Olen 20-vuotias,avomies 23-vuotias.Yhteistä taivalta takana reilut kolme vuotta,yhdessä saman katon alla lähes kaksi vuotta.Mies ei ilmeisesti enää tunne mitään syvempää mua kohtaan,tykkää,muttei tiedä rakastaako.Haluaa toisinaan olla yksin,ei jaksa enää vuoristorataa ja yhteisen ajan puutetta.Ero tuli n. kuukausi sitten ensimmäistä kertaa oikeasti eteen.Jatkettiin kuitenkin,mutta ainakin itse olen asiaa miettinyt ja pohtinut joka puolelta.
Tänään otettiin asia taas puheeksi,mies lähdössä kavereiden kanssa mökille.Sanoin että musta tuntuu etten saa aikaan samanlaista iloista ja odottavaa reaktiota hänessä aikaiseksi.Elämä on muuttunut tylsäksi ja stressin täyttämäksi.Käydään molemmat töissä.Onko kukaan onnistunut pelastamaan suhdetta näin murheellisesta tilanteesta?Lähinnä haluaisin kuulla muiden suht saman ikäisten tilanteista.Me ollaan parhaita kavereita,usein meillä on ihan hauskaa (ennen oli paljon hauskempaa) ja seksi on loistavaa.Tuntuu niin tyhmältä hukata näin paljon,ainakin ilman kunnon vakavaa harkintaa.Näin nuoria kuin ollaan,ollaan ostettu kaikki yhteiseen kotiimme yhdessä,eli eron sattuessa edessä olisi kaikkien yhteisten tavaroiden jako.
Mä olen ihan umpikujassa asian suhteen.Olen itkenyt koko päivän ja itku ei tunnu loppuvan.Mä tiedän rakastavani häntä,enkä haluaisi erota.Olen asiakaspalvelutyössä ja harkitsen ihan vakavasti sairasloman hakemista.Miehellä olisi ensi viikolla lomaa,jolloin olisi yhteistä aikaa ja mahdollisuus yrittää pelastaa vielä suhde.Olisi mahdollisuus lähteä pois kotoa ja tehdä normaalista arjesta poikkeavia asioita.Mulla olisi kuitenkin töitä ja hirveän huono oma tunto jos haen saikkua,mutta mahdollisuus pelastaa jotain houkuttelee enemmän kuin työnantajan reaktio.Oletteko saaneet sairaslomaa vastaavassa tilanteessa ja minkä verran?
Mitä vaan kommentteja,neuvoja ym. ottaisin vastaan..
Tänään otettiin asia taas puheeksi,mies lähdössä kavereiden kanssa mökille.Sanoin että musta tuntuu etten saa aikaan samanlaista iloista ja odottavaa reaktiota hänessä aikaiseksi.Elämä on muuttunut tylsäksi ja stressin täyttämäksi.Käydään molemmat töissä.Onko kukaan onnistunut pelastamaan suhdetta näin murheellisesta tilanteesta?Lähinnä haluaisin kuulla muiden suht saman ikäisten tilanteista.Me ollaan parhaita kavereita,usein meillä on ihan hauskaa (ennen oli paljon hauskempaa) ja seksi on loistavaa.Tuntuu niin tyhmältä hukata näin paljon,ainakin ilman kunnon vakavaa harkintaa.Näin nuoria kuin ollaan,ollaan ostettu kaikki yhteiseen kotiimme yhdessä,eli eron sattuessa edessä olisi kaikkien yhteisten tavaroiden jako.
Mä olen ihan umpikujassa asian suhteen.Olen itkenyt koko päivän ja itku ei tunnu loppuvan.Mä tiedän rakastavani häntä,enkä haluaisi erota.Olen asiakaspalvelutyössä ja harkitsen ihan vakavasti sairasloman hakemista.Miehellä olisi ensi viikolla lomaa,jolloin olisi yhteistä aikaa ja mahdollisuus yrittää pelastaa vielä suhde.Olisi mahdollisuus lähteä pois kotoa ja tehdä normaalista arjesta poikkeavia asioita.Mulla olisi kuitenkin töitä ja hirveän huono oma tunto jos haen saikkua,mutta mahdollisuus pelastaa jotain houkuttelee enemmän kuin työnantajan reaktio.Oletteko saaneet sairaslomaa vastaavassa tilanteessa ja minkä verran?
