Naimisissa vaan..

ajattelet, siis tarkoitan tuota toiveajattelua. Sinullahan on kaikki olemassa oleva valmius toiveiden toteutumiseen niin että tuumasta toimeen.
Elämä voi parhaimmillaan olla juuri tuollaista, noista "hulluista" hetkistä saa voimaa jaksaa taas arkea. Me "sekoillaan" mieheni kanssa aina aika ajoin ja nämä hetket heijastuu kaikkeen mitä teemme ja se näkyy meistä. Ystävämme käyttää meistä sanontaa, kuhertelijat.

Tuollaiseksi meidänkin avioliitto muuttui lasten tultua. Siihen asti oltiin "sekoiltu" ja tehty kaikkea hullua 17 vuotta kahdestaan. Sitten syntyi lapset, elämä tylsistyi kun mulla ei ollut enää voimia muuhun kun siihen arjen pyörittämiseen. Miehen arki ja elämä ei muuttunut lasten myötä, hän matkusteli ja teki kaikkea sitä mitä ennen tehtiin kahdestaan. Nyt sitten yksin ja niinhän siinä kävi että sieltä löytyi uusi rakkaus.

Oman kokemukseni mukaan me naiset asetamme itsellemme joskus aivan tyhmiä kriteereitä lasten hoidossa ja perheen pyörittämisessä; kodin pitäisi olla siisti, äidin viettää mahdollisimman paljon aikaa lasten kanssa, pitäisi valmistaa terveellistä ruokaa lapsille ynnä muuta vastaavaa. Nainen harvemmin ( tai näin itse ainakin toimin ennen) pysähtyy miettimään sitä että kuitenkin se parisuhde vaatii työtä samalla tavalla kuin ne lapsetkin.
Ei se äiti tai nainen ole yhtään huonompi vaikka tunkisi lapset mummolaan tai kummeille tai hoitotädille saadakseen aikaa miehelleen. Eikä lapset kuole siihen että paidallla on vähän kastiketta tai että muutamana päivänä syödään valmisruokaa. Siitä ne lapset kärsii jos ei vanhemmilla mene hyvin. Olen oppinut että kun molemmat tekevät valinnan hankkia yhteistä laatuaikaa niin sekä mies että nainen tai isä ja äiti voivat paremmin ja lapsetkin ovat onnellisempia.
Näen omasta miehestäni kuinka hän nauttii siitä että järjestän yhteistä aikaa, sanon hänelle että hän on tärkeä ja haluttava ja edelleen jos valitsisin kumppania se olisi hän. Halaan, suukotan, rakastelen, kiitän - ja tietysti aika ajoin tappelen- sekin kuuluu asiaan. Hän on tehnyt samanlaisen valinnan, hän auttaa, järjestelee aikatauluaan ja joustaa että yhteinen aika on mahdollista. Mielestäni ihminen kuihtuu jos hänellä ei ole mahdollisuutta olla suhteessa tyytyävinen, se koskee myös fyysistä puolta. En tiedä yhtään miestä tai naista joka ei haluaisi olla kumppaninsa mielestä haluttava ja "ykkösvaihtoehto".
Lähes kaikki asiat jotka ovat liittojen kylmenemisen tai arkistumisen takana ovat selvitettävissä.

hyvää ja huonoa aikaa.Enimäkseen hyvää.Meillä on kaikki mitä avioliitolta ja perhe-elämältä toivotaan.Seksikin toimii ja mieheni on sillä saralla hyvin noheva,MUTTA siitä huolimatta olen levoton,nautin ja otan hymyillen vastaan vieraiden miesten katseita.Se huomio on minulle kuin huumetta.

Uskollinen olen aina ollut mutta ihastuin kyllä pahemman kerran joku tovi sitten.Silloin pelkäsin että jos se mies olisikin tullut vastaan tunteissani ja olisin hairahtunut.Eikä se tunne meinaa mennä vieläkään ohi.

Olen varsinainen fantasia prinsessa omine ajatuksineen.Melkein hävettää olla tällänen.Äiti-ihminen ja kunnon vaimo mutta päiväunien vallassa.

Minun etuni on se että meillä on niin vankka liitto että olen voinut kertoa miehelleni ajatuksistani ja päiväunistakin.Jopa se ihastuminen on käyty läpi.Aika uskomattomalta se tuntui "paljastaa" se miehelle.

Ehkä se on sitten niin ettei nämä niin tavattomia ole pitkässä liitossa nämä ihastumiset.Ehkä se on vaan inhimillistä joka voi sattua kenelle vaan.Luuletko että voisit kertoa vaimollesi ajatuksistasi,levottomuudestasi.

Voisiko hän ymmärtää ? Ehkä te sen keskustelun jälkeen ymmärtäisitte paremmin muutenkin toisiaan.Levottomuuden salailu on hirveän kuluttavaa.Meille asioiden auki puhuminen teki pelkkää hyvää.