Viikko sitten koko maailma tuntui romahtavan. Vaimo ilmoitti, että olen kyllä maailman ihanin aviomies eikä minussa ole mitään vikaa, mutta hän ei rakasta minua enää.
Hän oli pohtinut asioita jo vuoden (!) ja tullut siihen tulokseen että rakkaus on kuollut. Tilanteen vaikeutta lisää se että meillä oli aivan ihana kesäloma, myös vaimon mielestä. Meillä on kolme lasta.
Tätä olisi jotenkin helpompi ymmärtää jos olisin tehnyt tai sanonut tai käyttäytynyt jotenkin väärin, mutta kun en kuulemma ole.
Tähän juttuun ei liity edes kolmatta osapuolta.
Tuntuu kun mut olisi ahdistettu huoneen nurkkaan
eikä sieltä ole mitään ulospääsyä. Olen kyllä yrittänyt että tehdään yhdessä asialle jotain, mutta vaimon mielestä kun rakkaus on kuollut mitään ei voi tehdä. Olisiko jollain ideoita?
Hän oli pohtinut asioita jo vuoden (!) ja tullut siihen tulokseen että rakkaus on kuollut. Tilanteen vaikeutta lisää se että meillä oli aivan ihana kesäloma, myös vaimon mielestä. Meillä on kolme lasta.
Tätä olisi jotenkin helpompi ymmärtää jos olisin tehnyt tai sanonut tai käyttäytynyt jotenkin väärin, mutta kun en kuulemma ole.
Tähän juttuun ei liity edes kolmatta osapuolta.
Tuntuu kun mut olisi ahdistettu huoneen nurkkaan
eikä sieltä ole mitään ulospääsyä. Olen kyllä yrittänyt että tehdään yhdessä asialle jotain, mutta vaimon mielestä kun rakkaus on kuollut mitään ei voi tehdä. Olisiko jollain ideoita?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ymmärrän vaimoasi.Minä olen ollut mieheni kanssa melki yhtä kauvan ja tunne on saman kaltainen.Ja sitä lisää se jos mieheni edes yrittää koskea minua.Eli neuvoksi sinulle elä roiku vaimossasi elä koske häneen anna hänen olla rauhassa älä lässytä.Ole etäinen ja anna vaimollesi tilaa..Ja mene itsekkin välillä vähän bailaamaan...
ja kun rakkaus on kuollut niin bailaamalla sitä hupia tulee?
Miksi mikään ei tunnu miltään? Mikä se kolmen kympin kriisi on? Auttasko siihen muut miehet? Entäs sen jälkeen?
Naistenlehdet kutsuvat tätä ilmiötä itsensä löytämiseksi. Positiiviseksi käännekohdaksi naisen elämässä, jolloin vanha ja tylsä on jätettävä taakse ja keskityttävä itseensä ja omaan hyvänolon tunteeseensa.
Jotta itsensä löytäjät eivät vahingossakaan onnistuisi syyllistämään itseään on jo syyllinenkin etsitty valmiiksi: se tylsä sohvaperuna siellä kotona, josta puuttuu se oikea äksön.
Jokin alan "asiantuntijahan" tässä taannoin kertoikin, että miehellä ei ole mahdollisuutta saada naistaan takaisin lasten syntymän jälkeen, jollei hän pysty tekemään itsestään mielenkiintoísta pakettia naisensa silmissä.
Et ole todellakaan ainoa Pekka, joka saa mennä, koska olet jo tehtäväsi suorittanut eikä sinulle ole enää käyttöä. Mutta tämä tieto tuskin helpottaa yhtää juuri sinun oloasi.
Eipäs taas yleistetä liikaa. Monet naiset tekevät kaikkensa perheen ja yhteisen elämän eteen. Ison osan ajasta vievät nuoren perheen yleiset ongelmat ja elämänmuutokset, muun muassa tuo lasten saanti. Naisella ei ole aikaa ajatella omia tunteitaan, tai siihen on liian väsynyt.
Sitten jossain vaiheessa sitä katsoo miestään ja ajattelee, että mitä minä täällä teen, enhän minä tuota edes enää rakasta. Ei siihen tarvita mitään erityisiä syitä, sen vain huomaa yhtäkkiä. Osa miettii asiaa ja ehkä yrittää vielä kovastikin, mutta jos rakkaus on todellakin hävinnyt eikä vain väliaikaisesti arjen keskellä piiloutunut, niin ei se enää palaa.
Eikä se lähteminen niin helppoa ole, joillekin meistä se on ollut hemmetin vaikeaa. Ei ole kuitenkaan oikein että ihmisen täytyy elää muiden mieliksi väärässä roolissa, vaikka itse sen alunperin olisikin aiheuttanut.
Miten niin höpönhöpön ? Itsehän kuvaat tuossa saman prosessin. Vain hieman eri sanoin.
Sinähän se varsinaisen teorian murjasit. =)
Ei sikäli, että on se osittain tottakin, vaikka sen noin kärjistäen (varmaan tarkoituksella) esitit ja sait naisen näyttämään hirviöltä, joka itsensä löytäessään jättää miehensä. Sitä minä vaan ihmettelen, että tässäkin asiassa naisesta tehdään syntipukkia eli haet tapahtuman taakse "teoriaa", joka tukee tuota ajatustasi. Jäin vaan miettimään, että mieskö ei sitten muutu, mikä voisi osaltaan myös olla suhteen kuolemisen takana. Jos asiat olisivat noin yksinkertaisia, elämä olisikin aika simppeliä ja kaikkeen osaisimme varautua.
Mielipiteesi takaa kuulsi katkeruus...
Hyvää syksyä sinulle, kuitenkin ;)
etsipä kirjastosta kirja nimeltä Rakkauden kieli (Chapman)ja lue se yhdessä tai erikseen vaimosi kanssa ja miettikää sitten voisiko sillä tavoin auttaa tilannetta yhtään. Voimia.
Sinuna muuttaisin välittömästi pois kotoa. Silloin vaimosi saa tarvitsemansa tilan ja hänelle jää aikaa miettiä elämäänsä, päätöksiään ja sitä onko hän todella halukas jättämään sinut.
Pahinta mitä voit tehdä on roikkua vaimossasi. Ei myöskään mitkään järkipuuheet auta, nainen eroaa siinämielessä miehestä, että hänelle tunne-elämä on merkitsevämpää kuin rationaalinen ajattelu.
Anna vaimollesi mahdollisuus rauhassa punnita elämäänsä ja jos hyvin käy niin " routa porsaan kotiin ajaa ;-) "
Voihan tietysti käydä niinkin, että ero on kaikille parasta.
Puhun kokemuksesta, elän elämäni parasta aikaa uuden rakkaan kanssa 26 vuoden avioliiton ja kaksi vuotta sitten tapahtuneen avioeron jälkeen. Erotilanteeni oli lähes identtinen ylläkuvattuun.
Olen kokenut tuon saman, paitsi että olen nainen.
Kyllä sen uutisen kuuleminen normaalin arkipäivän päätteksi romahdutti koko maailmani. Mieheni ei oikeastaan selittänyt muuta kuin, että hänellä ei ollut tunteita minua kohtaan ja että hän oli miettinyt asioita jo 2 vuotta. Ihan asialliseen keskusteluun ei hänestä kuitenkaan ollut - hän antoi vaikutelman, että hän olisi ollut häpeilevä tai ei puhunut aivan totta. Epäilykseni osoittautui sitten todeksi - hänelle syntyi lapsi toisen naisen kanssa jo ennekuin avioeromme sai lain voiman. Asun sen verran pienellä paikkakunalla, että synnytyssairaala laittaa kerran viikossa lehteen syntyneet tytöt ja pojat vanhempien nimien kera. Sinä aamuna kun luin sen lehdestä, niin tiesin, että kaikki selitykset tunteiden kuolemisesta ym. olivat olleet potaskaa. Olisi oikeastaan pitänyt arvasta jo siitä, että hän moneen kertaan korosti, että ei ole ketään muuta, tämä on ainoastaan hänen ratkaisunsa ja päätöksensä. Olin vuoden verran hyvin masentunut, niinkin masentunut, etten oikeastaan muista siitä ajasta muuta kuin suuren surun ja ahdistuksen.
En halua maalailla pirua seinälle, mutta oletko aivan varma, että vaimosi puhuu sinulle täyttä totta?
