Olen seurustellut parisen kuukautta erään ihastuttavan suomalaisen naisen kanssa. Olisi kiva kuulla millaisia kokemuksia teillä on näistä suomalaisista naisista. Yksi ystäväni on kyllä ollut naimisissakin norjalaisen (tai olikohan se ruotsalaisen) naisen kanssa ja heillä ainakin menee ihan hyvin. Ymmärrän että eihän Norja välttämättä ole samanlainen kuin Suomi, mutta kun ne kuitenkin on niin lähekkäin niin ajattelin että kulttuuri olisi aika samanlainen.
Arveluttaa tietysti että vaikka tuntuukin niin ihanalta olla tämän suomalaisen naisen kanssa niin onko heidän kulttuurinsa sellainen että voisimme tulla toimeen. En ole tavannut hänen perhettään, mutta ymmärsin sen olevan ihan tavallinen (Suomalaisittain) perhe Vantaalta. Sieltähän ei ole edes pitkä matka Suomen pääkaupunkiin, joten tuskin nyt sentään ihan maalaiskylästäkään on kysymys.
Tapaamani suomalainen nainen on ihan töissä, joten mistään yhteiskunnan avustuksilla keinottelijasta ei ole kysymys.
Uskallanko siis luottaa tähän suomalaiseen naiseen?
Suomalaiset naiset
8
1265
Vastaukset
- posliinikäsi
"Uskallanko siis luottaa tähän suomalaiseen naiseen?"
Kolmasosa suomalaisista naisista on läskejä, puolet on pettäjiä ja varmaan kaksi kolmasosaa käyttää runsaasti alkoholia.
Tämän palstan naikkoset ei tietysti ole mitään näistä, mutta he kuuluvatkin siihen neljänteen ryhmään, joka kattaa kaikki loput suomalaiset naiset, eli henkisesti vajaat ja "hieman" yksinkertaiset tapaukset kaukomesesuhteineen ja arabimiehineen.- nainen..........
Mieheni ei ole järjen jättiläinen. hänellä on iso maha. Hän haisee hielle mutta se on ahkeran ja rehdin merkki. Inhoan parfyymi-gigoloita.
Rakastan tätä miestä. Älkää haukkuko meitä suominaisia jotaka rakastavat teitä.
Eikä se ole keltään pois jos jotkut rakastuu erimaalaiseen. Kaikki ollaan ihmisiä samalla pikku telluksella. Sama aika, sama paikka kaikilla. Maailma ei ole enää niin ääretön paikka kuin ennen. - bidrali
mist noin negatiivinen kuva kanssasisarista?
Mites oma äitisi ja siskosi? bidrali kirjoitti:
mist noin negatiivinen kuva kanssasisarista?
Mites oma äitisi ja siskosi?Et kai tosissasi usko, että edellisen viestin kirjoittajalla olisi minkäälaisia kokemuksia muista kuin sukulaisnaisistaan? ;-)
- aika usein näin
Yleensä ottaen suomalaisen naisen suku tai perheyhteisö määrää millaisen sulhasen on oltava. Akateemisuus jos on kova sana suvun piirissä, niin sukulaiset hiostavat määrätietoisesti henkisesti painostaen ei-toivotut sulhoehdokkaat pois. Morsiamen on turha taistella vastaan, niin tehokasta sakin hivutus on. Päätyy yleensä valitsemaan suvulle mieluisemman vaihtoehdon vaikka ei itse liiemmin tykkäisikään. Jos ulkomaalaisen valitsee, niin ympäristöpaineet ovat kovat (katso vaikka tämän palstan tekstejä häiriintyneiltä).
Norja on paljon vapaamielisempi kuin suomi. Suomessa vallitsee vielä mettäläiskulttuuri jonka sääntö on : suomalainen on aina suomalainen. Muut on ulkomaalaisia. Ja siksi epäilyttäviä. - oikea laitalinkki
Suomalaiset naiset ovat petollisia ja miesvihamielisiä. Kaiken lisäksi iso osa suomalaisista naisista näyttää suomalaisten miesten vihaamisensa lisäksi olevan sairaalloisesti kiinnostunut eri värisistä ihmisistä - rasisteja siis. Kannattaa pysytellä ihan vain irtoseksilinjalla, ei tule turhia pettymyksiä.
- tiivistetty
Suomalaisen nainen vaimona: ei osaa kokata, ei tee kotitöitä, on katkera omalle isolle vartalolle, omaa haperot hukset, juo alkoholia kuin miehet ja on koko ajan dietiillä ilman näkyviä tuloksia.
Ei käytä naisellisia vaatteita, vaan unisex vaatteita. Kaikki se vähäinenkin naisellisuus poistuu 30-35 vuoden iässä. Elämän päätarkoitus on yliopistotutkinto, lapset eivät kiinnosta, eikä niiden hoitamisesta tiedetä mitään. Katkeruus lisääntyy kun hyvä työpaikka ei tule edes tutkinnon avulla. Oikeastaan luonnevika on suurin ongelma.
Jos Suomalaisen naisen haluat, niin katso että on Suomenruotsalainen, heillä on parempi kasvatus pääsääntöisesti.- ...
Olipa hyvin sanottu, juuri noin asia valitettavasti on. Kyllä ulkomaalainen nainen pesee suomalaisen mennen tullen kaikessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626087Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813636Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212239
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402185Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281185