Hälläväliä -työkaveri-pirun hankala tapaus

tunnollinen

Työni on tarkkaa ja sitä on paljon. työkaverinani on juoppo jolla on ryyppykausia. Etenkin niiden ollessa päällä hän myöhästelee töistä (käyttää jopa aamuliukuman loppuun), lähtee yht äkkiä töistä kesken päivän ennen kuin saisi lähteä liukuman puitteissa (viinanhimo?) .
Ryyppykausina työnsä jää minulle, joudun "lunastamaan" hänen lupauksiaan muille, eli käytännössä tekemään hänen sopimia hommia, joita hän ei hoidakaan (ei muista mitä on luvannut, ei tee kalenterimerkintöjä, jne.)

selvinä kausinaan on muuten vain huolimaton ja hutiloi eikä millään ole hänen mielestään mitään väliä.. se mitä minä yritän tehdä kunnolla ja oikein, on hänen mielestään pilkunnussimista ja turhaa. ja yhteistä on, että myös selvinä kausinaan hän lintsaa töistä eli ei noudata työaikoja.

hänen tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa työskennellä kurinalaisesti. hän haluaisi tehdä kaiken ihan niin kuin itse tykkää. valitettavasti vain työpaikalla se ei ole ihan mahdollista. ja tottakai, sehän olen hänen mielesään MINÄ joka rajoitan hänen elämäänsä... just niin. Minähän se olen työajat keksinyt, ja minähän se olen vastuussa siitä että työmme vaan sattuu olemaan niin tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa.

toisaalta hänen asiansa ei "kuulu" minulle, mutta käytännössä laiminlyöntinsä haittaa omaa työtäni ja aiheuttaa monen laista harmia. siksipä vaikka asia ei "minulle kuulu", se kuitenkin "tuntuu" minun selkänahassani, näin sanottuna. hän myös kieltäytyy kokonaan tekemästä joitain hänen toimenkuvaansa kuuluvia töitä, jolloin ne jäävät käytännössä kokonaan minulle.

ainoa järkevä vaihtoehto tuntuu olevan että ei välitä pätkän vertaa hänen tekemisistään, tehköön niinkuin tykkää prkl ja käykööt töissä koska lystää. koska en ole hänen esimiehensä, miksi oikeastaan otan pulttia?? välillä vaan on meinannut hermot mennä, etenkin silloin kun hän kasaa minulle töitä lupaamalla eri henkilöille asioita, jotka minä sitten joudun hoitamaan. ja silloin kun olen joutunut korjailemaan hänen hutilointejaan.

113

31921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja esimiehelle ilmoitus

      Eikun esimiehen pakeille mars. Täällä avautuminen ei auta muuta kuin henkisen lastin purkuun, mutta jos haluat oikeasti saada asiaan muutosta niin viestiä esimiehelle. Kerää tapahtumia, aikoja, päivämääriä, hänen sanomisiaan, tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, jotka ovat konkreettista todistusaineistoa. Niin johdonkin on helpompi puuttua asiaan.

      Millä alalla ja millaisissa tehtävissä muuten työskentelette?

      • Nimetön

        ...ilmoittaa näistä esimiehelle, jos esimiehen kanssa ollaan naaman edessä luottamuksellisissa ja rakkaissa väleissä.

        Itse olen työskennellyt seitsämän vuotta hoitoalalla ja huomasin, että nämä filosofit saavat esimiehiltä vielä oikein erityismaininnan ja luottamushommia siitä hyvästä, että lätistään tuntitolkulla siitä, miten hommat pitäisi hoitaa.
        Pomot vaan-usein-on-niin tyhmiä, etteivät tajua, että se analysointi ja perseen nuoleminen ei vie niitä töitä millään lailla eteenpäin.
        Oikeat työt tekee yleensä sitten ne pöllöt, joilla ei ole ihan niin syvällistä näkemystä ko. tehtävän suorittamisesta.

        Tämä on tietysti vaikeempaa tällä alalla, millä nyt työskentelen. Tässä hommassa kun pitää saada aikaiseksi jotain ihan näkyvää tulostakin. Mutta näissä hommissa työskennelläänkin itsenäisesti.

      • kenkua

        kenkua

      • Tiiminvetäjä
        Nimetön kirjoitti:

        Jos asenne on: "Pomot vaan-usein-on-niin tyhmiä, etteivät tajua, että se analysointi ja perseen nuoleminen ei vie niitä töitä millään lailla eteenpäin. " Niin on aika ilmeistä, että vikaa on syytä hakea ensisijaisesti peiliin katsomalla.

        Analysointi ei vie töitä eteenpäin, mutta säästää helposti tunteja, jos ja kun oikeita parannuskohteita löydetään. Toiseksi, jostain syystä ainakin osa ihmisistä tuntuu pitävän asiallista keskustelua esimiehen kanssa "perseen nuolemisena", niin kuin asian kauniisti ilmaisit. Toki myös mielistelyä esiintyy ja joissain paikoissa varmasti paljonkin, mutta ainakin omalla alallani aika harvalla esimiehellä on niin heikko itsetunto, että siitä olisi hyötyä. Yleensä asia on pikemminkin päin vastoin.

        Esimies - alainen romanssit jne. ovatkin sitten ihan oma maailmansa, jota en lähde kommentoimaan, koska niistä ei ole omakohtaista kokemusta.

        Esimiesasemassa olevat ovat täsmälleen samanlaisia ihmisiä, kuin kaikki muutkin. Jotkut ovat pätevämpiä, jotkut vähemmän päteviä. Jotkut ovat motivoituneempia, jotkut vähemmän motivoituneita.

        Ikävä kyllä edes sillä pomollakaan ei ole kykyä lukea ajatuksia, joten jos ongelmista ei keskustella on turha odottaa myöskään mitään muutoksia. Luonnollisesti esimiehen vastuulle kuuluu tehtävän luonteen mukaisesti pitää huoli omista alaisistaan, mutta kapasiteetti on siitä huolimatta ihan yhtä rajallinen, kuin kenellä tahansa muullakin.

        Kannustan rehelliseen ja avoimeen keskusteluun oman esimiehen kanssa. Jos se jostain syystä on mahdotonta (esim. kritiikki koskee nimenomaan häntä), niin sitten kannattanee keskustella esimiehen esimiehen kanssa. Molemmilla on viran puolesta velvollisuus mahdollistaa luottamuksellinen keskustelu työhön liittyvistä asioista.

        Keskustelun aloittaja muuten luetteli ison kasan sen tason ongelmia, jotka oikeuttavat työnantajan erilaisiin toimenpiteisiin. Jos päihteiden käyttö häiritsee työntekoa, on oikeus ohjata hoitoon. Työstä kieltäytyminen, kuten myös hoidosta kieltäytyminen ovat varsin päteviä irtisanomisperusteita.

      • Esimies 80 henkilölle

        Jos minulle tulisi alainen listojen kanssa jotka
        koskevat hänen työtoveriaan.Pitäisin vakavan puhuttelun.Työntekijöiden tehtäviin ei kuulu toistensa "kellottaminen" sitä varten olemme
        me esimiehet.
        Suutari pysyköön lestissään kuten vanha sanonta kuuluu.

      • Skandaali valmis
        Tiiminvetäjä kirjoitti:

        http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,1872.msg109278.html#msg109278

      • ififififfc
        Esimies 80 henkilölle kirjoitti:

        Jos minulle tulisi alainen listojen kanssa jotka
        koskevat hänen työtoveriaan.Pitäisin vakavan puhuttelun.Työntekijöiden tehtäviin ei kuulu toistensa "kellottaminen" sitä varten olemme
        me esimiehet.
        Suutari pysyköön lestissään kuten vanha sanonta kuuluu.

        Onhan se kaikkien etu, jos surkea työntekijä poistetaan kaikkia haittaaamasta. Eikö se ole aivan sama mistä se todiste siitä tulee? Huono puoli siinä on kyllä työpaikan ilmapiirin muuttuminen kyyläämiseksi.

        Tuottamattomat työntekijät kuitenkin tuottavat firmalle tappiota.

      • havaistos
        ififififfc kirjoitti:

        Onhan se kaikkien etu, jos surkea työntekijä poistetaan kaikkia haittaaamasta. Eikö se ole aivan sama mistä se todiste siitä tulee? Huono puoli siinä on kyllä työpaikan ilmapiirin muuttuminen kyyläämiseksi.

        Tuottamattomat työntekijät kuitenkin tuottavat firmalle tappiota.

        Sulla on oma lehmä ojassa haluat raivata toisen vain edestä pois,,,,naamioit syyt alkoholismiin yms

        tyypillien kiipijä imijä olet

      • peepa
        havaistos kirjoitti:

        Sulla on oma lehmä ojassa haluat raivata toisen vain edestä pois,,,,naamioit syyt alkoholismiin yms

        tyypillien kiipijä imijä olet

        mä alkas kattoo juoppoo duuni frendii,jos se vaikuttas mun duuneihin.Sanosin ensin ihan kiltisti,et joko se sekoilu loppuu ihan suosiolla,tai sit se lopetetaan. Ei kenenkään tartte kattoo jotain juoppo työkamuu,jos se viel vaikuttaa omiin duuneihin. Kannattas vähän avautuu siel esimiehelle,turha täällä on moisesta vinkuu se ei auta sua pätkän vertaa.

