Olemme 10 vuotias aviopari ja ihan onnellisia ollaan.Varsinkin viime aikoina meillä on ollut tapetilla ystävyys ja rakkaus-aihe.
Mieheni pitää minua parhaimpana ystävänään ja kertoo minulle kaikesta kaiken(ainakin omien sanojensa mukaan).Minä sen sijaan pidän häntä aviomiehenäni ja rakastajanani,enkä syvimpiä tuntojani puhu,ne jaan parhaimman ystäväni kanssa.
Miestäni harmittaa se etten pidä häntä parhaimpana ystävänäni ja kerro hänelle kaikkea.
Olen hänelle sanonut että parempi onkin vaan "harrastaa rakkautta" ja jättää ystävähömpötykset ystäville.
Tosin ei minua haittaa lainkaan se,että mieheni on minulle kuin avoin kirja.Puhukoon asiansa minulle jos niin haluaa.
Olen perustellutkin asian miehelleni.Olen muistuttanut siitä että riidan yhteydessä hän saattaa nälviä minua jostain jutusta,jonka olen kertonut jo 10 vuotta sitten(siis jotain entiseen elämään liittyvää esimerkiksi).Siksipä jo suhteen alussa päätin etten kyllä kaikkea kerro,etten tule selkään puukotetuksi,en edes tämänhetkisiä AIVAN syvimpiä tuntojani.
Olen myös sanonut sen että ystävä on sellainen joka EI KOSKAAN puukota selkään ja aiheuta mielipahaa.Siksipä mielestäni rakkaus ja ystävyys kannattaa pitää ihan erillään.
No,tokihan liitossa täytyy olla rakkauden lisäksi myös toveruutta ja keskustelua,mutta raja on vedettävä johonkin ,niin ei saa takkiinsa turhan takia.Mielestäni on reilumpaa riidellä REHELLISESTI vaikkapa tiskivuorosta kuin että siihenkin revitään jotain ikivanhoja juttuja esille.
Kyllä,minä pelkäisin että hän satuttaa minua sanallisesti,siksipä en ole ottanutkaan häntä parhaaksi ystäväkseni.Mutta ei hän mitenkään ilkeä mies ole,kovin ystävällinen,muttei kuitenkaan täytä parhaan ystävän kriteerejä.
Mitä mieltä otsikon aiheesta olette?
Mieheni pitää minua parhaimpana ystävänään ja kertoo minulle kaikesta kaiken(ainakin omien sanojensa mukaan).Minä sen sijaan pidän häntä aviomiehenäni ja rakastajanani,enkä syvimpiä tuntojani puhu,ne jaan parhaimman ystäväni kanssa.
Miestäni harmittaa se etten pidä häntä parhaimpana ystävänäni ja kerro hänelle kaikkea.
Olen hänelle sanonut että parempi onkin vaan "harrastaa rakkautta" ja jättää ystävähömpötykset ystäville.
Tosin ei minua haittaa lainkaan se,että mieheni on minulle kuin avoin kirja.Puhukoon asiansa minulle jos niin haluaa.
Olen perustellutkin asian miehelleni.Olen muistuttanut siitä että riidan yhteydessä hän saattaa nälviä minua jostain jutusta,jonka olen kertonut jo 10 vuotta sitten(siis jotain entiseen elämään liittyvää esimerkiksi).Siksipä jo suhteen alussa päätin etten kyllä kaikkea kerro,etten tule selkään puukotetuksi,en edes tämänhetkisiä AIVAN syvimpiä tuntojani.
Olen myös sanonut sen että ystävä on sellainen joka EI KOSKAAN puukota selkään ja aiheuta mielipahaa.Siksipä mielestäni rakkaus ja ystävyys kannattaa pitää ihan erillään.
No,tokihan liitossa täytyy olla rakkauden lisäksi myös toveruutta ja keskustelua,mutta raja on vedettävä johonkin ,niin ei saa takkiinsa turhan takia.Mielestäni on reilumpaa riidellä REHELLISESTI vaikkapa tiskivuorosta kuin että siihenkin revitään jotain ikivanhoja juttuja esille.
Kyllä,minä pelkäisin että hän satuttaa minua sanallisesti,siksipä en ole ottanutkaan häntä parhaaksi ystäväkseni.Mutta ei hän mitenkään ilkeä mies ole,kovin ystävällinen,muttei kuitenkaan täytä parhaan ystävän kriteerejä.
Mitä mieltä otsikon aiheesta olette?
Vastaukset 2
Vanhimmat
outoa.
ystävyys, esim ystävän kanssa harvemmin rakastellaan. Aika outoa olis vetää raja, että mitää puhuu ystävällä tai rakkaalle, ihmisiähän kummatkin ovat ja keskustelijat kukin persoonallisia.
Vaimo väittää minun yrittävän aivopestä häntä kun perustellen olen eri mieltä jostain kun hän. Se kertoo minusta vain heikosta itsetunnosta, ei kestä eri mieltä olevaa.
En saisi ateistina esim käyttää sanontaa jeesus sentään:-) Kun hän otti puheeksi seuraavan perheveneen ja totesi että Sunwind olisi kiva, sanoin aldrig i livet uivaa upootukkikesämökkiä ja jos en saa sanoa jeesus niin kilpapurjehtijan kuullen ei saa puhua Sunwindistä:-)