...joka veit hetken elämästäni, pienen salaisen hetkeni mieheni kanssa, suudellen, hyväillen...
Jospa tietäisit kuinka tragikoomiselta tilanne näyttää täältä meiltä kotoa katsellen!
Jäitte kiinni, paljastuitte. Kotona mies vannoo rakastavansa minua, anoo anteeksiantoa, katuu. Samanaikaisesti hän lähettää Sinulle salaisia viestejä kertoaen kuinka tyhjää hänen elämänsä on, kun menetti Sinut, salaisen rakkautenne...
Yrittää vielä paikata kolhiintunutta itsetuntoaan ja saada Sinulta viestin, tunteakseen olevansa mies, tärkeä ja haluttava.
Seuraavassa hetkessä jälleen polvistuu eteeni, pyytää että saisi vielä mahdollisuuden, kertoo minulle viesteistään ja siitä, ettei halua loukata Sinua (jonka parisuhteen katkeamisen tämä episodi aiheutti) vaan haluaa Sinun jäävän siihen uskoon, että suhteessanne oli jotain aitoa, ettet rikkonut omaa perhettäsi vain hänen egonsa pönkittämisen hinnalla...
Sinä vastaat viestiin, tunnet eron tuskaa, itket oman suhteesi perään, toivot ehkä vielä, että joskus hän lähtee kotoaan ja tulee luoksesi. Kirjoitat kipeitä sanoja, suuria tunteita, vannot rakkautta, syylllistät maailmaa joka sen Sinulta vei.
Vaikka vihaankin Sinua tekosi takia, tunnen myös sääliä. Sääliä tilannettasi kohtaan, sääliä sitä kohtaan, että kuvitelmissasi olit se ainoa oikea, suuri menetetty rakkaus.
Sinä, joka et edes tuntenut miestäni, jonka haavekuvat hänestä olivat itsellesi niin aidot, mutta minulle rakastamasi mies on vieras.
En tunne häntä, sillä häntä ei ole olemassakaan -Sinun kuvitelmiesi ulkopuolella.
Jospa tietäisit kuinka tragikoomiselta tilanne näyttää täältä meiltä kotoa katsellen!
Jäitte kiinni, paljastuitte. Kotona mies vannoo rakastavansa minua, anoo anteeksiantoa, katuu. Samanaikaisesti hän lähettää Sinulle salaisia viestejä kertoaen kuinka tyhjää hänen elämänsä on, kun menetti Sinut, salaisen rakkautenne...
Yrittää vielä paikata kolhiintunutta itsetuntoaan ja saada Sinulta viestin, tunteakseen olevansa mies, tärkeä ja haluttava.
Seuraavassa hetkessä jälleen polvistuu eteeni, pyytää että saisi vielä mahdollisuuden, kertoo minulle viesteistään ja siitä, ettei halua loukata Sinua (jonka parisuhteen katkeamisen tämä episodi aiheutti) vaan haluaa Sinun jäävän siihen uskoon, että suhteessanne oli jotain aitoa, ettet rikkonut omaa perhettäsi vain hänen egonsa pönkittämisen hinnalla...
Sinä vastaat viestiin, tunnet eron tuskaa, itket oman suhteesi perään, toivot ehkä vielä, että joskus hän lähtee kotoaan ja tulee luoksesi. Kirjoitat kipeitä sanoja, suuria tunteita, vannot rakkautta, syylllistät maailmaa joka sen Sinulta vei.
Vaikka vihaankin Sinua tekosi takia, tunnen myös sääliä. Sääliä tilannettasi kohtaan, sääliä sitä kohtaan, että kuvitelmissasi olit se ainoa oikea, suuri menetetty rakkaus.
Sinä, joka et edes tuntenut miestäni, jonka haavekuvat hänestä olivat itsellesi niin aidot, mutta minulle rakastamasi mies on vieras.
En tunne häntä, sillä häntä ei ole olemassakaan -Sinun kuvitelmiesi ulkopuolella.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Jotenkin jään miettimään sinun kirjoitustasi,,,oletko uskaltanut mennä sisimpääsi ja miettiä syytä miksi miehesi pettää sinua? Aina syytetään sitä kolmatta osapuolta, vaikka kyllä kai se monesti se syy pettämiseen ja petetyksi tulemiseen löytyy juuri sieltä kotoa. Monessa avioliitossa/parisuhteessa yksi syy mikä johtaa yleensä pettämiseen/eroon on juuri se hellyyden ja seksin puute. Me jokainen kaipaamme hellyytä toisiltamme, mutta meidän pitää muistaa myös antaa sitä. Itse olen eronnut, mutta en pettämisen takia ja kyllä uskallan myöntää, että en itse kyllä jakanut hellyydenosoituksiani ex kumppanille. Ja jos hän on tietämättäni hakenut lohtua mualta sen hänelle suon,,, Joskus tekee hyvää mennä itseensä ja miettiä mitä itse tekee parisuhteen hyväksi. Pelkkä ruoka ja puhtaus ei riitä. Väitän, että usein se syy on perheen sisällä ja "toinen nainen" ei ole siihen siinä vaiheessa ollut vielä vaikuttamassa, kun ongelmat on alkanut ilmeneen.