Jaksamista ja kestämistä sinulle. Älä yritä väkisin jatkaa, vaan luovuta, sure surusi pois ja jatka elämääsi. Sinullakin on vain tämä elämä nyt ja tässä, älä anna kenenkään pilata sitä.
Suosittelen asioiden laittamista paperille
hyvät asiat ja huonot asiat, yleensä huonojen puolelle tulee tekstiä vähemmän ja elämää kannattaa jatkaa niiden hyvien asioiden kanssa!
(Kolme lasta on jo lottovoitto)
Ilman että huruutta olisi liitossa ilmennyt ei saa eroat, tai jos niin pitää elää yksin.
Teksti on melkein kuin mun kirjoittama paitsi ettei meillä ole lapsia ja olimme 8,5 vuotta yhdessä. Viime keväänä avovaimoni ilmoitti haluavansa erota...sanoi ettei tästä meidän jutusta enää tule mitään, noh tivasin syytä ja sanoi lopulta ettei rakasta mua enää samalla tavalla kuin ennen...Ei siinä, avo muutti nopeasti pois omaan asuntoon ja minä jäin vanhaan yhteiseen asuntoon. Meillä ei ollut riitoja, olimme kuin luotu toisillemme ja sehän tässä nyt vituttaakin kun tiedän, että hän oli se oikea. Hän haluaa olla kaverini vieläkin ja olemme tekemisissä aika usein...vituttaa myös, kun hän on mulle niin kiltti ja antaa tavallaan ymmärtää, että on tosiaan vieläkin kiinnostunut musta...en oikein ota selvää siitä enkä oikein viitsisi ruveta ruikuttamaankaan, koska pelkään, että se pahentaa vaan asioita. Ajattelin kuitenkin joku päivä avautua hänelle kunnolla ja sanoa kuinka paljon häntä vieläkin rakastan...mitäpä siinä hävitäkään voi...tsemppiä sulle ja koitetaan pärjätä.
Hei, taidan ymmärtää sinua erinomaisesti. Minulle on käynyt ihan samalla tavalla erotukseksi se, että olen nainen! Mies ei halua enää tavata eikä edes halua kertoa syytä. En ole tehnyt mitään erikoista mielestäni eikä ole kysymys ulkopuolisesta ihmisestä.
Tuntuu sydämessä puristus ja ahdistus, kun yhtäkkiä joku sanoo, että ei rakasta enää. Se on todella surullista.
Ehdottaisinkin, että pohtisimme vaikka asioita yhdessä, jos se on mitenkään mahdollista?
Kyllä kai näitä asioita voisi yhdessä pohtia ehkä se hieman helpottaisi oloa, jotenkin on vaan sellainen olo että ei jaksa oikein keskittyä mihinkään. Kaiki energia menee tähän ihan normaalin arjen pyörittämiseen.
Kiitos vastauksestasi. Jos jotenkin voisin sinua auttaa, niin kerro? Nimittäin itse tarvitsisin todella tukea tässä sydäntä murskaavassa tapauksessa.
Kyllä minusta tuntuu että mikä tahansa apu on tarpeen tässä tilanteessa. En osaa sitä sen paremmin yksilöidä
..ei voi muuta sanoa! Minä olen myös ollut 13 vuotta, meillä on lapsia ja ero tulossa! Syy on se että hän on saanut pettyä minuun liikaa (ei uskoton juttuja) eikä enää jaksa. Nyt viimeisten kuukausien aikana olen huomannut miten paljon häntä rakastankaan. Hän on sen myös huomannut ja on kuulemma vuosia suunnitellut jo järjestelmällisesti eroa.. Saa nähdä. Sulla on kyllä todella tuska tilanne. Rakkaus kuollut... Se kyllä saa sekaisin mielen VARSINKIN kun ei varsinaista syytä ole. Ikävä suositella vain kuvioista lähtemistä NIIN raskaalta ja hullulta kuin se kuulostaakin. Hän ei syty enää, kun soihtu sammuu, se ei herkästi syty. Sun tapaus on kyllä poikkeuksellinen tavallaan.
Kyllä se voi olla, että joku on tulossa tyrkyllä. Sinulle jää ruokkojen maksajan osa. Asunnosta kuutamolle. Paljon sinulle ei sitten liksasta omaan elämään jääkkään. Valitetavasti.
