....tahtoo naimisiin...tahtoo olla keskipiste edes kerran...tahtoo kauniin hääpuvun...tahtoo hienot häät...tahtoo väkertää kortteja...tahtoo suunnitella tarjoilua...tahtoo kaason...tahtoo polttarit...tahtoo lahjoja...tahtoo vieraita...tahtoo perustaa nukkekodin...tahtoo vauvoja.
Sitten eräänä päivänä leikki ei vain enää huvita.
Jos suhde luodaan unelmille voi todellisuus olla karua.
Sitten eräänä päivänä leikki ei vain enää huvita.
Jos suhde luodaan unelmille voi todellisuus olla karua.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kotia pieninä ja sama vailla todellisuuspohjaa oleva unelmointi jatkuu monilla läpi elämän.
Arki kun ei ole aina yhtä juhlaa, no ei hätää, koitetaan toinen, kolmas jne. kerta.
...Kun alkaa olla jonkun kanssa niin kannattaa alkaa rakentaa omakotitalon jalkaa, eikä leikkimökin pohjaa, koska muuten se leikki loppuu aika nopeasti....
tuossa oli mielestäsi selitys avioeroille??
Hah hah!
Teillä saattoi käydä noin (sinun mielestäsi, rouvallasi voi olla erilainen kertomus), mutta jokaiseen eroon on omat syynsä.
Miehilläkö ei ole mitään vastuuta mistään? Aika näppärää sinulta.
aloittaja olisi mies??????????
Pointtini oli nyt lähinnä se, että aloittaja työnsi syyn avioeroista nimenomaan naisten "prinsessa-unelmien" syyksi.
Eipäs erehdytä yleistämään...tuossa oli vain yksi eroon johtava polku. Tytöillä vaaleanpunaisia hattaraunelmia päässä ja kaikki ei sitten menekkään kuten saduissa. Naimisiin meno on niinkuin leikki ja vauvoja tehdään koska "ne on niin kivoja" ajattelematta vastuuta.....
paremmalta.
Esimerkkisi oli nimenomaan vain yksi eroon johtava polku.
Ehkäpä niitä prinsessasatuja koko elämän kestävine onnellisine loppuineen ei kannattaisi lukea pikkutytöille. Monet varmasti erehtyvät luulemaan, että niin on oikeastikin ja pettymys on suuri, kun todellisuus onkin jotain muuta. Jos vanhemmat ovat vielä kohdelleet kuin prinsessaa ja hakeneet kuunkin taivaalta, niin mitä muuta sellainen tyttö osaa odottaa. Ei hän tiedä muusta.
Noinhan mulle just kävi. Olin kakara, 16v ja en tiennyt vielä mitä se tosi elämä on ja toiseen lopullisesti sitoutuminen. Nyt 20v ja todellisuus alkaa vasta hahmottua. ja nyt ahdistaa!
Tässä kävi nyt näin.
Kukaan ei tiedä mitä vuodet tuovat tullessaan vaikka suhde olisi alunperin luotu tositarkoituksella.
...tuli ruokkimatta!
Kaikki varmaan haaveilevat ikuisesta rakkaudesta joka säilyy yhtä kiihkeänä koko elämän?
Yksikään ei silti usko siihen.
Miksi sitten sitä ei hyväksytä, että suhde muuttuu?
En minä ainakaan haaveile, että tunne säilyisi samanlaisena koko elämän. Rakkaus muuttuu, mutta se voi olla lämpöä, harmoniaa, hyvää oloa..olennaista on että tuntee toiseen vetoa niin fyysisesti kuin psyykkisesti vaikka yhdessä olisi ollut kuinka pitkään.
Suhteen muuttuminen on itsestään selvyys, mutta jos se muuttuu pelkäksi ystävyydeksi ei se ole enää parisuhde. Ystäviä ei koskaan ole liikaa, mutta en tunne tarvetta asua ystävän kanssa.
joita ei ole tarkoitettu parisuhteisiin vaan sinkkuiluun joka pojan heilaksi. Kun alat seurustelemaan niin kerro kumppanillesi että pitkä liitto ei tule kysymykseen, toinen voi nimittäin haluta sellaista. Elämää ja yhteiseloa kannattaa mielestäni suunnitella pitkällä tähtäimellä ja tavoitteissiin pääsy vie monesti vuosia. Tuuliviiri kumppanin kanssa tälläiset suunnitelmat menevät usein mönkään.
Ja sinäkö olet oikea ihminen sellaisen määrittelemään?
Voin ihan suoraan sanoa, että yhdenillansuhteita en ole harrastanut, avioliitto kesti 20 vuotta, mutta minulla on myös rohkeutta myöntää, jos joku asia on loppu. Minulla oli "hyvä" ero, exälläni on uusi, onnellinen suhde ja olemme edelleen ystäviä, lasten hoito sujuu kitkoitta. Onko tällaista niin kamala kuulla, vaarantaako se omassa elämässäsi jotain???