Kirkko suosii palkkauksessa papistoa!

Kirkko suosii palkkauksessa edelleen papistoa!
Tasa-arvovaltuutetulle olisi töitä tarjolla!
9520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Teologianmaisterille (300 op) maksetaan musiikinmaisteria (330 op) enemmän, vaikka musiikinmaisterin opinnot ovat laajemmat. Joissakin seurakunnissa myös ns. A-kanttori (393 op) saa teologian maisteriin verrattuna vähemmän palkkaa, vaikka A-viran edellyttämät opinnot vaativat yli puolitoista vuotta enemmän opintoja (tilastokeskuksen mukaan ajallisesti enemmänkin). Teologian maisterin ja musiikin maisterin palkkaerot ovat teologien hyväksi 300-500 euroa.
Koulutus ei mielestäni suinkaan ole ainoa peruste palkkaukselle, sillä onhan muitakin kriteereitä kuten vastuu, työmäärä jne.
Tässä ihmetyttääkin se, että pappeja seurakunnissa on noin tuplaten kanttoreihin nähden, joten voi helposti laskea, että kanttorit tekevät tuplaten hartauksia, kirkollisia toimituksia ja jumalanpalveluksia. Lisäksi kanttorit johtavat kuoroja, järjestävät konsertteja ja A-kanttorilta edellytetään omakohtaista konsertointiakin.
Sitten on tuo vastuu-kohta. Kirkkojärjestyksessä jo todetaan, että kanttori vastaa ja johtaa seurakunnan musiikkitoimintaa, eli vastaa siis koko työalasta. Kumma kyllä tätä ei mm. meidän seurakunnassamme tunnusteta, vaan musiikkityöstä "vastaa" teologi. Kun sitten kysyin esimiehiltäni, mitä musiikkityön vastaava teologi tekee, kun itse olen laatinut budjetit, toimintasuunnitelman ja teemme kaiken työn itse, tuli vastauksena, että teologi vastaa musiikkityöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pappi kirjoittaa nimensä jo budjetoituihin laskuihin, tai sitten ei kirjoita. Esimies ei osannut sanoa MITÄÄN muuta tehtävää musiikkityön vastaavan teologin tehtäväksi!
Että näin.

Äänestä
  • Ns. sielunhoito ainakin on sen verran rankkaa hommaa, että siitä sietää maksaakin. Eikä saarnojenkaan kirjoittaminen järin helppoa aina ole, tai hautajaispuheen miettiminen.

    Opiskelu on helppoa hommaa työntekemiseen verrattuna.

    Äänestä

  • maisteri kirjoitti:

    Ns. sielunhoito ainakin on sen verran rankkaa hommaa, että siitä sietää maksaakin. Eikä saarnojenkaan kirjoittaminen järin helppoa aina ole, tai hautajaispuheen miettiminen.

    Opiskelu on helppoa hommaa työntekemiseen verrattuna.

    Työelämä on eri asia kuin opiskelu. Aivan. UPJ:n tarkoitus vain oli tasapuolisesti huomioida eri tutkinnot palkkauksessa, eipä vaan huomioinut ainakaan meillä. Niin tosiaan, musiikkityöstä vastaaminenhan ei tietenkään ole yhtä arvokasta kuin esim. diakoniatyöstä vastaaminen. Ja mitä tuo vastaaminen sitten on? Oikeaa johtamista, suunnittelua ja toteuttamista vai ainoastaan laskun hyväksymistä toisten tekemien budjettien sisällä???
    Ja edelleen väitän, että toimituksia, jumalanpalveluksia ja hartauksia kanttorit paiskii tuplaten pappeihin nähden.
    Sitten jos saarnan teko niin vaikeaa, tervetuloa valmistelemaan kuoroharjoitukset muutamalle kuorolle viikoittain ja vetämään harjoitukset. Samoin tervetuloa soittamaan mikä tahansa Bachin koraali tms. "pikku" biisi jumalanpalvelukseen. Harjoitteluun voit varata verrattain paljon aikaa...

    Asian ydin onkin se, että kanttori antaa arvoa pappien työlle, mutta asia ei vaan mene toisinpäin. Pappi tekee mielestään niin paljon vaativampaa työtä kuin kanttori, vaikkei tälle löydy minkäänlaista faktapohjaa ainakaan seurakunnassamme. Jos joku tekee oikeasti töitä enemmän, vastuuta on enemmän, tai omaa paremman koulutuksen, saa hän toki tienata enemmän, mutta kun näin ei kirkossa vain ole.
    Ehdottaisinkin vertaamaan kanttorien ja pappien työtä koulun opetusmaailmaan. Siellä samasta työstä saa saman palkan. En ole tässä kanttorien palkkaa yli pappien hilaamassa, vaan ainoastaan maisterit samalle tasolle ja kappalaiset ja A-kanttorit samalle tasolle.

    Jos Jumala on kerran antanut musiikin syntymälahjana, uskon olevani oikealla paikalla. Leipä maksaa vaan yhtä paljon myös muusikolle.

    Äänestä

  • kirkkomuusikko kirjoitti:

    Työelämä on eri asia kuin opiskelu. Aivan. UPJ:n tarkoitus vain oli tasapuolisesti huomioida eri tutkinnot palkkauksessa, eipä vaan huomioinut ainakaan meillä. Niin tosiaan, musiikkityöstä vastaaminenhan ei tietenkään ole yhtä arvokasta kuin esim. diakoniatyöstä vastaaminen. Ja mitä tuo vastaaminen sitten on? Oikeaa johtamista, suunnittelua ja toteuttamista vai ainoastaan laskun hyväksymistä toisten tekemien budjettien sisällä???
    Ja edelleen väitän, että toimituksia, jumalanpalveluksia ja hartauksia kanttorit paiskii tuplaten pappeihin nähden.
    Sitten jos saarnan teko niin vaikeaa, tervetuloa valmistelemaan kuoroharjoitukset muutamalle kuorolle viikoittain ja vetämään harjoitukset. Samoin tervetuloa soittamaan mikä tahansa Bachin koraali tms. "pikku" biisi jumalanpalvelukseen. Harjoitteluun voit varata verrattain paljon aikaa...

    Asian ydin onkin se, että kanttori antaa arvoa pappien työlle, mutta asia ei vaan mene toisinpäin. Pappi tekee mielestään niin paljon vaativampaa työtä kuin kanttori, vaikkei tälle löydy minkäänlaista faktapohjaa ainakaan seurakunnassamme. Jos joku tekee oikeasti töitä enemmän, vastuuta on enemmän, tai omaa paremman koulutuksen, saa hän toki tienata enemmän, mutta kun näin ei kirkossa vain ole.
    Ehdottaisinkin vertaamaan kanttorien ja pappien työtä koulun opetusmaailmaan. Siellä samasta työstä saa saman palkan. En ole tässä kanttorien palkkaa yli pappien hilaamassa, vaan ainoastaan maisterit samalle tasolle ja kappalaiset ja A-kanttorit samalle tasolle.

    Eri maisterit tekee erilaista työtä, ja niinpä palkankin sopii olla erilainen. Papin työ on minusta vastuullisempi kuin kanttorin, juuri siksi että joutuu enemmän tekemisiin ihmisten henkilökohtaisten vaikeiden asioiden kanssa. Samasta syystä minusta on oikein, että velipoika joka on psykologian maisteri ja työkseen rassaa ihmisten päitä, saa enemmän liksaa kuin minä tietokoneohjelmia vääntävä filosofian maisteri. Kummankin homma on toki omalla laillaan vaativaa, mutta toinen on tekemisissä ihmismielen kanssa, sanoja käyttäen. Ja kieli on työvälineistä vaikein ja aseista vaarallisin.

