Luulin, että hän oli elämäni mies. Nyt kun aikaa on kulunut, tajuan että eihän hän voi olla jos ei minua halua. Täytyy olla siis jotain parempaa. Mietin vaan että mies oli varma siitä mitä tuntee minua kohtaan suhteemme ajan, halusi naimisiin ja lapsen, mutta yhtäkkiä halusi pois, erota. Minulle ero teki kipeää mutta nyt alan olla hänestä irti. Voiko rakkaus joka oli tärkeä ja ainutlaatuinen olla näin vain ohi? Olimme kovin erilaisia, ehkä siinä syy mutta toisaalta suhteen viehätys. Luonteeltamme ja arvoiltamme olimme samanlaisia mutta elämäntavoiltamme hyvinkin erilaisia. Joskus toivon että jokin voima saattaisi meidät yhteen sillä uskoin että olemme tarkoitetut toisillemme ikuisesti. Hän kuitenkin valitsi toisin ja nyt en usko että enää tulemme olemaan yhdessä. Miksi? Hänen on helpompi löytää uusi kuin palata vanhaan virheiden jälkeen. Minä taas toivon, että rakastun ja löydän elämäni miehen jostain. Pelkään että teen elämäni virheen jos en ota häneen yhteyttä ja koita saada häntä takaisin. Toisaalta hän oli se joka jätti joten hänen tulisi haluta minua. Silti, en käsitä voiko asiat vain kadota näin. Luulin että se oli totta mitä meillä oli. Mutta oliko se sittenkin illusio?
Näinkö se vain on ohi?
häntä rakastanut
91856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tiedän tunteen, siksi halusinkin ottaa osaa viestiisi... Tän kaiken surun ja paskan keskellä... Itselläni yli 4 vuotinen suhde takana. Paljon riitoja, mutta paljon myös rakkautta. Niin ainakin luulin. Ne kaikki kauniit sanat... tosin ajan myötä nekin hävisivät. Enkä toisaalta ihmettele miksi, osasin välillä olla todella ilkeä... satuttaa. Kaikki tämä vain epävarmuuteni vuoksi. Lähdin suhteeseemme 3.pyöränä, joten lähtökohdat olivat jo valmiiksi huonot. Sitten viimeisen riidan jälkeen mies vaan päätti olla ottamatta yhteyttä, muutamaa viestiä lukuunottamatta. Ei halunnut puhua, ei jatkaa kavereina... Halusi kostaa kaiken aiheuttamani pahan olon. En voi vieläkään käsittää miten ihminen, joka joskus minuakin rakasti,ja jota itse valtavasti rakastin, voi muuttua niin tunteettomaksi. Ja riita itsessään oli kovin pieni ja mitätön. Pyysin häneltä monet kerrat anteeksi virheitäni, anelin takas kun olin heikoimmillani. Mutta sitten tajusin, että sillä ruokin hänen ylpeyttään, hänen halua olla välinpitämätön. Ymmärsin, että jos hän vielä välittäisi, hän ottaisi varmasti yhteyttä... tai olisi edes vastannut soittoihini. Mutta ei... olen vihan ja surun murtama... vihainen lähinnä siksi, että tein itsestäni niin naurettavan. Minä, joka aina vannoin etten koskaan jää roikkumaan. Toisin kävi. Kunpa olisin vaan antanut heti mennä. Vielä on hetkiä, jolloin tunnen sekoavani... vihan, surun ja pettymyksen tunteet vuorotellen. Mutta tiedän, että selviän, aika on se joka parantaa.. toisaalta, sanotaan myös että särkyneen sydämen korjaa vain uusi rakkaus. En vaan jaksaisi enää alottaa alusta jonkun muun kanssa. Joten siskoseni, toivon sulle valtavasti voimia.. et ole yksin! Joku päivä mekin vielä hymyilemme ja olemme onnellisia, eikö?
Mutta entä kun mies laittaa viestiin että saanko udella, mitä elämääsi kuuluu? Onko hän edelleen kiinnostunut vai kyseleekö vain? Laittaisinko jotain siitä että voisimmeko nähdä? Vai pitääkö antaa vain mennä?....
