Jos tunteiden hiipuminen on pidempään, kuin päivän kestävä prosessi, kuinka se voi tulla sille toiselle sitten yllätyksenä?
Onko se joku salaisuus, joka kerrotaan sitten, kun ei mitään ole enää tehtävissä?
Onko se joku salaisuus, joka kerrotaan sitten, kun ei mitään ole enää tehtävissä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
vai toisen tunteiden hiipuminen on yllätys?
Parisuhteessahan voi olla kausia jolloin ei jatkuvasti tunne koko ajan jotain.
Sitähän jotkut eivät vain näy ymmärtävän että jokapäiväiset rutiinit aika tehokkaasti blokkaavat ne ja yksinkertaisesti ei sitä kumppania huomaa joskus ajattelevansa ja tunteet ovat paljon vähäisempiä lähes olemattomia joskus.
Mutta siitä ne sitten taas aina piristyvät.
Kyllä jos selvästi ne ovat vähentyneet niistä pitäisi pystyä puhumaan aiemmin eikä aivan yhtäkkiä laukaista päin naamaa kun kaikki on muka ohi.
tai sanoisin, että siks yllätyksenä vaikka naiset kyllä yleensä puhuu ja sanoo, että kaikki ei oo kohdin pitkäänkin, mut mies ei kuule, eikä nää. Sit taas miehet eivät puhu tai näytä todellisia tunteita vaikka tilanne ois mikä, ja sitku vaan risoo tarpeeks, ni sitte häivytään.
Syiksi taas siihen kuurouteen, sokeuteen ja mykkäkouluun sanoisin, että mies on koulutettu olemaan valittamatta, ku naiset eivät sellasta kuulemma jaksa kattella ja naisten osalta taas se tyhjille seinille puhuminen johtuu siitä, että ne puhuu kokoajan ja vähemmän asiaa, ni ei sitä jaksa kuunnella, vaikka siel olis asiaakin välissä.
Sitte vielä se, että sitä ei halua toista loukata ja puhua suoraan mikä vaivaa, vaan sitä vaan vetäydytään hiljaisuuteen ja näytellään, et kaikki on hyvin, vaikka sitte hupsista keikkaa hetken päästä ei ookaan mitään.
Sitte sekin vielä, että kaiken ällöttävyyden ja hienovaraisuuden nimissä ihmiset ovat opettaneet itsensä valehtelemaan sekä toisille ihmisille, että itselleen.
Eli, tunteiden hiipuminen on salaisuus joka kerrotaan vasta sitten kun ei oo enää mitään tehtävissä. Ja sehän on aika perseestä, mut niin on ihmisetki.
tunteiden hiipuminen on hikään salaisuus.
Vaihtoehtoja on monia:
-toinen on kyllä pannut merkille, että asiat eivät ole kuten ennen, mutta ei osaa olla huolestunut asiasta, koska toinen on itsestäänselvyys
-toinen on koittanut ottaa asian puheeksi, mutta toinen ei halua puhua, koska toinen on itsestäänselvyys
-toinen on koittanut kertoa kautta rantain, että ero on lähellä, mutta ei ole sanonut sitä suoraan, silloin kun vielä olisi jotakin tehtävissä
-jne,,,.
-yllätyksenä se tuleekin sitten se ero, kun sitä ollaan otettu toinen itsestäänselvyytenä ja sen takia sitä parisuhdetta ei edes tartte yrittää mitekään hoitaa.
Sitten on tietenkin sellainen vaihtoehto, että toinen vaan yksinkertaisesti päivä päivältä tykkää toisesta vähemmän ja vähemmän. Koittaa kärvistellä siinä ja jossakin vaiheessa vaan tulee mittari täyteen.
..., jos toinen ei yhtään "seuraa tilannetta", vaan keskittyy "omaan napaansa".
ajatukselta, että varsinkaan pitkässä suhteessa moinen olisi mahdollista. Pakkohan kummankin on huomata missä mennään.
Kyllä niitä omaan napaansa tuijottaija riittää.
Toinen puoli haluaa uskotella kaiken olevan hyvin, ongelmat vain tilapäisiä. ( parisuhteeseen kuuluvaa aaltoliikettä, joka muka palautuu itsestään normaaliksi ajan myötä )
...pahemman kerran.
"parisuhteeseen kuuluvaa aaltoliikettä, joka muka palautuu itsestään normaaliksi ajan myötä"
Ei se aaltoliike koskaan lopu...
Sitä pitää oppia ajamaan niihin aaltoihin sopivan leikkaavassa kulmassa, niin ettei ne aallot pääse höykkyyttää ja kastelemaan kovin pahasti.
aaltoliikettä syöksykierteestä...