Ero 14 vuoden jälkeen.3 lasta,jäi minulle.Asuimme ensin vuoden erillään ennenkuin lopullinen ero tuli.Silti uskon että tämä oli oikea ratkaisu.Se jokin vain loppui.Eihän kukaan voi hyvin jollei vanhemmat enää viihdy toistensa seurassa.Sitä aina syyllistetään eronneita lasten pahoinvoinnista.Mutta kukaan ei huomaa ns normaalia perhettä,miten siellä oikeasti voidaan.Pitää valita,kumpi parempi; elää onnettomana avioliitossa vai elää tyytyväisenä yksinään.Tilanne voi muuttua toisin päin.Väkisin ei kannata,paras antaa toiselle tilaa kun sitä kaipaa.Vähän aikaa sitä on kuin murkkupesässä,joka puolelta polttaa.Ahdistus ja suru on kauheaa.Mutta nyt 1,5 vuoden jälkeen(kamala miten aika menee)alkaa helpottaa,voin jopa nauttia olostani.Jaksamista sinulle ja kaikille muillekin tässä tilanteessa.
Omituista kyllä vaika asia on todella tuore 1,5vk niin jotenkin sitä osaa jo kaívaa joyain hyiviäkin puolia täsätä jutusta (omituinen luonne kenties) ja vaikka tämä juttu on täysin kesken
niin kyllä täältä vielä noustaan. paljon kiitoksia kaikista mielipiteistä tästä on kyllä ollut todella paljon apua minulle jotenkin ajatukset on seljinneet vaikka korostankin että tämä juttu on vielä täysin kesken ja en tiedä mitä tässä vielä tapahtuu.
Varmasti selviät.Vähän aikaa menee niin alat jo sulatella shokkiasi.Hyvä olisi löytää jotain mielekästä tekemistä vaikka kuika tökkisi.Itse en alkuun löytänyt mistään mitään iloa enkä eloa.Kävelin aina kun voin.Hyvin pitkiä lenkkejä.Meren jäällä ja metsissä.Ja täytyy näin stadilaisena sanoa että luonnosta löysin sen avun.Ei sen kummempia poppakonsteja tarvinnut.Luonto antoi voimaa.Ei tarvinnu viinaan tai lääkkeisiin turvautua.Tsemppiä!
Kiitos noista rohkaisun sanoista. Näin stadilaisena myöskin kävrltyä on tullut näinä päivinä todella paljon tosin kyllä enimmäkseen neljän seinän sisällä. Myös pyöräilylenkit ovat tuoneet tarvuttavaa hermolepoa. Ryyppäämään en ole ratkennut (enkä ratkea), mutta kyllä yksi viskilasi siulloin tällöin myös rauhoittaa hermoja
Joo.. ei se lasillinenkaan vaarallista ole.Tarkoitin vain sitä kun niin moni luulee että lääkkeet ne auttaa.Mun mielestä se ei ratkaisua tuo.Pitää itse asiat itselleen selvittää, vain siten se oikea ratkaisu voi tyydyttää.Normaali aikuinen tietää tämän.Huomasin että itsensä hoitaminen on tosi tärkeää.Kannattaa panostaa ITSEENSÄ (kerrankin).Mene mies metsään ja lepäile aina kun voit.Näin tein minäkin.
Onko vaimollasi mahd.joku ikään liittyvä kriisi menossa? Sehän on hyvin mahdollista...Nainen saattaa haluta vaihtelua(juuri kriisiin liittyen)ihan itseensä liittyvää. Haluaako hän kenties muuttua ulkoisestikin? ehkä hän haluaa olla aikansa poissa ja palaa takaisin. Hän tarvitsee nyt tilaa, kenties..en tiedä. Mutta koeta jaksaa ja antaa ymmärrystä hänellekin. Uskon, että sinulla on tällä hetkellä raskasta, mutta aika parantaa...(klisee)
Elä hitto ole niin sokea että jätät kolmannen osapuolen huomioimatta. Itselläni samanlainen tarina ja vannottiin että kolmatta osapuolta ei ole mutta niin vain oli ja oli ollut jo melkein vuoden. Voi saatana kun otti päähän. Kaikki oli muuten kotona kunnossa työ, talous ok. asunto, kesämökki
Mulle kävi tämä sama juttu. Mies vannoi ja vakuutti, ettei ole ketään toista, eikä hän koskaan ole pettänyt, ja minä tyhmä uskoin. Syytin sitten itseäni melkeinpä koko erosta.
Selvisihän sekin "totuus" sitten ,uutaman kuukauden päästä, kun hänelle syntyi lapsi toisen naisen kanssa, ja silloin ei ero ollut edes virallinen vielä. Jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt alkaa epäillä jo jotain, kun hän nimenomaan tätä "ei kolmatta osapuolta" koko ajan toisteli ja vakuutti. Syy oli mukamas vain se, ettei hän tiedä, mitä tuntee ja mitä tulee tekemään, mutta että hänen sydämessään minulla tulisi aina olemaan paikka.....hyi hitto, en pysty muuta ajattelemaan tällä hetkellä.
Kiitos kaikille mielipiteistä, niistä oli apua paljonkin. Olemme sopineet että vaimo muuttaa joksikin aikaa pois kotoa ja miettii mitä hän elämältään haluaa. Teille epäilijöille tiedoksi
kolmatta osapuolta ei todellakaan ole olemassa. Tässä tilanteessa ei kyllä kummallekaan tule mieleen edes harkita jonkun uuden suhteen aloittamista. Olen nyt ymmärtänyt että väkisinkään ei toisessa voi roikkua, mutta onneksi tällä suhteella on vielä toivoa ja jos
kaikki on ohi niin on vaan rohkeasti hypättävä
kohti uutta elämää, kera kolmen lapsen. Kiitos Kaikille
Miten se suhde voikaan mennä noin? Siis, että toisilleen rakkaat ja läheiset ihmiset lakaavat puhumasta asioista ja siitä, mikä oikeasti on tärkeää elämässä? Missä vaiheessa emme enää tiedä, mitä toinen elämältään haluaa ja odottaa? Miksi ne yhteiset päämäärät katoavat? Mihin katoaa rakkaus?
Noita kysymyksiä olen itsekin pyöritellyt vuoden, kaksi..ehkä kolmekin. Enkä ole vastauksia löytänyt....
Myötätuntoni sinulle.
Onkohan se sun vaimosi "seonnut", ei kai kukaan normaali noin vain halua erota.Mene vaimosi kanssa perhekeskusteluun,siis sellainen niinkuin sovittelu.Täytyyhän avioliiton eteen tehdä jotain työtäkin,ei sellaista jokahetki-rakkautta missään suhteessa ole.Outo juttu.
Ei tämä mikään outo juttu ole. Selailepa näitä keskusteluja, niin löydät heti kolme (minä, "t.m", "Surullinen"), jotka olemme aika lailla samassa tilanteessa. Ja lisää löytyy näiden palstojen ulkopuolelta, useitakin. Kaikissa sama juttu: suurin piirtein kunnollinen mies jätetään, kun ei rakkautta - mitä se sitten onkin - enää löydy. Nykyisin 2/3 avioeroista hakee nainen, kuinkahan usein syynä lienee tämä "kyllästyminen" ja "tunteiden loppuminen"...?
Kaikki, jotka joskus ovat jonkun todellakin tahtoneet jättää (mies tai nainen, all the same) tietävät, että siinä tilanteessa kovasydämisyys, kylmyys, jopa julmuus näyttelee aika isoa roolia. Katumus omasta käytöksestä tulee myöhemmin, jos ollenkaan. Nämä naiset, jotka miehensä jättävät eivät ilmeisesti (?) pysty käsittelemään näitä asioita itsensä ulkopuolella, niin paha olo kaivaa sisintä. Empaattisuutta on tällaisessa tilanteessa turha odottaa.
Mutta olen samaa mieltä kanssasi, työnteolla tällaisesta voi selvitä. Mutta niin kovin usein sitä tahtoa taistella ei löydy, tai sitten kyseessä on yksinkertaisesti niin kova väsymys, ettei jaksa yrittää, vaan jopa avioero on parempi vaihtoehto.
Me kävimme terapiassa kolmekin eri sessiota - joka kerta vaimo keskeytti sen n. kolmannen kerran jälkeen.