      • suutari lestissään
        Esimies 80 henkilölle kirjoitti:

        Jos minulle tulisi alainen listojen kanssa jotka
        koskevat hänen työtoveriaan.Pitäisin vakavan puhuttelun.Työntekijöiden tehtäviin ei kuulu toistensa "kellottaminen" sitä varten olemme
        me esimiehet.
        Suutari pysyköön lestissään kuten vanha sanonta kuuluu.

        jos pomo hoitaisi työnsä niin että työ jakautuisi edes suhtkoht oikeudenmukaisesti jokaiselle. Kukaan ei mielellään "mene listojen kanssa" pomon pakeille, en voi ainakaan kuvitella sellaista, jos pomo olisi se suutari lestissään. Sinun 80 hengen organisaatiossasi siis "kantelija" saa puhuttelun ja lusmut jatkavat lusmuilua.

      • ...nyt...
        Tiiminvetäjä kirjoitti:

        Jos asenne on: "Pomot vaan-usein-on-niin tyhmiä, etteivät tajua, että se analysointi ja perseen nuoleminen ei vie niitä töitä millään lailla eteenpäin. " Niin on aika ilmeistä, että vikaa on syytä hakea ensisijaisesti peiliin katsomalla.

        Analysointi ei vie töitä eteenpäin, mutta säästää helposti tunteja, jos ja kun oikeita parannuskohteita löydetään. Toiseksi, jostain syystä ainakin osa ihmisistä tuntuu pitävän asiallista keskustelua esimiehen kanssa "perseen nuolemisena", niin kuin asian kauniisti ilmaisit. Toki myös mielistelyä esiintyy ja joissain paikoissa varmasti paljonkin, mutta ainakin omalla alallani aika harvalla esimiehellä on niin heikko itsetunto, että siitä olisi hyötyä. Yleensä asia on pikemminkin päin vastoin.

        Esimies - alainen romanssit jne. ovatkin sitten ihan oma maailmansa, jota en lähde kommentoimaan, koska niistä ei ole omakohtaista kokemusta.

        Esimiesasemassa olevat ovat täsmälleen samanlaisia ihmisiä, kuin kaikki muutkin. Jotkut ovat pätevämpiä, jotkut vähemmän päteviä. Jotkut ovat motivoituneempia, jotkut vähemmän motivoituneita.

        Ikävä kyllä edes sillä pomollakaan ei ole kykyä lukea ajatuksia, joten jos ongelmista ei keskustella on turha odottaa myöskään mitään muutoksia. Luonnollisesti esimiehen vastuulle kuuluu tehtävän luonteen mukaisesti pitää huoli omista alaisistaan, mutta kapasiteetti on siitä huolimatta ihan yhtä rajallinen, kuin kenellä tahansa muullakin.

        Kannustan rehelliseen ja avoimeen keskusteluun oman esimiehen kanssa. Jos se jostain syystä on mahdotonta (esim. kritiikki koskee nimenomaan häntä), niin sitten kannattanee keskustella esimiehen esimiehen kanssa. Molemmilla on viran puolesta velvollisuus mahdollistaa luottamuksellinen keskustelu työhön liittyvistä asioista.

        Keskustelun aloittaja muuten luetteli ison kasan sen tason ongelmia, jotka oikeuttavat työnantajan erilaisiin toimenpiteisiin. Jos päihteiden käyttö häiritsee työntekoa, on oikeus ohjata hoitoon. Työstä kieltäytyminen, kuten myös hoidosta kieltäytyminen ovat varsin päteviä irtisanomisperusteita.

        ...kannata itseensä ottaa, jos pomoja arvostellaan. Olisikin aivan ihanaa, jos noin toimittaisiin joka paikassa, mutta johtamistakin on niin monen tasoista. Itse sen tiedän, kun olen ollut niin pomojen suosiossa kuin ihan työpaikka kiusattunakin pomojen toimesta. Seitsämän vuotta hoitajana kehitysvammalaitoksessa avasi silmäni aika totaalisesti näkemään millaista johtaminen on kamalimmillaan, ja sitten taas olen ollut sellaisten esimiesten alaisuudessa, jotka tosiaan osaavat asiansa ja osaavat toimia puolueettomasti.

      • Eki698
        Esimies 80 henkilölle kirjoitti:

        Jos minulle tulisi alainen listojen kanssa jotka
        koskevat hänen työtoveriaan.Pitäisin vakavan puhuttelun.Työntekijöiden tehtäviin ei kuulu toistensa "kellottaminen" sitä varten olemme
        me esimiehet.
        Suutari pysyköön lestissään kuten vanha sanonta kuuluu.

        surkea saamaton mitään ymmärtämätön välinpitämätön nössö esimiehenä niin on todella vaikea saada asioita toimimaan.
        Kokemusta on isohkosta työpaikasta jossa ammatitaidottomista nuoleskelijoista tehtiin pomoja ym.tyhjäntoimittajia.

    • kaverille

      Ja tuommoista kaveria pidetään työelämässä? Samaan aikaan olisi tarjolla vaikka työttömiä, joilla olisi työmotivaatio kunnossa ja korkki pysyisi kiinni.

    • ERÄS UHRI

      luulen, että työpaikkasi on valtio, jossa hyysätään juoppoja ??T: Nim. sama täällä ja jo vuosikymmeniä !!!

    • hyväksymistä

      Ja sama peli tulee jatkumaan niin kauan, kun hyyssäät ja paikkaat sitä. En ole oikeen koskaan ymmärtänyt sitä, että juoppoja ja lintsareita hyyssätään ihan tolkuttomasti, ja sitten valitetaan mitä niiden eteen saa tehdä.. Tottakai tuo peli tulee jatkuu, kun oikeestaan omalla käytökselläsi hyväksyt sen käyttäytymisen.

    • nimetön100

      Toi on tuttua mullekin vaik ei noin törkeetä meidän töissä olekkaan. Saatiin onneks yks hankala tapaus "työnkiertoon" eli työpiste vaihtui hänellä. Mut se on tosi pitkä prosessi että saa jotain aikaseks. Kaikki syyllistäminen niinku tossa kuvasit, "että on sun syytä kaikki jos edes uskallat sanoa jotain". Ilmoitat nyt vaan ettei sulle käy sellanen että hän vaan nostaa palkkaa ja sinä kannat vastuun ja teet suurimman osan töistä. ja kysy siltä duuni kaveriltas että onko se valmis antamaan sulle osan palkastaan jos kerran saat osan sen töistäkin, tuskin suostuu. Monesti tollasessa tilanteessa jos siinä on vielä yksin, ni on helpompi vaihtaa työpaikkaa. Meillä on työyhteisössä menkeen 20 jäsentä ja se oli tosi raskasta ennen ku saatiin se yks sieltä sekoilemasta pois. Kun toisaalta haluis auttaa työkaveria ja ymmärtääkkin kun sillä on vaikeeta mut tollanen rupee vaan käyttää hyväkseen toisten kiltteyttä. Se on senkin etu että ei mahdollista sen sekoilua vaan pistää "selkä seinää vasten" eli jospa se hakeutuis vaikka hoitoon.

    • hoitaja

      Hei, asiantuntijana sanon että työkaverin juopottelu ei todellakaan kuuluu sinulle vaan esimiehelle. Pyydä esimiestä hankkimaan hoitoon ohjausohjeet. Niitä saa työterveyshuolloista ja terveyskeskuksista. Ei tuollaista SAA HYVÄKSYÄ!
      Kysynkin, miksi sinä hyväksyt toisen juopottelun kun teet hänen töitään? Ongelmat työpaikoilla johtuu siitä etei kukaan toimi/osaa toimia. Ohjeita ja neuvoja antavat asiantuntijat!!!!!!!!

    • Pettynyt

      Ihan samanlaista on täällä meidän firmassa, joka on pörssifirma. Lusmuja ja lintsareita riittää. Minkäänlaista työmoraalia ei enää ihmisillä ole. Hyvä jos 5 tuntia päivässä töitä tehdään ja koko ajan valitetaan, kun on niin kiire. Töihin tullaan klo 9.30 ja lähdetään klo.14-15.30 aikana. Työaikana käydään myös salilla ja hoitamassa henkilökohtaisia asioita. Olen useamman kerran puuttunut asiaan, mutta saanut esimieheltäni ja luottamusmieheltä vain vihaisen purkauksen, että "älä puutu muiden asioihin". No minä aion äänestää kantapäillä eli otan loparit syksyllä. 15 vuotta tässä talossa riittää!!!

      • daisydoris

        Sama täällä- olen n. 6 kk ollut määräaikaisena äititysloma tuuraajana "ei-valtion firmassa" ja onneksi tämä loppuu kohta ja haen sitten "oikeisiin"! töihin. Täällä ihmiset lusmuuvat kaikki päivät, kahvi & lounastauoilla saadaan aikaseksi taukoja noin 2-3 h / pv. Populaa on paljon, eli kenelläkään ei ole kokopäiväksi töitä, joten loppuaika luppoillaan. Ihan järkyttävää, mutta onneksi pääsen pois !

      • Stahanovilainen
        daisydoris kirjoitti:

        Minä teen omat hommani enkä stressaa muusta tai muiden hommista. Se on työnjohdon asia.

        Jos hommista on puutetta niin kysykää pomolta jos saatte mennä vaikka pihalle firman kukkapenkkejä kitkemään tai ottakaa ikkunanpesuvälineet töihin mukaan ja peskää firman ikkunat. Tai vaikka pomon auto.

    • kun sinä hoidat

      kun törmäät hänen sopimiin hommiin jotka jää sinun käsiin niin pyydä asiasta kysyvää ottamaan sähkö postilla missä lukee mitä sovittu ja ken kanssa.
      Sitten teen kaverin nakittamia jos viitsit.
      Toteat vain ettet kaverin töitä ehdi.

      Niin et saa valittaja leimaa.

      Pyydät henkilöitä ottamaan siihen henkilöön yhteyttä joka on jutun sopinut.

      • itsekin kyllästynyt

        Kuulostaa tutulta... kunnes päätin, että myös esimiehellemme annan tiedon, että teen toisten hommia. Eli... lähetän aina sähköpostia, että homman olen hoitanut minä eli allekirjoittanut.

    • M_vm67

      Kuka käskee tehdä kyseisen kaverin työt. Niin kauan kuin ne teet niin homma jatkuu, sietäisi sinunkin ottaa itseäkin niskasta kiinni.

      • L_70

        mutta monessa ammatissa jonkun on pakko tehdä työt jotka joku jättää tekemättä. Itse olen myös sellaisessa työssä jossa yksi idiootti tekee oman päänsä mukaan ja muut joutuu tekee hänen työt. Jos kukaan ei tekisi hänen töitään, niin siitä ei hyvää seuraisi (eikä ehkä olisi kellekkään enää töitä). Millä saadaan se yksi pois?

      • M_vm67
        L_70 kirjoitti:

        Meillä asia ratkaistiin ilmoittamalla työnjohdolle että kaverin työt tehdään sitten kun omat on saatu tehtyä eli aika harvoin. Menihän siinä muutama kuukausi,mutta työnjohto otti kaverin puhutteluun kun huomasi että työt eivät edisty ja ongelmat loppuivat siihen.

      • en siivoa enää toisten töitä!
        L_70 kirjoitti:

        mutta monessa ammatissa jonkun on pakko tehdä työt jotka joku jättää tekemättä. Itse olen myös sellaisessa työssä jossa yksi idiootti tekee oman päänsä mukaan ja muut joutuu tekee hänen työt. Jos kukaan ei tekisi hänen töitään, niin siitä ei hyvää seuraisi (eikä ehkä olisi kellekkään enää töitä). Millä saadaan se yksi pois?

        On hyvä että kirjoitit tänne nettiin asiasta. Uskon että olet senverran "kypsää" ihmistä tilanteeseen, että seuraava vaihe sinulla on olla tekemättä hänen hommiaan. Vai mitä? Muutenhan mikään ei muutu, ja menetät vaan hermot työssäsi. Työkaverisi kyllä on huomannut ja tietää että teet hänenkin hommansa, mutta antaa sinun tehdä niitä, niin kauan kun niitä suostut tekemään. Ota asia puheeksi hänen kanssaan. Niin tein itse myös työpaikalla. Työkaveri oli hoitoalalla kyllä luova ja osasi ideoida ja tehdä lapsien kanssa kaikenlaista kivaa..askarrella ja piirtää jne. Mutta kun olisi pitänyt organisoida tavarat paikalleen ja roolivaitteta kaappiin yhdessä lapsien kanssa, näin ei tapahtunut. Värit jäi pöydälle. Tahrat pöydille ja lattioille. Pensselit liimautu kiinni purkkeihin..jne...jne. Ilmoitin hänelle, etten ole enää hänen siivoojansa. Jos hän jotain ottaa ja tekee...niin hänen on itse ne siivottava myös pois. Hän kielsi asian, ja suuttui asiasta ja heittäytyi puhumattomaksi minulle moniksi päiviksi. Lapsille kyllä hän puhui. Mä olen sitä mieltä..että hoitoalalla ei voi heittäytä tuppisuuksi, sillä suu on yksi työvälineemme! Ja tärkeä sellainen työpaikalla. Pitää osata keskustella asioista, jos on jotain mikä "nakertaa" mieltä.

    • TOTTA! ?

      Sinuna minä KIELTÄYTYISIN vedoten kuten edellä joku kirjoitti sanomalla ettet ehdi hänen töitään tekemään kun on omiakin!
      Ja kertoisin asiasta pomolle, viime tingassa alkaisin vaikka hakemaan toista työpaikkaa ellei pomo saisi asiaa kuntoon. Eli ts. tekisin kuten edellä joku kirjoitti "äänestäisi kantapäilläni ja ottamalla loparit". =)

      Zemppiä sinulle, mutta TUOLLAINEN EI VOI JATKUA!!!

    • työlainen

      Sinun työ - sinun palkka, Hänen työ - hänen palkka... se on esimiehen ongelma, ei sinun ! Muista tai ota ylös oma työ osuus.

    • gkldjäf

      jossa paikalla esimies,sinä ja työkaverisi.
      selvittäkää asiat reilusti nenäkkäin kaikkien osapuolten kesken eikä toistenne selkien takana.
      Jos ryhtiliikettä halutaan niin sellainen pitää työpaikalla järjestää asiapohjalta ja osapuolia kuullen.usein ongelmahenkiön ohjaa takaisin ruotuun jo se se ,että hänen kolttosensa on huomattu johdon taholta .Toki työnantajan ja työntekijöiden itse on luotava sellaiset työtavat ja ilmapiiri että työt hoituvat tasapuolisesti.Mielestäni sekin kuuluu
      ammattiosaamiseen työpaikassa kuin työpaikassa.

    • homma menee

      niin, että tietyssä vuorossa on tietyt työt oltava ainakin tehtynä, kun seuraava vuoro saapuu. Meidänkin työpaikalla näitä laiskamatoja ja ei se nii tarkkaa oo - tyyppejä riittää. Suoraan sanoen vituttaa, kun joutuu sellaisen kanssa vuoroon. Minä olen luonteeltani ahkera ja tunnollinen työmyyrä. Joskus se ottaa itseänikin päähän, mutta en voi sille mitään, että olen tottunut tekemään työni kunnolla. Ja arvatkaapas kaksi kertaa kuka ne työt sitten sen työvuoron aikana tekee? No minä tietysti.

      Toinen vaan lörpöttelee kavereidensa kanssa tai istuu syntyjä syviä miettimässä. Siinä, kun sitten yrittät huomauttaa, että teeppäs sinäki jotain palkkas eteen niin johan sieltä tulee "älä aina stressaa" - fraasi. No empä stressaisi, jos sinäkin nostaisit sen perseesi penkistä. Minä kun en sinun kaltaisesi vätyksen takia halua huutoja pomolta hoitamattomista hommista.

      • sivistyneesti

        esimiehelle, ettet halua samaan vuoroon kyseisen henkilön kanssa, jos mahdollista.

    • työlainen

      Ei vakivalalla...
      Heh..heh... sinäkin saat ennempi työtaittoa...)
      ei mitän pahaa ! Älä katso kaveriin vain itseään ! Jollekin täytty työtä tehdä ! Voisko olla, että sinun takia se työkaveri ei halua työtä tehdä ? Mieti pä tätäkin.

    • työlainen

      Kokemuksen mukaan jos on yhtestyö ja vuorotyö ja sama vastu niin teke sama temput "ollominen työssä". kyllä tässäkin taito tarvi...))))) mutta kun on hyvä pari niin iloitsee työstä...

    • ei selityksiä

      Mielestäni sinun työkaverisi on alkoholisti, tai ainakin saattaa olla. Sano se sille suoraan, tod.näk se kyllä kieltää sen jos on holisti. Tuo kuitenkin asia päivänvaloon pikaisesti pomollesikin, minusta tuntuu että näissä asioissa me suomalaiset ollaan liian huonoja puuttumaan toisen asioihin, tollasessa tapauksessa se olisi ainakin ainoa järkevä vaihtoehto tai sitten olet itse osa sitä työkaverisi alkoholismia/ongelmaa, älä ole osa ongelmaa...
      Työpaikoilla on kaikenlaista porukkaa, sen olen saanut itsekin huomata, onneksi on asiallista enimmäkseen. mutta osa on pihalla, ja niihin tarvis puuttua. oikeesti. eikä hyssytellä. mielestäni tämän päivän elämä suomessa on liian yksilöä ymmärtävää jne. vanhan kansan keinot käyttöön ja rehellisyys kunniaan!

    • Kopo

      Yleensä nämä työpaikan tunnolliset ja uskolliset ovat uskomattoman typeriä ja rasittavia.Työohjeita,jotka usein ovat viturallaan,noudatetaan pilkulleen.Minkäänlaista maalaisjärkeä ei saa käyttää.Firman tuloksella ei ole niin väliä,kunhan tehdään ohjeen mukaan.Ja yleensä se työpari aloittaa ryyppyputken sen tunnollisen ja ah niin täydellisen työkaverin takia.Ja vielä liukumista,olet varmaan se työntekijä,joka tekee aina täyden päivän,saamatta mitään aikaan.Sun työkaverilla on sentään elämä.

      • jos

        Kutsut alkoholismia elämäksi?. Alkoholismi on sairaus joka häiritsee muidenkin elämää.

        Tais kalikka kilahtaa omaan nilkkaan jutussasi :D

    • nämä

      laiskurit työyhteisöissä. Miten toisilla riittää aikkaa käydä tupakalla jatkuvasti ja juoruta työkavereista aina jotain pahaa.

      Naiset käyttävät juoruamiseen ja tupakointiin yllättävän paljon aikaa työajastaan.

      Onko nämä yksilöt niin yksinkertaista väkeä, että työajasta suurin osa käytetään muuhun kuin ei työntekoon.

      Työnvaativuuden kautta tuskin tällaiset lintsarit edes olisisivat töissä!

    • kiellettävä

      Työkaverisi käyttää hyvyyttäsi häikäilemättömästi hyväkseen. Opettele sanomaan ei! Tee selväksi työnantajalle, että näin ei voi jatkua. muussa tapauksessa palat loppuun hyvin pian. Usko minua, olen itse kokenut tuon ja nyt olen pois työelämästä sairauksieni takia yhteiskunnan elättinä. Haluatko pudota köyhyyteen kun terveytesi romahtaa? Se sinulla on edessä mikäli et tee mitään. Mars työnantajan puheille ja heti!!!!

    • autat ongelmaistakin

      Onko hän humalassa töissä ? Kyllä siitä pitää keskustella suoraan, se on loppujen lopuksi sille alkoholin liikakäyttäjällekin hyväksi.

      Minun miehelläni meni juominen överiksi, tosin hänellä oli takana masennuskin, selvisi sitten hoidossa. Hän joi jaksaakseen käydä ylipäänsä töissä, muut ajat nukkui pääasiassa. Ihmettelin hänen työkavereitaan ja pomojaan, jotenkin häntä vain suojeltiin. Itse ajattelin, että parempi olisi tarttua asiaan. Tilanne riistäytyi täysin käsistä ja lopulta hän lähti itse hoitoon. Se oli hyvä reissu, hän sai apua masennukseen ja alkoholisimiinsa. Nyt on mies ihan erilainen.
      Joten ongelmaan pitää tarttua. Nykyisin kyllä saa apua, todellista. Usko pois sillä juopottelijalla on kauhea syyllisyys päällä, häpeä ja pelko.
      Hän tarvitsee apua oikeasti.
      No jos hänen juomisensa saadaan jonkinlaiseen kuriin se ei tietenkään poista sitä, että hän muutoin on luonteeltaan välinpitämätön, vai oletko sinä niin tarkka.. Toisaalta kova juominen tuo kyllä sellaisiakin ongelmia, että ei jaksa keskittyä asioihin selvinkään päin.

      Ota rohkeasti puheeksi hänen itsensä kanssaan ja työantajan.

    • yks esimies

      ...sinun kannattaisi nyt vaan ns. "välittää" hänen tekemisistään. Tarkoitan sillä sitä, että tuollainen "lusmuilu" hänen puolelta varjostaa nähtävästi myös sinun työtäsi/tuloksia ja se ei anna sitten sinustakaan hyvää kuvaa, välttämättä. Tosi epäoikeudenmukaista sinua kohtaan koska olet velvollisuudentuntoinen ja teet hommat hyvin. Harmi vaan kun yhden "hälläväliä" asenne vaikuttaa sinuunkin sillä saralla. Ota ihan rohkeasti härkää sarvista mainitse asiasta esimiehelle. Ethän kuitenkaan tahdo että kaverin tyyli varjostaa sinuakin ja sinun hommia?

      Tsemppiä!

    • joka elänyt pullon varressa

      tyypillinen kaupungin kaduilla pullon ääressä varttunut teini työiässä, jonka työmoraalinen selkäranka on spagettia.

      • ggfj

        Ei ole olemassa mitään "tyypillistä nykynuorta"
        sen kummennin kuin tyypillisten nykynuorten vanhempia jotka ovat sallineet ja jopa opettaneet lapsilleen kaljanjuonnin taidon.

    • Pomo

      esimiehesi puoleen hän on sitä varten. Toivottavasti ei kuitenkaan mikään yhtä saamaton kuion työkaverisi...

    • juuso.

      Ikävä kyllä olen yksityisellä sektorilla havainnut vuosien varrella, että kun on tietyille tahoille suosiossa saa tehdä mitä vaan. Ei tämä ole ainoastaan ongelma valtion ja kuntien työpaikoilla.

      • töissä....

        ei tarvi kun sopivasti sanoo muutama sana oikeille henkilöille oikeessa paikassa niin alkaa hommat helpottuu kummasti ja saa tehdä ihan miten haluaa duunissa.

    • esimiehelle

      mene lähimmän esimiehesi puheille ja kerro asiasta. tämän esimiehen pitäisi puuttua asiaan. eihän kenenkään toisen lupaukset ja hutiloinnit ole sinun tehtäviäsi hoitaa.

    • tiedän

      Kyllä ympäristökeskuskin on palkannut murtoihin, toisten kirjeiden lukemisiin ja kiristyksiin syyllistyneitä rikollisia rakennusmestareita ja heidän rikollisia sukulaisiaankin töihin, niin ei se ole ihme ettei ole mitäänn työmoraaliakaan.
      Minä kyllä annna ihan nimellä julkisessa mediassa anteeksi, kunhan herättelen kriminaalit ensin.

      • anteeksiantaja

        Täytyy käydä kuvaamassa rikollinen, niin voi sitten jukisesti kertoa kaikki iljettävimmät yksityiskohdat ja osoittaa jalomielisyyttä että antaa sellaiselle ihmiselle anteeksi joka on kuitenkin läpimätä. Ilmoitan myös kaikille rikollisen naapureille omasta jalomielisyydestäni antamalla julkisesti myös heidän naapureiden kuullen sille trikolliselle anteeksi että vuokralaisen yksityisyyttä ja omaisuutta eui rikollinen rakennusmestari osannut kunnioittaa.

    • väliä :D

      Otatko hirveet "lämmöt" siitä, jos olen mainitsemasi kaltainen hällä-väliätyyppi XD Menen yli siitä, misä aita on matalin ja heti kun on mahdollista lusmuilla, niin lusmuilen ;)

    • AABBAABB

      tunnollinen itsekään. Lause aloitetaan isolla kirjaimella, ja muutenkin kirjoittamasi teksti jotenkin ontuu.

    • Asiat niinkuin ne on

      ... tapa suhtautua asiaan on kertoa se esimiehelle. Hänen kuuluu toimia kuten teidänkin työpaikan ohjeissanne varmaan on.... puheeksi ottaminen eli puhuttelu, yhteys työterveyshuoltoon, hoitoonohjaus jne. Ja tälle ajalle esimiehesi hommaa varmaankin sijaisen eli sinun työtaakkasi helpottuu. Sinä et ole vastuussa muusta kuin omasta työstäsi, kuten meistä jokainen :)

      • niinpä niin

        No, Valkeakoskella olevassa aaltopahvitehtaassa työmoraalista ei ole tietoakaan! Valitetaan vain "pienistä" palkoista. Kukaan ei halua tehdä mitään. Rötväporukkaa! (kyllä koneet hoitaa...)

      • Marttyyriasenne pois!

        Juuri noin. Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin niillä tyypeillä, jotka
        keräävät marttyyripisteitä tekemällä jatkuvasti ylipitkää päivää. Koko ajan
        vain valitetaan että kun on kiire, mutta ei kuitenkaan tehdä mitään asian
        eteen. Ilmeisesti ihmiset luulevat, että saavat jonkun bonuksen ja hyvän ihmisen pisteitä,
        kun polttavat itsensä vapaaehoisesti loppuun?

        Ilmoita asiasta työnantajalle, tai lopeta ainakin sen juopon murheiden kantaminen
        omassa selässäsi. Ei toisen työntekijän tehtävä ole toiselle kuuluvia töitä hoitaa.
        Jos on, niin työnantaja jakaa sitten työtehtävät uudelleen niin ettei ketään
        edelleenkään kuormiteta liikaa. Työntekijälläkin on oikeutensa. Jos töitä on liikaa,
        siitä kuuluu mainita pomolle.

        Jos juoppo ei hoida hommiaan ja se estää oman työntekosi, sanot pomolle ettet pysty
        etenemään töissäsi sen juopon takia, mutta et ala tekemään itse hänen hommiaan.

        Nyt työnantajalla ei ole mitään syytä palkata lisää henkilökuntaa tms, koska
        sinä teet ne työt, jotka toinen jättää tekemättä. Saatko siitä lisää palkkaa?
        Et taida saada, eli se juoppo saa palkan myös sinun tekemistäsi töistä.

      • noin mennyt
        Marttyyriasenne pois! kirjoitti:

        Että toinen tekee kaiken työn, ja toinen valittaa kiirettään ja juopottelee. Tai että joku kerää marttyyripisteitä ylipitkillä päivillä; oletko tullut harkinneeksi sitä vaihtoehtoa, että joku niinä ylipitkinä päivinä ihan oikeasti tekisi työtä, jonka katsoo tärkeaksi?

        Sydämestään työhön sitoutunut saa palkintonsa muutoin kuin rahana. Niin saan minäkin, vaikka palkka ei ole kaksinen.

        Ja juopon työkaverin ongelma on tosiaankin hänen ja korkeintaan esimiehen, ei sinun, työkaverin.