...ja olen aivan varmasti tehnyt virheitä parisuhteessani - niin on myös mieheni.
En syytä pelkästään toista naista, mutta en katso myöskään olevani velvollinen vastaamaan parisuhteemme tilasta yksin - siihen tarvitaan myös mieheni panosta. Syy ei siis myöskään ole yksin sen "ensimmäisen naisen", tässätapauksessa minun.
Asiat ovat monipiippuisia ja usein niihin liittyy myös parisuhteen ulkopuolisen elämän paineet, ne ongelmat joita on muilla elämänaloilla esim. työssä jne.
Tämä oli minun vuodatukseni, yhden illan lievästi katkera vuodatus, pahan olon purkaus.
Toivon voivani käydä koko tunneskaalan läpi,
en jättää niitä koteloitumaan sisälleni.
En ole ainoa jolla on tässä tilanteessa paha olo.
Kirjoituksellani yritin omalta osaltani jollaintapaa purkaa omaa pahaa oloani siten, että en olisi syytämässä kaikkea mieheni niskaan, vaan antaisin hänellekin hieman rauhoittumisaikaa jotta hän saisi ajatella ne omat ajatuksensa rauhassa. Se, jos mikä, on aika vaikeaa - helposti kun se petetty osapuoli vain ja ainoastaan huutaa ulos omaa tuskaansa pettäjälle ja kohta vihan ja raivon kierre onkin jo valmis.
En ole syyllinen, mutta en myöskään syytön.
Enemmän tai vähemmän me kaikki tämän tarinan henkilöt olemme sekä syyllisiä, että uhreja yht´aikaisesti.
En jaksanut lukea viestiketjua enempää, mutta sen vaan halusin sanoa sinulle, että et kai tosissasi kuvittele, että kukaan toinen nainen olisi niin tyhmä, että luulisi olevasi miehesi suuri rakkaus, mikäli olisi viettänyt miehesi kanssa vain yhden yön?!! Tuohan on jo miehesikin aliarviomista!
Vanha tarina, mutta aina yhtä uusi!
Jokainen parisuhde on "kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti". Siispä tässäkin tapauksessa suhteessanne oli toisen naisen mentävä reikä..Et voi yksistään häntä syyttää tapahtuneesta.
JOS parisuhteessa on kaikki hyvin, niin ei ole mitään syytä pettää. Se kannattaisi aina muistaa jokaisen!
Tuo iänikuinen toisen huomioimisen puutekin riittää tai sitten vain on myönnettävä luonteiden erilaisuus, joka tosin paljastuu vasta vuosien päästä. Jokaisen suhteen alussahan yritetään yhdessä ja pystytään jopa itseään huijaamaan..vuodet vain paljastavat totuuden.
Oravanpyörä on sitten valmis, koska useammalla on liian suuret panokset esim. eroon. Onnettomia ja pettyneitä ihmisiä meillä on itsekullakin ihan lähiympäristössään.
Totta puhut. Tässä parisuhteessa oli se toisen ihmisen mentävä aukko ja virheitä olemme tehneet varmaan kumpikin. Saattaa olla, että tämä episodi oli opiksemme ja parisuhteemme voi jopa vahvistua - riippuen siitä, kuinka toimimme vastaisuudessa ja kuinka käsittelemme asiaa jne.
Tälläinen mahdollisuuskin on ilmassa.
Suurimmaksi petetyksi en ehkä tälläkertaa tullutkaan minä, vaan tämä toinen nainen jonka elämässä petos yhä jatkuu.
Ikävä kyllä näyttäisi siltä, että hän myös pelasi suurimmilla panoksilla, täysin tuntein, ja tuli käytetyksi ikäänkuin leikkikaluna.
Tätä hän ei tiedä itse, vaan elättelee ehkä loppuikänsä ajatusta siitä, kuinka hänen suuri rakkautensa jäi mieheni velvollisuudentunnon (perhettään kohtaan) jalkoihin.
Suurten tunteidensa keskellä hän on valmis uskomaan jokaisen sanan, kerrotun tunteen, jonka mies hänelle kertoo - tuntematta puhujaa kuin pintapuolisesti.
En yritäkään vaittää, ettei parisuhteessani olisi korjaamista. Olen katsonut myös peiliin ja uskon tietäväni omat virheeni ja ne puolet luonteenlaadussani jotka ovat tähän ajaneet.
Myös miehessäni on ollut puutteita ja osaltaan hän on "toiminut väärin" parisuhteessamme (tässä kohtaa en puhu pettämisestä vaan muista asioista).
Ihmettelemään jäin; miksi hellyyden puutteesta syyllistetään aina naista - omasta puolestani voin kertoa, että sitä kyllä olisi riittänyt.
Kaikki eivät kuitenkaan pysty ottamaan sitä vastaan - vaikka haluaisivatkin.
