En saa enää mistään mitään selkoa! tutustuin yli vuosi sitten suomessa asuvaan, täällä opiskelevaan ja työskentelevään ulkomaalaismieheen. Mies on minua paljon vanhempi ja yritin kovasti päästä hänestä eroon ja jätin monta kertaa, sen verran olivat läpinäkyviä hänen satunsa ja kertoilunsa. Tai oikeastaan alussa ärsytti yksi väärinkäsitys josta jaksoin olla pitkävihainen, valehtelin hänelle myös kerran koska tiedän hänenkin valehdelleen mutta ne asiat selvitettiin.
Tässä on monia, lukemattomia ihan uskomattomiakin ongelmia!
ensimmäinen ja ainainen niistä on se, että mies laskee leikkiä monesta aiheesta, joista haluaisin keskustella vakavasti. On ollut niitä tilanteita, että toinen on ihan itkukurkussa ja toinen vitsailee vaan, olen sitä sorttia joka ottaa todesta nekin asiat joita ei pitäisi. On siis kulttuurieroja ja ero siinä, että voi pilailla kaikesta. Lisäksi mies ei yleensä koskaan vastaa puhelimeen arkena, syytä en tiedä, olen epäillyt milloin mitäkin että tapailisi muita mikä onkin mahdollista. En vain ole saanut selvitettyä. Olen kysynyt monet kerrat seurusteleeko hän onko naimisissa jne. vastaus on ettei kuulemma halua ketään muuta naista nyt. Ja viikko tuota sanomistaan ennen kertoi ettei halua valehdella minulle että aikoo tapailla myös muita miehiä ja naisia, en tosin tiennyt millälailla tapailevan en saanut selkoa...
Kolmas ongelma on se, että en saisi tulla puhumaan hänelle jos näen hänet jonkun toisen seurassa, tästä hän jaksaa aina sanoa! En vain ole saanut selville että kenen seurassa. Se on ainakin varmaa, että hän asuu kaverin (miehen) kanssa yhteisessä asunnossa jopa samassa sängyssä.
Eikö kuulosta oudolta? ja kyllä! olen alkanut epäillä jopa homouttakin! mistä en ole uskaltanut kysyä raivokohtauksen pelossa...
Kerran satuin näkemään hänet työssään toimistossa ja hän puhui arabiaa tai turkkia, en tiedä kumpaa kieltä, vaikka puhuu myös monia muita kieliä ja on vannonut ettei ole arabi.
Eikä tässäkän vielä kaikki, olen jo pidempään epäillyt miehen käyttävän huumeita mutta aikaisemmin hän on kertonut olevansa sairas. Kerran hän sitten "esitteli" minulle ulkona poimimaansa ruiskua! en tiedä käyttääkö hän aineita vai onko diabetes, tietenkin haluaisin uskoa vikaan, sillä ei hänellä mitään pistohaavojakaan ole tai ehkä tosiaan poimi sen ruiskun vain ulkoa. Sekava hän toisinaan on juuri siinä vitsailuissaan, mutta ei sillä tavalla kumminkaan liian sekava kuten näkemäni narkkarit...
Miten voisin selvittää näitä asioita tämän miehen kanssa? kun hermostuu niin kovasti suorista kysymyksistä ja suuttuu. Kumminkin mielestäni minulla on ihan oikeus tietää mitä tässä on meneillään taustalla.
En saa mistään selvää!
61
3548
Vastaukset
- lörtsy
tää taas alkaa... :(
Kuinka monta kertaa jaksat löpistä samasta asiasta?- sama...
Se kohta jäi pois, missä mies asuisi siskonsa kanssa ja jopa nukkuisi tämän kanssa samassa sängyssä. Ja ap epäilisi onko se sittenkään sisko. Siihen tilalle on laitettu mies, jota ap epäilee homoksi.
Jatkuu ensi numerossa...
- koko..
mies ja jatka elämääsi.tunnut hyvin kiltiltä ja myös naiselta joka on kykenevä ihan normaaliin suhteeseen..kohde sinulla on nyt vain väärä
- tuollaisella
äijänhöppänällä päätäsi vaivaat?
Onhan tässä maailmassa kaikenlaisia sekopäitä, eikä kaikkea tarvitse edes yrittää ymmärtää.
Katkaise kaikki yhteydet tyyppiin ennen kuin sekoat itsekin.- kokemusta on
Kyllä nämä ulkomaalaismiehet valehtelevat,jos sanovat päivää,älä usko vaan katso ensin ulos,onko päivä.
Minulla myös on ollut suhde vanhempaan ulkkis mieheen ja kerta toisensa jälkeen jäänyt valehtelusta kiinni.
Muita naisia on ja seksipalvelija myös kaäytetään sumeilematta,vaikka ei pitäisi kotonakaan puutteessa elää.
Olen tullut siihen tulokseen ttä suomeen on hakautunut vain ongelmaisia äijiä,varsinkin jos taitavat arabiaa puhua.
Heidän kulttuurissaan oikein kehotetaan valehtelemaan muun uskoisille.
Suomessa on niin helppo harrastaa tosi paheellista elämää,mikä heidän synnyinmaissaan on kiellettyä,jopa kuolemantuomion uhalla,vielä tänäkin päivänä.
Täältä voi poimia naisia,internetistä,lehtien ilmoituksista,kaikenlaista viihdepalvelua on pullollaan ja p.....ä irtoaa.Ilman ehkäisyä.
Miksi siinä ei menisi miesparkojen päät sekaisin.
Suomalainen hyvä mies,jos sellaisen kohtaat,ei edes alennu kaikkeen siihen sontaan,mitä nämä valehtelevat äijät tekevät.
Nyt kun jätät,säästyt monelta harmilta.
Totuutta et tietenkään tule koskaan hänestä saamaan selville.
- anna itsellesi elämä..
Ei jumalauta,kaikenlaista on saanut miehenä lukea naisten kommelluksista mutta tämä on huippu!
Nakkaa nyt se ukko roskiin,ala kunnioittaa itteäs ja etsi sellainen mies joka on normaali...toi ei ole normaalia.. - mies mieleen..
Siis mistä maasta sanoo olevansa? Minkä ikäinen suurinpiirtein?
- ...
niitä kannattaa kuunnella, ja nostaa kytkintä heti!!! Mies on joko naimisissa, tai bi-seksuaali. On useita suhteita, tämä on jo selvää. Unohda koko casanova, noitahan riippuu joka oksalla. Käyttää vaan sua hyväkseen...
- tämäkin..
Näitä miehiä pyörii kaupungin kahviloissa,satavarmasti ainakin naimisissa ,puhumattakaan siitä kuinka monta suomalaista naista käydään siinä sivussa hässimässä.
Oma porukkansa,ylpeilevät sillä.
Siksi pyydetään soittamaan piip puhelu kun ei aina sobvi vastata,soittaa sitten kun on vapaalla sopivasti.Siksi kännykkä kiinni,ettei muijat pitkin yötä jahtaa,jos sattuu toisen naisen helmalla juuri uinumaan.
Voi tytöt,herätkää. - aloittaja
tämäkin.. kirjoitti:
Näitä miehiä pyörii kaupungin kahviloissa,satavarmasti ainakin naimisissa ,puhumattakaan siitä kuinka monta suomalaista naista käydään siinä sivussa hässimässä.
Oma porukkansa,ylpeilevät sillä.
Siksi pyydetään soittamaan piip puhelu kun ei aina sobvi vastata,soittaa sitten kun on vapaalla sopivasti.Siksi kännykkä kiinni,ettei muijat pitkin yötä jahtaa,jos sattuu toisen naisen helmalla juuri uinumaan.
Voi tytöt,herätkää.on tosiaan kova valehtelemaan, on sanonut iäkseen noin 26/27v mutta oikea ikä luultavasti 30-40v, puhuu ranskaa ja arabiaa tai turkkia, en tiedä kumpaa enkä osaa kunnolla erottaa turkkilaisia tai arabeja. En myöskään tiedä, opiskellaanko esim. Turkissa edes ranskaa yhtä paljon kuten arabimaissa. Ainakin hänellä on/on ollut tunisialainen kaveri, sen verran tiedän. Olen ihan 100% varma, että hän asuu (mies)kaverinsa kanssa, tietenkin aloin sitäkin jo epäillä, mutta itse kuulin soittaessa kun siellä kuorsasi joku (mies) ja tästä ei voi erehtyä ettei siis asuisi miehen kanssa. Tietenkin voi olla niin, että asuu välillä kaverin luona ja välillä tyttöystävän luona, ei voi tietää vaikka väittääkin että hänen kaveri asuu noin.. Jos hän sattuisi olemaan "naimisissa" jonkun oman maalaisen kanssa niin en ymmärrä, miksei käytä sormusta tai asu vaimon kanssa, eli tuskin on! ei kai kukaan etenkään muslivaimo hyväksyisi, että mies pyörii vain kavereiden kanssa, asuu kaverin kanssa ja käy baareissa kaiken lisäksi. En aio luovuttaa, ennen kuin saan totuuden puristettua hänestä ulos. Joitakin asioita ei vaan pysty unohtamaan ennen kuin saa selvyyden, oli tyhmää tai ei.
"Olen tullut siihen tulokseen että suomeen on hakautunut vain ongelmaisia äijiä,varsinkin jos taitavat arabiaa puhua.
Heidän kulttuurissaan oikein kehotetaan valehtelemaan muun uskoisille."
Samaan tulokseen minäkin olen tullut!
suurin osa hakee vaan yhden illan juttuja, mutta olen oppinut sen verran, että tiedän miten tyypistä saa heti selvää mitä haluaa oikeasti: kysymällä juoko, haluaako mennä baariin tai haluaako seuraa illaksi. Niihin saaduista vastauksista näkee sitten jo paljon. - lörtsy
aloittaja kirjoitti:
on tosiaan kova valehtelemaan, on sanonut iäkseen noin 26/27v mutta oikea ikä luultavasti 30-40v, puhuu ranskaa ja arabiaa tai turkkia, en tiedä kumpaa enkä osaa kunnolla erottaa turkkilaisia tai arabeja. En myöskään tiedä, opiskellaanko esim. Turkissa edes ranskaa yhtä paljon kuten arabimaissa. Ainakin hänellä on/on ollut tunisialainen kaveri, sen verran tiedän. Olen ihan 100% varma, että hän asuu (mies)kaverinsa kanssa, tietenkin aloin sitäkin jo epäillä, mutta itse kuulin soittaessa kun siellä kuorsasi joku (mies) ja tästä ei voi erehtyä ettei siis asuisi miehen kanssa. Tietenkin voi olla niin, että asuu välillä kaverin luona ja välillä tyttöystävän luona, ei voi tietää vaikka väittääkin että hänen kaveri asuu noin.. Jos hän sattuisi olemaan "naimisissa" jonkun oman maalaisen kanssa niin en ymmärrä, miksei käytä sormusta tai asu vaimon kanssa, eli tuskin on! ei kai kukaan etenkään muslivaimo hyväksyisi, että mies pyörii vain kavereiden kanssa, asuu kaverin kanssa ja käy baareissa kaiken lisäksi. En aio luovuttaa, ennen kuin saan totuuden puristettua hänestä ulos. Joitakin asioita ei vaan pysty unohtamaan ennen kuin saa selvyyden, oli tyhmää tai ei.
"Olen tullut siihen tulokseen että suomeen on hakautunut vain ongelmaisia äijiä,varsinkin jos taitavat arabiaa puhua.
Heidän kulttuurissaan oikein kehotetaan valehtelemaan muun uskoisille."
Samaan tulokseen minäkin olen tullut!
suurin osa hakee vaan yhden illan juttuja, mutta olen oppinut sen verran, että tiedän miten tyypistä saa heti selvää mitä haluaa oikeasti: kysymällä juoko, haluaako mennä baariin tai haluaako seuraa illaksi. Niihin saaduista vastauksista näkee sitten jo paljon.se, joka kuorsas taustalla, oli sen vaimo!!! Eikö juttu vielkään avaudu sulle?? Mietippä nyt hieman...
- aloittaja
lörtsy kirjoitti:
se, joka kuorsas taustalla, oli sen vaimo!!! Eikö juttu vielkään avaudu sulle?? Mietippä nyt hieman...
ei voinut olla vaimo, naiset ei yleensä kuorsaa kovaäänisesti tai miehekkäästi josta päättelin että takuulla oli mies, paitsi tietenkin jotkut poikkeukset kuorsaa.. itse en vaan ole vielä törmännyt kauheasti kuorsaavaan naiseen. Ja tuskinpa hän olisi vastannut puhelimeen jos vaimo kuorsasi vieressä! ei takuulla olisi.
- miesiemyö

ne naisetkin, joskus miähiäkin lujempaa... Riippuu vähän painosta... Läskit naiset, kuulemma, kuorsaa ihan 100 x kybällä. Et voi olla varma mikä ruho siel viäres on äänii päästelly? Ettei vaan pierassu? Kuulitko sen? Jos kuulit, se on ihan sale ollu sen muija. Jätä koko mies. Unohda... Ja jos se oli tosi kova ääni, SEN ON TÄYTYNY OLLA U L K O M A A L A I N E N!!!!
- tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
ei voinut olla vaimo, naiset ei yleensä kuorsaa kovaäänisesti tai miehekkäästi josta päättelin että takuulla oli mies, paitsi tietenkin jotkut poikkeukset kuorsaa.. itse en vaan ole vielä törmännyt kauheasti kuorsaavaan naiseen. Ja tuskinpa hän olisi vastannut puhelimeen jos vaimo kuorsasi vieressä! ei takuulla olisi.
Millainen mies. Minä olen jonkilaisessa tutustumisvaiheessa erääseen vähän vanhempaan mieheen, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Väittää asuvansa Espoossa, mutta en olisi niin varma. Kerran on tavattu on jonkun kaverin kämpällä (jossa kuulemma punkkaa joskus), kun olin käymässä paikkakunnalla. Muutoin on tavattu omalla paikkakunnallani. Hänen omassa asunnossa ei voitu tavata, koska asuu kimppakämpässä parin muun miehen kanssa. Olen miettinyt jo vaikka mitä hänen kohdalla: toinen tyttöystävä, vaimo, lapsia, poikaystävä..? Ei vastaa puhelimeen oikeastaan koskaan silloin kun soitan, vaan valitsee itse sopivan ajankohdan soitolle. Puhelin ei ole koskaan suljettuna, mutta hän ei vastaa siihen. On sellainen n. 170 cm pitkä, 35-40 ikäinen, puhuu ainakin arabiaa, englantia ja suomea, väitti opiskelevansa, mutta en oikein enää usko sitä, vaan epäilen hänen ainakin ajoittain työskentelevän jossain. Vaikuttaa usein olevan väsynyt ja jotenkin vähän sairaana. Vaikuttaa oikein mukavalta ja kohteliaalta. Onneksi ei olla edetty mihinkään juttelua ja pientä halailua ja pussailua pidemmälle, koska näitä juttuja täältä lukiessa epäilyt jostain ikävästä yllätyksestä vain vahvistuvat. Olen ajatellut katkaista yhteydenpidon, ennen kuin ihastun enempää, mutta toisaalta hänen tietty charminsa on purrut jo liikaa, että yhteyden katkaisu olisi mitenkään helppoa (vaikka muuten petturilta vaikuttaakin..).
- ...
aloittaja kirjoitti:
on tosiaan kova valehtelemaan, on sanonut iäkseen noin 26/27v mutta oikea ikä luultavasti 30-40v, puhuu ranskaa ja arabiaa tai turkkia, en tiedä kumpaa enkä osaa kunnolla erottaa turkkilaisia tai arabeja. En myöskään tiedä, opiskellaanko esim. Turkissa edes ranskaa yhtä paljon kuten arabimaissa. Ainakin hänellä on/on ollut tunisialainen kaveri, sen verran tiedän. Olen ihan 100% varma, että hän asuu (mies)kaverinsa kanssa, tietenkin aloin sitäkin jo epäillä, mutta itse kuulin soittaessa kun siellä kuorsasi joku (mies) ja tästä ei voi erehtyä ettei siis asuisi miehen kanssa. Tietenkin voi olla niin, että asuu välillä kaverin luona ja välillä tyttöystävän luona, ei voi tietää vaikka väittääkin että hänen kaveri asuu noin.. Jos hän sattuisi olemaan "naimisissa" jonkun oman maalaisen kanssa niin en ymmärrä, miksei käytä sormusta tai asu vaimon kanssa, eli tuskin on! ei kai kukaan etenkään muslivaimo hyväksyisi, että mies pyörii vain kavereiden kanssa, asuu kaverin kanssa ja käy baareissa kaiken lisäksi. En aio luovuttaa, ennen kuin saan totuuden puristettua hänestä ulos. Joitakin asioita ei vaan pysty unohtamaan ennen kuin saa selvyyden, oli tyhmää tai ei.
"Olen tullut siihen tulokseen että suomeen on hakautunut vain ongelmaisia äijiä,varsinkin jos taitavat arabiaa puhua.
Heidän kulttuurissaan oikein kehotetaan valehtelemaan muun uskoisille."
Samaan tulokseen minäkin olen tullut!
suurin osa hakee vaan yhden illan juttuja, mutta olen oppinut sen verran, että tiedän miten tyypistä saa heti selvää mitä haluaa oikeasti: kysymällä juoko, haluaako mennä baariin tai haluaako seuraa illaksi. Niihin saaduista vastauksista näkee sitten jo paljon., joka on naimisissa ja useita lapsia vaimonsa kanssa. Juippi elää kuitenkin kuin sinkku, ja onkin tehnyt muita naisia tiineiksi siellä täällä, sekä vienyt hyväuskoisilta rahat siinä sivussa. Uskomatonta, mutta vaimo tietää kaikesta ja "ymmärtää" miehensä touhut (samaa soppaa keittävät, kunhan euroja tippuu). Tämähän on sitä "kylttyyria"...
- pelikavereita
tarkemmin kirjoitti:
Millainen mies. Minä olen jonkilaisessa tutustumisvaiheessa erääseen vähän vanhempaan mieheen, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Väittää asuvansa Espoossa, mutta en olisi niin varma. Kerran on tavattu on jonkun kaverin kämpällä (jossa kuulemma punkkaa joskus), kun olin käymässä paikkakunnalla. Muutoin on tavattu omalla paikkakunnallani. Hänen omassa asunnossa ei voitu tavata, koska asuu kimppakämpässä parin muun miehen kanssa. Olen miettinyt jo vaikka mitä hänen kohdalla: toinen tyttöystävä, vaimo, lapsia, poikaystävä..? Ei vastaa puhelimeen oikeastaan koskaan silloin kun soitan, vaan valitsee itse sopivan ajankohdan soitolle. Puhelin ei ole koskaan suljettuna, mutta hän ei vastaa siihen. On sellainen n. 170 cm pitkä, 35-40 ikäinen, puhuu ainakin arabiaa, englantia ja suomea, väitti opiskelevansa, mutta en oikein enää usko sitä, vaan epäilen hänen ainakin ajoittain työskentelevän jossain. Vaikuttaa usein olevan väsynyt ja jotenkin vähän sairaana. Vaikuttaa oikein mukavalta ja kohteliaalta. Onneksi ei olla edetty mihinkään juttelua ja pientä halailua ja pussailua pidemmälle, koska näitä juttuja täältä lukiessa epäilyt jostain ikävästä yllätyksestä vain vahvistuvat. Olen ajatellut katkaista yhteydenpidon, ennen kuin ihastun enempää, mutta toisaalta hänen tietty charminsa on purrut jo liikaa, että yhteyden katkaisu olisi mitenkään helppoa (vaikka muuten petturilta vaikuttaakin..).
Niin kauan kuin riittää vedätettäviä naisia, joihin "charmi" puree, mutta todellisuus ei, riittää hyväksikäyttäjiä ja pelimiehiä. Olkaa järkeviä ja pysäyttäkää pelimiesten markkinat.
- nauramaan ääneen
tarkemmin kirjoitti:
Millainen mies. Minä olen jonkilaisessa tutustumisvaiheessa erääseen vähän vanhempaan mieheen, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Väittää asuvansa Espoossa, mutta en olisi niin varma. Kerran on tavattu on jonkun kaverin kämpällä (jossa kuulemma punkkaa joskus), kun olin käymässä paikkakunnalla. Muutoin on tavattu omalla paikkakunnallani. Hänen omassa asunnossa ei voitu tavata, koska asuu kimppakämpässä parin muun miehen kanssa. Olen miettinyt jo vaikka mitä hänen kohdalla: toinen tyttöystävä, vaimo, lapsia, poikaystävä..? Ei vastaa puhelimeen oikeastaan koskaan silloin kun soitan, vaan valitsee itse sopivan ajankohdan soitolle. Puhelin ei ole koskaan suljettuna, mutta hän ei vastaa siihen. On sellainen n. 170 cm pitkä, 35-40 ikäinen, puhuu ainakin arabiaa, englantia ja suomea, väitti opiskelevansa, mutta en oikein enää usko sitä, vaan epäilen hänen ainakin ajoittain työskentelevän jossain. Vaikuttaa usein olevan väsynyt ja jotenkin vähän sairaana. Vaikuttaa oikein mukavalta ja kohteliaalta. Onneksi ei olla edetty mihinkään juttelua ja pientä halailua ja pussailua pidemmälle, koska näitä juttuja täältä lukiessa epäilyt jostain ikävästä yllätyksestä vain vahvistuvat. Olen ajatellut katkaista yhteydenpidon, ennen kuin ihastun enempää, mutta toisaalta hänen tietty charminsa on purrut jo liikaa, että yhteyden katkaisu olisi mitenkään helppoa (vaikka muuten petturilta vaikuttaakin..).
Nämä tarinat ovat ihan uskomattomia, melkein rupesin ääneen nauramaan tässä päätteellä, kohta katsovat muut pitkään tässä. Taitaa olla ainakin kaksi, joilla on näitä omituisia mieheiä. Jättäkää rauhaan et tule mitään ihmeellistä sieltä selville saamaan, mies todennäköisesti valehtelee sinulle ummet ja lammet.
Vaikuttavatko nämä miehet sellasilta, että haluaisit loppuelämäsi heidän kanssaan viettää? ;)
Jos hakeutiosit huomattavasti normaalimpaan seuraan, miesten seuraan, joilla on työpaikka tai opiskelevat (oikeasti), eivätkä nuku samassa sängyssä toisen mihen kanssa, joilla on pysyvä asunto.
Tuo samassa sängyssä nukkuminen on ihan tilanpuutteen, sänkyjen puutteen takia yleistä tietyissä maissa eli ei välttämättä tarkoita vielä sitä mitä tarkoitit.
Mutta meinasin ihan oikeasti ruveta nauramaan ja viiitteeksi, että olen ulkomailla asuva nainen.
Eli jätä rauhaan ja etsi normaalimpaa elämää! - tarkemmin
nauramaan ääneen kirjoitti:

Eli jätä rauhaan ja etsi normaalimpaa elämää!epämääräisyyksien seuraan. Näitä epämääräisyyksiä alkoi ilmaantua vasta jonkin aikaa tutustumisen jälkeen. Sitä ennen vaikutti kaikki olevan oikein mallikkaasti. Enkä aio enkä halua noin oudosti käyttäytyvän kanssa jakaa aikaani. Tuumin vain, että tietty viehättävyys hänessä on (siinä käytöksessä joka on hyvää) ja välien katkaiseminen tuntuu siksi vähän ikävältä.. Ehkä minussa on jokin, joka haluaa kaikista lopulta uskoa hyvää tai ainakin käytöksen muuttumiseen, oli sitten kyseessä millainen ihminen ja käytös tahansa.
Varmaan minussa sitten on joku vika, kun tuntuu suomalaisistakin luokseni löytyvän vain niitä epämääräisiä.. :( Kunnollisen ja luotettavan miehen haluaisin, mutta ei tunnu minulle sellaista olevan tarjolla. Jos johonkin vähänkään ihastun niin kaveri on aina joko varattu, liikaa alkoholiin menevä, liikaa naisiin menevä, tai muuten epämääräinen..tai kaikkea näitä. Tai sitten häntä ei vähääkään kiinnosta tutustua minuun.
- clara80
minkä maalainen mies, kiinnostaa vaan?
- selvittääää
Katso peiliin ja mieti mikä sinussa on vikana kun annat kohdella itseäsi noin!
Mieshän ei ole vain patologinen valehtelija, hyväksikäyttäjä, huijari ja biseksuaali, vaan mahdollisesti huumeidenkäyttäjä ja kenties huumekaupassa mukana.
Mitä helkkaria haluat "selvittää" hänen kanssaan?!!! Jos aikuinen mies on noin sekaisin, ei hän siitä 150% varmasti mihinkään "selviä".
Lopeta yhteydenotto, vaihda kännynumero, ota salainen numero, jos ei pysy poissa, uhkaa poliisilla ja lähestymiskiellolla. Nyt on sun elämästä kyse.
Joku raja!- aloittaja
"Millainen mies. Minä olen jonkilaisessa tutustumisvaiheessa erääseen vähän vanhempaan mieheen, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Väittää asuvansa Espoossa, mutta en olisi niin varma. Kerran on tavattu on jonkun kaverin kämpällä (jossa kuulemma punkkaa joskus), kun olin käymässä paikkakunnalla. Muutoin on tavattu omalla paikkakunnallani. Hänen omassa asunnossa ei voitu tavata, koska asuu kimppakämpässä parin muun miehen kanssa. Olen miettinyt jo vaikka mitä hänen kohdalla: toinen tyttöystävä, vaimo, lapsia, poikaystävä..? Ei vastaa puhelimeen oikeastaan koskaan silloin kun soitan, vaan valitsee itse sopivan ajankohdan soitolle. Puhelin ei ole koskaan suljettuna, mutta hän ei vastaa siihen. On sellainen n. 170 cm pitkä, 35-40 ikäinen, puhuu ainakin arabiaa, englantia ja suomea, väitti opiskelevansa, mutta en oikein enää usko sitä, vaan epäilen hänen ainakin ajoittain työskentelevän jossain. Vaikuttaa usein olevan väsynyt ja jotenkin vähän sairaana. Vaikuttaa oikein mukavalta ja kohteliaalta. Onneksi ei olla edetty mihinkään juttelua ja pientä halailua ja pussailua pidemmälle, koska näitä juttuja täältä lukiessa epäilyt jostain ikävästä yllätyksestä vain vahvistuvat. Olen ajatellut katkaista yhteydenpidon, ennen kuin ihastun enempää, mutta toisaalta hänen tietty charminsa on purrut jo liikaa, että yhteyden katkaisu olisi mitenkään helppoa (vaikka muuten petturilta vaikuttaakin..)."
Hei sinä joka kirjoitit tämän, kyllä on samoja piirteitä! tämä mies väittää milloin asuvansa helsingissä milloin vantaalla tai espoossa. Missä päin helsinkiä tapasit hänet ja missä oli kaverin luona??? tuntomerkit ainakin täsmää, paitsi että hän puhuu myös ranskaa ja suomea ei juuri ollenkaan tai niin väittää, silti osaa lauseitakin. Hän myös vaikuttaa väsyneeltä ja vähän sairaalta useinkin! Laita lisää tuntomerkkejä? minkä väriset silmät hänellä on??? siitä tiedän varmasti, onko sama... - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
"Millainen mies. Minä olen jonkilaisessa tutustumisvaiheessa erääseen vähän vanhempaan mieheen, joka asuu pääkaupunkiseudulla. Väittää asuvansa Espoossa, mutta en olisi niin varma. Kerran on tavattu on jonkun kaverin kämpällä (jossa kuulemma punkkaa joskus), kun olin käymässä paikkakunnalla. Muutoin on tavattu omalla paikkakunnallani. Hänen omassa asunnossa ei voitu tavata, koska asuu kimppakämpässä parin muun miehen kanssa. Olen miettinyt jo vaikka mitä hänen kohdalla: toinen tyttöystävä, vaimo, lapsia, poikaystävä..? Ei vastaa puhelimeen oikeastaan koskaan silloin kun soitan, vaan valitsee itse sopivan ajankohdan soitolle. Puhelin ei ole koskaan suljettuna, mutta hän ei vastaa siihen. On sellainen n. 170 cm pitkä, 35-40 ikäinen, puhuu ainakin arabiaa, englantia ja suomea, väitti opiskelevansa, mutta en oikein enää usko sitä, vaan epäilen hänen ainakin ajoittain työskentelevän jossain. Vaikuttaa usein olevan väsynyt ja jotenkin vähän sairaana. Vaikuttaa oikein mukavalta ja kohteliaalta. Onneksi ei olla edetty mihinkään juttelua ja pientä halailua ja pussailua pidemmälle, koska näitä juttuja täältä lukiessa epäilyt jostain ikävästä yllätyksestä vain vahvistuvat. Olen ajatellut katkaista yhteydenpidon, ennen kuin ihastun enempää, mutta toisaalta hänen tietty charminsa on purrut jo liikaa, että yhteyden katkaisu olisi mitenkään helppoa (vaikka muuten petturilta vaikuttaakin..)."
Hei sinä joka kirjoitit tämän, kyllä on samoja piirteitä! tämä mies väittää milloin asuvansa helsingissä milloin vantaalla tai espoossa. Missä päin helsinkiä tapasit hänet ja missä oli kaverin luona??? tuntomerkit ainakin täsmää, paitsi että hän puhuu myös ranskaa ja suomea ei juuri ollenkaan tai niin väittää, silti osaa lauseitakin. Hän myös vaikuttaa väsyneeltä ja vähän sairaalta useinkin! Laita lisää tuntomerkkejä? minkä väriset silmät hänellä on??? siitä tiedän varmasti, onko sama...En tunne pääkaupunkiseudun alueita juuri lainkaan ja menimme asunnolle (hänen ystävänsä) autolla. Mutta asunto oli jossain Espoo/Helsinki rajalla pohjoisosassa (en tiedä missä nuo rajat kulkevat, ja kaupunginosan nimeä en tiedä)..
Mitenhän silmien väriä kuvaisi, että tulisi selkeä kuvaus. Sellaiset vaaleanruskeat, aavistuksen verran ehkä vihertävätkin. Käyttää ainakin joskus silmälaseja.
Taitaa osata hieman ranskaakin, uskoisin näin. En ole kuullut kuitenkaan puhuvan muuta kuin arabiaa, englantia ja suomea. - aloittaja
tarkemmin kirjoitti:
En tunne pääkaupunkiseudun alueita juuri lainkaan ja menimme asunnolle (hänen ystävänsä) autolla. Mutta asunto oli jossain Espoo/Helsinki rajalla pohjoisosassa (en tiedä missä nuo rajat kulkevat, ja kaupunginosan nimeä en tiedä)..
Mitenhän silmien väriä kuvaisi, että tulisi selkeä kuvaus. Sellaiset vaaleanruskeat, aavistuksen verran ehkä vihertävätkin. Käyttää ainakin joskus silmälaseja.
Taitaa osata hieman ranskaakin, uskoisin näin. En ole kuullut kuitenkaan puhuvan muuta kuin arabiaa, englantia ja suomea.Myöskään tällä miehellä ei ole omaa autoa, vaan menee aina kaverin autolla! hänellä on myös vihertävät silmät joissa on vähän kuin "keskellä" siis pupillin ympärillä vaaleanruskeaa! kuulostaako tutulta? nyt kyllä alkaa kuulostaa jo tosi paljon samalta. En ole nähnyt hänen käyttävän koskaan silmälaseja, mutta sellainen asia tuli mieleen tuosta kun vaikuttaa sairaalta niin usein silmät on punaset, sinä huomannut samaa??? siis todella usein, kun olen hänet tuntenut yli vuoden. Minä olen kuullut hänen puhuvan englantia, ranskaa, muutamia lauseita suomea ja vahingossa arabiaa... Pukeutuu välillä mustiin välillä taas tosi urheilullisesti esim. vihreään/siniseen takkiin. Näit ilmeisesti hänen kaverinsakin, muistatko minkä näköinen tai maalainen hän oli?
- tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
Myöskään tällä miehellä ei ole omaa autoa, vaan menee aina kaverin autolla! hänellä on myös vihertävät silmät joissa on vähän kuin "keskellä" siis pupillin ympärillä vaaleanruskeaa! kuulostaako tutulta? nyt kyllä alkaa kuulostaa jo tosi paljon samalta. En ole nähnyt hänen käyttävän koskaan silmälaseja, mutta sellainen asia tuli mieleen tuosta kun vaikuttaa sairaalta niin usein silmät on punaset, sinä huomannut samaa??? siis todella usein, kun olen hänet tuntenut yli vuoden. Minä olen kuullut hänen puhuvan englantia, ranskaa, muutamia lauseita suomea ja vahingossa arabiaa... Pukeutuu välillä mustiin välillä taas tosi urheilullisesti esim. vihreään/siniseen takkiin. Näit ilmeisesti hänen kaverinsakin, muistatko minkä näköinen tai maalainen hän oli?
mistä kaveri / kaverit on. Kaverin asunnolla en nähnyt muita, joten en tiedä kenen se on. Yhden kaverin olen nähnyt, ja oli vähän pitempi ja hoikempi kuin tämä tutustumani, myös jonkun verran nuorempi, olettaisin. Ilmeisesti lainassa ollut auto on hänen. Ei ole juteltu sen enempi (vaitelias kaveri ja näin vain lyhyen aikaa).
Pukeutumisesta. Aika vaihtelevaa, mutta en osaa sanoa paljon tarkemmin. Farkut, pääasiassa tummaa vaatetta, mutta ei taida olla kovin hyvä tuntomerkki.. - ojaan kaada?
Viisas ihminen tietysti lopettaisi yhteydenpidon näin epäilyttävään tyyppiin eikä katsoisi taakseen. Monen nuoren kuitenkin on opittava tietyt asiat kantapään kautta. Toiset eivät opi sittenkään. Heidän yleensä käy huonosti.
Minusta tuntuu, että kaikki neuvot mitä täällä aloittajalle annetaan, ovat turhia. Hän on päättänyt oppia kantapään kautta. Hänellä ei ole kai vielä liikoja elämänkokemuksia eikä ymmärrystä siitä, ettei kenelläkään ole varaa antaa kohdella itseään miten vain tai kokeilla kaikkea. Huonot kokemukset ja valinnat jättävät jälkiä ja painolastia. Ei niitä ihminen loputtomia määriä jaksa kantaa.
Monen kuitenkin on ihan makutestillä varmistuttava asiasta, vaikka kuinka kokeneemmat sanoisivat, että jos se haisee lannalle, se todennäköisesti ei ole hyvää. - loppukaneetti
ojaan kaada? kirjoitti:
Viisas ihminen tietysti lopettaisi yhteydenpidon näin epäilyttävään tyyppiin eikä katsoisi taakseen. Monen nuoren kuitenkin on opittava tietyt asiat kantapään kautta. Toiset eivät opi sittenkään. Heidän yleensä käy huonosti.
Minusta tuntuu, että kaikki neuvot mitä täällä aloittajalle annetaan, ovat turhia. Hän on päättänyt oppia kantapään kautta. Hänellä ei ole kai vielä liikoja elämänkokemuksia eikä ymmärrystä siitä, ettei kenelläkään ole varaa antaa kohdella itseään miten vain tai kokeilla kaikkea. Huonot kokemukset ja valinnat jättävät jälkiä ja painolastia. Ei niitä ihminen loputtomia määriä jaksa kantaa.
Monen kuitenkin on ihan makutestillä varmistuttava asiasta, vaikka kuinka kokeneemmat sanoisivat, että jos se haisee lannalle, se todennäköisesti ei ole hyvää.Kuten jokainen tietää, paska on joko ruskeaa tai mustaa. Harvemmin muuta väriä. Useat moccaciccelit jopa haisevat siltä itseltään eli ovat siis.....
Hienoa että edes joku on ymmärtänyt. - ....................
loppukaneetti kirjoitti:
Kuten jokainen tietää, paska on joko ruskeaa tai mustaa. Harvemmin muuta väriä. Useat moccaciccelit jopa haisevat siltä itseltään eli ovat siis.....
Hienoa että edes joku on ymmärtänyt.Siis oikeasti..!! Provoilijahan sinä tietysti oletkin, mutta kuitenkin.
Olen aika monta mustaihoista ja vähän vaaleampaakin tavannut (sekä työni että harrastusteni kautta -ja ei, harrastukseni ei ole maata heidän kanssaan, jos sitä linjaa ajattelit lähteä kokeilemaan!, ja muuten vapaa-ajalla), eikä vielä yksikään ole haissut miltään epämääräiseltä. Suomijannut ne useammin pahalta haisee.. Oma äijäseni ainakin tuoksuu oikein hyvältä ja puhtaalta :) . Ja kyllä, hajuaistini toimii täysin normaalisti. Erotan myös "hyihyit" ja hyvät hajut toisistaan, näin ollen myös ulosteen hajun hygienia- ja tuoksusyistä (ja tyttöjen iloksi ;) ) käytettävistä hajuista.
- :):):)
Ihanaa että sinäkin olet löytänyt ihanan ulkkiksen tsemppiä, mulla on se ongelma että mun tarvii toi oma vielä roudata suomeen
- Neiti Etsivää
vai mistä kumpuaa tuollainen valtava kiinnostus jonkun vieraan ihmisen yksityisasioita kohtaan? Mitä sinulle kuuluu, kuinka mies aikansa viettää ja kenen kanssa?