Terveisin,
"Seonneen" (?) vaimon tuleva ex-mies ;-)
P.S. Mainitsemaasi sovittelua käytetään yleensä siinä vaiheessa kun peli on pelattu.
täällä joiden kohdalla mies on halunnut eron.12vuoden yhteisen taipaleen ja 3lapsen jälkeen tuli vain ilmoitusluontoisena asiana ettei enään rakasta.Asia tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Jäin yksin 3 lapsen kanssa. Minkäänlaista keskustelun varaa ei ollut. Avioeron kakkosvaihde edessä marraskuun alussa.Mennyt aika kuin pahaa unta.
Tahdon vain muistuttaa ettei se aina ole nainen joka ei ole valmis taistelemaan avioliiton ja perheen eteen. Itse olen kaikkeni yrittänyt, mutta ymmärrän toki ettei se aina riitä. Olisi tarvittu meidät molemmat että olisimme saaneet pidettyä perheen kasassa ja korjattua liittomme.
Anteeksi, jos peilasin tätä liikaa meidän miesten näkökulmasta. Syy lienee se, että tälläkin palstalla näyttää olevan useita miespuolisia kohtalotovereita ja kuten toisessa ketjussa kirjoittelin, ihminen kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka omaa elämää juuri sillä hetkellä koskettavat.
Sanoin jossakin myös, että 2/3 eroista hakee nainen. Toki kyseenalaistin syyn eli eihän se aina (useinkaan?) ole kyllästymisestä kiinni.
Sinä olet sitten "joka kolmas"... voimia sinullekin.
Itselläni on jo lähes 4 vuotta takana kun vaimo yllättäen totesi löytäneen itsensä ja elämänsä. Tähän uuteen järjestelyyn en kuulunut ja siihen tuolloin alle 1,5 vuotias tyttömme myös sopeutettiin. Nyt tässä palstalla monet tulevat ex-puolisot käyvät samoja syviä ja raastavia tunteita läpi, ei voi kuin empatiaa tarjota.
Minulle tarjottiin selitykseksi meidän keskinäiset ongelmat jne.. , jotka yllättivät, ja joiden takia syyllistin itseni. Hyväksyin hänen kantansa ja en voinut uskoa, että olisi muita vaikuttimia, joista ei kerrottaisi - vielä. Eron ja tulevaisuuden kohtaaminen oli hankalaa kun kannoin ikävää ja syyllisyyttä myös siitä ettei tyttö saa olla joka ilta isänsä kanssa.
Kun olin murehtinut aikani(äkkilähtö Kanarialle auttoi paljon) ja aloin tottua asian, valkeni oleellinen seikka.. työpaikka romanssi. Tunne heillä oli sen verran kuuma ja molemmin puolinen että hänen kollegansa perhejärjestelyt menivät myös uusiksi. Sattumalta siinä perheessä oli samanikäinen poika, kuin meillä tyttö.
Se oli raskas uutinen, sillä minun tarvitsi käydä sama ero jo toistamiseen vähässä ajassa mielessäni, eikä huojentanut tippaakaan etten ollutkaan niin syypää kuin oli annettu ymmärtää.
Toivon ettei kenenkään tarvitsisi käydä eroansa moneen kertaan perustuksiaan myöten läpi, se syö ihmistä.
Toinen seikka on tässä ketjussa tullut esiin, että jättäjänkin olisi hyvä selvittää itsellensä missä meni vikaan ja oppia elämästään, eikä rynnätä uuteen suhteeseen tekemättä välitilinpäätöstä. Siitä saattaa seurata vaikka psykosomaattista oireilua.
Minun kohdallani ex-vaimoni on pikkuhiljaa katkerammaksi minulle. En tiedä johtuuko se erosta vai uuden parisuhteen ongelmista vai mistä hormooneista, mutta tytön asioiden hoidosta hänen kanssaan ei tahdo tulla oikeen mitään.
Mutta sen takaan, että kyllä jokainen jätetty löytää itselleen uuden rakkaan ajallaan, joka arvostaa niitä ominaisuuksia joista ex ei perusta ja eikä edes näe. Tarvitsee vain nähdä vaivaa ja kulkea avoimin mielin ja olla oma ihana itsensä, hiukan vanhempana ja sydämeltään kasvaneena.
Mikä ei tapa - vahvistaa