Parisuhteessa hellyyteen ja rakkauteen kuuluu aina myös itsensä avaaminen, antautuminen toiselle henkilölle - joillekin se on vaikeaa ennekuin muuttuu väistämättömäksi ns, "pakon edessä". Sivusuhteessa hellyyttä ja rakkautta on mahdollista saada maksamatta siitä oman itsensä paljastamisen hintaa, ohimennen, ei liian syvästi... Saada, antamatta varsinaisesti takaisin.
No, nämä ovat vain ajatuksia. Minun totuuksiani, eivät ainoita oikeita.
Kuvaamasi tilanne on ikäväkyllä varmaankin aika tavallinen kun mies pettää.
Mikähän ihme siinä on, että meidän pitää haksahtaa sivuraiteille ihan hyvistä suhteistamme ja vieläpä sitten niin, että vanhaa suhdetta ei haluttaisi vahingoittaa. Se johtaa juuri tuollaisiin tragikoomisiin tilanteisiin, joissa pettäjämies menettää kaiken uskottavuutensa, kunniansa ja arvon. Säälittävää. Sellaisiin tilanteisiin joutuminen on kai yksi niistä tuhannesta miehenä elämisen riskeistä.
Been there, done that..
Hei, Hessu...
Miltä Sinusta tuntui ja miten jatkoit eteenpäin?
...edelliset kysymykset siksi, että toivoisinpa totisesti voivani ymmärtää myös miestäni ja niitä tunteita, joita hän nyt kokee. Olemme eläneet pitkän elämän yhdessä, iloineen ja suurine suruineen ja toivon voivani päästä sinuiksi tämän asian kanssa, katkeroitumatta, sortumatta ylilyönteihin mutta myös siten, ettei koko homman "opetus" jäisi aukeamtta. En halua lakaista tapahtunutta maton alle, mutten myöskään jäädä siihen roikkumaan vaan jatkaa elämääni eteenpäin vahingosta viisastuneena, oppini oppineena, omana arvokkaana itsenäni; sen miehen ja perheen kanssa jota rakastan ja jotka ovat minulle tärkeitä.
Ainoa "virhe" kirjoituksessasi oli, että - ihan hyvistä suhteistamme- ei suhde ole ihan hyvä jos siitä pitää "haksahtaa"! Senhän luulisi jo miehenkin ymmärtävän. Se minkä olet oikein ymmärtänyt on se, että ainahan mies haluaa/kuvittelee voivansa pitää molemmat. Eihän miehilllä ole siihen minkäänlaisia resursseja!
Miehenä elämisen riskit ovat aivan muuta kuin nämä kuvaamasi koomiset tilanteet! Keskenkasvuiset, huonolla itsetunnolla varustetut miehen kuvatukset " pyöriskelevät tällaisissa tilanteissa".
aivan varma että he ovat viettäneet "salaisen hellän hetken" yhdessä?Oletko varma että he ovat edes suudelleet?Oletko aivan varma että he ovat edes halanneet,saatikka sitten tavanneet?Oletko aivan varma etteivät toisilleen vain tuntemattomina kirjoittele?Näitäkin tapauksia meinaan on...ja paljon!!!
...kyllä olen, tässä tapauksessa näin on.
Jokainen ihminen joka kamppailee tälläisten asioiden kanssa, kaipaa kannanottoja omien ajtustensa selkiyttämiseksi. Kun luette tätä, vastatakaa ja kertokaa oma mielipiteenne (itse teen sen kun on aikaa enemmän). Uskon, että niin positiivisista kuin negatiivisistakin palautteista on apua tilanteene hahmottamiseksi.
Hyvä kun olet huomannut, että aina se syyllinen ei sittenkään ole se "toinen nainen" Kyllä ne perheen/avioliiton sisäiset ongelmat ja paineet saa aviopuolisot valitettavasti menemään vieraisiin.
...edelleen myös muut syyt, perheestä- ja parisuhteesta riippumattomatkin.
Syitä lienee yhtä monta kuin hairahtujaakin.
Kysymys ei ole syyllisten löytämisestä, vaan siitä, kuinka tilanteen ratkaisemisesta.
Ikävä kyllä, meidän suhteessamme voinen todeta toisen naisen joutuneen huomattavasti enemmän "petetyksi" kuin minun. Elän reaalimaailmassa, hän utopiassa.
se kumpi teistä on elänyt utopiassa varmaan tulee näkymään myöhemmin riippuen kumman teistä mies ensin jättää.
Se kumpi teistä on elänyt utopiassa varmaan tulee näkymään myöhemmin riippuen siitä, kumpi teistä pysyy noin tyhmän miehen kanssa. Sinähän hänestä joudut kärsimään, se toinen nainen sentään pääsi eroon.
ensin herää utopiastaan, älyää jättää miehen. Mieshän vaikuttaa enemmän pelleltä kuin mieheltä.
...ovat enemmän tai vähemmän pellejä ja silti aina löytyy jostain nainen joka heitä rakastaa - ja joskus jopa useampikin!...
Petollista naista ei monikaan halua koskea edes metrin tikulla. Se siitä tasa-arvosta.
Oletko varma, että voit vastata hänen puolestaan, hänen tuntemuksistaan?
On sellaisiakin liiton ulkopuolisia suhteita, joissa kumpikin hakee vain hyväksyntää, lämpöä, läheisyyttä ja seksiä, vaatimatta toiselta yhtään enempää.
Molemmilla voi olla sellainen liitto, että elämä on kuin "pystyyn kuolleessa metsässä"!
Yhdessä pysytään monesta eri syystä..on lapset, taloudelliset seikat yms.
Pieni salainen hetkikin toisen samoin tuntevan sylissä on aina uusi pelastusmahdollisuus, hukkuvalle tarttua. Edes hetkeksi!
Kumpikin on suhteen aloittaessa tiennyt, että se ei koskaan johda mihinkään ja kaikki ihana ja kaunis tulee päättymään joskus.
Harva meistä on tarttumatta tilanteessa, jos oma elämä on ihan solmussa, eikä valoa saata näkyä edes pitkän tien päässä.
Onhan suhteita, joissa toinen osapuoli muuttuu heti mykäksi, kun toinen haluaa asioita selvittää.
Meitä on niin moneksi...
Jotenkin koin, tarinaasi lukiessani, kuinka säälisit toista naista nyt? Naurat ja ilkut hänelle vahingoniloisena!
Et suinkaan kuulu niihin onnettomiin naisiin, jotka soittelevat miestensä suhteille? En ymmärrä tuota lajia naista. En ikimaailmassa alentuisi edes moiseen. Siinähän tekee itsensä vain naurettavaksi muiden silmissä.
Muutenkaan en ymmärrä taistelua miehestä!
Tietty omat ajatukseni johtuvat siitä, etten ole tuohon tilanteeseen itse joutunut. Koko lähes 30-vuotisen liittoni aikana ei ole koskaan moista edes tarvinnut epäillä.
Olen pystynyt olemaan miehelleni kaikki se, mitä hän on koskaan naisesta voinut edes unelmoida.
Haluan vastedeskin olla hänen kunnioituksensa arvoinen!
Onnitteluni! 30 vuoden taival on kunnioitettava määrä yhteistä elämää, toivon että saatte nauttia siitä yhdessä vielä toisen mokoman.
Oikeassa olet; en voi vastata toisen naisen tunteista, kaikki olettamukseni niistä ovat omiani ja varmaankin hyvin, hyvin subjektiivisesti värittyineitä.
Havaitsit myös toisen huomionarvoisen seikan, joka tuskin kylläkään on kenellekään tunnemyrskyissä eläneelle tuntematon - nimittäin sen, etten täysin kykene vastaamaan omista tunteistanikaan. Vihaa, vahingoniloa, surua, sääliä, rakkautta - kaikkea niitä yhdessä ja erikseen, hetki hetkeltä vaihtuvin painotuksin.
Yhdestäkään näistä tunteesta en erityisemmin nauti, jokainen tuottaa kipua, mutta uskon, että vain läpikäymällä ne kaikki voin joskus eheytyä ja jatkaa elämääni eteenpäin.
Millaisena? - Se jäänee nähtäväksi.
Suurin toiveeni lienee jonkinasteinen rauha; haluaisin elämäni asettuvan takaisin uomiinsa - ellei samanlaisiin kuin aiemmin, niin uomiinsa kuitenkin. Mikäli parisuhteemme ei siihen uomaan asetu, niin eipä sitten.
Ehkä parisuhteemme sitten oli pystyyn kuollut mieheni kannalta ja hän todellakin vain halusi nähdä valon pitkän tunnelinsa päässä. Minulle parisuhteemme oli (ja on?) tarkeä ja arvokas enkä kokenut sen arkisempiakaan puolia rasitteena vaikka kylläkin joskus kaipasin minäkin osakseni enemmän hellyyttä jne.
Kaikella on aikansa ja paikkansa - jokainen päivä ei voi olla mansikkamaitoa, vaan toisinaan on myös tyydyttävä ruisleipään. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, ettei seuraavana päivänä voi ruokalistalla olla ostereita...
Get real!
Mitä tulee liiton jatkamiseen lasten takia, taloudellisen turvallisuuden takia jne. niin toivon kyllä hartaasti, että miehessäni olisi enemmän potkua kuin se, että jatkaisi suhdettamme pelkästään niillä perustein.
Sellaista en toivoisi, vaikka olenkin sitä mieltä ettei liitoa heti ensimmäisen vastoinkäymisen ja pitkästyttävän ajankohdan tullen pureta vaan että yhteisen elämän eteen on myös hieman joskus ponnisteltava (positiivisessa mielessä, ei väkisin vääntäen).
Mistäköhän sovinistisesta ajattelutavasta muuten lähtee se ajatus, että parisuhteessa nainen on aina se osapuoli joka ennenpitkää kylmenee?
Olisiko hieman asenteellinen ajatus?
Mistä hiivatista päättelet, etten se olisi minä joka täällä fantasioitaan elätellen odottaa, milloin pääsisi hieman lemmiskelemään? Mitä jos esitänkin miehelleni liikaa sukupuolisia vaatimuksia ja hän on etsinyt naista joka haluaa vain olla toverillisesti vierekkäin?