        Mutta se, mitä halusin sanoa, oli tämä: kaikki ylimääräistä ylityötä tekevät eivät saalista hyvän ihmisen pisteitä tai bonuksia; he ihan totta tekevät työtään itsensä ja työn vuoksi, tehdäkseen sen niin hyvin kuin mahdollista.

        Terv. ylityöläinen, joka ei saa penniäkään bonuksia - tai edes palkkaa ylityöstään.

      • puhelet
        noin mennyt kirjoitti:

        Ei näennäinen tunnollisuus ja kunnollisuus takaa yhtään mitään.

        Olen itse sydämestäni työtä tekevä, ja esimiesteni syvästi arvostama. Teen työtäni palkkaa laskematta (mikä laskettakoon vahingokseni). En tee tätä pienipalkkaista työtäni rahasta, vaan rakkaudesta (niin typerältä kuin se kuulostaakin!)

        Teen joka päivä ylitöitä, tuntikaupalla. Kukaan ei minua siitä kiitä. Tiedän, että esimieheni arvostaa, vaikka tosiasiassa hänen mielipiteellään ei ole mitään merkitystä, koska teen työtäni vain omista syistäni. Tiedän tekeväni työni hyvin. En ole tyhmä. Silti teen ilmaista työtä. Ehkä olen hyvä ihminen?

        Ja vaikka olen hyvä ihminen, juopottelen silloin tällöin. Se vain ei vaikuta työntekooni. En koskaan ole juovuksissa töissä, enkä myöhästy työpaikalta. Olen työyhteisössäni erittäin arvostettu, tiedän sen.

        En halua tällä puolustella ihmisiä, jotka pilaavat kaiken viinan tähden. Mutta mustavalkoisia diagnooseja ei myöskään kannata tehdä. Ken on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

      • Sama tyyppi
        noin mennyt kirjoitti:

        Että toinen tekee kaiken työn, ja toinen valittaa kiirettään ja juopottelee. Tai että joku kerää marttyyripisteitä ylipitkillä päivillä; oletko tullut harkinneeksi sitä vaihtoehtoa, että joku niinä ylipitkinä päivinä ihan oikeasti tekisi työtä, jonka katsoo tärkeaksi?

        Sydämestään työhön sitoutunut saa palkintonsa muutoin kuin rahana. Niin saan minäkin, vaikka palkka ei ole kaksinen.

        Ja juopon työkaverin ongelma on tosiaankin hänen ja korkeintaan esimiehen, ei sinun, työkaverin.

        Mutta se, mitä halusin sanoa, oli tämä: kaikki ylimääräistä ylityötä tekevät eivät saalista hyvän ihmisen pisteitä tai bonuksia; he ihan totta tekevät työtään itsensä ja työn vuoksi, tehdäkseen sen niin hyvin kuin mahdollista.

        Terv. ylityöläinen, joka ei saa penniäkään bonuksia - tai edes palkkaa ylityöstään.

        "oletko tullut harkinneeksi sitä vaihtoehtoa, että joku niinä ylipitkinä
        päivinä ihan oikeasti tekisi työtä, jonka katsoo tärkeaksi? "

        Olen ajatellut ja tiedänkin monta sellaista tyyppiä. Tarkoitinkin nyt niitä
        tyyppejä, jotka tarkoituksellisesti valittavat toisille siitä tekemästään
        extratyöstä ja keräävät selvästi huomiota sen avulla. Että "katsokaa kaikki,
        minulla on kauhea kiire ja teen enemmän töitä kuin muut".

        Jos ihminen viihtyy työssään ja haluaa tehdä pitkää päivää, niin eihän
        siinä ole mitään ongelmaa. Jos kuitenkin ne pitkät päivät ovat jatkuva rutinan ja valituksen
        aihe, niin miksi niitä täytyy tehdä? Juuri sen marttyyriasenteen takia.
        Yritys ei ainakaan pidemmällä aikavälillä hyödy siitä, että yksi painaa pari
        vuotta täysillä ja saa burnoutin. Enemmän hyötyä on työntekijästä, joka pysyy rivissä
        kauemmin ja pitää huolen myös terveydestään.

        Sitten kun näille tyypeille muut ihan pomoja myöten sanovat että pitäsit lomaa,
        kyllä työt odottavat, niin jostain syystä ei loma kelpaakaan, vaikka ollaan
        taas viimeiset puoli vuotta valitettu kuinka paljon tekee ylitöitä.
        Tällaiset tyypit ovat oikeasti rasittavia.

        Ja siihen, kenen ongelma asia on: Miksi ihmeessä se minun ongelmani olisikaan?
        Tuskin se on kenenkään muunkaan tähän ketjuun kirjoittavan ongelma?
        Miksi aloittaja sitten edes aloitti keskustelun, jos ei halua muiden kommentoivan
        omia ongelmiaan? Keskustelu kielletty?

    • oikeasti tunnollinen..

      työntekijä?

      Tarkoitan tuolla "tunnollisella" sellaista kiipijätyyppiä joka pistää nokkansa asioihin jotka eivät oikeasti hänelle kuulu.

      Kiipijät rupeavat esimieshommiin asettumalla muiden yläpuolelle "alempiaan" valvomaan.Näin he pääsevät esimiesten suosioon ja saavat etuja.

      Kiipijätyypit käyttävät usein myös leimakirvestä, tyyliin se ja se on alkoholisti tai jotain muuta hirveätä.

      • sektori

        Edellä kuvatun kysymyksenasettelun relevanssi riippuu nyt ihan siitä, onko kyseessä kunnallinen/valtiollinen vai yksityinen työnantaja.

        Kunnallisela ei kiipijyys auta pätkääkään, eikä nokkansa muiden asioihin pistäminen. Se on varmaan hyvä ase yrittäjäpuolella.

        Sen sijaan leimakirves on erinomainen ase ihan missä vain.

        Myöskään yksityisellä puolella ei pätevyys ratkaise, vaan "sopivuus". Jos et ole riittävän miellyttävä (=sopeutuva), ei pestiä synny. Terv. monta pestiä missannut, vihdoin paikkansa löytänyt ja hyväksi havaittu.

    • ettei nyt vain

      Oletkohan hieman tiukkapipoinen? Minun mielestä sinun tulisi jättää työkaverisi rauhaan ja lopettaa ainainen nalkutus sekä kyttäys sillä se on todella rasittavaa.

      • juuso.

        Ei ole oikein jos joutuu tekemään toisen työt ja paikkaamaan siitä syystä, että ryypätään eikä oteta vastuuta omista töistään.

      • oikeen
        juuso. kirjoitti:

        Ei ole oikein jos joutuu tekemään toisen työt ja paikkaamaan siitä syystä, että ryypätään eikä oteta vastuuta omista töistään.

        Siis ne hommat on sen oma asia, toisten ei tarvi ottaa vastuuta sen hommista, ne jää sitten vaan tekemättä, eikä siitä tarvi sen kummemmin nipottaa kun tossa alkuperäinen aloittaja tekee. Se on sitten esimiehen asia miten suhtautuu kokonaisuuteen. Alkaa itkettää pikku hiljaa.

    • seuranta -> esimies

      Luin noita vastauksia ja huomaan että suurin osa on sillä kannalla että "rolli" esimiehellesi. Siinä on vaaransa jos vastassa on alkoholisti joka tekee itsestään uhrin tai kenties persoonallisuushäiriöinen joka tekee sinusta sen kantelemisen jälkeen oman uhrinsa.
      Ehkäpä teet omat työt ja unohdat muut? Älä ota hänen töitään, esimiehen yksi tehtävistä on seurata työaikaa ja työn tulosta. Eli ongelma ei ole sinun, vaan heidän välisensä.
      Toisaalta tunnollisia ja kilttejä puurtajia, ylisuorittajia on joka työpaikalla eikä heistä oikein pidetä. Mitäpä asia sinulle lopultakaan kuuluu, totesit niin itsekin.
      Minä olen sillä kannalla että pienellä palkalla teen pientä tulosta ja suurella palkalla suurta. Jos työnantaja alihinnoittelee työni, niin varon tekemästä liikaa. Mieti sinäkin sitä, äläkä kyylää muita.

      • Stahanovilainen

        Omalla työpaikalla on yksi yli-innokas, kiltti, kunnianhimoinen ja omalla tavallaan yksinkertainen tyyppi. Kaikki työnantajan vedätykset ja vaatimukset menevät läpi, nehän on vaan kivoja juttuja. Sama henkilö

        Turha jauhaa asenteesta työhön.

        Monille ihmisille riittää se, että hoitaa omat hommansa. Kaikille työ ei ole elämän tärkein asia ja ala päteä.

    • kerro nyt viimeistään

      Nyt heti kertomaan tuo sama esimiehellesi. Toivottavasti kyseinen työkaveri ei ole pomon vävypoika tai sukulainen?
      ja lopeta työkaverin laiminlyöntien korjaaminen ja paikkaaminen, eli hoidat vaan kylmästi omat asiasi.
      Jos joku asiakas menetetään näin, syy ei todellakaan ole sinun, vaan työkaverisi joka ei hoida osuuttaan.

