

En voi kuin toivottaa voimia!!! :)

Kannattaskos puhua tytölle suoraan. Et kertonut minkä ikäinen tyttösi on? Nuoret ei välttämättä hoksaa itse, pitävät kaikkea itsestään selvänä, varsinkin jos äiti ja isä ovat aina tehneet kaiken heidän puolestaan....Olis varmaan korkea aika muuttaa hänen käsitystään asiasta.....

lellit lastasi liikaa jolloin hän oppii pyytämään sinulta koskaan edes miettimättä pitäisikö hänen tehdä muutakin kuin vaatia.

Tyttäresi ei ilmeisesti ole kasvanut vielä aikuiseksi, kun odottaa äidin huolehtivan kaikesta. Äitiys opettaa - teet palveluksen hänelle jos tiukasti mutta ystävällisesti kieltäydyt hoitamasta hänen asioitaan. Vauvanhoito on tietysti asia erikseen, mikäs sen mukavampaa!

Tietämättä yhtään taustoja tai teitä muutenkaan, niin ensimmäinen ajatus on, että jospa oletkin antanut tyttärellesi liikaa ja liian helposti. On saanut, kuten itse sanoit, asuntoa yöden kaiken valmiina.

Silläkin uhalal, että välit tulehtuvat hetkeksi, näkisin, että sinulta on enemmän kuin oikein sanoa asiat tyttärellesi kuten ne koet. Todellisuus kasvattaa ja routa ajaa porsaan kotiin kuitenkin jossain vaiheessa.

Vanhemmat ovat vanhempia, eli kasvattajia ja tukijoita. Ei puolesta tekijöitä. Kun vaatiminen loppuu pyytämiseksi ja lopussa seisoo kiitos, ollaan oikeilla jäljillä.

Jaksamista. =0)

-peuqu

Minusta sinun pitäisi tukea tyttäresi äitiyttä ja kodinrakentamista nimenomaan antamalla hänen itse luoda nuo asiat. Vaatteet hän saa kaupasta lapselleen itsekin ja sisustaakin varmaan osaa! Jos on kyse hoitoalan opiskelijasta, niin luulisi että häntä kiinnostaa itsekin selvittää, kuinka lastaan hoitaa. Minusta itsenäisyys on edellytys sille, että hänen ja lapsen suhteesta tulee läheinen eikä sinusta lapsen kakkosäiti. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!

Annatko sitä apua mitä hän pyytää? Itselläni myös on suku, joka on niin kovin avulias. Jos esim pyysin lapsenkaitsintaa kahdeksi tunniksi, olisivat he ottaneet vauvan koko vuorokaudeksi, ja minä olin kiukutteleva ylisuojelevainen äitykkä kun en siihen suostunut.
Ja saiko hän osallistua kotinsa suunnitteluun ollenkaan tai tarpeeksi? Kyse on kuitenkin hänen kodistaan ja elämästään vaikka sinä rahallista apua antaisitkin. Entä jos hän kokee, että olet vienyt häneltä kaiken oman touhuamisen ilon? Odotuksen yksi olennainen osa on puuhata vauvanvaatteita ym, se on omaa tärkeää tapaaansa valmistautua uuden ihmisen tuloon.
Ja hän vasta opettelee itsenäistymistä, jos ei ole muualla asunut? Ensimmäinen oma oikea koti? Muistatko omalta ajaltasi, laitoitko itse vai joku muu? Ja miltä se tuntui? En tarkoita tässä sitä, että kenen kukkarosta ne rahat siirtyivät kaupan kassaan, vaan todellakin laittamista, oman elämän rakentamista.
Yksin raskauden kokeneena voin sanoa, että lapsiraukallasi on kovat oltavat, ja varmasti turvaton, yksiäinen olo. Valtava kasvamisen paikka! Ja itse olin kuitenki jo 30 odottaessani. Mutta ensimmäiseni sain 18v ikäisenä, ja näin jälkeenpäin katsottuna niin kyllä, olin aivan liian nuori vaikka en sitä kadukaan. Mutta kyllä emotionaalinen ja muutenkin elämänkokemus on niin vähäistä, vaikka muuta luulee.
Tämä ei silti tarkoita sitä, etten olisi selvinnyt lapseni kanssa. Vaan juuri edellä kuvaamaani, oikeutta omaan elämään.
Itse jos olisin sinun asemassasi, auttaisin minkä pystyisin, mutta kuuntelisin mitä apua hän tahtoo ja tarvitsee, enkä yrittäisi elää hänen elämäänsä hänen puolestaan. Tukisin niin paljon kuin mahdollista, sitä kasvua, mutta rn tukkahduttaisi sitä omalla toiminnallani. Kuitenkin, hänellä on nyt oma perhe ja samat oikeudet ja velvollisuudet omaan perheeseen, vaikka siinä ei miestä olekaan.

Tyypillistä amitsumeininkiä: teini raskaana, koulu jää kesken, mutsi hoitaa kaiken valmiiksi. Mitään vastuuta ei opita. Onneksi nyt sentään rahaa oli sen verran ettei sossun tarvinut tätäkään maksaa.

Kun koulutusta ei ole ja vauva rääkyy himassa, voi olla varma ettei koulutusta tulekaan. Työt tulee olemaan mitä tulee, jos töitä nyt tehdään koskaan ollenkaan. Avioliittoon mennään raksa-Ranen tai muun takatukan kanssa ja se päättyy eroon parin vuoden päästä eroon ja kakaroita on taas yksi lisää.

Tämä kuvio on nähty niin monta kertaa, että enää ei oikein jaksa vituttaakaan. Onnea vaan.

Kakarat saa kakaroita. Tästä ei tuu mitään.

Nuori menee pilalle, kun kaiken tekee hänen puolestaan.

Miksipä edes yrittäisi ite, jos kultaiselta lutaselta saisi ilman mitän vaivaa??!!

Itse oot pilalle hemmotellut ja saat siitä maksaa...olisit käyttänyt kuria ja järjestystä kasvatuksessa...että voivoi nyt paksuna ja tarttee hoivaa..voi vi..u mikä äiti...sellainen on myös tytär....

Kaikilla ei tietysti isä ole elossa, mutta surullisen säälittävää on tämmä mummojen sivu, missä kukin vaatimattomistakin lähtökohdista auttaa omia lapsiaan elämisen alkuun. Ennen isääkin mainitaan sosiaalitoimisto nuorta auttamaan. Ja isät ei kun näkee ex-kumppaninsa siivellä eläjäksi ja jättää lapsensa eron jälkeen lakisääteisen elatustuen turviin.

kiitollinen spermasta, jonka kundi on hänelle lahjoittanut hyvää hyvyyttään..?!? Se on arvokas lahja naiselle.

harmi jos tyttäresi ei ole kiittänyt sinua mistään avustasi. mutta synnytys alkaa lähenemään ,niin sinun tarvitsee silti olla tukena ja apuna. ja koska lapsi on saanut alkunta yhden illal suhteesta ,niin hänellä ei ole lapsen isää tukemassa ja auttamassa ,eli älä siis jätä vastaamatta tyttäresi soittoihin koska hän saattaa ehkä tarvita jotain pientä apua, vaikka varmasti ärsyttää jos laittanut toiselle kodin valmiiksi ,mutta ei saa silti siitä mitään kiitosta.
meillä taas oli näin : olen nyt 3kk raskaana. raskaus oli ns.suunniteltu. ajattelimme että lapsi on tervetullut sitten kun on tullakseen. koska ei lapsia tehdä vaan ne saadaan. no kerroimme molempien vanhemmille kun tiesimme raskaudesta. (olemme seurustelleet kihlattuni kanssa noin.vuoden). minun vanhemtipani kysyivät heti onko raskaus suunniteltu? miten ajattelin pärjätä kun mies menee inttiin? he eivät kauheasti tykänneet raskaudesta. mieheni vanhemmat taas alkoivat heti kyselemään milloin muutamme yhteen?
vastaanotto oli siis aivan erillainen. vanhempani eivät olleet niin kauhean iloisia ja se tuntui pahalta.
nyt kun olemme vielä näin raskauden alkuvaiheessa niin emme ole apua saaneet kauheasti, mutta mieheni vanhemmat sanoivat heti että sanokaa vaan jos tarvitsette jossain apua ,että autamme kyllä heti.

