Nyt tunnen tarvetta avautua. Vaikka en suuremmin pidä karaokekilpailuista, joudun viran puolesta niitä joskus vetämään. Olen toiminut alalla kauan ja nähnyt kaikenlaista. Yhä vaikeampaa on löytää karaokelaulukisoihin kunnon tuomaristoa. Ja nykyään lähes mahdotonta. Kun kysyn jotain kyvykkääksi katsomaani tyyppiä, on vastauksena jyrkkä EI.
Syyt ovat ymmärrettävät. Ko. koiran virasta ei saa juuri mitään korvausta. Pitää kallista aikaansa käyttää ns. kaljapalkalla. Eli ravintola tarjoaa jopa kaksikin tuoppia keskiolutta tai siideriä tuntien aherruksesta.
Sitten kun tulokset julkaistaan, alkavat hävinneet laulajat ja ennen kaikkea heidän kannustusjoukkonsa huudella herjoja ja pätemään tyyliin: Tää oli tuomaripeliä, maksettu juttu, meidän kaveri/minä oli parempi selvästi, tuomari oli sen ja sen tuttu jne jne eli ihan sitä samaa itkua mitä tälläkin foorumilla itketään kisojen yhteydessä.
Ihan pokerina väitetään, että tuomari tunsi sen ja sen, vaikka täysin satavarmasti sekä juontaja että tuomarit itse tietävät, etteivät ole kyseisiä "suosikkeja" milloinkaan edes nähneet.
Eli siis mistä saada tuomareiksi jotenkin musiikin alalla ansioituneita henkilöitä, jotka haluaisivat käyttää vähäistä vapaa-aikaaansa olemattomalla korvauksella haukkuja ja herjoja vastaan?
Tästä tilanteesta kiitos vaan tällekin foorumille.
Miten onkin aina osunut tuomareiksi laulajien "kavereita" ym.
Jotenkin väsyttää tämä tilanne. Alan pikku hiljaa ymmärtää tätä inhoamaaani toimintamallia, jossa ravintolan asiakkaista valitaan jonkinnäköinen tuomaristo tai sitten vedetään huutoäänestys.. ARGH!
PYYDÄN kunnioitusta tuomaristolle, muuten kisat vaikeutuvat entisestään.
Syyt ovat ymmärrettävät. Ko. koiran virasta ei saa juuri mitään korvausta. Pitää kallista aikaansa käyttää ns. kaljapalkalla. Eli ravintola tarjoaa jopa kaksikin tuoppia keskiolutta tai siideriä tuntien aherruksesta.
Sitten kun tulokset julkaistaan, alkavat hävinneet laulajat ja ennen kaikkea heidän kannustusjoukkonsa huudella herjoja ja pätemään tyyliin: Tää oli tuomaripeliä, maksettu juttu, meidän kaveri/minä oli parempi selvästi, tuomari oli sen ja sen tuttu jne jne eli ihan sitä samaa itkua mitä tälläkin foorumilla itketään kisojen yhteydessä.
Ihan pokerina väitetään, että tuomari tunsi sen ja sen, vaikka täysin satavarmasti sekä juontaja että tuomarit itse tietävät, etteivät ole kyseisiä "suosikkeja" milloinkaan edes nähneet.
Eli siis mistä saada tuomareiksi jotenkin musiikin alalla ansioituneita henkilöitä, jotka haluaisivat käyttää vähäistä vapaa-aikaaansa olemattomalla korvauksella haukkuja ja herjoja vastaan?
Tästä tilanteesta kiitos vaan tällekin foorumille.
Miten onkin aina osunut tuomareiksi laulajien "kavereita" ym.
Jotenkin väsyttää tämä tilanne. Alan pikku hiljaa ymmärtää tätä inhoamaaani toimintamallia, jossa ravintolan asiakkaista valitaan jonkinnäköinen tuomaristo tai sitten vedetään huutoäänestys.. ARGH!
PYYDÄN kunnioitusta tuomaristolle, muuten kisat vaikeutuvat entisestään.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mutta revin sen verta haavoja auki, että sanon vain ei savua ilman tulta. Olen niin paljon kanssa seurannut kisoja!
Monesti vetäjätkin ovat haavi auki. Varsinkin kun ravintolahenkilökunta kaiken kiireen keskellä on tuomarina tai yhtenä niistä.
Johtuukohan tää juttu siitä, että on todellakin syntynyt sellainen hännänjahtaamisilmiö? Eli kun tuomarit tekee töitä ns. kaljapalkalla, niin ei niitä paljoa kiinnosta kuunnellakaan, vaan valitaan joku"per... leveyden takia, joku huvikseen, joku tuttu joku nuolija, tai sitten vai n muka meriittiä kerännyt kiertolainen.
Tälle foorumille kiitos, tuomaristot ovat aina arvovaltaisia, jos sitä ovat. ( tuomaristo???) siis pitäisi olla musiikin asiantuntijat, ei siis välttämättä itse muusikkoja, vaan asiantuntijoita, joita yleisö erittelemättä on! Arvovaltaa ei pyydetä, se ansaitaan - ihan omalla rehellisyydellä. Ei tarvii takaovien kautta poistua! Niin tyhmää ja huonoa ja ammattitaidotonta tuomaria ei olekaan, joka ei erottaisi kuka osaa laulaa, tulkita esittää, mutta missäs se todellinen kiinnostus? Huonossa palkassa? Vähän niinkuin kumminaolemisen ihanuus?
Laittakaa ohjelmatoimistot porkkanoita tuomareillekin. Hyvä voittaja ja menestys toisi pienen ylimääräisen tai ainoan korvauksen??
On tätä sakkia jo pyöritetty ja tyhjät taskut taitaa olla jokaisella, ihan kuvainnollisestikin.
Voisin taas kirjoittaa monta sivua perusteluja ja kokemuksia, mutta antaa olla. Mä lähden tuomariksi, ihan varmaan ei kukaan räkytä, eikä mua loukkaa jos yrittää. Jos omatunto on puhdas ja tuomari on musiikillisesti avoin, silloin voi vain keskittyä nauttimaan ja kuka saa aikaan parhaan fiiliksen. Ei tarvii laittaa yhtäkyytiä miinuksia, se vie taseen nollille ja tappiolle! Tehdäänkö kaupat?
karaokessa. Jossain muualla se sopii, vaik hevikaraokessa tai jossain jossa saa itsekin osallistua tai sitten vain missikisoissa, nakukaraokessa. Pelleilyähän se sellainen on. Itse kuljen melko yksin, tai pienellä porukalla. En koskaan voittaisi kannattajajoukkueen voimin. - Mutta en kilpailekaan muiden kanssa. En kalastele suosiota, hyväksyntää. Otan laulajat laulajina, taiteilijoina...
Kiva kuitenkin nähdä kun YLEISÖ, tuntematon sellainen lähes poikkeuksetta hullaantuu. Heille hyvä esiintyjä - siis en tarkoita pelkkää laulamista on yllätys --- moni nukkujakin virkistyy. Se on energiaa, mitä saadaan ja annetaan. Vitsi ihan kuin sähköpylväässä ukkosenilmalla istuisi!!!
Sitähän ei ARVOVALTAINEN tuomaristo hyväksy! Nuutuneita nuuskamuikkusia kun ovat. Kiitos muuten kirjoituksestasi. Taas virisi minusta aiheellinen, puolueettomasti tarkastelteltava pointti.
Ja kiitos vielä eräälle karaokeammattilaiselle, isolla ka:lla. Sä osaat! Hitto kun enkelten kuorossa laulaisi ja kaveri nauttii itse uskomatonta. Mitkä fiilikset hää saa aikaan esiintyjissä. Ei mene oksalleen hampaat irvessä nakertamaan kokemaansa. Vaan antaa tunteen mennä kaikkiin: Yleisöön, laulajiin, itseensä ym.
Tää on niin hengentuotetta niin hengentuotetta. Henki jos puuttuu karaoke tyhjään puhaltamiseksi muuttuu!!! Palkeisiin tulee reikiä!
Kun ei vaan ole hyvä mitenkään eräille kilpailijoille. Olen onnistunut hommaamaan vuosien varrella oikeita musiikin ammattilaisia tuomaroimaan ja itse olen ollut 99 prosenttisesti heidän kanssaan samaa mieltä voittajista. Kuten yleensä myös tarjoilijat ja poket, jotka ovat selvin päin kuuntelemassa puolueettomasti.
Kalja ei tuomareita juuri kiinnosta eikä parista oluesta eikä sidukasta känniin tule. Mutta se on siis ainut palkka koko hommasta.
Vaikka tuomaristo olisi miten pätevää ja toimisi moitteettomasti, niin lähes aina sama juttu ja natina. Todella huolettomasti karaokeyleisö heittelee totuudeksi uskomiaan väittämiä eri ihmisten henk. koht. tuntemisista, pärstään tai persiiseen katsomisesta jne jne loputtomasti.
Olen niin monesti joutunut myötäkärsimään tuomareiden puolesta ja häpeämään huonosti käyttäytyviä kilpailijoita ja kannatusjoukkueen jäseniä, että alkaa piisata.
Ihailen kovasti teitä urhokkaita, jotka jaksatte ja viitsitte tuomareiksi ryhtyä. Vaikka kuinka hyvin työnne tekisitte, niin takaovi kutsuu helposti. Niin vakavasti karaoke otetaan tässä maassa.
Siksi en oikein pidäkään, että karaokesta on tehty kilpailulaji.
Kerrankin olemme samaa mieltä! Karaokeen ei sovi kilpailu! Kun ei voida mitata sekunneissa, ei metreissä.
Kilpailu hengentuotteessa - asiassa on yhtä sopivaa kuin rakkaus rukoilijasirkkojen suhteessa.
Mä kuulun muuten asiakkaisiin, jotka uskaltaa räkättää sellaisille tuomareille, jotka tosiaan valikoivat per... mitan mukaan!
Tarjoilijat ja poket eivät kuulu tuomaristoon, koskaan... Ei pahalla.
Musiikin ammattilaisia ei vain yksinkertaisesti ole. Monestakin syystä. Todellisia taiteentulkitsijoita taitajia on noin 2/10, mutta ammattilaisiksi kutsuvat itseään ihan turhan moni, näistäkin. Se määre ei sovi taidelajiin.
Ehkä juuri siksi mennään metsään ja jopa yleisö uskaltaa nurista ammattilaispäätöksistä, tuomaroinnista. Ei meitä turhaan metsien kansaksi mielletä, jonka suurimpia ikeitä on kateus!
Kyllä sitä kuulee laulajatkin vaikka mitä, silti sitä nahkaa on kasvatettava ja tehtävä "duuniaan" kaljapalkattakin...
Hyviä kilpailuhetkiä vain kuitenkin. Kili pailut ovat aina hassuja!
viisaammille ja fiksuille. Eiks tää ole itte kunkin päivis... Vaihdan sivulle kuusi.... jossa aihe taas uusi.
Miksi tuomarit pitää olla jotenkin "ansioituneita" musiikin alalla???Ai niin onko se siksi, että voi muokata ihmisistä karaoken kautta musiikkibisneksen haluamaksi? Eikö nykyään arvosteta ollenkaan ihmisiä, jotka ovat positiivisia ja aitoja lavalla(ja raittiina.Ja jos lavalla pystyy käymään ilman rohkaisuja, niin heti kisan jälkeen on PAKKO palkita itsensä juomingeilla.Mä ainakin raakkaisin kaikki rohkaisua ottaneet "matkijat" lavalta heti ja samoin "pellet" lähtis.Onko enää normaaleja aitoja laulajia???Aina pitää ottaa pohjia tai olla "yksin" lavalla, eikä oteta yleisöä mukaan. Mun mielestä kontakti yleisöön kuuluu karaokeen jos siitä pitää kilpailla, vaikka ne olis minkälaisia tahansa.Onko erikseen ammattilais- ja amatöörikisoja???
kun niissä ei tiedä mistä kilpaillaan. On jos jonkinlaista sm, kärki, iskelmä ja mitävielä humppakisoja. Joku firma saattaa järjestää kymmeniä eri samanlaisia kilpailuja ettei tässä kilpailutouhussa ole mitään tolkkua. Kierrän kaukaa kilpailut ja käyn muuten vaan laulelemassa silloin tällöin. Sehän touhussa on kaikkein kivointa.
Olen touhunnut karaoken kimpussa kohta 17 vuotta ja vetänyt myös kilpailuja.
Nyt on vain niin, että jokaisessa kissanristiäisissä ja pienimmissäkin puitteissa pidetään karaokekisoja.
Eikö karaoke ole kaikkien harrastus, johon lisänä kuuluu kilpailu? Mutta sellainen kilpailu, joka voi johtaakin johonkin.
Kävin itse osallistumassa viime vuonna Iskelmän SM Karaokeen, jossa heti ilmoitettiin, ettei tämä ilta ole veristä kilpailua vaan karsintaa, jossa valitaan illan mittaan semifinaaleihin soveliampia laulajia, joissa sitten on jo tuomaristokin vetäjän ohella paikalla.
Mielestäni hyvä systeemi.
Pikkukisoissa voisi suoraan ilmoittaa, että tämä on sitten tarkoitettu vain kantiksille.
Miksi joku meiltä täältä Oulusta lähtisi johonkin Kuopion kymppikisaan, jossa palkintona on matka tai muuta vastaavaa, koska jo yksi matkahan sinne meiltä tulee jo edestakaisin.
Karaoke"kilpailuja" on niin paljon, että ne kilpailevat toisiaan vastaan jo ja tätä on tapahtunut jo vuosia, valitettavasti.
Mutta tajuaahan sen, että jokainen taho tahtoo saada siivunsa kakusta. Siksi moni kuppila vetää omia kisojaan ja moni ohjelmatoimisto vielä lisää ja sitten karaokeyhdistykset keksivät päälle lisää.....
no niin - valmis kierre.
Eihän noita varsinaisiakaan "laulukilpailuja" maassamme ole kovinkaan montaa enää.
Olisikin upeaa nähdä sellainen vuosi, jolloin ei olisi kuin ehkä 1 kilpailu per seutukunta (no ehkä isoimmilla alueilla kuten pk-seutu pari), niin
sitten olisi ainakin yritystä niissä kilpailuissa.
Ja arvostuksetkin olisi toista luokkaa kun nyt näitä "paräkylän pubin kantiskaraoken iltatähtikilpailun nuotinvierestä finaalin mestari"
on enemmän ja vähemmän jo!
Ketään pärjännyttä en parjaa, on vain tosiasia että
erilaisissa kilpailuissa pyörineitä on jonkin verran ja siinä joukossa on paljon, jotka sen asemansa tuovat esille usein melko kärkkäästikin.
Ehkä harvempi ja vähempi kilpailumäärä saisi aikaan arvostuksen nousun titteleille ja myös itse alallekin, kun ei joka kulmabaarissa kilpailtaisi vähät väliä.
Että tällaisia mietteitä.
Laulelemisiin taas.
No mutta "Vanha vetäjä" mikä ihmeen "kierre" karaokekilpailuissa on?
Kilpailutetaan nykyään työpaikatkin, kun ulkoistavat niitä ja paremmat ja edullisemmat firmat saavat sopimuksen, kaupat kilpailevat asiakkaistaan ym.
Miksei karaokeravintolat voisi kilpailla asiakkaistaan järjestämällä omia tai tilaamalla isompia kilpailuja, kun niihin tulee osallistujia kauempaakin.
Pelkästään karaokeillat ei nykyään vedä kuin harvoissa paikoissa. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon asukkaita, että ne luonnostaan vetävät asiakkaita.
Miksi ei saisi olla kuin yhdet kisat per paikkakunta? Minä ainakin haluan käydä eri firmojen järjestämissä kilpailuissa, vaikken pärjäisikään. On mukavaa nähdä ja vertailla eri kisoja ja löytää se itselle mieluisin kilpailu.
Onneksi niitä on niin paljon ja erilaisia, että voi valita.
Sitä paitsi moni käy vuorotyössä, eikä pääsisi välttämättä siihen "yhteen kisaan" työn puolesta.
Entä sitten jos epäonnistuu siinä ainoassa kisassa, pitääkö odottaa vuosi seuraavaa, ennenkuin pääsee yrittämään uudelleen.
Minusta karaokekisat OVAT HAUSKOJA, joissa tapaa muualtakin tulleita ihmisiä ja näin saa laajempaa tuttavapiiriä.
