Väitetään että ns. kultaisessa leikkauksessa lepää ideaalin muodon (teoksen osien keskinäisten suhteitten) salaisuus.
Mutta miten saada selville toteuttaako joku musiikkiteos tai sen osa kultaisen leikkauksen lakia?
Mutta miten saada selville toteuttaako joku musiikkiteos tai sen osa kultaisen leikkauksen lakia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Bachin Die Kunst der Fugessa taitaa olla jotain sellaista.
Itse olen leikkinyt ajatuksella, että galantti musiikki edustaa jonkinlaista musiikkitaiteen kultaista leikkausta. Se on hyvää kuultavaa, helppoa soittaa ja helppoa unohtaa. Sitten alkoi asiat mennä pieleen Mozartin ja Beethovenin myötä.
mitä tarkoitat että asiat alkoivat mennä heidän toimestaan pieleen? selitä. kyseessähän on kaksi kenties suurinta nimeä kaiken musiikin historiassa...
Mikä lie kuningas se oli, joka Mozartia niin arvosteli. Olen taipuvainen niin ajattelemaan.
Myönnän Beethovenin ja Mozartin olevan suuria säveltäjiä, oma maku ei vain ole sellainen, että niitä paljon kuuntelisin. Kyllä Mozartin pikkukappaleet ja Beethovenin scherzot ja allegro con briot ovat tosi hyviä, mutta varsinkin Ludvigin ne muut, niitä en ymmärrä.
bull shit
Olet siis joku Amadeus-elokuvan nähnyt tyyppi, joka pitää helposta musiikista. Se keisari, joka Mozartia piikitteli, oli mitään musiikista ymmärtämätön moukka. Mozartin ja Beethovenin tuotannot ovat niin laajoja ja monipuolisia, että heitä ei säveltäjinä voi kategorioida tietyntyyppisiksi. Et siis ymmärrä B:n musiikkia? Ongelma ei silloin varmaankaan ole musiikissa, sillä aika moni AMMATTITAITOINEN on sitä ymmärtänyt.
Ammattilaiset tekevät taidetta ammattilaisille, eikä enää tavalliselle kansalle. Taide muuttuu daideelliseksi. Tavallinen amatööri, niinkuin minä,
ei välitä siitä miten sinfonian teema esitetään, kehitetään ja niin edelleen, vaan siitä miellyttääkö se korvaa. Nostan hattua Domenico Scarlatille, joka sävelsi yksiosaisia sonaatteja.
Kuunnelkoon itse kukin vaikka oopperoiden resitatiiveja, jos niistä nauttii. Korostan vielä, että olen amatööri kuuntelija omien mieltymysteni mukaan.
vaan ei itse musiikki. mozartin oopperoita on sääli ohittaa rasittavien resitatiivejen takia, sillä ne sisältävät mitä ihaninta musiikkia. sama pätee esimerkiksi bachin matteus-passioon..... händelin oratorioissa tosin resitatiivitkin ovat monesti musiikkia, mikä tekee niistä helpommin lähestyttäviä. verdin paikoin tekotaiteelliset resitatiiviset "musiikkisommitelmat" puolestaan aiheuttavat päänsärkyä, minkä vuoksi mozartin saappaisin oopperasäveltäjänä astunut rossini onkin verdiä suurempi nero. jos beethovenin sinfoniat eivät miellytä korvaa, niitä ei todennäköisesti tunne tarpeeksi hyvin, jolloin niihin kannattaisi tehdä yhä lähempää tuttavuutta. muistan eräänkin amatöörikuuntelijan, joka täällä dissasi beethovenin yhdeksättä tylsäksi ja pitkäksi, lukuunottamatta finaalia. absurdi väite. lähempi sinfonian tarkastelu (vaatii kuuntelutyötä) osoittaa, että teos on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen alusta loppuun ja sen osat ovat kutakuinkin tasavahvaa materiaalia. on vain totutettava itsensä pitkiin taideteoksiin, jotta niitä voisi ylipäänsä arvioida.
tiedä häntä, onko tarina keisarin lausahduksesta totta, mutta elokuvassa kysymys oli muistaakseni ryöstö seraljista -oopperan ensi-illasta. todellisuudessa keisari ei pystynyt sisäistämään mozartin neroutta ensi kuulemalla (harva pystyy), minkä vuoksi hän heitti tuon kommentin, mutta mikäli olisi kuullut teoksen vaikkapa kymmenen kertaa, viheltelisi ja hyräilisi teoksen numeroita mielissään aamusta iltaan (edes sen verran musikaalinen tuo kessuri oli). ryöstö seraljista on mestariteos, valitettavan harva kuitenkaan on ryhtynyt siihen paneutumaan kunnolla. ja musiikkia ymmärtämättömäksi moukaksi on lupa sanoa sitä, joka sivuuttaa teokseen tutustumisen sen kerran kuultuaan. olkoonkin, että don giovanni, cosi fan tutte, figaron häät ja taikahuilu ovat mozartin eturivin teokset.
Tulee väkisinkin mieleen, että Mozartin ja Beethovenin (klassinen tyylin) maine on esteenä taidemusiikin löytämiselle. Moni voi ajatella, että jos tuo on parasta, niin koko klassisen musiikin voi unohtaa. Niin ainakin minulle oli käydä. Nykyisin se riski ei tosin enää ole niin suuri.
Ehkä velipojan kelanauhurilla ollut pieni pätkä Bachia ( en tiennyt sitä Bachiksi ) sai minut pitämään ovia auki. Myöhemmin selvisi, että sitä musiikkia, josta pidin, sanottiin barokiksi.
juurikaan ongelmia sen kanssa, että olisin sokaistunut näkemään vain yhden aikakauden mestaruuden. Parhaillaankin kuuntelen mielissäni Händelin Jephthaa ja Rinaldoa rinnakkain sekä Bachin viulupartitoja. Olen myös suuri barokin ystävä, joskaan en laiminlyö myöskään romantiikkaan tutustumista, mm. Rossini ja Schubert ovat muodostuneet sangen tärkeiksi viime aikoina. Modernimmasta klassisesta en kyllä tähän mennessä sitä vähän kuunneltuani ole välittänyt, mutta meinaan siihenkin hieman perehtyä, kun joudan.
Titon lempeys jäi puuttumaan sun kelpo listasta:)
Koko juttu suurta kokkoslaista skeidaa. Puhu paskaa hartaasti ja pitkään - omasta äänestään nauttien.
En osaa vastata kysyttyyn kysymykseen, mutta sen sanon, että kultainen leikkaus on yliarvostettua p****a, jota kreikkalaiset käyttivät joka-v***n-asiassa arkkitehtuuriin taiteisiin ym. Kehoitan kaikkia ystävällisesti boikotoimaan kultaisia leikkauksia, kultaisia suorakulmia ym. Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko tuollaisia, että jossain kreikkalaisten keksimässä ja suosimassa asiassa voisi "levätä ideaalin muodon salaisuus". Sama lyhyesti: Kultainen leikkaus = yliarvostettua paskaa.
Kultainen leikkaus on LUONNONILMIÖ ja pelkkää geometristä matematiikkaa, jota esim. Egyptin pyramidit toteuttavat. Samoin sitä käytettiin renessanssin aikana kuvataiteessa (Leonardo da Vinci) ja Bach, Mozart, Sibelius ym. ovat käyttäneet sitä.
Mielenkiintoista myös että Stradivarius-viulut on rakennettu niin että niitten suhteet toteuttavat kultaisen leikkauksen lakia.
Musiikissa kultainen leikkaus on vähintäin yhtä validi asia kuin mikä tahansa muukin sävellystekniikka tai sen osa-alue.