Alennettua työttömyysturvaa sai vuonna 2005 noin 18 000 henkilöä.
Kokonaan ilman tukea eli ”nollapäätöksen” sai noin 5 000 työtöntä.
Luvuista puuttuvat ne, jotka eivät tuen pienuuden vuoksi vaivautuneet sitä hakemaan.
– Pienin summa, jota maksettiin, oli 0,5 euroa päivässä eli noin 11 euroa kuukaudessa!!!!!!!!!
Tämä tiedoksi niille, jotka ovat katkeroituneet Suomen työttömien ylenpalttisista oloista...
Kokonaan ilman tukea eli ”nollapäätöksen” sai noin 5 000 työtöntä.
Luvuista puuttuvat ne, jotka eivät tuen pienuuden vuoksi vaivautuneet sitä hakemaan.
– Pienin summa, jota maksettiin, oli 0,5 euroa päivässä eli noin 11 euroa kuukaudessa!!!!!!!!!
Tämä tiedoksi niille, jotka ovat katkeroituneet Suomen työttömien ylenpalttisista oloista...
Vastaukset 90
Vanhimmat
Työministeriön tiedon mukaan syyskuun loppuun mennessä oli pudotettu työmarkkinatuelta 14 000 pitkäaikaistyötöntä - - - - - -> TULOT 0€ !!!!!!!
Näistä vain noin 1 800 on jonkinlaisen toimenpiteen piirissä.
Näin porvarihallitus tuhoaa elämää.
Suomen valtiontalous siis kaatui työttömiin...
Taitaa saada ainakin työstäkieltäytyneet, vanhempiensa luona asuvat tai puolison tulojen takia yms.
Mä en tykkää yhtään tuosta tyylistä, että puolison tulot vaikuttaa siihen. Siinä jää työtön ilman omaa rahaa ja ihmisarvoa toisen armoille aneleen leipää suuhunsa.
Juu.. ei työttömien hyysäämisestä kuin myös sosiaalitoimen ylettömästä rahojenjakamisesta niitä pöyristyttävän vääriä kuvitelmia kertoile kuin ne jotka ei niitä oikeasti saa. Vähän aika sitten palstallakin höpistiin taas sitä sitkeää harhaluuloa/urbaanilegendaa kuinka sossu maksaa asuntolainaakin... ehhehhhehheeee. Ei ne maksa kenenkään lainoja, kyllä saa aika poikkeava tilanne olla jos maksaa, ja siinäkin olisi katsottu hyödyn olevan (sossun suuntaan) moninkertainen. Kyllä ne ensimmäisenä käskee myymään tai vaihtaan halvempaan autot yms. omaisuuden ja sitten vasta jatketaan tuen tarpeen selvittelyä.
Karenssi 30-90vrk -> tulot 0€
Toinen kieltäytyminen -> pysyvä karenssi -> tulot 0€
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1381864&s=u&wtm=te-01072008
Kyllä mä olen kuullut, en tietenkään tiedä kun en ole itse kieltäytynyt, että alentavat tukia 20% per kieltäytymiskerta. Vai oliskos se sitten niin että sossu alentaa toimeentulotukea?? Voi olla että se koskeekin sossua.
Noh, alentunutta saa ainakin tosiaan jos asuu vanhempiensa luona tai puolison tulojen takia yms.
Pieneen saa tyytyä jos aikoo lopun elämäänsä pysyä tukien varassa, ei ne oikeasti niiiiiin hyvät ole.
kyllä lasketaan toimeentulotukeen, ihan siinä missä vuokra, ettei ole mitään urbaanilegendaa. Tosin en tiedä mikä juttu täällä palstalla on pyörinyt, mutta puhdas tosiasia on, jos oman asunnon omistajan tulot alenee on hän oikeutettu saamaan asumistukea ja tai toimeentulotukea lainanlyhennyksiin joka vastaa samaa asiaa kuin vuokralla asuminen. 1990 luvun alussa asuntolainan lyhennyksiä ja yhtiövastikkeita ei laskettu mukaan ja pahimmillaan osa työttömyyden myötä joutui myymään asuntonsa.
Opintolainat kuuluvat kanssa toimeentulotuen piiriin ja tietyt velat joista lähtee perintään esim. ihminen on kelan etuuksia käyttänyt joskus väärin ja myöhemmin kela perii häneltä suoraan niin toimeentulotukena perittävän osuuden saa takaisin.
Tosin itse en kyllä ole saanut mutta opiskelun harjoittelun ja töissä ollessani törmännyt noihin asioihin.
Mulla ei ole asuntolainaa niin en varmasti tiedä mutta viimeksi ainakin kuulin sossuntädin sanovan ettei niitä automaattisesti oteta huomioon. Siis lyhennyksiä vaan pelkät korot. Muutenhan kaikki ottaa asuntolainaa ja menee sossuun maksattaan niitä. Voihan se olla muuttunut mutta aika kummalliselta se tyyli sitten kuulostaisi.
toi urbaanilegenda heitto "Muutenhan kaikki ottaa asuntolainaa ja menee sossuun maksattaan niitä." Miksei ihmiset sitten tee niin?
Aikoinaahan ihmiset joutuivat myymään asuntonsa juuri työttömyyden tai vastaavan sattuessa ja siitä syystä tehtiin lakiin muutos jossa ne huomioidaan, eihän vuokralla asujakaan lennä omasta kodistaan ulos työttömyyden sattuessa. Tottakai ensin huomiodaan pelkästään korot ja varmaan jos on neliömäärältään liian iso asunto kyseessä jossain vaiheessa aletaan tukia suhteuttamaan neliömäärän mukaisiin, kuten vuokralla asumisessa. Harvemmin ihminen jolla on jo asuntolainaa on pitkäaikasesti toimeentulotuen varassa.