      Itselläni oli vähän sama tilanne pari vuotta sitten. Ei juoppo työkaveri, mutta henkilö kenen tekemisiä sai aina olla paikkaamassa.
      Homma kärjistyi lopulta, kun hän syytti minua vielä eräästä omasta isosta mokastaan. Onneksi olin itse kirjannut kalenteriin näitä sotkuja, joten pysytyin osoittamaan ettei vika ollut minun ja tyyppi sai potkut.

      Toivottavasti asiat selkiintyy myös teillä.

    • hd man

      Mitäs nipotat ,oma syysi!

    • olen samaa mieltä

      Ei ole helppoa sanoa työntekijää irti työsuhteesta, kun on heti ammattiliitot kimpussa, puolustamassa näitä lintsareita. Valitettavasti näitä on paljon jotka toisten työntekijöiden kustannuksella lintsaavat ja tekevät huolimattomasti töitä sekä juoruavat ja käyvät jatkuvasti tupakalla, tupakkaa saa poltaa vain omalla ajallaan näinhän se on jo säädetty, mutta menes heitä kieltämään siintä asiasta. Valitettavasti tuota juoruamista on myös miestenpuolella aika paljon. Työ moraali jos sitä nyt edes kaikilla on , on eritäin huono.
      Pitäsi arvostaa omaa työtään , koska kaikkia meitä täällä tarvitaan, kukaan ei ole turhaan töissä eikä sitä turhaan tee. Joten ihmiset hyvät ARVOSTAKAA TYÖTÄNNE saatte taatusti enemmän itsellenne sekä toisille työkavereillenne hyvän olon.
      Meidän työyhteisöstä lähtee kaikki jotka eivät sinne sovellu , eivätkä töitään tee. Pienyrittäjällä ei ole varaa pitää pinnareita töissään , jokaisen työpanosta tarvitaan tehköön sitten työkseen mitä vain.
      Kehoitankin menemään esimiehen puheille jos tälläistä tapahtuu mistä kerroit.
      Mukavaa kesänjatkoa sinulle.

      • Nimetön

        Monasti kuulee vielä kyseisten "lomailijoiden" suusta, että "kun on työpanoksensa myynyt - niin tässä hommat kyllä hoituvat"- ja pomoon se menee täysin! Työkaverille se saa kiukun pintaan.

    • niin tutulta!!

      Juuri on töissä muutaman ihmisen kanssa mietitty, että mitä ihmettä tällaiselle henkilölle voisi oikein tehdä. Meille kun ei ole edes selvinnyt mikä häntä vaivaa, mutta kuvaamasi oireet kuulostaa kyllä erittäin tutulta. Vaikka se ei varsinaisesti muille kuulu, se kuitenkin vaikuttaa koko työyhteisöön, varsinkin jos on kyseessä pieni porukka. Koko ajan saa miettiä mitä uskaltaa häneltä kysyä ja mitä töitä hä mahtaa tänään tehdä/ jättää tekemättä. Se syö omaa työmotivaatiota.

    • laiskamato2

      ihmetyttää tommonen ettei älytä sanoa suoraan asianomaiselle asiasta!!? minä kunnioitan sitä, että on pokkaa sanoa päin naamaa että v**tu!, sinä se osaat ottaa hommat vähän turhankin rennosti..oot suomeks sanottuna ihan vitun laiska..!!(ja tuonkin voi sanoa edes hieman huumorilla ja kannustaa kaveria laittamaan asiansa järjestykseen, potkuilla ei kenenkään asiat korjaannu!) Eikä kannata suostua jatkuvasti kenenkään hyväksikäytettäväksi.. mutta ensin sanotaan lusmulle itselleen ja sitten vasta pomolle. ;)

      • tunnollinen

        itse olen tunnollinen ja aika tarkka työssäni ja joskus viilaan pilkkuakin vielä viimeiseen asti.. voin myöntää sen ihan suoraan. meillä töissä (yksityinen paikka) on joskus "kivaa".. muut lentävät kotio ja jättävät mut yksin tekemään työt, tuumaavat vain lähtiessään et eipä ole mun yritys! mut mut tässäpä olen ajatellut asiat sillä tavoin, et jos menee ylitöiksi, jonkunhan se on työtkin tehtävä, mun lompsassa on aina tilaa noille euroille, joita sitten ropisee kun paikkailen toisia. no, tässäpä sitten tilipäivänä yksi näistä lusmureista mietti et hei miten tolla (mulla) on noin paljon lisätunteja.. ja hällä on useita päiviäkin miinusta. hänhän on tehnyt niiiiiiiin paljon töitä ja niiiiiiiiin paljon tunteja. mä vain hymyilin vinosti.

      • laiskamato2
        tunnollinen kirjoitti:

        nonni, oikein! :) rahat sille kelle rahat kuuluu..! vino hymykin varmasti paikallaan.. ;) itse en kadehdi kenenkään rahoja, koska arvostan omaa vapaa-aikaa rahaa enemmän.. :) tosin juuri ylitöillä olen kohta vapaa aikaa taas päivän verran lisää tienannut..että kaikissa meissä asuu pieni tunnollisuus ;)

    • teissä

      muissa, toisten kyttääjissähän ei ole mitään vikaa?
      Teidän KOKO työaikanne menee siihen, että kyttäätte toisten tekemisiä, puhutte raukkamaisesti seljän takana, kun muuten ei uskalla, työajalla kirjoittelette tänne, ja itkette ongelmianne. Tehän olette täydellisiä, vai kuinka?

    • ja pian

      Omalla työpaikallani oli tällainen lusmu noin viisitoista vuotta; pari viikkoa sitten saatiin lopulta irtisanottua tuotannollistaloudellisista syistä. Näin jälkiviisaana sanoisin, että ongelman ydin olimme me ymmärtävät työtoverit, jotka aina tasoitimme tietä, paikkasimme, peittelimme. Vähitellen se kävi tosi raskaaksi: kahvihuoneessa naurettiin rouvan toilailuille, mutta päin naamaa kukaan ei saanut sanottua, että vituttaa ja pahasti. Lisäksi tämä elintasorouva oli töissä vain ajankuluksi; kun muut paiskoivat töissä, hän istui kotona paistamassa pullia miehelleen, kuten itse asian ilmaisi. Pahinta oli avioliittokriisi, jonka aikana rouva poistui pitkille lounaille, joiden aikana tapasi poikaystäviään. Asiaa siedettiin, kun hän vetosi tunteisiin: mies hakkasi, pumppu reistaili, veli teki itsemurhan....

      Eli ymmärtäjä ja peittelijä tekee pahimman mahdollisen karhunpalveluksen kaikille. On tosi kipeää tehdä näitä ratkaisuja, mutta ne on tehtävä. Itse ein ole ko. henkilön kanssa enää puheväleissä, mutta kaikkia ei voi miellyttää. - Kyseessä ei ole toisten tekemisten kyttääminen vaan työrauhan saaminen. Kun muihin voi luottaa, ei ketään tarvitse kytätä.

    • Duunari M.

      Meinaatko lojaalisuuttasi kantaa sen juopon työtoverisi hautaan asti. Ei hän siinä sinun apuasi tarvitse. Pöljähän sinä olet kun et saa suutasi auki, muutoin kun täälä anonyyminä kiukuttelet. Tilanteesi ja työtaakkasi ei sen deekun puolesta tule paranemaa. Itse en moista kivirekeä perässäni vetäisi päivääkään, jokaisen on hoidettava oma rastinsa. Viimeisessä tekstiosiossasi rupeat oleen oikeilla jäljillä.
      Maan on väärällään yhden juopon työpanoksen hakkaavia työttömiä. Heillä motivaatiota riittää kunhan saavat tilaisuuden. Erikoinen työmaa sinulla kun työnjohtokaan ei reagoi tilanteeseen mitenkään. Taitaa olla yhtä hutoi-porukkaa kuin se sinun kollegasi. Vaihda firmaa, osaavalle ja ahkeralle on aina töitä. Anna juoppojen hoitaa omat hommansa.

    • vituttaa eniten

      Enemmän vituttaa kultakello duunarit jotka on koko ajan neuvomassa muita mitä pitää tehdä töiden ulkopuolella että työt ja elämä on täydellistä.

      juu eniten vituttaa kultakello duunarit.

      • duunari70

        Mitä jos vaikka ottaisit vähän rennommin?? Kai sulla on muutakin elämää kuin työ...ja ainahan voi hakeutua muualle duuniin, jos vituttaa.

        Ja näin duunarin silmistä täytyy sanoa, että mikään ei vituta enempää kuin sellaiset mallioppilaat, jotka on nuolemas kaikkien persettä ja aina ylistämässä omaa yli-inhimillisyyttään.

        Mut joo, hyvää kesän jatkoo vaan...

      • salis

        Mulla tuli toukokuussa 10v täyteen samassa firmassa, odotin kultakelloa mutta en saanut edes firman viiriä marmorijalalla.Nyt kyllä vähän harmittaa kun kukaan ei edes noterannut vuosipäivää.

      • Eeqil
        duunari70 kirjoitti:

        Mitä jos vaikka ottaisit vähän rennommin?? Kai sulla on muutakin elämää kuin työ...ja ainahan voi hakeutua muualle duuniin, jos vituttaa.

        Ja näin duunarin silmistä täytyy sanoa, että mikään ei vituta enempää kuin sellaiset mallioppilaat, jotka on nuolemas kaikkien persettä ja aina ylistämässä omaa yli-inhimillisyyttään.