Hei, ei tämä aina ole niin yksioikoista eikä mustavalkoista!
Oman elämäni tasapainoittamiseen ei kuulu vieraiden ihmisten elämän "säätäminen", joten niiltä osin voit olla levollinen; en soittele kenenkään perään - vaikken kyllä ymmärräkään tarvettasi korostaa sitä, että minun pitää tyynenä kestää itseeni kohdistuvat loukkaukset saavuttaakseni mieheni kunnioituksen? Hmm...
Kuten jo sanoin; tällä palstalla ei voi olla kuin iloinen siitä, että joku on onnistunut olemaan miehelleen kaikki se, mistä hän koskaan voi uneksia (tääsä kohtaa voisin hieman pikkuilkeästi kysäistä, että miten Sinä osaat vastata miehesi tunteista saati sitten haaveista?). Se on paljon, enkä koskaan usko itse sellaiseen saavutukseen pystyväni - en kenenkään ihmisen kohdalla - vaikka toivonkin parisuhteelta "rakkauden" lisäksi käytännön lojaaliutta ja uskollisuutta.
Mikä on oma kosketuspintasi uskottomuuteen, kun kuitenkin näitä tekstejä luet? Uteliaisuusko vain?
Summa summarum; toivon elämältäni vielä paljon onnea ja iloa, mutta toivon myös jaksavani elää vastoinkäymisten läpi - siten että saavutan toimillani itsekunnioitukseni. Eiköhän se tule muidenkin kunnioitus siinä samalla jos on tullakseen.
Pahoittelen vielä, mikäli olen loukannut jotakuta pilkallisilla, vahingoniloisilla sanoillani. Perimmäinen tarkoitukseni on ollut eräänlainen itsensä terapioiminen näin kirjallisesti - sen sijaan, että purkaisin turhaumiani ja kiukkuani ulospäin raivoten.
Meitä on niin moneksi - tälläinen olen minä - enkä piittaa tippaakaan olenko teidän mielestänne hyvä vaiko huono vaimo!
Kommentteja ja vastineita otan mieluusti vastaan, minusta on hauska sparrata itseäni ja luulenpa totisesti, että tästä kirjailemisesta ja muiden ihmisten näkökannoista on hyötyä muodostaessani omaa (nyt hieman pirstoutunutta)minäkuvaani.
Kiitos siis palautteesta ja antaa tulla lisää vaan! ;)
Satuin lukemaan (en ole lukenut vielä ketjua edes loppuun tässä vaiheessa)ja en voi kuin hämmästellä tänne kirjoittavien syyllistäviä mielipiteitä..ja yhtä omahyväistä "minä olen miehelleni KAIKKEA mitä hän tarvitsee.."
tosi kypsymätöntä ja elämää kokematonta jengiä, minun mielestäni.
Ei pettämiseen tarvitse s y y l l i s t ä hakea,
on ihan älytöntä olettaa että joku on aiheuttanut omalla käytöksellään toisen uskottomuuden.
Kuten sanoin, moni tekijä vaikuttaa..itse olen aikeissa etsiä itselleni sivusuhteen , oltuani 21v avioliitossa..syynä on mieheni fyysinen sairaus, olen niin "törkeä" että haen jostakin vakihoidon itselleni. Eikä syy todellakaan ole mieheni, HÄN ei sairaudelleen mitään mahda.!!!!
Tekijöitä on aina useita, eikä pidä vähätellä ns.
keski-iän kriisin merkitystä!
Ihan tosi, tämä voi sattua kenen kohdalle vain; on julmaa, typerää ja kohtuutonta osoitella sormella "syyllisiä".
Lämmintä syksyä Sinulle, mielestäni osoitat kypsyyttä ja harvinaista rohkeutta ja elämänvoimaa -etkä takuulla ole mikään "luuseri"!
Voi hyvin!
Vain vajaa viikko on aikaa siitä, kun kirjoitin alkuperäisen viestini. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, suurimmat asiat omassa "mielessäni".
Tänään, tällä viisaudella;
asiat eivät ole niin yksioikoisia, eivät niin mustavalkoisia joilta ne ensialkuun vaikuttavat.
Yksi pieni petos saattaa olla vain se jäävuoren huippu, monien asioiden summa jota ulkopuolisen on täysin mahdotonta analysoida.
Petos, joka tapahtui, on elämäni tämänhetkisessä
tilanteessa täysin merkityksetön, pikkuruinen, seikka, mutta kuitenkin tapahtuma joka muutti
elämämme lopullisesti.
Kävi parisuhteemme tässä mylläkässä sitten miten tahansa, olemme tämän asian takia oppineet paljon enemmän toisistamme kuin olisimme oppineet 20 vuoden tasaisen ja harmonisen avioliiton aikana.
Kiitos vielä kaikille keskusteluun osallistujille.
Olemme varmaan eri tilanteesta mutta voinhan silti kertoa juttuni.