Mitä vaan kommentteja,neuvoja ym. ottaisin vastaan..
Vastaukset 5
Vanhimmat
en nyt oikein ymmärrä mikä teillä on niin murheellista? sanot rakastavasi häntä, seksi sujuu... Ja tuo kertomasi kuulostaa vain siltä että parin ensimmäisen vuoden alkuhuuma on ohi, sama olisi varmasti edessä suraavan/ienkin puolisoiden kanssa.
Hurmion jälkeen edessä on rakkauden ja välittämisen syventyminen ja itsellä ainakin intohimoisuus syttyy välillä uudestaan.
Eli suosituksenani olisikin sitä yhteistä aikaa, ei tosin sairaslomalla, vaan että sekin aika joka yhdessä vietetään olisi laadukasta, ei mitään television edessä makaamista. Ja syntynyt olen 84, joten samaa ikäluokkaakin olen...
Usko mua,alkuhuuman loppumisen ohi ollaan päästy jo ajat sitten.Nyt ollaan ihan tosissaan ja vakavissaan eroamassa.Mun puolelta ongelma ei olekkaan niin suuri,mutta miten mä saisin jälleen miehen välittämään musta ja haluamaan olla mun kanssa.
Mikäli rakkaus loppuu, se loppuu. Ketään ei voi pakottaa rakastamaan. Tietysti on harmi, kun toisella on vielä paljon tunteita, mutta joskus näin vaan on. Ajan kanssa siitä pääse yli, usko vaan. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia!
Moi sinulle,
olen sinua hieman vanhempi ja aika samassa tilanteessa. Ilmeisesti teillä ei ole ollut riitaa mistään ja asiat sujuu hyvin noin yleisesti?
Tuo on niin kamalaa, tiedän kyllä, tosin meillä on juuri hiljattain ollut kauhea riita, siksi ollaan eroamassa.
Sinun pitää miettiä sitä, että jos ei miehesi itse enää jaksa innostua tai kiinnostua sinusta, niin sitten sinäkään et tee asialle mitään. Kyllä se pitää olla molemminpuoleinen tunne, että haluaa muuttaa asioita parempaan suuntaan. Jos hän oon sitä mieltä että ero on paras ratkaisu, niin hän ei ole sinun arvoisesi. Sinä tiedät että olet yrittänyt ja lupaan että sinunkin on helpompi olla kun ei tarvitse miettiä mitä tekisit paremmin jne.
Kyllä, olen hakenut saikkea samoista syistä, mieti kuitenkin onko se sen arvoista? Olisiko hän pois töistä sen takia että saisitte selvittää asianne?
Tuntuu että teet niinkuin minäkin, yrität kaikkesi että menisi hyvin, mutta entä jos et tekisikään, loppuisiko suhde siihen? Ei aina voi yksin haluta asiat kuntoon, siihen tarvitaan se toinenkin että suhde on sen arvoista.
Oletko mistä kaupungista?
Moi sulle!
Me ollaan avopari, minä -86, mies -84. Meillä tilanne se, että meillä on 2 pientä lasta, jotka minä olen tähän asti hoitanut (4&1v) lähes kokonaan yksin. Mies on alkanut osallistumaan vasta kun aloin puhumaan erosta.
Meillä asia on niin päin että mun tunteet häntä kohtaan on kuolleet. Ja mä olen odottanut ja yrittänyt saada itseni tuntemaan, edes jotain muutakin kuin sääliä, mutta eihän s niin mene, että sen voisi itse päättää mitä tuntee ja ketä kohtaan, ikävä kyllä.
Me ollaan nyt mun miehen kanssa käyty "erokeskustelua" kohta kuukausi, koska mun mielestä ei ole syytä "tuhlata" molempien elämää riitelyyn ja teennäiseen, kämppismäiseen eloon yhdessä kun ainakin mieheni voisi löytää itselleen jonkun, joka häntä oikeasti rakastaisi ja oikeasti haluaisi olla hänen kanssaan.
Mun neuvo teille on, että ottakaa vaikka vähän aikalisää, olkaa hetki erossa, ja katsokaa, miltä se miehestäsi tuntuu.
Me sitäkin kokeiltiin eikä se herätä mussa minkäänlaisia tuntoja miestä kohtaan.
Turha sitä on väkisin olla yhdessä, jos homma ei miellytä molempia, vai mitä?