        Mut joo, hyvää kesän jatkoo vaan...

        Ja täytyy vielä muistaa että ne tunnolliset työntekijät jotka tekevät työnsä tehokkaasti ja nopeasti saavat muiden työn näyttämään surkealta joten ihan syystä saavat vihat niskoillensa. Tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Maailma pyörii paskapuheilla...

    • *miumau*

      Meillä sama ongelma töissä....ja ei todellakaan ole mukavaa yrittää työskennellä sellaisen henkilön kanssa. työt kasaantuvat sinun pöydälle kun toisella on ihan kaikki muut asiat mielessä kuin työ. välillä tämä kyseinen henkilö haisee niiiiiin viinalle vielä aamusta kun tulee töihin, eikä sitten oikein kykene mitään tekemäänkään koko päivänä, ja kukas ne työt sitten tekee, me muut....

      Pomo jostain syystä ei halua tähän pulmaan puuttua, jostain syystä yrittää häntä puolustella, mitä me muut ei oikein ymmärretä

    • PeevelinEemeli

      Jos olette yrittäjiä ja sijoituksen sitomia firmaanne, otan osaa ja tervemenoa lataamoon...

      Jos kuitenkin olette "vaan töissä" jossain niin pyydä työnantajaltasi selvät ohjeet, mikä kuuluu sinun töihisi. Jos olette työpareja ja velvollisia korjaamaan toistenne jälkiä niin ei auta muu kuin kirjata ylös mitä hän jättää tekemättä ja jättää sitten raportti pomolle.

      1. Kyttääminen/kantelu/toisten asioihin puuttuminen on ärsyttävää.

      2. Vielä ärsyttävämpää on tehdä toisen töitä, mitkä eivät kuulu sinulle, mistä et saa ylimääräistä palkkaa ja vain siksi, että hänellä on addiktio mihin ei halua / ei ole pakotettu etsimään parannusta.

    • huko

      Kuullostat kyllä esimieheltä.Jos noin paljon vituttaa,vaihda duunia URPO!!

    • lessu

      Get a life,Freak!

    • se liihoittaa..

      Mitä väliä jollain työasioilla on loppujen lopux elämässä.

      On tärkeempiäkin asioita kuten ulkonäkö jne.

      • Nimetön

        Tajuat sitten ku meet töihin..

    • sinä autat

      työtoverisi lintsaamisessa, kun paikkailet hänen tekemisiään. Jos teillä on liukuva työaika, teillä on myös varmaankin kellokortti. Mitenkähän se esimiehenne oikein niitä työaikoja seurailee, jos ei huomaa tuollaista lintsaamista. Kannattaa kuitenkin puhua esimiehen kanssa tilanteesta, et sinä ole vastuussa työkaverisi tekemättä jättämistä töistä. Sitäpaitsi ottamalla asian puheeksi työkaverisi ja esimiehen kanssa, autat häntä itseäänkin alkoholiongelmassa. Hänenhän pitäisi päästä hoitoon, mikäli työpaikallanne on hoitoonohjaussuunnitelma. Peittämällä ja hänen töittensä paikkaamisella kulutat itsesi loppuun ja autat työkaveriasi yhä syvemmälle alkoholismiin.

    • vähän

      Miksi sinä teet kahden työt yhden palkalla???!!! Niinhän se sanonta on, että "Hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä." Anna työkaverisi hoitaa omat työnsä ja hoida sinä vain ne, mitkä sinulle kuuluvat tai pyydä palkkaa tekemäsi työb mukaan.

    • kovin

      tutulta. Vuosia sitten huonekaverinani oli samantyyppinen henkilö, jolla ei kuitenkaan ollut alkoholiongelmaa, mutta työtävieroksuva hän oli ja erittäin luonnehäiriöinen. Olin liian tunnollinen ja paikkasin hänenkin työnsä. Lopulta minulle tuli uupumus ja jouduin sairauslomalle. Esimies puolusti vain huonekaveriani. Myöhemmin pääsin toisiin tehtäviin ja elämä hymyili taas. Pidä huolta itsestäsi, ettet uuvu toisen auttamisessa.

    • olla liikkeellä

      ja pistää kyllä vihaksi, kun joku suhtautuu hällä väliä tyylillä työhön. Ainakin jos sitten odotetaan niin tunnolista toimintaa toiselta.
      Syyt voi olla monet moiseen käytökseen, usein voi olla niin että vastuuta pakoillaan. Siirretään hankalalta tuntuvat asiat toisen vastuulle ja odotetaan sitten täyden kympin suoritusta. Jos ei ole niin naama vääränä moititaan. Uskokaa pois että moinen työypäristö syö työntekijää suht nopeaa tahtia.
      Parempi vaik olla työtön ja kortistossa kuin että polttaa itsensä lopullisesti pohjaan työyhteisössä jossa toimitaan mainitsemallani tavalla.

    • jarkko.,

      Minun työkaverilla oli krapulapäiviä, jolloin hän käyttäytyi sikamaisesti tai mikä parempi, lintsasi
      töistä. Mutta kun valitin pomolle, jonka ryyppykaveri tämä oli, jouduin lähtemään.

    • kummastunut

      Miten ystäväsi edes on enää työpaikassa jos hutiloi noin paljon? Kannattaisi varmaa sanoa pomolle jotain, josko hän voisi vaikka hommata sinulle uuden työkaverin. Eihän tuommoinen käy päinsä. Jos on itse työnsä valinnut, niin luulisi ystäväsi sen myös hoitavan. Puhu johdolle!

    • Masa.

      olevan kunnon kommunisti aatteella että porvarit eivät minun selkänasta ainakaan voittoa tee.

    • Kissanliha

      Siis yrität vaan tehdä itsestäsi tärkeää? Aina on työkaveria autettu, jos putki käy päälle. Ei siinä ottamisessa mitään pahaa ole. Teet itse joskus samoin niin ymmärrät elämäntarkoituksen. Pätevä työntekijä pystyy hoitamaan kolmen muun hommat jos on tarvis. Kannattaa kuitenkin vaan keskittyä omaan hommaansa ja hoitaa se hyvin, jos joku muu mokaa turha siitä on silloin ylimääräistä stressiä ottaa, koska muiden asioissa ei ole penniäkään kiinni.

    • timppa91243584

      Tässä artikkelissa on hyvää tekstiä. Toimitus on laittanut juttuun kuvan betonin levittäjästä.
      Miksi? Tämän päivän jupit ei tee ruumillista työtä, kuinka moni betonin levittäjä lukee näitä juttuja? Oikea kuva olisi tullut suomi24 toimituksesta.tai muista sellaisista paikoista missä tehdään sit työtä, mistä artikkelista kirjoitetaan. Ryhtiä toimitus!

      • pastraba

        Parasta mit ihminen voi töissä tehdä niin laiskotella siten että mielistelee pomoja ja palkka juoksee,minä en. Elämä on valintoja.

    • Mies 39v

      Ota lopputili ,jos et kestä paineita.
      Työelämässä on monia sidosryhmiä mm työkaverit.
      Sinun tehtäviisi ei kuulu huolehtia hänen työstä
      hoida vain oma tonttisi,eläkä syytä muita.

    • Hanki elämä

      Niin, on kiva syyttää muita jos ei pärjää

    • näin meillä

      Viina-ongelmaan on tietysti aina puututtava, mutta muitakin lintsareita löytyy. Esim.meidän työpaikalla on tilanne tämmöinen:
      -yt:t käytiin hiljattain.Kun muutamia paikkoja tuli vapaaksi, firman oli otettava lain mukaan niitä, joita irtisanottu. Näillä tyypeillä ei ole pätkääkään motivaatiota, vaan täysin hälläväliä asenne. Toiset joutuu tiimissä sitten tekemään niiden töitä kun laiskottelevat
      -Tupakoitsijat ovat oma lukunsa. Laskimme kerran huvikseen, että yhden työpäivän aikana eräskin tupakoitsija vietti näillä tupakkatauoilla yhteensä yli tunnin! Se on hänen työajastaan pois ja muut saavat silloin vastata puhelimeen ja hoitaa hänen töitään.
      -Ärsyttää myös ne tyypit, jotka suureen ääneen valittavat "kiirettään" töissä ja kuitenkin istuvat kahvipöydässä juoruamassa jopa kaksikin tuntia päivän aikana. Meillä kun saa sen mukin ottaa työpöydän ääreen ja hörppiä silloin kun ehtii. Toiset vain ottavat tavakseen aina istua tuntitolkulla kahvipöydän ääressä.

      • myyrät

        "Ärsyttää myös ne tyypit, jotka suureen ääneen valittavat "kiirettään" töissä ja kuitenkin istuvat kahvipöydässä juoruamassa jopa kaksikin tuntia päivän aikana. Meillä kun saa sen mukin ottaa työpöydän ääreen ja hörppiä silloin kun ehtii. Toiset vain ottavat tavakseen aina istua tuntitolkulla kahvipöydän ääressä."

        Nimenomaan. Nämä ovat pahimpia työmoraalin luhistajia. Ja omasta mielestään kovin "tunnollisia" - muille se ei vain mitenkään näy

    • työrakas

      Mulla on just päinvastoin. Olen sydämestäni sitoutunut omaan työhöni, ja jos en ehkä ole työyhteisöni pahin juoppo, niin kumminkin maistelen. Päivääkään, tai edes aamuakaan, en ole missannut juopottelun vuoksi. Ja työni ei salli lainkaan liukumia.

      Sen sijaan minua ärsyttävät nämä tavanomaiset, omahyväisen kollegat, jotka mahtailevat tekevänsä kaiken mitä kuuluukin, ja kuvittelevat olevansa alansa helmiä. He kuitenkin luistavat kaikesta yhteisestä, yhteen hiileen puhaltamisesta, ja turha on toivoa heiltä mitään yhteistyötä projekteihin, jotka voisivat tuoda työhön lisäarvoa. Minä teen hullun lailla hommia, joista kukaan ei minulle maksa, koska katson sen lisäarvoksi työlleni ja syyksi tehdä tätä huonosti palkattua työtä. Olen usein viimeinen, joka työpaikalta lähtee.

      Ymmärrän, että on pahasti alkoholisoituneita ihmisiä, joiden työt jäävät muille. Mutta on myös pahasti poroporvaristuneita ihmisiä, jotka tekevät kaiken vain alinta rimaa hipoen, ja vielä omalla "tunnollisuudellaan" hurskastellen. Ruikuttavat työmääräänsä, eivätkä sillä perusteella koskaan suostu ottamaan vastuuta mistään. Mielestäni nämä ovat työelämämme todellinen ongelma. Ihmiset, jotka eivät oikeasti sitoudu työhönsä, ns. leipäpapit.

      • kaiken aa ja oo

        Taidan arvata, mistä työyhteisöstä puhut. Tai siis: omani kaltaisesta.

        Tuhoisimpia työtovereita ovat nimenomaan ne "hurskaat" suorittajat, jotka paitsi että nostavat häpeämättä oman minimisuorituksensa arvoa ja jättävät osallistumatta kaikkeen todella tärkeään, mitätöivät puheissaan todella työteliäiden kollegoidensa panoksen ja antavat ymmärtää, että nämä "ehtivät" tehdä merkittäviä asioita, koska heillä on muka muuten vähemmän töitä.

        Onneksi omassa työyhteisössäni on ESIMIES, joka näkee tämän valheellisen hurskastelun läpi ja osaa arvostaa todellista työntekoa. Kiitos hänelle siitä. (Kiitän häntä loman jälkeen!)

      • yrittäjä...

        Vaikeahan se on sanoa, millainen työntekijä aloittaja on. Mutta kieltämättä ymmärrän, mitä tarkoitat. Sellaisia "tunnollisia" tuhertajia on. Kuvittelevat olevansa niin ahkeria ja tunnollisia,mutta ovatkin samalla erittäin jäykkiä toiminnoissaan ja asenteissaan, purnaavat toisten tekemisistä, eivätkä huomaa toisten työntekijöiden hyviä puolia. Ja onhan se totta, että usein alkoholisoitunut ihminen voi olla jossain vaiheessa suoranainen helmi työnantajalle. Mutta kukaan ei sitten sen sairauden myötä ole helmi siinä vaiheessa, kun se ylivallan ottaa. Siinä vaiheessa työyhteisön pitäisi lopettaa paapominen ja ohjata reippaasti hoitoon vaan. Vaikka useamman kerran. Toki itsellä pitää halua elämän hallintaan olla. Tiedän kyllä, että onnistumisiakin on. Ja taas on entistä parempi työntekijä ruodussa, säännöllinenkin vielä.
        Meitä on monenlaisia, on niitä,jotka tuhertavat ja tekevät kaiken prikulleen, on niitä, jotka kykenevät paljoon tekemiseen ja niitä, jotka ovat positiivisesti aktiivisia monella tavoin työssänsä. Siksihän työnantajatkin katsovat läpi sormien ja toivovat, että ongelmainen pystyisi selvittämään ongelmansa. No viina onkin sitten monimutkaisempi ongelma, sen parasta hoitoa on asian ottaminen esille ja julkiseksi, ei enää salaisuudeksi kuitenkaan.

    • etusivun

      juttua on kiikarissa.

    • Norsu

      Taidat olla niitä miehiä, jotka haukkuvat työkaveria seläntakana ja siirrät omat ongelmasi
      työkaverille.
      En yhtään ihmettelisi, että oma ammttitaitosi ei
      riitäkkään hoitamaan hommia, vaan haet työkaverista syyllistä, kun et itse pysty asioita hoitamaan.
      Muuten olet aika tyhmä, kun et ymmärrä, että menet
      tekemään toisen sopimia asioita.
      Ole tekemättä, niin pomotkin huomaa mitä tapahtuu,
      kun kyselevät, mikisi hommia ei ole tehty, niin
      voit sanoa, että ne ovat työkaverisi hommia.
      Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku vierittää
      oman kykenemattomuutensa toisen niskoille.

    • sivullinen!?

      ei kivaa työskennellä kun yksin pitää vastata kahden töistä. kannatteis puuttua tuollaiseen työ asenteeseen ilmoitaa esimihelle jolla on velvollisuus hoita asia kaveri hoitoon jos se ei auta lähtöpassit. pitää se olla kuri ja ojennus työ paikalla. aikainen puuttuminen poissaoloihin on paras lääke vaikka syyt saa niskoileen ei sitä tarvii kaikkea kestää.

    • 1viisas

      Tyhmä työtä tekee viisas pääsee vähemmällä. tämä loistava työkaverisi on ovaltanut että teet myös ne työt joita hän ei jaksa itse tehdä ja että hommat hoituu vaikka tekeekin vähän lyhyempää päivää. Jatka vaan samaan malliin ja anna työ kaverin nauttia elämästä. terveisin yx toinen elämästä nauttiva juoppo. ps.muista keittää kaverille kahvia.

    • älä uhraudu

      Minkäläistä se teidän työn luonne on? Onko siinä kenenkään hengestä kysymys tai onko ne tekemättä jätetyt työt isoja juttuja?

      Jossei ne tekemättä jätetyt työt aiheuta mitään suurta vahinkoa kenellekään, niin jätä sinäkin ne tekemättä. Jos kaikki muut tietää tai esimiehesi, että ne on sinun kollegasi hommia, niin älä tee niitä. Ei kai nyt yksi ihminen voi moneen revetä. Eiköhän se selkiydy esimiehellennekin, kuka lintsaa ja kuka on tunnollinen. Kyllä tuo viinaan menevä kollegasi käyttää sinua hyväkseen niin kauan kuin annat käyttää.

    • Nimetön

      Työkaverini tekemättä jättämiset muut väärintekemiset tulivat meikäläisen syyksi.Olin liian kiltti kunnes sain avattua suuni pomolle etten ole syypäänä.Rasittävia tuollaiset töistänsä välinpitämättömät työkaverit vaikka muuten onkin mukava immeinen,mutta aina saa olla varuillansa.

    • Marko.

      Koska kyllä se ennenpitkää tai on jo huomattu, että kannat harteillasi kahden miehen työt.
      Ei sellainen jää huomaamatta esimiehiltäsi.

    • Olet sairas nipo. Älä enää valita työkaveristasi. Olet ylitsesuorittaja, joka työilmapiirin pilaamisen kautta ja firman tuloksen vaarantamisen kautta voit ajaa koko Läntisen sivilisaation rotkon ylitse. Maaplaneetan reunan ylitse. Nyt huolehdit vain oman työpanoksesi toteutumisesta ja lopetat kyräilyt ja työpaikkakiusaamisen. Muista lääkkeet.

      • Tollot kortistoon

        Minulla oli kerran hallavalia tohelo tyokaveri. Pari kertaa oli tyotapaturma lahella. Muutama avautuminen pomolle ei auttanut.
        Menin osaston johtajan puheille. Se pelitti. Oma pomoni sai kenkaa ja sain hanen duuninsa ja liiton mulkut kimppuuni.
        Olin sitten myohemmin pitkan aikaa osaston johtajana. Perustin sitten kilpailevan yrityksen.
        Tama vanha pulju loppui muutamia vuosia sitten.

      • onko kaikki kotona
        Tollot kortistoon kirjoitti:

        Minulla oli kerran hallavalia tohelo tyokaveri. Pari kertaa oli tyotapaturma lahella. Muutama avautuminen pomolle ei auttanut.
        Menin osaston johtajan puheille. Se pelitti. Oma pomoni sai kenkaa ja sain hanen duuninsa ja liiton mulkut kimppuuni.
        Olin sitten myohemmin pitkan aikaa osaston johtajana. Perustin sitten kilpailevan yrityksen.
        Tama vanha pulju loppui muutamia vuosia sitten.

        Vittuako roikut töissä inisemässä lopeta hommat ei tarvii kattela muita moloja :)

    • Örtsy

      Alkoholismi on vakava juttu.Saatetaan tulla darras töihin.Ja haista viinalle.Näitä löytyy kyllä jos rehellisii ollaan.

    • Ehremä

      Tekeekö viikonloppu juomiset ihmisestä ilkeän ihmisen?Itse olen työssäni pähkäillyt kun yksi ihminen on kummallisella tuulella,nalkuttaa muista,välilllä on helisemässä töiden kanssa.Liian tarkka kaikessa.Sitte narisee että muiden työt kaatuu niskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1328
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1164
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1023
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      280
      938
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      303
      926
    Aihe