Itse olen kannustanut ja opastanut monia kilpailemaan ja käymään muuallakin kuin oman paikkakunnan kuppilassa (vaikka omat mahdollisuudet pienenevät, kun houkuttelen parempia laulajia mukaan).
Siitä tulee kierre, jos ei uskalla mennä muualle;
tylsistyneenä samoihin naamoihin tulee vain juopoteltua.
Pelkkään kuppilaan ilman karaokekisoja ei tule lähdettyä kauemmas.
Kyllä noita varsinaisia laulukilpailujakin on, mutta niihin osallistuu vain laulua opiskelevat ja ainakin osittain ammattiin aikovat.
Karaokekilpailut ovat kaiken kansan huvi.
Miten vakavasti itse kukin sen ottaa, on taas eri asia. Jokaisesta harrastuslajista löytyy ryppyotsaisiakin osallistujia, mutta kun annamme tuulenhenkäyksen viedä pois ne, niin jää mukavat muistot mieleen.
Näistä kirjoittajistakin löytyy kahdenlaisia: puolesta ja vastaan ja vielä lisäksi neutraalit, joille on sama onko kisoja vai ei.
Arvostus sitten, ei osallistujia olisi jos ei ole arvostusta kilpailuja kohtaan. Ainakin täällä pohjoisessa on osallistujia jokaiseen kisaan runsaasti titteleistä viis.
Ei kaikki hae sitä "titteliä" kisoista.
Karaokeyhdistysten toimintasuunnitelmiin minusta sopii erinomaisesti erilaiset kisat ja kisamatkat aivan kuten urheilujärjestöissäkin.
Eiköhän tähän soppaan mahdu kaikki ne kisapallerot mitä järjestetään, otetaan vaan ilolla vastaan jos joku viitsii niitä järjestää.
Iloisiin lauleloisiin ja tapailemisiin.
Vetäessäni karaokeiltaa eräässä ravintolassa, jossa oli joku aika sitten ollut valtakunnallisen, hyvin järjestetyn laulukilpailun alkukarsinta, kuulin erään kantiksen kailotuksen. Hän selitti täysin varmana asiastaan pöytäseurueelleen, että kun täällä oli kilpailut, niin tuomarit ottivat jatkoon vain omia kavereitaan. Hyviä laulajia (=tämän kantiksen omia tuttuja) ei otettu ollenkaan.
Huomautin tällä totuuden torvelle, etteivät tuomarit tunteneen ketään siitä kuppilasta. Kyllä tunsivat, omia kavereitaan ottivat, julisti asiakas.
Minkäs teet, näin ne ilkeät jutut syntyvät. Itse olin tuomarit hommannut ja seikka on saletti, ettei yhtään tuttua ollut heille. Korkeintaan joskus ovat saattaneet olla laulamassa samassa paikassa, mutta sekin on epätodennäköistä.
Mutta jostain jollakin kumpuaa aina se täysin varma tieto, jota levitetään surutta.Ei ajatustakaan uhrata väitteen oikealle todenperäisyydelle. Aika hävytöntä ja uskaliasta meininkiä, sano. Juuri tuollaisten tapausten takia avasinkin tämän topicin.
Tunnen tilanteen, olen itse ollut myös tuomarina ja kokenut saman jupinan.
Meitä oli yhdessä finaalissa 6 tuomaria, eikä kukaan tuntenut kilpailijoita,edes nähnytkään aiemmin, vain kilpailun vetäjän.
Kilpailijat olivat vain niin tasaväkisiä, että puolen pisteen erolla tuli voitto.
Tuomarit olimme kaikki eri puolilla salia ja eri puolilta Suomea (emme tunteneet toisiammekaan), siitä huolimatta oli "väärä" voittaja.
Olen oppinut tavan; toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Itse kilpailijana koen että joskus laulut menee nappiin, mutta joskus suohon, riippuu omasta fiiliksestä kuin myös yleisön kannustavasta ilmapiiristä.
Koskaan en oo moittinut tuomareita, vaikka kieltämättä on käynyt mielessä.
Humalaisten asiakkaitten kanssa en ole ryhtynyt edes minkäänlaiseen keskusteluun aiheesta.
Toivon todella että te vetäjät ja tuomarit kestätte kaikenlaisen jupinan ja osaatte olla välittämättä siitä.
Se ei varmastikaan koskaan tule loppumaan teet sitä tai olet tekemättä.
Olisiko yksi hyvä idea lisätä löylyä pesään ja sanoa, että tottakai minä tunnen tuonkin kilpailijan, tunnen vielä presidentin ja joulupukinkin.
Älkää lannistuko, porskutellaan vaan eteenpäin.
Taas tyhmiä karaokelaisia mollataan. Ei viittittäs enää!!
Jos on yksi tai kymmenen kilpailua, joissa tuomarointi on oikeudenmukaista. Tyhmä kuulijakin sen tajuaa. Niin vastaavasti on kilpailuja joissa heitetään niin överiksi tuomariston taholta, että oksettaa...
Joo -o kun jaksaisi kirjoittaa ne kymmenet tai jopa sata erilaista perustetta jollenkin aivan älyttömälle tuomaroinnille.
Paras lienee on kohdalleni sattunut; Jos miestä ei olisi valittu tuo 180 kiloinen laulaja olisi ketassut kuonoon muitakin kuin tuomareita.
Itse olen pudonnut pois pelistä, kun olen pitänyt mikkiä liian lähellä suuta, oliskos tällä hampaattomalla tuomarilla ollut jotain puutetta jostakin muustakin kun hampaista.
Leikiksi me laitettiin koko kisa. Tuomarit olivat niin täysillä menossa mukana, että...
Joo ja toinen aika hauska tilanne oli erään ladyn valikoiminen jatkoon - häntäkin olisi pitänyt olla ainakin kolme nostamassa lavalle, onneksi sitä ei sillä kertaa ollut. Laulut menivät aivan penkin alle. Silloin ymmärsin alavireisyyden merkityksen. Tuskin valitettavasti tuo lady jaksoi itseään kisojen jatkoon hilata!
Oli paikallinen, ja lie sukulainen... koska, en viitsi paljastaa enempää...
Olen pudonnut pelistä pois ollessani muka liian persoonallinen... ? Hallooo??
Tai että kaverille täytyi antaa mahdollisuus, on niin monta kertaa yrittänyt...
Pieleen koko kappaleen laulanut nuorukainen oli kuulema niin potentiaalinen...
Voi pahka, mitä selityksiä... Ihan omin korvin kuullut ja nähnyt. Mutta kuten sanoin kili- pailut ovat hassuja - niissä voi todellakin olla vähemmän ryppyotsainen. Laulan nykyään kilpailuissa, jos osallistun ihan vieraita kappaleita itsellenikin!
Nautitaan ja laululetaan!
Sinulla on aivan loistavan posittivinen ajatusmailma,pidä siitä kiinni!! Sinusta voisi moni kirjoittaja ottaa oppia.( näyttä'is karaokekisatkin valoisimmilta:))
nyt on ihan pakko kysyä koska tälläinen on tapahtunut?
No niin, olisi pitänyt arvata että kommentit ovat heti sitä luokkaa, että täällä luetaan kaikkea kuin "piru raamattua". Siis koitetaanpa nyt lukea ilman negaatioita jokainen rivien välitkin.
Jos ette ole huomanneet, niin melkoisen paljon kisoja kiertää tietyt naamat - paikasta toiseen, vuodesta toiseen. Milloin menestyvät jossain ja milloin eivät. Heittoni oli suunnattu rakentavana ajatuksena, että kun on nähnyt että pienelläkin alueella on useita kisoja ja samat kasvot sitten kiertävät niitä läpi, niin ketä se palvelee loppupeleissä? Kyllä sinä karaokekilpailu-iltana talossa on väkeä, mutta kun kyseessä usein on ravintolalle myös lisämyynnin saaminen ja paikan tunnetuksi tekeminen, niin ei se paljoa aina ravintoloitsijoitakaan miellytä että kun kisat ovat ohi niin niissä talon karaokeilloissa sitten on enää ne vakionaamat vakiolauluineen kun tuo kisoja kiertävä "karavaani" on jo seuraavassa paikassa.
Ja ken tuon kieltää, ei varmaan ole kovinkaan usein sitten aiheesta keskustellut ravintoloitsijoiden tai ravintoloiden henkilökunnan kanssa.
Olet oikeassa "ei kierre" että väkeä kisoihin tulee kauempaakin, niin.... vastasit siis juuri siihen itse mitä hieman olen aiemminkin sanonut ja sanoin tuossa muutama rivi sitten. Ne kauempaa tulevat hyödyntävät sitä ravintolaa tasan sen kisan ajan.
Karaokekisat ovat koko kansan huvi, se on totta.
Valitettavasti siitä on monessa paikassa mennyt maku kun tapellaan verissä suin ja päin menestyksestä..... täällä joku kerran ehdottikin
iltoja "ammattilaisille" ja "amatööreille" ja olen
jo tuota ajatusta (kenen lie) miettinyt ja meinaan jossain määrin tulla toteuttamaan vielä.
Mutta eipä valiteta enempää.
Kaikille tasapuolisesti vain kivaa karaokekesää.
Sulla on ihan asiallisia kommentteja. Joku toinen vo i purkaa sitten taas vähän omaa mieltä enemmänkin.
Olen juuri nyt opettanut pienelle vesalleni, että jos lyö itse ensiksi - toinen lyö varmasti lujemmin. Joten älä aloita sitä peliä. Toisekseen olen kyllä sanonut, että jos ei ole karkuunpääsemismahdollisuuksia puolusta itseäsi. Tahallaan ei tarvitse tulla hakatuksi.
Tämä on kaikessa muussakin elämän filosofiassa sama.
Terveisiä maailman parhaimmalle karaokejuontajalle. Vitsi sä oot aito! Hyvä, antaudut joka laulajan lauluun, säätäessäsi hyvin ja kannustaessasi, eläessäsi mukana! Nähdään taas joskus!
Vitsit kun eilen olin jo hki satumaan ovella, mutta aika ja voimat loppu. Toisen kerran sitten!
Siellä vissiin jonkun teistäkin näkisin... Olis ihan kiva! Minusta ainakin.
Jos multa kysyit sinä hauskan nikin omistava, niin nää tapaukset ovat sattuneet ihan viimeisen puolen vuoden aikana. Mutta jos tarkastelen koko "historiaani" sekaan mahtuu hauskoja selityksiä, mutta todella todella tyrmääviä. Mutta näinhän elämä on - se ei pelaa joka pelkää. Iloinen olen vaikka hihhuliksi kuinka haukutaan... Joten laulaen ja nauraen elämästä tulee pitkä ja antoisa!
Mitä tarkoittanet että "sitä luokkaa jne"
Minusta oli erittäin positiivisesti kirjoitettu viesti, mihin vastasit.
Eikös tämä ole juuri keskustelupalsta, missä tuodaan mielipiteitä esille?
Minä ainakaan en lue rivien välistä, jos en tunne henkilöä, paha mennä arvailemaan mitähän tuo ja tuo lause tarkoittaa tuossa rivien välissä?
Onko sinusta paha asia jos kisoja kiertää tietyt naamat - paikasta jne...?
Jos joku harrastaa tosissaan karaoketa, niin miksi hän ei saisi kiertää vuodesta toiseen kisoja yrittäen päästä sijoituksiin?
Varmasti siinä välissä harjoittelee ja kehittää itseään.
Niinhän urheilukisoissakin.
En ymmärrä miksi täällä parjataan näitä kisoja, kun kerran suuri joukko niitä haluaa. Ne jotka eivät halua, niin on paikkoja, missä kisoja ei ole.
Kyllä karaokekilpailut palvelee myös ravintoloita pitemmän päälle, vaikka kilpailujen järjestäjät ovatkin seuraavalla kerralla muualla, aivan kuten orkesteritkin tanssipaikoissa.
Ravintola saa siitä mainetta että ottaa vastaan useitakin kilpailuja ja siinä välissä käy tavallisina karaokeiltoina porukkaa laulamassa ja myös valmentautumassa ehkä seuraaviin kisoihin.
Meilläpäin ainakin ovat ravintoloitsijat olleet tyytyväisiä enimmäkseen kilpailuihin.
Tiedän kokemuksesta, koska olen itse joitain vetänyt eri paikoissa, tuomaroinut ja laulanutkin eri kisoissa.
Niissä karaokekilpailuissa, missä olen ollut ei ole tapeltu verissäsuin, pettymyksiä on tullut itsellekin.
Toivon että myös laulajat menisivät itseensä ja miettisivät että olinko tosiaan niin hyvä että olisi pitänyt päästä sijoituksiin tai lauloiko tuo voittaja niin huonosti, ettei olisi ansainnut palkintoa.
Siitä ollaan varmaan samaa mieltä että toiset pitää esim. hevistä ja toiset vaikkapa vanhoista melodisista iskelmistä ym.
Sen mukaan saattaa myös tuomaritkin valita voittajat, varsinkin jos on useita yhtä hyviä laulajia.
Kysynpä mielenkiinnolla miten aiot erotella amatöörin ja ammattilaisen? mitkä kriteerit?
Vielä noista tavallisista karaokeilloista - käyn myös eri puolilla Suomea laulamassa ihan muutenkin.
Pääkaupunkiseudulla eräässä paikassa huomasin, ettei vetäjä arvostanut lainkaan "uutta" tulokasta, valehtelematta odotin 2 tuntia että pääsin laulamaan yhden laulun, eikä ravintola ollut silloin edes täysi, "tutut" pääsivät laulamaan kaksikin laulua ennen minua.
Lauluni laulettua vetäjä oli hyvin "mairea" kun lauloinkin niin hyvin ja sain porukan tanssimaan.
Menimme sitten toiseen paikkaan ja siellä pääsinkin laulamaan kaksikin laulua samassa ajassa, vaikka oli paljon enempi laulajia.
Että se siitä tavallisista illoista.
Suo siellä, vetelä täällä, menen mieluimmin kisoihin laulamaan, siellä ainakin saa laulaa, kun on vuoro.
Suhtaudun illan vetäjiin myönteisesti ja saan itsekin hyvän kohtelun.
Toivon että tällainen ilmapiiri leviäsi sinne eteläänkin (oletan että kirjoittaja on etelästä)
Meillä on hyvä fiilis täällä puolessa välissä Suomea.
Hyvää viikonloppua, menen taas laulamaan.
En jokaiseen kohtaan ala erikseen kommentoimaan, koska tokkopa tässä siihen on tarvetta. Eksymme vain liikaa alkuperäisestä keskustelusta.
No jotain kirjoitan kuitenkin - ja täysin hyvillä mielin, ei ole hampaankolossa kai muuta kuin pala eilistä pitsaa.......
Siis sanoit että olet itsekin kiertänyt ja vetänyt, tuomaroinut jne. ja silti kysyt kuinka erottaa "amatööri" ja "ammattilainen" ja tarkoitan karaokelaulajia, en mitään muusikoita yleensä!
Hmm.... joko koitit heittää piruuttasi tuon tai sitten et ole sitä mitä sanoit. Summa summarum:
ken näitä pitkään on tahkonnut, erottaa nopeasti aktiiviharrastajan "jo kauempaa" ja tavallisen pubilaulajan ja satunnaisen yrittäjän nopeasti toisistaan. Siihen ei muuta kommenttia tarvitse.
Sitten tuohon kohtaan, mitä totesit ravintoloiden
pitämisestä eri kilpailuista jne.
No mitkä pitävät, mitkä ei.
Valitettavasti olen tuohon kolikon kääntöpuoleen törmännyt usein, kuullut valitusvirttä vuosien ajan sieltä-täältä..... ensin on pari kertaa porukkaa hyvin kun on kilpailut ja porukalla hauskaa ja sitten ei mitään.... vain siis ne muutamat omat, jotka istuvat illasta toiseen. Ei se kovinkaan mairittele ravintoloitsijaa, että saa kehuja sen pari kertaa ja sitten odotellaankin taas seuraavaa kertaa jos/kun järjestetään kilpailuja.
Mutta on tietty niitäkin paikkoja, joissa on elämää ja toimintaa niin, että oksat pois.
Kuten sanoin: asioilla on 2 puolta ja koitetaanpa nähdä se toinenkin puoli!
En parjaa kilpailuja tai kilpailijoita.