Mutta en mä ollut kuin puolisen vuotta soskun puolel harjoittelemassa että paha sanoa muusta kuin mistä on varma.
Mähän unohdin että sää olet aina tehnyt puheena olevaa hommaa aikaisemmin :D
Jos ihmiset eivät halua käyttää yhteiskuntaa hyväkseen oman varallisuutensa kasvattamisessa?? Sitähän se olisi. Sossu maksaa asuntolainaa ja itse saa ne rahat sitten itselleen kun myy asunnon. Tuossa ei ole taas mitään reilua. Ymmärrän sen jos niin tehdään poikkeustapauksissa kun katsotaan että asunnon myymisestä tulisi enemmän ongelmia vaikka moniongelmaisille ja monilapsiselle pereheelle.
Onkohan kuntakohtaisiakin eroja olemassa?? Kyllä mulle tosiaan on sanottu ainakin kahdessa kunnassa etteivät ota huomioon muuta kuin korot normaalissa tapauksessa.
hommia mitä en ole tehnyt, että eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin. Sosiaali-ja terveysala ja siitä siirtyminen opetuspuolelle on vain mun alaani ja se on siinä. Esim. ravintola puolen töitä en ole koskaan tehnyt, enkä raksa tai muuta vastaavaa.
kirjoitit itsekin sen mitä alussa sanoit kirjoitit urbaanilegendaksi
"Ymmärrän sen jos niin tehdään poikkeustapauksissa kun katsotaan että asunnon myymisestä tulisi enemmän ongelmia vaikka moniongelmaisille ja monilapsiselle pereheelle."
Eivät kaikki jutut suinkaan ole urbaanilegendoja. Mutta aivan varmasti puhtaasti vedätys mielessä olevat ihmiset käsketään ensin asunto myymään. :))
myöskään ole koskaan tehnyt it-alalla enkä kaupan puolella ja niistä en tiedäkään hölkäsen pöläystäkään kuten en siivousalan hommistakaan ja pankissakin olisin aika urvelo. :DD
Se urbaanilegenda kerrotaan sillä tyylillä että jokainen joka sossun ovesta menee sisään saa sieltä asuntovelkansa korot ja lyhennykset. Näin se ei mene, vaan korot otetaan huomioon ensisijaisesti. Niin se sanoo. Poikkeustapaus on poikkeustapaus eikä sen vuoksi voida alkaa sanoon että kaikki jotka..
mutta niitäkin maksetaan.
Asian oikea laita on siinä että jokainen joka astuu ja hakee toimeentulotukea on samalla viivalla myös asunnon omistajat. Monesti vain käy niin että he jotka kipeimmin tarvitsevat ja oikeasti yhteiskunnalta avustusta eivät sitä saa koska eivät kielteisistä päätöksistä ymmärrä/osaa tai jaksa valittaa ja he jotka eivät niinkään ja hakevat lainan lyhennyksetkin yhteiskunnalta jaksavat valittaa.
Mutta mitäs tästä enempiä sinun mielestäsihän mä olen kaikkea tehnyt mitä täälläkin vain kirjoitetaan tai ollut töissä vaikka jos osaisit nähdä niin on suurin osa aiheista joista en tiedä mitään enkä osaa enkä ole kokenut, saatika työskennellyt.
että sossu EI jousta annetuista rajoista. Eli vuokralaisen on ruokarahoista siirrettävä vuokranmaksuun rahaa, koska ilman asuntoa ei voi olla tai menettää kaiken.
Jotain höpötystä olen kuullut, että lapsiperheiden kohdalla joustettaisiin eikä toimeentulotukea annettaisi alennettuna -20 - -40 %. Sossu EI jousta lapsiperheiden kohdalla.
Juttu menee niin, että kunta ottaa lapset huostaan ennemmin kuin joustaa yhtään mistään. Se on peruste huostaanotolle.
taloudellisin perustein, se oli sanomani.
tiedän ja yksi syy on liian suuret neliöt asukas lukuun nähden tai liian iso neliöhinta. Sen rajan kun ylittää on myös lapsiperheiden itse maksettava ja niihin asuntomaksuihin ei yhteiskunnalta tipu vaan on haettava pienempi/halvempi vuokra asunto tai myytävä liian kallis asunto.
Sussulla on lista johon on merkitty vuokrakatot. En muista minkä mukaan se menee mutta varmaan ainakin lapsimäärän mukaan. Jos sen rajan ylittää niin sitten saa maksaa itse sen erotuksen.
Että jos niiden papereissa lukee rajaksi 700e ja vuokra on 750e, niin ne ottaa sen 700e hyväksytyiksi vuokramenoiksi.
jos on ollut vaikeuksia maksaa aiemmin - ei vaikka rästit olisi hoidettu. Yksityiselle maksat sen, mitä yksityinen pyytää, jos mielit ylipäätään asua jossain.
totta ja sossun ei tarvitse rästivuokria maksaa vaikka kuinka olisi lapsia, eikä vuokratakuita yksityiseen ja yksityinen on tyhmä jos vuokraa ihmiselle jolla on vuokrarästei ollut.
Myöskin ansiosidonnaiselta äitiysrahalta jäädessä kotiin hoitamaan lasta kodinhoidontuelle, et saa minkään näköistä toimeentuloa jos sulla on vakityöpaikka ja työttömäksi ei huolita ellei irtisanoudu ja silloin saa myös toimeentulotuen Eli siinäkin tapauksessa jos tahdot hoitaa lapsen kotona on kodinhoidontuen jälkeen loput rahat revittävä muualta tai mentävä töihin ja lapsi hoitoon.
Eli, kun köyhien osuus Suomessa lisääntyy niin voidaan odottaa huostaanottojenkin lisääntyvän.
