Sokerinpolttovaihe hakusessa edelleen

ikuisuushaku

En edelleenkään ole löytänyt selitystä sille mikä on sokerinpolttovaihe ihmisessä. Erään käsityksen mukaan se on sitä että kun syödään hiilihudraatteja niin sen jälkeen elimistö menee sokerinpolttoon, elikkä kaikki elimistön käyttämä energia on sokeria ja rasvaa ei pala ollenkaan. Tätä tukevaa aineistoa ei löydy mistään ja olen etsinyt sellaista todella paljon.

Toistaiseksi ainoa eläin jolla on tällainen ominaisuus on pallasinkielilepakko (Glossophaga soricina), alle 10 grammaa painava otus. Se käyttää sokeria energiana jo muutaman sekunnin kuluttua meden imemisestä ja vajaassa puolessa tunnissa sokeri on sen ainoa käyttöenergia. Sillä voidaan sanoa olevan sokerinpolttovaihe.

Ihmisellä ei ole tällaista sokerinpolttovaihetta. Energiahan palaa mitokondrioissa
"Siellä syömämme glukoosi ja rasvat palavat hapen avulla mitokondrioissa solun käyttöenergiaksi, adenosiinitrifosfaatiksi (ATP)."
(Anu Vartiovaara).

Tuosta mainitusta polttoaineesta 90% on rasvaa ja loppu glukoosia, ja ainoastaan oikein kovassa rasituksessa (anaerobinen) rasvaa on alle puolet. Mitään sokerinpolttovaihetta en ole ihmiselle läytänyt, ja mainitsemani lepakko lienee olevan faunasta ainoa jolla sellainen on.

Rasvanpolttovaihe ihmisellä sen sijaan on. Siihen pääsee yli tunnin mittaisella kovatempoisella liikunnalla, joka kuluttaa lihasten glykogeenivarastot loppuun. Tällöin ihminen käy pelkällä rasvalla, teho tosin putoaa kolmanneksella. Tällaista vaihetta ei sohvaperunat saavuta koskaan.

On kuitenkin yksi tapa saada rasvan palaminen pysähtymään ja hiilihydraattien siinä samassa. Alkoholi lopettaa lähes kaiken muun energian käytön, sekä rasvojen että hiilihydraattien. Kenties tuo sokerinpolttovaiheen keksijä onkin tarkoittanut alkoholinpolttovaihetta, jonka alaisena hän sitten niitä kirjojaan kirjoittelee ja on sitten seonnut sanoissaan. Tai sitten kaveri on käyttänyt hieman vahvempia aineita jotka ovat saaneet hänet kuvittelemaan olevansa lepakkomies, sokerinpolttovaiheineen päivineen.

Aineistoa voi itse kukin etsiä mistä tahtoo, kunhan muistaa että asia joka on mainittu ainoastaan yhdessä ainoassa epätietelllisessä teoksessa, tuskin pitää paikkaansa. Tälläinen sokerinpolttovaihe olisi varsin tunnettu varsinkin kehittyneen nykylääketieteen aikana, joka on mahdollistanut ihmisen eliniän pidenemisen vuosikymmenillä, ja po. vaiheen tulisi myös löytyä varsin helposti tavallaisista perusasioita käsittelevistä ravitsemuskirjoista.

16

477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuikkanen

      Jep! Tuo itseoppinut "nahkhiirmees" on myös kirjoittanut huippuhauskan jutun Valentin Konosen käyttämästä "vesitankkauksesta" jonka merkitys oli tämän "ravintotutkijan" ymmärryksen yläpuolella pahemman kerran.

      Kun ei ole pienintäkään hajua mistä puhuu, niin sotkeutuu reppana näihin copy-paste "uutisiin" niitä ensin fixaillen niin, että lopputuloksesta ei kukaan vapaalla jalalla liikkuva oikeustoimikelpoinen henkilö voi ottaa mitään selvää.

      • ottaa..

        Taisi ottaa edellä oleva juttu lujille. Ei oikein vakuuta nuo sinun luulotieteen näyttösi. Tieteelliset todisteetu puuttuvat edelleen. Hankipa niitä ja tule sitten selittämään lisää.

    • pauhaa

      sama häirikkö edelleen. Etkö ole puoleen vuoteen mitään uutta keksinyt?

      • ja aina uusi

        Samaa mieltä pitkälti.

        Se häirikkö on sokerinpolttovaihettaan jauhanut jo kauemmin kuin puoli vuotta, arvelisin lähemmäs neljä vuotta.

        Sopisi vihdoinkin kertoa mitä se on.

      • ymmärrä
        ja aina uusi kirjoitti:

        Samaa mieltä pitkälti.

        Se häirikkö on sokerinpolttovaihettaan jauhanut jo kauemmin kuin puoli vuotta, arvelisin lähemmäs neljä vuotta.

        Sopisi vihdoinkin kertoa mitä se on.

        lukemaansa, kuten sinä, niin kai sitä jatkaa vuodesta toiseen. Sinähän laitat tuon aloituksesi varmaan joka viikko, vaikka asia on selitetty täällä kymmeniä kertoja. Et siis ymmärrä lukemaasi ja ainut tarkoituksesi on terrorisoida tätä palstaa.
        Hyvää kesää sinullekin.

      • ole selitetty
        ymmärrä kirjoitti:

        kertaakaan. Pelkkiä myyttejä ja uskomuksia, joihin ei kukaan peruskoulusta edemmäs selvinnyt luota.

      • ihemettelijä

        Kysytään ja kysytään, mutta kunnollista vastausta ei saa.

        Missään tieteellisessä lääketiede- ravinto- tai urheiluopuksessa ei mainita sokerinpoltosta sanaakaan eikä minkäänlaisesta sinne päinkään olevasta ilmiöstä.

        Miksi sokerinpoltosta kysyminen on häiriköintiä, kun sen sijaan Mattila on kerta toisensa jälkeen levittänyt "tietoa" tällaisesta olemattomasta olotilasta, mutta se ei ole häiriköintiä?

      • nytten
        ole selitetty kirjoitti:

        kertaakaan. Pelkkiä myyttejä ja uskomuksia, joihin ei kukaan peruskoulusta edemmäs selvinnyt luota.

        Alkuvuodesta et kumminkaan pystynyt kommentoimaan siihen viestiin jossa asiat selitettiin juurta jaksain. Sen sijaan laitoit saman aloituksen uudelleen parin päivän päästä. Siinä välissä tosin poistatit sen viestin jossa asiat oli selitetty.

    • Outomus tunte

      Miksei nämä palstalaiset siis vhh:ssa, siis kerro mikä se sokerinpoltto on kun sitä aina kysytään? Varmaan joku väärinkäsitys koska ei ihminen voi käyttää sokeria. Voisko joku selittää?

      Olen aavistanut että tämä yksi kirja Heikkilän siis, on ainoa kirja jossa siitä puhutaan elikä on aivan totta ettei missään muualla. Tämä on aivan totta: edes millään muulla karppaussivulla ei tunneta koko käsitettä - paitsi ehkä kenties jos joku tuntee tuon Heikkilän kirjan mikä ei muilla palstoilla juuri otsikoihin nouse.

      Lukekaa ihmeessä vhh-laiset muutakin ja käykää muilla karppaussivuilla kyllä se sieltä ilmenee mikä on oikea asian laita.

      • kun syöt hiilihydraatteja

        niin kyllä ne elimistössä sokeriksi muuttuvat ja jos oikein paljon syöt hiilareita niin ylimäärä varastoituu rasvaksi. Ei pitäisi olla mitään epäselvää. Mitä se nyt tuokin tarkoittaa ettei ihminen voi käyttää sokeria. Selityksen paikka.

      • tekevät niitä
        kun syöt hiilihydraatteja kirjoitti:

        niin kyllä ne elimistössä sokeriksi muuttuvat ja jos oikein paljon syöt hiilareita niin ylimäärä varastoituu rasvaksi. Ei pitäisi olla mitään epäselvää. Mitä se nyt tuokin tarkoittaa ettei ihminen voi käyttää sokeria. Selityksen paikka.

        hiilihydraatti ja sokeritankkauksia jos ei sokeri pala elimistössä. Joku väittää että vain rasva palaa. Eikö silloin urheilijan pitäisi tankata rasvaa.

      • edellisille teille
        tekevät niitä kirjoitti:

        hiilihydraatti ja sokeritankkauksia jos ei sokeri pala elimistössä. Joku väittää että vain rasva palaa. Eikö silloin urheilijan pitäisi tankata rasvaa.

        Ihminen ei voi käyttää sokeria polttoaineena. Se pitää muuttaa eri muotoon jotta sitä voitaisiin käyttää polttoaineena ja silloin se ei enää ole sokeria.

        Olennaista on se että kysymyksessä ei ole sokerin palaminen vaan sokerin muuttaminen toiseen muotoon ja sen varastointi myöhempää käyttöä varten.

        Urheilijat suorittavat hiilihydraaattitankkauksia saadakseen lihasten glykogeenivarastot täyteen, nimenomaan varastoidakseen energiaa.

        Sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä hiilihydraattitankkauksesta, jopa käyttämäsi termi on väärin. Tässä linkki aiheesen jottet enää nolaisi itseäsi toista kertaa samalla tavalla:
        http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=271

        Termi sokerinpolttovaihe on luotu pelkästään laisienne ymmärtämättömien kosiskeluun. Käsitteellä luodaan se mielikuva että heti kun elimistö saa sokeria sitä aletaan käyttämään ja heikennetään rasvan käyttöä ja näin on jälleen VHH-huuhaalle luotu uutta pohjaa.

        Sokerin muuttaminen toisenlaisiksi yhdisteiksi kestää aikansa ja vasta sen jälkeen se on valmistä käytettäväksi polttoaineena. Muututtuaan se on samassa energiavarastossa kuin jo aikaisemmin varastoidut yhdisteet, ja sieltä varastosta se sitten aikanaan käytetään suurinpiirtein suhteessa 90R/10H. Syömisen jälkeisellä muutosprosessilla ei ole vaikutusta tähän jakaumaan.

      • kj.mattila
        edellisille teille kirjoitti:

        edelleenkin palaa elimistössä ja hiilihydraatit elimistö muuttaa glukoosiksi ja solut voivat sitä käyttää heti suoraan ja varastoida lihaksiin ja loppu varastoituu rasvana. Et sinä tästä sokerinpolttovaiheesta eroon pääse millään vaikka kuinka yrität nolata itsesi.

      • vaihe

        Verensokeri on glukoosia jota elimistö käyttään energiakseen. Hiilihydraatit muutetaan elimistössä glukoosiksi.
        Valitetttavaa vain on se että glukoosi on sokeria.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Glukoosi

      • Kari 6 v
        kj.mattila kirjoitti:

        edelleenkin palaa elimistössä ja hiilihydraatit elimistö muuttaa glukoosiksi ja solut voivat sitä käyttää heti suoraan ja varastoida lihaksiin ja loppu varastoituu rasvana. Et sinä tästä sokerinpolttovaiheesta eroon pääse millään vaikka kuinka yrität nolata itsesi.

        Noinko sitä VHH-tutkimuksiakin tehdään (sinähän mainostat itseäsi ravintotutkijaksi). Epämiellyttävän totuuden edessä laitetaan silmät ja korvat oikein lujasti kiinni ja hoetaan oikein kovasti "sokeinpoltovaihe on olemassa, sokerinpolttovaihe on olemassa..." jne.

        Lukisit tuon linkin tuosta hiilihydraattitankkauksesta. Mitä himputin hyötyä siitä olisi jos sokeri käytettäisiin heti polttoaineena kun sitä saadaan.

        Olet sinä mattila varsinainen hupiukko. Oneeksesi et enää voi nolata itseäsi, uskottavuutesi on jo nollassa muutenkin.

        Asiantuntija, ravintotutkija.... heh heh hee!

      • kari 7v
        Kari 6 v kirjoitti:

        Ja kun lihakset käyttää niitä sokereista kerättyjä energiavarastoja hyödykseen, niin silloin keho käyttääkin mystisesti rasvaa energiakseen jopa 90%. Melko mahdotton yhtälö ellei se energia tallennu lihaksiin ja maksaan rasvana.

        Kirjoita lisää mielenkiintoisista teorioistasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe