Sain työttömyyskorvauksista enemmän

palkasta. Olemme paljon köyhempiä nyt kun olen töissä. Kun olin työttömänä, meillä oli uusia vaatteita ja ruokaa jakävimme huvipuistoissa ym, nyt emme vi lähtä emmekä ostaa mitään kun olen työssä. Tahaa ei ole käyttää enää niin paljon kuin työttömänä ollessa.

Työttömyyys on kannattavampaa kuin työssä oleminen!
18751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Etkähän nyt isottele, ellet sitten ole jäänyt työttömäksi huippupalkalta ja nyt sitten mennyt työhön, josta maksetaan olematon palkka.

Äänestä

Jos sinua tuo tilanteesi ahdistaa, niin voithan aina irtisanoutua ja antaa paikkasi sellaiselle, jolle se kelpaa.

Voisit reiluna kaverina vinkata tuosta vapaaksi tulevasta työpaikasta täällä, josta varmaan löytyisi joku, joka olisi paikastasi todella onnellinen.

Näin saataisiin kaksi ihmistä onnelliseksi: sinut ja työllistetty henkilö :)

Äänestä

muka ihan oikeissa töissä vai 8eken ripulihommissa? voi olla että enemmän jää hanskaan korvauksista jos nyt joudut maksamaan vuokrat kokonaan ja kaikenmaailman päivähoitomaksut ja työmatkat ja muut,ei muuta kun sano pomolle että pistä eurot jonoon nyt riitti.

Äänestä

No eläkettä sä et saa sit ja palkallista kesälomaa ja et ylityökorvauksia ja haloo..mistä duunista muka jää alle 400 euroa käteen /kk , ei mistään.

Äänestä
  • Itselläni oli joskus töissä suunnilleen sama palkka nettona kuin ansiosidonnainen, kun työaika oli 85 % ja työ aika simppeliä. Mutta töissä sai tosiaan lomakorvaukset ja eläkeetuudet, eli ylemmäksi se nousi. Kyllä aika kovilta palkoilta on työttömäksi jäänyt, jos ansiosidonnainen on kovempi kuin kokoaikatyön palkka. Voi tuo aloitus olla totta, mutta ilmeisesti ei tiedä, että se kova ansiosidonnainen romahtaa työmarkkinatueksi 500 päivän jälkeen.

    Äänestä

  • suunnilleen sama kirjoitti:

    Itselläni oli joskus töissä suunnilleen sama palkka nettona kuin ansiosidonnainen, kun työaika oli 85 % ja työ aika simppeliä. Mutta töissä sai tosiaan lomakorvaukset ja eläkeetuudet, eli ylemmäksi se nousi. Kyllä aika kovilta palkoilta on työttömäksi jäänyt, jos ansiosidonnainen on kovempi kuin kokoaikatyön palkka. Voi tuo aloitus olla totta, mutta ilmeisesti ei tiedä, että se kova ansiosidonnainen romahtaa työmarkkinatueksi 500 päivän jälkeen.

    Niin, itse olen laskenut verolaskurilla, että jos saisin täsmälleen, siis sentilleen, saman palkkana kuin nyt saan koulutuksessa työmarkkinatukea verottomat 8 ekua/päivä kulukorvauksetkin mukaan laskettuna, niin nettona käteen jäisi n. satanen enemmän, kun ennakonpidätys prosenttini putoaisi 21:stä 9:ään.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Niin, itse olen laskenut verolaskurilla, että jos saisin täsmälleen, siis sentilleen, saman palkkana kuin nyt saan koulutuksessa työmarkkinatukea verottomat 8 ekua/päivä kulukorvauksetkin mukaan laskettuna, niin nettona käteen jäisi n. satanen enemmän, kun ennakonpidätys prosenttini putoaisi 21:stä 9:ään.

    Ai niin, yksi lisäys vielä: Tuossa laskemassani summassa ei ole otettu huomioon esim. lomarahoja ja muita työsuhteen etuja, vain pelkät kuukausitulot. Eli sulla on ollut hemmetin kova palkka ennen työttömäksi jäämistä ja nyt sitten tosi pieni palkka, kokoaikatyössä tuskin olet.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Niin, itse olen laskenut verolaskurilla, että jos saisin täsmälleen, siis sentilleen, saman palkkana kuin nyt saan koulutuksessa työmarkkinatukea verottomat 8 ekua/päivä kulukorvauksetkin mukaan laskettuna, niin nettona käteen jäisi n. satanen enemmän, kun ennakonpidätys prosenttini putoaisi 21:stä 9:ään.

    Olet ilmeisesti töissä jossakin/jollakin loispummiyrittäjällä joka ei maksa kohtuullista ja oikeuden mukaista palkkaa. Tosin kannattaa olla tarkkana työsopimusta allekirjoittaessa että varmasti on palkka vähintään TES:n mukainen muuten itse pidän sopimusta vähän laittomana ja en sellaisia työsopimuksia ala sopimaan vaan tingin palkkaa ylöspäin jos ei se käy työnantajalle niin silloin en sitä paikkaa ota.

    Äänestä

Vai että oikein huvipuistoissa...tuskin sentään...

Äänestä

on, muuta tanskaan tai norjaa.

Äänestä

niin siitä on väkisinkin jäänyt osa kuluttamatta joten niukkudesta puhuminen on turhaa!

Jos ei ole jäänyt niin se on omaa hölmöyttäsi.

Kolmas vaihtoehto on huono muisti.
Työttömyyskorvausleikkuri puree niin alhaalla että väittämäsi on mahdottomuus!

Äänestä

Täällä riittää niitä, jotka vinkuvat, että korvaukset eivät riitä mihinkään. Totuus on, että moni tekee töitä pienemmällä korvauksella kuin kotona makaava työtön. Nämä ovat niitä valintoja.

Äänestä
  • kaaleppi.

    Tai syö ainakin ne lääkkeesi.

    Äänestä

  • Tiedän muutaman, jotka saavat nettona yli tonnin, samalla kurssilla on ollut näitä, myös nykyisellä. Heillä on pitkä työkokemustausta yleensä työnjohtotasolta tai sitten kovapalkkaisista duunaritehtävistä. Nämä ovat melkein kaikki miehiä, joskus naisia mutta erittäin poikkeuksellista. Pari näistä on jo lähtenyt töihin, kun on pyydetty. Kurssikavereistani yli puolella on työssäkäyvä puoliso, eivätkä he ole oikeutettuja mihinkään tukiin luonnollisesti päivärahan lisäksi. Tällaisia on valtaosa työttömistä keitä olen tavannut. Kurssilaisitani yksi (tietääkseni perheetön) on sanonut, ettei hänen kannattanut ottaa entisen alansa töitä vastaan vaan olla kurssilla, kun niitä töitä äskettäin tarjottiin, koska päiväraha kulukorvauksineen on hiukan isompi - huomaa että kurssimme on ammattitutkintokurssi ja siksi kannattaa harkinta. Tällä kurssilaisella on takanaan yli 20 vuoden työkokemus vastuunalaisista tehtävistä ja palkka on ollut kuulemma yli kolmen tonnin, kun kysyin että millaisilta palkoilta sellaisille päivärahoille pääsee, tarkkaa palkkaa ei kerro.

    Äänestä

  • palkkataso on liian alhaalla, vai meinaatko jos sosiaali menoja pienennetään, niin saat isompaa palkkaa, se on väärä luulo koska taas muuhun huoltoon on panostettava enemmän, ja hinnat nousee edelleen.

    Äänestä

  • Palkan on täytynyt olla silti hyvä ennen työttömäksi joutumista, älä sivuuta faktoja, jotka eivät itsesi mantroihin sovi. Kuten kirjoitettu, työmarkkinatuesta ennakonpidätys on aina 20%, jos onlapsikorotuksia voi olla enemmänkin. Jos työmarkkinatuen suuruisen summan saa palkkana, on ennakonpidätys alle 10. Ansidonnaisesta päivärahasta on ennakonpidätys aina 2 % (vai oliko se prosenttiyksikköä) suurempi kuin vastaavan suuruisesta palkasta.

    Aika monelle ensimmäistä kertaa työttömäksi joutuvalle onkin yllätys, suorastaan shokki, että työttömyyskorvaus ei olekaan nettona lähelläkään palkkaa, kun mediassa ja keskustelupalstoilla on saatu kuva "kaikenmaailman tuista", jotka lopulta koskevat aika harvoja.

    Äänestä

  • ilmaiseksi! Siksi en teekkään mitään töitä, vaan vietän vain aikaa ja lähden kotiin.
    Juttu on niin, että jos ei palkkaa en tee töitäkään. Mulla on hyvä koulutus, ja osaan monipuolisia asioita, mutta tälläkertaa en näytä osaamista, kun en saa palkkaa.
    Mulla on kotonakin enmmän työtä kuin täällä työpaikassa tai pakkotyöpaikassa. Tämä on niin syvältä...

    Äänestä

  • Minut laitettiin pakkotyöhön kirjoitti:

    ilmaiseksi! Siksi en teekkään mitään töitä, vaan vietän vain aikaa ja lähden kotiin.
    Juttu on niin, että jos ei palkkaa en tee töitäkään. Mulla on hyvä koulutus, ja osaan monipuolisia asioita, mutta tälläkertaa en näytä osaamista, kun en saa palkkaa.
    Mulla on kotonakin enmmän työtä kuin täällä työpaikassa tai pakkotyöpaikassa. Tämä on niin syvältä...

    Eli anteeksi, oletko siis tuella töissä?
    Minäkään en tiennyt että itkeäkö vai nauraa, kun harjoittelupaikassa siivosin hyllyjä ja keitin kahvia, kyseessä oli oppilaitoksen harjoittelu. Perheenäitihän tarvitsee ehdottomasti verovaroin kustannettua hyllyjensiivous- ja kahvinkeittoharjoittelua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käteen kuin työssä kirjoitti:

palkasta. Olemme paljon köyhempiä nyt kun olen töissä. Kun olin työttömänä, meillä oli uusia vaatteita ja ruokaa jakävimme huvipuistoissa ym, nyt emme vi lähtä emmekä ostaa mitään kun olen työssä. Tahaa ei ole käyttää enää niin paljon kuin työttömänä ollessa.

Työttömyyys on kannattavampaa kuin työssä oleminen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu