Venäjä-Japani sodan jälkeen joskus 1900 luvun alussa eräs japanilainen mies kertoi itkien, että hän vaimonsa kanssa yritti pitkään lasta ja lopulta syntyi poika. Vaimo kuoli synnytyksessä, mutta poika syntyi terveenä. Poika oli hänelle kaikki kaikessa. Täysi-ikäisenä poika liittyi armeijaan ja kuoli taistelussa jossain Manchuriassa.
Mies ei itkenyt surusta, vaan onnesta ja ylpeydestä, kun hänen rakas poikansa kuoli sankarina.
Mitä merkitsee kunnia ihmisille tänä individualismin ja oman edun tavoittelemisen aikakautena?
Vielläkö löytyy ihmisiä jotka menee väliin, jos jotakuta pahoinpidellään, vaikka on toden näköistä että itsekin saa selkäänsä?
Vielläkö löytyy ihmisiä jotka on valmiita kuolemaan jonkin asian takia?
Vielläkö tänä joukkotuhoaseiden, napalmin ja rypälepommien aikakaudella joku kykenee naurahtaen tokaisemaan, että etulinjassa on ihan leppoisaa?
Loppuun aiheeseen liittyvä kevennys:
http://www.youtube.com/watch?v=z3V698JzqC0&feature=related
Mies ei itkenyt surusta, vaan onnesta ja ylpeydestä, kun hänen rakas poikansa kuoli sankarina.
Mitä merkitsee kunnia ihmisille tänä individualismin ja oman edun tavoittelemisen aikakautena?
Vielläkö löytyy ihmisiä jotka menee väliin, jos jotakuta pahoinpidellään, vaikka on toden näköistä että itsekin saa selkäänsä?
Vielläkö löytyy ihmisiä jotka on valmiita kuolemaan jonkin asian takia?
Vielläkö tänä joukkotuhoaseiden, napalmin ja rypälepommien aikakaudella joku kykenee naurahtaen tokaisemaan, että etulinjassa on ihan leppoisaa?
Loppuun aiheeseen liittyvä kevennys:
http://www.youtube.com/watch?v=z3V698JzqC0&feature=related
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olisko sitten kunniakasta jos kuolis tavoitellessaan omaa etuaan? Sydäninfarkti viiskymppisenä ja lähtö saappaat jalassa, kun on 30 vuotta juossut stressaantuneena rahan perässä.
Sankarit ovat kaikki kuolleet.
"Mitä merkitsee kunnia ihmisille tänä individualismin ja oman edun tavoittelemisen aikakautena?"
Tiedät itsekin että ei mitään.
lienee sivistyksessä, tai sitten se piilee jossain yleisesti epämääräisessä koodistossa.
Voisi kysyä, että onko maan vihdoin perimässä se kuuluisa rehellisyys?
kunniast tulis vääjäämättä mielee ekana väkivalta.
sen kunnian säilyttämise jai menettämise takii olis käyty varmaa jonki verra sotii, tai ainaki kaksintaisteluit, jos nyt ei niit sotii ihan. oman tai toisen kunnian puolustamiseks.
sen menettämise takii on varmaa tapettu paljo ihmisii. tai vangittu tai eristetty. tai syrjitty.
ja sit siel japanis, mis keisari oli jumala vai jumalan lapsi, enivei, niil olis se oma feodaaline väkivallan historia. jengi kelas tota kunnia- juttuu kans vähä turhanki tosissaan, eikä se iha kokonaa kai vieläkää olis kadonnu. kasvoje menetys, kunnian menetys, joka kohdustuis koko sukuun, ja jonka sais tasattuu vain itsemurhalla. kunnian säilyttämine voi vaatia tosi tiukkoi sääntöi.
epäitsekkyyttä, toiste tavoitteide asettamine omie mielihaluje ja tarpeitte edelle, johonki päämäärää pyrkimine ja tavoitteide toteuttamine.
kunniakasta kaatua taistelukentällä, tappaa vihollisia. epäkunniakasta totella itsesuojeluvaistoo ja juosta pois.
vissiin joittenki tahoje mukaan kunniakasta olis teipata läjä dynamiittii vyön ympärille ja räjäyttää ittensä vääräuskoiste keskellä.
väkivalta o maskuliine piirre. kunnia olis siks kai enimmäksee miehine juttu. naisii se koskis aika usein sillo, jos naine olis jonku miehe mielest menettäny kunniansa ja sit se mies tappais sen naise.
ei mielestäni liity viholliseen tai sen tappamiseen, vaan pikemminkin kuolemiseen ja elämänsä antamiseen jonkun aatteen takia. Kieltämättä jos elämä kerran on suurin asia jonka ihminen voi saada ja menettää, niin sen vapaaehtoinen luovuttaminen jonkun toisen tähden on kunnioituksen arvoista oli samaa mieltä uhrauksen perusteesta tai ei.
Kuoleminen on kunniallista, tappaminen ei.
onhan se noinki. itseasias joskus aikoinaan sodissa vastustajat kunnioitti toisiaan. sota käytiin pellolla ja illalla saatettiin mennä samaan kapakkaan kertaamaan päivän tapahtumia :D :D
karrikoiden..
aihetta sivuten luin tästä todella hyvän kirjan. Nimittäin Dave Grossman : on killing.
Käsittelee sitä minkälaista tappaminen on ja mitä se tekee sille ihmiselle joka tappaa. Aiheeseen pureuduttu analyyttisesti, ei ihannoiden eikä tuomiten. Varmaan yksi parhaita kirjoja joita olen pitkään aikaan lukenut. Suosittelen todella paljon.
http://www.amazon.com/Killing-Psychological-Cost-Learning-Society/dp/0316330116
varmaan selittäis tai avartais näkemyksiä siitä millaine ihmine olis äärimmäises tilantees. tappamine yksistää ei jaksais paljoo kiinnostaa, mut sitä tuskin tarkoitit.
lisäks tää olis vähä huono lukeen kirjoi. ja jos lukis, ni keskittyis enimmäksee suhteellise kevyeen settiin.
mut tiedä vaiks sattuis joskus käteen, sit saattais lähtee messiink, nyt ku tietäis. kiitti vinkist.
tuli juuri esille se että ihminen ei halua tappaa toista(pientä "erityisryhmää" lukuunottamatta), vaan se pitää pakottaa ja ehdollistaa siihen. Esim. armeija käyttää tietynlaisia keinoja jotta sotilas kykenisi tappamaan helpommin. Itsekin muistan ampuneeni ihmishahmoisia janttereita maalitaulujen sijaan..
Grossman oli tehnyt kyselyn ww2 sotilaille, josta selvisi että vaan 15-20% taistelussa olleista laukaisi aseensa vihollista kohti. Vietnamissa koulutuksen kehittymisen tuloksena luku olikin sitten 90%. Psykologia olennaisena osana tuossa kirjassa.