Tilanne on siis tämä:
Mies on hurahtanu täysin moottoripyöriin. Päivät hän ajelee pyörällään ja illat pitkät istuu pesemässä ja puunaamassa ajokkiaan. Talvella sen luulisi helpottavan, mutta ei. Edelleen mies katoaa ja tuntien päästä palaa sisälle, alkaa kirjoittelemaan ja piirtelemään tuning suunnitelmiaan. Sydäntalven toteuttelee niitä ja kevään tullessa alkaa kamalat poltteet pyöränpäälle.
Olen todella iloinen että hänellä on joku "pakoreitti" arjesta ja että hän saa ajatukset pois työstä. Minä itsekkin olen hulluna kaksipyöräisiin ero vain on siinä, että minulla ei VIELÄ ole omaa ajokkia. Kuulumme molemmat samaan moottoripyöräkerhoon ja vietämme paljon aikaa kerhotoiminnan parissa.
Joskus vain kuitenkin tuntuu että miehellä menee totaalisesti yli. Pyörä vie suuren osan yhteistä aikaamme ja käytännössä vain illat ja aamut olemme yhdessä. Ehkä sitten helpottaa kun minäkin saan hankittua pyörän, harrastuksesta tulee sata prosenttisesti yhteinen.
Tällä hetkellä hankalinta on kuitenkin se, että mieheni ei enää ota minua pyöränsä kyytiin. Tarvitsen kuulemma paremmat varusteet. Mutta minulla on ne, jouluna uusin kaikki varusteeni hanskoja ja kypärää myöten. Mikä on siis vikana? haluaako hän ehkä ottaa lisää omaa aikaa? Kyytiin pääseminen ei ole kyllä ongelma. Jos todella haluan päästä ajelulle niin kerholla ei tarvi kuin vinkata asiata niin heti on kymmenkunta käyttäjää. mutta en voisi tehdä sitä miehelleni, hän suuttuisi ikihyviksi. Mutta itse on minut tähän tilanteeseen ajanut, tälle ajokaudelle en saanut olla pyörän päällä ainuttakaan kilometriä.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Mies on hurahtanu täysin moottoripyöriin. Päivät hän ajelee pyörällään ja illat pitkät istuu pesemässä ja puunaamassa ajokkiaan. Talvella sen luulisi helpottavan, mutta ei. Edelleen mies katoaa ja tuntien päästä palaa sisälle, alkaa kirjoittelemaan ja piirtelemään tuning suunnitelmiaan. Sydäntalven toteuttelee niitä ja kevään tullessa alkaa kamalat poltteet pyöränpäälle.
Olen todella iloinen että hänellä on joku "pakoreitti" arjesta ja että hän saa ajatukset pois työstä. Minä itsekkin olen hulluna kaksipyöräisiin ero vain on siinä, että minulla ei VIELÄ ole omaa ajokkia. Kuulumme molemmat samaan moottoripyöräkerhoon ja vietämme paljon aikaa kerhotoiminnan parissa.
Joskus vain kuitenkin tuntuu että miehellä menee totaalisesti yli. Pyörä vie suuren osan yhteistä aikaamme ja käytännössä vain illat ja aamut olemme yhdessä. Ehkä sitten helpottaa kun minäkin saan hankittua pyörän, harrastuksesta tulee sata prosenttisesti yhteinen.
Tällä hetkellä hankalinta on kuitenkin se, että mieheni ei enää ota minua pyöränsä kyytiin. Tarvitsen kuulemma paremmat varusteet. Mutta minulla on ne, jouluna uusin kaikki varusteeni hanskoja ja kypärää myöten. Mikä on siis vikana? haluaako hän ehkä ottaa lisää omaa aikaa? Kyytiin pääseminen ei ole kyllä ongelma. Jos todella haluan päästä ajelulle niin kerholla ei tarvi kuin vinkata asiata niin heti on kymmenkunta käyttäjää. mutta en voisi tehdä sitä miehelleni, hän suuttuisi ikihyviksi. Mutta itse on minut tähän tilanteeseen ajanut, tälle ajokaudelle en saanut olla pyörän päällä ainuttakaan kilometriä.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen VALITETTAVASTI kokenut melko lailla saman kuin sinä koet nyt :-(
Ja se oli kamalaa aikaa. Mies chattaili muitten motaristien kanssa ympäri maailman talvikaudet ja kesän ajoi. Rakkauden alussa sain olla mukana (lue: roikuin tallilla tuntikausia kuin toinen puleeraa) mutta aika pian se oli mies joka lähtee tallille ja ajelemaan ja toivotti mulle kivaa iltaa, mitä ikinä teenkin.
Se aika oli kamalaa. Olen samaa mieltä, että on hyvä, että miehellä on hyvä rentouttava harrastus. Mutta ... näin jälkikäteen ajatellen, tein oikein kun jätin miehen lopulta. Miehen käytös söi valtavasti itsetuntoani, kun tajusin olevani paljon vähemmän tärkeä kuin pyörä. Minäkään en loppuvaiheessa päässyt mukaan, vaikka oli varusteet ja kaikki, ja hän jopa teki sitä, että jos kuitenkin tulin mukaan, hän tahallaan alkoi pelotella, ajaa yhdellä pyörällä ym. etten tulis seuraavalla kerralla mukaan.
Joten, jos voit, niin lähde koko suhteesta. Etsi itselles mies, joka antaa sulle huomiota ja aikaa ja joka on valmis jakamaan harrastuksensa ja aikansa sun kanssa.
PS. Mun exä sitten löysi naisen, jolla on oma pyörä ja he ovat nykyään naimisissa ja 2 lasta....
Vielä tänäkin päivänä kylmää sydämessä, kun näen tien päällä moottoripyöriä. Ne tuovat minulle ahdistavat ajat mieleen. Exäni oli ajanut nuorempana kilpaa ja haaveillut pitkään pyörästä. Hänen exänsä oli vastustanut sitä. Minä puolestani kannustin pyörän hankintaan, koska tiesin sen olevan hänelle tärkeä asia. En tiennyt, minkälaisen helvetin se toisi tullessaan.
Exä meni ja tuli niinkuin halusi. Minä yritin hoitaa kotia ja hänen lapsiaan. Häntä ärsytti, jos kyselin, minne hän menee ja koska tulee. Minä en päässyt mukaan, koska olin liian painava. Moottoripyöräreissut lisääntyivät. Eka pyörällinen kesä vielä meni, mutta seuraava alkoi olla jo aika ahdistava, kun hän vaihtoi tuliterään ja suurempaan pyörään.
En estellyt häntä menemästä ja halusin luottaa häneen, mutta oloni oli usein ahdistava hänen ollessaan kokonaisia viikonloppuja poissa. Viimeisenä yhteisenä talvena hän alkoi mennä "kavereiden mökille" autolla enkä yleensä silloin saanut häneen puhelimella yhteyttä. Hän ei vastannut tai puhelin oli kiinni.
Meillä meni huonosti ja riidat lisääntyivät. Minua ei loukannut se, että hän meni kavereidensa kanssa vaan se, että hän meni aina kavereidensa kanssa, ei koskaan minun kanssani (no, toki muutama kahdenkeskinen lyhyt yön yli reissu usean vuoden aikana). Hän sanoi haluavansa olla vapaa ja pian sen jälkeen hän pisti suhteemme poikki.
En saa tietää koskaan totuutta siitä, missä vaiheessa toinen nainen tuli mukaan kuvioihin, mutta sen tiedän, että he ainakin tunsivat jo ennen eroamme. Todennäköisesti se akka oli se "kavereiden mökki". Se nainen ei ollut nuorempi eikä nätimpi - hoikempi kylläkin - ja ennenkaikkea hänellä oli myös moottoripyörä.
Yli vuosi eron jälkeen olen tyytyväinen siitä, että ero tuli ja pääsin pois suhteesta, jossa en voinut hyvin. Eron myötä pääsin palaamaan takaisin kotiseudulleni ja pois työstä, jossa en viihtynyt - työhön, jossa viihdyn tosi hyvin. Mutta koville tuosta suhteesta selviäminen otti. Ja siinä oli vielä monta kiemuraa ennen kuin pääsin taas jaloilleni. (Niistä en uskalla kirjoittaa, koska olen jo joutunut poistamaan rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittamiani tekstejä exän pyynnöstä, koska hän pelkäsi, että uusi nainen lukee niitä ja hänelle selviää muutama kiemura, josta hän ei tiedä mitään.)
Moottoripyörät kuuluvat siihen maailmaan, josta haluan pysyä kaukana. Joitakin ne yhdistävät, mutta omalla kohdallani ne erottivat.