Oltuani pitkään sinkkuna rakastuin sitten todella suloiseen naiseen ja alkuun sujui mutta sittemmin osoittautui ettei emäntäehdokas ainakaan tässä elämänvaiheessa kykene täysipainoiseen suhteeseen, harmittaa vietävästi mutta elämän on siitä huolimatta jatkuttava meillä molemmilla.
Ero sattui hirveästi, enemmän kuin olisin etukäteen arvannut ja siksipä tänne suhdepalstoillekin olen eksynyt, helpottaa huomata että on kohtalotovereita joita tuntuu koettelevan yhtälailla. Nyt kun erosta on jo jonkinaikaa kulunut niin olen jälleen huomannut että hyvinhän sitä pärjäilee taas vaihteeksi sinkkunakin ja on tässä hyviäkin puolia joita kyllä ennen tuota naista joka sekoitti pääni arvostin kyllä vieläkin enemmän, hassua.
Mennäänpä kuitenkin itse asiaan eli sen vuoksi aloin raapustamaan kun näitä juttuja lukiessa tuntuu aika monessa viestissä olevan iso osa katkeruutta mukana (miksi minä..., miksi minulle ei..., miehet on..., naiset on..., miksen kelpaa tms. vastaavaa). Vilkaiskaapa varsin avioero-, avioliitto-, avoero-, avoin suhde-, avoliitto-, miehen/naisen logiikka -palstoja niin niiltä löytyy ihan vastaavaa tilitystä, hieman eri asioista vain mutta näyttäisi olevan niin ettei helppoa ole juuri kellään.
Minä ainakin mieluummin yritän olla tyytyväinen siihen mitä minulla on enkä tyytymätön siitä mitä ei ole. Tyytyväinen olen myös joistakin asioista joita ei minulla ole, miehen elämä on paljon helpompaa on kun ei ole nalkuttavaa, muuten tuulellakäyvää, juoppoa tai pettävää vaimoa/tyttöystävää riesana.
Itse kun noita naisten kirjoittamia purkauksia lukeneena tiedän olevani parasta mahdollista mies- ja isäainesta niin en todellakaan aio ruveta surkuttelemaan kohtaloani, uskon ja toivon onneni vielä löytyvän ja jos ei löydy niin minua enemmän siinä menettää se nainen joka ei minua ajoissa löytänyt ja ottanut omakseen.
Älkää katkeroituko, olkaa oma itsenne ja hyväksykää se mitä elämä antaa niin ehkä juuri silloin kun sitä vähiten odotatte se rakkauskin vielä ovea kolkuttaa.
Miksi teette ongelman?
10
841
Vastaukset
- kiribati
että näitä ongelman tekijöitä on vain pari, mutta he massapostaavat sitten senkin edestä ja jos kukaan ei vastaa heille, he vastaavat itse itselleen. Sitten ovat omat lukunsa Pokaalimamma ja Suuri Isä, jotka eivät keskustele MAT:sta vaan tyytyvät lutkitteluun.
Mielenterveysongelmat, päihteet, liika vapaa aika, nettiriippuvuus, tuntikausien istuminen koneen äärellä päivittäin ilman kontakteja elävään elämään... eiköhän ne avaukset johdu ihan noista asioista.
Itse nautin sinkkuna olemisesta, mutta joskus (kun ylläpito ei hoida tehtäviään) iskee piru ja alan antaa takaisin Mammalle ja Isälle :-)- haluaisin
harrastaa seksiä kanssasi. Miten olisi sellaiset viikoittaiset sessiot?
- kiribati
haluaisin kirjoitti:
harrastaa seksiä kanssasi. Miten olisi sellaiset viikoittaiset sessiot?
Nice try. Valitettavasti haluni eivät syty käskystä kerran viikossa tiettyyn aikaan, vaan ne tulevat ja menevät. Sen takia pidän mukanani aina Delfiiniä. Seuraavaksi voisin hankkia Pupuskan...
- kiribati
kiribati kirjoitti:
Nice try. Valitettavasti haluni eivät syty käskystä kerran viikossa tiettyyn aikaan, vaan ne tulevat ja menevät. Sen takia pidän mukanani aina Delfiiniä. Seuraavaksi voisin hankkia Pupuskan...
Suuseksistä pitäville suosittelen sellaista kielen ympärille laitettavaa patterikäyttöistä vibraattoria, en muista mikä sen myyntinimi on, mutta Sin Citystä niitäkin saa. Sen käyttö on vähän hankalaa, mutta kyllä sen kestää, kun tietää saavansa itse sitä hetken kuluttua vuorostaan. Itse olen hulluna nimenomaan suuseksiin, sekä antavana että saavana osapuolena.
(Annetaan nyt Pokaalimammalle ja Suurelle Isälle sitä pornoa, jota he tänne kaipaavat, ylläpitohan ei tunnu puuttuvan lutkitteluunkaan joten viis ikärajoista ja muista säännöistä). - Vastausta kiribatilta
IHMISET TÄLLÄ PALSTALLA OVAT POKKIS JA SUURI ISÄ, VAIKKA EN HYVÄKSY SUUREN ISÄN MIELIPIDETTÄ SIITÄ, ETTÄ MIES SAA HILLUA KUINKA VAAN ELI SAMA PÄTEE MOLEMPIIN SUKUPUOLIIN.
Siis mikä on se autuus, jonka tietynlainen lutkittelu on tuonut kiribatille ja hänen oppilailleen?
Mistä he ovat todella onnellisia?
Jos ihminen ei pysty luomaan rakkauskontaktia toiseen osapuoleen, joka on elinikäinen ja siitä se elämä sitten alkaa ja yhdessä ollaan onnellisia vielä vanhanakin, niin ihmettelen sitä ihmeellistä suuruutta ja ylvästelyä, jonka uhrina kiribati toimii.
Siis mitä nämä yhdenyön- ja vakipanosuhteet sitten antavat eli minkä ihmeen onnen siitä saa, kas kun en yhtään ymmärrä, mitä täydellinen moraalittomuus antaa ihmiselle?
En istu tuntikausia koneella ja huomenna lähden moneksi päiväksi huvilalle, jossa onneksi ei ole kannettavaa,,,onneksi.
Haluan kiribatilta selvityksen siihen, mikä on se onni, johon tällainen moraaliton elämä johtaa ja mitä se antaa, kun minulle se ei olisi antanut muuta kuin omanarvontunteen romahtamisen ja onnettoman elämän ilman rakkautta.
Rakkauden rakentuminen ei ala ihmisen alapäästä vaan yläpäästä ja sitä todella rakennetaan toiseen tutustumisen kautta.
Silloin on myös lapsilla vanhemmat ja yhteinen koti, joka on tärkeä asia nuorien ihmisten elämänarvojen rakennusaineiksi. - Siinä kiribatin kruunu
kiribati kirjoitti:
Nice try. Valitettavasti haluni eivät syty käskystä kerran viikossa tiettyyn aikaan, vaan ne tulevat ja menevät. Sen takia pidän mukanani aina Delfiiniä. Seuraavaksi voisin hankkia Pupuskan...
kiribatia yli-ihmisenä eli olisi jo vihdoin aika kuopata sellainen ajatus, että joku kiribati rekatulla nimimerkillään olisi joku maailman mahti.
En arvosta en sitten tippaakaan. - kiribati
Vastausta kiribatilta kirjoitti:
IHMISET TÄLLÄ PALSTALLA OVAT POKKIS JA SUURI ISÄ, VAIKKA EN HYVÄKSY SUUREN ISÄN MIELIPIDETTÄ SIITÄ, ETTÄ MIES SAA HILLUA KUINKA VAAN ELI SAMA PÄTEE MOLEMPIIN SUKUPUOLIIN.
Siis mikä on se autuus, jonka tietynlainen lutkittelu on tuonut kiribatille ja hänen oppilailleen?
Mistä he ovat todella onnellisia?
Jos ihminen ei pysty luomaan rakkauskontaktia toiseen osapuoleen, joka on elinikäinen ja siitä se elämä sitten alkaa ja yhdessä ollaan onnellisia vielä vanhanakin, niin ihmettelen sitä ihmeellistä suuruutta ja ylvästelyä, jonka uhrina kiribati toimii.
Siis mitä nämä yhdenyön- ja vakipanosuhteet sitten antavat eli minkä ihmeen onnen siitä saa, kas kun en yhtään ymmärrä, mitä täydellinen moraalittomuus antaa ihmiselle?
En istu tuntikausia koneella ja huomenna lähden moneksi päiväksi huvilalle, jossa onneksi ei ole kannettavaa,,,onneksi.
Haluan kiribatilta selvityksen siihen, mikä on se onni, johon tällainen moraaliton elämä johtaa ja mitä se antaa, kun minulle se ei olisi antanut muuta kuin omanarvontunteen romahtamisen ja onnettoman elämän ilman rakkautta.
Rakkauden rakentuminen ei ala ihmisen alapäästä vaan yläpäästä ja sitä todella rakennetaan toiseen tutustumisen kautta.