Koitanpa vain saada monen näkemään, että aina ei vain ole järkevää, että pienessä ajassa pienellä alueella on useita kilpailuja, joita kuitenkin käy tahkoamassa läpi 80% samat henkilöt. Prosenttiluku ei ole päästä vedetty vaan laskeskeltu vuosien saatossa useampien kilpailujen taholta.
No mutta tässä kaikki tähän erään.
Nyt painun keräilemään voimia seuraavaa keikkaa varten ja toivon, ettei ole yhtä levottomia henkilöitä itärajan toiselta puolelta kehissä kuin mitä viimeksi...... mutta siitä ei enempiä!
Laulelemisiin.
En halua edelleenkään rekisteröityä, mutta olen kuitenkin sama kuin mihin vastasit.
En kommentoi minäkään muihin kuin tuohon yhteen lauseeseen, kun heitin kysymyksen, miten erotat amatöörin ja ammattilaisen?
Kyllä minulla itsellä on siihen mielipide, mutta onko sinusta ammattilainen esim. sellainen, jolla on orkesteri ja käy keikkaa ehkä kerran kuukaudessa ja on työssä kokonaan toisenlaisessa ympäristössä?
Tällaisista laulajista meilläpäin toiset kilpailijat nurisevat, että tuokin tuli tänne, vaikka on ammattilainen ja laulaa orkesterissa.
Samoin jotkut kilpailijat sanovat ammattilaiseksi myös sellaisia, jotka ottavat laulutunteja, eivät laula orkesterissa, mutta osallistuvat vain kaikkiin mahdollisiin karaokekilpailijoihin niin kauan, että joskus voittavat.
Onko sinusta hän ammattilainen vai harrastelija, joka kehittää itseään?
Tätä tarkoitin, että joillakin kisojen järjestäjillä on erilaiset kriteerit ammattilaisista.
Jotkut ovat kieltäneet kilpailemisen jopa sellaisilta, jotka ovat jonkun seuran jäseninä talkoilla vetäneet karaokeiltoja, pyörittäneet levyjä ja juontaneet. Ovatko he "ammattilaisia"?
Toisilla on ollut taas kriteerinä, että jos leipätyön tekee muissa hommissa ja joskus keikkailee, ei ole ammattilainen.
Näihin kaikkiin olen elämäni aikana törmännyt.
Hyvää kesää ja jaksamista Sinulle Vanha vetäjä
Jep. Sana "ammattilainen" karaokekilpailuissa on näköjään todella venyvä käsite, ja mitenkään se ei ole täsmätieteellisesti todistettava.
Ja ikävää on ihan tavallisissa karaokeilloissa joidenkin peruskateellisten naukujien valitukset todella hyvän laulajan esinnyttyä: mitä tuokin ammattilainen tänne tulee?
Tätä en ymmärrä. Ihan kuin karaoke olisi kategorisoitu huonoja ja keskitason laulajia varten.
Tähän kohtaan sopii minunkin kokemukseni...Olen päivätyössä nuorten parissa, laulan kotonani karokea aina kun siltä tuntuu ja kilpailen melko säännöllisesti, siis harrastan karaokekilpailuja. Olen muutaman kisan joskus voittanutkin, ja saan kuulla juuri noita kommentteja, että "mitä tuokin ammattilainen täällä tekee" ..En todellakaan ole mielestäni ammattilainen näissä pippaloissa!
Kirjoittelun tyylistä arvelen, että 2 teistä on herroja ja 1 naispuolinen mutta hyvin argumentoituja vastauksia.
Niin - olette oikeassa, että karaokessa on raja hiukan häilyvä. Mutta onko meillä hämärtynyt myös yleisesti ottaen se raja, mitä karaoke oikeasti on?
Ei se ole sitä, että vedetään celinedionimaisesti tai karitapiojarisillanpää -tyylillä kaikki biisit kuin ne tulisivat levyltä! Se on kau-ka-na karaokesta, jotenka voidaanko puhua enää edes samasta tuotteesta? Mielestäni tämä on teiltä, kuten monelta muultakin unohtunut. Mennäänpä Japaniin ja kuunnellaan sitä karaoketouhua -siellä osataan yhä ottaa ilo irti ja naureskella jos/kun ei kappale suju, toista se on täällä möröttäjien maassa missä sitten pitää vetää hampaat irvessä niin täysin palkein ja rinnoin, että.
Ja huom. tämä ei edelleenkään ole morkkauksena teille, itsekin kun samassa veneessä kiikun.
Mutta onhan se monessa muussakin asiassa, että jos joku hiukan enempi harrastaa jotain, niin hän on näiden peruskarvalakki-tyyppien (eli nyt sukupuoleen tms. katsomatta tarkoitetaan niitä jotka eivät kyseistä alaa harrasta millään tasolla) mielestä tosi ammattilainen.
Sama pätee karaokeen!
Ja siksi niin moni peruslaulaja, jotka siellä pubissa tai ravintolassa istuu illasta toiseen, näkee joskus punaista niitä kohtaan, jotka ovat juuri näitä, joilla on jotain musiikkitaustaa tai sitten ovat todellakin vain aktiiviharrastajia.
Siinä se on.
Kun tässä syksyyn pääsee ja hieman vapaatakin keikosta olen saanut pitää, niin kokeilenpa joissakin paikoissa joskus erittelyä karaokelaulajille jotenkin........ -katsotaan sitten kuinka käy, mutta hampaat irvessä ei tule tapahtumaan mitään.
Sitä samaa kommentoijille: Hyvää kesää laulellen.
Tämä keskustelu käy mielenkiintoiseksi, vaikka vähän poikkeaa alkuotsikosta, sillä ei liene merkitystä.
Meitä on täällä pienehkö porukka, joka lukee näitä kirjoituksia ja aina joku saattaa vastailla.
Olisi mielenkiintoista tietää kenet arvelet naispuoliseksi ja kenet miespuoliseksi kirjoittajaksi.
Tuosta karaoken hämärtymisestä kiinnostuin.
Karaokesta on muuten tehty kirjojakin esim. Karaoken ABC.
Sieltä tuli mieleen erään haastatellun lause, joka hyvin kuvaa mitä karaoke on:
"Karaoke on sitä että saa laulaa toisille, vaikka ei osaisikaan."
En ole varma muistinko ihan sanatarkkaan, mutta sisältö oli kuitenkin suurinpiirtein niin.
Ei minusta ole myöskään väärin, jos laulajalla on sopraanoääni ja laulu kuulostaa celinedionimaiselta tai bassoääni ja laulaa georgotsmaisesti jne.
Minusta karaoke on sitä että voi ja saa laulaa omalla tyylillään tai vaikka matkia toista, jos tahtoo.
Olen ollut viidessä eri maassa, en kylläkään Japanissa, karaokeilloissa, enkä pidä Suomen karaokea yhtään sen kummempana kuin muuallakaan, samantyyppinen meininki; lauletaan nauretaan, tanssitaan ja kilpaillaankin.
Myös se on karaokea, vaikka opettelee ja harjoittelee ja laulaa hyvin kuulostaen levytetyltä laulajalta.
Kyllä yhteislaulutilaisuuksissakin ennenvanhaankin, myös nykyisin oli ja on kaikenlaisia laulajia, myös esilaulajia ja silti se oli yhteislaulua. Oli ammattilaisia ja vähemmän harrastajia tasapuolisesti.
Nyt sanot että minä oon vanha, mutta itse sanon että olen kokenut ja nuorekas.
Monesti karaokessa minuakin on pyydetty että tule avuksi laulamaan, kun en oikein osaa, jotta uskallan lähteä laulamaan. Olenkin mennyt ja avustanut vain sen verran että ko laulaja pääsee alkuun ja sitten hiljentänyt omaa osuuttani.
Itsekään en ole mikään hyvä laulaja, mutta joskus olen onnistunut tosi hyvin ja ovat luulleet jopa "ammattilaiseksi"
Mutta aiheesta tuomarointi; olen ollut muutaman kerran tuomarina, se on mielenkiintoista, mutta sanoisin että on aika tylsää hommaa.
Onneksi minulle ei ole laulajat tulleet kovin paljon rähisemään, mutta keskutelemaan ovat tulleet.
Kilpailuihin osallistuminen on paljon hauskempaa.
Tiedätkö vielä että meidän joukkomme osaa ottaa ilon irti karaokeilloissa, eikä vain alkoholin ansiosta, taidamme olla poikkeus???
Mielestäni ihan kaikilla jotka oikeasti haluavat laulaa. Laulutaitoon katsomatta. Sehän on karaoken tarkoitus. Kauhistuttaa luokittelut. Vaikka juontajana mielessäni joskus ammun ja kuristan känniset kiljukaulaporukat jotka möykkävät kuin ilmestyskirjan pedot, niin kuitenkin jaksan ajatella aika useinkin, että noille tuo kokemus on jotain huippua ja yleisöäkin naurattaa kun ollaan niin tunteella mukana!
Ja hyvää laulaja nyt kuulee aina mielikseen.
Mitäpä väliä sillä on mikä on karaokelaulajan taito tai sillä, onko mies- vai naispuolinen henkilö joka tälle foorumille kirjoittaa?
Mutta sen iänikuisen narinan lopettaisin jos voisin. Niin karaokekisatuomareihin kohdistuvan kuin normi-iltojen laulajiin kohdistuvan. Mutta siinä vaadin liikoja ihmisluonnolta.
En muuten tule toteamaan tässä, että joku kirjoittaja olisi vanha - ei ole mahdollista, koska kieliasu on aivan jotain muuta.
Mutta hyvät naiset ja herrat, tasapuolisesti:
Erikoista tässä on se, että kun luette omanne ja minun(kin) kirjoitukset rivienkin väleistä ja ymppäätte aiheita yhteen niin kas, huomaattekin että ollaan melkoisesti jopa samoilla aaltopituuksilla vaikka puhutaankin ehkä eri kieltä.
Omia näkemyksiäkin on ja pitää olla ja kerrankin tässä on niitä tuotu asiallisesti esille (har-vi-nais-ta täällä!!!!!!), minkä ilolle olen merkille laittanut.
Mutta eiköhän aiheesta ole selvennelty puoleen tai toiseen enempi ja vähempi?
Itse suuntaan katsetta jo toisiin touhuihin (nyt karaoke hetkeksi sivussa ja levyt esille, keikkaa vaihteeksi niinkin) muutama viikko tuohon tahtiin.
Katsellaanpa taas, mutta laulelkaapa iloisesti minunkin puolestani!
että pääsisin antamaan arvioita muista laulajista. Olen ollut jonkin verran tuomaristossa ja kilpaillut itse paljon. On välillä mukava asettua "aidan" toiselle puolelle ja kuunnella sekä katsella erilaisia esityksiä. On kiitelty, että oli ihana laulaa, kun tuomarit kuuntelivat jokaista laulajaa, eivätkä löpötelleet omiaan esitysten aikana. Itseäni muuten kilpailijana ärsyttä se, että tuomari puuhastelee jotain aivan omiaan tai pahimmassa tapauksessa lähtee tupakalle kesken laulun tms...