Olen kohtalontoverisi. Myös mun exäni jätti minut ilman kunnon selityksiä. Olihan niitä, mutta ne jäivät niin irrallisiksi ja hän ei ole suostunut keskustelemaan kanssani. Hän jätti minut helmikuussa, joten erosta on jo tovi aikaa. Emme ole nähneet sen jälkeen kuin kerran, jolloin vaihdoimme tavarat. Se sujui hyvässä yhteishengessä. Mulle tämä on ollut todella vaikeaa, koska hän sanoo edelleen välittävänsä ja olen hänelle tärkeä.
Hänen toimintansa kuitenkin oli toista: hän lähti yllättäen ja ei saanut pistettyä poikki viikonlopun aikana, vaan seuraavana maanantaina soittamalla. Hän oli ottanut asian esiin vkl:na juoneena, mutta ei kertonut kunnolla syitä eikä pystynyt keskustelemaan, vaan vastaili moniin kysymyksiin "en tiedä".
Asumme tällä hetkellä eri paikkakunnilla, vaikka 5 vuotta ei ole kulunut pelkästään etäsuhteena. Hän muutti töiden perässä ja minä jäin yhteiselle opiskelupaikkakunnalle. Tarkoituksena oli muuttaa yhteen, kun hän saa töitä samalta paikkakunnalta (oli jo ajankohta tiedossa) ja mennä naimisiin.
Hän lähti elämästäni niin ripeästi, eikä hän halunnut olla muhun yhteyksissä ensimmäsien kk:en aikana. Itse otin häneen ekaa kertaa yhteyttä reilun kk:n kuluttua, jolloin puhuin vain tavaroiden vaihdosta. En ole koskaan kinunut takaisin, vaikka olisin halunnut hänet takaisin. Ajattelen, että jos hän haluaa, hän saa sanoa. Voin toki asian tuoda joskus yhteisissä keskusteluissa kasvoikkain aiheeksi, mutta en harrasta "ruikutus puheluita".
Mielestäni tapauksessasi on samoin, että hän edelleen välittää susta, mutta ei halua sua takaisin. Voi olla, ettei hän ole vielä edes käsitellyt eroa. Joillain se kestää pidempään. Olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että olen pidemmällä eroprosessisani kuin exäni. Hänellä on monia lapsellisia kommentteja, kun kerron kuinka pärjään elämässäni eteenpäin ja olen tehnyt monia uusia asioita. Hänen kommenttinsa oli vain "mikset voinut tehdä näitä asioita kanssani?" No, minä olin koko parisuheemme ajan aktiivisempi, joka keksi ohjelmaa. Ennen hän osallistui suunnitteluun, mutta myöhemmin se lopahti kokonaan ja hän alkoi vain syyllistämään mua. Hänelle tärkeimpiä olivat työt ja uuden paikkakunan kaverit (jotka olivat samoja kuin töissä). Nyt ymmärrän, ettei hän ole valmis suhteeseen tuolla asenteella. Itsekään en ole noin vain valmis uuteen suhteeseen. On niin tyhmää, ettei tunteet noin vain kuole!
Toivon, että pääset myös elämässäsi eteenpäin.
Kannattaa tehdä kaikkea kivaa ystävien kanssa, hankkia uusia kokemuksia esim. harrastus ja nauttia muutenkin elämästään. Itse koen olevani onnellinen, vaikka joskus murehdin tapaa, miten exäni käveli pois elämästäni ja sitä, että asiat olisi voinut selvittää puhumalla (en tarkoita, että se olisi johtanut suhteen jatkoon, mutta ei olisi jäänyt mitään hampaankoloon).
Täälä on mies, joka jätettiin myös yhtäkkiä vuosien jälkeen. Hajottava kokemus, erittäin. Yhteinen elämä oli mulle suurin unelma mitä mulla on ikinä ollu ja se vietiin multa nyt pois joten ymmärtänette sen että olen tyhjä. Nainen osoitti vuosien aikana käytöksellään että ei sitoudu eikä asennoidu kuten parisuhteeseen tulee asennoitua. Hänelle tärkeää oli vain "minä itse" eli hänen valinnat ja teot vuosien mittaan ovat olleet pääosin hyvin itsekkäitä.
Näistä huolimatta nainen väitti kaikki ne vuodet että hän rakastaa minua ja oli vielä viime vuoden lopussa näin mulle väittämässä. Kuitenkin vuosi vaihtui ja toi mukanaan muutoksia hänen elämäänsä ja niinpä hänen mielensä muuttui kuin silmänräpäyksessä. Yhtäkkiä oltiinkin siinä tilanteesa että kaikki oli ohi. Nyt nainen ei väitä rakastavansa mutta väittää että olen yhä tosi tärkeä ja että hän välittää muka todella paljon. Paskat, mä en vaan enää usko näitä sen juttuja.
Mä olen tehnyt omassa elämässäni ratkaisuja parisuhteemme parhaaksi ja samalla omaksi tappiokseni. Nainen ei tällaiseen kohdallaan kyennyt. Mä kutsun näitä kompromisseiksi. Aina piti vain mennä hänen pillinsä mukaan. Rakastin häntä ja olin hänelle lähestulkoon sylkykuppi. Olen kuitenkin murtunut siitä että hän ei minua enää huoli mutta hassua kyllä; samalla tajuan että tämä ero voikin koitua mun parhaaksi. Ehkä kohtaan ihmisen joka sitoutuu ja kohtelee minua paremmin ja ennen kaikkea rakastaa aidosti ja omasta vapaasta tahdostaan.
Anna sen miehen mennä. Jossain on sinulle parempi. Hän olisi saanut sinut, jos olisi halunnut. Hän ei halunnut. Parempi tajuta ja hyväksyä se nyt kuin vuosien päästä.
Minä en osannut antaa mennä, uskoin että olemme toisillemme tarkoitetut ja että rakkaus on niiiin totta. Ja nyt, kahden yhteisen lapsen jälkeen, hän on löytänyt sen, jota rakastaa oikeasti, jonka haluaa oikeasti, jonka kanssa menisi naimisiin - minun kanssani ei mennyt.
Anna mennä, anna mennä, selviät vähemmällä surulla.
Kiitos vastauksistanne. Aion antaa mennä. Todellakin hän olisi saanut minut jos olisi halunnut vaan ei halunnut. Hän sanoi että rakastaa mutta ei pääse menneistä yli. Hän ei pääse yli eli ei pysty suhteeseen kanssani. Rakkautta on antaa mennä, haluta toisen onnea, joten annan mennä. Jäin vain ilman vastauksia joita kaipaan. Hänen rakkautensa oli nähtävissä ja kuitenkin hän pakeni sitä. En ymmärrä. Hän oli se joka sanoi että olemme aina yhdessä. Hän halusi naimisiin ja lapsia, minä en ollut väkivaltaisen miehen jälkeen valmis ja etsin minuuttani. Hän piti minua kuin kukkaa kämmenellä. Ja sitten hän ei enää jaksanut. Haluan hänen onneaan ja jos se että olen poissa hänen elämästään on sitä onnea, niin suon sen hänelle täysin mutta tarvitsen vahvistuksen sille että se on niin. Sen vielä kysyn ja sitten se on siinä.
"Hän sanoi että rakastaa mutta ei pääse menneistä yli. Hän ei pääse yli eli ei pysty suhteeseen kanssani."
Mitä hän tarkoitti menneillä? Teidän menneisyyttä, vai omaansa jostain aiemmasta? Jos tarkoitti teidän, niin nämä kaksi ensimmäistä sitaattia voisi kuulua yhteen -eli ylimpänä ^ oleva ja seuraava:
"minä en ollut väkivaltaisen miehen jälkeen valmis ja etsin minuuttani"
Koska jos et ollut valmis ja etsit minuuttasi, kokiko mies -torjuntaa- tai muuta? Loukkasiko jokin? Joka oli miehen logiikalle liikaa. Miehet ovat herkkiä joskus. Tai muu syy joka vaikutti kommunikoinnissa tai muu? Mistä oli kyse.
Jos taas oma menneisyytensä, mikä siinä voisi vaikuttaa millään lailla. (?)
"Hän oli se joka sanoi että olemme aina yhdessä."
Minusta paljon puhuvaan ja lupaavaan mieheen on koskaan vaikea luottaa. Ellei ole joku rehellisyyden perikuva junttura jostain pellolta. Mitä (nopeammin tai)lipevämpi kieli, niin sitä helpommin vesittää. Silloin huomautan rauhallisemmasta tahdista tai poistun -ehkä lopullisesti
Saatan olla hakoteillä. Psykologiaa tarttis vaan...
Niin aina ei tiedä mitä jonkun päässä "liikkuu". Hakeeko hän muka mielestään "parempaa", tuliko hän loukatuksi, mitä missä ja milloin .. Aina voi korjata suhteita, mutta onko se sen arvoista nyt just jos jossain on parempi mies joka vie jalat alta samantien -kannattaako hukata aikaa. Yksinkin voi olla ok, kuin joku mies taakkana
Joidenkin miesten käsittely on taitolaji, vaatii harjoitusta. Pääsisit helpommalla tavallaan jonkun muun kanssa ..? Vaikka haasteita toki riittää
Mitä todella haluat. Yrittää tuota luovuttaja ukkelia (saattaa olla vielä lapsen kengissä) vai "yllättyä" ehkä (positiivisesti) jotain uutta komeampaa kivempaa miestä joka voisi tulla vastaan ja viedä jalat alta. Parempi elämä(?)
Sä sen tiedät. Mitä teetkin, muista että parempi voi olla nurkan takana, vaikka näkeekin yhden
Mun mielestä miehen olisi alunperin pitänyt miettiä mitä oikeasti haluaa elämässä, eikä vatvoa eestaas. Hänellä ei ollut ehkä myös ongelmanratkaisukykyä alunperin tai kypsyyttä kestää toisen tunteita -varsinkaan negatiivisia. Mitä ikäluokkaa hän onkaan, onko kovin nuori? Tai miehissä asuu poika -niinkuin sanonta kuuluu. :S Ehkä ei niin täydellinen hänkään lopulta.
Voin olla väärässä mutta aina voi pohtia. Syitä voi miettiä arvostuksista vaikka mihin asti .. muitakin. Zemppiä
sanat, sanat, sanat ja ... mutta miesten teot ei todellakaan merkitse mitään siinä.
Ehkä olet liian helposti lähestyttävä...
Nim. miettijä: sulla on hyviä ajatuksia!
Mun exä on 28-vuotias, mutta hän ei selkeästi ole vielä tarpeeksi kypsä käsittääkseen, mikä on elämässä tärkeintä. Työ vaihtuu, kavereita tulee ja menee (varsinkin hänen elämäntilanteessaan, kun paikkakuntakin on vaihtunut useasti). Hän ei oivaltanut, että minä olin ainut pysyvä hänen elämässään ja tuin häntä aina. Olin ainut, jolle hän todella uskoutui ja hän uskoutuu jossain asioissa välillä vieläkin. Hän ei ole päässyt minusta täysin irti, vaikkei halua mua nyt takaisin. Tämä välivaihde on kaikkein raastavinta! Haluaisin selvittää asiat hänen kanssaan ja jatkaa omaa elämääni eteenpäin. En ole takertuja.
Tällä hetkellä en pysty ajattelemaan muita miehiä, vaikka olen joitain tapaillutkin ja tuntenut "perhosia vatsassa", mutta olemaan 100%:sti toisen kanssa ilman, että haikailen exän perään ei vielä onnistu. Sanoin juuri eilen ystävälleni, ettei mulla ole pelkoa siitä, löydänkö ketään uutta vaan siitä, etten pysty aloittamaan uutta suhdetta. Sen näyttää aika! Toivottavasti muut samassa tilanteessa saavat selvyyden ajatuksiinsa=)