jotenkin tuntuu kyllä pahalta ottaa apua heiltä vastaan, koska olisi parempi yrittää koittaa edes jotenkin selvitä yksin. rakentaa koti mieheni kanssa ,niillä rahoilla mitä meillä on. saamme kuitenkin 4000€ kuussa yhteensä, eli uskon että sillä pärjätään jotenkin. toki se laskee sitten kun menen kouluun ,enkä mene enää töihin..

mutta meillä siis apua ei edes toisesta suunnasta tarjottu. ei ainakaan vielä.
kiitollinen olen kyllä kaikesta avusta mitä saan. ja eniten toivon sitä että vanhempani hyväksyisivät raskauden ja antaisivat tukea edes sen verran. se olisi asia josta olisin erittäin onnellinen.

mutta sinun pitää sanoa tyttärellesi että olet laittanut hänelle kodin ,missä hänellä on kaikkea, mitä hän tulee tarvimaan että pärjää lapsensa kanssa. sanot selvästi että sen verran olet häntä auttanut ja jatkossa tulet olemaan vain tukena. autat häntä esim lapsen hoidossa kun lapsi syntyy.
mutta hänen pitää itse oppia selviytymään tässä elämässä, varsinkin kun hänen pitää auttaa myös toista selviytymään täällä. se vaatii paljon.

toivottavasti saatte tyttäresi kanssa asiat hoidettua ja ehkä saat jotain kiitosta sitten antamastasi tuesta ja avusta!

Ihmettelen että lapsesi antaa tavaraa yhden illan suhteessa ja ei käytä edes ehkäisyä.

Eikö ole kotona opetettu seksiin liittyviä asioita lainkaan.

Eikö sinua hävetä kun lapsesi on patjana jollekin jätkälle ja ikääkin on vasta 18 vuotta?

Kunnon opetuksen se vaatii. Rahalla ja tavaralla pilaat hänet lopullisesti.

On aika ottaa vastuuu itse kerta on jalatkin osannut levittää.

Joo suomi on yksinhuoltajien paratiisi...joka kerrostalossa asuu ainakin yksi sellainen...mä en käsitä että miksi tehdään pentuja ja sitten niitä ei kasvateta...saakelin yksinhuoltajien hulttio pentuja notkuu kadut täynnä pahanteossa..että on se hyvä että edes mummot ja papat perään kattoo kun nää nyky avuttomat sikiää eikä pysty huolehtiin edes itsestään..pummit...kaikki kaatuu veronmaksajien niskaan...kyllä ottaa päähän tollainen..

NIIN miksi

pAKKO PÄRJÄTÄ ITSE!

Hei äiti =D
(ei, et tunne minua =) Ymmärrän miksi sinua ahdistaa. Tyttäresi käytös saattaa johtua samasta syystä. Muistan itse kun odotin (varsinkin ensimmäistäni). Äitini passas minua samoin, minua alkoi ahdistaa, ajattelin että jos kerran haluaa "passata" niin tehköön se sitten kunnolla ja loppuun asti. En minä oikeastaan ilkeyttäni, siihen vain tottu ja myöhemmin (loppua kohden) tarvitsin sitä. Ja kato ne hormoonitkin.. Ja usko pois; hän ON kiitollinen. Hän ei vain pysty ilmaisemaan sitä mitenkään.

"Tytär tuli raskaaksi yhden illan suhteesta"

- kuka ei opettanut, että pitää käyttää ehkäisyä ja on olemassa jälkihoitopillerit

- ja sitä että, ei edes kannata harrastaa seksiä kenen sattuu kanssa, jos ei ole valmis kantamaan mahdollisia seurauksia

"joutui lopettamaan kesken lähihoitajaopintonsa"
- miksi ihmeessä, opinnot voi jättää tauolle! Siinäpä sitten yksi työtön sossun rahoilla elävä...

