Miksi on aina niin hiljaista treffien aikana???

Olen ollut naisystäväni kanssa jo monta kertaa treffeillä... miksi aina jompaa kumpaa ujostuttaa eikä saa mitään sanotuksi? Joskus jompi kumpi puhelee mutta melko vähän...
63469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehkäpä te ette ole toisillenne niitä oikeita tai sitten olette vaan luonteeltanne hiljaisempia ja ujompia.

Äänestä

Ujona ihmisenä olen huomannut, että treffit - etenkin sokkotreffit - menee todennäköisesti pieleen, jos mennään kahville tai syömään. Kumpikin ujostelee eikä keksi puhuttavaa...

Hyvä vinkki on sopia treffit jonkin tekemisen ympärille. Esim. keilaaminen ja minigolf ovat lajeja, joiden parissa olen viettänyt tosi hauskoja ensitreffejä. Ne eivät välttämättä vaadi taitoa (on hauskempaa molemmilla, kun vähän sählätään yhdessä :-D) ja sujuvat epäurheilullisemmiltakin ihmisiltä. Sitten kun on pelin parissa saatu jää rikotuksi, on huomattavasti helpompi siirtyä sinne ruoka-/kahvipöytään.

Toinen mahdollisuus on mennä ensin elokuviin, niin sitten voi ainakin puhua leffasta, jos ei muuta keksi.

Äänestä
  • Itsekin jokseenkin ujona ihmisenä olen ajatellut ihan samalla tavalla, että eihän siellä kahvilla tulisi mitään juttua kuitenkaan, itse urheilullisena henkilönä tykkäisin tavata jonkin liikuntalajin merkeissä. Kokemuksen kautta voin sanoa, että tennis sopii hyvin treffipaikaksi, tulee puhuttua tarpeeksi ja jos ei kemiat yhtään pelaa niin voi keskittyä pelkästään lyömiseen :)

    Äänestä

itsellä on ollu samoja ongelmia.. tosi ärsyttävää.. haluis jutella miehelle vaikka mitä,mut en vaan saa sitä turpaa auki. harmittaa aina tosi paljon..

Äänestä

Ujostuttaahan sitä. Kivaa tekemistä tai pelaamista niin jospa joku kerta jää rikkoutuu. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bood Houer kirjoitti:

Olen ollut naisystäväni kanssa jo monta kertaa treffeillä... miksi aina jompaa kumpaa ujostuttaa eikä saa mitään sanotuksi? Joskus jompi kumpi puhelee mutta melko vähän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu