Meidän perheen vanhemmat ovat päättäneet erota pitkän yhdessäolon jälkeen. Me "lapset" olemme jo aikuisia eikä meitä sinänsä hetkauta mitä vanhempamme tekevät. Pääasia että ovat onnellisia. Parempi siis yksin kuin huonossa suhteessa.
Eroon ei meidän tietojemme mukaan liity mitään sen erikoisempaa draamaa ja vanhemmat ovat hyvissä väleissä jne jne..
Kysymys liittyykin tulevaan aikaan.
Molemmat vanhemmat ovat melko nuoria (alle 50) joten uusia seurustelukumppaneita luultavasti tulee olemaan.. Jos äitini/isäni kuitenkin ilmottaisi viikko eron jälkeen että hänellä olisi uusi mies/nainen, niin minä en häntä hyväksyisi.
Koska eronneiden on siis "soveliasta" esitellä uusi kumppani lapsille ja koska meidän lapsien pitäisi olla valmiita siihen, että uusia henkilöitä saattaa perheeseen kuulua?
Eroon ei meidän tietojemme mukaan liity mitään sen erikoisempaa draamaa ja vanhemmat ovat hyvissä väleissä jne jne..
Kysymys liittyykin tulevaan aikaan.
Molemmat vanhemmat ovat melko nuoria (alle 50) joten uusia seurustelukumppaneita luultavasti tulee olemaan.. Jos äitini/isäni kuitenkin ilmottaisi viikko eron jälkeen että hänellä olisi uusi mies/nainen, niin minä en häntä hyväksyisi.
Koska eronneiden on siis "soveliasta" esitellä uusi kumppani lapsille ja koska meidän lapsien pitäisi olla valmiita siihen, että uusia henkilöitä saattaa perheeseen kuulua?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mielestäni asiasta ei kannattaisi kauhean isoa stressiä ottaa, todennäköistä on, että uusia ihmisiä ilmaantuu ja mitään aikamäärettä sellaiselle ei voi asettaa. Jokainen vanhempi tuntee lapsensa senverran hyvin, että tietää milloin asia on kohdallaan. Luottamus uuteen henkilöön pitäisi tulla ensin, eli ensin aikuinen tutustuu itse ja sitten esittelee lapsilleen. Toisilla siihen voi mennä kuukausi, toisilla vuosi, itse en pidä salailusta, koska se mielestäni saa asioille vain negatiivisen vivahteen ja saattaa antaa jopa kielteisin vaikutelman (julkinen salaisuus..).
Tovoisin, että jokainen osapuoli osaisi avoimesti suhtautua uuteen ihmiseen vailla ennakkoasenteita tai odotuksia (puolin ja toisin). Uusi ihminen voi kuitenkin olla "rikkaus", ei kenenkään sijainen eikä korvike vaan aivan oma yksilönsä, jolle toivottavasti löytyy myös oma paikkansa. Toivottavasti tämä uusi ihminen osaa myös tukea kumppaninsa ja lasten välejä ja ymmärtää mitä velvollisuuksia tällä on heitä kohtaan.
olet aikuinen sä ymmärrät ettei sun vanhempasi tarvitse sun hyväksyntää sille, saavatko he missä vaiheessa jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Kuvitteletko että jossain vaiheessa asetelma muuttuu, että vanhemmistasi tulee niitä, kenen pitää hyväksyttää tekemisensä lapsillaan, eikä päinvastoin.
Ja oikeesti lissu, jos sä olisit mun tyttäreni, ja sä esittäisit asian niin, ettet sä hyväksy mun ratkaisuja, niin vedetäänkö esille, montako ratkaisua sä olet jo tehnyt ilman mun hyväksyntää? Jos ei vielä riitä, niin aletaanko pohtimaan montako sun ratkaisua meni sen mukaan mitä mä tiesin jo oikeammaksi, ja montako meni vituiksi niinkuin mä vähän etukäteen arvelin, mutta annoin sun tehdä omat mokasi.
Juu ei, jossain vaiheessa tulee mittari täyteen. Jossain vaiheessa ei enää jaksa mennä ns. lasten ehdoilla. Jossain vaiheessa ei enää ole pakko. Ei edes vanhemman.
mä en tykkää yhtään faijani eukosta se tuli jo faijan elämään ennekö mun porukat erosi,se oli eron syy,ensinnäkin se on tyhmä eukko, mielistelee meille ja kerjää hyväksyntää ja se haukkuu mun mutsiini mulle,mun mielestäni sillä ei oo mitään oikeutta haukkua mutsiini ja faijaa se vie 6-0.no toivottavasti faija on onnellinen.Joskus haluisin olla faijan kaa kaksin niin sellasta tilaisuutta ei koskaan tuu,kun se eukko on aina haukkana vieressä.Mun tyttöfrendinikään ei siitä tykkää.
Toi on just pahinta, mitä voi tehdä, haukkua äitiä ja samalla yrittää feikata. Mielistely on läpinäkyvää ja en usko, että sillä mitään saavuttaa. Isäsi pitäisi kyllä ottaa ihan "omaa aikaa" just sun kanssa, itse vein omat lapseni just risteilylle senvuoksi, että saadaan olla ihan rauhassa keskenämme. Jos sellainen ei "uudelle" sopisi saisi hän jäädä, järjestelykysymyksiä ne on.
Juttele isäsi kanssa ja kysy ettekö voisi joskus tehdä jotain ihan keskenään ja hänen pitäisi se uudelle esittää omana ajatuksenaan.
tarvitse mennä lasten ehdoilla. Ainakaan tässä tapauksessa kun me molemmat lapset olemme jo aikuisia.
Pointtini lähinnä oli se, että on stten vanhemmista joku tai ihan vaikka minä tai sinä niin ei pitkän suhteen jälkeen salamana mennä etsmään uutta kumppania. (olettaen että eroon ei liity 3:tta pyörää)
Totta kai kaikkien pitää mennä elämässä eteenpäin ja totta kai siihen kuuluu uudet ihmiset ja suhteet. Lähinnä sitä hain takaa, että koska on se ns. oikea aika..
Mun vanhemmat saavat tehdä mitä lystäävät ilman mun hyväksyntää, mutta mikäli jompi kumpi tosiaan viikon eron jälkeen jos esittelis uuden niin siitä kyllä tykkäis. Eri asia sitten esim. puolen vuoden päästä..
sellaista aikarajaa pysty kukaan asettamaan. Riippuu vanhempiesi fiksuudesta, tilanne- ja tyylitajusta, miten pian he uudet kumppaninsa esittelevät lapsille. Eiköhän aikuisten lasten kanssa voisi olla avoin näissäkin asioissa. Minun tapauksessani eroa haettaessa meillä kummallakin oli uudet kumppanit. Lasten kanta oli, että hyvä jos kumpikin on onnellinen ja tyytyväinen. Reilun kolmen vuoden aikan tilanne on hieman muuttunut. Minä olen lasten äiti ja minun kumppanini nuoriso hyväksyy varauksetta ja meillä on porukalla oikeastaan mukavampaan kuin koskaan silloin kun olimme vielä n.s. ydinperhe. Tosin minä ja ystäväni emme ole jatkuvasti yhdessä, vaan vietämme esimerkiksi joulut kumpikin nuorisomme ehdoilla. Pidämme kumpikin tärkeänä sitä, että tapaamme aikuisia lapsiamme paljon myös ilman uutta kumppania. Meillä on kummallakin omat kodit mikä mahdollistaa tämän.
Exäni on oman kumppaninsa kanssa erittäin tiiviisti yhdessä. Hänen yhteydenpitonsa lapsiin on vähäistä ja mikäli isän luo mennään vaikkapa syömään on uusi kumppani siellä aina emäntänä. Exäni uusi onni ei ole riittävän fiksu lasten makuun ja kun ovat tämän isälleen osoittaneet, niin välimatka on vain kasvanut. Uusperhekuviot, silloinkin kun lapset ovat aikuisia, edellyttää hienotunteisuutta ja tilannetajua. Erityisesti sen uuden kumppanin pitäisi kunnioittaa ja tukea lasten ja vanhemman välistä kanssakäymistä. Perheen hajottua pitäisi ensin löytää vanhemman ja aikuisten lasten kanssakäymiselle uudet ja mukavat kuviot. Siihen asetelmaan on sitten helpompi ottaa mukaan uusikin "perheen jäsen".
Eron jälkeen pitäisi käyttää aikaa siihen, miten ollaan yhdessä "perhe" erikseen isän ja äidin kanssa. Siinä aikuisilla lapsillakin on oma tärkeä osansa. Edellytyksethän teillä ovat hyvät, kun isä ja äiti ovat edelleen hyvissä väleissä keskenään. Toisaalta ne välit tavallisesti huononevat kun uusia ihmisiä liittyy kuvioihin.
että ovat pitkään eläneet ns. kylmässä suhteessa ja uuden ihmisen voi haluta rinnalleen hyvinkin pian. Eli suhde on jo hiipunut kasaan kauan ennen virallista eroilmoitusta.
Mielestäni kertomuksesi alkoi kivasti " Pääasia että ovat onnellisia. Parempi siis yksin kuin huonossa suhteessa.
Mutta laski sitten loppua kohti, kun ilmoitit, ettet hyväksyisi vain viikkoa eron jälkeen esiteltyä uutta kumppania/kumppaniehdokasta. Siis tarkoititko kuitenkin, ettei vanhemmat saa HETI olla onnellisia, kun ovat vanhasta suhteestaan eronneet?
Aion erota miehestäni, minulla on jo uusi miesystävä, teini-ikäisiä lapsia ja vanha melko etäinen äiti sekä vanha läheinen täti. Olen ajatellut, että kerron heti eron jälkeen (siis harkinta-ajalla) tädilleni uudesta miesystävästäni (koska olen kertonut hänelle myös ongelmistani liittyen mieheeni, lasten isään - ja hänestä on ollut enemmän tukea kuin psykologeista). Näin siksi, että tiedän hänen varmasti ymmärtävän minua. Lapsenikin ymmärtäisi, muttei äitini välttämättä. Tosin hänkin on pehmennyt tässä viime vuosina ymmärtämään minua enemmän kuin koskaan, josta olen kovin kiitollinen.
Joten kerrohan haluatko todella, että vanhempasi SALAISIVAT sinulta uuden suhteensa ja kuinka pitkään?
Olen samaa mieltä kanssasi, salailu ei ole hyvä ja tuollainen asia harvoin pitkään edes salassa pysyy. Aikuisilla lapsilla on varmasti itselläkin seurustelusuhteita takana jopa katkenneita suhteita, joten siitä näkökulmasta jo ymmärtävät elämää.
Itse esittelisin toki eron jälkeen ja heti, kun oma luottamukseni ko henkilöön on vahvistunut. Tietty, jos omassa erossa ja omat välini lapsiin olisi ristiriitaisia ja solmussa pitäisin pidemmän ajan. Onkin tärkeää, että tiedän lapsieni luottavan minuun ja ratkaisuihini.
Olettamukseni siis koko ajan on, että eroon ei liity kolmansia osapuolia..
En missään tapauksessa haluaisi, että minulta/ veljeltä salattaisiin mitään suhteita tai muutakaan, mutta kyllä se vaan niin kamalan kylmältä toiminnalta tuntuu jos viikon eron jälkeen olisi jommalla kummalla uusi kulta kainalossa..
Jos pariskunnalla on yhteistä historiaa yli 20v takana, joista ESIM. 2 viimeistä vuotta jo hieman hankalaa ja kylmää, niin mielestäni molempien osapuolien pitäisi kuitenkin "kunnioittaa" toista (ja meitä lapsiakin) sen verran, ettei etsiskele uutta kumppania samalla sekunnilla kuin eropaperit jätetään..
Tämä ei itseasiassa edes liity enää meikäläisen hyväksymiseen, vaan ihan siihen että molempien pitäis mun mielestä ensin pärjätä yksin pitkän ajan jälkeen, saada arki rullamaan ja selvittää ajatuksensa ennen uuden kumppanin etsintää.
Mutta ei, ei missään nimessä salailua meille "lapsille". Tiedän kyllä, että kaikki asiat eivät meille kuulu, mutta salailu luultavasti vain pahentaisi kaikkien suhtautumista kaikkeen..
...että et ole se lapsi ollenkaan, vaan puoliso, joka pelkää exänsä alkavan seurustella heti. Lapsi tuskin noin suurta huolta moisesta jaksaisi kantaa, aikuisella lapsella on jo oma elämä.
Elä sinä elämääsi olit siten se lapsi tai mielipiteitä hakeva aikuinen, jolloinka exäsi ei ole sinulle tilivelvollinen asioistaan. Jos taas todellakin olet se lapsi suurin kunnioitus ja rohkeus vanhemmaltasi on uskaltaa esitellä sinulle se uusi seurustelukumppani, ei se niin helppoa aikuisellekkaan ole.
Jos minä olisin puoliso, niin voisin sen kyllä ihan kertoakkin. Aikuinen lapsi olen ,jolla tosiaankin omakin elämä.
Sen verran naiivi "lapsi" kuitenkin, että vanhempien ero pikkasen romutti tota omaa maailmankatsomusta. Tai kai jokainen ajattelee että juuri omat vanhemmat ovat yhdessä ikuisesti..
Nämäkään ei tosiaan ollut ne mun pointit, joita yritin hakea ekassa viestissä, mutta ei kai sen väliä. Mun mielestä vaan kiva kuulla muiden mielipiteitä, ei sen kummempaa.
No sitten varmasti näet mielummin vanhempasi todellakin uuden vakituisen kainalossa, eikä villiintyneenä häntäheikkinä taikka jokamiehen naikkosena.... Kyllä sellaiset laastarisuhteet aikuistakin syö...eli mielummin jotain pysyvämpää ilman senkummempia aikamääreitä, ehkä itsekin sitä vanhemmillesi toivoisit.
Ja todellakin myös oma tuttavapiirisi saattaa kasvaa, koskaan et voi tietää mitä hyvää uusi ihminen voi omaan elämääsi tuoda jos ei muuta niin ajatustenvaihtotasolla.
Kaikkea hyvää sinulle, ei kannata murehtia turhaan.
Tosiasia on, että viimeinen niitti erolle on useinkin toinen suhde, jota ei etsitä vaan joka ns. tupsahtaa elämään. Mielestäni olisi todellisen hölmöä sanoa siinä tilanteessa "odota kuule muutama vuosi, eroan ensin, selvittelen ajatuksiani ja yritän saada elämäni rullaamaan". Joskus muinoin ajattelin "oikea rakkaus odottaa". Sitten olen odottanut vuosikymmeniä (lähes) että mieheni saisi elämänsä järjestykseen eli voisi vihdoin ja viimein keskittyä minuun ja lapsiin (vanhin on jo 17v). Mutta ei. Siten olenkin tullut siihen tulokseen, että elämä ei odota: Sitä pitää elää. Hukkaan menee koko elämä, jos vain odottaa ja odottaa.
Ei ollu mukavaa kun mun mutsi esitteli uuden miehensä jo kun oli ihan tiiviisti aviossa mun iskän kaa,ja samalla kerto,että tarvii vissiin erota,no ero niille tuli ja mutsin mies hävisi ja uusia ehdokkaita esiteltiin.Iskä on kiva ja oikeudenmukainen mies,vitutti mutsin käytös,en ookka mutsin kaa oikeen missään tekemisissä.
lapsilla rupeaa olemaan "äitin uusia rakkauksia" isäpuolena,kun ex-vaimo on päässyt elämään sitä omaa ainoaa elämää,vuosi erosta ja viitteitä tulevasta jo on lasten puhumana.itse en puutu asiaan,jos puuttusin,niin kuulisin kuinka sekaantusin hänen elämäänsä.
yli 20v takana, joista ESIM. 2 viimeistä vuotta jo hieman hankalaa ja kylmää, niin on todella jo aika löytää lämmin syli. Uusi lempi paranta vanhan arvet.
Itselleni on niin tärkeää lasten luottamus minuun ja ratkaisuihini että en olisi voinut kuvitellakkaan tilannetta, jossa mieskokeilujen jatkumo olisi heidän elämäänsä tullut (onneksi ei ole sellaiseen tarvetta).
Uskomatonta on myös äidit (tai isät), joiden aamiaispöydässä vaihtuvat uudet naamat lasten ihmeteltävänä tai kun lapsi menee vanhempansa makuuhuoneeseen aamulla tarkistamaan, että minkähän näköinen kumppani siellä tänään on, huh huh!
Et hyväksyisi vanhemman uutta kumppania vain siksi, että tämä esittelisi hänet mielestäsi liian aikaisin??! Olisiko se tuota ko. henkilöä kohtaan kovinkaan reilua? Olisiko se reilua äitiäsi/isääsi - ja itseäsikään kohtaan? Kuinka kauan haluaisit vanhempiesi salaavan asian sinulta? Eikö aikuisuuteen kuulu juuri, että pystyy vastaanottamaan asiat asioina?
Kysymyksesi muistuttaa teini-ikäisenä useinkin esitettävää probleemaa "koska on oikea aika esitellä vanhemmille uusi poika/tyttöystävä?", mutta johon ei ole vastausta. Oikea aika on silloin, kun siltä tuntuu.