"ei työttömien hyysäämisestä kuin myös sosiaalitoimen ylettömästä rahojenjakamisesta niitä pöyristyttävän vääriä kuvitelmia kertoile kuin ne jotka ei niitä oikeasti saa. Vähän aika sitten palstallakin höpistiin taas sitä sitkeää harhaluuloa/urbaanilegendaa kuinka sossu maksaa asuntolainaakin... ehhehhhehheeee. Ei ne maksa kenenkään lainoja, kyllä saa aika poikkeava tilanne olla jos maksaa"
... että sosku kyllä maksaa kaikista ehkä räikeimmin sosiaaliturvaa väärinkäyttävien erilaisia lainoja, asunnon sisustamisia, asuinkuluja, kodinkoneiden, telkkareiden ynnä muiden hommaamisia. Erään nimittäin osaavat ja ilkeävät pyöritellä asiansa niin, että asiat järjestyy. Eräät samaan rinkiin kuuluvat vielä pyörittelevät samoja kamoja keskenään / järjestävät samoja tilanteita ja näin saavat ylimääräisiä hilloja. Kenellä on rahapäivä, niin se maksaa viinat ja aineet että saadaan nuppi turvoksiin.
Ja tämä ON totta, ja täysin arkipäivää nykyajan Suomessa.
voisi olla että siinä tapauksessa heittäytyy hoidossa olevaksi mielenterveys-ja päihdeongelmaiseksi. He saavat harkinnan varaisilla päätöksillä aika urbaanilegenda asioita, eikä lasta/lapsia oteta huostaan vaan perhettä tuetaan avohuolto resurssein. Tämä oli karkea yleistys ja poikkeuksia löytyy mutta tälläinen pykälä löytyy mutta kuka köyhä/taloudellisissa vaikeuksissa oleva ihmisen ylpeys antaa myöten heittäytyä tuohon ellei ole jo ja ongelmien mennessä täysin solmuun ja lapset huostaanoton uhan alla hakeudu sinne hoitoon.
Huostaanotto on kyllä kuitenkin aina se viimeinen vaihtoehto, ettei ihan pelkän köyhyyden vuoksi sitä lähdetä toteuttamaan ja siitä syystä on nämä harkinnanvaraiset rahastot ja päätökset.
että aikuinenkin huostaanotetaan..
rehellisyydellä ei Suomessa taida enää pärjätä.
jotkut vain tuntuvat rakastavan niitä vaaroja.
Kyllä rehellisyydellä pärjää mutta kun ne rehelliset eivät välttämättä osaa/tiedä ja jaksa lähteä peräämään kaikkia etuuksia joihin periaatteessa on mahdollisuus ja varsinkin jos kielteisen päätöksen on aikaisemmmin jostain saanut tai hyvä tuttava väittää kiven kovaan ettei se ole mahdollista, niin siihen se jää, ikävä kyllä.
Onhan minultakin jäänyt periaatteessa saamatta etuja joita en joskus ole tiennyt olevan edes mahdollisuuksia hakea tai välittänyt kun on kuitenkin toimeentullut. Valaiseva kokemus oli aikoinaan opiskelijan olla harjoittelemassa soskun puolella, mutta siitäkin mitä olin niin on varmasti kiristetty maksatussääntöjä ja muuta.
on kyllä pahasti vikaa jos normaaleja oikeuksiaan pitää erikseen penätä oikeudessa???
Eihän tässä ole mitään järkeä!!!
kukaan ei välttämättä tule vartavasten sinulle kertomaan, että sinulla on mahdollisuus saada siihen ja siihen tukea, sitä ja sitä avustusta ellet itse osaa kysellä tai hakea ja syytä muistaa myös se että joihinkin kielteisiin päätöksiin on mahdollisuus saada muutos valittamalla, jolloin hakemus käsitellään uudelleen, ei oikeudessa kylläkään mutta ei rivisoskun toimestakaan.
Kyllähän jokainen saa perustoimeentulotuen aivan varmasti mutta on mahdollista saada moniin muihinkin tukea varsinkin harkinnanvaraisesti.
Kelan kanssa samankaltaisia ongelmia tuntuu ihmisillä myös olevan.
Eiköhän suurinosa kuitenkin normaalit oikeudet saa eli perustoimeentulotuen kuten kuuluukin, mutta on sitten tilanteita ihmisillä jolloin kuuluisi myös saada ja jopa hakemuksesta huolimatta saanut kielteisen päätöksen, niin jäänyt saamatta koska ei ole asiasta valittanut. Onhan toiset uskoneet asiaan ja valittaneetkin, voi olla myös että kun hakemuksia on soskussakin lukuisia niin työntekijä ei ole ollut ihan asian tasalla itsekään. Täälläkin palstalla oli kerran hyvä esimerkki joka liittyi opiskeluihin ja toimeentulotukeen, en tarkalleen muista kuinka asia meni mutta kuitenkin täällä livessä otin asioista selvää, niin kyllä täällä väitetty asia piti paikkansa ja samaisen perusteiden perusteella olisi minunkin aikoinani pitänyt saada toimeentulotukea mutta kaikki ei jaksa yhtä sitkeästi vaatia etujaan ja siitäkin syystä on hyvä että on ihmisiä jotka vaativat oikeuksiaan.
En tiedä olenko edes osannut yhtään selkeästi asioita esittää, voi olla että meni entistä sekavammaksi mutta tosiasiassa on, että on lukuisia ihmisiä jotka eivät tiedä mitä etuuksia heille kuuluu ja joita voi hakea ja joissakin on syynä ihan se että tuttava on sanonut ettei saa ja toisilla ei anna ylpeys myöten edes hakea. Vanhushuollon puolella varsinkin on se kotipalvelunpuoli ensimmäisiä jotka yleensä lähtevät vanhuksen asioita selvittämään ja siellä tulee heti eteen tukia joita kyseinen ihminen olisi jo kauan pystynyt saamaan.
Mutta palaten alkuperäiseen asiaan, niin heikoilla jäillä mennään jos asuntovelallinen perhe jää yllättäen työttömäksi ja tutut on väittänyt että asunto pitää myydä ja muuttaa vuokralle ennenkuin saa toimeentulotukea. Sattuu olemaan työntekijä joka suostuu korot ja vastikkeen maksamaan ei muuta ja ilmoittaa ettei lainoja yleensä lyhennetä. Mitä saattaa tehdä perhe todellakin myydä sen asuntonsa ja sitä heidän ei suinkaan lain mukaan tarvitse tehdä varsinkin jos ei neliöt ylitä asukaslukumäärää.
monellakaan ei vaan riitä kantti lähteä valittamaan...
tuonne mahtunut.
"monellakaan ei vaan riitä kantti lähteä valittamaan..."
Ei riitä ei ja se on hemmetin kurja juttu ja vielä vähemmän sitä kanttia löytyy jos tuttavana on soskuasiakas joka on sanonut ettei se hyödytä ja varsinkin kun kyseessä on asiat joista ei välttämättä kaikki työntekijätkään ole ihan tarkoin perillä tai ei suoranaisesti tyrkytä, niin juuri "normi" ihmiset tyytyvät monesti päätökseen, mutta mitä merkillisimpiä asioita on ihmiset saaneet maksatetuksi soskulla.
Ja omasta mielestäni en puolen vuoden aikana ainakaan havainnut tyrkyttämistä mitä sillä puolen olin harjoittelijana, että kyllä asiakkaan suuremmaksi osaksi piti itse ensin osata hakea.
Nyt kyllä alkaa jo puuduttamaan koko juttu, että taitaa sauna ja kylmä kalja olla paikallaan. :))
taidan itsekin mennä
velaksi, on HUUMEET.
Ruokaa ei köyhälle velaksi myy kukaan. Huumeita kyllä. Seuraukset tietänee jokainen.
Hallituksen politiikka ajaa köyhät huumeiden käyttöön, rikollisuuteen sekä itsemurhiin. Näin se homma menee.
Miksi noin pientä työttömyyspäivärahaa saavat eivät hakeudu töihin?
Onkin hakeutumassa koko ajan, joka paikassa ei vaan saa heti töitä. Voi joutua odotteleen vaikka 4 kuukautta ja sen aikaa irtoaa tuota pienempää tai vaikka 0e, jos puoliso on töissä.
Noissa luvuissa yleensä ilmoitetaan kaikki jotka ovat saaneet sinä vuonna alennettua x ajan, ei välttämättä tarvitse olla koko vuotta työttömänä.
"työttömän päiväkirja".
EI heikkohermoisille! Sis. verta yms.
http://www.youtube.com/watch?v=euamoEzbzSs&feature=related
>>>
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/EK haluaa karsia ansiosidonnaista työttömyysturvaa/1135234971203
työttömälle annetaan.. niist varoist, joita olis kartuttanu itteki sillo, ku edellise kerran olis ollu töissä.
et työtön ei niinku tienaa tai tuota yhtää mitää, se on vaa ja saa.
ja antajast olis niinku kii se, et kuin kauan sitä saamist jatkuis.
mut vaiks oliski vähä jyrkkä mielipide, nii se ei tarkoittais sitä, et ihmisii pitäis alkaa sen takii kurmottaan, tai et niit alettais pitää kurjuudes. koska sit toi työnsaamine olis eri asia, ku työn hakemine. hakijoist osa sais työpaikan, mut kaikille sitä ei olis heti tarjolla.
ja sit antajie pitäis muistaa se, et ne varat, joista ne päättäis, ei oo niitte omii rahoi. et valtaosa työttömistä olis itte maksaneet sitä turvaa, jota nyt sit olosuhteitte pakost joutuisivat ottamaan vastaan.
et pistää vähä vihaseks sekä noista asioista päättävie touhut mut toisaalta myös niitte, ketä vetäis siitä laiskuuttaan hyötyy, tai sitte viittis puhuu tienaamisesta. jota se ei todellakaa ole.
imho.
Maksetaan sitä veroa siitä työttömyyskorvauksestakin.. jos 650e on korvaus niin veroa menee 130e.
Mun mielestä porrastettuna aleneva korvaus olisi hyvä kannustin. Töitähän ei saa välttämättä heti joten jos vaikka tuki alenisi joka 3:s kuukausi, niin eiköhän se avittaisi asiaa.
Niitä työttömien töitä/ilmaistöitä en kannata, koska sitä alkaa sitten työnantajat käyttään hyväkseen. Ottavat niitä vaan töihin eikä palkkaa kunnon palkalla. Näihinkin on törmätty.
Niin ja siivoais oikeasti kortistosta pois työkyvyttömät. Niitä jo siivoiltiinkin mutta kyllä vielä jäi jäljelle porukkaa roikkuun sinne jotka eivät töihin pääse syystä taikka toisesta.
"Niitä työttömien töitä/ilmaistöitä en kannata, koska sitä alkaa sitten työnantajat käyttään hyväkseen."
Kävin tvt:n järjestämää "koulutusta" (HAHAHA!), jossa ämmät yrittivät opettaa työttömille valehtelun jaloa taitoa. Pitäisi ylikehua itseään ta:lle!
Hmm... olen huono valehtelemaan.
Ilmaistyö (liittyi ed. kurssiin): "Työnantaja" vittuili urakalla siitä, kuinka työttömät ovat loisia jne.
Mikään tehtävä, mitä oli kirjallisesti sovittu, ei pitänyt paikkansa. Siivosin homeista paskavarastoa tuon "työharjoittelun" ajan. Palkaksi sain siis vittuilua. Ta ei vaivautunut edes täyttämään rasti ruutuun-lomaketta.
Kieltäydyin seuraavasta kurssista ja sain karenssia 2kk. Toimeentulotuki aleni -20%.
Ei auttanut monisivuiset selvitykset ed. kurssin tapahtumista.
sopimukset ovat siis pelkkää paskaa.
Kurssin pitäjä piilotteli tuota ta:n palauttamaa tyhjää lomaketta ja kun kysyin, mitä hyötyä tästä ilmaistyöstä minulle oli. Vastaus: ei mitään.
Kanssa kuullut niistä lähinnä pelkkää pahaa. Jos on ongelmia ennen noita hommia niin on vielä enemmän niiden jälkeen. Ei ole oikein kannustavaa ja ihmisaroa kasvattavaa hommaa.. ei edes säilyttävää.
Mun yksi tuttu oli sellaisessa paikassa missä oli varmaan 15 venkulaa "töissä". Kahdelle riitti hommia ja osa oli koko ajan poissa milloin krapulan milloin minkäkin takia. Niitä kuitenkin pidettiin siellä törmäilemässä toisiinsa, koska ta sai niistä enemmän rahaa ku maksoi. Ei muuta ku lisää vaan porukkaa pyöriin sinne kuunteleen haukkumisia.
Niin ja ne kurssit saattaa olla enemmän kuin turhia, aivan älyttömiä.
Niin ja selitykset ei tosiaan auta. Pitäis vaan jo kurssin aikana hankkia todistusaineistoa sanojensa tueksi, muutenhan ne ei usko mitään.
näin idioottimaisessa muodossa??!
Eikä se edes saa tienata, muuten se menettää korvauksensa tai ainakin sitä työttömyyskorvausta alennetaan.
Ja villi veikkaus on se, että tuokin joka sai 11 euroa kuukaudessa korvauksia on ollut osan ajasta tienaamassa palkkaa tekemällä töitä.
Kaikkien pitäisi saada se 700 kuukaudessa. Siis myös työssäkäyvien. Näin kilpailu poistuisi ja siitä(ahneudesta) syntyvät taloudelliset tappiot häviäisivät. Tuolloin myös työn tuottavuus paranisi.
tässä oman biokaasulaitoksen rakentamista jotta pystyis irtaantumaan tästä yhteiskunnasta 'kokonaan'.
Paskassa on tulevaisuus.
Eikös sieltä joku 700 kuussa lirahda tilille, jos on kokoaikaistyötön?
Ei siinä siis mitään, mitä koita vastustella, mutta jos joku eläisi 11 eurolla kuukaudessa, niin kyllä siinä henki lähtisi tällä hintatasolla.
Kelasta tipu, tai riippuu lapsimäärästä. Liiton korvauksilla olevat voikin jo saada.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120202142400EH?openDocument
720 Euroa kuussa.
Että näin.
Työpäivien perusteella eli kerroin on 21,5. Yksinasuva saa bruttona 526,96 miinus verot joka on ilman erillistä verokorttia 20%. Eli tilille rapsahtaa abouttiarallaa 421,58. Vuokriin yms saa asumistukea ja jos jää alle 300e niin sitten saa sossusta. Mutta menee miten hyvänsä niin yksinasuvan työttömän kuukausi tulot jää pahimmassa tapauksessa n. 300e kuukaudessa. Ei kauhean kadehdittavaa.
Ne alentaa päiväsummaa niin että hyvässä lykyssä työtön voi saada vaikka vaan 10e/pv. Miinus verot.
Onko ahneus köyhdyttänyt valtiota, kun päivärahaa lasketaan? Mielestäni tuolla logiikalla ainoa seuraava ratkaisu, minkä hyväksyn, olisi, että 20% työssäkäyvistä teloitetaan palkan suuruuden perusteella(parhaiten palkatut) tällöin aukeaa uusia työpaikkoja.
Kapitalismin ja demokratian varjopuolia.
Niin siis työkkäri haetaan 4 viikolle kerrallaan eli 20 päivän jaksoissa.. ei täydeltä kuukaudelta. Täytyy käyttää tota kerrointa jos haluaa tietää mikä summa se olisi kuukaudessa.
Meni vähän yli.
suorittavat nämäkin sosiaaliset tulonsiirrot omista pusseistaan :)
Sitä tekee, myös minä.
Post-keynesiläiseen kapitalismiin kuuluu työttömyys keskeisenä osana ja sen keskeisin teesi onkin, että työtä tehdään työttömyyden voimalla. Ihmisillä ei siis voi olla työtä, ellei se ole muilta pois. Tämän yhteiskuntarakenteen vuoksi on katastrofaalista pienentää työttömien tukia, sillä se uhkaa koko yhteiskuntaa ja kaikkien työnsaantia. Työttömyydestä pitäisi maksaa viidentuhannen palkkaa kuussa, sillä se on kaikkein arvokkainta työtä, mitä kansalainen voi tehdä. Se mahdollistaa toisten työnsaannin.
Äänestän sua heti.
Mä luulin että työttömiä pitää olla jotta töissä olijat saavat egoboostia itselleen kun haukkuu niitä ja kertoilee kaikkia näppäriä keinojaan kuinka niiden pitäisi saada työtä, ja lujaa syyllistämistä perään. Suosittua on myös esittää tietävänsä kaikki kliseet työttömän elämän tilanteesta yms. Pääsevät myös kehuskeleen vaikka omilla erinomaisilla päätöksillään yms (unohtaen että onnellakin alkaa oleen jo suuri merkitys näissä hommissa).
Se on kyllä totta että tuskin kaikille ikinä riittää töitä ja jos riittääkin niin se sitten laskee kaikkien palkkojakin varmaan köyhyysrajalle.
"Mä luulin että työttömiä pitää olla jotta töissä olijat saavat egoboostia itselleen kun haukkuu niitä ja..."
Niin, no noin juuri ajattelevat ne ihmiset, jotka tekevät työtä pelkästään rahan takia ja kuvittelevat, että muiden työ ja saamiset on itseltä pois. Nämä ihmiset juuri unohtavat sen, että työttömien olemassaolo mahdollistaa heidän työpaikkansa.
Ahneet eivät kuitenkin pysty hyväksymään tätä tosiseikkaa, sillä heillä on tarve todistella, että heidän työhönsä liittyy jotain erinomaista ja tavoiteltavaa. Psykopaattinen ihminen, jolta puuttuu moraali, kuvittelee, että häneen itseensä liittyvät statukset ovat tavoiteltavia. Siksi tällainen ihminen ei tavoittele mitään. Hän saa kuitenkin muut näyttämään siltä, että näiden pitäisi tavoitella ja että ovat puutteellisia, jolloin hän siis siirtää moraalisen vastuun muille. Kun moraalinen vastuu on siirretty, hän voi rauhassa tehdä työtä pelkästään rahan vuoksi ja kuvitella, että muiden saamiset ovat itseltä pois.
Tämän tyyppinen työnteko on siinä mieletöntä, että se pakottaa työntekoon. Ahneen ajattelun seurauksena työnteosta aiheutuu niin valtavat tappiot, että näitä tappioita pitää työnteolla koko ajan korjata ja taas tämä korjaava työ aiheuttaa tappioita... Se on oravanpyörä, mikä heijastaa järjestelmän sisäistä ristiriitaa ja kyvyttömyyttä luopua ristiriidasta. Tämä ristiriita on yhteiskunnalistunut oraaliseen riippuvuuteen liittyvä trauma(tämä trauma yhteiskunnalistuu aina, koska se liittyy vallankäyttöön) ja voisikin sanoa, että työnteko rahan vuoksi on eräänlainen huuto helvetistä, joka todistelee itselleen, että sen on oltava, vaikkei sitä olekaan... halu nähdä alastomalla keisarilla vaatteet.
En siis vastusta työntekoa, enkä kannata työttömyyttä, vaan huomautan vain, että ahneuteen perustuvassa työllisyysjärjestelmässä työttömyys on työllisyyden elinehto jo senkin kannalta, että työssäkäyvillä olisi varaa kuvitella narsistisesti olevansa jotenkin erinomaisia ja vastuullisia, tehdessään töitä, mutta myös markkinatalouden toimivuuden kannalta.
Näin onkin luonnollista, että tällaisessa järjestelmässä vihataan eniten niitä, jotka mahdollistavat vihaajien erinomaisuuden, olemalla vihattuja.
Työtähän voi tehdä myös muusta perusteesta, kuin ahneudesta, mutta tämän mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi pitäisi palkka maksaa selkäsaunana rahan sijaan. Se olisi kuitenkin oikeaa työntekoa, keisarinvaatteiden teon sijaan, eikä siitä koituisi traumaattista ahneustappiota yhteiskunnalle.
ilman tukea taisi jäädä ne ihmiset joiden puoliso tienasi hyvin ja juuri ne jotka eivät kuuluneet liittoon tai eivät olleet liiton laskeman päiviä täyttäneet työssä käynnin osalta.
Sikäli liittoon kannattaa kuulua, niin ei puolison tulot ainakaan pääse vaikuttamaan. (ellen ole ihan väärässä?)
Jos työnhakija katsotaan yrittäjäksi ja siten "työllistyy omassa työssään". Vaikkei tuloja olisikaan.
totta. Noi on joskus ihan suoraan sanottu takapuolesta nuo päätökset.
ollaan täälläkin. Puolison tulot vaikuttavat eikä tulojen edes tarvitse olla varsinaisesti erityisen hyvät. Katsovat vaan että noiden tulojen pitää riittää kahdelle. Edellä mainitusta syystä eräät pariskunnat ratkaisevatkin asian niin, että asuvat virallisesti / paperilla erillään. Mikä ei aina / kaikissa tilanteissa tietenkään ole mahdollista.
Myös liittoon kuulumisen suhteen olen samassa käsityksessä, siihen ei puolison tulot vaikuta. Raja liitonrahojen kestolle taitaa aika yleisesti olla 500pv.
Päästiinpäs taas mieliaiheeseeni.
Rouva Ratikka otti noin vuosi sitten loparit edellisestä työpaikastaan ja meni työkkäriin. No kolmen kuukauden karenssihan siitä rapsahti. Koska minun tuloni olivat tarpeeksi suuret, ei rahaa tullut latiakaan mistään.
Ja miksi olisi pitänytkään tulla? Olisitteko te ventovieraat veronmaksajat jostain syystä enemmän velvollisia elättämään minun työhönsä vittuuntunutta vaimoani kuin minä?
Eikös RR:llä pitänyt olla enemmän omaisuutta kuin sinulla :DD Eli se elätti itte itteensä..
Muttajoo.. karenssitapaukset on erikseen mutta tuo vähentyminen koskee ihan vaikka tuotannollisista ja taloudellisista syistä kenkää saanuttakin. Rajat on sellaiset ettei niillä miehen tuloilla pärjätä välttämättä oikeasti ellei nyt mikään 7000e kuussa tienaava ole (eikä ole velkaa).
Siinä on sitten tosiaan sekin huono puoli että toinen jää toisen armoille kuunteleen niitä lois-juttuja, ja pummiin ruokaa suuhunsa.