Silloin on myös lapsilla vanhemmat ja yhteinen koti, joka on tärkeä asia nuorien ihmisten elämänarvojen rakennusaineiksi.juurihan minä vastasin kieltävästi ehdotukseen seksistä, ja olen muutenkin ollut ilman siitä saakka kun viimeinen suhde päättyi, koska en enää halua yhden yön juttuja. Olen kokeillut niitä oman osani ja todennut, että ainakin tällä hetkellä olen mieluummin ilman.
Voin ihan vilpittömästi sanoa sinulle olevani tällä hetkellä todella onnellinen ihminen. Nautin tästä kesästä täysin siemauksin, en muista milloin olisin viimeksi ollut näin onnellinen. Ainoa särö on paha tapani tulla tälle palstalle illalla tai iltapäivällä samalla kun haukkaan jotain lounasta, siitä pitäisi vielä päästä eroon.
Mistä olen onnellinen? Ihan ensimmäiseksi siitä, että olen terve. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen; en ole rikas, mutta minulla on turvallisuutta, rahaa, ruokaa, vaatteita, varaa matkustella silloin tällöin. Minulla on paljon ystäviä, vielä enemmän tuttavia, ja muutama niin läheinen ystävä, että voisin soittaa heille vaikka keskellä yötä ja he tulisivat avukseni.
Minä nautin tästä vuodenajasta. Heinäkuu on ollut aika kylmä, mutta kesä on joka tapauksessa ihanaa aikaa. Nautin vapaudestani, jokainen päivä on uusi seikkailu. Nautin työstäni, joka sallii pitää vapaata aurinkoisena päivänä ja tehdä hommat yöllä tai sateisina päivinä. Olen onnellinen siitä, että läheiseni ovat terveitä ja eräs läheinen ystäväni on toipumassa syövästä. Näiltä läheisiltä ihmisiltä saan rakkautta, ehdotonta hyväksymistä ja halauksia (aina kun jaksan lähteä liikkeelle heitä tapaamaan, mutta olen aika laiska käymään kaffeilla).
Tässä sitä onnea, johon "moraaliton elämä" on minut johtanut. Ja juuri nyt alkoi aurinko pilkistää pilvien takaa, joten voi olla että lopetan tältä päivältä työt ja lähden kameran kanssa ulos luontoon.
- Tyylikäs xl-N
Luepa oma tekstisi ja oikein ajatuksella. Toteat siinä naisista negatiivisia asioita. Mutta huomaatko - et itse anna elämässäsi tilaisuutta kunnollisille naisille, koska pidät naisia tällä hetkellä elämässäsi ainoastaan seksuaalisten tapeidesi tyydyttäjänä. Usko tai älä, mutta meitä kunnollisia ja fiksujakin naisia on, niitä joiden kanssa synkkaa myös henkisellä tasolla. Olemme kuitenkin myös niin fiksuja ettemme lähde kaveripohjalta tyydyttämään sen enempää omia kuin kaltaistesi miestenkään seksuaalisia tarpeita. Meille seksi kuuluu suhteeseen.
- selviytyjä m
tilaisuutta? Tuon kirjoitukseni alussa mainitun naaraan kanssa minä olin se joka panosti 100%, se ei vain riittänyt. Tiedän että on fiksujakin naisia, teitä ei vain löydä oikein mistään varsinkin kun olen liian laiska iskemään (ei ole kiva saada pakkeja)ja useat ovat kuitenkin varattuja.
Kyllä mullekin suhdeseksi parhaiten sopisi, siksi haluaisin löytää juuri sen oikean ihmisen vierelleni. Suhde väärän kanssa pelkästään seksin vuoksi olisi vain itsensä ja tuon toisen pettämistä.
Yritin vain tuossa kirjoituksessani tuoda esiin sitä seikkaa että ei kannata aina marista ja surkutella tilaansa, kolikolla on kaksi puolta eikä missään olotilassa ole kaikki pelkästään hyvää tai pelkästään pahaa. Itse haluan huomata tilanteessani mieluummin ne hyvät kuinn huonot asiat, paljon helpompi olla eikä ahdista, suosittelen.
- Selviytyjä(kö)?
Täytyypä tässä heti kärkeen todeta, että kirjoittelet asiaasi hienosti.
Itse seurustelin tyttöystäväni kanssa reilut seitsemän vuotta ja ero tuli tuossa muutama viikko sitten. Sattuu tosiaan ihan älyttömästi, eikä tiedä miten päin elämää pitäisi jatkaa. Jotain tossa sun kirjotuksessa oli kuitenkin, joka osui ajatuksissa niin nappiin, että meikäläisenkin rikkinäiseen tunne-elämän palapeliin loksahti edes yksi palanen kohdalleen. Kirjoitukseesi kulunut aika ei siis mennyt hukkaan, kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760