"Olen yrittänyt olla kaikin tavoin auttava ja kannustava äitinä. "
- minkä sille voi, jos tyttärelläsi on päässä vikaa, että jakelee itteää kylillä, ja luulee saavansa kaikki valmiina, vai onko sussa vikaa, kun et kasvattanut lasta kunnolliseksi?

.. nuoret naiset on tyhmiä, jakorasioita, itsekkäitä, manipuloivia, valitan, että sinulla on tytär...

Lähes vastaavaa kokeneena äitinä neuvoisin sinua vetämään lempeästi mutta päättäväisesti rajat avunannollekkin, niin rakas kuin se oma lapsi onkin.
Tottakai nuoret, vasta perhettä perustavat tarvitsevat niin henkistä kuin aineellistakin apua ja sitä voi tiettyyn rajaan asti toki antaakin,mutta
kannattaa tehdä heti alussa selväksi että itse elämänsä rakentavat siitä eteenpäin. Liian valmiille ei kannata opettaa. Itse oman elämänsä rakentavat ja
oman taloutensa täytyy opetella jokaisen hoitamaan, opin ja erehdyksen kautta monestikin.
Oma tyttäreni sai lapsen 18 vuotiaana joten apuja
ja neuvoja on annettu melkoisesti, jotta alkuun pääsivät, mutta tein jo alussa selväksi että itse
heidän täytyy elämänsä järjestää ja taloutensa hoitaa ja asiat opetella. Jatkuvasti apua ei tule.
Lapsenlapsi on toki rakas ja ihana, mutta senkin tein jo alussa selväksi että jatkuvaan, yötäpäivää valmiustilassa olevaa mummia minusta ei tulisi, joskin henkisenä tukena ja apuna toki olen käytettävissä melkein milloin vain.
Lapsen ollessa aivan pieni vauva autoin ja hoidin
tosin niin usein kuin mahdollista ja kun todellista apua tarvittiin, mutta nyt myöhemmin olen vetänyt selkeät rajat hoitoavulle ja se on otettu aivan asiallisesti vastaan.
Kannattaa vain pysyä lujana, vaikka mieli toisinaan tekisikin periksi antaa kun oikein anellaan, mutta jaksamisellakin on rajansa.
Rajat rakkaudessakin. Kyllä lapsen on arvostettava vanhempiaan sen verran että ymmärtävät, milloin mennään kohtuuttomuuksiin. Omat lapseni kyllä osaavat kiittää avusta ja neuvoista ja meillä onkin läheiset ja lämpimät välit molempien tyttärien kanssa. Puhelinapua on aina saatavilla,
henkinen tuki todella tärkeää. Tsemppiä rajojen vedossa.

Itse olin 16 vuotias ,lähdin töihin ,hankin pienelä palkalla jotain pientä kotiin vähitellen ,seurustelu alkoi ,kihloihin ja naimisiin pti mennä ,ja raskaaksi tulin ,äitinä jo 17 vuotiaana olin .Onnellinen olin pikkutyttäresstä joka syntyi .Myös mies oli onnelinen ja vaikka ei ollut mitän upeaa ja laitetttua valmiksi ,pärjättiin ja elettiin hyvin
Kenenkään apuja en tarvinnut , enkä olisi mistään saanutkaan. Olisi ollutki ihanaa jos olisin saanut edes vähänki jotain tukea tai tarvikkeita ,ehei tiukkaa oli .Neuvolat toimi silloin hyvin lapsenhoitoasioissa sai tietoa ja saattoi soitella heille jos halusi teitoa jostain asioista .
En myöskään ollut ainut ja ensimmäinen joka on alle 18 vuotisena alkanut itsenäisen elämän .
Kyllä koin olevani ihan vastuullinen työssäkin ja hyvin hoidin kaikki . Kyllä minäkin ajauduin yksinhuoltajan asemaan joskus 11 vuoden päästä mutta lapsen isä kyllä hoiti vastuunsa ja ei me riidelty hyvin se lapsen elämä jatkui eronkin jälkeen molemmat vanhemmat me oltiin tukena
ja huolehdittiin tyttärestämme.Tytär hankki ammatin ja toisenkin ja perusti perheen ja on elänyt hyvin ja hänellä oli kyllä vastuuta ja tekemistä lapsesta asti se alkoi ensin että leikinvarjolla siivoiltiin tavarat paikoilleen laitettiin, sitten koulunkäyntivastuu jossa vain tukena . Tytär sai tehdä ja pitikin tehdä asioita ruuanlaiton oppi kotona ja muuta tekmisiä perusasioita kotihommissa ja rahankäytössä ja sen että kaikkea ei saa mitä haluaa ja raha ei tipu taivaalta .Kyllä sitä muurosiässä purnaili ja olis halunnut sitä ja tätä mutta rajat oli ja pysyi ja myös kotiintuloajat ja vastuunotto siitä mitä sovitaan
Nyt olen mummona ja lapsenlapsiakin on,tytär on ollut kiitollinen siitä että rajat todella oli olemassa pienenä ja muistaa että kaikesta puhuttiin ja paljon keskusteltiin ja miksi ja mitä varten mitäkin oli,nämä oli hyviä ja tärkeitä asioita .Tyytäväinen on myös siihen että on kotona opinut kaikenlaista jo elämän varrelle ne pienetkin asiat on olleet tärkeitä .
Onnellinen olen elämässä tällää hetkellä vaikkei se ole ollutkaan aina niin helppoa rajoja asetella ja kokea se purnaus mutta sekin kuuluuu elämään ja sitäkin on siedettävä että lapsi kapinoi ja koskaan ei ole ollut sitä että ois voinut kaikensaada .
Uskon että ne on selviytyjiä elämässä jotka jo kotoa saa oppia ja apuja ja neuvoja ja selityksiä siihen miksi pitää tehdä jotain miksi pitää osallistua miksi ei ole kaikkea eikä voi saada kaikkea eikä edes ole hyvä saada kaikkea ja varsinkin miksi pitää itse myös vastata tekemisistä ja vaatimuksethan niihin vastuihin tulee se iän myötä aina pikkuhiljaa enemmän
Itsenäisyys se o tärkeä asia lapsen saada ja varsinkin se itsetunto että pärjää jatkossakin aina

kaikille vastanneille. On todella hienoa ollut saada lukea niin runsaasti eri kannalta katsottuja ajatuksia.

Kieltämättä tilanne on ollut sokeraava niin minulle äitinä kuin tyttärelleni tulevana äitinä. Siinä tilanteessa ei äitinäkään ehkä osaa toimia järkevästi, tekee vain sen mikä omasta mielestään on oikein.

Olin tyttäreni mukana hänen ensimmäisellä neuvola käynnillään ja siitä se pikkuhiljaa lähti itsenäisesti hommaansa hoitamaan. Yhdessä otimme selvää mahdollisesta tukihenkilöstä ja nyt hän saa lisäkseni keskustelu/taustatukea oikein mukavalta perhetyöntekijältä. Perhetyöntekijä tulee auttamaan myös jos äiti ei synnytyksen jälkeen yksin jaksa vauvan kanssa.

Tytön (lähihoitaja)opiskelukaveri lähtee mukaan tytön synnytykseen, koska en kokenut tytön pyynnöstä huolimatta olevani se oikea henkilö siihen rooliin. Lapsen isä on vasta 16 vuotias, joka oli suurin sokki minulle äitinä koko tilanteessa. Hän luonnollisesti ei halua olla asian kanssa missään tekemisissä, jonka ymmärtää kyllä hänen ollessa itsekkin vielä lapsi.