    Et näemmä ole ollut kirkossa töissä. Kanttorit painaa ainakin seurakunnassamme enemmän töitä kuin papit ja omaavat myös enemmän koulutusta, saavat vain vähemmän palkkaa.
    Myös kuorojenjohtaminen tms. työt vaativat erilaisia ihmissuhdetaitoja, kuten ryhmädynamiikkaa ja muita vuorovaikutustaitoja. Itselläni on myös paljon toimituskeskusteluja siunaustilaisuuksien ja häätilaisuuksien musiikeista. Tällöin myös kanttori joutuu olemaan hyvä kuuntelija ja pyrkii vastaamaan omaisen toiveisiin kykyjensä mukaan.
    Kysyisinkin montako kertaa viikossa pappi joutuu toimituskeskusteluihin tms. ihmisten huolia kuulemaan? Pappien kanssa käymieni keskustelujen mukaan ei kovinkaan monta kertaa. Kyllä mielestäni TYÖMÄÄRÄ, KOULUTUS ja VASTUU (em. viestissä työalavastuu) ovat varsin oikeudenmukaisia mittareita kun on kyse palkan suuruudesta. Samoin ajattelee monet seurakuntamme teologit, kirkkoherra (joka on siis yllättäen teologi) vaan ei.

    Että näin.

    Äänestä

  • Oikeustieteen maisterin tutkinnon laajuus on myös 300 op. Pitäisikö musiikinmaistereille maksaa myös juristeja parempaa palkkaa, kun kerta omaavat "laajemman" koulutuksen. Ei nuo pistemäärät kerro mitään tutkinnon vaativuudesta.

    Äänestä

  • älä itke kirjoitti:

    Oikeustieteen maisterin tutkinnon laajuus on myös 300 op. Pitäisikö musiikinmaistereille maksaa myös juristeja parempaa palkkaa, kun kerta omaavat "laajemman" koulutuksen. Ei nuo pistemäärät kerro mitään tutkinnon vaativuudesta.

    Tässä on kyse samalle työnantajalle, eli kirkolle tehdyistä samoista töistä, ei vertauksesta juristeihin. Kirkon uusi palkkausjärjestelmä lähti siitä, että mm. eri alojen vastaavia tutkintoja kohdellaan palkkauksessa tasavertaisesti, eipä vaan kohdeltu. Eikä kyse ole pelkistä opintopisteistä, kuten voit edellisistä viesteistä lukea. Monissa seurakunnissa kanttorit painaa tismalleen samoja töitä kuin papit, joskin usein noin kaksinkertaisesti ja huonommalla palkalla!
    Palkat kirkossa ovat muuten musiikin maistereilla n. 2275e ikälisät (eikä viikonloppu tms. lisiä ole koskaan maksettu). Teologian maisterit lähtee n. 2500e ikälisät (tai mitkä ne lisät nyt nykyään sitten nimeltään ovatkaan).

    P.S. Hyvä ystäväni luki juristiksi 2,5 vuodessa 1990-luvulla, mutta en tiedä ketään joka olisi valmistunut Sibelius-Akatemiasta 2,5 vuodessa. Mutta en nyt lähde vertailemaan eri alojen maistereita, se on loputon suo. Juristit, diplomi-insinöörit, ekonomit ja lääkärit tienatkoot mitä tienaa.
    P.P.S. Voit tilastokeskuksesta todeta, että musiikinmaisterin tutkinnon suorittaminen on varsin pitkä tie, saati sitten A-tutkinnon tekeminen solistisesta aineesta (n. 8 vuotta).

    Äänestä

Kanttori on saanut harrastuksestaan ammatin. Helpompaa ei voisi olla. Joka ikisissä hautajaisissa samat virret ja muut soitot. Mikähän siinä vaikeaa on? Ja yliopistotutkinto mus. maist. (kuulostaakin huvittavalta, kun kyse on pelkästä käsityöammatista, jonki oppisi amiksessa) on kanttoreilla ollut vasta aika vähän aikaa ollut mahdolista tehdä. Ihan turhaa maksaa turhasta opiskelusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kanttori-urkuri kirjoitti:

Kirkko suosii palkkauksessa edelleen papistoa!
Tasa-arvovaltuutetulle olisi töitä tarjolla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu