Elämä on jo tasaantunut eron jälkeen. Olen selvinnyt erosta vaikka se kipeä olikin. Olen tyytyväinen että jaksoin mennä sen kaiken läpi, vaikka välillä mietinkin että teenkö oikean ratkaisun ja että pystynkö. Mutta puskin itkien eron läpi vaikka mies yritti kaikin voimin estää. Viimeisillä voimillani muutin tavarani ja vielä voimattomampana purin tavarat.
Paljon on muuttunut vuoden takaisesta. Vaikka muutokset ovat positiivisia, niihin on vielä totuteltava.
Koti on uusi. Vanhat maisemat ja tutut naapurit jäivät. Naapureiden koiria on välillä ikävä, ja kukkivaa pensasta keittiön alla. Mutta uudet merimaisemat ovat niin henkeä salpaavat että en muuta näiltä kulmilta varmaan koskaan pois.
Perhe on uusi. Vanha koira kuoli ja uusi on tilalla. Miestä ei enää ole räyhäämässä. Enää ei tarvitse haistella vanhoja viinanhuuruja ja valkosipulia jota on krapulapitsassa jota mies sohvalla vetää naamaansa selkä köyryssä. Enää ei tarvitse miettiä yöllä missä mies on kun ei ole kolmeen vuorokauteen näkynyt. Enää ei tarvitse soitella vuorokausitolkulla puhelinnumeroon josta vastataan että "valitsemaanne puhelinnumeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".
Tai pahimmillaan siihen vastaa joku "ystävänainen" jonka luona porukalla ollaan oltu yötä ja kännykkä on jäänyt sinne. Enää ei tarvitse katsoa hiljaista miestä joka makaa sängyssä krapulaansa pois koko vuorokauden ja vielä vähän toisenkin.
Enää ei tarvitse miettiä ruoka-aikana että tuleeko mies syömään kotiin vai jääkö ryyppäämään. Voi suunnitella elämäänsä eikä aina miettiä että ryyppääköhän se tuolloin ja voidaanko sopia se ja se.
Enää ei tarvitse pelätä että tuleeko mies kotin ennen vai jälkeen hesarin ja jos tulee niin millä tuulella mies on. Vaatiiko seksiä ja uhkaa naida muita jos en klo 5 kesken unien innostu. Vai alkaako haukkumaan minua ja sukuani. Ja saadaanko valitus kun mies huutaa. Ei tarvitse pelätä askelia käytävässä ja yrittää kuunnella niistä ovatko hitaita vai nopeita arkiaskelia. Kännissä se laahustaa. Enää ei taksin valot vilku piemeässä aamuyössä makuuhuoneen ikkunasta. Ei tarvitse nousta sängystä ja sitten jatkaa taksilla hakemaan automaatista rahaa jotta miehen taksi saadaan maksetuksi.
Enää ei tarvitse katsoa aamulla puhelinluettelon kartasta missä mies on. Mies saattoi soittaa aamupierusessa jostain päin kaupunkia, minä yritän kysellä että mitä katukyltissä lukee ja sitten vaan katson onko sellaista katua Vantaalla, Espoossa vai Helsingissä. Sitten neuvon lähimmälle pysäkille. Mutta arvaapa tuleeko mies kotin vai jääkö parantelemaan vielä pariksi päiväksi. Enää ei tarvitse aamulla kuunnella raivoa kun tärkeä tavara on jäänyt jonnekin ja kun ravintolat aukeaa vasta iltapäivällä ja sitten vasta voi soittaa onko tavaraa löytynyt sieltä. Enää ei kotiin tule mies ilman takkia keskellä talvea kun ei ole löytänyt narikkalappua känniltään.
Enää ei tarvitse pelätä reuhaamista ja raivoa. Enää ei tarvitse saada uhkailutekstiviestejä joissa lukee mm. "...silloin on sellainen helvetti irti että ei usko kukaan". Enää ei tarvitse herätä yöllä siihen että krapulajuoppohullu uhkaa kuristaa kun se näkee sellaista unta että joku uhkaa.
Ei tarvitse enää aamulla katsoa eteisen lattialle kengät jalassa sammunutta. Ei tarvitse pestä kaikkia kodin tekstiilejä kun mies on sammunut yöllä kesken ruuanlaiton ja on sattunut savuvahinko(palovaroitin ei hälytä vaikka koko asunto on täynnä savua). Patja haisee vieläkin. Tulipalon pelko on jäänyt.
Ei tarvitse seurata nettisivuilta(jos mies maksaa juoman ravitsemusliikkeessä jossa saa alennusta s-etukortilla, niin tapahtuma näkyy melko heti s-etutapahtumissa netissä ja siitä tietää että tuolla se on ainakin eilen ollut eli on elossa ollut) ja kännykästä missä miehen elämä menee. Ei tarvitse pelätä että pettääkö se minua humalassa ja mitä se naisten kans hommaa. Yrittääkö joku pikkupimu päästä herran housuille.
Enää en ole sen ja sen merkkihenkilön vaimo. Lady se ja se. Olen oma itseni. Enää en pääse takahuoneisiin ja vip-tiloihin. Pitäkööt keskenään. Minä painun mieluummin vaikka kauniiseen lähimetsääni.
Enää ei myöskään ole kaveria jakamaan arkea. Ei miestä jolle kertoa tapahtumia ja mieltä painavat asiat. Enää ei keskustella taiteesta yhdessä eikä sutkautella vitsejä.
Eli olipa miinuksia enemmän kuin plussia entisessä suhteessani. Onneksi onneksi jätin miehen! Elämä on niin ihanaa nyt!
Paljon on muuttunut vuoden takaisesta. Vaikka muutokset ovat positiivisia, niihin on vielä totuteltava.
Koti on uusi. Vanhat maisemat ja tutut naapurit jäivät. Naapureiden koiria on välillä ikävä, ja kukkivaa pensasta keittiön alla. Mutta uudet merimaisemat ovat niin henkeä salpaavat että en muuta näiltä kulmilta varmaan koskaan pois.
Perhe on uusi. Vanha koira kuoli ja uusi on tilalla. Miestä ei enää ole räyhäämässä. Enää ei tarvitse haistella vanhoja viinanhuuruja ja valkosipulia jota on krapulapitsassa jota mies sohvalla vetää naamaansa selkä köyryssä. Enää ei tarvitse miettiä yöllä missä mies on kun ei ole kolmeen vuorokauteen näkynyt. Enää ei tarvitse soitella vuorokausitolkulla puhelinnumeroon josta vastataan että "valitsemaanne puhelinnumeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".
Tai pahimmillaan siihen vastaa joku "ystävänainen" jonka luona porukalla ollaan oltu yötä ja kännykkä on jäänyt sinne. Enää ei tarvitse katsoa hiljaista miestä joka makaa sängyssä krapulaansa pois koko vuorokauden ja vielä vähän toisenkin.
Enää ei tarvitse miettiä ruoka-aikana että tuleeko mies syömään kotiin vai jääkö ryyppäämään. Voi suunnitella elämäänsä eikä aina miettiä että ryyppääköhän se tuolloin ja voidaanko sopia se ja se.
Enää ei tarvitse pelätä että tuleeko mies kotin ennen vai jälkeen hesarin ja jos tulee niin millä tuulella mies on. Vaatiiko seksiä ja uhkaa naida muita jos en klo 5 kesken unien innostu. Vai alkaako haukkumaan minua ja sukuani. Ja saadaanko valitus kun mies huutaa. Ei tarvitse pelätä askelia käytävässä ja yrittää kuunnella niistä ovatko hitaita vai nopeita arkiaskelia. Kännissä se laahustaa. Enää ei taksin valot vilku piemeässä aamuyössä makuuhuoneen ikkunasta. Ei tarvitse nousta sängystä ja sitten jatkaa taksilla hakemaan automaatista rahaa jotta miehen taksi saadaan maksetuksi.
Enää ei tarvitse katsoa aamulla puhelinluettelon kartasta missä mies on. Mies saattoi soittaa aamupierusessa jostain päin kaupunkia, minä yritän kysellä että mitä katukyltissä lukee ja sitten vaan katson onko sellaista katua Vantaalla, Espoossa vai Helsingissä. Sitten neuvon lähimmälle pysäkille. Mutta arvaapa tuleeko mies kotin vai jääkö parantelemaan vielä pariksi päiväksi. Enää ei tarvitse aamulla kuunnella raivoa kun tärkeä tavara on jäänyt jonnekin ja kun ravintolat aukeaa vasta iltapäivällä ja sitten vasta voi soittaa onko tavaraa löytynyt sieltä. Enää ei kotiin tule mies ilman takkia keskellä talvea kun ei ole löytänyt narikkalappua känniltään.
Enää ei tarvitse pelätä reuhaamista ja raivoa. Enää ei tarvitse saada uhkailutekstiviestejä joissa lukee mm. "...silloin on sellainen helvetti irti että ei usko kukaan". Enää ei tarvitse herätä yöllä siihen että krapulajuoppohullu uhkaa kuristaa kun se näkee sellaista unta että joku uhkaa.
Ei tarvitse enää aamulla katsoa eteisen lattialle kengät jalassa sammunutta. Ei tarvitse pestä kaikkia kodin tekstiilejä kun mies on sammunut yöllä kesken ruuanlaiton ja on sattunut savuvahinko(palovaroitin ei hälytä vaikka koko asunto on täynnä savua). Patja haisee vieläkin. Tulipalon pelko on jäänyt.
Ei tarvitse seurata nettisivuilta(jos mies maksaa juoman ravitsemusliikkeessä jossa saa alennusta s-etukortilla, niin tapahtuma näkyy melko heti s-etutapahtumissa netissä ja siitä tietää että tuolla se on ainakin eilen ollut eli on elossa ollut) ja kännykästä missä miehen elämä menee. Ei tarvitse pelätä että pettääkö se minua humalassa ja mitä se naisten kans hommaa. Yrittääkö joku pikkupimu päästä herran housuille.
Enää en ole sen ja sen merkkihenkilön vaimo. Lady se ja se. Olen oma itseni. Enää en pääse takahuoneisiin ja vip-tiloihin. Pitäkööt keskenään. Minä painun mieluummin vaikka kauniiseen lähimetsääni.
Enää ei myöskään ole kaveria jakamaan arkea. Ei miestä jolle kertoa tapahtumia ja mieltä painavat asiat. Enää ei keskustella taiteesta yhdessä eikä sutkautella vitsejä.
Eli olipa miinuksia enemmän kuin plussia entisessä suhteessani. Onneksi onneksi jätin miehen! Elämä on niin ihanaa nyt!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä se uusi kaveri vielä löytyy, muista tarkistaa vaan etukäteen huolella ennusmerkit mahdollisesta tulevasta, ettei sama toistu!! :) Voimia sulle.
että olet ottanut elämäsi haltuun. Olet oiva esimerkki siitä, että elämä kantaa kyllä, kun sille antaa mahdollisuuden. Turha huonoissa suhteissa on junnata, vaikka tulevaisuus voikin tuntua epävarmalta.
Olen varma, että löydät arvostavan ja rakastavan, arvoisesi kumppanin. Elämäniloa Sinulle:)
Oli siinä mies. Itsekin tavannut monenlaista, mutta oli tuokin rasittava... lähes västyi lukiessa jo tempauksistaan. Karmivaa
Ei tarvitse herätä aamuyöstä siihen kun toinen kömpii "hiljaa" sisään.
Ei tarvitse tehdä petiä toiseen huoneeseen kun ei kestä enää katsoa miestä vierellänsä.
Ei tarvitse kestää huutamista.
Ei tarvitse kestää riepottelua, loukkaamista, härnäämistä suojatakseen itseään nyrkeiltä.
Ëi tarvitse kestää manipulointia.
Ei tarvitse vain ottaa sontaa vastaan.
Tarvitsee vain vielä puhdistaa ne syvimmätkin haavat, etteivät salakavalasti mätäne ja syövytä koko sydäntä.
:)
Jos miinukset voittavat plussan niin ei kannata katsella henkisesti epäkypsiä luuserimiehiä tai naisia.
Vielä lisäisin, että ex-kumppaneita ei sitten hyysätä mistään hinnasta. On minullekin jotkut ex-muijat soitelleet milloin mistäkin.
- "Heitätkö mut kotiin kun en saa ketään muuta heittämään." Anna kun mietin, ei pysty.
- "Tulisitko korjaamaan mun autosta yhden pikku jutun ja vaikka kahville." No en.
- "MOIII hei! Heittäisitkö mutkin kotiin kun noi muutkin." En kerkiä kun tarvii mennä kaverien kanssa.
hyvä kirjoitus ja olet itsekkin lahjakas... ainakin tällä kirjoittamisen saralla. upea kirjoitus ja varmasti moni tuntee juuri noin! minä ainakin.