Mun äiti seurusteli joskus yhden miehen kanssa ja ne asui samassa asunnossa. Niillä oli kuitenkin täysin omat rahat, ja kaikki maksettiin puoliksi. Äidin jäätyä työttömäksi, kävi ilmi että miehen olisi pitänyt alkaa elättään sitä. Se oli morjens sitten saman tien ja oman asunnon etsiminen.
...työttömyyskorvaus ole tarkoitettu väliaikaiseksi avuksi juuri tuollaisissa tilanteissa kun on syystä tai toisesta joutunut työttömäksi ja kunnes löytää uuden työpaikan? Minä ainakin olen valmis maksamaan veroja, jotta näin on. Tuollaiset kolmen kuukauden karenssit ovat suoraan sanottuna persuuksista.
Muuta karenssia tippuu jos itse lähtee työpaikastaan työttömäksi.
Kyllä siihen voi olla ihan hyvä syy että ottaa loparit. Ei kenenkään tarvitse kärsiä vittumaisessa työympäristössä jos haluaa säilyttää mielenterveytensä. Eikä siitä pitäisi rangaista karenssilla.
On sillä omaisuutta, mutta silti se perinaiselliseen tyyliin antaa minun maksaa viulut. Tämä asia ei selvästikään ole kulttuurisidonnainen vaan miesten kuppaus onnistuu kaikkialla.
Aikoinaan kun RR muutti Suomeen, käytiin työkkärissä. Minun olisi pitänyt muistaakseni ansaita alle 1500€/kk, että sieltä tai sossusta olisi jotain herunut. Eli eihän sillä rahalla tietenkään kaksi aikuista kovin hääviä elintasoa olisi saanut.
Tuosta elättämisestä tuli mieleen entinen avovaimoni. Minun ollessani varusmies, opiskelija, työtön ja osa-aikatyöläinen, oli tasa-arvoista, että maksoimme kaikki laskut puoliksi, vaikken hänen tulojensa takia saanut edes opiskelijan asumislisää. Kun valmistuin ja aloin tienata melkein kaksi kertaa enemmän kuin hän, olimmekin mukamas jo niin vakiintunut pari, että meillä olisi pitänyt olla yhteinen talous. Arvaa vaan suostuinko ja kauanko suhteemme vielä kesti?
Ymmärrän toki tuon "toisen armoilla olemisen" kauheuden. Mutta toisaalta olen kanssasi eri mieltä. Minusta puolisoilla on suurempi vastuu toisistaan kuin yhteiskunnalla.
Minusa ihmisen pitäisi ensin etsiä uusi työpaikka ja sitten vasta ottaa loparit, jos nykyinen työ vituttaa.
Mä en ole perinaisellinen ja maksan omat menoni, myös avioliitossa. Sen siitä joutuu näköjään maksaa, kun haluaa perinaisellisen puolison eikä auta sitten sanoa pahaa sanaa aiheesta :DDD
Missä mä puolison vastuista ja yhteiskunnasta puhuin?? On varmaan juu.
Mutta tuolla tyylillä kastroidaan veroja maksanut henkilö aneleen almuja toisen hyväntahtoisuuden varaan. Ei kaikki miehet niin mukisematta maksele puolison kuluja kuin sinä, tai sinä kuvittelet niiden makselevan.
Minun äidinkään tilanteessa ei ollut kysymys edes mistään yhteistaloudessa elävistä vaikka työkkäri/kela alkoikin yhtäkkiä vaatiin että toisen pitäisi alkaa sitä toista elättään vaikkei se ollut sitä siihen päivään mennessä edes aikaisemminkaan tehnyt.
Olen myös kuullut että kovasti samantyylisiä ongelmia on ollut jopa kimppakämpissä asuvilla (jotka eivät seurustele keskenään eikä niillä todellakaan ole yhteisiä rahoja) Jopa samaa sukupuoltakin olevia voidaan pitää parina ja on vaikeaa selittää ettei sen kaverin nyt kyllä kuuluis mitenkään elättää toista.
Että ei toi ongelma kosketa todellakaan pelkästeen naimisissa olevia joissa on totuttu että mies maksaa kaiken.
Tuon(kaan) takia en muuttaisi enää kenenkään kaa yhteen. Mua ei ole tosiaan kenenkään tarvinnut elättää enkä ota sitä riskiä vastaisuudessakaan. Tekisin varmaan itsemurhan jos joutuisin niin kammottavaan tilanteeseen. Ihan vailla mitään ihmisarvoa toisen mielivaltaisen pompottelun varaan, surkeeta :(
Mun mielestä jokainen ihminen on oikeutettu perustoimeentuloon puolison tuloista riippumatta ihan samalla tavalla kuin lapsilisätkin maksetaan vanhempien tuloista riippumatta.
Tuohan olisi hienoa jos se vaan olisi niin helppoa ja yksinkertaista, mutta aina ei niin ole.
Vittumaisesta työympäristöstä on turha puhua jälkikäteen, ei auta vaan karenssi tippuu heti. Noissa tapauksissa täytyy työterveyshuollon kautta toimia ennen kuin ottaa loparit, niin voi välttää sen karenssin.
Ei munkaan mielestä tarvitse, eikä varmaan tarvitsekkaan mutta siitä pitää todellakin olla sitten papereita näytettävksi.
Tosin minusta se on enemmänkin luonteesta kiinni. Jotkut, kuten minä, suunnittelevat elämäänsä pitkällä tähtäimellä. Toiset, kuten vaikkapa Rouva Ratikka, ovat luonnonlapsia ja elävät hetkessä. Eli kun työ vitutti, otettiin ensin loparit ja alettiin vasta sitten miettiä, että mitäs seuraavaksi alettaisiin tekemään. Ja minusta yhteiskunnan ei pidäkään tukea moista lyhytnäköisyyttä. Vaikka tässäkin tapauksessa minä jouduin lystin maksumieheksi.
Minä en ainakaan keksi mitään syytä, miksi loparit pitäisi vain yhtäkkiä ottaa. Jos pomo ahdistelee tms, niin silloinhna pitäisi ottaa yhteyttä luottamusmieheen ja työsuojelupiiriin, jolloin karenssia ei tule.
Voi kun kaikki olisivatkin yhtä järkeviä kuin sinä. Maailma olisi paljon parempi paikka ;)
Tulipa mieleeni kaksi entistä opiskelijakaveriani, jotka vuokrasivat kimppakämpän. Koska heillä ei ollut erillisiä vuokrasopimuksia, Kela katsoi heidät homopariksi ja eväsi toisen kaverin asumistuen. Koska vuokraisäntä ei suostunut jostain syystä tekemään kahta vuokrasopimusta, kaverit joutuivat muuttamaan pois. Minustakin se oli todellinen oikeusmurha.
Ja eri sukupuolta olevat kavarithan ovat elatusvelvollisia, vaikka olisi erilliset vuorkasopimuksetkin. Jotkut oikeat pariskunnat ovat ilmeisesti kokeilleet sosiaaliturvan porsaanreikiä ja lainlaatija on ottanut onkeensa.
Moni työtön työnhakija ei saa lainkaan työmarkkinatukea, koska hänen puolisonsa tulot estävät työttömyysturvan saamisen.
Kansanedustaja Esa Lahtela ehdotti työmarkkinatuen puolison tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistamista. Eduskunta äänesti ehdotuksesta 19.12.2006. Eduskunnan enemmistö kaatoi esityksen äänin 150 - 34.
Uusmaalaisista kansanedustajista tarveharkinnan poistamista kannattivat:
Forsius Merikukka /vihr
Laakso Jaakko /vas
Siimes Suvi-Anne /vas
Soini Timo /ps
Uotila Kari /vas
Uusmaalaisista tarveharkinnan poistamista vastustivat:
Akaan-Penttilä Eero /kok
Alho Arja /sd
Anttila Ulla /vihr
Dromberg Kaarina /kok
Gestrin Christina /r
Hautala Heidi /vihr
Heinäluoma Eero /sd
Hellberg Klaus /sd
Hemming Hanna-Leena /kok
Kaikkonen Antti /kesk
Kalliomäki Antti /sd
Kasvi Jyrki /vihr
Kuisma Risto /sd
Lankia Eero /kesk
Luhtanen Leena /sd
Matikainen-Kallström Marjo /kok
Nylander Mikaela /r
Rahkonen Susanna /sd
Saarikangas Martin /kok
Saarinen Matti /sd
Sjöblom Juhani /kok
Särkiniemi Seppo /kesk
Thors Astrid /r
Vahasalo Raija /kok
Vanhanen Matti /kesk
Virén Lasse /kok
Poissa äänestyksestä olivat:
Kiljunen Kimmo /sd
Saarela Tanja /kesk
19.12.2006
Kiitän luojaani, etteivät kaikki ole kaltasiani. Vaikka tämä sopii minulle, maailma olisi todella tylsä paikka, jos sama sopisi kaikille muillekin.) Erilaisuus kun on rikkautta, joskus jopa tyhmyyskin on sitä. ;-)
On joka paikassa ja sillä sitten kärsii nekin jotka eivät niitä käyttäisi hyväksi. Mutta ei ne saa tukittua muutamia aivan ilmeisiäkään ongelmia ja se on harmillista. Muutaman vuosi sitten seurasin pariskuntaa jotka asuvat yhdessä kahden lapsensa kanssa. Ovessakin oli kaksi sukunimeä joista toinen oli miehen. Mä siis luulin että ne asuu yhdessä, kun äijäkin siellä yötä päivää aina on.
Sitten kuulinkin että mies ei asu siellä vaan on kirjoilla jossain muualla ja saavatten sillä tyylillä yh-korotuksesta lähtien kaikenlaista. Nimetkin johtui siitä ettei ne ole naimissa ja lapset ovat isänsä nimisiä. Eli naapurit eivät huomaa ja sossuun voidaan sanoa että isä käy lapsiaan katsomassa tms.
Vähän otti pannuun ettei noinkaan räikeään juttuun voida puuttua mitenkään. Romanipariskunnistakaan eivät kuulemma asu oikein kukaan samassa osoitteessa.
Sitten kun itte yrittäisi jollain kimppa-asumisella pienentää asumiskuluja ihan rehellisesti, niin ei onnistu.
Tyhmyydessä muuten on se hyvä puoli että se tekee elämisestä vähän helpompaa. On vähään tyytyväinen kun liika älykkyys ei rasita pollaa :)
Onhan noilla kaikilla hienoja pyrkimyksiä, mutta enpä osaisi valita listalta sitä yhtä ja oikeaa. Hienoja sanoja piisaa, mutta tapahtuuko koskaan muutosta parempaan? Sanahelinää...
No siitä ei ole koskaan ollut pelkoa, että liika järki pollaa pakottaisi, vaikka vähän nenäänsä pidemmälle yrittääkin katsoa.
Kuollut kommari
Kirjoittanut: Ratikkakuski 5.7.2008 klo 12.18
Kuollut kommunisti on paras kommunisti.
Kommarit ja muut rosvot kuolevat muutenkin oman aatteensa mahdottomuuteen. ;-)
niin toivotan sinulle pikaista sellaista.
Minä sen sijaan toivotan sinulle ja hengenheimolaisillenne oikein pitkää elämää valtsemallanne tiellä. Eikä sillä, etteikö lyhyempikin elämänkaari vähän helvetin pitkältä tuntuisi, jos on noin katkera kuin sinä. ;-)
tunnuslause???