Ihastuin mieheen kun hän piiritti minua aloittaen varovasti. ensin vain tuli vastaan jossain. sitten jatkuvasti törmättiin mutta eihän siinäkään mitään pahaa ole. sitten hän otti yhteyttä ja kertoi että haluaa enemmän. kaiken aikaa hänellä oli vaimonsa kotona. sitten tavattiin ja se oli menoa. mulla oli oma suhteeni kaiken aikaa ja huonossa hoidossa..
Minäkään en ole osannut tehdä oikeaa päätöstä, ja puuttua asioihin ajoissa; korjata oma suhde.
Mutta, virheistä maksetaan, oppirahat on otettava näköjään.
silloin se pieni luvaton hetki tuntui hyvältä..
ja samalla tiesimme ettei se johda mihinkään.
Näistä selvitään..
...tavalla tai toisella. Kaikki on otettava vastaan, mitä elämä tuo tullessaan. Pieniähän nämä loppujen lopuksi ovat nämä meidän ongelmat noin gloobaalista mittakaavasta tarkasteltuna...
Halpaa se on mitä rahalla saa ja helppoa niin kauan kuin ei henki lähde... tai jotain sellaista... ;)
...there is world out there...
...sekin vaihtoehto on kyllä käynyt mielessä...
Mitä haluaisit tietää toisesta naisesta? nähtävästi sinua häiritsee jokin asia.
...haluaisin tietää ja moni häiritsee, en vaan osaa eritellä kysymykseksi asti.
Olisiko Sinulla minulle jotain, minkä haluaisit kertoa?
olet aika sanavalmis nainen..odotin kysymyksiä.
en voi tekoani selittää millään. pieni hetki, pikku varastettu hetki oltiin miehen kanssa yhdessä. sen hetken tuntu hyvältä. me ei edes puhuttu perheistämme, jos ei ollut pakko. ja kun oli pakko, ajateltiin ettei kuitenkaan jäädä kiinni. ja jäimme kiinni.
ei selitettävää, vai mitä? eikä kysyttävää?
...sanavalmis...
Kysymättömyydelläni toivoin antavani enemmän tilaa vastauksille, ilman rajoittavia tekijöitä. Osaltaan myös yksinkertaisesti väsymys painoi (joo, ihan fyysinen tälläkertaa).
Näin olen ollut ymmärtävinanä; hetken pakotie arjesta ja sen paineista - ei välttämättä niistä joita parisuhteessaan kokee, sillä ihmiselämässä nyt on väistämättä muunkinlaisia paineita, kullakin omiaan.
Taannoinen feministikirjailija Erica Young (?) taisi yhdessä kirjassaan esittää käsitteen "napiton pano"; tila jossa kohdataan, irrottaudutaan hetkestä, omasta itsestään, ympäröivästä maailmasta - ei nimiä, ei sosiaaliturvatunnuksia, ei muuta kuin se hetki, kohtaaminen. Pako todellisuudesta. sen jälkeen suuri vapautumisen tunne, tilanne on nollattu, paineet on purettu, jaksaa taas jatkaa.
Teoreettisesti täysin ymmärrettävää,
omalle kohdalle sattuessa viiltävän kipeää.
Järki sanoo, ettei minulta "varastettu" mitään, toinen ei koskaan pysty ottamaan minulta pois sitä elämää jonka olen mieheni kanssa elänyt.
Siltikin...
Emme me ole pumpulissa eläneet. Osallemme on sattunut paljon myös kipeitä asioita joista olemme selvinneet yhdessä - lapsen kuolema lienee parisuhteessa yksi niistä järisyttävimmistä kokemuksista joka osuu kumpaankin yhtä voimakkaasti.
Kummallakin on myös paljon "elettyä elämää" ennen parisuhdetta, ehkä jopa enemmän kuin keskiarvoihmisellä, olimme kummatkin jo aikuisia kun kohtasimme.
Minun elämäni - vaikkakin olenkin asettanut perheen tietyssä mielessä etusijalle - on omaani ja siinä on myös muita tärkeitä osa-alueita kuten työ josta saan suurta tyydytystä - vaikkakin osittain myös suurta stressiä.
Työelämässäni saan leikkiä roolien kanssa, niitä on montakin erilaista. Ne ovat osa minua, mutta rooleja kuitenkin - en erehdy pitämään niitä osana persoonallisuuttani, enkä sotke minuuttani niihin. Puen ne päälleni kuin työvaatteeni ja riisun pois.
Kohtaan ihmisiä, lähestyn heitä roolissani ja joskus käy niinkin, että joku tekee lähestymisyrityksen roolini kanssa. Väistän, annan roolini jatkaa esiintymistä mutta sopeutan roliminääni tilanteeseen ja se on pian ohi. Kukaan ei näissä tilanteissa ole todella lähestynyt minua, sitä ihmistä joka todella olen.
Kun riisun roolini, olen jälleen oma itseni - perheeni, läheisten ja ystävieni seurassa.
Tätä kutsun ammattilaisuudeksi.
Moni nyt tietysti ihmettelee, mitä minä työkseni teen, mutta voin pettymyksenne tai huojennukseksenne kertoa, että en varmaankaan mitä sen kummempaa kuin lukijakaan - en ole sen enempää suuri primadonna kuin katutyttökään.
Jotkus kuitenkin kohtaavat toisiaan näissä rooleissaan, rooli alkaa elämään omaa elämäänsä arkitodellisuuden ulkopuolella. Mukaan tulevat tunteet ja pienen hetken ne tuntuvat niin todellisilta, paljon täydemmiltä kuin ne tunteet joita arkiminä kokee. Rooli alkaa varastaa aikaa siltä persoonalta jossa elää, todellisuus väistyy ja hetken - sen pienen hetken - voi olla jotain muuta kuin on, tuntea ja kokea jotain jota et voi kokea omassa elämässäsi, ollessasi oma itsesi. Luot suhteen rooliminälläsi ja jossain alitajunnassasi tiedät, että se ei ole totta - etkä koskaan voi tietää sitä, olisitko saanut tuon hetken olemalla oma itsesi, ilman rooliasi.
Onko tämä suurta? Kannattaako tämän takia riskeerata se elämä jota väistämättä joudut kuitenkin jatkamaan, omana itsenäsi?
Minun mielestäni ei. Entä Sinun mielestäsi?
(Tilanteesi on saattanut olla täysin toisenlainen kuin se, millaiseksi omamme kuvittelen, mutta kuitenkin?)
On tusinatolkulla vanhoja viisauksia, sananlaskuja, jotka sopivat tilanteeseen;
- ihminen on erehtyväinen
- jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden jne.
Saitko Sinä toisen mahdollisuuden, saiko hän?
Käytittekö sen hyväksenne?
Mitä tekisit toisin vai tekisitkö mitään?
Mitä opit elämästä, mitä itsestäsi vai oliko tapahtunut vain yksi sattuma muiden joukossa?
tekisin saman todennäköisesti. oppinut olen sen että ensi kerralla en kärähdä..
puhut syvällisiä. analysoit ja tulkitset. oletko jo viisastunut? keksinyt selityksen kaikelle tälle. ettei enää käy samoin..?
...vielä viisastunut... vaan ehkäpä vielä viisastun...
Tiedätkö muuten mikä ero on älykkäällä ja viisaalla?
- Älykäs selviää mainiosti tilanteista joihin viisas ei olisi koskaan joutunut...
Hieman oli tekstisi kuin omasta kynästäni muutama vuosi takaperin. Luin koko viestiketjun ja vastauksesi ja todellakin tuli mieleeni: olet erittäin sivistynyt, fiksu, empaattinen ja kenties myös "hengen" ihminen, joka todella rakastaa puolisoaan. Ja näistä syistä veikkaan, että käännät vielä tämän kriisin voitoksesi. Toivotan sinulle paljon voimia tilanteeseesi, joka ei todellakaan ole helppo. Mutta kuten jo itsekin uumoilit niin kyllä tällä vastoinkäymisellä on tarkoituksensa ja opetuksensa: voimakas henkinen kasvu (jos sille on avoin), jonka ansiosta elämä paranee monellakin tasolla - olipa parisuhteenne lopputulos sitten mikä tahansa.
Monille "besserwissereille" sanoisin, että syy pettämiseen ei todellakaan ole useimmiten oman parisuhteen/ puolison huonoudesta johtuvaa, vaan johtuu (tutkimusten mukaan) hyvin usein pettäjän omista ongelmista (jotka ilmenisivät oli puolisona sitten kuka tahansa): vaikeus erottaa ihastumista ja rakkautta, huono itsetunto, vastuuttomuus ja epäitsenäisyys (ja siitä johtuva "murrosikä") muutamia mainitakseni. Toki jokaisen petetynkin on syytä katsoa peiliin, mutta ihmettelen suuresti niitä ihmisiä, jotka tosissaan ajattelevat, että "eihän se mies/ nainen olisi pettänyt puolisoaan, ellei se puoliso olisi niin kauhea".
Mitä tulee kommentteihin, ettei sitä toista naista/ miestä saisi syyllistää niin kysynpä vaan että miksi ei? Toki pettävä puoliso on se "suuri syyllinen", mutta ei se tee (avio)rikoskumppania yhtään syyttömämmäksi. Outoa on, että petetyltä peräänkuulutetaan kypsää ja rationaalista käytöstä tilanteessa, joka useimmille on (siihen astisen) elämän suurin kriisi ja taatusti tunnepainotteinen. Toki se toinen nainen/ mies omaa niitä hyviäkin puolia (ei kai se puoliso siihen muuten olisi ihastunutkaan), mutta miksi ihmeessä petetty ei saisi tuntea voimakasta paheksuntaa ja vaikka vihaakin tuota ihmistä kohtaan? Kyllä ne tunneskaalat on läpikäytävä, jotta ne voi myöskin taakseen jättää...
Tsemppiä vaan alkuperäiselle!
Etpä voi kuvitellakaan kuinka hyvältä viestisi tuntui! Kaikki saamani vastineet ovat olleet minulle äärettömän tärkeitä ja opettavaisia - olivatpa sitten olleet puolesta tai vastaan, mutta nyt tuntui siltä, että löysin jonkun jonka ajtusmaailma kulkee samoja latuja.
En voi muuttaa toista ihmistä, voin vain elää omaa elämääni, oppia siitä ja kasvaa ihmisenä.
Toivon näin tapahtuvan.
Pahalta tuntuu se, että jokin johon on uskonut ja luottanut, olikin niin katoavaista ja että se, mille oli rakentanut, sortui.
Tälläistä nyt elämässsä kuitenkin sattuu ja toivon, että pystyn jälleen aloittamaan alusta, uskoen siihen, että rakentaminen kyllä kannattaa, vaikkei takeita rakennelman pystyssä pysymiselle olekaan.
Suurin pelkoni lieneekin se, että menetän uskallukseni heittäytyä elämään myös muun kuin sen turvallisimman varaan (oma itseni; siihen voin luottaa, mutta haluaisin omata rohkeuden sisällyttää elämääni myös näitä muita ihmisiä).
Ei ole ensimmäinen vastoinkäyminen tässä elämässä ja eipä kai viimeinenkään (ks.vastineeni jonka kirjoitin pykälää ylemmäs).
Tähän mennessä olen selvinnyt kaikista kolhuista katkeroitumatta ja menettämättä uskoani siihen, että kyllä elämä kantaa. Pahimmilla hetkillä olen lohdutellut itseäni sillä, että suurimmat kolhut annetaan vain ihmisille joiden voimat riittävät niistä selviämiseen. Ja että kun minä otan tämän kantaakseni, niin ehkä se sitten on pois joltakin heikommalta, joka olisi sen alla luhistunut.
Tiedä häntä, ainahan sitä itselleen selittelee asiat parhainpäin selvitäkseen ja suojellakseen itseään.
Totuus on tuolla jossain ja ehkä tämä elämä on liian lyhyt sen selvittämiseen.
Viisautta toivoisin. Että kykenisin näkemään asiat suurempana kokonaisuutena kuin pelkästään omasta pienestä näkökulmastani.
Ja kaiken tämän älyllisen itsekasvatuksen keskellä; suunnatonta vihaa ja raivoa!
Välillä on hetkiä jolloin tuntee vastustamatonta halua heittää hösseliksi, kostaa oikein kunnolla, laittaa totisesti kärsimään ne ihmiset, jotka luottamukseni pettäneet ja ne, jotka ovat tyhmyyttään siihen osallistuneet.
Ja lopulta; haluan sittenkin rakentaa, en tuhota.
Millainenhan ihminen minusta lopulta tuleekaan?
Hei, sanopas muuta. Itse olen kanssasi samanlaisessa tilanteessa. Kyllä se luottamus vaan tahtoo mennä, ei sitä helposti saa takaisin. Itse haluaisin jutella asiasta enemmän, mutta mieheni ei halua jutella.
Täytyy sanoa, että en ikinä uskonut, kuinka paljon tuollainen aviopuolison "toinen" nainen saa revityksi sydänalaa.
Tsemppiä Sinulle, yritetään jaksaa eteenpäin. Toivottavasti saamme aviomiehemme "takaisin" kunnollisena.
T: Laura
Ihmissuhde sotkut satuttavat tasa-arvoisesti ihan kaikkia...
Itse olen näitä kuuluisia toisia naisia, jo kohta kolmatta vuotta. Mies päätti palata silloisen avonsa luokse pari vuotta sitten ja jäin seksileluksi. Ja mulla ei ole mitään käsitystä, miksi hänelle niin tärkeä perhe ei riitä. Tässä välin hän teki avosta vaimon ja lapsi syntyy - tänään, huomenna, pian.
Meillä oli alunperin rakkaustarina. Ja kaikkia sattui kolmiodraamassa h..vetisti. Mutta mies palasi pelamaan todella kovilla panoksilla. Nyt pidän miestä ystävänä, mutta katson asioiden kulkua suurella hämmästyksellä. Mikä saa hänet edelleen käymään täällä? Vaimo on hänelle äärettömän tärkeä, mutta joku ajaa... Sopimuksemme mukaan en kysy asioista. Itse en enää elättele mitään ruusunpunaisia toiveita. Toivon ehkä että hän jonain päivänä luottaa minuun paljon että osaa selittää. Tai ehkä asia ei edes kuulu minulle. Ehkä sivusuhteella ei oikeasti ole jonkintyyppisille ihmisille mitään todellista merkitystä... Se on vain kiva "harrastus".
Niin, tahdoin vain kertoa on olemassa myös täysin vaarattomia sivusuhteita, mutta jotka toki ovat epäreiluja, niin kauan kuin kaikki kolme osapuolta eivät niistä tiedä, ja hyväksy.
ns. toiset naiset ovat kanan aivoilla varustettuja otuksia.
sä palat helvetin tulessa ja äkkiä, että päästäis sun yksoikosista, alkeellisista ja aggressiivista huoritteluista, joista ei selviä mikään muu kuin että olet tunnevammainen, yksinäinen mies. Ja näköjään se sulle riittääkin.