Hei Lissu,
Minusta on hienoa, että pohdit näitä asioita muiden avulla, etkä murehdi niitä yksin! Toivon, että omat lapseni kykenevät ja uskaltavat isompana hakemaan ulkopuolista "apua", kun eivät sitä lähimmäisiltä pysty saamaan.
Tosiasia on, että sellaista aikaa ei voi yleisesti määritellä. Kyse on tunteista - eri ihmisten tunteista, jotka kehittyvät eri aikaan.
Kun toinen vanhemmista on valmis uuteen suhteeseen, toinen voi olla vielä kaukana siitä, esim. koska hänellä ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta käsitellä eroaan. Toiset taas hyppäävät lohdutuksekseen heti tilaisuuden tullessa uuteen syliin sekään ei ole tuomittavaa. Sama (valmius uuteen suhteeseen)koskee myös lapsia - suhde uuteen "vanhempaan".
Jokaisella on oikeutensa tunteisiinsa. Niin on myös sinulla! Mikäli kävisi niin, että esim. toinen vanhemmistasi tekee ratkaisevan liikkeen liian aikaisten sinun "makuusi", sinulla on oikeus tuntea pettymystä, suuttumusta yms.
Ratkaisevaa on se, mitä teet näillä tunteillasi - annatko niiden määrätä suhdettasi vanhempiisi/tähän uuteen henkilöön? Aikuisuuteen kuuluu se, että itse ottaa vastuun tunteistaan - antaa niille aikansa ja käsittelee niitä, mutta ei anna niiden vaikuttaa liikaa omiin päätöksiin.
Tärkeää on kyseenalaistaminen. Mitä tunnen? Miksi tunnen näin? Miksi äiti/isä tekee näin? Voit tuntea itsesi loukatuksi, jos vanhempasi aloittaa uuden suhteen "liian aikaisin" - tämä ei kuitenkaan ole varmaankaan hänen tarkoituksena.
Vanhemmillasi on omat tarpeet, jotka lasten aikuistuessa saavat edetä tärkeysjärjestyksessä.
Mikäli olisin äitisi, toivoisin, että puhuisit tunteistasi minulle. Mainitsit itse sen puoli vuotta sopivana aikana - se saattaa olla se sinun "kypsymisaika" - toisaalta sitä on vaikea tietää etukäteen.
Jos käy "huonosti" - jos vaikka selviää, että sittenkin on kolmas henkilö jo erokuvioissa, niin opettele ottamaan vastuu tunteistasi. Sure, suutu ja itke, mutta älä anna sen pilata välejäsi vanhempiisi - äläkä tuomitse tätä kolmatta henkilöä, joka mahdollisesti voi tuoda paljon rikkautta sinun ja vanhempasi elämään. Katkeruus on monen pahan alku ja juuri!
Toivottavasti tästä pitkästä lepertelystä on sinulle jotain apua!
Voimia sinulle
... fiksusti kirjoitettu.
Harvinaisen fiksu kirjoitus, pisteet papukaijamerkin kera oonalle.
Kaikilla on lupa tuntea tunteitaan, oli ne sitten mitä tunteita tahansa. Aikuisuuteen kuuluu sitten se, että mitä niiden tunteiden kanssa sitten tekee ja toimii. Lupa tuntea esim vihaa ei tarkoita sitä, että on oikeutettu pahoinpitelemään vihantunteen kohteen.
Ehdottomasti kannattaa harrastaa itsetutkiskelua ja pohtia, miksi tuntee sitä mitä tuntee.
että kun ottaa vastuun omista tunteistaan ja käsittelee niitä tykönään, niin tunteiden aiheuttajalle ei saa ilmaista hankalia tunteitaan? Jos olen äidille/isälle vihainen heidän ratkaisuistaan ja jos en voi sietää vanhempieni uusia kumppaneita, minun tulee käsitellä tunteitani,mutta en saa käytökselläni osoittaa mitään vanhemmilleni ja heidän kumppaneilleen?
Tuollainen vaatimus on aika kova. Minusta ainakin äitinä olisi hyvä, että lapseni uskaltaisi avoimesti kertoa, miltä tuntuu. Jos joku loukkaa minua niin mielestäni minulla on oikeus kertoa sille toiselle, miltä minusta tuntuu. Omiin tunteisiinsa voi vaikuttaa, mutta ei aikuista ihmistä voi myöskää pakottaa sietämään vanhemman uutta kumppania, joka lapsen näkökulmasta on sietämätön. Isä/äiti on tehnyt valinnan, josta joutuu vastaamaan myös lastensa edessä. Kyllä elämässä tulee tilanteita, joissa ainoa oikea reagointitapa on, että tällaista minun ei tarvitse sietää.
jos tulevaisuudessa itsellesi tulee ero ja rakastut uuteen äitisi mielestä liian aikaisin. Oletko valmis hyväksymään äitisi selän kääntämisen ja uuden kumppanisi inhoamisen/ignooraamisen
Juttu on siis niin, että tunteitaan juuri pitääkin ilmaista.
Mutta ei niin, että jos on vihainen isälle/äidilleen, niin pahoinpitelee tämän henkihieveriin.
En tarkoita sitä.
Muistaakseni kirjoitin myös, että hänen äitinään toivoisin, että hän kertoisi omista tunteistaan minulle.
Pidän erityisen tärkeänä, että asioista puhutaan. Esimerkiksi vain jos tiedän loukanneeni toista (tahtomattani/vääriinkäsityksen seurauksena), voin asialle tehdä jotain. Tällaisen keskustelun voi kuitenkin hoitaa monella tavalla - rakentavasti tai sitten toisin.
Ottamalla vastuun tunteistaan, ei toimi suoraan niistä - esimerkiksi en mene suoraa päätä huutamaan toiselle, vaan mietin, miksi minua suututtaa - mitäköhän tuo toinen tarkoitti?
Sitten menen ja selvitän asian tämän toisen kanssa - asiallisesti. Moni riidanaihe paljastuisi vääriinkäsitykseksi, jos asioista osattaisiin puhua...
Palatakseni tähän tilanteeseen - äiti/isä aloittaa mahdollisesti seurustelun (lapsen mielestä) liian aikaisin.
Aikuisena "lapsena" voin kuitenkin kysyä itseltäni, että onko minulla tarvetta kokea tätä vihaa. Kyllä, minulla on oikeus siihen, mutta onko minulla syytä toimia sen perusteella (esim. välttää kontaktia äitiin/isään). Voin tarkastella tilannetta äidin/isän näkökulmasta. He ovat aikuisten lasten vanhempia - heillä on tarpeensa - he eivät tarkoita minulle pahaa.
Pohdiskelun ja sitä seuraavan ymmärtämisen kautta seuraa usein myös hyväksyntä, kuten itse olen kokenut. Näin voi välttyä esim. välienrikkoutumiselta - sitä tarkoitin.
MUTTA: Tunteistaan etäisyyttä ottaminen ei ole todellakaan helppoa - itse retkahdin vasta viime viikonloppuna tuleva ex-mieheni suhteen. Mikä minä siis olisin toisia tuomitsemaan, jos huutavat ja möykkäävät tai ovat mykkäkoulua. Kyllä minäkin osaan ;).
Tunnetasolla viha vain vihan vuoksi on turhaa..... Vaikka "lapsi" olisi kuinka pettynyt en usko, että ne siteet ja luottamus joka vuosien aikana on luotu minnekkään häviää. Lapsi, joka luottaa vanhempaansa tietää sisimmässään, että vanhemmat osaavat tehdä itselleen sopivat ratkaisut ja eikä niistä ratkaisuista ole lapselle vaaraa.
Tunteita saa ilmaista ja pitääkin, mutta siinäkin voi miettiä mikä on hallittuaa ja mikä taas täysin hallitsematonta. Meitähän on joka junaan, toiset hillitsee itsensä paremmin ja pystyvät käsittelemään tilanteita ja analysoimaan itseään. Toiset taas saavat "hysteerisen kohtauksen" pienimmästäkin aiheesta....
Erityisesti nyt, kun olette aikuisia, etuna on se, että ette joudu ainakaan ikinä asumaan niden uusien isi- ja äitipuolien kanssa.
Heitä pitää oppia sietämään, mutta ei heitä tarvii rakastaa, eikä edes pitää.
Tärkeintä, että välit omiin vanhempiinne pysyy kunnossa.
Itse avioerolapsena ja molemmat uudet äiti- ja isäpuolet "saaneena" voisin kertoa tuhat tarinaa.
Liian usein eronneet vanhemmat ei tajua, että vaikka he ovat korviaan myöten rakastuneita näihin uusiin, ei sitä samaa todellakaan saa, eikä myöskään tarvitse odottaa lapsilta.