En ole seurustellut koskaan. Tunnen oloni toisinaan alieniksi. Toisinaan onnelliseksi, toisinaan toivottomaksi ja epäileväiseksi siitä, että haluanko elää aina yksin.
En vain tiedä, kuinka tilanne voisi muuttua. Kuinka tutustua paremmin ihmisiin.
Olenko ainut tällainen? Kavereilla on suhteensa, ja kumppaninsa, joiden kanssa arkensa jakavat. Tuntuu, kuin olisi maailman ainut naispuoleinen nestori miikkulainen.
Onko olemassa ketään samassa tilanteessa olevaa tai ollutta, naista taikka miestä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mies puolinen ystäväni siis on lähes samassa tilanteessa. Seurusteluja ei ole hänelläkään takana, muutama yhden illan juttu sen sijaan on, tosin näistäkin aikaa.. Olen jutellut hänen kanssaan monet kerrat aiheesta, ja ihmetellyt miten niin fiksulle ja kaikin puolin hienolle (myös mukavan näköiselle) miehelle ei muka löydy seurustelukumppania niin millään... No, syy selvisi kun pitkän ajan pähkäilyn jälkeen kysyin suoraan, että monestiko on mennyt juttelemaan tai iskemään jotain naista. Vastaus oli ei kertaakaan.
En siis ihmettele ettei naista ole löytynyt, tämä 32v mies kun ei koskaan ole uskaltautunut naisten kanssa juttusille, ei ainakaan "sillä mielellä". Ja tiedän ettei tämän miehen yleinen käyttäytyminenkään houkuttele naisia lähtemään flirttiin, sillä hän käyttäytyy niin toverillisesti kaikessa seurassa.. En ihmettele jos häntä luullaan varatuksi.. Tässä tapauksessa siis syy on vain ja ainoastaan ujous ja viitsiminen. Hän ei KEHTAA mennä juttelemaan naisille. Ja mies kuitenkin käy paljon ulkona ja baareissa..
Niin että jos tunnistit itsesi tästä, niin ei muuta kuin vähän tsemppiä ja uskallusta kehittää keskustelua vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ihmiset yleensä vain pitävät siitä että heistä ollaan kinnostuttu. Ole sinä se rohkea ja tee aloite! Sen ei tarvitse olla kuin hymy tai katse kontakti vain :)
Jotenkin tuo ystäväni tilanne tuntui itsestäni vain niin oudolta ja vieraalta, itse kun flirttailen huomaamattani ja olen avoin ihmisiä kohtaan - vaikka olenkin varattu.
Eiköhän se kumppani sinullekin ennemmin tai myöhemmin löydy. Ehket ole vain tavannut sinulle sopivaa ihmistä ;)
Samanlaisessa tilanteessa ollaan, ikää 40.
Tuntuu, ettei ole mitään keinoa mitä asialle voisi tehdä. Ihmetellen katselen, kun jotkut ystävät ovat eronneet pitkästäkin suhteesta, niin kohta heillä on jo toinen, jonka luokse muuttavat.
Näkee ja tapaa kiinnostavia naisia, mutta kaikilla on jo suhteensa, sormus kiiltää nimettömässä.
Halu olisi tehdä asialle jotain, mutta tunnen olevani aivan hukassa sosiaalisten koodien ja käytöstapojen suhteen.
No ei minusta 31 vuotias vielä ole vanhapiika tai toivoton tapaus. Itse olin eron jälkeen tosi kauan itsekseen. Kunnollista kumppania vaan ei tahtonut löytyä.
Minulla on ollut profiili netissä, olen käynyt tansseissa ym. Ilmoitukset lehdessä ovat tuottaneet parhaan tuloksen. Vastauksia niihin on tullut joskus jopa toistasataa. Niihin vastaavat yleensä kunnolliset, mukavat, vähän hiljaisemmat ja ujommat miehet, jotka eivät käy ravintoloissa tms. Vastauksien perusteella kyllä osaa erottaa jyvät akanoista. Ja jos ei yhtään mieleistä tule ei edes tarvitse tavata ketään.
Tuota kautta löysin mukavan miehen, jota olen nyt jonkun aikaa tapaillut. En enään tässä iässä odota mitään rakkautta ensisilmäyksellä, niin kuin eron jälkeen. Ensin tulee kiintymys ja luottamus toiseen ja sen jälkeen rakkaus, jos on tullakseen.
muuta saa, niin puomin päähän tms:-)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gastipörssi
Älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon! Itse odotin 30 vuotiaaksi sitä oikeaa miestä.En vieläkään tajua mitä oikein liksahti minussa, mutta kiinnostuin vain tästä kaverista, sitten rakastuin ja oli pakko ottaa häneen yhteyttä.
Koskaan en ollut edes seurustellut, saati uskaltanut esittää mitään kenellekkään.
Mutta nyt, asumme yhdessä ja elämä on ihanaa! Rakastamme toisiamme ja ainoa asia, mikä harmittaa, on että miksemme löytäneet toisiamme kymmenen vuotta aiemmin!Mutta hyvä näinkin.
Onnea kumppanin etsintään, älä vaivu synkkyyteen!
... lähinnä nautin yksinolosta ja onhan sitä jo sanomista tullutkin että paljon tulevan vanhanpiian merkkejä vaikken vielä nyt kolmekymppinen olekkaan, mutta ei sille voi mitään jos tykkää tehdä mitä itse haluaa ja muutenkin vaan olla. yksin. ei tarvitse ketään. parisuhteet lähinnä ahdistaa, liekö jotain sitoutumiskammoakin. onhan ne välit lähteny taas lämpeämään erään kanssa mutta saapa nähdä viekö erilaisuus voiton, pidänkö sitten liikaa tästä vapaudesta...