Prologi: Kirjotin päiväkirjaa lapsuus- ja nuoruusaikoinani.
Nyt olen 23 -vuotias, ja päiväkirjaan olen rustaillut viimeksi kunnolla kaksi vuotta sitten.
Ja sitä paitsi nuorihan minä yhä olen.
Tänään istuin parituntisen keittiön pöydän ääressä, ja purin mietteitäni ja tunteitani päiväkirjaani, jonka kaivoin komerosta.
Kirjoitin siihen tunteistani kihlattuani kohtaan, epäilyksistäni, luottamuksestani ja mielenliikkeistäni.
Tekstiä tuli kymmenen sivun verran.
Mitä mieltä olette, onko hyvästä näyttää tuo kirjoitukseni miehelleni?
Meillä menee hyvin, rakastetaan, välitetään ja ollaan onnelliset yhdessä, lukuunottamatta riitoja, jotka minä yleensä saan aikaiseksi mitättömistä aiheista suuttuessani.
Ja suutuspäissäni tulen sanoneeksi asioita, joita kadun heti myöhemmin.
Olen saanut mieheni tuntemaan olonsa pahaksi: hän epäilee, olenko sittenkään tosissaan.
Mieheni on aivan ihana; hän halaa, suukottaa, välittää, rakastaa, urheilee, nauraa ja elää arkea yhdessä kanssani.
Silti saan hänet aina pahalle mielelle töksäytyksilläni.
Olisiko hyvästä hänen antaa lukea tuo episodi päiväkirjastani, että hän tietäisi syvimmätkin ajatukseni, tunteeni ja mielipiteeni ja todelliset ajatukset erinäisitä asioista, joista meillä aina riidellään.
Että hänelle valaistuisi kunnolla se, mistä minä pahoitan mieleni suuttuessani, että hän käsittäisi, mitä päässäni todella liikkuu...
Päiväkirjahan yleensä on tarkoin varjeltu kapistus, eikä sitä anneta kenenkään toisen hyppysiin..
Mutta ei kai siitä haittaa ole, jos antaa oman rakkaan kurkistaa ihan oikeasti sinne sielun syövereihin...?
Asiallista vastausta kaipaan...
Nyt olen 23 -vuotias, ja päiväkirjaan olen rustaillut viimeksi kunnolla kaksi vuotta sitten.
Ja sitä paitsi nuorihan minä yhä olen.
Tänään istuin parituntisen keittiön pöydän ääressä, ja purin mietteitäni ja tunteitani päiväkirjaani, jonka kaivoin komerosta.
Kirjoitin siihen tunteistani kihlattuani kohtaan, epäilyksistäni, luottamuksestani ja mielenliikkeistäni.
Tekstiä tuli kymmenen sivun verran.
Mitä mieltä olette, onko hyvästä näyttää tuo kirjoitukseni miehelleni?
Meillä menee hyvin, rakastetaan, välitetään ja ollaan onnelliset yhdessä, lukuunottamatta riitoja, jotka minä yleensä saan aikaiseksi mitättömistä aiheista suuttuessani.
Ja suutuspäissäni tulen sanoneeksi asioita, joita kadun heti myöhemmin.
Olen saanut mieheni tuntemaan olonsa pahaksi: hän epäilee, olenko sittenkään tosissaan.
Mieheni on aivan ihana; hän halaa, suukottaa, välittää, rakastaa, urheilee, nauraa ja elää arkea yhdessä kanssani.
Silti saan hänet aina pahalle mielelle töksäytyksilläni.
Olisiko hyvästä hänen antaa lukea tuo episodi päiväkirjastani, että hän tietäisi syvimmätkin ajatukseni, tunteeni ja mielipiteeni ja todelliset ajatukset erinäisitä asioista, joista meillä aina riidellään.
Että hänelle valaistuisi kunnolla se, mistä minä pahoitan mieleni suuttuessani, että hän käsittäisi, mitä päässäni todella liikkuu...
Päiväkirjahan yleensä on tarkoin varjeltu kapistus, eikä sitä anneta kenenkään toisen hyppysiin..
Mutta ei kai siitä haittaa ole, jos antaa oman rakkaan kurkistaa ihan oikeasti sinne sielun syövereihin...?
Asiallista vastausta kaipaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
ongelmia, rustataan päiväkirjoja, haudotaan asioita omassa päässä tai täällä. on se kumma ettei 2000-luvulla ihmiset osaa keskustella keskenään mistä vaan rauhallisesti. Ollaan kuin jossain keskiajalla, sanomisia kontrolloidaan ja säädellään.
Näin vaimoni toimii, hänen keskekenkasvuisen ajattelunsa mukaan pitäisi koko ajan jutella mukavia, uutta ja ihmeellistä. Samoja asioita ei saisi jauhaa vuodesta toiseen, esim että suomessa on maailman 3. kovin verotus, siitä johtuu kaikki suomessa ilmenevä paha. Kerroin tämän hänelle viikonloppuna, toivottavasti otti opikseen, että sanomisiaan ja kuulemisiaan on turha miettiä liikaa tai päätyy mykäksi.
Vaikka olet kyrpiintynyt omaan eukkoosi, älä pura suuttumustasi minuun.
Meillä keskustellaan asioista paljonkin.
Eikä se ole mitään sellaista, että minä pakotan puhumaan: nyt istutaan tähän ja keskustellaan. Tai että minä puhun ja mies kuuntelee.
Iltaisin kun sängyssä käydään läpi päivän tapahtumia, ajaudutaan puhumaan "syvällisiä" omista tunteista, ajatuksista, mielipiteistä jne jne..
Mutta koska sitten suutuksissani tulen sanoneeksi kaikkea karmaisevaa, varmasti paperilta luettu teksti antaisi vieläkin varmemman kuvan niistä tunteista, joita pyörittelen ajatuksissani enemmän, kuin niistä puhuisin.
Olen pahoillani, että olet tässä asiassa niin jyrkkä.
Ehkä haluaisit itsekin, että naisesi tekisi asian eteen jotain, eikä vaan vatvoisi mietteitään kuupassaan.
Minä teen.
Rakastan miestäni niin paljon.
Mulla ei ole niinkään noita töksäytteleviä kommentteja, mutta tuttua on se, että haudon ja pyörittelen asioita päässäni, kunnes tulen suurinpiirtein hulluksi. Esim. on ollu miehen kanssa jokin riita, joka on sovittu, mutta en vain pysty unohtamaan jotain juttua niin helposti. Olen tehnyt niin, että kirjoitan joskus miehelleni vaikkapa sähköpostia jossa kerron sen mitä oikeasti mielessäni liikkuu ja kuinka jotkin asiat vaikuttavat minuun jne. Puhuminen suoraan on jotenkin niin kauhean vaikeaa. Ja kyllä mieheni sanoo, että hyvä kun sain kerrottua mikä mieltäni painaa, jolloin molemmilla voi taas olla vapautunut olo.
Siinä mielessä voisi olla hyvä idea näyttää se kirjoituksesi miehellesi, jolloin hänen olisi helpompi ymmärtää sinua. Mutta kehoitan kuitenkin, että yritän välttää niitä töksäyttelyjä, sillä et varmaan itsekään sellaisia haluaisi kuulla...
Kiitos asiallisesta vastauksestasi!
Olen miettinytkin moneen otteeseen, miten pahalta minusta itsestäni tuntuisi, jos mieheni töksäyttelisi suutuspäissään minulle samoja asioita, mitä itse huudan hänelle =(
Vaipuisin maan rakoon.
Joten miksi mieheni on kuunneltava moisia minun suustani?
Vaivun silti nyt maan rakoon!
Joskus ihmettelen, kuinka hän oikein kestää minua..
ne asiat niin raakoina ja todellisina kuin ne ovat, mutta niitä en miehelle näyttäisi.. Omalle itselle kirjoittaminen auttaa purkautumaan ja tunnekuohuista pahimmat laantuu. Rauhoituttuani kirjoittaisin miehelle asioista oman kirjeen.