"miehen täytyy kyllä olla sosiaalisesti vammainen jos ei onnistu saamaan seuraa"
Totta.
Mutta mikä sosiaaliseen vammaan johtikaan.
Miettikääs sitä.
Totta.
Mutta mikä sosiaaliseen vammaan johtikaan.
Miettikääs sitä.
sosiaalisesti vammainen - ei seuraa
sosiaalisesti vammainen
8654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ruikuti ruikuti. Olin minäkin koulukiusattu koko lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta kyllä niistä sosiaalisista vammoista pääsee sinnikkyyden ja terapian avulla eroon. Minä en kuuntele ruikutusta muilta kuin lapsena hyväksikäytetyiltä, rakkaan ihmisen hakkaamilta tai raiskatuilta (tai muu yhtä järkyttävä kokemus). Muut: menkää itseenne!
niinkuin sinä: MINÄ olen kova MINÄ en välitä MINÄ pusken eteenpäin ja puren hammasta? Onnea vaan jos olet onnistunut ignooraamaan elämän kolhut, mielestäni kuitenkin et ole koskaan oikeasti kokenut mitään tai sitten vietät iltasi kädet korvilla päätä pyöritellen huoneen nurkassa jankaten "mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut mitään ei tapahtunut"
Törmäsin kusipäisiin ihmisiin. He kohtelivat minua epäoikeudenmukaisesti ja julmasti, masennuin ja tajusin mennä terapiaan. En yrittänyt päästä asiasta yli, vaan menin sen läpi ja nyt se on osa menneisyyttäni, jonka hyväksyn. Ei se helppoa ollut, mutta harrastuksiini ei ole ikinä kuulunut muiden syyttely ja katkeruus.
Menkää itseenne. Maailmassa tapahtuu oikeasti paljon järkyttävämpiäkin asioita. Ei elämän ole tarkoitus olla helppoa. Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä.
Minulla on ihana työ, puoliso, perhe, harrastuksia ja ystäviä, joten en nyt ehdi toteuttamaan fantasiaasi nurkassa kyyhöttämisestä. Palaillaan, sillä lähden nyt lenkille ihanaan auringonpaisteeseen.
Älä saatana? Oletko ajatellut tehtä audiosarjaa oikein elämisestä meille kuolevaisille, tai kenties jos perustaisit oman talk-shown missä toitottaisit nokka pystyssä auringonpaistetta ja lenkkejäsi? Kirjoituksistasi huokuu ettet ole juuri sen tasapainoisempi kuin minäkään. Siinä missä minä olen täynnä katkeruutta (kattavan analyysisi pohjalta) tunnut sinä olevan täynnä vihaa. Vaadi psykologiltasi rahat takaisin.
Kyllä minäkin olen ihan samoilla linjoilla edellisen kanssa. Ei sinulla ja
kaltaisillasi ole edes halua tehdä asioille mitään tai muuttaa omaa tilannettanne.
Ilmeisesti olette niin tottuneita syyttämään toisia kaikesta ja elämään menneisyydessä,
että ette pysty enää katsomaan peiliin. Sieltä katsoo takaisin se suurin syyllinen
tämänhetkiseen tilanteeseesi.
Onko vuosia jatkuva kiusaus pikkujuttu? Ei todellakaan. Jättääkö se syvät
arvet? Tietysti jättää. Se ei kuitenkaan määrää koko loppuelämän suuntaa, tai tuomitse
ihmistä mihinkään. Siitä voi päästä yli, jos itse haluaa. Sinä et selvästi halua.
Jos on kamalaa ja kurjaa, kannattaa edes yrittää tehdä asialle jotain.
Olen minäkin kärsinyt vuosia rankasta koulukiusauksesta aikoinaan.
Minäkin olen ollut syvästi masentunut. Mitä tein? Hain apua. Otin sen ensimmäisen
aran askeleen ja uskalsin kertoa lääkärille että on paha olla, eikä ulospääsyä löydy.
Jos en olisi niin tehnyt, olisin varmaan jo kuollut.
Minusta tuntuu että monella tämän palstan valittajista kyse on siitä,
että ei edes haluta tehdä asioille mitään. Ehkä pelkäätte sitä, että kun totuus
paljastuu, niin huomaatte etteivät kaikki muut olekaan syyllisiä kurjuuteenne,
eivätkä naiset olekaan salaliitossa teitä vastaan. Siksi on helpompaa vain valittaa
tekemättä mitään.
Oliko liian rankasti sanottu? Tuliko paha mieli? Ei voi mitään. Minun tehtäväni
ei ole olla mikään terapeutti tai lohduttaja. Minä tiedän, että sinulle on ihan
turha kirjoittaa mitään säälivään ja ymmärtäväiseen sävyyn, koska et siitä mitään hyödy. Et sinä sääliä tarvitse.
Sinun täytyy vain vihdoinkin ottaa vastuu itsestäsi ja omasta elämästäsi.
Se on sinun elämäsi, ei kenenkään muun.
Minä olen sitä mieltä, että kaikkein paras kosto kiusaajille on se, että pärjää elämässä mahdollisimman hyvin ja on onnellinen. Ei lannistu, lamaannu ja lopeta elämistä. Jos märehtisi koko ikänsä katkeruudessa ja miettisi vain, että miksi juuri minua kohdeltiin niin julmasti, olisi ikään kuin voitto niille kiusaajille.
Siinä menee aikansa, että luottamus muihin ihmisiin palautuu ja täysin se ei koskaan palaudu. Mutta tällainen raskas kokemus tekee oikeasti vahvemmaksi ja viisaammaksi ja opettaa myös arvostamaan niitä hyviä asioita, joita elämässä on.
Se auttaa paljon, kun luo kontakteja useisiin eri ihmisiin. Omaa tilannetta pystyy tarkastelemaan hieman laajemmassa perspektiivissä, kun tuntee esim. tytön, joka on jo selviytynyt kahdesta syövästä teinivuosinaan tai pojan, joka menetti onnettomuudessa sekä molemmat vanhempansa ja sisaruksensa. Ei se omaa tuskaa vie pois, mutta auttaa toipumaan, kun tietää että elämässä sattuu KAIKILLE ihmisille jossain vaiheessa jotain rankkaa - ei kenelläkään ole helppoa. Itse ajattelen niin, että kun olen kerran jo selvinnyt raskaasta prosessista, niin minulle on jo kehittynyt työkalut kriisistä selviytymiseen. Sellainen ihminen, jonka elämä on ollut helppoa ja joka kokee ensimmäisen kriisinsä vaikka vasta nelikymppisenä (esim. vanhempi kuolee), on paljon kovemman paikan edessä kuin nuori, joka on jo oppinut selviytymään.
Toipuminen on aikamoista vuoristorataa. Ensin on hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä, sitten hyviä kausia ja huonoja kausia, sitten ne hyvät kaudet ovat yhä pidempiä ja joku päivä toteaakin ennen niin raskaan asian olevan vain osa menneisyyttä, jonka hyväksyy että näin nyt vain kävi. Kaikki, jotka haluatte toipua: älkää luovuttako!
Mikäli potee katkeruuden aiheuttamaa ärtymystä kokeile: Ihmissuhteet > Tunteet > Katkeruus.
itse käytän sosiaalisesti vammaisesta miehestä nimeä psyykkinen ATM ja tuolta aikaisemmasta viestistäni voitte lukea millainen psyykkinen ATM on.