Jos epäilet rikosta, tee tutkintapyyntö viranomaisille.
Muussa tapauksessa voit jatkaa kesänviettoa muissa merkeissä.- sillä tavalla!
Ai jos sinä seurustelet (tai suunnittelet seurustelua tai tapailua ja tutustumista) jonkun kanssa, ja sitten alkaa ilmetä jotain mieltä askarruttavia asioita, niin otat ensimmäisenä yhteyttä poliisiin? Etköhän vain yritä jostain saada selvyyttä kysymyksiisi, jos et tuolta kyseiseltä ihmiseltä itseltään, niin sitten kiertoteitse. Vai jätätkö jokaisen ihmisen kuin nalli kalliolle, jos ilmenee yksikään asia joka ihmetyttää. Minä en ainakaan olisi tutustunut yhteenkään ihmiseen perheeni ulkopuolella, jos toimisin niin. Sen verran on omituisuuksia ja kysymyksiä herättäviä piirteitä kaikissa. Ja kaikki ihmiset eivät ole ylenpalttisen avoimia omista asioistaan, sittenkään vaikka ei olisi mitään salattavaa. Jotkut vain ovat ujoja puhumaan itsestään, toiset eivät halua kertoa jotain noloa asiaa (heti ensimmäisenä/kaikille), jotkut ovat luonnostaa sulkeutuneita ja puhuvat vain pintapuolisista asioista joista ei saa kunnon kosketusta ihmiseen itseensä.. En väitä, etteikö aloittajan tapauksessa miehen käytös olisi sitä luokkaa, että parempi varmasti jättää koko tyyppi omiin oloihinsa. Mutta joidenkin vain tarvitsee todellakin oppia kantapään kautta (jopa lopun ikäänsä, eivätkä sittenkään vielä opi). Ei kukaan kävelmäänkään opi sillä, että joku vieressä hokee, että tee niin ja näin. Kyllä se on itse rähmällettävä niin kauan, että alkaa sujua.
- aloittaja
sillä tavalla! kirjoitti:

Mistähän saataisiin varmuus tähän, että onko mies se sama?! minun ei olisi hyvä tuomita häntä, jos onkin kyseessä ihan eri tyyppi! missä törmäsit häneen ekan kerran muistatko? puhutteko keskenänne englantia vai osaako tosi hyvin suomea? käyttää siis välillä silmälaseja ja välillä ei?
juu pukeutuminen on kyllä aika vaihtelevaa ja ruskean vihreät silmät. Minkä "valenimen" hän sinulle antoi? oliko joku arabialainen nimi? jos et halua koko nimeä laittaa, laita edes esim. eka kirjain. En nyt oikein keksi lisää hyviä tuntomerkkejä, lyhyet mustat hiukset, ei ole todella todella hoikan näköinen, tosiaan usein väsyneen oloinen. On sanonut ettei vastaaa puhelimeen koska on kahdessä työssä, opiskelee tai puhelut ei mene perille, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Hän on myös aiemmin myöntänyt tapailevansa muita mutta sitten kieltänyt. Liikkuu tai liikkui baareissakin ja juo jonkin verran. Kavereita hänellä on venäläisiä, arabeja, lähes "kaiken" maalaisia.
Keksin muuten nyt, mistä saadaan lopullinen varmuus onko hän sama mies!! tai ehkä ei saa varmuutta tästäkään, sillä hänellähän voi olla useampia prepaid-liittymiä ja puhelimia. Alkaako hänen numeronsa näillä numeroilla: 0509 ??
ja muille: tiedän kyllä olevani "säälittävä" teidän mielestänne, mutta haluan vain tietää, ehkä epäilyni osoittautuvat vääriksi ehkä ei. Kumminkin haluan ja aion puristaa totuuden hänestä ulos, tällä kertaa hän on "luvannut" olla valehtelematta vaikka aihetta olisi, en silti pysty luottamaan tietenkään. Eikä se aina ole niin helppoa luovuttaa ja unohtaa, varsinkin jos on tuntenut yli vuoden ajan. - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
Mistähän saataisiin varmuus tähän, että onko mies se sama?! minun ei olisi hyvä tuomita häntä, jos onkin kyseessä ihan eri tyyppi! missä törmäsit häneen ekan kerran muistatko? puhutteko keskenänne englantia vai osaako tosi hyvin suomea? käyttää siis välillä silmälaseja ja välillä ei?
juu pukeutuminen on kyllä aika vaihtelevaa ja ruskean vihreät silmät. Minkä "valenimen" hän sinulle antoi? oliko joku arabialainen nimi? jos et halua koko nimeä laittaa, laita edes esim. eka kirjain. En nyt oikein keksi lisää hyviä tuntomerkkejä, lyhyet mustat hiukset, ei ole todella todella hoikan näköinen, tosiaan usein väsyneen oloinen. On sanonut ettei vastaaa puhelimeen koska on kahdessä työssä, opiskelee tai puhelut ei mene perille, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Hän on myös aiemmin myöntänyt tapailevansa muita mutta sitten kieltänyt. Liikkuu tai liikkui baareissakin ja juo jonkin verran. Kavereita hänellä on venäläisiä, arabeja, lähes "kaiken" maalaisia.
Keksin muuten nyt, mistä saadaan lopullinen varmuus onko hän sama mies!! tai ehkä ei saa varmuutta tästäkään, sillä hänellähän voi olla useampia prepaid-liittymiä ja puhelimia. Alkaako hänen numeronsa näillä numeroilla: 0509 ??
ja muille: tiedän kyllä olevani "säälittävä" teidän mielestänne, mutta haluan vain tietää, ehkä epäilyni osoittautuvat vääriksi ehkä ei. Kumminkin haluan ja aion puristaa totuuden hänestä ulos, tällä kertaa hän on "luvannut" olla valehtelematta vaikka aihetta olisi, en silti pysty luottamaan tietenkään. Eikä se aina ole niin helppoa luovuttaa ja unohtaa, varsinkin jos on tuntenut yli vuoden ajan...puhelinnumero ainakaan. Ehkä ei ole sama. Toivotaan ainakin näin :) .
Luulen, että käyttää laseja normaalisti enemmän (koko ajan?), kuin mitä minun seurassa ollessa.
Ensimmäinen kerta tavattiin omalla paikkakunnallani, sattumalta, oli käymässä kaverinsa kanssa, kauempana pääkaupunkiseudusta.
Keskenämme puhumme suomea ja englantia, alkuun enemmän englantia, nykyisin englanti on vaikeampia asioita ja sanoja varten.
En sano nimeä, koska jos joku sen kaveri sattuu huvikseeen/hyödykseen lukemaan tätäkin palstaa, niin saattaa tunnistaa.. Nimi alkaa (yllättäen) M:llä, mutta ei ole Muhammed/-ad, ei myöskään mikään Mehmet. Arabialainen nimi, ehkä vähän tuntemattomampi täällä.
Hiuksista tulisi eräs lisätuntomerkki, siis hieman "pakeneva" hiusraja..
Minulle vannoo, ettei tapaile muita, mutta sitä on helppo vannoa, kun asumme vähän kauempana toisistamme, emmekä näe jatkuvasti ja päivittäin. Ei ole kovin innostunut baareissa käymään, näin siis sanoo. Humalassa en tiedä hänen soitelleen minulle, siis äänestä tai jutuista en ole erottanut sellaista.
Jotenkin minusta tuntuu, ettei kyseessä taida kuitenkaan olla sama henkilö. Ehkä onneksi, ehkä ei. - aloittaja
tarkemmin kirjoitti:
..puhelinnumero ainakaan. Ehkä ei ole sama. Toivotaan ainakin näin :) .
Luulen, että käyttää laseja normaalisti enemmän (koko ajan?), kuin mitä minun seurassa ollessa.
Ensimmäinen kerta tavattiin omalla paikkakunnallani, sattumalta, oli käymässä kaverinsa kanssa, kauempana pääkaupunkiseudusta.
Keskenämme puhumme suomea ja englantia, alkuun enemmän englantia, nykyisin englanti on vaikeampia asioita ja sanoja varten.
En sano nimeä, koska jos joku sen kaveri sattuu huvikseeen/hyödykseen lukemaan tätäkin palstaa, niin saattaa tunnistaa.. Nimi alkaa (yllättäen) M:llä, mutta ei ole Muhammed/-ad, ei myöskään mikään Mehmet. Arabialainen nimi, ehkä vähän tuntemattomampi täällä.
Hiuksista tulisi eräs lisätuntomerkki, siis hieman "pakeneva" hiusraja..
Minulle vannoo, ettei tapaile muita, mutta sitä on helppo vannoa, kun asumme vähän kauempana toisistamme, emmekä näe jatkuvasti ja päivittäin. Ei ole kovin innostunut baareissa käymään, näin siis sanoo. Humalassa en tiedä hänen soitelleen minulle, siis äänestä tai jutuista en ole erottanut sellaista.
Jotenkin minusta tuntuu, ettei kyseessä taida kuitenkaan olla sama henkilö. Ehkä onneksi, ehkä ei.Ok, uskon hänellä kumminkin olevan muitakin prepaid-liittymiä, oikeastaan se on lähes varmaa, vaikkei sama sitten olisikaan..
Minä en ole nähnyt tällä miehellä laseja, mutta piilolinsseja mahdollisesti käyttää. Hänelläkin on hieman pakeneva hiusraja. Tämäkin mies vakuutti minulle, ettei juo tai käy baareissa, kumminkin iltaisin (öisin) käy kavereiden kotona juomassa ja viikonloppuisin usein baareissa, eli valetta. Etsii naisia juuri "sattumalta" eri kaupungeista, väittää nykyään asuvansa vantaalla vaikka on lähes aina helsingissä tai espoossa. - aloittaja
aloittaja kirjoitti:
Ok, uskon hänellä kumminkin olevan muitakin prepaid-liittymiä, oikeastaan se on lähes varmaa, vaikkei sama sitten olisikaan..
Minä en ole nähnyt tällä miehellä laseja, mutta piilolinsseja mahdollisesti käyttää. Hänelläkin on hieman pakeneva hiusraja. Tämäkin mies vakuutti minulle, ettei juo tai käy baareissa, kumminkin iltaisin (öisin) käy kavereiden kotona juomassa ja viikonloppuisin usein baareissa, eli valetta. Etsii naisia juuri "sattumalta" eri kaupungeista, väittää nykyään asuvansa vantaalla vaikka on lähes aina helsingissä tai espoossa.tällä miehellä oli muuten jotain koruja joissa oli "M" päättelin sen liittyvän jotenkin hänen nimeensä mutta ei välttämättä liity. Muutenkin käyttää ketjuja ja muita koruja silloin tällöin joskus vaan kelloa.
- tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
tällä miehellä oli muuten jotain koruja joissa oli "M" päättelin sen liittyvän jotenkin hänen nimeensä mutta ei välttämättä liity. Muutenkin käyttää ketjuja ja muita koruja silloin tällöin joskus vaan kelloa.
puhelinnumeron perusteella. Kuten sanoit prepaid-liittymiä on helppo hommata ja omistaa useampiakin. Ikävä kyllä.
Koruja en ole nähnyt koskaan, vain kellon.
Onkohan menossa nyt kesän aikana käymään kotimaassaan, tiedätkö? - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
Ok, uskon hänellä kumminkin olevan muitakin prepaid-liittymiä, oikeastaan se on lähes varmaa, vaikkei sama sitten olisikaan..
Minä en ole nähnyt tällä miehellä laseja, mutta piilolinsseja mahdollisesti käyttää. Hänelläkin on hieman pakeneva hiusraja. Tämäkin mies vakuutti minulle, ettei juo tai käy baareissa, kumminkin iltaisin (öisin) käy kavereiden kotona juomassa ja viikonloppuisin usein baareissa, eli valetta. Etsii naisia juuri "sattumalta" eri kaupungeista, väittää nykyään asuvansa vantaalla vaikka on lähes aina helsingissä tai espoossa.Siis prepaid-liittymiä voi tälläkin miehellä olla useampiakin, mutta puhelin on lähes 100 prosenttisesti aina auki, kun tavoittelen. Kerran melko myöhään yöllä se oli suljettu, ja sanoi aamulla aikaisin vastatessaan halunneensa nukkua rauhassa kun oli väsynyt.
Piilolinsseistä en tiedä sanoa mitään.
Ja humalassa en ole tosiaan koskaan tavannut eikä ole soittanutkaan, tietääkseni. Mutta en voi mitenkään varmistaa ettei valehtele. Ja asun kuitenkin vähän kauempana, joten en voi noin vain lähteä "sattumalta" käymään missään missä arvelisin hänen voivan olla. Eikä ole tuttujakaan siellä, että voisi laittaa asialle. Joten minun on joko uskottava tai epäiltävä ja katkaistava suhde liiassa luottamuspulassa. Kovasti toivoisin, että olisi aito ja rehellinen, koska ei ole vaikuttanut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta silloin kun ollaan tavattu.
Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa? Missä itse tapasit hänet? - aloittaja
tarkemmin kirjoitti:
Siis prepaid-liittymiä voi tälläkin miehellä olla useampiakin, mutta puhelin on lähes 100 prosenttisesti aina auki, kun tavoittelen. Kerran melko myöhään yöllä se oli suljettu, ja sanoi aamulla aikaisin vastatessaan halunneensa nukkua rauhassa kun oli väsynyt.
Piilolinsseistä en tiedä sanoa mitään.
Ja humalassa en ole tosiaan koskaan tavannut eikä ole soittanutkaan, tietääkseni. Mutta en voi mitenkään varmistaa ettei valehtele. Ja asun kuitenkin vähän kauempana, joten en voi noin vain lähteä "sattumalta" käymään missään missä arvelisin hänen voivan olla. Eikä ole tuttujakaan siellä, että voisi laittaa asialle. Joten minun on joko uskottava tai epäiltävä ja katkaistava suhde liiassa luottamuspulassa. Kovasti toivoisin, että olisi aito ja rehellinen, koska ei ole vaikuttanut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta silloin kun ollaan tavattu.
Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa? Missä itse tapasit hänet?Minäkin olen nähnyt, että käyttää nyt vaan kelloa/kelloja, mutta pari kuukautta sitten myös koruja hopeisia tai kultaisia. En oikeastaan edes tiedä mikä on hänen todellinen kotimaansa, onko se Tunisia, Marokko, Turkki vai mikä, epäilen Tunisiaa, jos kysyn niin laskee leikkiä vaan...
Minkä maan hän sinulle sanoi? minulle uskotteli olevansa aluksi etelä-euroopasta mutta sitä en usko enää vaikka jotain kieliä puhuisikin..
Osaisitko määritellä pukeutumista tarkemmin?
hän pukeutuu usein farkkuihin, beessiin mokkatakkiin tai mustaan nahkatakkiin, toisinaan urheilullisesti sinivihreään tuulipukuun, punaiseen "jalkapallo" urheilupaitaan. Täsmääkö yhtään?
En ole saanut selville, minkä takia hän poimi maasta huumeruiskun ja painoi sillä sormeaan, jos se ei hänen muka ollut ei kai kukaan noin tekisi juuri hiv:in pelossa. Mitään piikitysjälkiä tms. hänellä ei kumminkaan ole koskaan ollut käsissä, että sehän tässä oudointa on! Olen epäillyt jo vaikka mitä aina diabeteksesta huumeisiin ja hiviin.....
Yritin kerran kysellä oliko ruisku hänen ja mitä hän käyttää, kyseli muka yllättyneenä mitä ja sitten alkoi vitsailla että käyttää joka päivä muttei sekään pidä paikkaansa että.. ja suuttui tuosta kyselystä, outoa tosiaan.
Törmäsin tähän mieheen yli vuosi sitten itä-helsingissä kun olin menossa metroasemalle, liikkuu tai ainakin liikkui muutenkin paljon etenkin kaupungilla jossa työkin oli. Luultavasti on tai oli jossain koulussa helsingissä. - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
Minäkin olen nähnyt, että käyttää nyt vaan kelloa/kelloja, mutta pari kuukautta sitten myös koruja hopeisia tai kultaisia. En oikeastaan edes tiedä mikä on hänen todellinen kotimaansa, onko se Tunisia, Marokko, Turkki vai mikä, epäilen Tunisiaa, jos kysyn niin laskee leikkiä vaan...
Minkä maan hän sinulle sanoi? minulle uskotteli olevansa aluksi etelä-euroopasta mutta sitä en usko enää vaikka jotain kieliä puhuisikin..
Osaisitko määritellä pukeutumista tarkemmin?
hän pukeutuu usein farkkuihin, beessiin mokkatakkiin tai mustaan nahkatakkiin, toisinaan urheilullisesti sinivihreään tuulipukuun, punaiseen "jalkapallo" urheilupaitaan. Täsmääkö yhtään?
En ole saanut selville, minkä takia hän poimi maasta huumeruiskun ja painoi sillä sormeaan, jos se ei hänen muka ollut ei kai kukaan noin tekisi juuri hiv:in pelossa. Mitään piikitysjälkiä tms. hänellä ei kumminkaan ole koskaan ollut käsissä, että sehän tässä oudointa on! Olen epäillyt jo vaikka mitä aina diabeteksesta huumeisiin ja hiviin.....
Yritin kerran kysellä oliko ruisku hänen ja mitä hän käyttää, kyseli muka yllättyneenä mitä ja sitten alkoi vitsailla että käyttää joka päivä muttei sekään pidä paikkaansa että.. ja suuttui tuosta kyselystä, outoa tosiaan.
Törmäsin tähän mieheen yli vuosi sitten itä-helsingissä kun olin menossa metroasemalle, liikkuu tai ainakin liikkui muutenkin paljon etenkin kaupungilla jossa työkin oli. Luultavasti on tai oli jossain koulussa helsingissä.On puhunut Tunisiasta (ei kotimaanaan, mutta muuten), mutta myös egyptistä. Vähän leikinlaskija tämäkin, mutta puhuu aika paljon asiaakin, aikakin vaikuttaa siltä, ei kuitenkaan todella syvällisiä eikä tarkasti kertoen (nimiä, paikkoja, vuosia ja sellaista). Huumepuoleen en ole törmännyt millään tavalla, mutta ehkä en ole osannut seuratakaan sellaista.
Musta nahkatakki on tuttu, mutta niitä nyt on kaikilla. Farkut kyllä, mutta tuulipuku ei. En ole sattunut näkemään. Jokin urheilutakki, tumma jotain sinistä, ehkä vihreää.. En osaa sanoa tarkemmin, en ole niin ajatellut. Jalkapallopaita voisi olla.. Siis jonkun seuran paita, vai yleisesti jokin jalkapalloon liittyvä ? Koruja ei ole todellakaan ollut koskaan, ei sormuksia, kaulaketjuja eikä ranneketjuja. Vain kello.
Helsingin seudulla tuntuu liikkuvan paljon. Joka puolella. En tiedä opiskeleeko vai tekeekö töitä, ja jos tekee, niin mitä. Vai opiskeleeko ja työskentelee. - Neiti Etsivää
sillä tavalla! kirjoitti:
Ai jos sinä seurustelet (tai suunnittelet seurustelua tai tapailua ja tutustumista) jonkun kanssa, ja sitten alkaa ilmetä jotain mieltä askarruttavia asioita, niin otat ensimmäisenä yhteyttä poliisiin? Etköhän vain yritä jostain saada selvyyttä kysymyksiisi, jos et tuolta kyseiseltä ihmiseltä itseltään, niin sitten kiertoteitse. Vai jätätkö jokaisen ihmisen kuin nalli kalliolle, jos ilmenee yksikään asia joka ihmetyttää. Minä en ainakaan olisi tutustunut yhteenkään ihmiseen perheeni ulkopuolella, jos toimisin niin. Sen verran on omituisuuksia ja kysymyksiä herättäviä piirteitä kaikissa. Ja kaikki ihmiset eivät ole ylenpalttisen avoimia omista asioistaan, sittenkään vaikka ei olisi mitään salattavaa. Jotkut vain ovat ujoja puhumaan itsestään, toiset eivät halua kertoa jotain noloa asiaa (heti ensimmäisenä/kaikille), jotkut ovat luonnostaa sulkeutuneita ja puhuvat vain pintapuolisista asioista joista ei saa kunnon kosketusta ihmiseen itseensä.. En väitä, etteikö aloittajan tapauksessa miehen käytös olisi sitä luokkaa, että parempi varmasti jättää koko tyyppi omiin oloihinsa. Mutta joidenkin vain tarvitsee todellakin oppia kantapään kautta (jopa lopun ikäänsä, eivätkä sittenkään vielä opi). Ei kukaan kävelmäänkään opi sillä, että joku vieressä hokee, että tee niin ja näin. Kyllä se on itse rähmällettävä niin kauan, että alkaa sujua.
olet sitä mieltä, että jos seurustelee tai suunnittelee seurustelua jonkun kanssa, on korrektia urkkia ja tehdä hänestä tiedusteluja jopa tällaisella palstalla?
Jos luottamusta ei ole sen enempää, kannattaa henkilö tosiaankin jättää rauhaan. Eikös tämä mieshenkilö ole ilmaissut monin tavoin haluavansakin olla rauhassa aloittajan lähentymisyrityksiltä?
Ihmisen ei tarvitse olla ylenpalttisen avoin eikä kertoa kaikkia asioitaan. On vastenmielistä, että joku toinen alkaa sitten leikkiä salapoliisia ja ottaa niistä selvää. Oletko sinä tosiaan tutustunut kaikkiin ihmisiin kyselemällä heidän asioitaan kiertoteitse? Oletko tullut ajatelleeksi, missä on vikaa?
Jännitystä elämään voi saada vaikkapa sanaristikkoja ratkomalla.
- Rihando
tässä olet sinä ja se miten sinua väen väkisin jaksaa moinen tollo kiinnostaa...
- viittaa
Punaiset silmät kertovat hasiksen käytöstä,väsymys hiv viruksen kantajasta.
- aloittaja
viittaa kirjoitti:
Punaiset silmät kertovat hasiksen käytöstä,väsymys hiv viruksen kantajasta.
Hän ainakin sanoi viime vuonna olleensa usein lomilla kotimaassaan esim. talvella ja keväällä kun ei pitänyt yhteyttä. Pyysi minuakin mukaan vaikka olin vasta tutustumassa. En usko että olisi ollut missään, puhelin ei ollut nytkään kyllä käytössä muutamaan kuukauteen että ehkä olikin jossain. Puhui ennen paljon perheestään nykyään ei heitä mainitse sanallakaan puhuu vaan ympäripyöreitä tai vitsailee heistä. Joskus tuntuu, että hän vaihtelisi niitä prepaid-kortteja tai pitäisi useampaa puhelinta samaan aikaan.
Väittää olevansa etelä-euroopasta mutta aina kun mainitsen jotain arabeihin/muslimeihin liittyvää se vetää miehen aika hiljaiseksi... - aloittaja
aloittaja kirjoitti:
Hän ainakin sanoi viime vuonna olleensa usein lomilla kotimaassaan esim. talvella ja keväällä kun ei pitänyt yhteyttä. Pyysi minuakin mukaan vaikka olin vasta tutustumassa. En usko että olisi ollut missään, puhelin ei ollut nytkään kyllä käytössä muutamaan kuukauteen että ehkä olikin jossain. Puhui ennen paljon perheestään nykyään ei heitä mainitse sanallakaan puhuu vaan ympäripyöreitä tai vitsailee heistä. Joskus tuntuu, että hän vaihtelisi niitä prepaid-kortteja tai pitäisi useampaa puhelinta samaan aikaan.
Väittää olevansa etelä-euroopasta mutta aina kun mainitsen jotain arabeihin/muslimeihin liittyvää se vetää miehen aika hiljaiseksi..."Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa?"
tuli tuosta vielä mieleen sellaista että kun tutustuttiin, hänellä oli läpinäkyviä tekosyitä kuten että olisin voinut tulla hänen kotiinsa asentamaan hänelle tietokonetta tai kokkaamaan, jopa siivousta kehtasi ehdottaa "pilalla". Oli silloin mukamas vasta muuttanut suomeen eikä tiennyt mitään mistään. Että taitaa aika paljon huijata ja keksiä kaikenlaista jolla jujuttaa naisia, on itsekin myöntänyt olevansa paha, se on luultavasti joku hänen harrastuksensa kunnes kyllästyy naisiin. Hänellä on ihmeellisiä ajatuksia päässään naisista mutta kumminkaan ei tiedä naisista juuri mitään. Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili.
Niin ja huumeistä, ainakin unilääkkeitä käyttää, en sitten tiedä miten ne vaikuttavat? voiko niillä olla vastaavia vaikutuksia kuin huumeilla?
Tiedän hänenlaisensa tyypit vaikka valitettavasti juuri hänestä satunkin välittämään. On sanonut etsivänsä naisia baareista ja ulkoa, eli mistä vaan.
Olen hänet yrittänyt kyllä monet kerrat unohtaa ja jättänytkin, mutta jotenkin aina vaan sitä eksyy ja palaa takaisin vaikka yrittäisi luovuttaa, en usko että numeron vaihtaminen auttaisi kun hänen kaverit tai joku muu ilmoittaa hänelle minun olinpaikkani tai siltä vaikuttaa! Muutama kuukausi sitten olin jo luovuttanut ja unohtanut hänet, mutta jotenkin kummasti hän muka "sattumalta" ilmestyi tänne ja löysi minut! vaikka en ollut kertonut olinpaikkaani tai mitään, eli joku hänen arabikaverinsa oli kertonut hänelle minun silloisen olinpaikkani vaikkei myöntänytkään.. - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
"Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa?"
tuli tuosta vielä mieleen sellaista että kun tutustuttiin, hänellä oli läpinäkyviä tekosyitä kuten että olisin voinut tulla hänen kotiinsa asentamaan hänelle tietokonetta tai kokkaamaan, jopa siivousta kehtasi ehdottaa "pilalla". Oli silloin mukamas vasta muuttanut suomeen eikä tiennyt mitään mistään. Että taitaa aika paljon huijata ja keksiä kaikenlaista jolla jujuttaa naisia, on itsekin myöntänyt olevansa paha, se on luultavasti joku hänen harrastuksensa kunnes kyllästyy naisiin. Hänellä on ihmeellisiä ajatuksia päässään naisista mutta kumminkaan ei tiedä naisista juuri mitään. Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili.
Niin ja huumeistä, ainakin unilääkkeitä käyttää, en sitten tiedä miten ne vaikuttavat? voiko niillä olla vastaavia vaikutuksia kuin huumeilla?
Tiedän hänenlaisensa tyypit vaikka valitettavasti juuri hänestä satunkin välittämään. On sanonut etsivänsä naisia baareista ja ulkoa, eli mistä vaan.
Olen hänet yrittänyt kyllä monet kerrat unohtaa ja jättänytkin, mutta jotenkin aina vaan sitä eksyy ja palaa takaisin vaikka yrittäisi luovuttaa, en usko että numeron vaihtaminen auttaisi kun hänen kaverit tai joku muu ilmoittaa hänelle minun olinpaikkani tai siltä vaikuttaa! Muutama kuukausi sitten olin jo luovuttanut ja unohtanut hänet, mutta jotenkin kummasti hän muka "sattumalta" ilmestyi tänne ja löysi minut! vaikka en ollut kertonut olinpaikkaani tai mitään, eli joku hänen arabikaverinsa oli kertonut hänelle minun silloisen olinpaikkani vaikkei myöntänytkään..pyytänyt itselleen valokuvaa sinusta? Onko sinulla kuvia hänestä?
"Hänellä on ihmeellisiä ajatuksia päässään naisista mutta kumminkaan ei tiedä naisista juuri mitään." Kuulostaa vähän tutulta..
"Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili." Kuulostaa melko tutulta! Kyselin, että onko hänellä ollut paljon naisia viime aikoina, ja sanoi että tuhat tai pari, mitä sen on väliä ja nauroi päälle kuin hyvälle vitsille (jollaisena sen otin, silloin. nyt en ole enää niin varma mitä ajatella). - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
"Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa?"
tuli tuosta vielä mieleen sellaista että kun tutustuttiin, hänellä oli läpinäkyviä tekosyitä kuten että olisin voinut tulla hänen kotiinsa asentamaan hänelle tietokonetta tai kokkaamaan, jopa siivousta kehtasi ehdottaa "pilalla". Oli silloin mukamas vasta muuttanut suomeen eikä tiennyt mitään mistään. Että taitaa aika paljon huijata ja keksiä kaikenlaista jolla jujuttaa naisia, on itsekin myöntänyt olevansa paha, se on luultavasti joku hänen harrastuksensa kunnes kyllästyy naisiin. Hänellä on ihmeellisiä ajatuksia päässään naisista mutta kumminkaan ei tiedä naisista juuri mitään. Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili.
Niin ja huumeistä, ainakin unilääkkeitä käyttää, en sitten tiedä miten ne vaikuttavat? voiko niillä olla vastaavia vaikutuksia kuin huumeilla?
Tiedän hänenlaisensa tyypit vaikka valitettavasti juuri hänestä satunkin välittämään. On sanonut etsivänsä naisia baareista ja ulkoa, eli mistä vaan.
Olen hänet yrittänyt kyllä monet kerrat unohtaa ja jättänytkin, mutta jotenkin aina vaan sitä eksyy ja palaa takaisin vaikka yrittäisi luovuttaa, en usko että numeron vaihtaminen auttaisi kun hänen kaverit tai joku muu ilmoittaa hänelle minun olinpaikkani tai siltä vaikuttaa! Muutama kuukausi sitten olin jo luovuttanut ja unohtanut hänet, mutta jotenkin kummasti hän muka "sattumalta" ilmestyi tänne ja löysi minut! vaikka en ollut kertonut olinpaikkaani tai mitään, eli joku hänen arabikaverinsa oli kertonut hänelle minun silloisen olinpaikkani vaikkei myöntänytkään..perheestä jotain kertoa? Vanhemmista tai sisaruksista, montako?
- tykkänään
aloittaja kirjoitti:
"Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa?"
tuli tuosta vielä mieleen sellaista että kun tutustuttiin, hänellä oli läpinäkyviä tekosyitä kuten että olisin voinut tulla hänen kotiinsa asentamaan hänelle tietokonetta tai kokkaamaan, jopa siivousta kehtasi ehdottaa "pilalla". Oli silloin mukamas vasta muuttanut suomeen eikä tiennyt mitään mistään. Että taitaa aika paljon huijata ja keksiä kaikenlaista jolla jujuttaa naisia, on itsekin myöntänyt olevansa paha, se on luultavasti joku hänen harrastuksensa kunnes kyllästyy naisiin. Hänellä on ihmeellisiä ajatuksia päässään naisista mutta kumminkaan ei tiedä naisista juuri mitään. Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili.
Niin ja huumeistä, ainakin unilääkkeitä käyttää, en sitten tiedä miten ne vaikuttavat? voiko niillä olla vastaavia vaikutuksia kuin huumeilla?
Tiedän hänenlaisensa tyypit vaikka valitettavasti juuri hänestä satunkin välittämään. On sanonut etsivänsä naisia baareista ja ulkoa, eli mistä vaan.
Olen hänet yrittänyt kyllä monet kerrat unohtaa ja jättänytkin, mutta jotenkin aina vaan sitä eksyy ja palaa takaisin vaikka yrittäisi luovuttaa, en usko että numeron vaihtaminen auttaisi kun hänen kaverit tai joku muu ilmoittaa hänelle minun olinpaikkani tai siltä vaikuttaa! Muutama kuukausi sitten olin jo luovuttanut ja unohtanut hänet, mutta jotenkin kummasti hän muka "sattumalta" ilmestyi tänne ja löysi minut! vaikka en ollut kertonut olinpaikkaani tai mitään, eli joku hänen arabikaverinsa oli kertonut hänelle minun silloisen olinpaikkani vaikkei myöntänytkään..Mietis nyt, minkälainen "mies" tässä on kyseessä ja minkälainen tulevaisuus sinua odottaisi tämän hiipparin kanssa? Tiedät sen kyllä: ei minkäänlainen. Miksi kaivat ehdoin tahdoin verta nenästäsi ja pitkität juttua? Ansaitset taatusti parempaa.
- dytrryuyutrytu
aloittaja kirjoitti:
"Etsiikö hän naisia etsimällä, siis vain oleskelemalla eri paikoissa, vai onko hänellä jokin asia, jonka varjolla hän liikkuu ja törmää "sattumalta" naisiin? Muuallakin kuin baareissa?"
tuli tuosta vielä mieleen sellaista että kun tutustuttiin, hänellä oli läpinäkyviä tekosyitä kuten että olisin voinut tulla hänen kotiinsa asentamaan hänelle tietokonetta tai kokkaamaan, jopa siivousta kehtasi ehdottaa "pilalla". Oli silloin mukamas vasta muuttanut suomeen eikä tiennyt mitään mistään. Että taitaa aika paljon huijata ja keksiä kaikenlaista jolla jujuttaa naisia, on itsekin myöntänyt olevansa paha, se on luultavasti joku hänen harrastuksensa kunnes kyllästyy naisiin. Hänellä on ihmeellisiä ajatuksia päässään naisista mutta kumminkaan ei tiedä naisista juuri mitään. Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili.
Niin ja huumeistä, ainakin unilääkkeitä käyttää, en sitten tiedä miten ne vaikuttavat? voiko niillä olla vastaavia vaikutuksia kuin huumeilla?
Tiedän hänenlaisensa tyypit vaikka valitettavasti juuri hänestä satunkin välittämään. On sanonut etsivänsä naisia baareista ja ulkoa, eli mistä vaan.
Olen hänet yrittänyt kyllä monet kerrat unohtaa ja jättänytkin, mutta jotenkin aina vaan sitä eksyy ja palaa takaisin vaikka yrittäisi luovuttaa, en usko että numeron vaihtaminen auttaisi kun hänen kaverit tai joku muu ilmoittaa hänelle minun olinpaikkani tai siltä vaikuttaa! Muutama kuukausi sitten olin jo luovuttanut ja unohtanut hänet, mutta jotenkin kummasti hän muka "sattumalta" ilmestyi tänne ja löysi minut! vaikka en ollut kertonut olinpaikkaani tai mitään, eli joku hänen arabikaverinsa oli kertonut hänelle minun silloisen olinpaikkani vaikkei myöntänytkään..anna olla jo, ketä kiinnostaa moinen mulkvisti...
- ettekö jo sekoa?
Tämä ketju on suorastaan ahdistava, vaikka muutamilta osilta naurattikin. Ihminen on utelias, mutta voisiko kukaan oikeasti haluta syvempään suhteeseen ihmisen kanssa, joka on noin epämääräinen eikä selvästikään tahdo syvempää ihmissuhdetta? Ja eikö olisi helpompi, että nämä kaksi neiti etsivää vaihtaisivat sp-osoitteitaan ja keskustelisivat suoraan? Menee muuten aivan villiksi arvailuksi.
Noin ylipäätään ymmärrän kyllä ihan hyvin, että jollain maahanmuuttajalla voi olla aika sotkuinen elämäntilanne ihmissuhteineen ja sairauksineen eikä sitä ehkä helposti lähde setvimään jonkun nuoren tyttösen kanssa, joka roikkuu kintereillä. Ennemminkin mies siinä katselee, voisiko jossain vaiheessa saada mitä tahansa hyötyä naisesta.
Riippuvuussuhde syntyy helposti kahden ihmisen välille, kun ollaan yksinäisiä, mutta pitääkö odottaa jotain suurta romahdusta ennen kuin häipyy koko tilanteesta? Vai onko taustalla jokin toive asioiden ihmeellisestä selviämisestä ja yhteisestä tulevaisuudesta? Blääh.- aloittaja
"pyytänyt itselleen valokuvaa sinusta? Onko sinulla kuvia hänestä?"
no silloin alussa pyysi ja olisi halunnut ottaa kuvia puhelimeensa, muttei sen jälkeen ole pyytänyt kuvaa eikä minullakaan satu olemaan hänestä kuvaa. En sitten tiedä olisiko puhelimessa hänellä jotan kuvia vai poistiko. Onko sinulla kuva hänestä? entä onko sähköpostia tiedossa? ajattelin että ehkä asia selviäisi niin... Niin muuten tuli nyt mieleen muutama tuntomerkki vielä, välillä hän kasvattaa pienen parran"sängen" leukaan, en tiedä miksi sitä sanotaan, mutta ei mitään "kunnon partaa", iho on yhtä vaalea kuin suomalaisillakin ei siis ole niitä "tummia" ja nenä ei ole suora vaan arabimainen "koukku" vai miten sitä nyt kuvailisi. Kuulostaako samalta ?
"Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili." Kuulostaa melko tutulta! Kyselin, että onko hänellä ollut paljon naisia viime aikoina, ja sanoi että tuhat tai pari, mitä sen on väliä ja nauroi päälle kuin hyvälle vitsille (jollaisena sen otin, silloin. nyt en ole enää niin varma mitä ajatella)."
Oho, kuulostaa joo tosiaan liiankin paljon samalta mieheltä! vitsaileeko hän sinunkin kanssasi koko ajan melkein joka asiasta etenkin kysymyksistä? aina ei tiedä vitsaileeko hän vai ei, ellei kysy ja tarkista joka saattaa johtaa siihen että suuttuu. Minulle hän selitti ihan alussa, että on ollut vain kolme tyttöystävää (en usko). Mutta onhan niitä ollut vaikka miten paljon kuten itsekin myönsi. Valehteli myös ikänsä, oli vaikea uskoa mutta uskoin ja sitten aloin epäillä. Juttelin hänen kanssaan eilen puhelimessa ja nyt sanoi iäkseen 55v! en sitten tiedä mikä pitää paikkansa ja mikä ei mutta kai tuo sitten on totta, luulin että olisi 45 tai alle jopa... Mutta omaa tyhmyyttäni nuo luuloni oli juu.
Perheestä kun kyselit, niin perheestään hän ei ole enää minun kanssani puhunut. Viimeksi vitsaili että perhe asuu teltassa. Viime vuonna kertoi, että hänellä ei ole omaa "kotia" mutta perheellä on talo etelässä, kertoi äitinsä pitävän kukista ja voivan ajeluttaa minua ympäriinsä maisemia katsomaan jos tulisin joskus sinne. Mainitsi myös että perheellä olisi oma ravintola, mutta myöhemmin ei puhunut siitä mitään, että tuskin on. Nykyään selittää että perhe on köyhä. Kertoi että on ainakin sisko ja veli. - aloittaja
aloittaja kirjoitti:
"pyytänyt itselleen valokuvaa sinusta? Onko sinulla kuvia hänestä?"
no silloin alussa pyysi ja olisi halunnut ottaa kuvia puhelimeensa, muttei sen jälkeen ole pyytänyt kuvaa eikä minullakaan satu olemaan hänestä kuvaa. En sitten tiedä olisiko puhelimessa hänellä jotan kuvia vai poistiko. Onko sinulla kuva hänestä? entä onko sähköpostia tiedossa? ajattelin että ehkä asia selviäisi niin... Niin muuten tuli nyt mieleen muutama tuntomerkki vielä, välillä hän kasvattaa pienen parran"sängen" leukaan, en tiedä miksi sitä sanotaan, mutta ei mitään "kunnon partaa", iho on yhtä vaalea kuin suomalaisillakin ei siis ole niitä "tummia" ja nenä ei ole suora vaan arabimainen "koukku" vai miten sitä nyt kuvailisi. Kuulostaako samalta ?
"Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili." Kuulostaa melko tutulta! Kyselin, että onko hänellä ollut paljon naisia viime aikoina, ja sanoi että tuhat tai pari, mitä sen on väliä ja nauroi päälle kuin hyvälle vitsille (jollaisena sen otin, silloin. nyt en ole enää niin varma mitä ajatella)."
Oho, kuulostaa joo tosiaan liiankin paljon samalta mieheltä! vitsaileeko hän sinunkin kanssasi koko ajan melkein joka asiasta etenkin kysymyksistä? aina ei tiedä vitsaileeko hän vai ei, ellei kysy ja tarkista joka saattaa johtaa siihen että suuttuu. Minulle hän selitti ihan alussa, että on ollut vain kolme tyttöystävää (en usko). Mutta onhan niitä ollut vaikka miten paljon kuten itsekin myönsi. Valehteli myös ikänsä, oli vaikea uskoa mutta uskoin ja sitten aloin epäillä. Juttelin hänen kanssaan eilen puhelimessa ja nyt sanoi iäkseen 55v! en sitten tiedä mikä pitää paikkansa ja mikä ei mutta kai tuo sitten on totta, luulin että olisi 45 tai alle jopa... Mutta omaa tyhmyyttäni nuo luuloni oli juu.
Perheestä kun kyselit, niin perheestään hän ei ole enää minun kanssani puhunut. Viimeksi vitsaili että perhe asuu teltassa. Viime vuonna kertoi, että hänellä ei ole omaa "kotia" mutta perheellä on talo etelässä, kertoi äitinsä pitävän kukista ja voivan ajeluttaa minua ympäriinsä maisemia katsomaan jos tulisin joskus sinne. Mainitsi myös että perheellä olisi oma ravintola, mutta myöhemmin ei puhunut siitä mitään, että tuskin on. Nykyään selittää että perhe on köyhä. Kertoi että on ainakin sisko ja veli.Sitten vielä lisää. Olen aina puhunut miehen kanssa englantia, koska ei muka osaa suomea ja ollutkin täällä vasta yli vuoden sanojensa mukaan. Kumminkin saattaa yhtäkkiä osata tuosta noin vaan vaikeitakin suomenkielisiä lauseita. Kumminkaan hän ei ymmärrä kaikkia sanoja ja pyytää suomentamaan niitä.
Mutta töissään hän ainakin puhuu englantia, se on varmaa, eli suurimmaksi osaksi puhuu englantia.
Joskus hän "vastaa"/avaa puhelimen tai itse soittaa esim. töissä tai baarissa ollessaan muttei puhu mitään. En tiedä syytä tuolle käytökselle, pelleileekö, onko puhelimessa vikaa, eikö ääni kuuluu. Joskus myös laittaa jotain musiikkia soimaan eikä puhu. Ei kyllä ihan aina tuota tee vaan pari kertaa noin tehnyt. Olen epäillyt että olisiko hänen tai minun puhelimessa jotain vikaa mutta tosiaan saattaa vain leikkiä. - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
"pyytänyt itselleen valokuvaa sinusta? Onko sinulla kuvia hänestä?"
no silloin alussa pyysi ja olisi halunnut ottaa kuvia puhelimeensa, muttei sen jälkeen ole pyytänyt kuvaa eikä minullakaan satu olemaan hänestä kuvaa. En sitten tiedä olisiko puhelimessa hänellä jotan kuvia vai poistiko. Onko sinulla kuva hänestä? entä onko sähköpostia tiedossa? ajattelin että ehkä asia selviäisi niin... Niin muuten tuli nyt mieleen muutama tuntomerkki vielä, välillä hän kasvattaa pienen parran"sängen" leukaan, en tiedä miksi sitä sanotaan, mutta ei mitään "kunnon partaa", iho on yhtä vaalea kuin suomalaisillakin ei siis ole niitä "tummia" ja nenä ei ole suora vaan arabimainen "koukku" vai miten sitä nyt kuvailisi. Kuulostaako samalta ?
"Sen verran sain hänestä puristettua ulos, että on tavannut tänä vuonna kolmea eikä "tuhatta" kuten aiemmin vitsaili." Kuulostaa melko tutulta! Kyselin, että onko hänellä ollut paljon naisia viime aikoina, ja sanoi että tuhat tai pari, mitä sen on väliä ja nauroi päälle kuin hyvälle vitsille (jollaisena sen otin, silloin. nyt en ole enää niin varma mitä ajatella)."
Oho, kuulostaa joo tosiaan liiankin paljon samalta mieheltä! vitsaileeko hän sinunkin kanssasi koko ajan melkein joka asiasta etenkin kysymyksistä? aina ei tiedä vitsaileeko hän vai ei, ellei kysy ja tarkista joka saattaa johtaa siihen että suuttuu. Minulle hän selitti ihan alussa, että on ollut vain kolme tyttöystävää (en usko). Mutta onhan niitä ollut vaikka miten paljon kuten itsekin myönsi. Valehteli myös ikänsä, oli vaikea uskoa mutta uskoin ja sitten aloin epäillä. Juttelin hänen kanssaan eilen puhelimessa ja nyt sanoi iäkseen 55v! en sitten tiedä mikä pitää paikkansa ja mikä ei mutta kai tuo sitten on totta, luulin että olisi 45 tai alle jopa... Mutta omaa tyhmyyttäni nuo luuloni oli juu.
Perheestä kun kyselit, niin perheestään hän ei ole enää minun kanssani puhunut. Viimeksi vitsaili että perhe asuu teltassa. Viime vuonna kertoi, että hänellä ei ole omaa "kotia" mutta perheellä on talo etelässä, kertoi äitinsä pitävän kukista ja voivan ajeluttaa minua ympäriinsä maisemia katsomaan jos tulisin joskus sinne. Mainitsi myös että perheellä olisi oma ravintola, mutta myöhemmin ei puhunut siitä mitään, että tuskin on. Nykyään selittää että perhe on köyhä. Kertoi että on ainakin sisko ja veli.Yksi kuva on. Sähköpostia en tiedä.
"Arabinenä" ja iho on suomalaista tummempi, minua paljonkin tummempi, koska olen todella vaaleaihoinen. Välillä hänellä on sänkeä, mutta joka puolella, ei mitenkään muotoillusti, jos sitä tarkoitit.
Ei vastaa henkilökohtaisuuksiin meneviin kysymyksiin (tarkemmat henkilötiedot, ikä yms) vaan heittää leikiksi asian, vastailee vitseillä. Kerran sanoi iäkseen 60 ja nauroi katketakseen, kun kysyin syntymäpäivää.. Sisaruksia sanoi olevan useampia. Ollut Suomessa useamman vuoden, mutta ilmeisesti alle 5v kuitenkin.
Tämä olisi ehkä helpompaa privaatisti, mutta en halua laittaa osoitetta tänne.. - aloittaja
tarkemmin kirjoitti:
Yksi kuva on. Sähköpostia en tiedä.
"Arabinenä" ja iho on suomalaista tummempi, minua paljonkin tummempi, koska olen todella vaaleaihoinen. Välillä hänellä on sänkeä, mutta joka puolella, ei mitenkään muotoillusti, jos sitä tarkoitit.
Ei vastaa henkilökohtaisuuksiin meneviin kysymyksiin (tarkemmat henkilötiedot, ikä yms) vaan heittää leikiksi asian, vastailee vitseillä. Kerran sanoi iäkseen 60 ja nauroi katketakseen, kun kysyin syntymäpäivää.. Sisaruksia sanoi olevan useampia. Ollut Suomessa useamman vuoden, mutta ilmeisesti alle 5v kuitenkin.
Tämä olisi ehkä helpompaa privaatisti, mutta en halua laittaa osoitetta tänne..No minäkin olen tosi vaaleaa on maidonvalkoinen iho, mutta tämä mies ei ole mitenkään erottuvan "tumma" ei siis ainakaan ole paahtuneen ruskettunut eikä edes ruskettunut että sitä huomaisi, että sillä tavalla ei erotu kuten jotkut arabit on tosi tummia ja erottuu, hän ei ole. Mutta ilmeisesti se sinun tuntemasi on? että sinä tapauksessa kysessää on eri mies! Välillä on sänkeä.
Jos tuokin mies vitsailee henkilökohtaisista tiedoista ja muista, niin ei voi olla vakavissaan sinun kanssasi eli hauskanpitoa vaan etsii, tosi ikävää. Ymmärrän ettet halua laittaa osoitetta. Tämä mies sanoi minulle kerran olevansa 25v ja ihan tosissaan vieläpä, eilen sanoi olevansa 55v tarkistin ja kysyin sitten vielä uudelleen että oliko sekin jokin vitsi niin kuin muut jutut mutta ei kuulemma ollut.
Puhutko hänen kanssaan enimmäkseen suomea vai englantia? onko koskaan tarvinnut apua suomenkielisiin sanoihin? entä onko sanonut vitsailevansa tai haluavansa vain pitää hauskaa? - tarkemmin
aloittaja kirjoitti:
No minäkin olen tosi vaaleaa on maidonvalkoinen iho, mutta tämä mies ei ole mitenkään erottuvan "tumma" ei siis ainakaan ole paahtuneen ruskettunut eikä edes ruskettunut että sitä huomaisi, että sillä tavalla ei erotu kuten jotkut arabit on tosi tummia ja erottuu, hän ei ole. Mutta ilmeisesti se sinun tuntemasi on? että sinä tapauksessa kysessää on eri mies! Välillä on sänkeä.
Jos tuokin mies vitsailee henkilökohtaisista tiedoista ja muista, niin ei voi olla vakavissaan sinun kanssasi eli hauskanpitoa vaan etsii, tosi ikävää. Ymmärrän ettet halua laittaa osoitetta. Tämä mies sanoi minulle kerran olevansa 25v ja ihan tosissaan vieläpä, eilen sanoi olevansa 55v tarkistin ja kysyin sitten vielä uudelleen että oliko sekin jokin vitsi niin kuin muut jutut mutta ei kuulemma ollut.
Puhutko hänen kanssaan enimmäkseen suomea vai englantia? onko koskaan tarvinnut apua suomenkielisiin sanoihin? entä onko sanonut vitsailevansa tai haluavansa vain pitää hauskaa?Enemmän nykyään suomea, mutta englantiakin vaikeampien sanojen ja asiayhteyksien kohdalla(ehkä n.70/30). Määrä riippuu todellakin siitä, mistä puhutaan. Sanoo useinkin vitsailevansa ja haluaa pitää hauskaa. Minunkin kanssa ilmeisesti, vaikka olen sanonut että mihinkään hauskanpitoon en ala. olen pari kertaa yrittänyt katkaistakin yhteydenpitoa, hän ymmärtää asenteeni(vai?) mutta ottaa kuitenkin pian taas yhteyttä ja sanoo kaipaavansa.
Ei tämäkään mies mitenkään erityisen paahtunut ole, vaikea kuvata väriä tai ymmärtää mitä tarkoitat tarkalleen. Tumma, tummempi, vieläkin tummempi :)..
Se, että puhuit hänen kanssaan eilen, voisi "minunkin" miehen kohdalla onnistua (siis että sama mies), mutta jos sanoisit huomenna samaa, niin sitten ei pitäisi onnistua, kun pitäisi olla ulkomailla käymässä. Tai sitten minua huijataan näillä prepaideilla ja reissuilla ja muilla oikein todella!
Ehkä ei sama mies sitten lopulta. Samoja ikäviä piirteitä kuitenkin. Sama se, taidan katkoa välit parhaani mukaan. Kai sitä moikata voi jos vastaan tulee, mutta muussa ei taida todellakaan olla mitään järkeä. Hetken hupi voi olla joskus kivaakin, mutta tästä ei tässä tapauksessa hetken huvista taitaa tulla pitkä itku. Onneksi ei vielä sydän säry hänen käytöksen takia ja suhteiden katkeamiseen, myöhemmin tuollaisten omituisten seikkojen ilmeneminen voisi ottaa todella koville.
Kaikkea hyvää sinulle. :)
Postin laittaminen olisi kiinnostanut, että olisi voitu tarkemmin selvittää tilannetta (vaikka kuvalla), mutta kuten sanoin, en halua osoitetta esille. Enhän voi tietää kuka sinne kirjoittaa, sinun "nimissäkin" kenties. - aloittaja
tarkemmin kirjoitti:
Enemmän nykyään suomea, mutta englantiakin vaikeampien sanojen ja asiayhteyksien kohdalla(ehkä n.70/30). Määrä riippuu todellakin siitä, mistä puhutaan. Sanoo useinkin vitsailevansa ja haluaa pitää hauskaa. Minunkin kanssa ilmeisesti, vaikka olen sanonut että mihinkään hauskanpitoon en ala. olen pari kertaa yrittänyt katkaistakin yhteydenpitoa, hän ymmärtää asenteeni(vai?) mutta ottaa kuitenkin pian taas yhteyttä ja sanoo kaipaavansa.
Ei tämäkään mies mitenkään erityisen paahtunut ole, vaikea kuvata väriä tai ymmärtää mitä tarkoitat tarkalleen. Tumma, tummempi, vieläkin tummempi :)..
Se, että puhuit hänen kanssaan eilen, voisi "minunkin" miehen kohdalla onnistua (siis että sama mies), mutta jos sanoisit huomenna samaa, niin sitten ei pitäisi onnistua, kun pitäisi olla ulkomailla käymässä. Tai sitten minua huijataan näillä prepaideilla ja reissuilla ja muilla oikein todella!
Ehkä ei sama mies sitten lopulta. Samoja ikäviä piirteitä kuitenkin. Sama se, taidan katkoa välit parhaani mukaan. Kai sitä moikata voi jos vastaan tulee, mutta muussa ei taida todellakaan olla mitään järkeä. Hetken hupi voi olla joskus kivaakin, mutta tästä ei tässä tapauksessa hetken huvista taitaa tulla pitkä itku. Onneksi ei vielä sydän säry hänen käytöksen takia ja suhteiden katkeamiseen, myöhemmin tuollaisten omituisten seikkojen ilmeneminen voisi ottaa todella koville.
Kaikkea hyvää sinulle. :)
Postin laittaminen olisi kiinnostanut, että olisi voitu tarkemmin selvittää tilannetta (vaikka kuvalla), mutta kuten sanoin, en halua osoitetta esille. Enhän voi tietää kuka sinne kirjoittaa, sinun "nimissäkin" kenties.No tämä mies on nyt kumman nopeasti alkanut oppia sujuvasti suomea vähän ihmettelin että jonkun täytynyt ehkä hieman auttaa.. Onko muuten ehdotellut tai yrittänyt vielä mitään? minullehan hän alkoi ehdotella heti ekasta tutustumiskerrasta, ei taida luovuttaa ennen kuin saa haluamansa eli ei jätä rauhaan kunnes saa mitä haluaa oli se sitten yhden illan juttu tai jotain muuta siihen liityvää. Ja sanoi tosiaan eilen ihan "tosissaan" olevansa 55 vuotias.
Ok laitan emailini niin saadaan asiaan varmuus lopultakin ettei tarvitse pähkäillä! la_luna187@hotmail.com
älähän ainakaan vielä katko välejä häneen, ehkä ei olekkaan sama!:) ja aion kyllä kokeilla, toimiiko puhelin huomenna tai vastaako jos on matkalla niin tuskin toimii. Mihin matkalle sanoi lähtevänsä? laivallekko?
ja voithan sinä ystävänä pysyä, jos välttämättä haluat. Ja kaikkea hyvää sinulle! - aloittaja
aloittaja kirjoitti:
No tämä mies on nyt kumman nopeasti alkanut oppia sujuvasti suomea vähän ihmettelin että jonkun täytynyt ehkä hieman auttaa.. Onko muuten ehdotellut tai yrittänyt vielä mitään? minullehan hän alkoi ehdotella heti ekasta tutustumiskerrasta, ei taida luovuttaa ennen kuin saa haluamansa eli ei jätä rauhaan kunnes saa mitä haluaa oli se sitten yhden illan juttu tai jotain muuta siihen liityvää. Ja sanoi tosiaan eilen ihan "tosissaan" olevansa 55 vuotias.
Ok laitan emailini niin saadaan asiaan varmuus lopultakin ettei tarvitse pähkäillä! la_luna187@hotmail.com
älähän ainakaan vielä katko välejä häneen, ehkä ei olekkaan sama!:) ja aion kyllä kokeilla, toimiiko puhelin huomenna tai vastaako jos on matkalla niin tuskin toimii. Mihin matkalle sanoi lähtevänsä? laivallekko?
ja voithan sinä ystävänä pysyä, jos välttämättä haluat. Ja kaikkea hyvää sinulle!huomasin vasta nyt tuon pukeutumista koskevan viestisi! hänellä on tunisialainen kaveri jonka satuin näkemään viime vuonna kun aloimme tapailla että ehkä hänkin sieltä päin on. Sen jälkeen hän on puhunut/maininnut välillä jotain tunisiaan liittyvää, egyptistä ei mitään, algeriaa jaksoi joskus puolustaa kovasti.
"Jokin urheilutakki, tumma jotain sinistä, ehkä vihreää.."
juuri sellaista hänkin käyttää, sinistä takkia jossa kirkasta vihreää, sellaisen takin muistan, joskus taas vaaleamman sininen ulkoilupuku/tuulipuku. Suosii pukeutumisessa paljon tummansinistä, se pistää silmään. Joskus pitää punaista valkosella tekstillä varustettua, jonkin jalkapalloseuran pelipaitaa, viikonloppuisin kun käy pelaamassa. Käyttää tosi harvoin niitä ketjukoruja ja vain tietyissä paikoissa/tilaisuuksissa muuten vain kelloa jos sitäkään.
"Helsingin seudulla tuntuu liikkuvan paljon. Joka puolella. En tiedä opiskeleeko vai tekeekö töitä, ja jos tekee, niin mitä. Vai opiskeleeko ja työskentelee."
juu liikkuu keskustan lisäksi itä-helsingissä päin jossa minä asun, hän sanoi myös asuvansa/asuneensa helsingissä. Ennen kulki aina keskustassa tumma reppu selässä ja opiskeli muka yliopistossa mutta tuskin sen ikäinen, enää en ole nähnyt siellä, että tuskinpa opiskelee enää. On sanonut minulle olevansa kahdessa työssä iltamyöhään ja joskus yöhönkin asti. Olen nähnyt hänet yhdessä toimistossa töissä helsingissä viime vuonna sattumalta, mutta se toimisto muutti vantaalle tai kauemmas helsinkiin. Itse sanoi olleensa siellä vaan kaveriaan tervehtimässä mikä ei pidä paikkaansa.
Hän muuten soittelee "tarkastussoittoja" tai sellaisiksi ne tulkitsen kun on ensin nähty ja olen lähtenyt pois tarkistaa missä olen/minne mennyt tai joko metro on tullut, tekeekö samaa sinulle?
liikkuuko vain sillä kaverin autolla?
tuntuu, että hän liikkuu aina eri kulkuneuvolla: kaverin autolla, kaverin pyörällä, metrolla, bussilla, kävellen. - Jeesus!
aloittaja kirjoitti:
huomasin vasta nyt tuon pukeutumista koskevan viestisi! hänellä on tunisialainen kaveri jonka satuin näkemään viime vuonna kun aloimme tapailla että ehkä hänkin sieltä päin on. Sen jälkeen hän on puhunut/maininnut välillä jotain tunisiaan liittyvää, egyptistä ei mitään, algeriaa jaksoi joskus puolustaa kovasti.
"Jokin urheilutakki, tumma jotain sinistä, ehkä vihreää.."
juuri sellaista hänkin käyttää, sinistä takkia jossa kirkasta vihreää, sellaisen takin muistan, joskus taas vaaleamman sininen ulkoilupuku/tuulipuku. Suosii pukeutumisessa paljon tummansinistä, se pistää silmään. Joskus pitää punaista valkosella tekstillä varustettua, jonkin jalkapalloseuran pelipaitaa, viikonloppuisin kun käy pelaamassa. Käyttää tosi harvoin niitä ketjukoruja ja vain tietyissä paikoissa/tilaisuuksissa muuten vain kelloa jos sitäkään.
"Helsingin seudulla tuntuu liikkuvan paljon. Joka puolella. En tiedä opiskeleeko vai tekeekö töitä, ja jos tekee, niin mitä. Vai opiskeleeko ja työskentelee."
juu liikkuu keskustan lisäksi itä-helsingissä päin jossa minä asun, hän sanoi myös asuvansa/asuneensa helsingissä. Ennen kulki aina keskustassa tumma reppu selässä ja opiskeli muka yliopistossa mutta tuskin sen ikäinen, enää en ole nähnyt siellä, että tuskinpa opiskelee enää. On sanonut minulle olevansa kahdessa työssä iltamyöhään ja joskus yöhönkin asti. Olen nähnyt hänet yhdessä toimistossa töissä helsingissä viime vuonna sattumalta, mutta se toimisto muutti vantaalle tai kauemmas helsinkiin. Itse sanoi olleensa siellä vaan kaveriaan tervehtimässä mikä ei pidä paikkaansa.
Hän muuten soittelee "tarkastussoittoja" tai sellaisiksi ne tulkitsen kun on ensin nähty ja olen lähtenyt pois tarkistaa missä olen/minne mennyt tai joko metro on tullut, tekeekö samaa sinulle?
liikkuuko vain sillä kaverin autolla?
tuntuu, että hän liikkuu aina eri kulkuneuvolla: kaverin autolla, kaverin pyörällä, metrolla, bussilla, kävellen.Seurustelkaa nyt ihmeessä vaikka ektoplasman kanssa, jos limanuljaskat kiinnostaa. Mitä väliä. Jos ei itseään kunnioita ja pitää riman miesten suhteen tossa noin sentin maanpinnan alapuolella, niin kyllä tommosia ihmisvitsejä vaivoikseen helposti saa. Eivät sammakot maailmasta lopu, eivätkä prinsessat, jotka niitä pussailee ja toivoo niiden muuttuvan prinsseiksi.
- aloittaja
...laitoin sähköpostia
- toisten ihmisten
asioiden urkkiminen ja vatvominen keskustelusivustolla kaiken kansan nähden edes laillista?
Mistä ihmeestä tuota mielenkiintoa riittää, ja vielä kahdella eukolla?
Antaisitte nyt sen mielenterveyspotilaan olla rauhassa kunnes piipaa-auto hänet korjaa. Vai onko sittenkin kysymys siitä, että etsitte vertaistanne seuraa?
Sen verran vihjaan, että tarkistakaapa herran varpaanvälit - siis muutkin kuin ukkovarpaitten.- potilaita
Taitaa olla nämä akat myös mielenterveys potilaita,jutut on sitä tasoa.
- luettuani..
Hienoa tytöt. Jos ei ole sama mies, niin alkuperäisen tuntema onkin siis rehellinen ja luotettava. Go for it.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909