Omassa lapsuudessani olin saanut tosi vanhanaikaisen kasvatuksen. Koin suunnatonta häpeää tyttäreni yhden yön myötä tulleesta raskaudesta. Mielestäni perheessäni oli lapsuudestani poiketen avoimesti keskusteltu seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja siihen liittyvästä vastuista. Rajat oli selvästi asetettu, joiden puitteissa toimitiin. Rahakaan ei helpolla ole lapsilleni tullut. Olen parhaani mukaan heitä yrittäjyyden kasvattanut. Pienestä lähtien ovat viikkorahankin saaneet vain yhteisen kodin hyväksi tehtyä työtä vastaan. Myöhemmässä vaiheessa ovat hankkineet taskurahaa omalla kodin ulkopuolisella työllä lastenhoitorenkaassa, halkosavotassa, puutarhatöillä yms. joilla ovat omat kosmettikkatuotteensa ja merkkifarkkunsa hankkineet.

Korjaan sen verran aiempaa kirjoitustani, että tytön pyynnöstä autoin häntä asunnon laittamisessa ja lähes kaiken ostin/sain käytettynä sukulaislta / tuttavilta / kirppareilta. Esim. 2 vuotta vanhat kodinkoneet sain tosi edullisesti veljeni perheeltä, heidän uusiessa kalustusta. Eihän minulla yksinhuoltajana muutoin olisi ollut varaa laittaa tyttärelleni kaikkea valmiiksi. Hankinnoissa otin myös tyttäreni mielipiteet huomioon. Paikallinen sosiaalitoimiston mielestä tyttären olisi tullut selvitä 150 euron kalustehankinnoilla (heidän myöntämällään), jonhon katsotaan sänky ja pöytä tuoleinaan riittäväksi.

Mielestäni välit tyttäreni kanssa ovat olleet aina hyvät ja hän on pystynyt luottamaan minulle millaisen asian tahansa. Yllätyin suuresti kuinka hormoonien vaikutus voi olla niin suuri mielialaan vaikuttaja, koska odotusaikana tyttäreni on käyttäytynyt kuin pahanen murrosikäinen.. Nyt kun tiedän mistä se johtuu, ymmärrän häntä paremmin. Kiitos teidän!

Hei,
minusta pitää sekä sinun että tyttäresi ajatella, mikä on tukemisen ja auttamisen tarkoitus pitkällä tähtäimellä. Miksi ihmeessä sinun pitäisi tyttärellesi laittaa huusholli valmiiksi kodinkoneita myöden? Oletko itse aikoinaan saanut kaiken valmiina omilta vanhemmiltasi?

Meillä on Suomessa kerrassaan hieno ensikotiverkosto. Ensikodeissa on mahdollisuus asua ja opetella elämään vauvan kanssa ja siellä saa myös käytännön apua, joten esim. koulunkäyntiin on mahdollista käyttää aikaa ja energiaa.

Jaksamista teille kaikille.

hei!sain itse nyt 3,5 vuotiaan poikani ollessani 19-vuotias.asuin sillooin lapsen isän kanssa yhdessä,mutta apua hänestä ei ollut,kun omat kaverit olivat tärkeämpiä...Erottiin sitten kun poika oli n. 6 kk ja muutin kuukaudeksi äitini luo asumaan,jotta sain järjestettyä oman asunnon.Taloudellista tukea en saanut äidiltäni ollenkaan oikeastaan,tietenkin sain syödä ja asua sielläsen kuukauden,Mutta sitäkin enemmän sain henkistä tukea äidiltäni ja anopiltani ja ilman heitä en olisi nyt tässä missä olen.Hyvin olen pärjännyt pojan kanssa yksin ja kasvanut aikuiseksi kun on ollut pakko kasvaa ja kukaan muu ei sitä voi puolestani tehdä. Olet tehnyt tarpeeksi,nyt sysäät tyttären omaan kotiinsa ja käyt sitten vierailulla ja auttamassa.

Lapsi on jo 1,5 v. Tyttö vai poika?
Ovatko välinne nyt parantuneet. Aluksi tyttäresi ilmeisesti oli niin uuden tilanteen tyrmäämä, ettei osannut olla edes kiitollinen kaikesta avusta.
Nyt on jo varmaan aikuisempi ja ehkä päässyt taas opiskeluihin kiinni.

Mukavaa on kuulla vanhasta aiheesta, miten se kehittyi ja mikä on tilanne nyt.

Ehkä olet hemmotellut lastasi liikaa ja hän on tottunut saamaan kaiken, pitää sitä itsestäänselvyytenä eikä osaa olla kiitollinen. Itse en aikoinaan saanut vanhemmiltani mitään, kun muutin pois kotoa. Pölynimurinkin ostin osamaksulla. Alkuun käytin harjaa ja sihveliä...

Älä suostu kaikkeen hänen oikkuihinsa ja pyyntöihinsä. Mitä enemmän hän saa sitä enemmän hän pyytää. Sille ei tule loppua. Tyttäresi on pikkuhiljaa alettava tulla toimeen omillaan ja opittava, että raha ei kasva puussa. Motivoi enemmän opiskeluunkin, kun tietää että äiti ei aina elätä...

Toki voit edelleen auttaa, mutta vedä raja johonkin!

Häntä ahdistaa sinun käytöksesi. Anna hänen olla.

Jessus, kun olet hyysännyt lapsesi tähden. Ei ihme, että uusavuttomuus kukoistaa. Unohda noi vaatimukset. Olet tehnyt jo mielestäni valtavasti lapsesi eteen. Sinuna olisin henkisenä tukena, mutta muuten saisi tuon ikäinen jo pärjätä omillaan. Olen miltei kateellinen tyttärellesi tuommoisesta äidistä, minä muutin sijaisperheestä omilleni 16-vuotiaana eikä mua auttanut kukaan (tosin lastusta olisin saanut apua, mutta sitähän mulle ei kukaan kertonut). Lähdin opiskelemaan, tein illat töitä..apuja en saanut mistään, opintotuen sain. Niin sitä vain kuule pärjäsi hampaat purren. Nyt olen 30-vuotias, koulutettu, hyvässä ammatissa. Asun rintamamietalossa, löytyy pelit ja pensselin..ihan omin pikkukätösin tehden. Sitä kuule oppii pirun sitkeäksi kun ei tule kaikki nenän eteen kultatarjottimella. Olet hyvä äiti, mutta tee stoppi höösäämiselle tai saat höösätä kohta 40-vuotiasta naista, kuten tuttavani vanhemmat tekee. Tuttavani nakkaa lapset vanhoille vanhemmilleen joka toinen viikko hoitoon, vanhemmat osti tuttavalle talon, vanhemmat osti tuttavalle auton, välillä isästä näkee, että on tosi väsynyt, silti tuttavani jaksaa huutaa ja kiukutella iäkkäille vanhemmilleen. On saanut periksi kaiken lapsesta lähtien..sääliksi käy tuttavani vanhempia, varsinkin tätä isää :(

Olet kyllä harvinaislaatuinen ja ihana äiti kun olet huolehtinut tyttärestäsi noinkin vaikka hänen pitäisikin olla jo itsenäinen. Minun perääni ei vilkaissutkaan kukaan kun juuri ja juuri täysi-ikäiseksi päästyäni häivyin lapsuudenkodistani jonne en silti koskaan ollut kuulunut. Olen tehnyt paljon tyhmyyksiä senkin jälkeen ja edelleen melko hakoteillä elämässäni. Jos minulla olisi ollut silloin sinun kaltaisesi äiti, olisin edelleenkin sydänjuuriani myöten kiitollinen. En ymmärrä miksei oma tyttäresi ole sitä osannut vielä osoittaa, mutta ehkä sekin päivä tulee. Hänen oltuaan itse äitinä jonkin aikaa hän varmaan katselee ympärilleen ja toivottavasti tuumaa jotta "Mihin olisinkaan joutunut ilman äitiä.."
Sopivan tilaisuuden tullen teidän pitäisi varmaan puhua. Hän on ymmärrettävä, että on nyt omillaan ja itsenäinen, vaikka sinä olisitkin silti aina tukemassa. Hän varmasti sisimmässään tietää sen, mutta ei ole vielä vain ryhdistäytynyt asioissaan kesken jääneiden opintojen ja äidiksi pamahtamisen ihmetyksen keskellä.
Kyllä se siitä! :)

Onhan se hyvä että on tuollainen äiti,mutta ajatteles kun vaimo tekee samat ja elättää avioliiton aikana toisen miehen kanssa tehdyn pojan miehellään.Mies on lasten kanssa kotona että vaimo saa opiskeltua pari ammattia.Siinä vaiheessa vaimo lähtee kun mies on elättänyt tämän petoksella tehdyn pojan 18 vuotiaaksi.Oliko minun turmio lääkeaine opin tunnit sairaanhoitooppilaitoksessa,vai rakkaus vaimoon? Jollain
tavalla on tunne että tämähän on sitä naisten tasaarvoo,olisi parempi pitää muija nyrkin ja hellan välissä, huomatkaa naiset te mokaatte kauan ruikuttamat edut,tuskin oon ainut ketä on tullut kusetettua näin,eli
miehet puolustakaa itseänne.Älkääkä antako muijan valehda niin paljon kun tein,virheistä on syytä oppia ja
minä vaan kerron ettei muita kuseteta.

Joskus voi tuntua helpommalta, kun antaa vaan periksi ja tekee kaiken puolesta. Vaikeampaa on kasvattaa tytöstä nuori vastuuntuntoinen aikuinen, joka osaa itsekin vaikka ja mitä. Harmi, että olet ottanut tämän helpomman tien ja nyt näyttää jotta olet luovuttamassa. Ei kaikki ole joko tai. Voit auttaa antamatta kaikkea itsestäsi.

Voit aloittaa lertomalla tytölle vaikkapa omat resurssisi ja millaista apua voit enää tarjota (apu lapsen hoidossa, vinkkejä talouteen, olkapää ja tuki yms) ja voit myös samaan hengenvetoon lisätä kuinka tiedät, että tyttösi pärjää oikein hyvin. Nyt voi pelottaa ja tuntua vaikealta, mutta kaikki järjestyy. Voit myös muistuttaa, että moni on tiukemmassakin tilanteessa ja silti sitä ihminen vaan selviää. Kaikkea luksusta ei vauva tarvitse vaan tärkein on se oman äidin rakkaus, turva jne. Länsimaissa on tehty vaan kauhea ostohaloo siitä, kun vauva tulee taloon. Meillä olisi tässä suhteessa paljon opeteltavaa esim. Afrikan naisista.

Kaikkea hyvää!

ei rakkautta voi ostaa ei..ainakaan omilta lapsilta. On varmaan aika hänenkin itsenäistyä. Kyllä se siitä kun lakkaat paapomasta.

Hyvin mahdollista niin kuin jotkut jo kirjoittaneetkin, että tyttäresi vain purkaa pahaa oloaan sinulle, koska olet hänelle tärkeä ja mahdollisesti ainut ihminen, joka ei koskaan tule hylkäämään häntä. Ei se tietenkään tee asiaa sen oikeudenmukaisemmaksi. Lapsellesi ehkä kaikista kauheinta on tiedostaa tulevan vauvan " yksin kasvattaminen ", jos lapsen isääkään ei kerran ole kuvioissa. Tyttö käy varmasti paljon läpi itsensä kanssa tällä hetkellä.

Myös aikuistuminen saattaa pelottaa. Jokaisella niin erilaista, itse olen pian 18 vuotias ja asunut yli vuoden omillani. Omaa asuntoa olen vaatinut jo 15-vuotiaasta asti ja nyt asuessani niin olen erittäin tyytyväinen siihen. Oman elämän vapauteen. Kyllä tyttäresikin jonain päivänä huomaa asian hyvätkin puolet ja ottaa itseään niskasta kiinni.

Voimia sinulle.

Miksi täällä pyörii kolme vuotta vanhoja viestejä ja keskusteluja ????

En minäkään ymmärrä